”Nuorempana esitin enemmän. Nykyään ajattelen, että saan olla myös heikko ja huono”, Mari Perankoski sanoo. Kuva: Liisa Valonen

Näyttelijä Mari Perankoskesta tuli toista kertaa ­rouva, kun hän meni naimisiin Jouni Hynysen ­kanssa. – Sekoitan sujuvasti yhteen entisen ja ­nykyisen ­elämäni ihmiset, Mari sanoo.

Miten minulle aina käy näin? näyttelijä Mari Perankoski ihmettelee. Marin, 46, tarkoituksena on ollut viettää päivä prinsessana Lontoossa kuohuviiniä siemaillen ja trendikkäitä häämekkoja sovitellen. Sen sijaan hän seisoo hääpukuliikkeessä laastaroituna, märkänä, häveliäänä ja ehkä vähän virtsan hajuisena.

Häämekkometsälle Lontooseen Mari lensi nykyisen aviomiehensä, muusikko Jouni Hynysen kanssa. Mukaan reissuun lähtivät myös Marin 17-vuotias poika ja Jounin 12-vuotias tyttö.

Ennen Lontoota perhe oli lomaillut isolla ystäväporukalla Korfulla, jossa hiekkamäkäräiset purivat Marin jalat täyteen punaisia paukamia. Sitten hän kompastui lenkillä mukulakiveen.

Rystyset auki ja sieltä täältä laastaroituna Mari päätti vielä käydä pissalla junassa ennen hääpukusovitusta. Vessapaperi oli tietenkin loppu. Alkoi sataa. Illalla oli tarkoitus mennä punk-muusikko Adam Antin keikalle, mutta se olikin ollut jo edellisenä päivänä.

”En osaa vanhentua arvokkaasti.”

– Olen nolojen tilanteiden nainen. Löydän itseni jatkuvasti mitä kummallisimpien tapahtumien keskeltä. En osaa vanhentua arvokkaasti, Mari nauraa.

Mari päätyy omituisiin tilanteisiin myös töissään. Kun hän kuvasi poliisisarja Roban uusia, kolmannen tuotantokauden jaksoja, Marin roolihahmon piti ottaa kiinni metsään paennut raiskaaja. Käsirautoja kiinnittäessään Mari raapaisi kasvoihinsa pitkän, verta vuotavan naarmun.

– Olen toivoton häslä, minkä vuoksi minulla on aina jokin paikka ihostani auki. Lapsena olen saanut naulan otsaani ja onnistunut astumaan haravan päälle niin, että varsi mottasi minua kasvoihin.

Näyttelemisen lisäksi Mari työskentelee käsikirjoittajana. Juuri nyt hänellä on neljä kirjoitusprojektia työn alla. Käsikirjoittamaan Mari päätyi, koska hän halusi haastavampia rooleja kuin tarjolla oli.

– Tyttöystävän roolit eivät erityisemmin kiinnosta. Näyttelen mieluummin mielipuolta kuin sisar hento valkoista. Monet roolit olenkin kirjoittanut itselleni. Luomani hahmon näytteleminen on minulle tavallaan palkinto kirjoitustyöstä.

Häävierailla buutsit jalassa

Marin ja Jounin häät järjestettiin syyskuun alussa Jounin kotikonnuilla Lappeenrannassa. Pariskunnalla on siellä omakotitalo, mutta heillä on asunto myös Helsingissä. Sekä Mari että Jouni ovat olleet tahoillaan naimisissa kerran aiemminkin.

– Oli kiva kuljettaa helsinkiläiset ystäväni paikalle katsomaan, että miksi tuo hullu täällä viihtyy. Häissämme oli rento meininki, sinne sai tulla buutsit jalassa. Toisella kierroksella otan kaiken rennommin.

”Häissämme oli rento meininki.”

Viralliselta sukunimeltään Mari on tätä nykyä Hynynen. Perankoskea hän käyttää työnimenään.

Marilla on hyvät välit myös ex-mieheensä Jani Volaseen ja tämän uuteen perheeseen. Ensimmäisissä häissään Marilla oli kaasonaan näyttelijä Pirjo Lonka, joka on tätä nykyä Janin uusi kumppani. Nyt juhlituissa häissä Marin kaasona oli Janin täti. Mari ja Jouni puolestaan kutsuttiin Pirjon ja Janin lapsen ristiäisiin.

– Olen perhekeskeinen ihminen, joka ei jätä rakkaitaan taakseen. Sekoitan sujuvasti yhteen entisen ja nykyisen elämäni ihmiset. Minulle tämä kaikki on selvää, vaikka kyllähän kuvio varmaan karjalaisia kummastuttaa, Mari virnistää.

Kuin sanojensa vakuudeksi Marilla on kassissaan vanhoja valokuvia, jotka pitäisi toimittaa Q-teatterin historiikin julkaisubileisiin. Marin ex-mies, joka on myös näytellyt Q-teatterissa, on tulossa hakemaan ne Marin nykyisen miehen Kadonnutta tavaraa etsimässä -kirjan julkkareista.

