Jonna Kauppila totuttelee uuteen rooliinsa nelikuisen Jimi-pojan äitinä ja saa täyden tuen kihlatultaan Jarno Ziprukselta.
– Kokemus omien vanhempieni menettämisestä sai minut laatimaan suunnitelmat pahimman varalle lastamme varten. Siksi Jimillä on kuusi kummia, hän ei koskaan jää ilman läheisiä. Jonna tahtoisi jo naimisiin, mutta häitä ei ole luvassa tänä kesänä.
Haastattelu on julkaistu Me Naiset –lehdessä vuonna 2002.

Haastattelu on julkaistu Me Naiset –lehdessä vuonna 2002. ( Linkki tiedostoon )

Sohvalla köllii erinomaisen hyväntuulinen pikkumies. Kylläinen masu hytkyy naurun tahtiin ja ilmoille kajahtaa iloisia kiljahduksia. Vesseli on vähintäänkin tyytyväinen ja miksipä ei, jokaiseen virnistykseen, otsankurtistukseen ja jokellukseen vastataan hymyllä sekä ihastuneilla kehuilla. Vuoden 1998 Miss Suomi Jonna Kauppila, 25, on korviaan myöten rakastunut elämänsä uuteen mieheen, rokkaavasti ristittyyn Jimi Henrikiin, 4 kk.

Jonnan ja hänen kihlattunsa Jarno Zippe Zipruksen esikoinen on vanhempiensa mukaan helppohoitoinen sisupussi. Pienokaisen päivärytmi kuuden, kahdeksankin tunnin yöunineen on armollinen hoitovastuun jakaville vanhemmille, mutta omaa tahtoa vauvalta ei puutu.

– Tahdonlujuutensa Jimi on saanut mammaltaan, Jonna tunnustaa, mutta hän on oikeasti kyllä helppo vauva. Hyväntuulinen ja vilkas.

Zippe on täysillä mukana vauvanhoidossa ja tarjoaa tottuneesti pojalle maitopulloa silloin, kun Jonna tarvitsee unta.

– Sovimme jo etukäteen siitä, ettei kumpaakaan väsytetä valvomisilla vaan hoidot jaetaan tasapuolisesti. Kuulin myös paljon pelottavia kertomuksia synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, mutta nyt kuitenkin tunnen oloni energisemmäksi kuin koskaan. Tosin pienistä vapaahetkistä on tullut luksusta, sitä nauttii päästessään rauhassa yksin suihkuun. Välillä tuntuu, että Jimillä on kaksi äitiä, niin kiitettävästi Zippe touhuaa vauvan kanssa, Jonna kertoo ja nuuhkaisee taas hekottelevaa kääröään.

Kuuden kummin turvaverkko

Äitiys on Jonnalle uusi rooli, mutta vastuun kantaminen ei ole hänelle vierasta. Äitinsä sairastuttua vakavasti Jonna oli apuna kotiaskareissa ja kahden nuoremman siskonsa paimentamisessa. Pian äitinsä kuoleman jälkeen tytöt menettivät myös isänsä ja Jonnasta tuli perheen vanhin. Parikymppisen varmuudella ja elämänkokemuksella hän joutui puntaroimaan esimerkiksi missä tuolloin 13-vuotiaan Julia-siskon olisi parasta asua.

Jonna myöntää, että kokemus omien vanhempien menettämisestä sai hänet tekemään suunnitelmia pahimman varalle myös omaa lastaan varten. Miten Jimin kävisi, jos vanhemmille tapahtuisi jotain pahaa? Osaksi tuosta huolesta syntyi ajatus pyytää pojalle kuusi kummivanhempaa, Jimillä riittäisi aina läheisiä.

– Kyllä me nämä asiat olemme miettineet tosi tarkkaan, Jonna kertoo. Vanhemmuus on tuonut myös uudenlaista varovaisuutta ja huolellisuutta omaan käytökseen. Vaikkapa liikenteessä kuljemme hillitymmin, joko siksi että vauva on kyydissä tai jotta pääsisi ehjänä kotiin Jimin luokse. Toisaalta oma henki ei tunnu olevan minkään arvoinen, kun kaikessa ajattelemme ensin vauvan turvallisuutta ja sitten vasta omaamme.

