”Ei todellakaan soi puhelin koko ajan!” Oona nauraa. ”Voitot ovat näennäistä menestystä. Palkintojen toivossa ei tätä työtä tehdä.” Kuva: Heli Blåfield

Palkitun Hymyilevä mies -elokuvan tähti Oona Airola sai ensin kuulla, että hän olisi liian pyöreä näyttelijäksi. Sen jälkeen hän on oppinut paljon feminismistä – myös miehiltä.

Mitä täällä oikein tapahtuu?

Oona Airola, 28, vilkuilee kelloa takarivissä, kun ranskankieliset selostukset sorisevat ohi korvien. Cannesin elokuvajuhlien kakkossarjan palkintotilaisuudessa on jäljellä enää pääpalkinnon julkistaminen.

Yhtäkkiä koko Hymyilevä mies -elokuvan työryhmä, Oona mukaan lukien, rynnii lavalle eri puolilta salia. Oonan vieressä seisoo näyttelijätähti Viggo Mortensen.

– Kiljuen huudettiin siellä lavalla, kun ei käsitetty sitä tilannetta, Oona kertoo toukokuun tapahtumista.

Cannesin elokuvajuhlien kakkossarjan pääpalkinto tuntui uskomattomalta, vaikka Hymyilevä mies oli ehtinyt jo saada ylistystä kansainvälisillä elokuva­sivustoilla, ja sille povattiin laajasti menestystä. Silti Cannesiin kutsutut tekijät eivät loppumetreilläkään odottaneet voittoa.


Hymyilevä mies palkittiin toukokuussa Cannesissa. Siellä tuomariston puheenjohtaja kiitti Oonaa henkilökohtaisesti hänen roolityöstään. ”Jo elokuvaan pääseminen oli mahtava kokemus, menestyksestä puhumattakaan”, Oona sanoo.

Pelon sietäjä

Hymyilevä mies perustuu tositapahtumiin, ja siinä Oona Airola tekee ison roolin nyrkkeilijä Olli Mäen lemmittynä Raijana. Olli valmistautuu vuoden 1962 MM-otteluun, mutta nyrkkeilyä enemmän leffa kertoo rakkaudesta ja siitä, mitä elämässä kannattaa tavoitella.

Raijan kaltaisten vahvojen naisten ympäröimänä kasvoi Oonakin. Viisilapsinen perhe asui meren rannassa Kokkolassa, Ykspihlajan kaupunginosassa. Isä oli sellisti, ja äiti opetti musiikkia neljälle tyttärelleen sekä yhdelle pojalleen. Kotitalon tontti oli niin iso, että tarpeeksi sitkeän marisemisen jälkeen Oona ja paras ystävä naapurista saivat omat hevoset.

”Tarvitsen paineensietokykyä myös töissä, kun alalla on kaikki vähän epävarmaa.”

– Huomaan, miten paljon hevoset ovat minua opettaneet, Oona kertoo.

– Päätä ei huimaa helposti, sillä arvaamattoman hevosen kanssa on pitänyt oppia sietämään pelon tunteita. Samantyyppistä paineensietokykyä tarvitsen töissä, kun kaikki on alalla vähän epävarmaa. Ikinä ei ole voinut luottaa siihen, että kaikki menisi hyvin, mutta siltikään ei kannata pelätä, että käy huonosti.

Oonan pelonsieto testattiin jo lapsena, kun hevonen juoksi 8-vuotiaan tytön päältä. Sairaalassa tutkittu jalka oli tunnoton eikä aiheuttanut kipua, joten hoitajat olivat jo lähettämässä reipasta tyttöä takaisin kotiin. Onneksi Oonan äiti tajusi, että toinen jalka tuntui viileämmältä. Siihen oli tulossa kuolio.

Sinnikkään äidin ansiosta paikalle saatiin verisuonikirurgi. Ilman leikkausta jalka olisi jouduttu amputoimaan.

”Olen joutunut ongelmiin poikkeuksellisen korkean kipukynnykseni takia.”

– Olen joutunut ongelmiin poikkeuksellisen korkean kipukynnykseni takia. Vitsailin onnettomuuden jälkeen hoitajille, minkä takia he varmaan ajattelivat, ettei tuossa kovin vakavasta voi olla kyse.