– Hetkittäin hämmästelen itsekin kuviotamme. Osittain sen on sanellut käytäntö. Jos poikani on isänsä luona, minun on helpompaa kysyä lapseni asioista hänen vaimoltaan, joka on kotiasioista enemmän kartalla. Olen vilpittömän iloinen heidän perheensä puolesta. Kuten omanikin.

Mari Perankoski kertoo pitävänsä syömisestä ja juhlimisesta. Kuva: Liisa Valonen
Mari Perankoski kertoo pitävänsä syömisestä ja juhlimisesta. Kuva: Liisa Valonen

Marin hyvän olon eväät

Työyhteisö

”Tarvitsen ympärilleni yhteisöllisyyttä. Q-teatteri oli minulle yhteisö, jonka kanssa kasvoin aikuiseksi.

Alun perin minusta piti tulla valtiotieteilijä. Muutin Varkaudesta Helsinkiin vuonna 1989 ajatuksenani osallistua valtiotieteen valmennuskurssille ja aloittaa opinnot yliopistossa. Äiti oli maksanut minulle kalliin preppauskurssin, joka jäi lopulta kokonaan käymättä.

Helsingissä asuin miespuolisen kämppäkaverin kanssa. Hänen kauttaan tutustuin Katja Krohniin, joka ohjasi Kellariteatterissa. Joku heitti Katjalle, että ota mukaan tuo Mari, se kun ei tunne ketään. Sitä kautta päädyin alalle ja Q-teatteriin.

Q-teatterin yhteisöllisyys oli järjettömän tiivistä. Päivät olimme töissä, illat ja yöt kuluivat harjoitellessa. Asuimmekin yhteisessä kommuunissa.

Fyysisesti olimme koko ajan äärirajoilla, ja kaikilla oli penikkatauti jaloissa. Suurin opettajani, ohjaajamme Antti Raivio piiskasi meitä raivoisasti eteenpäin. Muistan edelleen liikuntasalin, jossa meidän piti opetella itkemään. Minä ja Tommi Korpela yritimme vääntää itkua siinä onnistumatta ja jouduimme rangaistukseksi tekemään punnerruksia.

Myös Roban työyhteisö on ollut minulle tärkeä. Sarjan kuvaukset olivat hyvin intensiivisiä, sillä yhden päivän aikana saatettiin kuvata monen eri jakson kohtauksia. Välillä väitin kameralle pokkana aivan väärän ihmisen kuolleen, mikä aiheutti muussa tiimissä hilpeyttä.

Laajennettu perhe

Kun biologinen kelloni alkoi tikittää, se oli menoa. Ajattelin, että töistä viis, nyt on saatava lapsi. Hän tuli helposti, ja elämä oli hetken aikaa täydellistä.

Minulla oli kaikki mahdollinen: sataneliöinen asunto Mannerheimintiellä, lapsi, puoliso ja näyttelijäpiirit. Avioerossa kaikki tuo meni uusiksi. Silloin se tuntui järjettömältä epäonnistumiselta.

Kun erosin miehestäni, erosin myös Q-teatterista. Syy lopettamispäätökseen oli lapsemme, joka oli juuri aloittanut koulun. En halunnut, että hänen molemmat vanhempansa ovat kiireisellä teatteriuralla.

”Kun biologinen kelloni alkoi tikittää, se oli menoa.”

Ero tärkeästä yhteisöstä kävi lopulta helposti. Intensiivisten työvuosien jälkeen aloin jo kaivata jotain muuta. Ihmiset tuolta ajalta ovat onneksi edelleen minulle hyvin läheisiä.

Ennen elämäni keskittyi näyttelijäpiirien ympärille, mutta Jounin kautta tapaamieni ihmisten ansiosta maailmankuvani on laajentunut. Minulle on uutta, että maailma onkin täynnä mielenkiintoisia, kokonaan eri aloilta olevia ihmisiä, joiden kanssa saan nauraa vatsa kippurassa.

Karjalaisissa tosin ärsyttää se, kun he hokevat, että syssymmällä, syssymmällä. Itse haluaisin tehdä asiat heti. Kai minulla on edelleen toinen jalka helsinkiläisessä oravanpyörässä.

Huumori

Nauraminen ja vitsailu ovat minulle äärimmäisen tärkeitä. Näen ympäröivässä maailmassa jatkuvasti huumoria. Heittäydyn koko ajan täysillä kohti uusia juttuja.

Nauran usein itselleni ja toilailuilleni. Polttareissani meinasin lähteä vahingossa terveysside selässäni ulos kotoa. Se oli jostain syystä tarttunut huppariini, ja joku huikkasi, että Mari, miksi sinulla on side selässä. Heitin takaisin, että jaa, sielläkö se oli. Kyseessähän olivat polttarit, mitä väliä.

Huumori on minulle myös selviytymiskeino. Iän myötä sekä minun että läheisteni elämässä on tullut vastaan vaikeita asioita, kuten kuolemia, avioeroja ja sairauksia. Alkuun ne tuntuvat aina ylitsepääsemättömiltä. Olen kuitenkin oppinut, että kaikelle paitsi kuolemalle pystyy nauramaan puoli vuotta tapahtuman jälkeen.

