Miisu ei epäröinyt hetkeäkään ryhtyä luovuttajaksi Jukalle. ”Se oli täysin luonnollinen valinta, jonka olisin tehnyt kenen tahansa rakkaani vuoksi.” Kuvat: Juha Salminen

Miisu Seppänen luovutti munuaisensa, jotta aviomies, Jean S -yhtyeen Jukka Tiirikainen saisi uuden elämän. – Olisin tehnyt sen kenen tahansa rakkaani vuoksi, Miisu sanoo.

– Ystävämme mukaan meidät on yhdistänyt joku taivaallinen Tinder, konsultti Miisu Seppänen, 40, vitsailee muusikko Jukka Tiirikaisen, 47, vierellä.

Tuusulalaisen parin tarina on poikkeuksellinen, sillä Miisu on Jukan elävä elinluovuttaja: Jukalla on vaimonsa munuainen. Kudostyypit sopivat äärimmäisen harvoin yhteen, kun pari ei ole verisukua toisilleen.

– Sairaalassakin sanottiin, että oli lääketieteellinen ihme, että mätsäsimme näin, Jukka kertoo.

Leikkauksesta on kulunut vasta muutama viikko. Miisu on vielä antibioottikuurilla, mutta Jukka on jo pirteä itsensä. Illalla edessä on freelancer-trumpetistin ensimmäinen keikka elinsiirron jälkeen. Jukan pitäisi soittaa pari tuntia Jean S -bändin kanssa ja kavuta lavalla ihmispyramidin huipulle.

– Onnistuu kyllä, olo on ihan uusi, Jukka vakuuttaa.

R2D2 muuttaa meille

Reilu vuosi sitten Jukka oli niin väsynyt, ettei tajunnut sitä itsekään. Väsymys oli hiipinyt pikkuhiljaa. Kun Jukka käveli Linnanmäen parkkipaikalta Peacock-teatteriin UIT:n harjoituksiin, hän tunsi, ettei millään jaksaisi kävellä muutaman kymmenen metrin ylämäkeä.

Munuaisten heikkeneminen oli huomattu jo vuosia aiemmin. Jukka söi lääkkeitä suolistosairauteensa, joten hänen veriarvojaan seurattiin säännöllisesti. Yllättäen munuaisarvot alkoivat hälyttää, mahdollisesti lääkityksen takia. Lääkäri totesi, että munuaisten toimintatasosta oli jäljellä enää kymmenisen prosenttia. Dialyysi olisi pakko aloittaa pian.

– Kun lääkäri aikoinaan totesi, että munuaiset heikkenevät ja se johtaa dialyysiin ja elinsiirtoon, se oli kuin isku vasten kasvoja. Kun dialyysi lopulta piti aloittaa, se ei ollut enää järkytys. Olin ehtinyt totutella ajatukseen vuosia.

Elämää se muutti silti. Dialyysilaite on kuin pesukone: se puhdistaa veren ja poistaa nestettä, kun munuaiset eivät enää hoida tehtäväänsä. Miisun ja Jukan kodissa kävi putkimies ja asensi uuden hanan dialyysilaitetta varten. Letkut seikkailivat eteisen lattiaa pitkin kylppäriin, ja koti sai uuden sisustuselementin. Pari nimesi laitteen R2D2:ksi, koska se näytti Tähtien sodan symppisrobotilta.

”Viime keväänä olin Elastisen kanssa Lapin-rundilla ja kävin välissä Ylläksellä dialyysissa.”

Jukka istui laitteeseen kytkettynä viisi kertaa viikossa, pari tuntia kerrallaan. Se on pitkä aika olla jumissa.

– Netflix tuli käytyä läpi. Kerran yritin töräytellä trumpetilla, mutta eihän siitä mitään tullut.