– Mutta ei minulla ole muita suuria äitiyteen liittyviä pelkoja. Paitsi, ettemme passaisi poikaa liiaksi, Jonna nauraa.

Elämyksiä, ei tavaraa

Jonna ja Zippe ovat molemmat saaneet melko yhdenmukaisen kasvatuksen ja varttuneet samankaltaisten arvojen keskellä.

– Olemme molemmat muun muassa harrastaneet paljon urheilua, Zippe jalkapalloa ja minä yleisurheilua. Tosin sillä erotuksella, että Zippeä harjoituskasseineen kuskattiin autolla treeneihin, minä taas poljin aina pyörällä harjoituksiin. Vanhempieni mukaan harrastukseen piti olla niin kova hinku, että sinne jaksoi itse taittaa matkansa. Silloinkin, kun isä tai äiti lähtivät mukaan seuraamaan harjoituksia tai kisoja, menimme kaikki pyöräillen, autoa ei käytetty turhaan, Jonna muistelee.

Tuoreet vanhemmat ovat käyneet pitkiä keskusteluja oman jälkipolvensa kasvatuksesta, ja Jonna iloitsee heidän olevan hyvin samoilla linjoilla. Rajat lapsella pitää olla, mutta läheisyydessä ei säästellä. Pienokaiselle tarjotaan mieluummin elämyksiä kuin tavaraa, pikemmin lähdetään retkeilemään kuin ostetaan uusia leluja ja krääsää.

– Ainakaan lapsemme ei jää vaille lämpöä ja hellyyttä, meillä kosketellaan ja halitaan hyvin herkästi. Todennäköisesti Jimiparka saa vielä teini-ikäisenäkin nolostella, kun äiti taas kavereiden nähden hyökkää halimaan. Olen aina ollut myös vähän hössö ja ylihuolehtiva, joten sitä puolta saan vahtia itsessäni. Yritän olla soittelematta koko ajan lapsenvahdille tai tukkia suuni, kun tekee mieli motkottaa hoitajan huteran näköisistä sandaaleista, Jonna virnistää.

Nuoressa perheessä vaalitaan myös kristillisiä arvoja. Vaikka kumpikaan ei tule varsin uskovaisesta perheestä, Jonna lukee vauvalleen joka ehtoo iltarukoukseksi Levolle laske Luojani.

Jonna kertoo tarttuneensa äidin rutiineihin topakasti. Vaikka kokeneemmat mammat tyrkyttäisivät neuvojaan, hän mieluusti suoriutuu tehtävistä omin avuin. Pariin otteeseen anopillekin on tullut töksäytettyä ja kylpyvannan ääreltä hän on häätänyt ylimääräiset käsiparit pois.

Toisaalta hän osaa nyt arvostaa muita äitejä ja muistelee omaa äitiään valtavalla kiitollisuudella ja kunnioituksella.

– Äitini hautajaisissa laulettiin Mikko Alatalon kappaletta Hyasinttien aikaa ja sen sanoja tässä on viime viikkoina tullut muisteltua. Meillä oli aina ruoka pöydässä ja puhtaat vaatteet odottamassa, minun olisi pitänyt osoittaa hänelle niin paljon enemmän kiitollisuutta. Tätä nykyä aivan hävettää, millaista oma käytökseni on ollut äitejä kohtaan, mutta ei heidän arkeaan ole voinut käsittää ennen kuin oman kokemuksen kautta. Ennen vielä lapsimäärät olivat isompia eivätkä isät olleet näin aktiivisesti mukana perheen touhuissa, Jonna päivittelee.

Elämää pusutullissa

Perheenä Jonna ja Zippe tekevät aivan samoja asioita kuin ennen lapsen tuloa, mutta nyt futisotteluihin tai vappupiknikeille pakataan vauvanyytti mukaan. Jonnalle äidiksitulo ei merkitse rajoituksia tai esteitä.

– Pukeudun edelleen nuorekkaasti. En koe jääväni mistään paitsi lapsen takia, päinvastoin. Nyt kaikella mitä teen, näyttää olevan enemmän sisältöä.

