”Nuorempana esitin enemmän. Nykyään ajattelen, että saan olla myös heikko ja huono”, Mari Perankoski sanoo. Kuva: Liisa Valonen

Näyttelijä Mari Perankoskesta tuli toista kertaa ­rouva, kun hän meni naimisiin Jouni Hynysen ­kanssa. – Sekoitan sujuvasti yhteen entisen ja ­nykyisen ­elämäni ihmiset, Mari sanoo.

Miten minulle aina käy näin? näyttelijä Mari Perankoski ihmettelee. Marin, 46, tarkoituksena on ollut viettää päivä prinsessana Lontoossa kuohuviiniä siemaillen ja trendikkäitä häämekkoja sovitellen. Sen sijaan hän seisoo hääpukuliikkeessä laastaroituna, märkänä, häveliäänä ja ehkä vähän virtsan hajuisena.

Häämekkometsälle Lontooseen Mari lensi nykyisen aviomiehensä, muusikko Jouni Hynysen kanssa. Mukaan reissuun lähtivät myös Marin 17-vuotias poika ja Jounin 12-vuotias tyttö.

Ennen Lontoota perhe oli lomaillut isolla ystäväporukalla Korfulla, jossa hiekkamäkäräiset purivat Marin jalat täyteen punaisia paukamia. Sitten hän kompastui lenkillä mukulakiveen.

Rystyset auki ja sieltä täältä laastaroituna Mari päätti vielä käydä pissalla junassa ennen hääpukusovitusta. Vessapaperi oli tietenkin loppu. Alkoi sataa. Illalla oli tarkoitus mennä punk-muusikko Adam Antin keikalle, mutta se olikin ollut jo edellisenä päivänä.

”En osaa vanhentua arvokkaasti.”

– Olen nolojen tilanteiden nainen. Löydän itseni jatkuvasti mitä kummallisimpien tapahtumien keskeltä. En osaa vanhentua arvokkaasti, Mari nauraa.

Mari päätyy omituisiin tilanteisiin myös töissään. Kun hän kuvasi poliisisarja Roban uusia, kolmannen tuotantokauden jaksoja, Marin roolihahmon piti ottaa kiinni metsään paennut raiskaaja. Käsirautoja kiinnittäessään Mari raapaisi kasvoihinsa pitkän, verta vuotavan naarmun.

– Olen toivoton häslä, minkä vuoksi minulla on aina jokin paikka ihostani auki. Lapsena olen saanut naulan otsaani ja onnistunut astumaan haravan päälle niin, että varsi mottasi minua kasvoihin.

Näyttelemisen lisäksi Mari työskentelee käsikirjoittajana. Juuri nyt hänellä on neljä kirjoitusprojektia työn alla. Käsikirjoittamaan Mari päätyi, koska hän halusi haastavampia rooleja kuin tarjolla oli.

– Tyttöystävän roolit eivät erityisemmin kiinnosta. Näyttelen mieluummin mielipuolta kuin sisar hento valkoista. Monet roolit olenkin kirjoittanut itselleni. Luomani hahmon näytteleminen on minulle tavallaan palkinto kirjoitustyöstä.

Häävierailla buutsit jalassa

Marin ja Jounin häät järjestettiin syyskuun alussa Jounin kotikonnuilla Lappeenrannassa. Pariskunnalla on siellä omakotitalo, mutta heillä on asunto myös Helsingissä. Sekä Mari että Jouni ovat olleet tahoillaan naimisissa kerran aiemminkin.

– Oli kiva kuljettaa helsinkiläiset ystäväni paikalle katsomaan, että miksi tuo hullu täällä viihtyy. Häissämme oli rento meininki, sinne sai tulla buutsit jalassa. Toisella kierroksella otan kaiken rennommin.

”Häissämme oli rento meininki.”

Viralliselta sukunimeltään Mari on tätä nykyä Hynynen. Perankoskea hän käyttää työnimenään.

Marilla on hyvät välit myös ex-mieheensä Jani Volaseen ja tämän uuteen perheeseen. Ensimmäisissä häissään Marilla oli kaasonaan näyttelijä Pirjo Lonka, joka on tätä nykyä Janin uusi kumppani. Nyt juhlituissa häissä Marin kaasona oli Janin täti. Mari ja Jouni puolestaan kutsuttiin Pirjon ja Janin lapsen ristiäisiin.