Samaan aikaan piti elää normaalia työelämää. Perjantaiaamuisin Jukka saattoi herätä viideltä, jotta ehtisi tehdä hoidon ennen kuin lähtisi viikonlopuksi keikoille. Työnsä hän valitsi sillä perusteella, missä pääsisi dialyysiin, jos kiertueet venyisivät useiden päivien mittaisiksi.

– Viime keväänä olin Elastisen kanssa Lapin-rundilla ja kävin välissä Ylläksellä dialyysissa. Toisen bändin Lapin-kiertueelle en voinut lähteä, kun ajomatkaa lähimpään dialyysiin olisi ollut satoja kilometrejä.

Miten Miisun käy?

Vaikka dialyysi vaikutti niin paljon koko elämään, Jukka ja Miisu tekivät yhden päätöksen: he eivät antaisi sairaudelle valtaa, vaan yrittäisivät nauttia arjestaan kuten ennenkin. He matkustelivat, vaikka Jukan piti päästä hoitoon lähes päivittäin.

– Matkustaminen ulkomaille onnistui, jos läheltä löytyi dialyysipaikka. Miisu järjesti aina kaiken, hän on sellainen henkinen matkanjohtaja. Reissaaminen oli tärkeää mielelle, Jukka kiittelee.


Matkustelu on parin yhteinen ilon aihe.

Samalla jämäkkyydellä Miisu alkoi selvittää, millainen operaatio munuaisensiirto olisi. Kävi ilmi, että jonossa ja dialyysissa pitäisi jaksaa vuosia, jos munuaista odottaisi aivokuolleelta. Kudosten yhteensopivuus on tuurista kiinni, joten sopiva tulisi, kun tulisi.

Toiseen vaihtoehtoon, elävään luovutukseen, Miisu törmäsi netissä. Lääkärit eivät olleet puhuneet siitä, ennen kuin Miisu osasi kysyä.

– Kun ymmärsin, että hyvällä tuurilla luovuttaja voinkin olla minä, en miettinyt hetkeäkään. Se oli täysin luonnollinen valinta. Olisin tehnyt sen kenen tahansa rakkaani vuoksi, Miisu sanoo.

– Jukalla on myös lapsia. Halusin, että heillä on isä jatkossakin, jos se on minusta kiinni.

”Mietin myös, että jos Miisulle sattuisi leikkauksessa jotain, voisinko antaa itselleni anteeksi.”

Jukkaa luovutus mietitytti toisesta syystä. Vaikka mies oli kiitollinen, häntä huoletti, miten Miisun terveyden käy ja millaisen uhrauksen tämä tekee. Miisu oli perusterve, mutta miten kävisi leikkauksen jälkeen tai pidemmällä aikavälillä? Entä jos jäljelle jäävä munuainen alkaisi temppuilla?

– Sairaalassa Miisulta kysyttiin moneen kertaan, oletko varma. Niin kysyin minäkin. Mietin myös, että jos Miisulle sattuisi leikkauksessa jotain, voisinko antaa itselleni anteeksi. Hän on kuitenkin päättäväinen ihminen, joten uskalsin suostua.

Myös kuolema kävi molemmilla mielessä. Vaikka leikkausta valmisteltiin huolella, jokin voi silti mennä pieleen.

– Kuolema ei varsinaisesti pelottanut, mutta olimme sen verran realisteja, että teimme testamentit.

Sairaalaromantiikkaa

Siirto meni suunnitelmien mukaan: siellä he makasivat vierekkäisissä leikkaussaleissa, toipuivat viereisissä huoneissa ja kävelivät käytäviä käsi kädessä tippapullot heiluen.

– Sellaista sairaalaromantiikkaa, pari nauraa.

Kolmisen viikkoa leikkauksen jälkeen Miisun vatsa kuitenkin kipeytyi rajusti, lämpö nousi yllättäen ja hän joutui Meilahden päivystyspolille. Tervehtyminen otti takapakkia: leikkausta seurasi tulehdus ja Miisu piti tähystysleikata uudelleen. Hän jäi sairaalaan päiviksi.