Vaikka ovatkin täysin hullaantuneita pikku-Jimiinsä, nuoripari yrittää muistaa vaalia myös omaa suhdettaan. Vauvantulosta huolimatta heidän elämänsä ei muutu pelkäksi vaipanvaihdoksi ja keskusteluiksi naperon hoitoajoista. Hellyydenosoituksia jaetaan puolin ja toisin.

– Olemme jo jättäneet Jimin hoitoon Zipen vanhemmille ja ottaneet täysin kahdenkeskeistä aikaa itsellemme, vaikka se onkin tehnyt kipeää. Meistä hädin tuskin oli risteilylle lähtijöiksi, kun ikävä tuntui niin kovalta. Mutta parisuhdetta on hoidettava siinä missä vauvaakin. Vaikka olemme nyt isä ja äiti, olemme edelleen toisillemme myös mies ja nainen, Jonna pohtii ja hymyilee kertoessaan kotona ylläpidettävästä pusutullista.

– Kun arkikiireiden keskellä ohitamme toisemme, huikkaamme usein, että ”pusutulli”. Siinä kohdassa saa vaihtaa pikapusut!

Jonna ja Zippe ovat kihloissa ja suunnitelleet menevänsä naimisiin, kunhan sulhanen saa opiskelunsa suoritettua ja pääsee kiinni työelämään. Jonna olisi ollut valmis menemään papin puheille jo aiemmin ja ilman suurempia seremonioita, mutta Zippe toivoi toisin.

– Hän sanoi, että naimisiin mennään kerran ja sitten kunnolla. Nykyään ei kunnon häitä kuitenkaan saa järjestettyä opiskelijatuilla ja äitiyspäivärahoilla, joten mieluummin odotamme myöhempään. Olen minä kuitenkin sen verran vanhoillinen, että tahdon saman sukunimen kuin miehelläni ja lapsellani, vasta sitten me olemme todellinen perhe, Jonna huokaa.

Vaikka parilla ei juuri nyt ole varaa messevien häiden järjestämiseen, perheen talous on kunnossa. Perheen perustamista tavataan pitää kalliina puuhana, mutta Jonnan mielestä puheet ovat turhia. Pienokainen saa kaiken mitä tarvitsee, kun hankinnoissa käyttää maalaisjärkeä.

– En tietenkään käytä niin paljoa itseeni, mutta emme liioin elä rahapulassa. Itse asiassa talousasiamme ovat vakaammalla pohjalla kuin aikoihin. Ennenhän minä elin yksinomaan epäsäännöllisillä keikkapalkkioilla, Jonna huomauttaa.

Isä toipuu pidempään

Jimi näki päivänvalon pitkäperjantaina, kun kiirastorstaina alkanut synnytys huipentui keisarileikkaukseen kestettyään liki 19 tuntia. Jonna muistaa synnytyksestä hetket, jolloin häntä huvitettiin vitsein, hoidettiin lämpöpussein tai kun Zippe antoi hierontaa. Rankimpien kiputilojen aikaan hän lähes katosi hämärän rajamaille, niin ettei muista niistä juuri mitään.

– Nyt todella tiedän, mitä pitkäperjantailla tarkoitetaan, Jonna hengähtää. Tämän yhden kokemukseni perusteella olen ehdoton leikkauksen puolestapuhuja. Leikkaus säästi voimia, olin koko ajan hereillä ja sain lapsen heti rinnalleni. Ja siitä kaikesta jäi vain viiden sentin arpi.

Raskautensa aikana Jonna lihoi kaksikymmentä kiloa, joista kolmetoista jäi synnytyssaliin. Kipuherkkänä tyyppinä ja ensikertalaisena hän herkästi raportoi kolotuksistaan siipalleen.

– Itse asiassa raskausaika oli Zipelle varmaan vaikeampaa kuin minulle. Valitin pienistäkin, koska tuntemukset olivat minulle niin outoja. Minä kuitenkin muistelen odotusaikaa haikeudella, sillä silloin sain luvan kanssa olla ruma, laiska, lihava ja veltto, Jonna nauraa.

Esikoisen saannista ei jäänyt kauhukuvia, itse asiassa Jonna hankkisi mieluusti lisää lapsia.

– Zippe tässä vielä toppuuttelee, hänellä tuo toipuminen taitaa kestää kauemmin, onnellinen äiti huokaa.

