”Nuorempana esitin enemmän. Nykyään ajattelen, että saan olla myös heikko ja huono”, Mari Perankoski sanoo. Kuva: Liisa Valonen

Näyttelijä Mari Perankoskesta tuli toista kertaa ­rouva, kun hän meni naimisiin Jouni Hynysen ­kanssa. – Sekoitan sujuvasti yhteen entisen ja ­nykyisen ­elämäni ihmiset, Mari sanoo.

Miten minulle aina käy näin? näyttelijä Mari Perankoski ihmettelee. Marin, 46, tarkoituksena on ollut viettää päivä prinsessana Lontoossa kuohuviiniä siemaillen ja trendikkäitä häämekkoja sovitellen. Sen sijaan hän seisoo hääpukuliikkeessä laastaroituna, märkänä, häveliäänä ja ehkä vähän virtsan hajuisena.

Häämekkometsälle Lontooseen Mari lensi nykyisen aviomiehensä, muusikko Jouni Hynysen kanssa. Mukaan reissuun lähtivät myös Marin 17-vuotias poika ja Jounin 12-vuotias tyttö.

Ennen Lontoota perhe oli lomaillut isolla ystäväporukalla Korfulla, jossa hiekkamäkäräiset purivat Marin jalat täyteen punaisia paukamia. Sitten hän kompastui lenkillä mukulakiveen.

Rystyset auki ja sieltä täältä laastaroituna Mari päätti vielä käydä pissalla junassa ennen hääpukusovitusta. Vessapaperi oli tietenkin loppu. Alkoi sataa. Illalla oli tarkoitus mennä punk-muusikko Adam Antin keikalle, mutta se olikin ollut jo edellisenä päivänä.

”En osaa vanhentua arvokkaasti.”

– Olen nolojen tilanteiden nainen. Löydän itseni jatkuvasti mitä kummallisimpien tapahtumien keskeltä. En osaa vanhentua arvokkaasti, Mari nauraa.

Mari päätyy omituisiin tilanteisiin myös töissään. Kun hän kuvasi poliisisarja Roban uusia, kolmannen tuotantokauden jaksoja, Marin roolihahmon piti ottaa kiinni metsään paennut raiskaaja. Käsirautoja kiinnittäessään Mari raapaisi kasvoihinsa pitkän, verta vuotavan naarmun.

– Olen toivoton häslä, minkä vuoksi minulla on aina jokin paikka ihostani auki. Lapsena olen saanut naulan otsaani ja onnistunut astumaan haravan päälle niin, että varsi mottasi minua kasvoihin.

Näyttelemisen lisäksi Mari työskentelee käsikirjoittajana. Juuri nyt hänellä on neljä kirjoitusprojektia työn alla. Käsikirjoittamaan Mari päätyi, koska hän halusi haastavampia rooleja kuin tarjolla oli.

– Tyttöystävän roolit eivät erityisemmin kiinnosta. Näyttelen mieluummin mielipuolta kuin sisar hento valkoista. Monet roolit olenkin kirjoittanut itselleni. Luomani hahmon näytteleminen on minulle tavallaan palkinto kirjoitustyöstä.

Häävierailla buutsit jalassa

Marin ja Jounin häät järjestettiin syyskuun alussa Jounin kotikonnuilla Lappeenrannassa. Pariskunnalla on siellä omakotitalo, mutta heillä on asunto myös Helsingissä. Sekä Mari että Jouni ovat olleet tahoillaan naimisissa kerran aiemminkin.

– Oli kiva kuljettaa helsinkiläiset ystäväni paikalle katsomaan, että miksi tuo hullu täällä viihtyy. Häissämme oli rento meininki, sinne sai tulla buutsit jalassa. Toisella kierroksella otan kaiken rennommin.

”Häissämme oli rento meininki.”

Viralliselta sukunimeltään Mari on tätä nykyä Hynynen. Perankoskea hän käyttää työnimenään.

