Jenni kehottaa kaikkia miettimään, miten voisi helpottaa toisten yksinäisyyttä. Kuva: Milka Alanen
Jenni kehottaa kaikkia miettimään, miten voisi helpottaa toisten yksinäisyyttä. Kuva: Milka Alanen

Jenni Rotonen, 33, osallistuu SPR:n ystävätoimintaan ja tapaa ystävävanhusta kerran viikossa.

Oma kokemus yksinäisyydestä ja isovanhempien kaipuu. Siinä kaksi syytä, miksi suosittua Pupulandia-blogia pitävä Jenni löysi uuden ystävän 82-vuotiaasta vanhuksesta. Hän osallistuu SPR:n ystävätoimintaan ja tapaa mummoystäväänsä säännöllisesti.

– Omat isovanhempani ovat kuolleet jo yli kymmenen vuotta sitten, ja tiesin, että vanhusten yksinäisyys on iso ongelma. Olen itsekin tuntenut menneisyydessä yksinäisyyden tunteita ja tiedän, millaista se on. Ajattelin, että nämä asiat voisi yhdistää, Jenni kertaa.

Kynnys oli kuitenkin pitkään korkea. Hän oli suunnitellut vapaaehtoistoimintaan lähtemistä jo vuosia mutta kuvitellut, ettei kiireisenä yrittäjä pystyisi sitoutumaan sellaiseen. Kun SPR sitten ehdotti Jennille blogiyhteistyötä ja toi asian eteen kuin tarjottimella, päätös oli selvä.

Toukokuussa Jenni ja vanhempi rouva tapasivat ensi kertaa. Alku ei ollut helppo. Ystävä oli hiukan epäluuloinen Jenniä kohtaan, sillä hän oli odottanut jotain vanhempaa seuralaista. Yhteistä puhuttavaa ei ollut löytyä.

Lisäksi vanhus oli huonossa kunnossa fyysisesti eikä voinut edes kävellä. Kun juttu ei ottanut luistaakseen ja tapaamiset rajoittuivat neljän seinän sisälle, Jenni alkoi lukea huononäköiselle ystävälleen ääneen. Siitä se lähti.

”Uskallan sanoa, että ystävyytemme on muuttanut hänen elämänsä.”

Käännekohta oli, kun Jenni kertoi lähtevänsä Ruotsiin reissuun. Mummo huikkasi, että pidä sitten hauskaa siellä med svenska pojkar.

– Olin ihan puulla päähän lyöty. Silloin näin ystäväni silmissä sellaista leikkisää pilkettä, joka tuntui vievän suhteen uudelle tasolle ja oikeaksi ystävyydeksi.

Toinen käänne oli ensimmäinen ulkoilureissu. Jenni oli ehdottanut sitä monesti ja rouva aina kieltäytynyt, mutta kerran tämä kysyikin itse, että mitäs jos mentäisiin ulos.

– Hänen maailmansa mullistui: hän ei ollut uskonut pääsevänsä enää koskaan ulos omin jaloin. Uskallan sanoa, että ystävyytemme on muuttanut hänen elämänsä. Tavatessamme havaitsin hänen olevan luovutusmielellä, ja sen hän on myöhemmin myöntänytkin. Sitten uteliaisuus voitti ja hän halusi katsoa, että mikäs tämä juttu nyt sitten on.

Kuka ottaa vastuun?

Nyt Jenni käy ystävänsä luona kerran viikossa ja viettää hänen kanssaan pari tuntia kerrallaan. Silloin he saattavat käydä lyhyellä kävelyllä ympäri korttelin tai tilata ruokaa. Ystävä on halunnut kokeilla muun muassa thaimaalaista ja korealaista, koska ei ollut maistanut niitä aiemmin.

Ravintolassakin kaksikko on käynyt. He juhlivat seitsenkuista ystävyyttään.

”Ystäväni rikastuttaa minun elämääni yhtä paljon kuin minä hänen.”

– Minua harmittaa, että yksinäisyysongelma sysätään yhteiskunnan vastuulle. Tiedetään, että vanhukset ovat yksin, mutta harva ajattelee, mitä juuri minä voisin tehdä asian hyväksi.