Sara La Fountain toivoo Australiassa tehdystä ruokaohjelmasta kansainvälistä läpimurtoa. Hänen uransa alussa tv-kokin työtä ei pidetty erityisen coolina. –Olen esimerkki siitä, että unelmiaan toteuttaessa ei pidä kuunnella muita kuin itseä.

Sara La Fountainin, 35, vasemman käden ranteessa on herkällä kaunokirjoituksella tatuointi Je suis. Se on ranskaa ja tarkoittaa minä olen.

Tatuointi oli Saran ensimmäisiä ja taiteiltiin iholle viitisen vuotta sitten.

Je suis on Saralle voimalause.

– Se muistuttaa, etten saa hukata itseäni ja rohkaisee pysymään itsenäni mitä tahansa ympärillä tapahtuukaan.

Seuraava tatuointi löytyy oikeasta kädestä, keskisormen sivustalta. Leikkisällä fontilla kirjoitettu sana Delicious tulee näkyviin aina, kun Sara viipaloi tai silppuaa.

Sara asettelee tatskansa vierekkäin ja pyrskähtää nauruun. Niistä syntyy teksti Je suis delicious, minä olen herkullinen.

Snägärille ja naimisiin

Rohkaisevat voimasanat kannustivat Saraa jo silloin, kun niitä ei vielä ollut hänen ihollaan. Parikymppinen Sara teki menestyksekkäästi mallintöitä, mutta oli teinistä asti tuntenut paloa muuhun. Hän ihaili television Jyrki Sukulaa ja Bon Appétit -sarjaa ja haaveili urasta ruuan parissa.

– Tuohon aikaan tv-kokin töitä ei nähty erityisen coolina. Sain selitellä paloani ja haluani ja kohtasin vähättelyä, kun kerroin haaveistani, Sara kertoo.

– Kun ilmoitin pyrkiväni kokkikouluun, minulle kuittailtiin, aioinko töihin snägärille. ”Menisit sinäkin vain naimisiin”, sanottiin. Vähättely tuntui pahalta, muttei lannistanut.

” Olen hirvittävän allerginen negatiivisuudelle.”

Kurjat puheet olivat kuin lisäkipinöitä Saran haaveille. Heti ylioppilaskirjoitustensa jälkeen hän palasi lapsuusvuosiensa ja isänsä kotimaahan Yhdysvaltoihin ja aloitti opiskelut amerikkalaisten vanhimmassa ruokayliopistossa, Culinary Institute of Americassa.

Siitä se ajatus sitten lähti – idea ruokamaailman valloituksesta omannäköisellä otteella.

– Olen hirvittävän allerginen negatiivisuudelle. Se, ettei tuosta kuitenkaan tule mitään, on tyhmintä, mitä nuorelle voi sanoa, Sara napauttaa.

– Olen esimerkki siitä, että unelmiaan toteuttaessa ei pidä kuunnella muita kuin itseään. Positiivisuus, ilo ja usko pystymiseeni ovat saaneet aikaan eniten onnistumisia.

Golfia kenguruiden kanssa

Sarasta ei tullut snägärimyyjää vaan kokkaamisen monitoimiyrittäjä. Hän on kehitellyt reseptiikkaa, ateriakonsepteja, tv-ohjelmia ja ruokakirjoja, uusimpana viime viikolla julkaistu Sara’s Australia – raikas ruokamatka.

Kirja syntyi ideoista, joita Sara keräsi kahden kuukauden kuvausmatkallaan Australiassa. Siellä filmattiin yhdeksänosainen tv-sarja Sara’s Australia Unveiled, joka leviää 147 maahan National Geographicin sekä Australian television kanavilla. Ohjelman odotetaan tavoittavan jopa yli miljardi katsojaa.

Ruuan ja matkailun yhdistävä sarja esittelee Saran haastattelijana ja ohjelman emäntänä, joka kokkaa paikallisten vieraidensa kanssa. Maisemat vaihtuvat muun muassa Alice Springsistä Melbourneen. Darwinissa Sarah laittoi ruokaa yhdessä aboriginaalien kanssa ja ihaili alkuperäiskansan luontotuntemusta.

– Reissu oli minulle todellista elämysmatkailua. Pelasin golfia greenillä viidenkymmenen kengurun keskellä. Ja katsos tätä! Sara näpäyttää videon kännykkänsä näytölle.