Toinen, teini-iässä sattunut, onnettomuus jätti Oonan selkään välilevynpullistuman, joka kipuilee luultavasti loppuelämän. Selkävamma heijastuu hermosärkynä juuri siihen jalkaan, jolle ei käynyt aiemmassa onnettomuudessa mitään. Istuminen on selälle myrkkyä.

Hurjat kokemukset ovat olleet Oonalle taitekohtia, joissa voi joko traumatisoitua tai päättää mennä eteenpäin. Oona on valinnut etenemisen.

”Näytä seksikkäältä”

Kuluneen vuoden aikana palkinto Cannesissa ei ole ollut Oonan elämän ainoa harppaus. Hymyilevän miehen lisäksi hän on valmistunut Teatterikorkeakoulusta, ohjannut ensimmäisen näytelmänsä ja keikkaillut ympäri Suomea siskon ja ystävien kanssa perustamansa Lada Nuevo -bändin kanssa.

Teatterikorkeakouluun Oona pääsi aikanaan neljännellä hakukerralla – ulkopuolisten ennakkoluuloista huolimatta.

– Musiikkilukioni teatterityypeille en ikinä kertonut hakevani. En ollut se tyyppi, jonka identiteetti oli olla näyttelijähenkinen ja pitää asiasta kovaa meteliä.

Edes lähipiiristä kaikki eivät uskoneet hänen mahdollisuuksiinsa. Jotkut ottivat oikeudekseen kertoa Oonalle, mistä häneen on ja mihin ei.

– Minulle sanottiin, etten voi päästä Teatterikorkeaan, koska olen liian pyöreä. Kerrottiin, että olen laulaja enkä näyttelijä. Raivostuttavaa, että samat ihmiset ensin lannistavat ja tulevat sitten ylistämään, jos onnistut.

Näyttelijäntyössä Oona on todistanut monta kertaa tilanteita, joissa naiset jäävät miesten varjoon. Eräässä Teatterikorkeakoulun projektissa hän ei päässyt harjoittelemaan rooliaan, sillä treeneissä käytiin läpi vain miesten kohtauksia. Ennen viimeisten treenien loppua Oona tiedusteli ohjaajalta neuvoja. Ne kuuluivat: laita punaista huulipunaa, pue päällesi jotain kauniimpaa ja näytä seksikkäältä.

– Ihan käsittämätöntä, että nämä olivat maisterivaiheen näyttelijätyön ohjeet. Äijät saivat harjoitella useana päivänä kahdeksan tunnin ajan samalla, kun minä seisoin sivussa.

Tukea Oona on saanut mentoreiltaan. Yksi sellainen on Hymyilevän miehen ohjaaja Juho Kuosmanen, jolta Oona sanoo oppineensa naiskuvasta valtavasti.

– Elokuvan ohjaaja ja kuvaaja olivat vahvempia feministejä kuin minä. He olivat todella tarkkoja siitä, millainen elokuvan naiskuva on.

Oona ehti epäillä, ettei häntä valittaisi rooliin lainkaan, sillä hän ajatteli näyttävänsä amatsonilta samanpituisen vastanäyttelijänsä Jarkko Lahden rinnalla. Huomaamattaan Oona alkoi seistä vieressä huonossa ryhdissä ja poseerata sievästi. Ohjaaja laittoi tälle hetkessä stopin.

– Juho saattoi yhtäkkiä huutaa: ”Oona pystyyn! Mene pesemään nuo meikit helvettiin äläkä kiehnää siinä niin kuin joku tyttökaveri!” Oli mieletöntä tajuta, että minä, joka käyttäydyn enemmän poikamaisesti kuin tyttömäisesti, aloin näytellessäni toteuttaa sukupuolirakenteita.

Mutkia itsen kanssa

Sinnikkyyttä Oona on oppinut paljon lähipiiriltään. Tehokkaiden naisten perheessä kasvaneena hänen on pitänyt opetella, mitä itseltään voi vaatia. Pitkään Oona jatkoi kahdeksan tunnin koulupäivän jälkeen suoraan teatteri- ja laulutreeneihin, jotka jatkuivat yömyöhään.

– Luojan kiitos se on takana. Tein niin paljon kaikkea, etten muista joistain ajoista oikein mitään. Tuntuu, ettei niitä vuosia olisi edes olemassa.

Kova draivi vaikutti ihmissuhteisiinkin.