”Olisin ottanut ne kivut itselleni.”

– Harmitti ihan vietävästi, että miksi juuri hänelle piti käydä näin sen jälkeen, mitä hän oli tehnyt. Tuntui todella epäreilulta, ja olisin ottanut ne kivut itselleni. Onneksi antibiootit lopulta tepsivät, Jukka sanoo.

Jukka pääsi helpommalla, vaikka hänen elimistönsä hylki uutta munuaista hetken. Onneksi reaktio huomattiin jo sairaalassa ja hylkimisenestolääkitys aloitettiin nopeasti.

Miisu korostaa, että vastoinkäymisestä huolimatta hän tekisi saman uudelleen.

– Luovuttajalle ei yleensä käy näin. Minä olen varmaan se poikkeus, joka vahvistaa sääntöä.

Ihon alla

Yhteinen koettelemus on lähentänyt parin välejä.

– Jos olimme hyvä mätsi jo ennen tätä, kokemus on laittanut asioita tärkeysjärjestykseen entisestään. Sitä paitsi nyt voin sanoa Miisulle, että I’ve got you under my skin, ihan kirjaimellisesti, Jukka laulaa.

Huumorista on tullut avioparille suuri voimavara. Jos Jukan mielestä Miisu on nyt pysyvästi hänen ihonsa alla, Miisu vitsailee, että hänellä on kolmen munuaisen mies. Niin kävi, kun Jukka sai pitää leikkauksessa omansa ja sai vielä kaupan päälle bonusmunuaisen.

– Kuinka moni voi sanoa samaa omasta miehestään?

”Auttaisiko, jos valittaisin, mitkä kortit olen saanut?”

Sairastaminen ja sairauden seuraaminen ovat muuttaneet molempien elämänasennetta. Jukan mielestä pikkuasioista valittaminen on turhaa, samoin niistä, joihin ei voi vaikuttaa. Sairaus on juuri sellainen.

– Auttaisiko, jos valittaisin, mitkä kortit olen saanut? Ei auttaisi, vaan tulisi vain pahempi olo.

Miisu on oppinut arvostamaan terveyttään, kun se ei olekaan ollut itsestäänselvyys hänen rakkaimmalleen.


Jukka ja Miisu haaveilevat nyt matkasta maailman ympäri.

Paratiisissa on kuitenkin pieni varjo: uusi munuainen ei ole ikuinen. Se voi taata Jukalle normaalin elämän enimmillään pariksikymmeneksi vuodeksi. Edessä on uusi elinsiirtojono ja dialyysi ”sitten joskus”.

– Emme ole suoneet sille kahta ajatusta. Tärkeämpää nyt on jokainen yhteinen terve päivä, Miisu sanoo.

– Miksi murehtisin sitä? Enhän voi muutenkaan tietää, mitä huomenna tapahtuu, Jukka miettii.

Miisu ja Jukka keskittävät odotuksensa mieluummin yhteiseen haaveeseen: maailmanympärimatkaan. Suunnitteilla oleva reissu on vähän kuin palkinto, kun Jukka on irtautunut dialyysista ja elämä palaa normaaliraiteilleen. Jo pelkästään se on Jukasta juhlan paikka.

– Tunnen olevani kuin Hannu Hanhi, pidän tätä lottovoittona. Ymmärrän, miten suuren lahjan Miisu on minulle antanut ja lupaan pitää siitä hyvää huolta.

Miisu on iloinen myös vähän arkisemmasta asiasta: R2D2 on poistunut työhuoneesta.

Muuttuuko luovutuslaki?

Suomessa tehdään vuosittain noin 260 munuaisensiirtoa, noin 20 niistä eläviltä luovuttajilta. Useimmiten luovuttaja on lähisukulainen. Elinsiirtoa odottaa noin 400 munuaispotilasta.

Kudoslain mukaan täysi-ikäinen henkilö voi luovuttaa toisen munuaisensa lähiomaisen tai muun läheisensä hoitamiseksi. Lain tulkinnan mukaan muita läheisiä ovat luovuttajan kanssa samassa taloudessa asuvat.