Videolla Sara seisoo lammen reunalla, kun yhtäkkiä alligaattori pyyhkäisee hänen jalkojensa juuresta. Nauhalta kuuluu Saran kiljunta: ”Oh my god!”

– Tai kun kesken helikopterilennon pilven reunaan ilmestyi rainbow, sateenkaari, ja me lensimme sen halki, Sara listaa reissun erityisimpiä hetkiä.

– Tällaisissa hetkissä sitä tajuaa olevansa blessed. Olen siunattu.

Kuin vuorenvalloitus

Saran ohjelmia on esitetty kansainvälisesti aiemminkin, mutta uusin tuotanto on ylivoimaisesti suurin. Sitä suunniteltiin ja kehiteltiin parin vuoden ajan.

– Olen ylpeä siitä, mitä olen saavuttanut. Iloitsen arvostuksesta, jota olen saanut maailmalla. Matkani tähän pisteeseen ei ole ollut mikään walk in a park, ei todellakaan leppoisa päiväkävely. Kyllä tämä on kuin olisin vuorelle kiivennyt, Sara sanoo.

– Olen pedantti enkä anna helpolla periksi. Jos projekti vaatii seitsemänpäiväistä työviikkoa, sitten se tehdään. Töissä näkyy napakka ja vakava puoleni.

”Laitoin henkilökohtaisen elämäni odotustilaan.”

Saran puheessa toistuvat sanat kiire ja työ. Sille hän on tietoisesti omistautunut kuluneet viisi vuotta – aina siitä lähtien, kun seitsemän vuoden suhde ohjaaja Antti J. Jokisen kanssa päättyi. Töissä on voinut mennä kuukausia ilman yhtään vapaapäivää, tai New Yorkin palaveriin on pitänyt lähteä päivän varoitusajalla. Välillä Sara on tuijottanut kalenteriaan ja laskeskellut, missä kohdassa ehtisi nukkua.

– Olen halunnut toteuttaa haaveeni uralla, ja se on vaatinut paljon duunia. Laitoin henkilökohtaisen elämäni vähän niin kuin odotustilaan, Sara myöntää.

Kuluttava tahti on herättänyt huolehtimaan jaksamisesta. Kesken lounaan Sara kaivaa laukustaan tutun amerikkalaislääkärin suosittelemat vitamiinikapselit. Reissukassissa kulkee aina sopiva kokoelma viherjauheita. Saran mielestä ne auttavat jaksamaan epäsäännöllistä elämää.

– Kokeile mun kynsiä, miten kovat ne ovat. It’s really working! Sara intoilee vitamiinikuurinsa tuloksista.

Sara hakee voimaa myös liikunnasta: kuntosalilta sekä yin-joogasta, jota Saran apukokki hänelle suositteli. Joogasta on löytynyt apu rauhoittumiseen ja keskittymiseen.

– Kaipaan rauhaa ja rauhoittumista ja tunnen, että nyt on niiden aika. Matkalaukkuelämää on kestänyt niin pitkään, että haluan löytää tasapainon työn, matkustamisen ja muun elämän välille, Sara kuvailee.

– Vaikka rakastan New Yorkia, ja se on pitkään ollut toinen kotini, juuri nyt en jaksa kaupunkia, joka ei pysähdy koskaan. Oma koti Suomessa on tärkeä maadoittaja.

Puhdas pöytä, tilaa rakkaudelle

Suomi silti tuskin koskaan jää Saran ainoaksi kodiksi. Suvun, ystävien ja työn ansiosta amerikkalaisuus elää hänessä vahvana. Rivien välistä voi lukea, että myös ihmissuhderintamalla Saralla on jotain meneillään maailmalla.

”Olen saanut kokea isoja rakastumisia.”

– Elämässäni on nyt puhdas pöytä ja aikaa rakkaudelle. Olen siihen valmis. Viime vuodet ovat olleet minä, minä -aikaa, nyt voisi olla me-aika, Sara sanoo.

– Nyt haluan kuitenkin miettiä rauhassa enkä tehdä hätiköityjä päätöksiä.Sara kuvailee itseään parisuhdetyypiksi, joka ihastuu täysillä mutta harvoin.