– Olen perhekeskeinen ihminen, joka ei jätä rakkaitaan taakseen. Sekoitan sujuvasti yhteen entisen ja nykyisen elämäni ihmiset. Minulle tämä kaikki on selvää, vaikka kyllähän kuvio varmaan karjalaisia kummastuttaa, Mari virnistää.

Kuin sanojensa vakuudeksi Marilla on kassissaan vanhoja valokuvia, jotka pitäisi toimittaa Q-teatterin historiikin julkaisubileisiin. Marin ex-mies, joka on myös näytellyt Q-teatterissa, on tulossa hakemaan ne Marin nykyisen miehen Kadonnutta tavaraa etsimässä -kirjan julkkareista.

– Hetkittäin hämmästelen itsekin kuviotamme. Osittain sen on sanellut käytäntö. Jos poikani on isänsä luona, minun on helpompaa kysyä lapseni asioista hänen vaimoltaan, joka on kotiasioista enemmän kartalla. Olen vilpittömän iloinen heidän perheensä puolesta. Kuten omanikin.

Mari Perankoski kertoo pitävänsä syömisestä ja juhlimisesta. Kuva: Liisa Valonen
Mari Perankoski kertoo pitävänsä syömisestä ja juhlimisesta. Kuva: Liisa Valonen

Marin hyvän olon eväät

Työyhteisö

”Tarvitsen ympärilleni yhteisöllisyyttä. Q-teatteri oli minulle yhteisö, jonka kanssa kasvoin aikuiseksi.

Alun perin minusta piti tulla valtiotieteilijä. Muutin Varkaudesta Helsinkiin vuonna 1989 ajatuksenani osallistua valtiotieteen valmennuskurssille ja aloittaa opinnot yliopistossa. Äiti oli maksanut minulle kalliin preppauskurssin, joka jäi lopulta kokonaan käymättä.

Helsingissä asuin miespuolisen kämppäkaverin kanssa. Hänen kauttaan tutustuin Katja Krohniin, joka ohjasi Kellariteatterissa. Joku heitti Katjalle, että ota mukaan tuo Mari, se kun ei tunne ketään. Sitä kautta päädyin alalle ja Q-teatteriin.

Q-teatterin yhteisöllisyys oli järjettömän tiivistä. Päivät olimme töissä, illat ja yöt kuluivat harjoitellessa. Asuimmekin yhteisessä kommuunissa.

Fyysisesti olimme koko ajan äärirajoilla, ja kaikilla oli penikkatauti jaloissa. Suurin opettajani, ohjaajamme Antti Raivio piiskasi meitä raivoisasti eteenpäin. Muistan edelleen liikuntasalin, jossa meidän piti opetella itkemään. Minä ja Tommi Korpela yritimme vääntää itkua siinä onnistumatta ja jouduimme rangaistukseksi tekemään punnerruksia.

Myös Roban työyhteisö on ollut minulle tärkeä. Sarjan kuvaukset olivat hyvin intensiivisiä, sillä yhden päivän aikana saatettiin kuvata monen eri jakson kohtauksia. Välillä väitin kameralle pokkana aivan väärän ihmisen kuolleen, mikä aiheutti muussa tiimissä hilpeyttä.

Laajennettu perhe

Kun biologinen kelloni alkoi tikittää, se oli menoa. Ajattelin, että töistä viis, nyt on saatava lapsi. Hän tuli helposti, ja elämä oli hetken aikaa täydellistä.

Minulla oli kaikki mahdollinen: sataneliöinen asunto Mannerheimintiellä, lapsi, puoliso ja näyttelijäpiirit. Avioerossa kaikki tuo meni uusiksi. Silloin se tuntui järjettömältä epäonnistumiselta.

Kun erosin miehestäni, erosin myös Q-teatterista. Syy lopettamispäätökseen oli lapsemme, joka oli juuri aloittanut koulun. En halunnut, että hänen molemmat vanhempansa ovat kiireisellä teatteriuralla.

”Kun biologinen kelloni alkoi tikittää, se oli menoa.”