Lain muuttamiseksi on tehty aloite, jonka mukaan luovuttajaksi hyväksyttäisiin myös muu läheinen, esimerkiksi täti tai hyvä ystävä.

Riisipeltoja ja jokimaisemia. Niistä on Obaman Balin-loma tehty.

Presidenttikautensa jälkeen Barack Obama on bongattu paikoista, joista hän ei ehtinyt virassaan välttämättä edes haaveilla. Hän on saanut rocktähden kohtelua Broadwayllä vieraillessaan sekä kokeillut monia presidentille vaaralliseksi luokiteltuja lajeja, kuten leijasurffausta Karibialla.

Nyt Obaman perhe on lomalla Indonesiassa, jossa he ovat innostuneet muun muassa harrastamaan koskimelontaa.

Uutistoimisto Reutersin kuvat paljastavat, että koko perhe oli yhdessä kumiveneessä Balilla maanantaina.

Kuohuvan kosken keskellä perheenjäsenet näyttivät nauttivan olostaan. Eikä ihme, Indonesian Bali tunnetaan jumalten saarena. Mukana koskenlaskussa oli myös useampi paikallinen opas.

Melat ylös ja hymyä! Kuva: Reuters
Melat ylös ja hymyä! Kuva: Reuters

The Jakarta Postin mukaan Barack ja hänen vaimonsa Michelle sekä tyttäret Sasha ja Malia majoittuvat Balilla Ubudin Four Seasons -resortissa. Esimerkiksi Conde Nast Traveler -lehti on listannut sen yhdeksi maailman parhaaksi lomahotelliksi.

Lue myös! Obaman perheen arki presidenttikauden jälkeen: varvaskuvia ja koirien ulkoilutusta!

Barack Obama on asunut lapsena muutaman vuoden Indonesiassa. Kymmenen päivän Indonesian-vierailustaan Obamat viettävät viisi Balilla. Ayung-joen melonnan lisäksi heidän ohjelmaansa on kuulunut muun muassa museo- ja riisipeltovierailuja.

Rakkaasta Lamby-koirasta luopuminen oli vaikea päätös.

Moni on ihmetellyt, minne rescuekoira Lambyn kuvat ovat kadonneet Girls-tähti Lena Dunhamin Instagram-tililtä.

Lena on koiraihminen koko sydämestään, mutta tuoreessa kirjoituksessaan hän paljastaa tehneensä raskaan päätöksen ja luopuneensa rakkaasta koirastaan. Lenasta on ollut sydäntäsärkevää puhua koko asiasta, mutta hän kirjoittaa Lambyn muuttaneen jo maaliskuussa Los Angelesiin, missä koiraa hoitavat ammattilaiset.

– Käytöshäiriöt ja aggressiivisuus jatkuivat neljä vuotta, emmekä voineet hoitaa niitä koulutuksella, lääkkeillä tai jatkuvalla, rakastavalla koiranomistajuudella, Lena selittää.

 

A lot of you have been asking where Lamby is these days since he's always been the star of my gram and I've been posting pics of my poodle girls. Well, you know honesty is my jam but this one has been really heartbreaking to talk about. But I feel I have to share that last March, after four years of challenging behavior and aggression that could not be treated with training or medication or consistent loving dog ownership, Lamby went to live at an amazing professional facility in Los Angeles @matt_thezendog where an awesome person named @therealdanishay (who is educated in a rescue dog's specific trauma) loves him so hard. Lamby suffered terrible abuse as a pup that made having him in a typical home environment dangerous to him and others- we needed to be responsible to ourselves, our neighbors and especially our beloved boy. Jack and I will miss him forever but sometimes when you love something you have to let it go (especially when it requires tetanus shots and stitches.) Someday I'll really write about the pain and relief of letting Lamby go off and really be Lamby, biting and peeing in his own mouth and all. There were so many lessons in it, about forgiving myself and loving with an open palm and giving in to a larger plan. Shout out to @jennikonner for listening to endless hours of Lamby pain, and especially my partner @jackantonoff for loving him even when he ruined floors and couches and our life. Jack knows what Lamby means to me and he let me come to the decision in my own time even when it made his days challenging. Susan & Karen will never be my first loves, but they are fuzzy and hilarious stuffing for the hole Lamby left and we cherish them deeply ❤️#lamby #thefirstcutisthedeepest #foreverlamb PS If you have a similar situation, please know its possible to responsibly re-home your rescue rather than sending them back into the shelter system. It can require patience, diligence and often a financial contribution but there are solutions that leave everyone happy and safe. You will always have been your dog's first stop outside shelter life and that's beautiful.

