Mauno haluaa esimerkillään herätellä vanhempia pois itsekkyydestä: omat teot vaikuttavat siihen, mihin suuntaan lasten elämä kulkee. ”Pitäisi jaksaa pitää huolta itsestään, vain siten jaksaa huolehtia lapsistaan.” Kuva Jouni Harala

Scandinavian Hunks -ryhmän Petri ”Mauno” Ahonen joutui vanhempiensa avioeron jälkeen pitämään huolta koko perheestään ja seuraamaan sivusta äitinsä alkoholisoitumista.

Kotkan Karhuvuoressa kello lähestyy iltakymmentä, kun 13-vuotias Petri Ahonen hengittää syvään ja työntää avaimensa kotioven lukkoon. Juhlahumun äänet kuuluvat rappuun asti ja iskeytyvät iholle, kun Petri astuu sisään. Äidillä näyttää olevan taas vauhti päällä, eikä  humalaisten vieraiden jutuista saa selvää.

Petri laittaa iltapalaa kolmevuotiaalle siskolleen ja vaihtaa vauvaikäisen siskopuolensa vaipat. Tytöt ovat itkuisia mutta rauhoittuvat Petrin hyssyttelyyn. Kun lastenhuoneen oven painaa kiinni, olohuoneen ölinä vaimenee edes vähän.

Petri on jo kömpinyt sänkyynsä, kun äiti tulee toivottamaan hyvää yötä. Äiti kyllä rakastaa, mutta aikuiset juhlivat nyt vähän. Petri tarttuu äitiä kädestä: ”Pakkoko sun on juoda? Voisitte vielä yrittää isän kanssa, se kyllä on valmis.”

Aamulla Petri herää samaan juhlijoiden ölinään ja pienten siskojensa itkuun. Hän laittaa aamupalan ja vaihtaa tottuneesti siskonsa vaipat. Hän on pieni perheenpää aina siihen asti, kunnes heittää koulurepun olalleen. Eteisessä sisko tarraa farkun lahkeeseen ja puristaa tiukasti, veikka älä mene!

Petrin tekee pahaa jättää itkevä sisko huurujen keskelle. Ovensuussa kyyneleet vierivät omillakin poskilla. Hän painaa oven kiinni ja juoksee ulos niin lujaa kuin jaloistaan pääsee. Suoja­tien kohdalla itku helpottaa, ja urheilukentän kohdalla ajatukset kääntyvät jalkapallotuntiin. Pukukopissa kukaan ei tiedä, millaisen sotkun keskeltä Petri on lähtenyt.

Vakavampi mies viihteen takana

Tänään Petri on 42-vuotias ohjelmatoimistonsa toimitusjohtaja ja juontaja, joka tunnetaan lempinimellään Maunona ja vielä paremmin yhtenä Scandinavian Hunks -ryhmänsä tanssijana.

Helsingissä kello on juuri ohittanut aamukymmenen, kun Mauno aloittelee maitokahvia ja tarinaa lapsuudestaan, josta hän ei ole julkisuudessa puhunut. Eikä se ole helppoa vieläkään: tapojensa vastaisesti Mauno välttelee katsomasta silmiin, naputtelee pöytää ja hieraisee välillä silmäkulmaansa hihansuuhun.

– Perhana, tämä onkin vaikeaa.

Työssään Mauno tuottaa show­esityksiä eri estradeille ja tanssii Hunksien riveissä. Purkkaa ja poppia, kuten mies itse kuvailee. Sen rinnalla Mauno on harrastanut hyväntekeväisyysprojekteja; hän kuuluu Lastenklinikoiden Kummeihin ja pelaa Pietarinkadun Oilerseissa. Hunksien kanssa on tuettu muun muassa vähävaraisia yksinhuoltajaperheitä.

Samasta arvomaailmasta syntyi ajatus oman kasvutarinan jakamisesta: jospa se pysäyttäisi yhdenkin vanhemman juomisen ja saisi miettimään, millaisen perinnön lapselleen jättää. Jospa yksikin lapsi säästyisi siltä ahdistukselta, jonka keskellä Mauno kasvoi.

– Itsekkäästi mietin sitäkin, olisipa kokemukseni kertomisesta apua minullekin. Vaikka asiani ovat hyvin, mielen sopukoissa on valtavasti siivottavaa.