Ero tärkeästä yhteisöstä kävi lopulta helposti. Intensiivisten työvuosien jälkeen aloin jo kaivata jotain muuta. Ihmiset tuolta ajalta ovat onneksi edelleen minulle hyvin läheisiä.

Ennen elämäni keskittyi näyttelijäpiirien ympärille, mutta Jounin kautta tapaamieni ihmisten ansiosta maailmankuvani on laajentunut. Minulle on uutta, että maailma onkin täynnä mielenkiintoisia, kokonaan eri aloilta olevia ihmisiä, joiden kanssa saan nauraa vatsa kippurassa.

Karjalaisissa tosin ärsyttää se, kun he hokevat, että syssymmällä, syssymmällä. Itse haluaisin tehdä asiat heti. Kai minulla on edelleen toinen jalka helsinkiläisessä oravanpyörässä.

Huumori

Nauraminen ja vitsailu ovat minulle äärimmäisen tärkeitä. Näen ympäröivässä maailmassa jatkuvasti huumoria. Heittäydyn koko ajan täysillä kohti uusia juttuja.

Nauran usein itselleni ja toilailuilleni. Polttareissani meinasin lähteä vahingossa terveysside selässäni ulos kotoa. Se oli jostain syystä tarttunut huppariini, ja joku huikkasi, että Mari, miksi sinulla on side selässä. Heitin takaisin, että jaa, sielläkö se oli. Kyseessähän olivat polttarit, mitä väliä.

Huumori on minulle myös selviytymiskeino. Iän myötä sekä minun että läheisteni elämässä on tullut vastaan vaikeita asioita, kuten kuolemia, avioeroja ja sairauksia. Alkuun ne tuntuvat aina ylitsepääsemättömiltä. Olen kuitenkin oppinut, että kaikelle paitsi kuolemalle pystyy nauramaan puoli vuotta tapahtuman jälkeen.

Juhlien järjestäminen

Olen kova järjestämään tapaamisia ja kutsumaan paikalle paljon ihmisiä. Rakastan sitä, että saman katon alla on mahdollisimman paljon minulle tärkeitä läheisiä. Teemajuhlat ovat ihan parhaita. Kaikkihan haluavat hullutella ja kaipaavat yhdessäoloa.

Helsingissä Kallion keilahalli järjestää rock-keilausta. Jounin kanssa olemme organisoineet kaksi kertaa samanlaisen tempauksen myös Lappeenrannassa. Ihmiset ovat tulleet paikalle milloin pukeutuneina supersankareiksi, milloin white trash -teemalla.

”Kaikki lajit käydään läpi, kunnes minä voitan.”

Kerran keksimme järjestää tuttavaperheiden kesken tuoremakkarantekotalkoot. Hankimme sinne suolet ja kaikki. Ajatus oli, että pääsisimme syömään iltayhdeksältä, mutta pursotuskone räjähti. Lopulta paistoimme puolen yön aikaan littanoita lihalättyjä.

Kutsun isoja porukoita viettämään aikaa myös mökillemme. Siellä pelaamme mölkkyä, keilausta ja Trivial Pursuitia. Kaikki lajit käydään läpi, kunnes minä voitan. Aiemmin ei lopeteta.

Syöminen

Olen kaikkiruokainen ja syön paljon. Voin vetää kevyesti kilon pötikän Tobleronea, tosin viimeiset palat joudun huuhtomaan vissyllä alas. Jo lapsena mummo kutsui muut sukulaiset paikalle katsomaan, kun söin niin paljon jauhelihamureketta.

Jouni on hoitanut viime vuodet perheemme ruokapuolen. Hän ei ole hifistelijä, vaan tekee hyvää perusruokaa, jota syö itse maltillisesti. Minä syön Jounia enemmän. Punaista lihaa syön ehkä kerran vuodessa.

Rakastan tulista ruokaa ja sushia. Jälkimmäisen syöminen ravintolassa tulee tosin tolkuttoman kalliiksi, varsinkin kun mukana on 17-vuotias poika. Tuntuukin uskomattomalta, että lapseni on niin iso. Kun halaan häntä, kasvoni osuvat häntä kaulaan. Saan jatkuvasti kuulla häneltä lakonista kuittia tekemisistäni.