Henkilön Lena Dunham (@lenadunham) jakama julkaisu

Ennen kuin Lena adoptoi Lambyn, koiranpentu oli kärsinyt pahasta kaltoinkohtelusta. Traumojen vuoksi Lambyn käyttäytyminen oli vaaraksi sille itselleen sekä muille, joten Lenan mukaan ainoa vastuullinen päätös oli sijoittaa koira osaavaan hoitoon. Hän ei halunnut palauttaa sitä takaisin koiratarhaan.

– Tulemme kaipaamaan häntä ikuisesti, mutta joskus kun rakastaa oikein kovasti, pitää päästää irti (etenkin kun se vaatii jäykkäkouristusrokotuksia ja tikkejä).

Lena kiittelee tekstissään myös puolisoaan Jack Antonoffia, joka on antanut Lenan miettiä päätöstä rauhassa ja kestänyt Lambyn oikkuja.

Koirat pysyvät Lenan elämässä yhä, sillä hän otti viime vuonna kaksi pientä villakoiraa, Susanin ja Karenin.

– Ne eivät koskaan tule olemaan ensimmäisiä rakkauksiani, mutta ne ovat pörröisiä ja hupaisia täytteitä aukolle, jonka Lamby jätti.

 

back by popular demand

Henkilön Lena Dunham (@lenadunham) jakama julkaisu

Tekstinsä lopuksi Lena Dunham kannustaa muita samassa tilanteessa olevia miettimään, miten koiran saisi vastuullisesti uuteen kotiin.

– Se saattaa vaatia kärsivällisyyttä, määrätietoisuutta ja usein rahallista panostusta, mutta on olemassa ratkaisuja, joiden ansiosta kaikki ovat onnellisia ja turvassa.

 

❤️❤️❤️ (📸: @robin_schwartz outtake for the New Yorker magazine)

Henkilön Lamby Antonoff-Dunham (@lamby_antonoff) jakama julkaisu

Lambyn elämää voi seurata koiran omalla Instagram-tilillä.

Courteney Cox puhuu avoimesti siitä, kuinka otti niin paljon pistoshoitoja, ettei enää näyttänyt itseltään.

Frendit-sarjasta tunnettu näyttelijä Courteney Cox, 53, myöntää New Beauty-sivuston haastattelussa, että nuoruuden tavoittelu lähti hänellä käsistä. Nyt hän sanoo luopuneensa pistoshoidoista ja antaneensa kasvoihinsa laitettujen täyteaineiden liueta, sillä hän haluaa näyttää jälleen itseltään.

– Hollywood tekee siitä vaikeaa, tämä ala. Kasvoin ajattelemaan, että ulkonäkö on kaikkein tärkein asia. Niin kauan kuin näytin hyvältä, kaikki olisi OK. Se ajoi minut ongelmiin, näyttelijä tilittää.

– Yritin niin kovasti pysyä mukana, mikä vain pahensi asioita. Nyt olen niin luonnollinen kuin voin olla.

