”Ei todellakaan soi puhelin koko ajan!” Oona nauraa. ”Voitot ovat näennäistä menestystä. Palkintojen toivossa ei tätä työtä tehdä.” Kuva: Heli Blåfield
”Ei todellakaan soi puhelin koko ajan!” Oona nauraa. ”Voitot ovat näennäistä menestystä. Palkintojen toivossa ei tätä työtä tehdä.” Kuva: Heli Blåfield

Palkitun Hymyilevä mies -elokuvan tähti Oona Airola sai ensin kuulla, että hän olisi liian pyöreä näyttelijäksi. Sen jälkeen hän on oppinut paljon feminismistä – myös miehiltä.

Mitä täällä oikein tapahtuu?

Oona Airola, 28, vilkuilee kelloa takarivissä, kun ranskankieliset selostukset sorisevat ohi korvien. Cannesin elokuvajuhlien kakkossarjan palkintotilaisuudessa on jäljellä enää pääpalkinnon julkistaminen.

Yhtäkkiä koko Hymyilevä mies -elokuvan työryhmä, Oona mukaan lukien, rynnii lavalle eri puolilta salia. Oonan vieressä seisoo näyttelijätähti Viggo Mortensen.

– Kiljuen huudettiin siellä lavalla, kun ei käsitetty sitä tilannetta, Oona kertoo toukokuun tapahtumista.

Cannesin elokuvajuhlien kakkossarjan pääpalkinto tuntui uskomattomalta, vaikka Hymyilevä mies oli ehtinyt jo saada ylistystä kansainvälisillä elokuva­sivustoilla, ja sille povattiin laajasti menestystä. Silti Cannesiin kutsutut tekijät eivät loppumetreilläkään odottaneet voittoa.


Hymyilevä mies palkittiin toukokuussa Cannesissa. Siellä tuomariston puheenjohtaja kiitti Oonaa henkilökohtaisesti hänen roolityöstään. ”Jo elokuvaan pääseminen oli mahtava kokemus, menestyksestä puhumattakaan”, Oona sanoo.

Pelon sietäjä

Hymyilevä mies perustuu tositapahtumiin, ja siinä Oona Airola tekee ison roolin nyrkkeilijä Olli Mäen lemmittynä Raijana. Olli valmistautuu vuoden 1962 MM-otteluun, mutta nyrkkeilyä enemmän leffa kertoo rakkaudesta ja siitä, mitä elämässä kannattaa tavoitella.

Raijan kaltaisten vahvojen naisten ympäröimänä kasvoi Oonakin. Viisilapsinen perhe asui meren rannassa Kokkolassa, Ykspihlajan kaupunginosassa. Isä oli sellisti, ja äiti opetti musiikkia neljälle tyttärelleen sekä yhdelle pojalleen. Kotitalon tontti oli niin iso, että tarpeeksi sitkeän marisemisen jälkeen Oona ja paras ystävä naapurista saivat omat hevoset.

”Tarvitsen paineensietokykyä myös töissä, kun alalla on kaikki vähän epävarmaa.”

– Huomaan, miten paljon hevoset ovat minua opettaneet, Oona kertoo.

– Päätä ei huimaa helposti, sillä arvaamattoman hevosen kanssa on pitänyt oppia sietämään pelon tunteita. Samantyyppistä paineensietokykyä tarvitsen töissä, kun kaikki on alalla vähän epävarmaa. Ikinä ei ole voinut luottaa siihen, että kaikki menisi hyvin, mutta siltikään ei kannata pelätä, että käy huonosti.

Oonan pelonsieto testattiin jo lapsena, kun hevonen juoksi 8-vuotiaan tytön päältä. Sairaalassa tutkittu jalka oli tunnoton eikä aiheuttanut kipua, joten hoitajat olivat jo lähettämässä reipasta tyttöä takaisin kotiin. Onneksi Oonan äiti tajusi, että toinen jalka tuntui viileämmältä. Siihen oli tulossa kuolio.

Sinnikkään äidin ansiosta paikalle saatiin verisuonikirurgi. Ilman leikkausta jalka olisi jouduttu amputoimaan.