Juhlien järjestäminen

Olen kova järjestämään tapaamisia ja kutsumaan paikalle paljon ihmisiä. Rakastan sitä, että saman katon alla on mahdollisimman paljon minulle tärkeitä läheisiä. Teemajuhlat ovat ihan parhaita. Kaikkihan haluavat hullutella ja kaipaavat yhdessäoloa.

Helsingissä Kallion keilahalli järjestää rock-keilausta. Jounin kanssa olemme organisoineet kaksi kertaa samanlaisen tempauksen myös Lappeenrannassa. Ihmiset ovat tulleet paikalle milloin pukeutuneina supersankareiksi, milloin white trash -teemalla.

”Kaikki lajit käydään läpi, kunnes minä voitan.”

Kerran keksimme järjestää tuttavaperheiden kesken tuoremakkarantekotalkoot. Hankimme sinne suolet ja kaikki. Ajatus oli, että pääsisimme syömään iltayhdeksältä, mutta pursotuskone räjähti. Lopulta paistoimme puolen yön aikaan littanoita lihalättyjä.

Kutsun isoja porukoita viettämään aikaa myös mökillemme. Siellä pelaamme mölkkyä, keilausta ja Trivial Pursuitia. Kaikki lajit käydään läpi, kunnes minä voitan. Aiemmin ei lopeteta.

Syöminen

Olen kaikkiruokainen ja syön paljon. Voin vetää kevyesti kilon pötikän Tobleronea, tosin viimeiset palat joudun huuhtomaan vissyllä alas. Jo lapsena mummo kutsui muut sukulaiset paikalle katsomaan, kun söin niin paljon jauhelihamureketta.

Jouni on hoitanut viime vuodet perheemme ruokapuolen. Hän ei ole hifistelijä, vaan tekee hyvää perusruokaa, jota syö itse maltillisesti. Minä syön Jounia enemmän. Punaista lihaa syön ehkä kerran vuodessa.

Rakastan tulista ruokaa ja sushia. Jälkimmäisen syöminen ravintolassa tulee tosin tolkuttoman kalliiksi, varsinkin kun mukana on 17-vuotias poika. Tuntuukin uskomattomalta, että lapseni on niin iso. Kun halaan häntä, kasvoni osuvat häntä kaulaan. Saan jatkuvasti kuulla häneltä lakonista kuittia tekemisistäni.

Verensokerini heittävät heti aamusta. Viimeistään puoli tuntia heräämisestä minun on saatava aamiaista. En ymmärrä, miten jotkut voivat tulla toimeen ilman ruisleipää.

Olen ollut dieetillä kahdesti elämäni aikana. Ensimmäistä kertaa pidimme paaston 1990-luvun alussa koko Q-teatteriporukan voimin. Viikon kärvistelimme, sen jälkeen lähdimme Elina Knihtilän kanssa baariin vetämään pizzaa ja olutta.

Pari vuotta sitten kokeilin hiilaritonta dieettiä, koska se oli pinnalla. Söin pelkkää pekonia ja munaa sekä banaania, jonka en tajunnut olevan kiellettyä. Päädyin lihomaan kaksi kiloa. Ei kannattanut.

Iän myötä olen tullut itselleni ehkä liiankin armeliaaksi. Viime vuosina olen lihonut seitsemän kiloa, mutta ajattelen, että mitä sitten. Tarvitseeko sitä 46-vuotiaana enää olla täydessä tikissä?

”Kun katson peiliin, sieltä katsoo vastaan ryppy, jossa on finni. Silloin mietin, että koettakaa nyt päättää.”

Vanheneminen on hassua. Kun katson peiliin, sieltä katsoo vastaan ryppy, jossa on finni. Silloin mietin, että koettakaa nyt päättää.

Heikkona hetkenä vanheneminen myös pelottaa. Ensimmäistä kertaa elämässäni tajuan oman rajallisuuteni. En näe lukea ilman lukulaseja, en tajua uusista älypuhelinsovelluksista mitään, eikä Jounikaan saa aamulla sukkaa jalkaan kankean selkänsä takia. Kalkkiviiva tosiaan lähestyy.

Onneksi parisuhde tekee vanhenemisesta turvallisempaa. Yhdessä on mukavaa vanheta, yksin pelkäisin enemmän.

Matkustelu

Matkustelu on minulle samanlainen rentoutumiskeino kuin aikakauslehtien lukeminen toisille. Selaan nettiä tuntitolkulla ja osaan Intian paikallisjunien aikataulut ulkoa hyvissä ajoin ennen matkaa.

Matkustelu on ollut minulle tärkeää aina. Parikymppisenä se jäi vähemmälle, koska olin niin kiinni teatterissa. Ikätoverini haahuilivat ja nauttivat nuoruudestaan, joka minulta jäi silloin kokematta. Nyt aion ottaa menetetyn ajan takaisin.

Reissaamme sekä lasten kanssa että pariskuntana. Kun lapset ovat mukana, matkat ovat erilaisia. He haluavat asua hienoissa hotelleissa, meille aikuisille kelpaisi halvin mahdollinen bambumaja.