Verensokerini heittävät heti aamusta. Viimeistään puoli tuntia heräämisestä minun on saatava aamiaista. En ymmärrä, miten jotkut voivat tulla toimeen ilman ruisleipää.

Olen ollut dieetillä kahdesti elämäni aikana. Ensimmäistä kertaa pidimme paaston 1990-luvun alussa koko Q-teatteriporukan voimin. Viikon kärvistelimme, sen jälkeen lähdimme Elina Knihtilän kanssa baariin vetämään pizzaa ja olutta.

Pari vuotta sitten kokeilin hiilaritonta dieettiä, koska se oli pinnalla. Söin pelkkää pekonia ja munaa sekä banaania, jonka en tajunnut olevan kiellettyä. Päädyin lihomaan kaksi kiloa. Ei kannattanut.

Iän myötä olen tullut itselleni ehkä liiankin armeliaaksi. Viime vuosina olen lihonut seitsemän kiloa, mutta ajattelen, että mitä sitten. Tarvitseeko sitä 46-vuotiaana enää olla täydessä tikissä?

”Kun katson peiliin, sieltä katsoo vastaan ryppy, jossa on finni. Silloin mietin, että koettakaa nyt päättää.”

Vanheneminen on hassua. Kun katson peiliin, sieltä katsoo vastaan ryppy, jossa on finni. Silloin mietin, että koettakaa nyt päättää.

Heikkona hetkenä vanheneminen myös pelottaa. Ensimmäistä kertaa elämässäni tajuan oman rajallisuuteni. En näe lukea ilman lukulaseja, en tajua uusista älypuhelinsovelluksista mitään, eikä Jounikaan saa aamulla sukkaa jalkaan kankean selkänsä takia. Kalkkiviiva tosiaan lähestyy.

Onneksi parisuhde tekee vanhenemisesta turvallisempaa. Yhdessä on mukavaa vanheta, yksin pelkäisin enemmän.

Matkustelu

Matkustelu on minulle samanlainen rentoutumiskeino kuin aikakauslehtien lukeminen toisille. Selaan nettiä tuntitolkulla ja osaan Intian paikallisjunien aikataulut ulkoa hyvissä ajoin ennen matkaa.

Matkustelu on ollut minulle tärkeää aina. Parikymppisenä se jäi vähemmälle, koska olin niin kiinni teatterissa. Ikätoverini haahuilivat ja nauttivat nuoruudestaan, joka minulta jäi silloin kokematta. Nyt aion ottaa menetetyn ajan takaisin.

Reissaamme sekä lasten kanssa että pariskuntana. Kun lapset ovat mukana, matkat ovat erilaisia. He haluavat asua hienoissa hotelleissa, meille aikuisille kelpaisi halvin mahdollinen bambumaja.

Reppureissuilla pyrimme välttämään kamalia all inclusive -hotelleja. Jamaikalla paikalliset kutsuivat niitä vankiloiksi: ihmiset kulkevat huoneistaan hissillä ulos aidattuun tilaan eivätkä tapaa ketään uutta. Sen verran punkkaria minussa on, että haluan välttää sitä kaikin keinoin. Palkkaammekin yleensä paikallisen oppaan ja päädymme jonkun kotiin syömään.

Odotan, että voin matkustaa Jounin kanssa entistä enemmän. Odotan jo seuraavaa kertaa, kun pääsen pakkaamaan kameran ja pankkikortin hirvittävän rumaan Kotiteollisuus-vyölaukkuuni. Lapsetkin alkavat olla jo sen verran isoja, että pärjäävät pidemmän aikaa ilman meitä. Uuden elämäntilanteeni mukanaan tuoma vapaus tuntuu hyvältä.”

Mari ­Perankoski

  • Näyttelijä-käsikirjoittaja syntyi 10.3.1970 ­Varkaudessa.
  • Asuu sekä Helsingissä että Lappeenrannassa aviopuolisonsa, muusikko Jouni Hynysen kanssa. 17-vuotiaan pojan äiti.
  • Tunnettu mm. tv-ohjelmista Kallio, Syke ja Putous sekä elokuvasta Mielensäpahoittaja.
  • Näytteli ­Q-teatterissa vuosina 1989–2006. ­Työskennellyt myös mm. ­Kansallisteatterissa ja Ryhmä­teatterissa.
  • Poliisisarja Roban uudet jaksot sunnuntaisin ­MTV3:lla.
  • Eeva Kallion ja Maria Säkön Q-teatterin ­historiasta kertova kirja Q – ­Skavabölen pojista ­Kaspar ­Hauseriin (Like) on juuri ilmestynyt.