”Olen joutunut ongelmiin poikkeuksellisen korkean kipukynnykseni takia.”

– Olen joutunut ongelmiin poikkeuksellisen korkean kipukynnykseni takia. Vitsailin onnettomuuden jälkeen hoitajille, minkä takia he varmaan ajattelivat, ettei tuossa kovin vakavasta voi olla kyse.

Toinen, teini-iässä sattunut, onnettomuus jätti Oonan selkään välilevynpullistuman, joka kipuilee luultavasti loppuelämän. Selkävamma heijastuu hermosärkynä juuri siihen jalkaan, jolle ei käynyt aiemmassa onnettomuudessa mitään. Istuminen on selälle myrkkyä.

Hurjat kokemukset ovat olleet Oonalle taitekohtia, joissa voi joko traumatisoitua tai päättää mennä eteenpäin. Oona on valinnut etenemisen.

”Näytä seksikkäältä”

Kuluneen vuoden aikana palkinto Cannesissa ei ole ollut Oonan elämän ainoa harppaus. Hymyilevän miehen lisäksi hän on valmistunut Teatterikorkeakoulusta, ohjannut ensimmäisen näytelmänsä ja keikkaillut ympäri Suomea siskon ja ystävien kanssa perustamansa Lada Nuevo -bändin kanssa.

Teatterikorkeakouluun Oona pääsi aikanaan neljännellä hakukerralla – ulkopuolisten ennakkoluuloista huolimatta.

– Musiikkilukioni teatterityypeille en ikinä kertonut hakevani. En ollut se tyyppi, jonka identiteetti oli olla näyttelijähenkinen ja pitää asiasta kovaa meteliä.

Edes lähipiiristä kaikki eivät uskoneet hänen mahdollisuuksiinsa. Jotkut ottivat oikeudekseen kertoa Oonalle, mistä häneen on ja mihin ei.

– Minulle sanottiin, etten voi päästä Teatterikorkeaan, koska olen liian pyöreä. Kerrottiin, että olen laulaja enkä näyttelijä. Raivostuttavaa, että samat ihmiset ensin lannistavat ja tulevat sitten ylistämään, jos onnistut.

Näyttelijäntyössä Oona on todistanut monta kertaa tilanteita, joissa naiset jäävät miesten varjoon. Eräässä Teatterikorkeakoulun projektissa hän ei päässyt harjoittelemaan rooliaan, sillä treeneissä käytiin läpi vain miesten kohtauksia. Ennen viimeisten treenien loppua Oona tiedusteli ohjaajalta neuvoja. Ne kuuluivat: laita punaista huulipunaa, pue päällesi jotain kauniimpaa ja näytä seksikkäältä.

– Ihan käsittämätöntä, että nämä olivat maisterivaiheen näyttelijätyön ohjeet. Äijät saivat harjoitella useana päivänä kahdeksan tunnin ajan samalla, kun minä seisoin sivussa.

Tukea Oona on saanut mentoreiltaan. Yksi sellainen on Hymyilevän miehen ohjaaja Juho Kuosmanen, jolta Oona sanoo oppineensa naiskuvasta valtavasti.

– Elokuvan ohjaaja ja kuvaaja olivat vahvempia feministejä kuin minä. He olivat todella tarkkoja siitä, millainen elokuvan naiskuva on.

Oona ehti epäillä, ettei häntä valittaisi rooliin lainkaan, sillä hän ajatteli näyttävänsä amatsonilta samanpituisen vastanäyttelijänsä Jarkko Lahden rinnalla. Huomaamattaan Oona alkoi seistä vieressä huonossa ryhdissä ja poseerata sievästi. Ohjaaja laittoi tälle hetkessä stopin.

– Juho saattoi yhtäkkiä huutaa: ”Oona pystyyn! Mene pesemään nuo meikit helvettiin äläkä kiehnää siinä niin kuin joku tyttökaveri!” Oli mieletöntä tajuta, että minä, joka käyttäydyn enemmän poikamaisesti kuin tyttömäisesti, aloin näytellessäni toteuttaa sukupuolirakenteita.