Jenni ei edes ajattele tekevänsä hyväntekeväisyyttä. Niin paljon hän saa ystävyydestä itsekin.

– Ystäväni rikastuttaa minun elämääni yhtä paljon kuin minä hänen. Saan tästä ihan älyttömän hyvän mielen, ja tämä on win-win-tilanne molemmille.

– Tämä on antanut myös merkitystä elämääni ja ollut hyvä oppitunti. Jos viikostani ei löydy kahta tuntia yksinäiselle vanhukselle, elämäni prioriteetit ovat pielessä.

Game of Thrones -sarjassa näyttelevä Peter Dinklage on ryhtynyt Petan kanssa toimiin huskyjen hylkäämisen vähentämiseksi.

Huskyt ja suden näköiset koirat ovat tärkeä osa Game of Thrones -sarjaa, ja monet fanit haluavat lemmikikseen samanlaisia koiria. Valitettavasti ilmiö näkyy huskyjen hankkimisen lisäksi myös hylättyjen koirien määrässä.

Helsingin Sanomat kertoo, että Britanniassa hylätään nykyään vuosittain jopa 80 huskya. Ennen Game of Thrones -sarjan alkua määrä oli vain noin kymmenen huskya vuodessa.

Sarjassa Tyrion Lannisteria näyttelevä Peter Dinklage on HS:n mukaan huolestunut siitä, että Game of Thronesin fanit ovat ottaneet siperianhuskyja lemmikeikseen. Moneilta faneilta on puuttunut koiraa ottaessa varmuus siitä, että lemmikistä pystyy pitämään huolta.

Dinklage on yhdistänyt voimansa eläinsuojelujärjestö Petan kanssa estääkseen koirien harkitsematonta ostamista ja hylkäämistä.

Peter Dinklage. Kuva: Lucy Nicholson / Reuters
Peter Dinklage. Kuva: Lucy Nicholson / Reuters

– Ymmärrämme että hurjasusien suosion myötä monet ovat ostaneet huskyja. Se on väärin löytöeläintalojen kotia tarvitseville koirille, ja lisäksi myös näitä huskyja hylätään usein. Niin usein käy, jos koira hankitaan hetken mielijohteesta, Dinklage kirjoittaa.

– Pyydän ja anelen, jos aiotte ottaa koiran perheeseenne, olkaa varmoja siitä, että olette valmiita suureen vastuuseen.

Myös esimerkiksi Game of Thronesissa Arya Starkia näyttelevä Maisie Williams toimii aktiivisesti eläimien oikeuksien hyväksi. Williams on muun muassa protestoinut delfiinien metsästämistä vastaan sekä puhuu eläinkokeilla testaamattomien tuotteiden puolesta. Vuonna 2016 hän myös adoptoi itselleen hylätyn koiran.

 

– Alkoholinjuonnin lopettamisen jälkeen kehoni alkoi huutaa sokeria, Jari Sillanpää kertoo Ilta-Sanomissa.

Laulaja Jari Sillanpää, 52, kertoo Ilta-Sanomissa, miten alkoholin vähentäminen on vaikuttanut hänen hyvinvointiinsa. Jarin mukaan hänen painonsa on noussut tasaisesti viime kesästä lähtien.

– Aloin juoda viime kesänä limuja ja syödä irtokarkkeja. Limut tulivat alkoholin tilalla, Jari kertoo IS:ssa.

Jarin mukaan hän vähensi alkoholinjuontia ”radikaalisti” kolme vuotta sitten.

– Join ihan liikaa ja sain migreenioireita saunan ja alkoholin yhdistelmästä. Mutta alkoholinjuonnin lopettamisen jälkeen kehoni alkoi huutaa sokeria, hän kertoo lehden haastattelussa.

Jari sanoo haluavansa lopettaa limsojen juonnin, jotta pysyisi hyvässä kunnossa. Hän ei kuitenkaan mieti ulkonäköään enää yhtä paljon kuin nuorempana.

Vuonna 2014 Jari kertoi Me Naisten haastattelussa, että hänen painonsa on jojoillut vuosia.