Reppureissuilla pyrimme välttämään kamalia all inclusive -hotelleja. Jamaikalla paikalliset kutsuivat niitä vankiloiksi: ihmiset kulkevat huoneistaan hissillä ulos aidattuun tilaan eivätkä tapaa ketään uutta. Sen verran punkkaria minussa on, että haluan välttää sitä kaikin keinoin. Palkkaammekin yleensä paikallisen oppaan ja päädymme jonkun kotiin syömään.

Odotan, että voin matkustaa Jounin kanssa entistä enemmän. Odotan jo seuraavaa kertaa, kun pääsen pakkaamaan kameran ja pankkikortin hirvittävän rumaan Kotiteollisuus-vyölaukkuuni. Lapsetkin alkavat olla jo sen verran isoja, että pärjäävät pidemmän aikaa ilman meitä. Uuden elämäntilanteeni mukanaan tuoma vapaus tuntuu hyvältä.”

Mari ­Perankoski

  • Näyttelijä-käsikirjoittaja syntyi 10.3.1970 ­Varkaudessa.
  • Asuu sekä Helsingissä että Lappeenrannassa aviopuolisonsa, muusikko Jouni Hynysen kanssa. 17-vuotiaan pojan äiti.
  • Tunnettu mm. tv-ohjelmista Kallio, Syke ja Putous sekä elokuvasta Mielensäpahoittaja.
  • Näytteli ­Q-teatterissa vuosina 1989–2006. ­Työskennellyt myös mm. ­Kansallisteatterissa ja Ryhmä­teatterissa.
  • Poliisisarja Roban uudet jaksot sunnuntaisin ­MTV3:lla.
  • Eeva Kallion ja Maria Säkön Q-teatterin ­historiasta kertova kirja Q – ­Skavabölen pojista ­Kaspar ­Hauseriin (Like) on juuri ilmestynyt.

Vappu Pimiä ylistää puolisoaan Facebookissa – ja syytä onkin.

Hei, mä oon ton Huuhtasen muija. #ylpeävaimo #myhubby

Näin juontaja Vappu Pimiä, 38, on kirjoittanut tänään Facebook-päivitykseensä. Vappu on linkannut Kauppalehden jutun, jossa kerrotaan, millainen mies Teemu Huuhtanen, 44, on.

”Hän on äärimmäisen hyvä ja älykäs ihminen – ja superkuuma.”

Ei Vappu ensimmäistä kertaa puolisoaan kehu. Me Naisten haastattelussa runsas kuukausi sitten hän kertoi, että on rakastanut elämänsä aikana viittä miestä, mutta Teemu on rakkauksista suurin – onhan hän saanut tämän kanssa kaksi lasta.

– Hän (Teemu) on äärimmäisen hyvä ja älykäs ihminen, joka uskaltaa tehdä rohkeita ratkaisuja – ja superkuuma, Vappu kertoi tammikuussa.

Vapulla on syytä olla ylpeä puolisostaan, sillä tästä tulee pörssiyhtiön toimitusjohtaja. Teemu on nimittäin mobiilipeliyhtiö Next Gamesin toimitusjohtaja, ja yhtiö on listautumassa pörssiin.

Tv:n katsojille Vappu on pariskunnasta varmasti tutumpi kasvo, mutta pelialalla ja yritysmaailmassa Teemu tiedetään hyvin. Hän on paitsi Next Gamesin toimitusjohtaja, myös peliyhtiö Armada Interactiven ja Duudsoneiden perustaman Rabbit Filmsin hallituksessa. Ennen nykyistä työtänsä Teemu työskenteli Angry Birds -brändin luoneessa Roviossa – siellä hän oli yrityskaupoista vastaava johtajana. Lisäksi Teemu on ollut johtotehtävissä myös Sulakkeessa, joka tunnetaan kymmenisen vuotta sitten villinneestä Habbo Hotel -yhteisöstä. 

Myös Teemu on isä, Jorma Huuhtanen, on tunnettu julkisuudesta. Hän on keskustan entinen kansanedustaja ja ministeri sekä Kelan entinen pääjohtaja. Teemun eno oli puolestaan liikemies, vuonna 2009 menehtynyt Pentti Kouri.

Vappu Pimiä ja Teemu Huuhtanen vihittiin vappuna 2013 Helsingin Uspenskin katedraalissa. Vapun edellinen avioliitto päättyi vuonna 2008. Teemun tiedetään aikaisemmin seurustelleen Karita Tykän (o.s. Tuomolan) kanssa, mutta avoliitto päättyi vuonna 2001.Kuva: Sanoma-arkisto / Jussi Helttunen
Vappu Pimiä ja Teemu Huuhtanen vihittiin vappuna 2013 Helsingin Uspenskin katedraalissa. Vapun edellinen avioliitto päättyi vuonna 2008. Teemun tiedetään aikaisemmin seurustelleen Karita Tykän (o.s. Tuomolan) kanssa, mutta avoliitto päättyi vuonna 2001.Kuva: Sanoma-arkisto / Jussi Helttunen

Suhde eteni pikku hiljaa

Vuonna 2012 Vappu kertoi Me Naisten haastattelussa, että parin suhde sai alkunsa pikku hiljaa. Vappu ja Teemu tutustuivat yhteisten ystävien kautta Tahkolla puolitoista vuotta ennen kuin rakastuivat. Molemmat viettivät tuolloin sinkkuelämää ja keskittyivät töihinsä, Vappu Suomessa ja Teemu Yhdysvalloissa.