Mutkia itsen kanssa

Sinnikkyyttä Oona on oppinut paljon lähipiiriltään. Tehokkaiden naisten perheessä kasvaneena hänen on pitänyt opetella, mitä itseltään voi vaatia. Pitkään Oona jatkoi kahdeksan tunnin koulupäivän jälkeen suoraan teatteri- ja laulutreeneihin, jotka jatkuivat yömyöhään.

– Luojan kiitos se on takana. Tein niin paljon kaikkea, etten muista joistain ajoista oikein mitään. Tuntuu, ettei niitä vuosia olisi edes olemassa.

Kova draivi vaikutti ihmissuhteisiinkin.

– Olin sosiaalisesti niin uupunut, etten jaksanut kohdata ketään. Näin tärkeät ihmissuhteet melkein vihollisina, halusin vain päästä kotiin nukkumaan. Yhtäkkiä havahduin siihen, että olen 28-vuotias ja ystävät ympärilläni tekevät lapsia.

”Minun pitää käydä läpi mutkat itseni kanssa ollakseni riittävän vahva olemaan itsenäinen parisuhteessa.”

Nyt Oona hoitaa jaksamistaan ulkona. Pää tyhjenee parhaiten lukemalla tai pitkällä lenkillä meren rannalla.

Näyttelijä kertoo tapailevansa jotakuta, mutta ei vakavasti.

– En helpolla uskalla heittäytyä vakituiseen parisuhteeseen. Minun pitää käydä itseni kanssa läpi mutkat ja matkat, jotta olen riittävän vahva olemaan itsenäinen parisuhteessa. Se on tällaiselle tunteella elävälle ihmiselle yllättävän vaikeaa.

Oonan tärkeimpiä ihmisiä ovatkin sisarukset.

– En ole kova luomaan ystävyyttä, minulla on siskoni, hän kertoo.

– Sosiaalinen säännöstö ei ole aina hanskassa, enkä osaa loukkaantua asioista, joista minulle joskus loukkaannutaan. Menoni saattavat yhtäkkiä muuttua, ja minulle saattaa tulla työkeikka ystävän syntymäpäivien päälle. Minulla on niin kova tarve vaalia vapaudentunnettani, että joskus sitä pidetään itsekkyytenä.

Oona Airola

  • Näyttelijä ja laulaja syntyi Kokkolassa 13.7.1988.
  • Valmistui viime jouluna Teatterikorkeakoulusta.
  • On julkaissut Ole rohkea, sydän -albumin yhdessä Kaj Chydeniuksen kanssa. Lada Nuevo -bändin perustaja.
  • Laulajana Ykspihlajan Kino-orkesterissa, jonka musiikkia kuullaan myös Hymyilevä mies -elokuvassa.
Vierailija

Hymyilevä mies -leffan tähti Oona Airola: ”Raivostuttaa, että samat ihmiset ensin lannistavat ja sitten tulevat ylistämään”

Siis eikö tuossa ole jo aihetta syytteen nostoon? Korkeakoulu dissaa sukupuolen perusteella. Uskomatonta. Ei ihme, että Suomessa tehdään niin huonoja leffoja, kun nämä surkeat miehet keskenään pyörittelevät huonoja ideoitaan ja hiovat vain omia "taitojaan".
Lue kommentti

Näyttelijä Petteri Summanen halusi tietää, olisiko oleminen onttoa selvin päin. –Tipattoman vuoden aikana tuli aidosti tutkailtua, mikä on suhteeni alkoholiin.

Uudessa Yösyöttö-elokuvassa Petteri Summanen, 48, näyttelee vastasyntyneen kanssa yksin jäävää isää. Tuore isä pitää ensimmäisen iltavapaansa vasta, kun vauva on viisikuinen. Petterin roolihenkilö kupittelee silloin itsensä sammuksiin.