– Olen kurinalaiseen elämään aivan liian laiska ja mukavuudenhaluinen. Iän myötä minusta on tullut myös armollisempi itseäni kohtaan. ­Painoni on uran varrella vaihdellut 80 kilosta yli sataan kiloon, joten yleisöni on tottunut näkemään minut kaikenkokoisena, Jari kertoi syksyllä 2014.

 

Anni Hautala lomaili kesällä avomiehensä stand up -koomikko Niko Kivelän ja molempien poikien kanssa Kreikassa ja mökillä. Kuva: Jonna Öhrnberg

Radiojuontaja Anni Hautala aloittaa joka maanantai terveellisen elämän, mutta päätös pitää korkeintaan keskiviikkoon asti.

Juontaja Anni Hautala, 35, julkaisee marraskuussa keittokirjan. Projekti alkoi, kun kustantaja otti suosikkijuontajaan yhteyttä.

– Minulla on helppo suhde ruokaan. Rakastan sitä, että en itsekään tiedä, mitä ruokaa laitan ja kaivelen kaapeista kaikkia tekotarpeita, Anni kertoi torstaina Otavan syyskauden avajaisissa.

Kesällä Anni vieraili kirjaa varten Champagnesen ja Cognacin kylissä, jossa tutustui juomien valmistusprosesseihin. Kirjassa on muutama drinkkiohje. Ruuan suhteen Anni kuvailee olevansa nautiskelija.

”Ehkä minulla on jokin hyvä geeni, että en liho niin paljon.”

– En ole koskaan ollut millään dieetillä. Minulla on siihen liian huono itsekuri. Ehkä minulla on jokin hyvä geeni, että en liho niin paljon.

Keho ei totu aikaisiin aamuherätyksiin

Radio Suomipopin Aamulypsyä juontava Anni herää joka aamu ennen viittä. Aikaisin herääminen ja väsymys lisäävät makeannälkää.

– Keho ei oikein totu siihen heräämiseen. Aloitan joka maanantai terveellisemmän elämän ja suunnittelen karkkilakkoa, mutta se loppuu viimeistään keskiviikkona. Toimituksessa on usein karkkeja ja herkkuja, joihin sorrun.

”Loppukevät oli ihan hullua juoksua.”

Aamulypsyn lisäksi Anni jatkoi tällä viikolla kesän jälkeen Idolsin kuvauksia. Kuuden viikon kesäloma tuli tarpeeseen.

– Olin todella tiukka lomasta. Loppukevät oli ihan hullua juoksua ja odotin jo lomaa. Huomaan, että käyn silloin kärsimättömäksi; en jaksaisi yhtään mitään korjauksia tai muutoksia, vaan olin, että kuvataan nyt vaan.

Hanna Kinnusta on haukuttu netissä lihavaksi ja rumaksi, mutta hän on päättänyt rakastaa itseään. – Katkeroitumisen sijaan olen valinnut, etten anna epävarmuuden tunteelle valtaa.

Entinen Salattujen Elämien näyttelijä, nykyinen Radio Aallon juontaja Hanna Kinnunen (o.s. Karjalainen), 37, joutui Salkkari-aikoinaan nettikriitikoiden ruodittavaksi ulkonäkönsä takia. Tänään ilmestyvässä Valtavan ihana – kokemuksia naisen kehosta ja kiloista -kirjassaan Hanna paljastaa, että häntä arvosteltiin tv-näkyvyyden myötä muun muassa syöttöporsaaksi.

Kun negatiivista palautetta alkoi tulla, Hanna hätkähti. Hetken hän jopa uskoi arvostelijoita.

– Kun minua haukuttiin netissä rumaksi ja lihavaksi, ajattelin ensin, että haukkujat ovat oikeassa. Se vahvisti ajatustani siitä, että olen arvoton, Hanna kertoo.

Nyt Hanna ja Valtavan ihana -kirjan toinen tekijä, artistipromoottori Aino-Kuutamo Uusitorppa haluavat lopettaa, tai ainakin vaimentaa, tuollaiset puheet alkuunsa.