– Olen saanut kokea isoja rakastumisia ja tuntea täysillä. Nuorena oli muutama ihastuminen ja sitten pitkä parisuhde, joka ei valitettavasti ollut se oikea. Enää en jahtaa jotain haaveihmistä. Tässä iässä tiedän jo, mistä tykkään ja mistä en, mutta olen myös valmis kompromisseihin.

Sara toivoo jakavansa elämänsä sellaisen ihmisen kanssa, joka ymmärtää Saran työn julkisuutta ja epäsäännöllisyyttä. Mustasukkaisuus ajasta tai toisen urasta voi näivettää suhteen nopeasti. Siksi suunnitelmat on paras tehdä yhdessä.

– Arvostan sitä, että toisella on kokemusta samanlaisesta elämänkoulusta ja samankaltainen ymmärrys elämästä. Vaikka olen kokenut monia myllerryksiä, olen kiitollinen niistä kaikista. Olen onnellinen ja haluan jakaa sen tunteen toisen kanssa. Uskon, että all is gonna be fabulous.

Sara tuntee, että elämä on kasvattanut hänestä ymmärtäjän.

– Vaikka olen kupliva ja hymyilevä tyyppi, tunnen myös olevani vanha sielu ja eläneeni monta elämää. Minulle on kehittynyt ymmärtämisen taito, ja aistin helposti, mitä toisella on meneillään.

Armo, ihme ja usko

Moni Saran kiireisen vuoden tulos putkahtaa julki tänä syksynä.

Kirjan ja tv-ohjelman lisäksi kokki on mukana Elloksen pohjoismaisessa vahvojen naisten kampanjassa sekä lanseeraamassa uutta kännykällä tilattavien salaattien palvelua. Niiden ilmestyessä Sara suunnittelee huilivansa Suomessa, ehtivänsä ehkä luontoretkelle ja lukevansa kirjoja pitkästä aikaa.

– Välillä minun tarvitsee myös saada olla yksin. Tänä vuonna en ole ehtinyt viettää päivääkään itsekseni.

Sitten voisikin taas pyrähtää New Yorkiin ystävien ja suosikkitatuoijan luo. Nykissä on tehty Saran oikeassa jalassa näkyvät, hepreankieliset tatuoinnit ”armo” ja ”ihme”. Vasemmassa nilkansyrjässä on paksu musta risti.

– Se muistuttaa kuolemanjälkeisestä elämästä ja uskosta, jota ilman en ole mitään, Sara sanoo.

– Minulla on järjetön hinku ottaa uusia tatuointeja. Tänä vuonna on syntynyt niin monta tarinaa, jotka haluan saada iholleni.

Sara La Fountain

Ruoka-alan monitoiminainen syntyi Yhdysvalloissa 22.4.1981 suomalaisen äidin ja amerikanranskalaisen isän perheeseen.

Muutti lapsena Suomeen äitinsä kanssa. Vaihtoi kouluikäisenä nimensä Sarahista Saaraksi välttyäkseen kiusaamiselta. Sukunimi vaihtui Kuroseksi isäpuolen, arkkitehti Kosti Kurosen mukaan.

Saran velipuoli Alexander Kuronen pelaa amerikkalaista jalkapalloa Helsingin Roostersissa. Urheilu-uran lisäksi hän on valmistunut suunnittelijaksi.

Uusin ruokakirja Sara’s Australia – raikas ruokamatka ilmestyi viime viikolla.

Jare Tiihonen kertoo Kuukausiliitteen haastattelussa kärsineensä pahoista masennuskausista. Rankin romahdus tapahtui Los Angelesissa stadionkeikkojen jälkeen.

Cheek, oikealta nimeltään Jare Tiihonen, 34, kertoo Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen haastattelussa avoimesti mielenterveysongelmistaan.

Haastattelun mukaan Jarella on ollut elämänsä aikana useita masennuskausia, tuskatiloja ja paniikkihäiriöitä. Syksyllä 2009 Jare voi niin huonosti, että hoippui psykologin vastaaanotolle. Tämä suositteli käyntiä psykiatrilla. Siellä Jare sai kohtauksilleen diagnoosin: kaksisuuntainen mielialahäiriö. Psykiatri määräsi Jarelle Ketipinor-mielialakääkettä ja suositteli, että tämä kävisi terapiassa kerran viikossa.