Petteri Summanen näyttelee Yösyöttö-elokuvan pääosaa. Leffan nuorin vauvanäyttelijä oli vain 14 vuorokauden ikäinen. Kuva: Solar Films / Marek Sabogal
Petteri Summanen näyttelee Yösyöttö-elokuvan pääosaa. Leffan nuorin vauvanäyttelijä oli vain 14 vuorokauden ikäinen. Kuva: Solar Films / Marek Sabogal

Kun Yösyöttöä kuvattiin, Petteri vietti oikeassa elämässään tipatonta vuotta. Muutaman läheisen kanssa oli päätetty pitää vuosi 2016 viinattomana.

– Alkoholi ei ollut kenellekään meistä ongelma, mutta keksimme kokeilla, miten vuosi menisi ilman tissuttelua, Petteri sanoo.

– Oli kuvitelma, ettei hyvä ateria ole täydellinen ilman viinilasillista. Kiinnostava väite, mutta eihän se oikeasti pidä paikkaansa.

Olisiko onttoa selvin päin?

Petteri pisti merkille, että määrätietoiset kuntoiluprojektit olivat väistyneet tavoista ja tilalle olivat tulleet lagerin tai viinilasillisen säestämät leffaillat. Painoakin kertyi, laiskistuminen puski päälle.

– Kun jätin tissuttelun, tilalle tuli energisyyttä ja paremmin nukuttuja öitä. Tuli käytyä useammin salilla ja lenkkeilemässä, Petteri kertoo.

– Nopeasti tuli selväksi, ettei tipattomuus myöskään ollut sosiaalinen ongelma. Vain muutamissa tilanteissa jouduin selittämään juomattomuuttani. Se oli helppo perustella porukalla tehdyllä vedolla.

” Isän juominen vaikutti omaan viinasuhteeseeni.”

Kaikkiaan Petteri pitää kokeiluaan kiinnostavana tutkimusmatkana itseensä.

– Isälläni oli vaiheita, jolloin hän joi rankasti. Lapsuudessani en kokenut pelkoa tai turvattomuutta, mutta kyllä isän juominen vaikutti omaan viinasuhteeseeni. Joskus mietin, olisiko minussa jotain sellaista, joka pitäisi kiinni alkoholista, Petteri sanoo.

– Nyt tuli aidosti tutkailtua, mikä on suhteeni alkoholiin. Halusin tietää, olisiko oleminen onttoa selvin päin. Ei luojan kiitos ollut. Oli kiva huomata, että arki on kivaa ja juhlaakin voi sietää selvin päin.

Se vähän yllätti, miten moneen rituaaliin tissuttelu liittyi: saunan jälkeen, mökille päästyä, ensi-iltoihin, ulkomaanmatkoille. Niistä yksikään ei muuttunut vähempiarvoiseksi viinattomana.

– Oikeastaan kaipasin viinilasillista vain niissä myöhäisillan hetkissä, kun istuimme vaimon kanssa kesäpaikan laiturilla ja kuuntelimme iskelmiä radiosta. Iltaa ei tullutkaan jatkettua lasillisella vaan mieluummin kävin nukkumaan.

Rennosti ja kohtuudella

Tipattomuuskokeilu päättyi vuoden 2016 loppuun. Uudenvuodenjuhlissa otettiin lasilliset kuohuvaa. Seuraavana päivänä lätkämatsia katsellessa Petteri suhautti lankomiehensä kanssa nelostölkit auki.

– Sen maku oli terävämpi kuin muistin, ja tuoksahdus tuntui etanoliselta.

Saunan jälkeen Petteri otti toisen oluen ja myöhemmin illalla kahvin kanssa konjakkinaukun. Vähäisestä määrästä seurasi huono olo.

– Vuodessa makuaistini oli muuttunut ja toleranssini nollaantunut. Se johti teinimäiseen yllätykseen. Ystävyyteni lagerolueen loppui siihen kertaan.
Nykyään Petteri saattaa ottaa lätkähallilla lonkeron. Remuvaihe on muutenkin jäänyt nuoruusvuosiin, ja tipattoman kauden jälkeen terävät ovat lakanneet maistumasta.