Vuoden urheilija ja ratakelauksen moninkertainen paralympiavoittaja Leo-Pekka Tähti, 34, lähtee kisoihin vain voittamaan.

Huippu-urheilija Leo-Pekka Tähdellä on aina mielessään seuraava tavoite. Tänä kesänä ykkösmaali on kultamitali Lontoon parayleisurheilun MM-kisoissa heinäkuussa.

– Nykyään lähden kisoihin vain voittamaan. Katsojat, valmentaja ja minä itse odotamme vain parasta tulosta. Se on psyykkisesti raskasta mutta toisaalta motivoi suuresti. Ei voittamiseen kyllästy, Tähti kertoo.

"Vitsailen omasta vammastani ja muiden vammoista."

Toinen Tähden tavoite on espanjan kielen oppiminen. Hän asuu Aurinkorannikolla Fuengirolassa vaimonsa Sandra Tähden ja tämän 6-vuotiaan tyttären Delisan kanssa.

– Yritän olla rohkea puhumaan vieraita kieliä, mutta aina en jaksa yrittää, koska espanjalaiset puhuvat niin nopeasti. Osaan kyllä small talkin ja kirosanat.

Espanjankielisiä voimasanoja Tähti pääsee viljelemään pelikentällä. Hän pelaa talvisin Velez-Málagan liigassa pyörätuolikoripalloa.

– En ole niin mukava, miltä julkisuudessa vaikutan – kavereiden kesken heittäydyn ja olen räväkämpi.

– Huumorini on mustaa, ja vitsailen omasta vammastani ja muiden vammoista. Paraurheilijoiden kesken ollaan suoria. Jos joltain vaikka puuttuu jalka, saatan tervehtiä tätä kysymällä: ”Moro, mihin jätit toisen jalkasi?”

Lue lisää Leo-Pekka Tähden elämästä ja tavoitteista Me Naisten numerosta 25/2017. Tuoreen digilehden voit lukea täällä.

Muusikot Danny ja Erika Vikman kertovat Helsingin Sanomien haastattelussa suhteestaan.

Pari myös valottaa, millaisia kommentteja ovat saaneet kuulla suuren ikäeronsa takia muilta ihmisiltä.

Kun pariskunnan suhde tuli julkisuuteen viime syksynä, Erika pelkäsi kaiken sortuvan. Haastattelussa hän kertoo, että hänestä tuntui, kuin muut eivät olisi nähneet enää hänen ihmisarvoaan.

Pari sai runsaasti viestejä ja kauhistelua sen jälkeen, kun heidän suhteensa tuli viralliseksi. HS:n mukaan osa viesteistä oli ”kamalia” ja liittyi suurelta osin heidän ikäeroonsa. 

Dannyn mukaan kritiikki isoa ikäeroa kohtaan tulee siitä, että ihmiset ajattelevat toisten valinnat itsensä kautta.

– Ihminen ajattelee, että en mä ainakaan tuohon pystyisi. Tai en mä ainakaan tuota haluaisi. Jos koulussakin joku oli vuoden vanhempi, se oli kauhea ikäero, hän kertoo HS:lle.

”Toisen elämä on todennäköisesti lyhyempi. Päivä kerrallaan eletään.”

Erikan mukaan parin ikäeron päivittely kertoo siitä, että monien mielestä kahden niin eri-ikäisen ihmisen ajatukset eivät voi kohdata. HS:ssa kerrotaan, että pari ei erityisemmin lue, miten heidän suhdettaan kommentoidaan.

– Omissa piireissäkin meistä lentää läppää, mutta siinäpä lentää. Hauskaa, jos voi herättää vahvoja fiiliksiä. Minulla ei ole tarvetta miellyttää kaikkia. Aina tämä elämä ei vain mene niin kuin olisi itse käsikirjoittanut, Erika kertoo HS:lle.

50 vuoden ikäeron vuoksi pari kertoo suhtautuvansa elämään realistisesti. He eivät suunnittele menemisiään vuosien päähän.