Cox kertoo haastattelussa koukuttuneensa pistoshoitoihin, kun lääkärit suosittelivat niitä. Ensimmäinen kerta oli onnistunut, koska kukaan ei hänen mukaansa hoksannut muutosta – Hollywoodissa lääkärin apuun turvautuminen ulkonäköasioissa on edelleen tabu. Sitten hän halusi lisää, ja joku kertoi uudesta huippulääkäristä, jonka tekemät hoidot ovat luonnollisen näköisiä. Kierre oli valmis.

Courteney Cox vuonna 2011. Kuva: Reuters
Courteney Cox vuonna 2011. Kuva: Reuters

– Tapaat heidät ja he sanovat, että sinun tarvitsee ottaa vain tämä. Seuraavaksi huomaat, että kasvoissasi on kerros toisensa jälkeen. Sitä ei tajua, koska kaikki tapahtuu vaihe kerrallaan, kunnes olet siinä pisteessä, että ei p*ska, tämä ei näytä oikealta.

Courteney Coxinkin kasvojen muuttumista on seurattu julkisuudessa, eivätkä ikävät kommentit ole jääneet näyttelijältä huomaamatta. Ensin hän kuitenkin ajatteli, että valokuvat vain saavat hänet näyttämään oudolta. Lopulta myös ystävät alkoivat huomautella, että nyt riittää.

Jo vajaa vuosi sitten Cox kertoi Vanity Fairille katuvansa joitakin asioita, joita hän on tehnyt kasvoilleen. Silloin hän totesi, että onneksi osa niistä liukenee pois. Aiemmin hän on kertonut myös turvautuneensa botoxiin. Nyt aineiden poistuttua kasvoista hän suhtautuu ulkonäköönsä lempeämmin.

– Asiat tulevat muuttumaan ja kaikki valahtaa. Yritin estää valahtamisen, mutta se sai minut näyttämään feikiltä. Kasvoissa pitää olla liikettä, etenkin jos iho on ohut kuten minulla.

Näyttelijä toukokuussa 2017. Kuva: Sansho Scott / BFA / REX / All Over Press
Näyttelijä toukokuussa 2017. Kuva: Sansho Scott / BFA / REX / All Over Press

Helsingin kaupunginorkesterin ylikapellimestarille Susanna Mälkille lasi on aina puoliksi täysi. – Suuressa mittakaavassa mikään ei kaadu hetkelliseen epäonnistumiseen.

Musiikkitalon käytävillä pyörii hermostuneita nuoria. On pääsykoepäivä, jolloin valitaan opiskelijat Sibelius-Akatemiaan ensi syksyksi. Yksi taideyliopiston entisistä opiskelijoista, Helsingin kaupunginorkesterin ylikapellimestari Susanna Mälkki, 48, suuntaa aamupäivän orkesteriharjoituksista Musiikkitalon pelkistettyyn pukuhuoneeseen.

– Muistan tuon jännityksen hyvin, ja tunnen suurta sympatiaa hakijoita kohtaan. Ei kannata kuitenkaan lannistua, vaikkei opiskelupaikkaa saisi heti. Suuressa mittakaavassa mikään ei kaadu hetkelliseen epäonnistumiseen. Kun pitää mielessä oman pitkän tähtäimen tavoitteensa ja motiivi muusikoksi on kohdallaan, kaikki on mahdollista, Susanna rohkaisee.

Susanna aloitti muusikonuransa sellistinä. Pikkuhiljaa myös orkesterinjohtaminen alkoi houkutella.

– Kapellimestarin työ ei ollut minulle alkuun itsestäänselvä valinta. Murrosiän loppupuolella koin kuitenkin suuren kolahduksen: tätä minä haluan tehdä.

Sinnikkyydellä nykyhetkeen

Matka nykyhetkeen on vaatinut paljon sinnikkyyttä, sillä Susanna on ensimmäinen Helsingin kaupunginorkesterin ylikapellimestariksi nimitetty nainen. Hän on vieraillut ensimmäisenä naisena myös Milanon La Scala -oopperassa. Hänen tulkintojaan on kuultu niin Pariisin vanhassa oopperatalossa kuin New Yorkin Metropolitan-oopperassakin.