– Meistä tuli nopeasti ystävykset ja kävimme syömässä, kun Teemu poikkesi Suomessa. Pientä jännitettä välillämme oli alusta asti, mutta suhteeseen ajauduimme vasta tunnettuamme pitkään, Vappu kertoi Me Naisissa vuonna 2012.

”Teemu tuntui mieheltä, jonka kanssa halusin perheen.”

Vapun mukaan kaksikkoa yhdisti perhekeskeisyys sekä ystävien ja työn merkitys. Erityisesti Vappu arvosti sitä, miten Teemu arvosti omia vanhempiaan.

– Teemu tuntui mieheltä, jonka kanssa halusin perheen. Sanon aina ystävilleni, että säätäkää missä seurassa tahansa, mutta olkaa tarkkoja, kenen kanssa hankitte lapsia, Vappu kertoi haastattelussa.

Nykyään Vapulla ja Teemulla on kaksi lasta, Viola Ada Agape (s. 2012) ja Selma Lyyli Sesilia (s. 2015). Naimisiin Vappu ja Teemu menivät vappuna 2013.

Tanssijalegenda Aira Samulin täyttää tänään 90 vuotta.

Jos joku yksittäinen suomalainen pitäisi valita kuvastamaan elinvoimaa, valinta osuisi varmasti Aira Samuliniin. Yrittäjä, taiteilija, tanssija, evakko ja kokemusasiantuntija täyttää tänään 90 vuotta.

Lue Me Naisten Elämäni numeroina -haastattelu Aira Samulinista.

Merkkipäivän kunniaksi keräsimme kymmenen tämän ikinuoren legendan sitaattia, joista me nuoremmat voimme ottaa oppia.

– Onnellinen tyttövauvan äiti olen, kansanedustaja Jaana Pelkonen, 40, kertoo.

Kansanedustaja Jaana Pelkonen, 40, ja hänen puolisonsa Niko Aho saivat esikoisensa viikonloppuna.

– Onnellinen tyttövauvan äiti olen. Uusi hieno polku edessä, Jaana kertoo Me Naisille.

Viikonloppuna hän vahvisti vauvan syntymän Ilta-Sanomille ja kiitti Kätilöopiston työntekijöitä.

– Olemme äärimmäisen kiitollisia ja onnellisia pienestä tyttövauvastamme ja vanhemmuudesta, hän lisäsi.

Jaana ja Niko tapasivat vuonna 2007 ja menivät kihloihin viisi vuotta sitten.

Oman äidin muisto

Viime vuoden lopulla Jaana puhui Me Naisille äidiksi tulemisesta. Tuolloin hän kertoi, että oman lapsen saaminen on saanut ajattelemaan paljon oma äitiä, joka kuoli pari vuotta sitten.

– Tiedän, että edessä on aikoja ja tilanteita, joissa kaipaan häntä tai isoäitejä tuekseni. Hekään eivät ole enää näkemässä tätä. Äiti on mielessäni joka päivä.

Putous teki näyttelijä Essi Hellénistä tunnetun, mutta menestyksellä oli myös varjopuolensa. Yhtäkkiä häntä kohdeltiin typeränä blondina. – Hurtin huumorin ja loukkaavan kohtelun välillä on vain häilyvä raja.

Tätä hetkeä on edeltänyt vuolas ja yksityiskohtainen monologi kauramaidoista. Näyttelijä Essi Hellénin, 28, suosikki on rasvainen ruotsalainen, joka vaahdottuu helposti mustan kahvin pinnalle. Essin perheessä lehmänmaito on hiljattain korvattu kasvismaidoilla ja niissä, kuulkaa, tätä hifistelyvalikoimaa piisaa.

Sitten Essi repeää lempeän ironiseen nauruun.

– Tässä olisi suurempaakin maailmantuskaa pohdittavana, mutta muijat vaan vaahtoavat maidosta.

Oikeasti Essin vegaanius on juuri siitä maailmantuskasta kummunnutta. Hänelle valinta on eettinen teko paremman huomisen puolesta. Ruuan pitää tuottaa hänelle paitsi fyysistä myös henkistä hyvää oloa.

Myös Essin puoliso, näyttelijä Mikko Virtanen on vaihtanut vaimonsa mukana kotivegaaniksi. Se tarkoittaa, että kotona valitaan kasvista, mutta kylässä ei pingoteta eikä muiden valintoja arvostella.

Parin tytär saa syödä nakkikeittoa mumminsa luona, mutta kotona sitä ei ole tarjolla.