– Poikana olin ymmälläni, miksi äiti muuttui niin. Vasta myöhemmin käsitin, että kyse oli sairaudesta. Alkoholismi muuttaa persoonallisuuden täysin: läheisen teot tuntuvat käsittämättömiltä.

– Tuntui, että äiti luovutti, ja vihasin luovuttamista. Olin vähällä vihata äitiäkin, mutta sille tunteelle en halunnut antaa periksi. Se oli tietoinen päätös. On helkkarin raskasta seurata, kun läheinen tuhoaa hitaasti itseään.

Äidin kuolemasta on kahdeksan vuotta. Mauno ei tunne katkeruutta eikä vihaa, mutta auki jääneitä kysymyksiä hänellä on yhä valtavasti. Miksi äidille kävi niin? Miksi hän ei ottanut apua vastaan?

– Olisin toivonut äidilleni paremman elämän. On valtava harmi, että hänelle kävi niin ja että me saimme siitä osamme. Olimme onnekkaita siinä, että me ja äiti tiesimme rakastavamme toisiamme.

Miten äidin alkoholismi vaikutti Maunon elämään, entä miten lapsuudenkokemukset ovat vaikuttaneet Maunon omaan tapaan olla vanhempi? Lue koko koskettava haastattelu Me Naisten numerosta 46/2013. Voit myös ostaa uusimman digilehden täältä.

Petri ”Mauno” Ahonen

■ Yrittäjä ja tanssija syntyi Kotkassa 7.1.1971. Muutti Helsinkiin töiden perässä 1996.

■ Naimisissa ja kolmen lapsen isä.

■ Opiskellut keittiöpuolta ravintola­koulu Perhossa.

■ Johtaa omaa ohjelmatoimistoa sekä Scandinavian Hunks -tanssiryhmää, joka tekee 10–16 keikkaa kuukaudessa. Ei ole pitänyt lomaa kahteen vuoteen mutta suunnittelee ”lepäilevänsä jouluna”.

Petra Gargano seurasi Robinin uraa kauhulla, koska tietää omasta kokemuksestaan, ettei teinitähteys ole helppoa.

Uudet Vain elämää -artistit julkistettiin tänään sunnuntaina, ja yksi artisteista on Petra Gargano, 31. Petra on julkaissut kolme sooloalbumia, mutta parhaiten hänet muistetaan Tiktak-yhtyeestä. Kun Tiktak allekirjoitti levytyssopimuksen, Petra oli vasta 13-vuotias. Petran Vain elämää -kollega, Robin, oli myös 13-vuotias, kun tämän Frontside Ollie -hitti julkaistiin. Petra kertoo, että seurasi Robinin uran alkua kauhulla.

– Robin alkoi tehdä sooloartistina samaa, mitä me tehtiin bändin kanssa, niin olen kauhulla miettinyt, miten tuo ihminen voi tuon pyörityksen keskellä kasvaa järkeväksi aikuiseksi ihmiseksi, Petra kertoo Nelosen videolla.

Sittemmin Petra on ajatellut, että ehkä syytä huoleen ei ole.

– Mulla on sellainen käsitys, että hän on äärettömän kunnianhimoinen ja mukava. On ollut niin siistiä nähdä, miten upee tyyppi, jalat maassa – ja jotenkin lämmin ja sydämellinen fiilis hänestä tulee.

2885177
Kenen artistin kappaletta Petra jännittää eniten? Katso video! Video: Nelonen

Petran ja Robinin lisäksi kuudennella Vain elämää -kaudella nähdään Samu Haber, Irina, Laura Voutilainen, Olli Lindholm ja Nikke Ankara.

Vain elämää alkaa Nelosella 21. huhtikuuta.

Me Naiset ja Nelonen kuuluvat samaan Sanoma-konserniin.

 

Kirjailija Joonas Konstigin perheessä syödään paljon lihaa, sisäelimiä ja eläinrasvaa. – Teen suurimman osan ruuistamme itse.

Kirjailija Joonas Konstig, 39, opetteli tekemään ruokaa, kun hänen ensimmäinen lapsensa syntyi seitsemän vuotta sitten.

– Teen suurimman osan ruuistamme itse. Koetan tarjota lapsilleni parasta mahdollista ruokaa.

Joonaksen mittapuulla paras mahdollinen ruoka on lyhyesti kuvailtuna sellaista, jonka ”isoäitikin tunnistaisi ruuaksi”. Hänen kolmilapsisessa perheessään syödään margariinin sijaan voita sekä vähemmän viljoja ja sokereita kuin virallisissa ravitsemussuosituksissa.