– Olin sosiaalisesti niin uupunut, etten jaksanut kohdata ketään. Näin tärkeät ihmissuhteet melkein vihollisina, halusin vain päästä kotiin nukkumaan. Yhtäkkiä havahduin siihen, että olen 28-vuotias ja ystävät ympärilläni tekevät lapsia.

”Minun pitää käydä läpi mutkat itseni kanssa ollakseni riittävän vahva olemaan itsenäinen parisuhteessa.”

Nyt Oona hoitaa jaksamistaan ulkona. Pää tyhjenee parhaiten lukemalla tai pitkällä lenkillä meren rannalla.

Näyttelijä kertoo tapailevansa jotakuta, mutta ei vakavasti.

– En helpolla uskalla heittäytyä vakituiseen parisuhteeseen. Minun pitää käydä itseni kanssa läpi mutkat ja matkat, jotta olen riittävän vahva olemaan itsenäinen parisuhteessa. Se on tällaiselle tunteella elävälle ihmiselle yllättävän vaikeaa.

Oonan tärkeimpiä ihmisiä ovatkin sisarukset.

– En ole kova luomaan ystävyyttä, minulla on siskoni, hän kertoo.

– Sosiaalinen säännöstö ei ole aina hanskassa, enkä osaa loukkaantua asioista, joista minulle joskus loukkaannutaan. Menoni saattavat yhtäkkiä muuttua, ja minulle saattaa tulla työkeikka ystävän syntymäpäivien päälle. Minulla on niin kova tarve vaalia vapaudentunnettani, että joskus sitä pidetään itsekkyytenä.

Oona Airola

  • Näyttelijä ja laulaja syntyi Kokkolassa 13.7.1988.
  • Valmistui viime jouluna Teatterikorkeakoulusta.
  • On julkaissut Ole rohkea, sydän -albumin yhdessä Kaj Chydeniuksen kanssa. Lada Nuevo -bändin perustaja.
  • Laulajana Ykspihlajan Kino-orkesterissa, jonka musiikkia kuullaan myös Hymyilevä mies -elokuvassa.
Vierailija

Hymyilevä mies -leffan tähti Oona Airola: ”Raivostuttaa, että samat ihmiset ensin lannistavat ja sitten tulevat ylistämään”

Siis eikö tuossa ole jo aihetta syytteen nostoon? Korkeakoulu dissaa sukupuolen perusteella. Uskomatonta. Ei ihme, että Suomessa tehdään niin huonoja leffoja, kun nämä surkeat miehet keskenään pyörittelevät huonoja ideoitaan ja hiovat vain omia "taitojaan".
Lue kommentti

Jostain syystä moni ajattelee yhä, että mies tietäisi automaattisesti naista enemmän elektroniikasta ja autoista – mikä ei tietenkään pidä paikkansa.

Hei elektroniikkamyyjä, se läppäri on tulossa minulle! Voisitko siis keskustella laitteesta minun etkä vieressä seisovan miehen kanssa?

Vähättely ja tytöttely ovat edelleen arkea suomalaisnaiselle hänen tehdessään ”miehisiä” ostoksia. Kyllä, tavaroita näköjään yhä määritellään sukupuolen mukaan, ja miesten ostoslistalle näyttäisivät kuuluvan ainakin tietokoneet, työkalut sekä autot.

Huonoa palvelua on kohdannut myös bloggaaja ja radiojuontaja Laura Ollila, 28, joka eilen Snapchat-tilillään kertoi törkeästä kohtelustaan autokaupoilla. Kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta, Ollila on tapellut uskottavuuden kanssa autokaupoilla, huolloissa ja katsastuksissa useampaan otteeseen.

– Minulla on tässä noin 10 vuotta ollut auto käytössä, ja olen kolme kertaa ostanut itselleni auton. Silti tulee sellainen fiilis, että minut nauretaan ulos automyymälöistä.

Laura Ollila oli 19-vuotias ostaessaan ensimmäisen autonsa. Silloin kehotettiin palaamaan liikkeeseen huoltajan kanssa.

– Olin vain, että selvä, jos ei raha kelpaa, niin menen toiseen myymälään – ja meninkin. Toki olin nuori, mutta ärsytti jo silloin, kun olin tekemässä ihan omia päätöksiä auton hankinnasta, en minä vanhempiani tarvinnut siihen.

”Autokaupassa ehdotettiin, että pitäisi tulla uudelleen jonkun miehen kanssa.”