Jaren mukaan hänen pahin romahduksensa tapahtui stadionkeikkojen jälkeen vuonna 2014. Cheek oli vuokrannut Los Angelesissa talon, jossa hänen oli tarkoitus äänittää biisejä Alpha Omega -albumilleen. Jare huomasi, että räppääminen ei onnistu, kun sanat eivät tulleet ulos suusta. Hän vajosi itseinhoon ja epäuskoon. Hän makasi iltapäivän studion lattialla, sikiöasentoon käpertyneenä.

"Jo pitkään olen voinut oikein hyvin."

Myöhemmin Jare arveli, että paha romahdus johtui lääkeannoksen pienentämisestä. Viisi vuotta aikaisemmin hän oli pienentänyt lääkkeen annostusta oma-aloitteisesti ilman lääkärin lupaa. Suomessa Jare hakeutui uudestaan psykiatrin puheille, ja annostusta nostettiin roimasti. Sen jälkeen hän kertoo voineensa hyvin.

– Jo pitkään olen voinut oikein hyvin.

– Ainoa huono puoli on se, että lääkkeiden takia en koskaan enää herää virkeänä. Käyntiin pääsemisesä menee aina vähintään tunti, Jare kertoo Kuukausiliitteessä.

Cheekin elämäkerta JHT Musta lammas ilmestyy ensi viikolla.

 

Uniikin Instagram-kuvista selviää, että Mikael Gabrielilla oli ystäviensä kanssa Vain elämää -kisakatsomo 300-neliöisessä omakotitalossaan.

Mikael Gabriel, 26, odotti somen perusteella innoissaan, että hänen Vain elämää -päivänsä tulisi televisiosta. Ja sieltähän se tuli perjantai-iltana. Kesällä kuvatussa jaksossa Mikaelilla oli tunteet pinnassa ja itkukin herkässä, mutta perjantaina tunnelma oli hiukan kevyempi räppäri Uniikin julkaisemista kuvista päätellen. Instagram-kuvista selviää, että Mikael oli järjestänyt kotiinsa kisakatsomon ja katsoi ohjelmaa parinkymmenen kaverinsa kanssa.

– Kisakatsomo Miklulla. Huh, miten kovia biisejä, Uniikki kirjoitti kuvatekstiin.

 

Kisakatsomo miklulla👌🏼 huh miten kovii biisejä!!🔥🔥🔥 #vainelämää

A photo posted by Uniikki (@daniuniikki) on

Mikael fiilisteli Vain elämää -päiväänsä kavereidensa kanssa. Kuvan perusteella hänen seuranaan oli Uniikin eli Jan Tolppasen lisäksi muun muassa moottoripyöräjengi Cannonballin johtaja Janne "Nacci" Tranberg.

Vain elämää -jaksossa Miklu kertoi, miten onnekas hän, kun hänellä on niin paljon ystäviä, jotka rakastavat häntä. Hän iloitsi myös maallisissa asioista, kuten Espoossa sijaitsevasta, 300-neliöisestä omakotitalostaan.

– Mulla on aika iso omakotitalo. Meille kerrostalopojille tollanen kolmekerroksinen omakotitalo näyttää aika kartanolta. Mulla on poreamme, sauna ja grilli.

"En ole rikastanut, mutta minulla on varaa hankkia kaikenlaista."

Me Naisten haastattelussa Mikael kertoi hiljattain, että teki talokaupat viime syksynä nopeasti sen jälkeen, kun oli nähnyt kuvia Uniikin talosta.

– Sain pankista lainaa ja tein ja kaupat samantien. Äidin mielestä se on ensimmäinen fiksu päätös elämässäni. En ole rikastunut, mutta minulla on varaa hankkia kaikenlaista.

– Talo on kodin ja työpaikan välimaasto. Ensimmäinen talvi oli vaikea, kun koko ajan paloi sulakkeita, ja yksi vesivahinkokin oli. Siinä oli Malmin kerrostalopoika ihmeissään, Mikael kertoi haastattelussa.

Uniikki kirjoitti Instagram-kuvaansa olevansa ylpeä ystävästään.