– En silti tee lapsille ruuasta mitään numeroa. Päiväkodissa he syövät samat leivät ja kiisselit kuin muutkin.

Joonas Konstig tunnetaan erityisesti ruokakolumneistaan, joita hän puolentoista vuoden ajan kirjoitti Helsingin Sanomien verkkoon. Niissä hän usein ylisti lihansyönnin paremmuutta verrattuna trendikkääseen kasvispainotteiseen ruokavalioon. Joonas oli itse ideologisista syistä kasvissyöjä 17–25-vuotiaana.

”Kasviksissa on yllättävän vähän vitamiineja ja mineraaleja lihaan verrattuna.”

– Se oli niihin aikoihin, kun ensimmäiset turkistarha-aktivistit tekivät iskuja kettutarhoille. Tunsinkin heitä. Sittemmin ideologia hiipui. Lähdin Venäjälle kielikurssille ja tiesin, että siellä on vaikea saada kasvisruokaa. Palasin lihansyöntiin kananmakuisilla nuudeleilla ja einessavuporokeitolla.

Nykyisin Joonas on sitä mieltä, että laadukas luomu- ja riistaliha on ravitsemuksellisesti parempi ruokavalion perusta kuin pelkät kasvikset.

– Kasviksissa on yllättävän vähän vitamiineja ja mineraaleja lihaan verrattuna.

Yksi tärkeä ruokamuisto liittyy juuri ravitsevaan ruokaan.

– Kun vaimoni synnytti ensimmäisen lapsemme, paistoin hänelle rotinoiksi verilettuja kirkastetussa voissa ja tarjosin ne täysmaidon ja puolukkasurvoksen kanssa. Rotinoiden ideanahan on tarjota ruokaa, joka vahvistaa synnyttänyttä.

”On vähän tekopyhää, ettei itse pysty tappamaan eläintä, jonka aikoo syödä.”

Joonas myös metsästää itse.

– Olen sivari ja opettelin metsästämään aikuisena.

Perheen myötä metsästys on vähentynyt, sillä jahti vaatii aina aikaa. Joonas käy Pohjois-Karjalassa ampumassa metsälintuja ja ”Forssan takana” jänispassissa.

– On vähän tekopyhää, ettei itse pysty tappamaan eläintä, jonka aikoo syödä.

Myös kasviksia voi kasvattaa itse Espoon maillakin.

– Meillä on lavapuutarha Espoossa kerrostalossa. Sieltä saadaan porkkanaa, mustajuurta ja punajuurta, josta teen paistosta jauhelihan ja homejuuston kanssa.

Joonakselta ilmestyi viime vuonna kirja Pyhä ruoka – mitä oikein saa syödä. Kulttuuriantropologiaa opiskellut kirjailija summaa siinä lähes kaiken, minkä ruuasta tietää. Tietoa on paljon, sillä hän on ollut erittäin kiinnostunut ruokaan liittyvistä asioista parikymmentä vuotta.

– Jätän silti lukijan itsensä päätettäväksi, miten haluaa syödä.

Suosikit maailmalta

”Vihreä thaicurry. Resepti on tuliainen häämatkalta. Siihen tarvitaan ehdottomasti thai-munakoisoja ja kaffirlimenlehtiä.

Ruotsalaista tillilihaa teen reseptillä, joka on voittanut jonkin Ruotsin paras tilliliha -kilpailun. Tosin oikaisen vähän, koska alkuperäisessä reseptissä sen tekeminen kestää kolme päivää. Tillilihassa tärkeää ovat etikan ja tuoreen tillin oikeat määrät.”

Lue ja poimi tillilihan resepti: Kirjailija Joonas Konstig väittää, että tilliliha ja munuaiset ovat herkkua – uskotko?

Vartin bravuuri

”Pilko mitä tahansa juureksia ja lihoja uunipataan, peitä lihaliemellä, mausta ja laita uuniin, joka hoitaa loput itsestään. Valmisteluun ei mene edes sitä 15 minuuttia. Mitä matalampi lämpö ja mitä pidempään ruoka on uunissa, sitä ihanampaa tulee.”

Ruokaturhake

”Ruokakerma on vedellä jatkettua kermaa. Halvemmaksi tulisi jatkaa se itse kraanasta.”