Marilla on hyvät välit myös ex-mieheensä Jani Volaseen ja tämän uuteen perheeseen. Ensimmäisissä häissään Marilla oli kaasonaan näyttelijä Pirjo Lonka, joka on tätä nykyä Janin uusi kumppani. Nyt juhlituissa häissä Marin kaasona oli Janin täti. Mari ja Jouni puolestaan kutsuttiin Pirjon ja Janin lapsen ristiäisiin.

– Olen perhekeskeinen ihminen, joka ei jätä rakkaitaan taakseen. Sekoitan sujuvasti yhteen entisen ja nykyisen elämäni ihmiset. Minulle tämä kaikki on selvää, vaikka kyllähän kuvio varmaan karjalaisia kummastuttaa, Mari virnistää.

Kuin sanojensa vakuudeksi Marilla on kassissaan vanhoja valokuvia, jotka pitäisi toimittaa Q-teatterin historiikin julkaisubileisiin. Marin ex-mies, joka on myös näytellyt Q-teatterissa, on tulossa hakemaan ne Marin nykyisen miehen Kadonnutta tavaraa etsimässä -kirjan julkkareista.

– Hetkittäin hämmästelen itsekin kuviotamme. Osittain sen on sanellut käytäntö. Jos poikani on isänsä luona, minun on helpompaa kysyä lapseni asioista hänen vaimoltaan, joka on kotiasioista enemmän kartalla. Olen vilpittömän iloinen heidän perheensä puolesta. Kuten omanikin.

Mari Perankoski kertoo pitävänsä syömisestä ja juhlimisesta. Kuva: Liisa Valonen
Mari Perankoski kertoo pitävänsä syömisestä ja juhlimisesta. Kuva: Liisa Valonen

Marin hyvän olon eväät

Työyhteisö

”Tarvitsen ympärilleni yhteisöllisyyttä. Q-teatteri oli minulle yhteisö, jonka kanssa kasvoin aikuiseksi.

Alun perin minusta piti tulla valtiotieteilijä. Muutin Varkaudesta Helsinkiin vuonna 1989 ajatuksenani osallistua valtiotieteen valmennuskurssille ja aloittaa opinnot yliopistossa. Äiti oli maksanut minulle kalliin preppauskurssin, joka jäi lopulta kokonaan käymättä.

Helsingissä asuin miespuolisen kämppäkaverin kanssa. Hänen kauttaan tutustuin Katja Krohniin, joka ohjasi Kellariteatterissa. Joku heitti Katjalle, että ota mukaan tuo Mari, se kun ei tunne ketään. Sitä kautta päädyin alalle ja Q-teatteriin.

Q-teatterin yhteisöllisyys oli järjettömän tiivistä. Päivät olimme töissä, illat ja yöt kuluivat harjoitellessa. Asuimmekin yhteisessä kommuunissa.

Fyysisesti olimme koko ajan äärirajoilla, ja kaikilla oli penikkatauti jaloissa. Suurin opettajani, ohjaajamme Antti Raivio piiskasi meitä raivoisasti eteenpäin. Muistan edelleen liikuntasalin, jossa meidän piti opetella itkemään. Minä ja Tommi Korpela yritimme vääntää itkua siinä onnistumatta ja jouduimme rangaistukseksi tekemään punnerruksia.

Myös Roban työyhteisö on ollut minulle tärkeä. Sarjan kuvaukset olivat hyvin intensiivisiä, sillä yhden päivän aikana saatettiin kuvata monen eri jakson kohtauksia. Välillä väitin kameralle pokkana aivan väärän ihmisen kuolleen, mikä aiheutti muussa tiimissä hilpeyttä.

Laajennettu perhe

Kun biologinen kelloni alkoi tikittää, se oli menoa. Ajattelin, että töistä viis, nyt on saatava lapsi. Hän tuli helposti, ja elämä oli hetken aikaa täydellistä.