Seuraavan auton Ollila hankki 25-vuotiaana, ja sama virsi kuului tälläkin kertaa autokaupassa.

– Ostin auton noin kolme vuotta sitten, ja sain myös silloin ihan surkeaa palvelua. Autokaupassa ehdotettiin, että pitäisi tulla uudelleen jonkun miehen kanssa liikkeeseen, jotta olisi helpompi selvittää autoasioita sitten hänen kanssaan, Ollila kertoo.

Autonsa hän päätyi tilaamaan toisen merkin liikkeestä – ilman miehen apua.

Huonot kokemukset kruunaa tuorein tapaus, kun muutama vuosi sitten ostetun auton moottorin ahdin hajosi, ja auto jätti Ollilan tien varteen. Sekä hinauksen että huollon kanssa syntyi ongelmia, joita Ollila yritti selvittää puhelimessa. Turhaan.

”Olisi vähän vaivattomampaa keskustella niistä asioista mieheni tai isäni kanssa.”

– Asiaa selvittäessämme minulle sanottiin, että olisi helpompaa puhua jonkun miespuolisen henkilön kanssa. Kuulemma heidän olisi vähän vaivattomampaa keskustella niistä asioista mieheni tai isäni kanssa, kun se on naisten kanssa aina vähän hankalaa.

– Vastasin vain, että auto-ongelmani eivät kuulu isälleni millään lailla, joka ei muutenkaan tiedä autoista yhtään sen enempää kuin minä. Olen kohta 30-vuotias, enkä tarvitse mitään huoltajaa puuttumaan asiaan. Minulla ei myöskään ole miestä, eivätkä entiset mieheni olisi ymmärtäneet autoista yhtään enempää kuin minä.

OIlila toivookin autokaupoilta ja muilta autoilun firmoilta palvelua, jossa iästä, vaatetuksesta, ulkonäöstä ja muusta vastaavasta ei välitetä.

– Jokainen asiakas pitää ottaa tosissaan. On todella törkeää, että kun on nuoren näköinen nainen, niin ajatellaan, että ei tuolla voi olla varaa hienoon autoon tai ettei voi ymmärtää niistä mitään. Kuka nainen muka menee autokauppaan potkimaan renkaita? Autokaupat eivät ainakaan itselleni ole paikkoja, mihin menisin vain katselemaan, jos en oikeasti ole ostoaikeissa.

”Miesasiakaspalvelijoiden huono asenne naisasiakkaita kohtaan ei ole muuttunut 10 vuodessa yhtään mihinkään.”

– Autokauppojen kannattaisi myös muistaa, että samaan tapaan kuin esimerkiksi ravintoloiden, myös autokauppojen huonot kokemukset kerrotaan eteenpäin, eivätkä ihmiset halua välttämättä mennä niihin.

Sanottiinpa Suomea kuinka tasa-arvoiseksi tahansa, on Ollilan mielestä outoa, että sukupuolittuneisuus autoasioissa on edelleen niin voimakasta.

– Olen ollut jo noin 10 vuotta auton omistaja, eikä miesasiakaspalvelijoiden huono asenne naisasiakkaita kohtaan ole muuttunut siinä ajassa yhtään mihinkään. Sama vähättelevä laulu sieltä tulee edelleen. Ei minua oteta nykyään yhtään sen enempää tosissaan, kun mitä silloin 19-vuotiaana.

Asioista selvää

”Olisi helpompaa puhua miehen kanssa” – Laura Ollila kertoo törkeistä kokemuksistaan autokaupoilla

AK kirjoitti: Yhy yhy, sait huonoa palvelua. Teet niinkuin jokainen järkevä: menet seuraavaan liikkeeseen jos sieltä saisi parempaa ja jos oikein hatuttaa katsot onko jotain virallista tapaa antaa palautetta. Naistenlehtien palstoilla asiasta itkeminen (varsinkin kun ymmärrettävistä syistä yhtäkään firmaa ei mainita nimeltä) ei asioita edistä. Jos tietäisit asiasta vähän enemmän, tietäisit että hän nimenomaan meni eri liikkeeseen ja autokin vaihtoon menossa ettei tarvitse kyseisen liikkeen...
Lue kommentti
Autoasentaja

”Olisi helpompaa puhua miehen kanssa” – Laura Ollila kertoo törkeistä kokemuksistaan autokaupoilla