” Fiksu ihminen ei saa juoda perhettään, kotiaan tai työtään.”

–Nautin alkoholia rennosti ja kohtuudella. En arvota käyttöäni, mitä saisi tai mitä kuuluisi tehdä. Elämästä pitää saada nauttia eikä mennä pakotteiden kautta, hän sanoo.

– Ajattelen kuitenkin, että fiksu ihminen ei saa juoda perhettään, kotiaan tai työtään eikä pilata elämäänsä sillä, että hyppää sellaiseen ränniin.

Sara jaksaa seistä yhdeksän tunnin messupäivän koroissa, mutta tyylitaituri viihtyy myös tennareissa. Kuva: Liisa Valonen

Sara Sieppi, 26, pakkasi Lontooseen mukaan vain lateksibootsit ja nahkahameen. Töissä päällä on mustaa ja hillittyä.

Sara Sieppi on aina ollut kiinnostunut vaatteista, muodista ja tyylistä. Alakouluiässä Mic Mac -ketjun tarjonta oli tornio­laistytön unelma.

Koska perheessä oli neljä lasta, vanhemmat eivät Saran harmiksi ostaneet heti hänen himoitsemiaan farkkuhaalareita.

– Säästin viikkorahani ja ostin housut itse, Sara kertoo.

Ystäviensä kanssa Sara leikki koulun jälkeen vaatekauppaa ja ihaili Spice Girls -yhtyeen musiikkivideoilta bändin tyyliä. Useimmiten Sara oli myyjä, koska vaatteita oli hauska hinnoitella ja katsoa, mikä asu sopi kenellekin.

– Ajattelin jo silloin, että vaatteet ovat yksi itseilmaisun keino.

Lateksihametta tasapainottaa collegepusero. Topin kanssa yhdistelmä olisi Saran makuun liian roisi.
Lateksihametta tasapainottaa collegepusero. Topin kanssa yhdistelmä olisi Saran makuun liian roisi.

Pukeutumisellaan Sara haluaa antaa lämpimän ja lähestyttävän vaikutelman. Kylmä ja torjuva tyyli ei sytytä.

Pukeutujana hän sanoo olevansa avarakatseinen. Hän on joskus epäileväinen, mutta ei tyrmää mitään. Kerran lehtikuvauksissa stylisti pyysi Saraa kokeilemaan haalaria. Sara väitti, että haalari ei ole hänen näköisensä, mutta lopputulos yllätti. Peilistä katsoi tyylikäs leidi.

Sara vastaa usein omatoimisesti asuista, joita hän juontajana käyttää.

– Se on helppoa ja kivaa. Saan varmasti oman tyylini mukaista vaatetta.

Saran suuri haave on Chanelin laukku, mutta kolmentuhannen euron hinta mietityttää. Toisaalta laukku olisi laadukas ja ikuinen. Sillä olisi myös jälleenmyyntiarvoa. Ihan heti laukku ei kuitenkaan pääse ostoslistalle.

– Ehkä ostan sen, kun täytän kolmekymmentä.

Kuka on vaikuttanut tyyliisi?

”Seuraan Instagramissa ruotsalaisia bloggareita kuten Kenza Zouitenia, Angelica Blickia ja Janni Delériä. Myös australialainen Devin Brugman on mahtava. Mimmeillä on siistit ja värikkäät perustyylit. Pukeudun usein mustaan, joten on hyvä, että he muistuttavat eri mahdollisuuksista. En kopioi kenenkään lookia, vaan otan yhden idean sieltä, toisen täältä.”

Millainen tyylisi on?

”Ei järin erikoinen. Ostan vaatteeni useimmiten Zarasta ja H&M:stä, eli tyylini ei ole kallis. Kun lähden juhlimaan, tykkään laittautua, meikata ja tehdä kampauksen. Arkena pukeutumiseni on nopeaa ja helppoa, yleensä vedän päälleni mustaa. Jos minulla on meikkiasiakas, olen farkuissa, t-paidassa ja matalissa kengissä.”