Minulla oli kaikki mahdollinen: sataneliöinen asunto Mannerheimintiellä, lapsi, puoliso ja näyttelijäpiirit. Avioerossa kaikki tuo meni uusiksi. Silloin se tuntui järjettömältä epäonnistumiselta.

Kun erosin miehestäni, erosin myös Q-teatterista. Syy lopettamispäätökseen oli lapsemme, joka oli juuri aloittanut koulun. En halunnut, että hänen molemmat vanhempansa ovat kiireisellä teatteriuralla.

”Kun biologinen kelloni alkoi tikittää, se oli menoa.”

Ero tärkeästä yhteisöstä kävi lopulta helposti. Intensiivisten työvuosien jälkeen aloin jo kaivata jotain muuta. Ihmiset tuolta ajalta ovat onneksi edelleen minulle hyvin läheisiä.

Ennen elämäni keskittyi näyttelijäpiirien ympärille, mutta Jounin kautta tapaamieni ihmisten ansiosta maailmankuvani on laajentunut. Minulle on uutta, että maailma onkin täynnä mielenkiintoisia, kokonaan eri aloilta olevia ihmisiä, joiden kanssa saan nauraa vatsa kippurassa.

Karjalaisissa tosin ärsyttää se, kun he hokevat, että syssymmällä, syssymmällä. Itse haluaisin tehdä asiat heti. Kai minulla on edelleen toinen jalka helsinkiläisessä oravanpyörässä.

Huumori

Nauraminen ja vitsailu ovat minulle äärimmäisen tärkeitä. Näen ympäröivässä maailmassa jatkuvasti huumoria. Heittäydyn koko ajan täysillä kohti uusia juttuja.

Nauran usein itselleni ja toilailuilleni. Polttareissani meinasin lähteä vahingossa terveysside selässäni ulos kotoa. Se oli jostain syystä tarttunut huppariini, ja joku huikkasi, että Mari, miksi sinulla on side selässä. Heitin takaisin, että jaa, sielläkö se oli. Kyseessähän olivat polttarit, mitä väliä.

Huumori on minulle myös selviytymiskeino. Iän myötä sekä minun että läheisteni elämässä on tullut vastaan vaikeita asioita, kuten kuolemia, avioeroja ja sairauksia. Alkuun ne tuntuvat aina ylitsepääsemättömiltä. Olen kuitenkin oppinut, että kaikelle paitsi kuolemalle pystyy nauramaan puoli vuotta tapahtuman jälkeen.

Juhlien järjestäminen

Olen kova järjestämään tapaamisia ja kutsumaan paikalle paljon ihmisiä. Rakastan sitä, että saman katon alla on mahdollisimman paljon minulle tärkeitä läheisiä. Teemajuhlat ovat ihan parhaita. Kaikkihan haluavat hullutella ja kaipaavat yhdessäoloa.

Helsingissä Kallion keilahalli järjestää rock-keilausta. Jounin kanssa olemme organisoineet kaksi kertaa samanlaisen tempauksen myös Lappeenrannassa. Ihmiset ovat tulleet paikalle milloin pukeutuneina supersankareiksi, milloin white trash -teemalla.

”Kaikki lajit käydään läpi, kunnes minä voitan.”

Kerran keksimme järjestää tuttavaperheiden kesken tuoremakkarantekotalkoot. Hankimme sinne suolet ja kaikki. Ajatus oli, että pääsisimme syömään iltayhdeksältä, mutta pursotuskone räjähti. Lopulta paistoimme puolen yön aikaan littanoita lihalättyjä.

Kutsun isoja porukoita viettämään aikaa myös mökillemme. Siellä pelaamme mölkkyä, keilausta ja Trivial Pursuitia. Kaikki lajit käydään läpi, kunnes minä voitan. Aiemmin ei lopeteta.