– On sykähdyttävää astua historiallisiin rakennuksiin kattomaalausten keskelle. Sitä tuntee itsensä samaan aikaan pieneksi ja suureksi, koska pääsee omalta osaltaan osaksi oopperan historiaa.

Se hetki, kun kaikki onnistuu yleisön edessä, on Susannalle maaginen. Hän tiivistää kapellimestarin työn yhteen ajatukseen: hänen tehtävänsä on tuottaa elämyksiä.

– Kun orkesteri puhaltaa yhteen hiileen, musiikki lähtee siivilleen. On suuri ilo onnistua yhdessä. Silloin olen täyttänyt oman työni ja tarkoitukseni.

”Orkesterin ohjaaminen ei ole keskustelutilanne, vaan siinä on oltava tiukka johtaja. Harjoitusten ulkopuolella on aikaa olla ihminen ihmiselle”, Susanna kertoo.
”Orkesterin ohjaaminen ei ole keskustelutilanne, vaan siinä on oltava tiukka johtaja. Harjoitusten ulkopuolella on aikaa olla ihminen ihmiselle”, Susanna kertoo.

Esiintymisjännitys

En enää jännitä esiintymistä yhtä paljon kuin joskus ennen. Tunnen kyllä adrenaliinin nousemisen, mikä nostaa keskittymiskykyni ja antennini pystyyn. Huippukeskittyminen on itse asiassa hyvin kirkas tunne. Se tuntuu mahtavalta, mutta on myös kuluttavaa. Ylikierroksista täytyy saada välillä lepoa.

Rentoutumiskeino

Paras rentoutumiskeinoni on nukkuminen. Konsertin jälkeen olen niin virittynyt, että unta on vaikea saada. Saatankin ottaa päiväunet keskellä päivää.

Kapellimestarin työ ei ole pelkkää taiteellista ilmaisua, vaan sisältää paljon organisointia: partituurien opettelua, harjoitusaikataulujen tekemistä ja ohjelmistosuunnittelua. Toisinaan herään keskellä yötä miettimään, että jokin asia pitää muistaa delegoida eteenpäin.

”Jos orkesteri olisi urheilujoukkue, kapellimestari olisi paitsi sen valmentaja ja kapteeni, hetkittäin myös keskushyökkääjä ja maalivahti.”

Kuin moniottelija

Jos orkesteri olisi urheilujoukkue, kapellimestari olisi paitsi sen valmentaja ja kapteeni, hetkittäin myös keskushyökkääjä ja maalivahti. Joukkuettakin on johdettavana kymmenkertainen määrä. Välillä kiire on kova ja minun täytyy tinkiä tavoitteistani. Se on turhauttavaa. Harjoituksia isolla porukalla kun pystytään järjestämään vain tietty määrä. Tuona aikana minun tehtäväni on varmistaa, että kaikki ikään kuin puhuvat samalla aksentilla.

Parasta työssäni

Kun saan kommunikoida musiikin kielellä. Musiikki tavoittaa minussa syvätasoja, ja minun tehtäväni on välittää ne eteenpäin kuulijoille. Esiintyminen on minun, muusikoiden, yleisön ja säveltäjän välistä keskinäistä kommunikaatiota, josta nautin.

Väsyttävintä: matkustelu

Matkustan työni puolesta paljon. Asun Pariisissa ja teen töitä ympäri maailmaa. Lentokoneessa istuminen onkin alkanut tuntua ajanhaaskaukselta. Myös jatkuva pakkaaminen ja tavaroiden purkaminen väsyttää. Toki olen myös kiitollinen, että olen työni puolesta saanut nähdä upeita paikkoja.

Toteutumaton unelma

Olen aina haaveillut, että olisin jazzlaulajatar. Laulaminen on kiehtonut minua lapsesta asti, mutta olin silloin arka enkä uskaltanut kokeilla sitä. Nyt uskallan ja pidänkin laulamisesta. Mutta nykyinen työni vie silti voiton.

