Jenni Banerjee nauttii uudesta elämästään Englannissa. Boheemia taiteilijaa tasapainottaa kummasti, kun rinnalle on löytynyt supersiisti ja järkevä herrasmies. – Vastakohdat ovat hauska yhdistelmä.

Englannissa junaliikenne on yleensä melko mukava tapa matkustaa, ­mutta tänä sunnuntaina se ei ole esitellyt parhaita puoliaan. Näyttelijä Jenni Banerjeen, 33, vuoro Manchesterista Lontooseen saapuu pari tuntia myöhässä. Vaunut ovat tupaten täynnä futisjoukkue Manchester Unitedin kannattajia, jotka matkan aikana valmistautuvat Sunderlandin kohtaamiseen tukevalla määrällä ohrapirtelöitä.

Kun juna vihdoin rullaa Lontoon Eustonin asemalle, sen ovista pölähtää ensin sekoitus kaljan, röyhtäisyjen ja pierujen sakeuttamaa huurua, sitten mylviviä miehiä ja ­lopuksi siro näyttelijätär käsipuolessaan kirkkaanpunainen ­vetolaukku ja Burberry-ruudullinen ­sateenvarjo.

– Lähetin juuri poikaystävälleni viestin, että luojan kiitos hän ei ole futisfani, Jenni hekottaa haukkoessaan ulkoilmaa.

Tätä Lontoon ja Manchesterin väliä Jenni suhaa säännöllisesti lähes viikoittain, on suhannut aina syksystä lähtien, jolloin hän muutti elämänsä Englantiin. Lontoossa Jennillä on työt ja pohjoisempana Manchesterin maaseudulla sydänkäpy Shaun, 43, jonka luona Jenni asuu ne ajat, kun työtapaamiset eivät pidättele suurkaupungissa.

Pari kohtasi aikoinaan Tukholmassa, missä kumpikin oli työmatkalla. Ihastus iski kuin salama kirkkaalta taivaalta. Jenni puhuu puolisostaan säästeliäästi ja tyytyy kuvailemaan häntä brittiherrasmieheksi, jolla on sydän täynnä kultaa.

– Muutaman Suomessa vietetyn vuoden jälkeen tuli vain voimakas tunne, että haluan taas maailmalle. Minua vievät levottomat jalat ja vahva intuitio.

Isosta-Britanniasta näyttelijä oli löytänyt hyvän agentin ja lupaavasti työtilaisuuksia. Vaikka romanssikin painoi vaaka­kupissa, Jenni sanoo ensisijaisesti tulleensa Englantiin uran eikä miehen perässä. Uraverkot oli heitetty vesille jo kauan ­ennen kuin Jenni tutustui Shauniinsa.

– Varsinkin Lontoo on näyttelijälle kiehtova kaupunki, sillä se on castingien ja koekuvausten keskittymä, mistä etsitään tekijöitä kansainvälisiin projekteihin. Täältä voi yhtä lailla päätyä näyttelemään brittiläiseen, eurooppalaiseen tai vaikka amerikkalaiseen tuotantoon.

Taukoa esilläolosta

Tai suomalaiseen. Juuri kun Jenni oli muuttanut kotinsa Britteihin, hänelle varmistui pesti Salatut elämät -sarjassa. Siinä hän ilmestyy ruutuun maaliskuun 14. päivän jaksossa ja jatkaa kuvauksia toukokuuhun. Keväällä filmattavat jaksot nähdään televisiossa loppuvuodesta.

Jennillä on kokemusta kotimaisesta tv-draamasta Kotikadun ajoilta neljä vuotta sitten.

– Ajattelen, että näyttelijän on hyvä tehdä monentyyppisiä töitä lajityypistä riippumatta. Jokainen niistä on hoidettava yhtä antaumuksella ja ammatti­taidolla, Jenni aloittaa.

– Amerikkalainen esikuvani Melissa Leo sanoi osuvasti, että oikeasti harvalla näyttelijällä on varaa kieltäytyä roolista. Jokainen duuni on ehkä ovi seuraavaan tai ainakin mahdollisuus oppia.