Syöminen

Olen kaikkiruokainen ja syön paljon. Voin vetää kevyesti kilon pötikän Tobleronea, tosin viimeiset palat joudun huuhtomaan vissyllä alas. Jo lapsena mummo kutsui muut sukulaiset paikalle katsomaan, kun söin niin paljon jauhelihamureketta.

Jouni on hoitanut viime vuodet perheemme ruokapuolen. Hän ei ole hifistelijä, vaan tekee hyvää perusruokaa, jota syö itse maltillisesti. Minä syön Jounia enemmän. Punaista lihaa syön ehkä kerran vuodessa.

Rakastan tulista ruokaa ja sushia. Jälkimmäisen syöminen ravintolassa tulee tosin tolkuttoman kalliiksi, varsinkin kun mukana on 17-vuotias poika. Tuntuukin uskomattomalta, että lapseni on niin iso. Kun halaan häntä, kasvoni osuvat häntä kaulaan. Saan jatkuvasti kuulla häneltä lakonista kuittia tekemisistäni.

Verensokerini heittävät heti aamusta. Viimeistään puoli tuntia heräämisestä minun on saatava aamiaista. En ymmärrä, miten jotkut voivat tulla toimeen ilman ruisleipää.

Olen ollut dieetillä kahdesti elämäni aikana. Ensimmäistä kertaa pidimme paaston 1990-luvun alussa koko Q-teatteriporukan voimin. Viikon kärvistelimme, sen jälkeen lähdimme Elina Knihtilän kanssa baariin vetämään pizzaa ja olutta.

Pari vuotta sitten kokeilin hiilaritonta dieettiä, koska se oli pinnalla. Söin pelkkää pekonia ja munaa sekä banaania, jonka en tajunnut olevan kiellettyä. Päädyin lihomaan kaksi kiloa. Ei kannattanut.

Iän myötä olen tullut itselleni ehkä liiankin armeliaaksi. Viime vuosina olen lihonut seitsemän kiloa, mutta ajattelen, että mitä sitten. Tarvitseeko sitä 46-vuotiaana enää olla täydessä tikissä?

”Kun katson peiliin, sieltä katsoo vastaan ryppy, jossa on finni. Silloin mietin, että koettakaa nyt päättää.”

Vanheneminen on hassua. Kun katson peiliin, sieltä katsoo vastaan ryppy, jossa on finni. Silloin mietin, että koettakaa nyt päättää.

Heikkona hetkenä vanheneminen myös pelottaa. Ensimmäistä kertaa elämässäni tajuan oman rajallisuuteni. En näe lukea ilman lukulaseja, en tajua uusista älypuhelinsovelluksista mitään, eikä Jounikaan saa aamulla sukkaa jalkaan kankean selkänsä takia. Kalkkiviiva tosiaan lähestyy.

Onneksi parisuhde tekee vanhenemisesta turvallisempaa. Yhdessä on mukavaa vanheta, yksin pelkäisin enemmän.

Matkustelu

Matkustelu on minulle samanlainen rentoutumiskeino kuin aikakauslehtien lukeminen toisille. Selaan nettiä tuntitolkulla ja osaan Intian paikallisjunien aikataulut ulkoa hyvissä ajoin ennen matkaa.

Matkustelu on ollut minulle tärkeää aina. Parikymppisenä se jäi vähemmälle, koska olin niin kiinni teatterissa. Ikätoverini haahuilivat ja nauttivat nuoruudestaan, joka minulta jäi silloin kokematta. Nyt aion ottaa menetetyn ajan takaisin.

Reissaamme sekä lasten kanssa että pariskuntana. Kun lapset ovat mukana, matkat ovat erilaisia. He haluavat asua hienoissa hotelleissa, meille aikuisille kelpaisi halvin mahdollinen bambumaja.