Luulisi että provikapalkalla toimivilla myyjillä olisi edes jotain mielenkiintoa palvella ASIAKASTA, oli hän sitten nainen tai mies. Itse olen jättänyt aikanaan auton liikkeeseen, kun myyjä jutteli vain isäni kanssa, minulle esiteltiin auton väri. Isäni totesikin myyjälle minun poistuttua liikkestä, "minulla ei ole auton kanssa mitään tekemistä, tytölle se olisi tullut, ei minulle!" 😁 No mentiin viereiseen liikkeeseen, palvelu pelasi ja auto lähti mukaan!
Lue kommentti

Venla Savikuja aloittaa syyskuussa opiskelut arvostetussa tanskalaiskoulussa.

Me Naisten bloggaaja Venla Savikuja paljastaa nyt blogissaan suurista vastoinkäymisistään – ja myöhemmin niiden jälkeisistä kiitollisuuden ja onnellisuuden tunteista:

– Tämä olisi kenties se ainoa lotto, jossa haluaisin voittaa. Kyllä minä, jolla ei muutoin elämän eri osa-alueilta juurikaan kilpailunhalua löydy. Sillä uudet kokemukset ja itsensä kehittäminen lienee se elämän kannalta kaikista henkisesti rikastuttavin voitto.

Venla lähti tänä vuonna tavoittelemaan haavettaan tosissaan. Bloginsa uudessa postauksessaan Venla kertoo, että hän ei kuitenkaan voittanut tällä kertaa ”lotossa” eli Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun (TeaKin) opiskelijavalinnassa.

– Suoraan sanottuna ihan p*skaltahan se tuntuu, kun kaikkesi antaneena ja odottavin mielin lopulta näetkin, ettei omaa nimeä löydy listalta. On vain oltava tyytyväinen siihen, että on yrittänyt parhaansa, suoriutunut niin hyvin kuin olla saattaa, loppu on aina raadin käsissä, Venla kirjoittaa.

”Suoraan sanottuna ihan p*skaltahan se tuntuu, kun kaikkesi antaneena ja odottavin mielin lopulta näetkin, ettei omaa nimeä löydy listalta.”

Sen jälkeen hän kertoo kulkeneensa keskustan läpi kyyneleet poskilla ja rypeneensä itsesäälissä. Läheisilleen hän soitti itkupuhelut ja sulki niiden jälkeen puhelimensa hetkeksi.

Salkkareissa näytellyt supersuosittu lifestylebloggaaja päätti kuitenkin, että hän ei luovuta. Hän aloitti uuden projektin ja lisäsi ”touhuun vielä astetta enemmän haastetta vaihtamalla Tšehovin kynän antimet englannin kielelle”.

– Se elämäni kenties hulluin ja intensiivisin päivä, jolloin ehdin jo hetken miettiä olenko sittenkin haukannut turhan ison palan kakkua, päättyi sähköpostiin:  ’We’re pleased to let you know that we’ve decided to offer you a place at Copenhagen International School of Performing Arts’.

”Ehdin jo hetken miettiä olenko sittenkin haukannut turhan ison palan kakkua.”

Me Naisille Venla kertoo, että opiskelut Tanskassa alkavat syyskuussa ja ne kestävät kolme vuotta.

”Harmituksen määrä opetti yrittämään kahta kovemmin”

Sähköposti Kööpenhaminan kansainvälisestä esittävien taiteiden koulusta sai ”riemunkiljahdukset raikumaan ja onnen kyyneleet virtaamaan poskilla”. Silti Venla kokee, että todellinen voittaja hän oli silloin, kun hänen äänensä murtui eikä hän saanut toivottuja TeaK-uutisia, mutta sisuuntui jatkamaan kohti uusia haaveita.  

– Olen kiitollinen siitä, että ei toivotusta tuloksesta huolimatta oivalsin, että harmituksen määrä opetti yrittämään kahta kovemmin. Se sytytti entistä suuremman kipinän. Puski viemään itseäni uusille epämukavuusalueille, Venla kuvailee fiiliksiään blogissaan.

Venla uskoo, että todellinen sisu ja tahto punnitaan vastoinkäymisissä. Jokainen päättää itse, antaako niiden lannistaa ja hautaako unelmansa vai päättääkö taistella tiensä takaisin:

– Tämä on siis omistettu teille. Teille, jotka yrititte. Sinulle. Sinulle, joka yritit. Pelosta ja pettymyksestä huolimatta. Tiedätkö mitä? Sinä olet todellinen voittaja. Mikään ei kasvata luonnetta niin paljon kuin haasteet ja pettymykset. Sinä nouset vielä ja näytät.