Salkkari-kiinnityksensä takia Jenni suhaa nyt myös Suomeen lähes viikoittain. Helsingissä kuvauspäivät yritetään aikatauluttaa niin, että ainakin yksi viikko kuukaudesta olisi vapaa edestakaiselta lentelyltä.

– Vitsit kun saisin edes pääsyn fast track -lähtöselvitykseen, lentokenttäjonotteluun puutunut Jenni parahtaa.

Jennin edellinen pitkän elokuvan rooli oli vuonna 2010 julkaistussa Harjunpää ja pahan pappi. Sitä seurasi kansainvälisenä yhteistyönä tehty lyhytelokuva Mistaken. Niiden jälkeen Jenniä ei juuri ole julkisuudessa näkynyt.

– Otin tietoisesti taukoa näyttelemisestä ja esilläolosta. Halusin löytää elämääni muutakin, enkä määrittyä vain työni kautta. Kirjoittamisesta löytyikin uusi henkireikä.

Jennillä on nyt tietokoneellaan yksi idea romaanille sekä kaksi runkoa elokuva­käsikirjoituksiksi. Toiselle niistä on saatu Elokuvasäätiön tukikin, ja kässäristä on valmiina kaksi versiota.

– Kirjoittamista ja viilattavaa riittää vielä, mutta uskon, että ideani kantaa elokuvaksi asti, Jenni suunnittelee istahtaessaan mustan taksin takapenkille.

Brittiarjen aakkoset

Jenni on asunut ulkomailla ennenkin, isän työn perässä perhe muutti muun muassa Ranskaan ja Israeliin. Vuonna 2005 Jenni aloitti opiskelut Actor’s Studio Drama Schoolissa New Yorkissa ja palasi sieltä Suomeen neljä vuotta myöhemmin.

Nyt Englannissa arki jakautuu niin, että maalla Jenni kirjoittaa ja hengähtää ja Lontoossa hän tapaa agenttiaan, esittäytyy casting-väelle sekä esiintyy koe­kuvauksissa. Monet niistä varmistuvat vain päivänkin varoitusajalla. Mukavimmillaan työnäytteen voi nauhoittaa oman kodin rauhassa, mutta sitten on niitäkin keikkoja, kun odotusaula pullistelee samantyylisiä tummaverikköjä, ja oma esitys näytellään ison raadin edessä.

– Rankimmillaan se on raadollista touhua, eikä valmisteluun jää aikaa. Olen luonteeltani ujo, mutta noissa tilanteissa ei auta jäädä hiirulaiseksi. Minun on ­pitänyt tehdä kovasti töitä itsevarmuuteni löytämiseksi ja hyväksyä, että torjumiset ja kilpailu kuuluvat työhön.

Jennin suosikkialueita ovat Itä-­Lontoon värikkäät kulmat. Kapealla Brick Lanella vuorottelevat vintagepuodit, baarit ja kahvilat, ja legendaarisesta Bagel Bake -kojusta saa kaupungin parhaat suolalihabagelit, joita jonotetaan kadulla asti. Sunnuntaisin kulman taakse Columbia roadille aukeaa kirjava kukkatori.

Cityarjen vastapainoksi Jenni viettää muut ajat Manchesterissa. Maalaistalossa koirat Dexter ja Loxley saavat juosta pihalla – paitsi pimeällä, jolloin ketut hipsivät aivan lähinurkille. Naapurustossa on hevostiloja, ja Jenni on elvyttänyt käyntiin ratsastusharrastuksensa.

– Olen aina pitänyt itseäni suurkaupunkisäheltäjänä, mutta olen kotiutunut Manchesteriin todella hyvin. Luonnosta ja ulkoilmaelämästä on tullut ihana, terve vastapaino hektiselle Lontoolle.

Jenni sanoo solahtaneensa britti­arkeen. Entinen kahvi-ihminen kiehauttaa nyt iltapäivisin teet ja mutustaa sen kanssa kaakkua. Kotoa löytyvät sähköllä lämpiävä peitto, villasukat sekä fleece­takki ja tietenkin pitkät kumisaappaat.