– Nykyään ajattelen, että jokaisen keho kuuluu ihmiselle itselleen eikä kenelläkään ole oikeutta arvottaa tai arvostella sitä. Toisen ulkonäön arvostelu on pelkästään huonoa käytöstä, Hanna näpäyttää.

”Toisen ulkonäön arvostelu on pelkästään huonoa käytöstä.”

– Jokaisella naisella on ollut hetki tai hetkiä elämässään, jolloin hän on miettinyt kriittisesti suhdetta omaan kehoonsa. Meidän pitäisi vapautua sellaisesta ajattelusta. Elämä ja aikamme on liian arvokasta käytettäväksi itsensä ja muiden haukkumiseen.

Läskikin voi olla terve

Hanna elää parhaillaan ruuhkavuosiarkea 7- ja 5-vuotiaiden lastensa kanssa. Hän on huomannut, että paras apu jaksamiseen on liikunta. Hanna käy kuntosalilla kolme kertaa viikossa.

Hanna on kuitenkin huomannut, että monet arvostelijat eivät ajattele urheilullisuuden ja pyöreyden liittyvän yhteen. Kun pyöreä ihminen esiintyy julkisesti itseään arvostaen, moni närkästyy ja alkaa luennoida lihavuuden terveysvaaroista.

”Ihminen voi olla ylipainoisena hyväkuntoinen ja liikkua paljonkin.”

– On ihan bullshittiä ajatella, ettei lihava ihminen voisi olla hyväkuntoinen. Ylipaino itsessään ei ole sairaus. Siitä tulee sellainen vasta, jos keho lakkaa sen vuoksi toimimasta. Ihminen voi olla ylipainoisena hyväkuntoinen ja liikkua paljonkin. Arvostelu kertoo enemmän ihmisten stereotypioista kuin arvostelun kohteena olevasta ihmisestä.

Hanna uskoo, että ulkonäköpaineista ja itsekritiikistä vapautuminen ovat lopulta oma valinta.

– Kun minua on arvosteltu netissä tai kiusattu koulussa, olisin voinut jäädä märehtimään epäreiluuden tunteessa. Katkeroitumisen sijaan olen valinnut, etten anna epävarmuuden tunteelle valtaa.

"Negatiivisesta ajattelutavasta irtipäästäminen on valinta", Hanna sanoo.
"Negatiivisesta ajattelutavasta irtipäästäminen on valinta", Hanna sanoo.

Naiset samalle puolelle

Sama ajattelutapa pätee myös toisten ihmisten arvosteluun. Hanna toivoo, että haukkumisen sijaan erityisesti naiset pitäisivät enemmän toistensa puolta.

– Naiset sysäävät helposti vastuun ulkonäkökritiikistä miehille, vaikka oikeasti kilpailemme toistemme kanssa. Jos me tukisimme ja kannustaisimme toisiamme äänekkäämmin, tulisimme kaikki onnellisemmiksi. Se ei liity pelkkiin kiloihin, vaan myös naisen euroon, lasikattoihin, ihan kaikkeen.

Hannaa itseään oikeaan suuntaan ovat ohjanneet paitsi iän mukanaan tuoma itsetunto, myös äitiys.

– Omille lapsilleni haluan opettaa, että he arvostavat sekä itseään että muita ennen kaikkea yksilöinä.

Vierailija

Lihavaksi ja rumaksi mollattu ex-salkkaritähti Hanna Kinnunen: Naiset, tukekaa toisianne haukkumisen sijaan

En tiedä miksi minua ärsyttää lihavista ihmisistä puhuttaessa se ettei lihava sanaa juurikaan käytetä..On pyöreitä ,pullukoita , pehmoisia ja kaikkea semmoista mutta lihava sana on useinkin korvattu jollain muulla..Minä olen lihava ihminen ja sillä siisti. Hoikka on hoikka ja lihava on lihava. Eihän se nyt mikään kirosana ole se lihava, mutta sanoppas tuttavallesi jonka näet pitkästä aikaa että oletpas sinä lihonut...On muuten entinen tuttava sen jälkeen..
Lue kommentti