Reppureissuilla pyrimme välttämään kamalia all inclusive -hotelleja. Jamaikalla paikalliset kutsuivat niitä vankiloiksi: ihmiset kulkevat huoneistaan hissillä ulos aidattuun tilaan eivätkä tapaa ketään uutta. Sen verran punkkaria minussa on, että haluan välttää sitä kaikin keinoin. Palkkaammekin yleensä paikallisen oppaan ja päädymme jonkun kotiin syömään.

Odotan, että voin matkustaa Jounin kanssa entistä enemmän. Odotan jo seuraavaa kertaa, kun pääsen pakkaamaan kameran ja pankkikortin hirvittävän rumaan Kotiteollisuus-vyölaukkuuni. Lapsetkin alkavat olla jo sen verran isoja, että pärjäävät pidemmän aikaa ilman meitä. Uuden elämäntilanteeni mukanaan tuoma vapaus tuntuu hyvältä.”

Mari ­Perankoski

  • Näyttelijä-käsikirjoittaja syntyi 10.3.1970 ­Varkaudessa.
  • Asuu sekä Helsingissä että Lappeenrannassa aviopuolisonsa, muusikko Jouni Hynysen kanssa. 17-vuotiaan pojan äiti.
  • Tunnettu mm. tv-ohjelmista Kallio, Syke ja Putous sekä elokuvasta Mielensäpahoittaja.
  • Näytteli ­Q-teatterissa vuosina 1989–2006. ­Työskennellyt myös mm. ­Kansallisteatterissa ja Ryhmä­teatterissa.
  • Poliisisarja Roban uudet jaksot sunnuntaisin ­MTV3:lla.
  • Eeva Kallion ja Maria Säkön Q-teatterin ­historiasta kertova kirja Q – ­Skavabölen pojista ­Kaspar ­Hauseriin (Like) on juuri ilmestynyt.

Vain elämää -ohjelmassa vietetään tänään Petra Garganon, 31, päivää. 

Tämän päivän jaksossa Petra kertoo muille artisteille tuntemuksista, joita soolouralle tähtääminen Tiktakin menestyksen jälkeen herätti. Hän myös kertoo, miltä uran aloittaminen ja kriittisten levyarvostelujen kohteeksi joutuminen jo nuorena tuntui.

– Se rakentaa sisälle tunteen, että mä en oo vaan tarpeeksi hyvä, Petra kertoo.

Kun Petra alkaa puhua riittämättömyyden tunteistaan, Samu Haber aloittaa keskustelun siitä, kuinka Petran sooloura ei ole tähän mennessä saavuttanut missään mielessä samanlaista suosiota kuin Tiktak.

– Se on aika kova juttu, että ensiksi olet tuolla Tuuleksi taivaanrantaa ja kaikki laulaa mukana. Sit, anteeksi kun sanon tämän, skidisti voisi kattoa jopa mahalaskuna sitä. Tuo on ollut varmasti ihan helvetin rajua, Samu sanoo.

Petra myöntää, että tilanne oli juurikin Samun kuvaama.

– On, ja sitä ei tajunnut silloin. En mä olettanut, että sama nousukiito jatkuu. Mä olin nimenomaan valmis laittaa ne työhanskat käteen, et nyt opetellaan kirjoittaa biisejä, Petra kertoo.

– Mun on oikeesti tarvinnut opetella olemaan kokonainen. Ehkä sekin liittyy siihen, että koen sellaista snadia alemmuuskompleksia istua tässä teidän taiteilijoiden edessä. Kun on tottunut olemaan yksi kuudesosa, pitää kuroa itseään kasaan ja opetella olemaan kokonainen, Petra jatkaa.

Keskustelun jälkeen Petra liikuttuu kertoessaan siitä, kuinka paljon asiasta puhuminen hänelle merkitsi

– Se oli kovin tunnustus mitä mä oon ehkä ikinä sanonu, siitä mitä mä teen ja rakastan. Kohta on 20 vuotta tätä hommaa täynnä ja toi oli isoin tunnustus. Se merkkaa ihan järkyttävän paljon.