– Alussa oli totuttelemista, että sisällä on sama lämpötila kuin ulkona ja ettei toppaliiviä riisuta sisälläkään. Mutta nyt olen tottunut viileään ja kosteuteen. ­Mitä muutakaan voi odottaa, jos asuu saarella, Jenni avaa varjonsa ja astuu lontoolaiseen tihkuun Thames-joen varrella.

Vastakohdat yhdessä

Myöhäiseen lounasaikaan meteli Swan-ravintolassa, Globe-teatterin seinänaapurissa on korviavihlova. Paikka on teatterinystävien suosiossa, sillä Globen paikalla näyteltiin jo Shakespearen ­eläessä, ja tunnelma on siksi erityinen.

Jenni kipuaa tottuneesti portaat toisen kerroksen ravintolasaliin ja suunnistaa casting director eli roolittaja Jeremy Zimmermannin ja tämän tyttären Amyn luo. Elokuva-alan konkari Jeremy on ollut tärkeä tuki Jennin uran avauksessa Englannissa, ja Amy on Jennin ­lähimpiä ystäviä. Jenni asui Zimmermanneilla ensimmäiset viikkonsa Lontoossa ennen kuin lopullisesti päätti muutostaan. Ystävät halaavat, ja Jenni kaivaa puhelimestaan kuvia koiranpennustaan.

Jeremy on tehnyt roolittajan töitään vuodesta 1984 ja työskennellyt kaikkien suurimpien nimien kanssa: Kevin Costnerin, Tom Cruisen, Sean Conneryn, Helen Mirrenin… Hän uskoo Jennin tulleen Englantiin kreivin aikaan.

– Britit eivät enää ole niin tiedostavia näyttelijöidensä juurista. Nyt jos koskaan ulkomaisten näyttelijöiden on hyvä aika saada töitä. Jennin ulkonäöllä ja puheaksentilla hän voi yhtä hyvin esittää pohjoismaista, eteläeurooppalaista tai vaikka pohjoisafrikkalaista hahmoa. Uskon, että tilaisuuksia tulee kyllä, kunhan hän saa tunnettuutta täkäläisissä piireissä, Jeremy kannustaa.

Uudessa maassa ­uran ensimmäinen vaihe on verkostoituminen, ja se vie aikaa. Jennillä on hyvä agentti, mutta itsensä esitelläkseen on jatkuvasti kierrettävä koekuvauksissa, tehtävä mainoksia ja edustettava tilaisuuksissa.

– Jouduin aloittamaan kaiken taas alusta, mutta en ajattele sitähankaluutena tai että pysymällä Suomessa olisin päässyt jotenkin helpommalla. Lähteminen vain tuntui oikealta ratkaisulta, Jenni sanoo.

– Eikä minua kiinnosta starailu, en tee valintojani ajatellen suosiota. Tuskin edes jaksaisin jotain supertähden elämää, sellainen kuulostaa eristävältä ja yksinäiseltä. Minua aidosti kiinnostaa ihmisen ja elämän oppiminen.

Sama kiinnostus ihmisiin yhdistää Jenniä ja yrittäjänä toimivaa Shaunia. Vaikka pari on monessa mielessä toistensa vastakohtia – Jenni enemmän tunneihminen ja boheemi taiteilijasielu, jonka perässä saa napsautella valoja pois päältä ja kaapinovia kiinni – Jenni tuntee suhteessa oppineensa paljon nimenomaan itsestään.

– Olen saanut itsevarmuutta ja oppinut paremmin avaamaan tunteitani puhumalla. Se millaisen ihmisen kanssa on, muokkaa myös sitä, millainen itse on. Arvostan jokaista suhdettani. Kaikki ­kokemukseni ovat vaikuttaneet siihen, millaista polkua elämäni etenee, Jenni pohtii.