– Onhan se kolmivuotiaalle vähän metaa, kun yritän selittää, miksi meillä ei syödä lihaa. Toivon onnistuvani aivopesussa niin hyvin, että hän kasvaessaan ymmärtää ja hyväksyy valintani, Essi virnistää.

Oman elämänsä voimanainen

”Ruoka on elämän ihanimpia nautintoja. Kun viime vuonna harkitsin siirtymistä kasvissyöjästä vegaaniksi, suurin haasteeni oli, pystyisinkö luopumaan herkullisista juustoista ja kananmunista. Meillä kotona laitettiin usein iltaisin munakkaita, mutta nyt ne ovat vaihtuneet hummusleipiin ja chiavanukkaisiin.

Kokeilin aikoinaan proteiinipitoista salitreeniruokavaliota. Olin synnyttänyt esikoiseni puoli vuotta aiemmin, ja asuimme töidemme takia Kokkolassa, kaukana kavereistamme ja tutuista harrastuksista. Aloin käydä kuntosalilla, koska halusin takaisin lihasvoimani ja tunteen, että olen vahva.

Personal trainer laati minulle treeniohjelman sekä ruokavalion. Salilla vedin kovaa ja isoilla painoilla, kotona vedin kanaa ja rahkaa. Kroppa kyllä kiinteytyi ja lihakset kasvoivat, mutta syöminen tökki. Ruokahetket eivät olleet enää nautinnollisia vaan muuttuivat melkein vastenmielisiksi.

Olen sellainen, että innostun uusista jutuista ja tarraudun niihin perusteellisesti. Salitreeniä jaksoin kahdeksan kuukautta, kunnes totesin että fuck it, nyt riittää. Sen jälkeen en ole salille astunut.

”Jos jonkun pitää avata purkki, se olen minä, joka pyydetään vääntämään kantta.”

Liikunnassa pitää tehdä, mistä itse tykkää. Ei tarvita ruoskimista eikä veren makua. Nykyään joogaan, tanssin ja juoksen. Vaikka olen vähän polvivammainen, ja minulla on lievä astma, juokseminen tuntuu meditatiiviselta. Ongelmat ja valintatilanteet kirkastuvat yleensä lenkillä. Jooga taas pakottaa kaltaiseni papupadan keskittymään ja rauhoittumaan.

Olen pitkä, ja fyysinen vahvuus on aina ollut osa identiteettiäni. En ole koskaan pitänyt itseäni heikkona. Jos jonkun pitää avata purkki, se olen minä, joka pyydetään vääntämään kantta.”

Ihanat vatsamakkarat

”Näyttelijäntieni alussa koin, että olen väärän kokoinen kameralle. Että televisioon ja elokuviin pääsivät vain yliluonnollisen näköiset, kauniit ja laihat naiset. Minulla oli vatsamakkaroita ja todella ilmeikkäät kasvot.

”Hitto, 1800-luvulla olisin ollut kuumaa shittiä!”

Pääsin Teatterikorkeakouluun 19-vuotiaana, suoraan lukiosta. Epävarmuus kuuluu siihen ikään ja elämänvaiheeseen, eikä tunnetta helpottanut kuvasto, jota yhteiskuntamme tarjoaa menestyjistä, esillä olevista ihmisistä ja kauneuskäsityksistä. Niihin verrattuna koin olevani liian iso ja muodokas ja pehmeä. Hitto, 1800-luvulla olisin ollut kuumaa shittiä!

Ulkonäköpaineet roikkuivat matkassa monta vuotta. Ne alkoivat helpottaa vasta, kun sain ensimmäisen elokuvaroolini Johanna Vuoksenmaan ohjaamassa komediassa 21 tapaa pilata avioliitto. Tajusin, että sain roolin taidoillani, eikä koollani ollutkaan merkitystä.

Avaudun kokemuksistani nuorille suunnatussa Dreams-projektissa. Puhun epävarmuuksista, rohkeudesta kokeilla kaikenlaista ja olla pelkäämättä mokaamista. Kun seison nuorten edessä, otan kiinni vatsamakkaroistani ja kerron, että kukaan ei ole töissäni koskaan huomauttanut näistä yhtään mitään. Olen menestynyt vatsamakkaroineni, ja niiden kanssa on näytelty alastikin.

Suhtautuminen omaan ulkonäköön vaihtelee eri elämänvaiheissa. Enää en jaksa ottaa siitä paineita. Käytän mieluummin saman energian vartaloni rakastamiseen sellaisena kuin se on.”

Feminismi sydämen asiana

”Osallistuminen Putous-sarjaan on muuttanut eniten sitä, miten minuun on suhtauduttu. Ohjelman tekeminen oli mahtava kokemus, mutta se laski päälleni myös tietynlaisen haarniskan. En ollut tottunut olemaan se nätti tyttö, meikkeineen ja laitettuna.

Julkisuudesta seurannut kohtelu on ollut välillä vaivaannuttavaa ja joskus surullistakin. Olen kohdannut niin paljon seksismiä ja vähättelyä, ettei mitään järkeä. Tilanteet vaihtelevat baarihuuteluista palavereihin ja haastatteluihin. Milloin olen ollut typerä huora, milloin blondi, jonka sanomiset voi keskeyttää ja ehdotukset sivuuttaa. ’Ole blondi hiljaa, ei jaksa nyt kuunnella.’ Koen, että älyäni ja arvoani on alennettu niissä tilanteissa. Hurtin huumorin ja loukkaavan kohtelun välillä on vain häilyvä raja.