Anu Saagim vihastutti alkuvuodesta haukkumalla Maria Veitolaa suomalaisessa keskusteluohjelmassa rumaksi. Hän ei vieläkään näe käytöksessään mitään väärää.

– Koska olin mukana viihdeohjelmassa, niissä myös nauretaan. Ei siinä kukaan ollut tosissaan, Anu Saagim puolustautui eilen Westerbackin Zenith-Range Rover-illassa.

Hän ei ole nähnyt syytä pyytää Veitolalta anteeksi.

– Miksi pitäisi? Sehän oli vain show'ta. Anteeksi, mutta en pyydä anteeksi.

Anu Saagim sanoo arvostavansa ystävissä ja ihmisissä ylipäätään suorasukaisuutta ja rehellisyyttä.

– Meillä Eestissä suorapuheisuus toimii. Televisiossakin minun täytyy olla suora, ei ohjelmia jaksaisi muuten katsoa kukaan. Ehkä olen kompastunut täällä Suomessa liikaa siihen, että olen vastannut liikaa ulkonäköaiheisiin kysymyksiin.

”Aina kysytään, onko eestiläinen paremman näköinen kuin suomalainen.”

Saagim ei ymmärrä, miksi häntä pyydetään jatkuvasti vertailemaan virolaisten ja suomalaisten ulkonäköä.

– Onko teillä täällä huono itsetunto, vai olenko niin kaunis, että minulta pitää aina kysyä vain ulkonäöstä? Aina kysytään, onko eestiläinen paremman näköinen kuin suomalainen. Totta kai jokainen puolustaa oman maan kansalaisia, ja sitten olen aina haukkunut suomalaisia.

Kohti uusia töitä

Anulla on menossa uusi elämänvaihe, sillä hän lopetti alkukeväästä päätoimittajan työt virolaisen nettilehden päätoimittajana.

– Se oli vapauttava. Nyt olen matkustellut ja kesän ajattelin ottaa vielä rennosti ennen kuin mietin uusia töitä. Jos Suomesta tarjotaan televisiosta juontotöitä, miksi en voisi suostua?

Anu Saagimilla on yksi poika yhdessä ex-miehensä Ristomatti Ratian kanssa. Robin täytti vasta kahdeksantoista.

– Hän on perinyt meiltä kipinän matkusteluun. Nyt hän on tyttöystävänsä kanssa Japanissa. Koulusta valmistumisen jälkeen hän varmasti matkustelee muutaman vuoden ympäri maailmaa.

heheh

Anu Saagim ei kadu Maria Veitolan nimittelyä: ”Anteeksi, mutta en pyydä anteeksi!”

Paimentaja kirjoitti: Huomaa et tää mimmi on virost, käytöstavat ku sialla Oma kommenttisi on kyllä järkyttävä !Anu on oikeassa tuosta kyselystä mikään ei ole niin typerää kun mennä kysymään mitä meiltä meistä ollalan ja sen tekevät juorutoimittajat!Anu on hoikka ja upea roppa en voi ihailematta hänen habitustaan. vielä hauskakin vedettäessään tosikoita.!
Lue kommentti

Mari ja Jontte Valosaari ovat saaneet ratkaisustaan myös kritiikkiä, koska Mari on vielä hoitovapaalla.

Fitness-tähti Mari Valosaari ja hänen muusikkona ja palomiehenä työskentelevä aviomiehensä, laulaja Jontte Valosaari ovat turvautuneet jo reilun vuoden ajan au pairin apuun perhearkensa pyörittämisessä. Ensimmäinen au pair palkattiin keväällä 2016. Yhdysvaltalaisen nuoren naisen jälkeen kotiin saapui tšekkiläinen tyttö.

Au pair on ollut 3,5-vuotiaan Milan ja yksivuotiaan Mion vanhemmille korvaamaton apu.