– Ja taitaa olla vain hyvä, että löysin vierelleni järki-ihmisen. Vastakohdat ovat hauska yhdistelmä. Jos kumpikin painaisi koko ajan tunnekanavalla, arjesta voisi kehittyä liian dramaattista.

Vaakakupissa ura ja perhehaaveet

Swanissa lause katkeaa kellon kilinään. Seinän takana näytös alkaa tismalleen kolmen minuutin kuluttua, ja yleisöllä on viimehetket siirtyä teatterin puolelle. Jenni miettii, millaista olisi näytellä ulkoilmalavalla ja seisovan katsomon edessä, Globessa kun ei ole tuolirivejä.

Jenni käy säännöllisesti katsomassa näytelmiä ja elokuvia, mutta tänään hän haluaa mieluummin yöksi takaisin Manchesteriin. Junamatkoilla hän kaivaa esille läppärinsä ja työstää käsikirjoitusta.

– Kirjoittaminen on kovaa työtä, jossa ei voi haaveillen jäädä odottamaan inspistä. Maaseudun rauha auttaa keskittymään, mutta kirjoitan usein myös tutussa maalaispubissa tai kahviloissa. Silloin katse saa hetken levätä muussakin kuin tietokoneen näytöllä.

Jenni uskoo empaattisuutensa olevan hyvä piirre kirjoittajana. Hänen on helppo ymmärtää ihmisiä ja luoda kokonaisia hahmoja. Parhaimmillaan kirjoittaminen tuntuu taianomaiselta.

– Välillä sitä itsekin ihmettelee, mistä nämä jutut ja tyypit tulevat. Samalla kirjoittamisessa kiehtoo, että lopputulos on minun vallassani. Näyttelijänä tulee joskus olo, että on vain toisen pelinappula.

Uuden elämänvaiheen alussa, vieraan kulttuurin keskellä ja urahaasteiden edessä Jenni sanoo olevansa onnellinen ja tasapainossa. Tätä tilaa on edeltänyt toisenlaisiakin aikoja, mutta niihin Jenni ei halua palata. Arki rullaa nyt hyvin ja Jenni keskittyy unelmiensa ­toteuttamiseen: ensin urakuvioihin ja myöhemmin perhehaaveisiin, joihin kuuluu lapsia ja hevosia ja koiria.

– Tasapainoinen elämä painaa vaakakupissa vähintään yhtä paljon kuin ura – jos ei enemmänkin. Erilaiset vaiheet kasvattavat ja on tärkeää osata kääntää selkänsä negatiivisuudelle. Se antaa mielettömästi voimaa. Olen kiitollinen ihmisistä, jotka olen löytänyt elämääni ja minulla on luottavainen olo kaikesta. Uskon, että edessä on paljon hyvää.

Susanna Ingerttilä asuu nyt kahden nuoremman poikansa kanssa.

Media-alan yrittäjä Susanna Ingerttilä erosi hiljattain it-alalla työskentelevästä miehestään. He menivät naimisiin vuonna 2011. Iltapäivälehdet uutisoivat viime viikolla Susannan jättäneen yksin erohakemuksen.

– Eroon ei liity dramatiikkaa. Muutin pois yhteisestä kodistamme jo pari kuukautta sitten, hän sanoi Suomen Urheiluliiton Keiju Junior Juoksukoulun esittelytilaisuudessa tiistaina.

Susanna vaikutti energiseltä ja hyvinvoivalta avioeroprosessista huolimatta.

– Kaikki on ihan hyvin ja olemme ihan hyvissä väleissä. En näe, että minun pitäisi asiaa sen enempää kenellekään selitellä, hän summasi.

”Kaikki on ihan hyvin ja olemme ihan hyvissä väleissä.”

Avioero on Susannalle toinen. Hän erosi ex-puolisostaan Jani Sievisestä keväällä 2007. Susannalla ja Janilla on kaksi yhteistä lasta, vuonna 1997 syntynyt Aleksanteri ja 2001 syntynyt Aaron.