Essi rohkaisee nuoria Dreams-projektissa. ”Kerron, että epävarmuus on tuttua kaikille. Ihmiset, jotka eivät pelkää mitään, ovat tylsiä.”
Essi rohkaisee nuoria Dreams-projektissa. ”Kerron, että epävarmuus on tuttua kaikille. Ihmiset, jotka eivät pelkää mitään, ovat tylsiä.”

Olin kuvitellut olevani napakka ja kova luu mutta hämmentävissä tilanteissa en toimikaan aina niin. Monesti olen vasta jälkeenpäin tiennyt, miten olisi pitänyt reagoida. Olisin voinut vain viheltää pelin poikki ja sanoa, että tuo loukkaa minua. Tai olisin voinut itkeä, sekin on yhtä oikein. Monesti tulee kuitenkin vaiettua, koska en tahdo pahoittaa toisen mieltä tai haluan välttää tiukkapipon maineen. Se, että kohtelu menee tunteisiin, ei tarkoita, että olisin tosikko. Nämä jutut ovat tärkeitä minulle, ja niin tulisi olla kaikille.

”Feminismi on minulle sydämen asia.”

Feminismi on minulle sydämen asia. Työssäni haluan tehdä sisältöä, joka muuttaa näitä asenteita. Voimme tehdä vitsiä, joka ravistelee ihmiset ajattelemaan tai voimme tehdä vitsiä, joka ylläpitää jämähtäneitä asenteita seksuaalisuudesta tai rasismista. Viihteentekijöillä on suuri vastuu.

Sketsihahmoni Angela Brosin kanssa halusin päästä osoittamaan, että naiset ovat seksuaalisia ja että se on iloinen asia. Samaan aikaan ajattelin, miten koomista on, että naisen seksuaalisuuden puolesta ylipäätään tarvitsee puhua. Mutta niin se vielä on, ettei naisilla ole samanlaista oikeutta kuin miehillä tehdä vartalollaan mitä lystää. On hauskaa, kun Duudsonit vetävät munasillaan, mutta jos nainen vilauttaa alushousua, se on välittömästi kohahduttavaa lööppikamaa.

Nuoruudessani Spice Girlsit olivat minulle ajatustenherättelijöitä. Heidän räävittömät ja feministiset tekonsa olivat tervetullutta ja ravistelevaa. Vaikka tytöt esiintyivät paljastavissa vaatteissa, ajattelin, että heillä oli valta päättää tyylistään itse eikä heitä ollut pakotettu objekteiksi.”

Suuret unelmat

”Olen utelias ja intohimoinen ihminen ja innostun herkästi kokeilemaan kaikenlaista. Lapsuudessani kokeilin varmasti 30 harrastusta. Kerron siitäkin Dreams-luennoillani. Sanon, että jos jättää kokeilematta, siitä ei seuraa mitään, mutta jos kokeilee ja tyrisikin, on ainakin yhtä kokemusta rikkaampi.

Innostus vie pitkälle, mutta sillä on kääntöpuolensa. Jos päästän innostukseni överivaihteelle, alan voida huonosti. Viime vuonna tein yhtä aikaa Putousta ja Villiä korttia ja luentoja ja halusin touhuta perheellä, viettää aikaa mieheni kanssa, urheilla ja nähdä ystäviä. Lopulta olin ihan burn outin partaalla, pinna kireänä ja nukuin huonosti. Tänä vuonna en jaksanut samaa uudelleen.

Töiden haaliminen on jatkuvaa tasapainoilua. Kun olen suostumassa kahdeksanteen päällekkäiseen projektiin, mieheni sanoo stop. Olen alkanut uskoa häntä. Olen myös paremmin oppinut omat rajani.

”Haluaisin vaikuttaa enemmän, ja valta kiehtoo minua.”

Rakastan näyttelemistä mutta olen avoin kaikelle uudelle. Olen laajentamassa osaamistani kirjoittamiseen. Haluaisin vaikuttaa enemmän, ja valta kiehtoo minua. Tahtoisin prosessin alkupäähän, mukaan päättämään, mitä tehdään. Näyttelijänä olen loppupäässä toteuttamassa muiden visioita. Vaikka työni on mielenkiintoista ja haastavaa, joskus minua vaivaa tunne, että olen ”vain” näyttelijä.

Olen vähän suuruudenhullu. Vaikka olenkin vasta urani alussa, olen jo saavuttanut suurimmat unelmani. Tarvitsen uusia unelmia! Laskin tekeväni töitä vielä ainakin 40 vuotta. Niissä pitää olla mielekkyyttä ja vaihtelevuutta.”