– Toisen elämä on todennäköisesti lyhyempi. Päivä kerrallaan eletään, Danny kertoo haastattelussa.

Pakotettu virallistaminen

Danny ja Erika tapasivat ensimmäisen kerran vuonna 2015 Tangomarkkinoilla. Heidän suhteensa paljastui julkisuuteen viime syksynä. Joulukuussa pariskunta vahvisti sen myös itse.

– Suhteen julkitulo oli pakotettu, kun huhuja oli niin paljon. Se tuntui silloin julmalta, mutta en ole jäänyt tuleen makaamaan, Erika kertoi Me Naisille helmikuussa.

Keväällä Iholla-sarjassa Erika kertoi, että hänen ja Dannyn suhteen vatvominen on satuttanut sekä häntä itseään että hänen lähipiiriään.

– Tosi alentavaa ja loukkaavaa, erityisesti mun vanhemmille. Jotenkin tuntuu, että koko ajan tuomitaan, vaikka ei oo tehnyt mitään paha kenellekään, Erika mietti. 

Aurinkoa ja onnea

Danny, 74, ja Erika, 24, ikäerostaan HS:lle: ”Omissa piireissäkin meistä lentää läppää, mutta siinäpä lentää”

Erika on kertonut ettei tunne oloaan luontevaksi ja turvalliseksi oman ikäistensä miesten seurassa, koska oman ikäiset pojat ovat häntä kouluaikoina uhkailleet ja kiusanneet. Ei tämän parin onni ole keneltäkään pois ja molemmat ovat aikuisia. Jokainen keskittyköön omaan elämäänsä. Hyvää Juhannusta ja kesää Erikalle ja Dannylle :) .
Lue kommentti

NobleFit on Youtubessa alkava haastattelusarja, jossa Leo-Pekka Tähti, Sara Chafak, Aira Samulin ja monet muut julkkikset kertovat, miten omalla asenteellaan elämästä voi tehdä parempaa.

Suomi 100 -juhlavuonna halutaan näyttää, että kotimaassa tapahtuu paljon hyvää. Yksi osoitus siitä on Youtube-ohjelma NobleFit (www.noblefit.fi), jonka tuottaja ja yrittäjä Johnny von Wright on luonut juhlavuoden kunniaksi.

 

Ohjelmassa Johnnyn kanssa keskustelee yli 50 suomalaista. Sarjassa nähdään viihdetaiteilijoita, kulttuurivaikuttajia, urheilijoita, politiikan tekijöitä ja muita tunnettuja kasvoja. Jaksoissa vierailevat muun muassa tanssi-ja elämäntaitoguru Aira Samulin, tubettaja-laulaja Arttu Lindeman, paralympiaurheilija Leo-Pekka Tähti, yrittäjä, missi ja malli Sara Chafak, Apocalyptica-bändin laulaja Eicca Toppinen ja räppäri Musta Barbaari.

 

NobleFitin jaksoissa julkkisvierailijat kertovat ajatuksiaan muun muassa kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, rakkaudesta, unelmien tavoittelemisesta ja myönteisen Suomi-kuvan luomisesta.

Tavoittena on, että haastateltavien elämänasenne ja -kokemukset valavat katsojiin myönteistä asennetta ja antavat näille eväitä onnellisempaan elämään.

 

– Mediassa kerrotaan liian paljon kaikesta ikävästä: sodista, terrori-iskuista, ilmastonmuutoksesta. Haluan, että ihmiset alkavat keskittyä enemmän myönteiseen asenteeseen ja toisiin ihmisiin, kertoo sarjan tuottajana ja host-isäntänä toimiva Johnny.

Katsojat voimaantuvat heidän ajatuksistaan ja elämänkokemuksistaan.

Johnny toivoo, että sarja saa katsojissa aikaan elämänmuutoksia.

 

– Urheileminen ja terveellinen ruokavalio ovat osa hyvää elämää, mutta tärkeintä on oma asenne. Ihmisten pitäisi ajatella enemmän, että lasi on puoliksi täynnä. Suomalaisten pitäisi uskoa itseensä ja tukea ja kannustaa toisiaan.

 

Kaikkia haastateltavia yhdistää yksi tekijä.