Iloa koiraharrastuksesta

Koiraharrastuksestaan tunnettu Susanna asuu nyt kahdestaan kuopuksensa Aaronin ja Daisy-koiransa kanssa. Iloa arkeen tuovat myös neljä viiden viikon ikäistä jackrussellinterrierinpentua.

– Kolme tyttöä ja yksi poika. Tytöille on jo löydetty kodit ja poikaakin tullaan tällä viikolla katsomaan, hän kertoi.

Susanna vetää säännöllisesti ratsastustunteja ja päätoimittaa Egorazzi-nettilehteä. 

– Olen tällainen jokapaikanhöylä, hän hymähti.

Hiihtäjä Aino-Kaisa Saarisen mukaan huipulla saa olla itsekäs ja vähän outo.

Ylimielinen. Julkisuudenkipeä. Keskittyisi muiden mollaamisen sijaan treenaamiseen, niin voisi jopa pärjätä.

Muun muassa näin sosiaalisessa mediassa on arvosteltu hiihtäjä Aino-Kaisa Saarista, 37.

”Oikku-Aikku” kertoo elämäkerrallisessa Tahto-kirjassaan hankalista väleistään niin kaksossiskonsa kuin hiihtomaajoukkueen jäsentenkin kanssa. Harvassa ovat ne, jotka eivät saa kuulla kunniaansa, kun moninkertainen maailmanmestari kertaa menneisyyden tapahtumia Pekka Holopaisen kirjoittamassa teoksessa.

Lue myös: Aino-Kaisa Saarinen uutuuskirjassa pahasta välirikosta siskonsa kanssa: ”Kaksossisko osaa olla kylmä kuin mannerjää”

– Olen joka tapauksessa aina halunnut paljon enemmän urheilumenestystä kuin kaikkien kaveruutta, ja päässyt tavoitteeseeni. Hiihto on paras ystäväni, Aino-Kaisa myöntää kirjassa.

Perinteisesti urheilumaailmassa kaikki, mikä tapahtuu pukukopissa, myös jää pukukoppiin. Aino-Kaisa on kuitenkin päättänyt tuoda julkisuuteen asiat, joista niin monesti vaietaan ja kertoa oman näkökulmansa tapahtumista. Oliko viisasta pahoittaa tuttujen mieli vanhoja kaivelemalla – siitä voi olla monta mieltä.

”Hiihto on paras ystäväni.”

Urheilijaminä ja siviiliminä

Kenellekään tuskin tulee yllätyksenä, että huippu-urheilijat todella ovat itsekeskeisiä, hankaliakin ihmisiä. Myös Aino-Kaisa tuo sen esiin.

– Huipulla saa olla vähän outo. Sillä ikävä fakta on, että minun kokemukseni mukaan näissä ympyröissä ainakin yksilöurheilulajissa voi pärjätä vain ihminen, joka pahimmillaan on sietämättömän itsekäs omien etujensa tavoittelija. Mukavia ja harmittomia maailma suosii harvemmin, Aikku perustelee kirjassa.

Hiihtäjä kuitenkin huomauttaa, että nyt käytävässä keskustelussa hänen huippu-urheilijaminänsä hankaluus korostuu. Aino-Kaisan siiviiliminää pääsee todistamaan harvempi.

”Mukavia ja harmittomia maailma suosii harvemmin.”

– Toivottavasti kukaan ei tämän luettuaan kuvittele, että olen jatkuvasti sellainen itsekäs tiuskija kuin arvokisastarttien alla tai ennen kauden tärkeimpiä harjoituksia. Silloin en tulisi kenenkään kanssa toimeen, kaikkein vähiten itseni.

– 99 prosenttia elämästäni olen erittäin monien suuresti arvostamieni ihmisten antaman todistuksen mukaan kohtelias, avulias, hyväkäytöksinen ja lämmin ihminen.

Jäljelle jäävä yksi prosentti kuitenkin näkyy eniten julkisuudessa.

– Sillä prosentilla tulokset on tehty, Aino-Kaisa toteaa kirjassa.

Lauri Tähkä esittelee parratonta leukaansa Instagramissa.