Tärkeät ystävät

”Kasvoin aluksi ainoana lapsena ja sain sisarpuolia vasta myöhemmin. Opin sosiaalisista suhteista joukkueharrastuksissa, joihin hakeuduin, kun kaipasin yhteisöä. Olin se lapsi, joka yksin tepasteli kentän laidalle ja kysyi vierailta lapsilta, leikittekste mun kaa.

Ystävät ovat minulle supertärkeitä, ja yritän pitää ystävyyssuhteistani hyvää huolta. Kun töissä on oikein kiire, alan herkästi suorittaa ystävyyttä ja otan paineita siitä, etten ole ehtinyt nähdä kaikkia. Vasta viime aikoina olen hyväksynyt, että on ok olla joutilas ja kotosalla ilman, että jokaiseen vapaapäivään alkaa järjestää kyläilyjä.

Olen myös ollut paska ystävä ja puhunut pahaa muista. Nuoruuden epävarmoina kausina vertailin itseäni muihin ja tunsin kateutta. Jossain vaiheessa oivalsin, ettei pahan puhuminen satuta sitä toista vaan myrkyttää vain oman mieleni. Muistan selkeästi, miten tiedostin, etten halua olla sellainen diiva ja että tahdon muuttaa käytöstäni.

Jos keskustelu nykyään roihahtaa jonkun toisen nälvimiseksi, tulee sanottua ääneen, että jätetään tää, vaihdetaan aihetta. Haluan panostaa siihen, että kohtelen ihmisiä hyvin. Lapselleni yritän opettaa, että pitää olla kohtelias, mutta muita ei pidä myötäillä oman hyvinvoinnin kustannuksella.

Luin jostain ajatuksen, että pojat kasvatetaan kilpailemaan toisiaan vastaan työssä ja saavutuksissa, mutta tytöt kasvatetaan kilpailemaan poikien huomiosta. Ajatus on ihan karmiva, mutta kyllä siinä on totuuden siemen.

Pitkäaikaisimman ystäväni Saaran olen tuntenut seitsemänvuotiaasta. Meillä on ollut sisarellinen, elämää mullistava ystävyys. Olen tuttu Saaran perheen kanssa, ja hän on tyttäreni kummi.

Toinen tärkeä porukka on lukiovuosilta jäänyt 14 hengen kaveriporukkamme. Tutustuimme merkittävässä elämänvaiheessa, juuri siinä aikuisuuden kynnyksellä. Muistelemme vieläkin kakkosluokan risteilyä ja kuka oksensi mihinkin. Kun penkkareistamme tulee 10 vuotta, aiomme kokoontua ja katsoa videon sekoilustamme.

Tutustuin mieheeni Mikkoon Teatterikorkeassa. Olimme ystäviä kaksi vuotta ennen kuin rakastuimme. Oli melkein outoa, kun yhtäkkiä aloimme katsoa toisiamme eri silmin. Sitä oli ihan, että mitä mulle tapahtuu.

” Suhteemme alku oli parhaanlaista rakastumista mitä olla voi.”

Nyt ajattelen, että suhteemme alku oli parhaanlaista rakastumista mitä olla voi. Tunsimme toisemme jo todella hyvin. Tiesimme toistemme huonot puolet, missä tilanteissa toisesta tulee jäykkis ja milloin hän on ärsyttävä.

Olin 23-vuotias, kun menimme naimisiin. Porukoissamme se oli vähän radikaaliakin. Omat vanhempani eivät koskaan menneet naimisiin.

En ole haaveillut isosta perheestä, ehkä juuri siksi, koska kasvoin yksin. Ihan hyvä siitäkin tulee. Sitä paitsi en jaksaisi taas sitä valvomista. Jos en saa nukkua tarpeeksi, tuntuu kuin olisi krapula koko ajan.”

  • Helsinkiläisnäyttelijä syntyi 19.2.1988. Puoliso näyttelijä Mikko Virtanen. Kolmevuotias tytär.
  • Kuvaa Supermarsu-leffaa ja näyttelee Turun Kaupunginteatterin esityksessä Bonnie & Clyde.
  • Luennoi Lasten ja nuorten säätiön Dreams-projektissa. ”Rohkaisen nuoria olemaan omanlaisiaan. Olen äiti, absolutisti, diabeetikko, minulla on pelkoja sekä vatsamakkarat – ja silti saavuttanut unelmani.”
Mummo melkein 70v

Seksismiä ja vähättelyä kokenut Essi Hellén: ”Olen vasta jälkeenpäin tiennyt, miten loukkauksiin olisi pitänyt reagoida”

Järkyttävää, kun nuori Äiti kokee vielä tänä päivänä seksismiä ja vähättelyä! Olisiko syytä tehdä laaja tutkimus tästä? Kysymys mukaan: Miten muuttaa olosuhteita? Miten varautua? Miten selviytyä? Mistä apuja?. Minäkin jouduin vielä 68 vuotiaana eläkeläisyhdistyksessä "ukkomiesten" käpälöimäksi! Puheet eivät auttaneet. Näin tilanteita myös toisinpäin. Muutamalle naiselle avauduin ja kysyin neuvoja. Vastaus oli: Hiljaisuus ja Älä välitä! Minä välitin! Erosin näistä yhdistyksistä!
Lue kommentti