Saara-Sofia Sirén kuvassa keskellä. Kuva on otettu huhtikuussa HSTV:n politiikkakeskustelua varten. Kuva: Benjamin Suomela
Saara-Sofia Sirén kuvassa keskellä. Kuva on otettu huhtikuussa HSTV:n politiikkakeskustelua varten. Kuva: Benjamin Suomela

– Kun ajoin vaalitilaisuuteen, itkin koko matkan. Perillä putsasin peruutuspeilistä katsoen levinneen meikin ja menin pitämään puheen. Sitten palasin autoon ja itkin taas ripsarit poskille, Kokoomuksen kansanedustaja Saara-Sofia Sirén kertoo Hyvä Terveys -lehden haastattelussa.

Kokoomuksen ensimmäisen kauden kansanedustaja Saara-Sofia Sirén kertoo avoimessa Facebook-päivityksessään, kuinka perheen tuleva vauva kuoli kohtuun viime marraskuussa.

– Viimeisiin kuukausiin on perheessämme kuulunut kovasti iloa ja onnea, mutta myös tähänastisen elämäni rankimmat kokemukset. Loppuvuodesta kovasti toivomamme ja odotettu toinen lapsemme kuoli kohtuuni, Sirén kirjoittaa Facebook-päivityksessään.

Eilen ilmestyneessä Hyvä Terveys -lehdessä hän kuvailee vaikeaa raskausaikaansa. Ensimmäisessä ultraäänitutkimuksessa sikiöllä näkyi niskaturvotusta, mutta kuukausien päästä vauva osoittautui terveeksi. Parin kuukauden päästä vauvan sykettä ei kuitenkaan enää löydetty. Sirén joutui synnyttämään kuolleeksi todetun vauvan, kun raskaus oli puolessa välissä.

– Ellei ole itse kokenut vastaavaa, ei voi millään tietää, miltä tuntuu kuulla lääkäriltä huonoja uutisia vauvastaan. Juuri ne sanat, joita kukaan vanhempi ei ikimaailmassa haluaisi kuulla, Sirén kertoo päivityksessään.

Kivinen tie eduskuntaan

Syksyllä tapahtuneen tragedian jälkeen Sirén kuitenkin jatkoi pyrkimystä päästä Kokoomuksen kansanedustajaksi kevään vaaleissa. Hyvä Terveys -lehden mukaan hän harkitsi kampanjan keskeyttämistä, mutta lopulta kuitenkin päätti jatkaa.

– Kun ajoin vaalitilaisuuteen, itkin koko matkan. Perillä putsasin peruutuspeilistä katsoen levinneen meikin ja menin pitämään puheen. Sitten palasin autoon ja itkin taas ripsarit poskille, Sirén kertoo.

Oman kokemuksensa Sirén päätti jakaa kaikkien tietoon, jotta samassa tilanteessa olevat ihmiset saisivat vertaistukea.

– Keskenmenoista, myöhäisistä keskenmenoista ja kohtukuolemista (saati näihin tilanteisiin liittyvistä kokemuksista) ei juuri puhuta, vaikka eivät ne aivan harvinaisia ole. Aihe on vaikea ottaa puheeksi ja kohdata. Moni suree hiljaa. Siksikin halusin kertoa oman tarinani, Sirén kertoo Facebook-päivityksessään.

Sirénin Facebook-päivityksen voit lukea kokonaisuudessaan täältä.

Näyttelijä Eija Vilpas on huomannut, että nauraminen on terapeuttista.

Näyttelijä Eija Vilpas täytti vastikään 60 vuotta. Tämän olen oppinut -haastattelussaan hän kokee, että vielä on paljon tehtävää.

–Haluaisin opetella suunnistamaan. Viihdyn metsässä, mutta en uskalla mennä vieraaseen metsään edes kompassin ja kartan kanssa, koska minulla on niin onneton suuntavaisto. Ruotsin-laivallakin hytin löytäminen on aivan mahdotonta, kansansuosikki nauraa.

Ikääntyessään Eija kokee palanneensa nuoruuteensa: hän asuu taas yksin, ja perhearjen pyörittäminen on ohi. Kolme lasta ovat jo aikuisia. Seurana asuu kaksi koiraa ja kissa.

–Ystävien kanssa nauraminen on minulle tärkeää. Pitää jutella vakaviakin, mutta nauraminen on hirveän terapeuttista. Ajattelen, että kerran päivässä pitäisi nauraa oikein kunnolla, Eija sanoo.

–Ihmissuhteeni ovat aika pysyviä. Entisen miehenikin, Ville Virtasen, kanssa olemme hyviä kavereita. Ihmissuhteet voivat säilyä, vaikka elämäntilanteet muuttuvat.

Mitä Eija kertoo uskostaan? Entä 30 vuoden urastaan ”samalla raksalla”? Miten äitiys muuttuu ikääntyessä? Lue Eijan haastattelu Me Naisten uusimmasta numerosta 32/2017. Tuoreen digilehden voit lukea täällä.

Kun kyläkauppias Sampo Kaulanen menetti isänsä, hän sulkeutui suruunsa. –Jos surua ja katkeruutta alkaa turruttaa alkoholilla, ollaan väärällä tiellä, Minttu-vaimo miettii nyt.

Jounin kaupastaan tunnetulla Sampo Kaulasella, 38, ja vaimo Michele ”Minttu” Murphy-Kaulasella, 37, on takanaan poikkeuksellisen raskas vuosi.

Koko perheen elämä muuttui peruuttamattomasti keväällä 2016, kun Sampon isä teki itsemurhan kärsittyään pitkään mielenterveysongelmista. Eläkepäivät jäivät viettämättä, lastenlasten varttuminen näkemättä.

Sampo sulkeutui suruunsa. Vierellä Minttu sai huomata, että puoliso, joka oli aina ollut leppoisa veikko kuppia otettuaan, muuttui nyt synkäksi ja äreäksi.

–En pistä pahakseni sitä, että Sampo silloin tällöin lähtee parin kolmen päivän rännille kavereittensa kanssa. Mutta jos surua ja katkeruutta alkaa turruttaa alkoholilla, ollaan väärällä tiellä, Minttu miettii.

–Välillä olin Sampon juomisesta huolissani. En siitä, että hänelle kehittyisi alkoholiongelma, vaan niistä raskaista tunteista, jotka alkoholi nosti esiin, Minttu sanoo.

Muutos parempaan tapahtui vasta kuukausien jälkeen ensin perheen aurinkolomalla ja myöhemmin Sampon ja Mintun kahdenkeskisellä lomalla.

–Yhtäkkiä Sampo alkoi puhua tunteistaan ja peloistaan. Sen reissun jälkeen hänellä ei enää hitsannut niin pahasti, Minttu kertoo.

–On totta mitä sanotaan – ajan kuluminen auttaa suruun, Sampo sanoo.

Mitä Sampo ja Minttu ajattelevat läheisen itsemurhasta? Miten aviopari selviytyi rajusta vuodestaan? Lue Sampon ja Mintun tarina Me Naisten uusimmasta numerosta 32/2017. Tuoreen digilehden voit lukea täällä.