Muusikko Lauri Tähkä ehti kasvatella muhkeaa partaa pitkän aikaa, mutta tuore Instagram-päivitys kertoo, että mies on joutunut luopumaan metsuriseksuaalityylistään.

Syynä on vedonlyönti, jonka Lauri hävisi noustessaan Suomen virallisen listan ykköseksi. Hän julkaisi myös kuvan todisteeksi.

– Kiitos kuuluu ehdottomasti sinulle, hän kirjoittaa kuvatekstissä faneilleen.

– Olette parasta.

Fanit ovat menestyksestä iloisia, mutta lyhentynyt parta jakaa mielipiteet.

– Kyllä minä nyt niin mieleni pahoitin. Toivottavasti tapaamme partasi pian uudelleen, kommenteissa muun muassa kirjoitetaan.

Kummasta tyylistä tykkäät enemmän?

Heidi Sohlbergin avoimuus sairauden suhteen ei miellytä kaikkia.

Rintasyöpää sairastava Heidi Sohlberg on raportoinut avoimesti sairastumisestaan niin Facebookissa kuin Instagramissakin. Heidi on totuttu näkemään sosiaaliseen mediaan postaamissaan kuvissa iloisen ja reippaan näköisenä, mutta viikonloppuna hän julkaisi Instagram-tilillään päivityksen, jossa kertoi viettävänsä päivän visusti vuoteessa aikakauslehtipinon kanssa.

– Näillä pääsee varmasti alkuun. Nyt oli aika kuunnella kroppaa ja olla itsekäs. Tämän päivän Sembalot jää mun osalta väliin, päivän pyhitän ihanille lehdille ja varmistan että tyyny on hyvin. Veikkaan että nukun myös muutaman tunnin päikkärit. Niskaa ja päätä juilii, aftat suussa... Heidi kuvaili oloaan ja jatkoi hiukan myöhemmin viestiketjussa:

”Tiedän että niitä pahoinvointipäiviä on vielä tulossa lukuisia, siksi nautinkin aina niistä päivistä kun voi olla jalkeilla ja tehdä välillä töitä ja urheilla.”

– Ja olenkin kiitollinen joka ikisestä kivuttomasta päivästä. Tiedän että niitä pahoinvointipäiviä on vielä tulossa lukuisia, siksi nautinkin aina niistä päivistä kun voi olla jalkeilla ja tehdä välillä töitä ja urheilla.

Kaikkia ei voi miellyttää

Viime viikolla Heidi julkaisi Instagramissa koskettavan videon, jossa hän kertoi sadoista saamistaan tsemppiviesteistä. Hän kertoi lukevansa ja säilyttävänsä kaikki viestit, vaikkei kaikkiin ehdikään vastata. Samalla hän kertoi tietävänsä, että varmasti joitakin ärsyttää hänen avoimuutensa.

– Mutta mä ite ajattelen sen niin, että mitä enemmän näistä asioista puhutaan, sitä useampaa suomalaista voidaan auttaa ajoissa, hän kertoo videolla.

Heidi kertoo olevansa kiitollinen myös suomalaiselle sairaanhoidolle sekä syöpä- ja geenitutkimukselle, joita ilman hän ei edes tietäisi sairastavansa syöpää.

Huomiohakuisuutta?

Osa ikävistä kommentoijista on ollut sitä mieltä, että Heidi haalii itselleen vain huomiota sairaudellaan. Myös Heidin taisteluhenki ja reippaus ovat herättäneet joissakin ärsytystä. Kuin vastaukseksi heille Heidi julkaisi maanantaina Instagram-tilillään englanninkielisen mietelauseen: I sometimes smile and act like nothing is wrong. It's called dealing with shit and staying strong.

Eli ”toisinaan hymyilen ja olen kuin kaikki olisi kunnossa. Sitä kutsutaan vahvana pysymiseksi.”

 

Yks sana... #kiitos 🙏🏻💕 #taistellaanyhdessä #kiitollinensiunattuonnellinen #perikseianneta #soturi #fuckcancer

A video posted by Heidi Sohlberg (@heidisohlberg) on