Punainen bleiseri on Zarasta. Se kiinnitti Saran huomion, vaikka tarkoitus ei ollut ostaa mitään. –Takki sopii kaikkialle. Alle toppi tai t-paita.
Punainen bleiseri on Zarasta. Se kiinnitti Saran huomion, vaikka tarkoitus ei ollut ostaa mitään. –Takki sopii kaikkialle. Alle toppi tai t-paita.

Sisustustyylisi?

”Ennen suosin kimallusta, hopeaa ja valkoista. Kun kuvioihin tuli avopuoliso, aloin miettiä, että hän ei ehkä halua asua niin tyttömäisessä ympäristössä. Muutin sisustustamme rosoisempaan. Viimeisin hankintamme on olohuoneen matto. Se on kauan himoitsemani Ikean juuttimatto. Ostan kotiimme jotain uutta lähes viikoittain, useimmiten kasveja. Haaveilen överistä kylpyammeesta, mutta ainakaan nyt se ei ole mahdollinen hankinta.”

Kenen tyyliä ihailet?

”Australialaisen Natasha Oakleyn. Hän tekee bikinimallistoa yhdessä mainitsemani Devin kanssa. Kaksikolla on mukavan oloinen elämä. He ovat hyvässä kunnossa olematta liian laihoja, matkustelevat ja ottavat kuvia hulppeissa paikoissa. Instagram on helpottanut mielenkiintoisten ihmisten seuraamista ja ideoiden hakemista.”

Sara kutsuu kokonaisuutta karkiksi. Yhdistelmä toimii niin iltariennoissa kuin leffareissullakin.
Sara kutsuu kokonaisuutta karkiksi. Yhdistelmä toimii niin iltariennoissa kuin leffareissullakin.

Miten shoppailet?

”Helsingistä löydän harvoin mitään. Yleensä teen hankintoja matkoilta. Kun kuvasimme toukokuussa Paratiisihotellia Sisiliassa, ostin liian monet korkokengät. Laukun pakkaaminen oli haastavaa. Suosin myös nettikauppoja, kuten Nellyä, Zalandoa ja NA-KD-ketjua. Mietin ostoksiani, mutta kun päätös on tehty, en harmittele.”

Milloin repäisit viimeksi?

”Kun matkustin keväällä Lontooseen. Pakkasin mukaani vain mustat lateksinahkabootsit ja nahkahameen. Tarkoitukseni oli ostaa niihin sopivia, rauhallisempia vaatteita Lontoosta, mutta päädyin viettämään kaksi iltaa siinä asussa. Muutaman kerran ajattelin, että kokonaisuus on too much.”

Laukut ovat yksi Saran intohimoista.
Laukut ovat yksi Saran intohimoista.

TOP 3

Aurinkolasit

”Saan asuihini särmää aurinkolaseilla. Minulla on erimerkkisiä ja -värisiä pokia Ray-Banilta, Diorilta ja Versacelta. Rakastan aurinkolaseja ja käytän niitä ympäri vuoden.”

Musta nahka

”Musta nahkatakki toimii aina. Sitä voi käyttää arkena duunissa ja juhlissa pikkumustan kanssa. Olen takkihullu. Minulla on neljä mustaa nahkatakkia. Rotsi löytyy kaapistani myös punaisena, keltaisena ja sinisenä.”

Kunnon korot

”Korkokengät kuuluvat juhlaan. En osaisi olla matalapohjaisissa kengissä. Myös yhdeksän tunnin messupäivä hoituu koroissa, vaikka illalla kävely tuntuu jaloissa.”

Vierailija

Sara Sieppi haaveilee kolmen tonnin Chanelin laukusta: ”Ehkä ostan sen, kun täytän kolmekymmentä”

Suurin haave saada Chanelin laukku? No en kyllä yhtään yllättynyt. Jonkun toisen naisen suurin haave on saada lapsi, selviytyä vaikeasta sairaudesta tai löytää elämän tarkoitus tms...No, ehkä elämä opettaa tätäkin pissaliisaa jonain päivänä vähemmän pinnalliseen elämäntapaan. Toivottavasti.
Lue kommentti