– Tänään on pojan päivä! Mikael Gabriel, huikeet suorittamista, jäbä on tullu pitkän matkan tähän pisteeseen, hieno fiilis että oon saanu olla osana sitä. Faija on ylpee.

Mikael katsoi jaksoa kotisohvallaan, mutta muisti myös some-seuraajiaan ja kyseli heidän mielipiteitään. Suurin osa kommentoijista ylisti räppäriä tämän avoimuudesta.

Katsoitko jakson? Kenen tulkinta oli paras? Katso kaikki esitykset ja äänestä täällä!

Nainen 27v

Ihan turha jätkä. En vaan tykkää liian rajusta ulkonäöstä, voisi mennä -pimp my ride tyylisen ohjelman vetäjänä, tatuointiliikkeen omistajana tai jonkun jengin pomona...hui...
Cheek on mun mielestä ihanampi! ♥

Näyttelijä Alina Tomnikov uskoo, että luvassa on enemmänkin rooleja Venäjällä.

Muun muassa Rölli-elokuvista tuttu näyttelijä Alina Tomnikov on rakentanut viime vuodet menestyksekästä uraa Suomessa. Hiljattain suomalais-venäläinen näyttelijä sai näkyvän roolin myös isosta venäläistuotannosta. Hän pääsee mukaan keisarinna Katariina Suuresta kertovaan tv-sarjaan, joka sijoittuu 1700-luvulle. 

– Kyseessä on ihan jäätävän suuri rooli, jonka sain sen ansiosta, että puhun venäjää toisena äidinkielenäni. Reissasin koko kesän ja alkusyksyn Venäjällä, ja sarjasta tuli minulle tosi rakas. Oli ihanaa, että pääsin viimein käyttämään toista äidinkieltäni työssäni, Alina kertoi Pahan kukat -elokuvan kutsuvierasensi-illassa Helsingin Tennispalatsissa.

Alina näyttelee sarjassa katalaa ja manipuloivaa prinsessa Wilhelminaa, joka oli naimisissa Katariina Suuren pojan Paavali I:n kanssa ja kietoi hovin jäsenet nopeasti pikkusormensa ympärille.

”Ensimmäinen työ on aina kaikkein vaikein saada, mutta sen jälkeen sen pitäisi käydä helpommaksi.”

Teatteritaiteen maisteriksi vuonna 2013 valmistunut Alina on jo pidemmän aikaa havitellut ulkomaille ja erityisesti Venäjälle. Hän uskoo, että läpimurto poikii tulevaisuudessa enemmänkin töitä itänaapurista. 

– Olen aivan varma, että luvassa on muitakin rooleja. Ensimmäinen työ on aina kaikkein vaikein saada, mutta sen jälkeen sen pitäisi käydä helpommaksi. Agentilleni on jo tullut useita kyselyjä, ja olen tosi hyvällä ja luottavaisella fiiliksellä.

Temperamentti ja kiihko pinnassa

Vaikka näytteleminen on pääosin samanlaista Venäjällä kuin Suomessa, sikäläinen kulttuuri lyö Alinan mukaan leimansa myös näyttelijäntyöhön. Venäjällä näyttelijällä on lisäksi takanaan paljon isompi tiimi ja taustaorganisaatio. 

– Temperamentti ja kiihko ovat Venäjällä paljon enemmän pinnassa kuin Suomessa. Tunteet käyvät kuumina ilman, että niihin liittyy minkäänlaisia aggressioita. Se on aivan mahtavaa!

– Venäjällä minulla oli myös omat vankkurit ja neljä assistenttia koko ajan käytössäni. Se tuntui aluksi oudolta, sillä Suomessa olen tottunut siihen, että huolehdin hyvin itsenäisesti omista aikatauluistani, Alina hämmästeli.

Koko ikänsä Suomessa asunut Alina tunnistaa itsessäänkin monia venäläisiä piirteitä.

– Uskon, että minussa on paljonkin venäläistä. Olen itsekin aika temperamenttinen ja tunnen monet asiat ja tunteet hyvin vahvasti ja kehollisesti. Varsinkin silloin, kun olen paikalliskielen ja -kulttuurin ympäröimänä, minusta tuntuu, kuin olisin kokonaan eri ihminen. Se on ihana tunne!