– Hän auttaa kodin siivoamisessa, koska minulla ei ole siihen aikaa ja energiaa tallipäivän jälkeen. Lisäksi hän auttaa ruuanlaiton kanssa. On suuri rikkaus, että lapset oppivat englantia. Mila alkoi puhua englantia jo kahden kuukauden jälkeen.  Ei täydellisesti, mutta niin, että ymmärtää keskusteluja ja osallistuu niihin,  Mari kertoi uuden Singers-karaokebaarin avajaisissa.

Marilta kysellään paljon au pairien tehtävistä ja siitä, miksi pariskunta ylipäätään tarvitsee apua arjen pyörittämisessä. Vaikka ulkopuolisten palaute on ollut pääosin positiivista, on joukkoon mahtunut myös soraääniä.

– Jotkut varmasti kyseenalaistavat, miksi meillä on au pair, koska minä olen hoitovapaalla. Tarvitsemme apua, koska meillä on neljä hevosta, ja lisäksi Jontte on joka neljäs päivä vuorokauden ympäri töissä. Etenkin niinä päivinä tallitöiden tekeminen olisi todella vaikeaa ja vaarallistakin, jos kaksi pikkulasta pyörii koko ajan jaloissa, Mari valaisi.

Mari antoi myös vinkin niille, jotka harkitsevat au pairin palkkaamista.

– Au pair on kuin perheenjäsen. Jollei ole valmis siihen, että joku asuu luonasi vuorokauden ympäri, niin ei kannata harkita. Meilläkin meni hetki totutella siihen, että kotonamme asuu vieras ihminen. Nyt se tuntuu maailman luonnollisimmalta asialta, hän vinkkaa.

 

KUVATEKSTI:

Mari ja Jontte Valosaari  viihtyivät uuden Singers-karaokebaarin avajaisissa keskiviikkona, johon Jontte saapui uuden sinkkunsa nauhoituksista. Kohta perheellä edessä on taas uuden au pairin etsintä.  ”Toivoisimme seuraavan viihtyvän meillä ainakin vuoden ajan.” Kuva: Sakari Majantie

 

Nanna Karalahti avautuu tunteistaan ensimmäistä kertaa erouutisen jälkeen.

”Me eroamme Jeren kanssa.” Näin Nanna Karalahti kirjoitti viikko sitten blogissaan Idealista.fissä. Samalla hän kertoi, että hän ja Jere Karalahti aikovat kasvattaa Jax-pojan yhdessä.

Nyt Nanna pohtii elämäntilannettaan uudessa postauksessaan, joka on hänen ensimmäisensä eroilmoituksen jälkeen.  

”Jokainen meistä on vastuussa omista teoistaan ja valinnoistaan. Kukaan meistä ei ole pyhimys. Kävelen usein peilin eteen ja kysyn itseltäni miksi olen tässä tilanteessa, olisinko voinut tehdä jotain toisin”, Nanna kirjoittaa.

”Myrskyn jälkeen on poutasää” -otsikolla julkaisemassaan postauksessa Nanna myöntää, että asioita on osattava katsoa läpi vihan ja katkeruuden.

”On kyse sitten itsensä tai toisensa syyttelystä, se on turhaa. On vaan oltava rehellinen ja elettävä totuudessa. Vihan hetkellä se on vaikeaa – myönnän.”

”Miksi olla vihainen itselleen omista valinnoista, koska virheet tekevät meistä ehjän?”

Nannan mukaan vihasta on päästävä nopeasti eroon – on vihan aiheuttajana kuka tahansa.

”Miksi olla vihainen tai katkera toiselle, jos ei osaa hyväksyä toista sellaisena kuin hän on? Miksi olla vihainen itselleen omista valinnoista, koska virheet tekevät meistä ehjän? Miksi katkeroitua, kun aina on luvassa uutta ja hyvää. Itselläni on paljon opeteltavaa näissä asioissa, mutta haluan oppia”, Nanna kertoo.