Päivi on pyrkinyt järjestämään elämänsä niin, että ehtii käydä tapaamassa äitiään mahdollisimman usein.

1990-luvun hittibändi Movetron on taas suosittu keikkailija. Bändin solisti Päivi Lepistö, 44, iloitsee, että keikkoja on riittänyt ysäribuumin myötä yhä enemmän.

– Ollaan menty bändin kanssa vuosi kerrallaan. Loppuvuonna olemme aina yhtä ällistyneitä, kun keikkoja alkaa taas tippua keväälle. Teemme niin paljon kuin ehdimme. Ysäribuumin myötä keikkoja on selvästi enemmän. En tiedä, kauanko tämä kestää, mutta olemme tilanteesta kiitollisia.

Päivi on nykyään kahden lapsen äiti, poika on 11-vuotias ja tytär 7. Laulajan mieskin on muusikko, joten arjen aikatauluissa riittää sumplimista.

– Isovanhemmat auttoivat todella paljon, kun lapset olivat pieniä. Äitini kuitenkin sairastui vakavasti Alzheimerin-tautiin ja on nyt hoitokodissa. Tällä hetkellä on meneillään surun ja luopumisen vaihe. Järjestän elämääni niin, että ehtisin käydä katsomassa äitiä lapsuuden kotikonnuilla Kihniössä.

2000-luvun alussa Päivi työskenteli kolme vuotta kahvilassa, sen jälkeen kenkäkaupassa ja vaatekaupassa. Nytkin hän haaveilee asiakaspalvelutyöstä.

– Kaipaan keikkailun ohelle konkreettista puuhastelua. En ole ikinä pakoillut, jos ihmiset tunnistavat minut kassalla. On hyvä, että minulla on muukin elämä, Päivi kertoi Tammerfestien avajaispäivänä Ratinanniemessä. Tilaisuudessa juhlistettiin samalla Central Linen 25-vuotisjuhlaa.

 

Turkulaisen Marina Seligsonin rinta tuntui oudolta, mutta mammografiassa ei näkynyt mitään, ja lääkäreiden mukaan kaikki oli hyvin. Pitkälle edennyt rintasyöpä paljastui vasta ultraäänessä, jonne Marina hakeutui itse.

Ei siellä mitään pitänyt olla. Marina Seligson oli käynyt mammografiassa, missä ei ollut näkynyt mitään poikkeavaa. Rinnat nyt joskus ovat vähän erikokoisia ja -muotoisia, oli lääkäri sanonut.

–Kun ystäväni sairastui, lähiympäristössäni alettiin keskustella paljon syövästä. Halusin, että rintani ultrataan, koska minulla oli sellainen olo, että rinnassa on jotain outoa.

Toukokuussa mammografiassa ei ollut näkynyt mitään. Saman vuoden elokuussa Marina sai rintasyöpädiagnoosin.

–Lääkärin mukaan noin kymmenellä prosentilla naisista on sellainen rintakudos, että syöpä ei välttämättä näy mammografiassa. En ollut kuullutkaan, että se voisi olla mahdollista. Kun pääsin syöpälääkärille, olin vihainen: miten on mahdollista, että näin tapahtuu.

Miten Marinan syöpä eteni ja miten hän voi nyt? Miten sairastuminen vaikutti ihmissuhteisiin? Lue Marinan tarina Me Naisten uusimmasta numerosta 29/2017. Tuoreen digilehden voit lukea täällä.

Lempeämpää kuvausta kiitos

Toukokuussa puhtaat paperit mammografiasta, elokuussa syöpälöydös – ”Olin vihainen, miten tällaista tapahtuu”

Kova-otteiset mammografiat, joissa rintoja revitään ja litistetään niin, että kudosnesteet roiskuvat - on itsessään jo kudosvaurioita ja solumuutoksia aiheuttavaa. Tätähän ei saisi sanoa, kun kyseessä on lääkebisnes, mutta näin on. - Moni jättänyt mammografiassa käynnit, juuri niiden kivuliaiden kokemusten ja arveluttavien säteilyttämisten ym takia.
Lue kommentti