 

– Katsojat voimaantuvat heidän ajatuksistaan ja elämänkokemuksistaan. Esimerkiksi Leo-Pekka Tähti on loistava esimerkki siitä, miten erilaisuus ei ole koskaan estänyt häntä tekemästä asioita, Johnny kuvailee.

Haastatteluissa pääsee pintaa syvemmälle.

Sarjan jaksot ovat noin 30–80 minuutin mittaisia. Johnny ennustaa, että pitkille, syväluotaaville henkilökuville on Youtubessa oma paikkansa kahdenkymmenen sekunnin kissavideoiden rinnalla.

 

– Television viihdeohjelmissa henkilöhaastattelut kestävät muutamia minuutteja. NobleFitin haastatteluissa pääsee pintaa syvemmälle.

 

NobleFitin ensimmäisissä kolmessa jaksossa nähdään Eppu Normaali -bändin solisti Martti Syrjä, Apocalyptica-bändin solisti Eicca Toppinen ja paralympiavoittaja ja vuoden urheilija 2016 Leo-Pekka Tähti.

Aku Hirviniemi ja Janne Kataja ovat olleet vuosia parhaita ystäviä, nyt he näyttelevät ensimmäistä kertaa samassa elokuvassa.

Aku Hirviniemen puoli vuotta kestänyt sairausloma on päättynyt ja mies kuvaa täysillä Heinähattu ja Vilttitossu –elokuvaa. Sairausloman syyksi ilmoitettiin uupumus, josta ei kuvauspaikalla vitsailevasta Akusta näkynyt enää merkkiäkään.

Akun, Janne Katajan ja Niina Lahtisen yhteinen yritys on yksi elokuvan tuottajista.

Niina ja Aku ilmoittivat sosiaalisessa mediassa erostaan alkukesästä. Pari kertoi eron tapahtuneen jo vuosi sitten, ja ystävyyden säilyneen eron jälkeen. Siitä kertoo myös yhteinen elokuvahanke, jonka ensi-ilta on marraskuussa.

Akun ja Jannen ystävyys alkoi vuonna 1992 ja on kestänyt elämänmuutokset. Molemmat ovat humoristeja, jotka uskaltavat vitsailla myös vaikeista asioista.

Lapset joskus sanovat meille, että kauheille asioille nauratte.

– Janneen on voinut aina luottaa, hän on paras ystäväni. Kun itsellä on ollut vaikeita tilanteita, elämä on kolhinut tai itseä ahdistaa, aika usein toinen tiputtaa huumorilla maan pinnalle. Lapset joskus sanovat meille, että kauheille asioille nauratte. Ja niinhän me vain nauretaan. Mutta huumori on parasta terapiaa, Aku sanoo.

Jannesta ystävän kanssa työskentely on helppoa.

– Ystävälle voi olla täysin suora. Eihän kaverille voi esittää mitään. Ystävyys perustuu rehellisyyteen. Jotta kaverin kehut voi ottaa todesta, pitää uskaltaa olla toisen ideoista myös eri mieltä. Olen useasti miettinyt Akun ja minun ystävyyttä. Elämäni olisi ollut hyvin erilainen ilman Akua.

Asumme Jannen kanssa Riihimäellä melkein naapureina.

Aku ja Janne ovat keikkailleet yhdessä vuosikymmeniä, mutta Heinähattu ja Vilttitossu -elokuvassa he näyttelevät ensimmäistä kertaa yhdessä kameroille.

– Asumme Jannen kanssa Riihimäellä melkein naapureina. Nyt olemme iltaisin katsoneet yhdessä kohtauksia ja miettineet, miten voisimme tämän seuraavana päivänä kuvauksissa tehdä. Olemme tehneet rooleja isolla telalla.

Hirviniemen syksyn työtahti kuulostaa maltilliselta. Hän kuvaa Varasto 2 -elokuvaa ja sen jälkeen valmistautuu Tuntematon sotilas -elokuvan ensi-iltaan. Oma tv-show alkaa Nelosella vasta seuraavana vuonna. Janne Kataja juontaa syksyllä puolestaan ruutuun palaavan Napakympin sekä näyttelee Ylen Korpelan kujanjuoksu -draamasarjassa.