Konfliktit

Harjoituksissa olen putkeen neljäkin tuntia sadan ihmisen edessä. Siinä tilanteessa on mahdotonta olla koko ajan täydellinen. Ajatukseni menevät tuhatta ja sataa, ja virheitä voi tulla. Joskus tuollaiset hetket pomppaavat mieleeni vielä vuosienkin päästä.

”Olen kohdannut urallani sovinismia, vähättelyä ja pahantahtoisuutta.”

Tässä työssä kohtaa myös niitä, jotka levittävät ympärilleen negatiivista energiaa. Olen kohdannut urallani sovinismia, vähättelyä ja pahantahtoisuutta. Osaan kuitenkin nykyään erottaa nuo asiat itsestäni. Olisi mahtavaa, jos sen oppisi jo lapsena, sillä kiusaamista ei pidä koskaan hyväksyä. Nykytilanteessani nämä hetket ovat harvinaisia.

Ulkonäköpaineet

Katseiden kohteena oleminen esiintyessä aiheutti minulle alkuun stressiä. Kaikki katseet kun eivät ole hyväntahtoisia. Nuorena olin herkkä ja otin paineita ulkonäöstäni: kommentointi on jatkuvaa, ja rauhassa ei saa juuri olla. Myöhemmin olen oppinut, ettei se ole elämän ydin vaan ihan toisarvoista. Kun näen nuoria, toinen toistaan hoikempia muusikko-opiskelijoita, mietin, että syökää kunnolla ja tehkää töitä älkääkä keskittykö asiaan, joka on vain pintaa.

Elämänasenne

Olen optimisti, jolle lasi on aina puoliksi täynnä. Se on minulta tietoinen valinta. Joka tilanteessa voin itse vaikuttaa omaan suhtautumiseeni, ja jokainen hetki on tässä ja nyt. En silti ole naiivi ja kuvittele, että kaiken pitäisi olla aina tosi ihanaa. Vaikeana hetkenä pitää edetä askel kerrallaan, hyvää kohti.

Susanna sanoo, että kapellimestarin tehtävä on saada yleisön huomio kiinnittymään musiikkiin, ei häneen itseensä.
Susanna sanoo, että kapellimestarin tehtävä on saada yleisön huomio kiinnittymään musiikkiin, ei häneen itseensä.

Mekko vai puku?

Kapellimestarina tärkeintä on saada huomio kiinnittymään musiikkiin eikä minuun. En laittaisi paljettimekkoa esitykseen, koska viestittäisin sillä väärää asiaa. Mekko sitä paitsi varmaan repeäisi rie­huessani, orkesterin edessä työni on hyvin fyysistä.

2 x idolini

Itävaltalainen kapellimestari Carlos Kleiber. Ihailen edesmennyttä Kleiberiä, sillä hänellä oli maaginen kyky tavoittaa musiikista metatasoja. Hänellä oli paitsi herkkyyttä, myös optimiolosuhteet hioa työtään. Niillä piirteillä hän saavutti uskomattomia tuloksia.

Helsingin kaupunginorkesterin intendentti Gita Kadambi. Hän on lähielämän idolini, sillä hän on hyvä johtaja, jolta olen oppinut valtavasti. On inspiroivaa työskennellä ihmisten kanssa, jotka ovat loistavia siinä, mitä tekevät.

Syntyi Helsingissä 13.3.1969. Asuu Pariisissa.

Helsingin kaupunginorkesterin ylikapellimestari (2016–) ja Los Angelesin filharmonikkojen päävierailija (2017–).

Vuonna 2011 hänelle myönnettiin Pro Finlandia -mitali.

Esiintyy Chicagon sinfoniaorkesterin kanssa kesä–heinäkuussa ja Helsingin juhlaviikoilla 18. elokuuta.