Aina kaapissa

”Thaimaalainen kalakastike. Laitan sitä kaikkiin kalaruokiin, kuten uuniloheen ja kalakeittoon, ja tietysti aasialaisiin ruokiin. Toinen on voi. Vaimoni sanoo, että on turvallinen olo, kun jääkaapissa on voita. Jos sitä on vain pieni nokare, tulee levottomaksi. Voi tekee mistä tahansa hyvää.”

12 reseptiä

”Kun hallitsee 12 reseptiä, niillä pystyy pyörittämään monipuolista arkiruokailua.”

Kuka kylään?

”Unelmieni ruokavieras olisi Leopold Bloom, päähenkilö James Joycen romaanista Odysseus. Bloom on suuri sisäelinten ystävä. Tarjoaisin hänelle munuaisrisottoani.”

Ruokapahe

”Ipa-oluita on tullut viime aikoina juotua turhan paljon, noin pullollinen päivässä. Viljat eivät ylipäätään ole minulle kovin hyväksi, ja ipa-oluissa on paljon humalaa, jossa on taas paljon estrogeenia. Se on naishormoni, joten en ehkä tarvitse sitä hirveästi lisää kehooni.”

Ei uppoa

”En tykkää, kun suolaista ja makeaa yhdistetään, tyyliin salaattiin laitetaan vesimelonia. Säilykeananas taas ei vie minua Havaijille vaan tikkurilalaisen pizzerian takahuoneeseen.”

2 x paras tarvike

1. ”Scanpanin titaaninen paistinpannu on paras tefloniton pannu, jossa on tarttumaton pohja. Pannu on käytössä kaksi kertaa päivässä, aamiaismunakkaissa ja yleensä päivällisen teossa, joten se kestää meillä pari vuotta.”

2. ”Jäätelökone. Kun luin jäätelöpakettien lisäainelistoja, aloin tehdä jäätelöä itse. Sitä tehdään meillä viikottain keltuaisista, kermasta, valitusta makuaineesta sekä hunajasta tai raakasokerista.”

Kumman valitset, Joonas Konstig?

Pääruoka vai jälkiruoka? ”Pääruoka. Jälkiruokaa en arkisin tarvitse.”

Reseptistä vai improvisoiden? ”Käytän reseptejä, mutta osaan perusarkiruokamme ohjeet ulkoa. Hyödyllisimpiä ovat keittotaidon perusteista kertovat kirjat, joista voi selvittää, mitä tarkoittaa vaikka poreiluttaminen tai julienneksi leikkaaminen.”

Aamu- vai iltapala? ”Aamupala. En koskaan kyllästy aamupalaani, joka on munakas, vihreää teetä ja pala 90 % tummaa suklaata. Syömme myös kaurapuuroa, mutta se on vaikea laji. Jos sitä syö liian vähän, on tunnin päästä nälkä, ja jos sitä syö liikaa, haluaa mennä takaisin nukkumaan.”

Ravintola- vai koti-illallinen? ”Koti-illallinen, ehdottomasti. Kotona tietää, mitä saa, se on edullisempaa, ja ruokaa on varmasti tarpeeksi. Muuten pitää järjestää lastenhoitaja, lähteä kaupunkiin ja palata takaisin nälkäisenä.”

Joonas Konstig

39-vuotias kirjailija.

Kirjoittanut romaaneja ja tietokirjoja, uusin Pyhä ruoka – mitä oikein saa syödä (Kosmos) ilmestyi viime vuonna. Naimisissa, kolmen lapsen isä. Perhe asuu Espoossa.

 

Popikoni Madonnan puhe Naisten marssilla sai sekä ylistystä että kritiikkiä. – Kyllä, olen ajatellut räjäyttäväni Valkoisen talon. Mutta tiedän, ettei se muuttaisi mitään.

Valta vaihtui perjantaina Yhdysvalloissa, kun Donald Trump vannoi virkavalan. Monille Trumpin valinta oli pettymys, ja lauantaina yli 30 maassa järjestettiinkin Naisten marssi (Women’s March) -mielenosoituksia. Mielenosoituksissa vastustettiin Trumpin politiikkaa ja tämän valtaannousua sekä puolustettiin naisten oikeuksia ja ympäristöasioita.

Washingtonissa mielenosoitukseen osallistui satojatuhansia ihmisiä – myös monia julkkiksia, kuten Scarlett Johansson, Alicia Keys, Ashley Judd, Gloria Steinem ja Madonna. Eniten keskustelua sosiaalisessa mediassa herätti Madonnan puhe. 

– Oletteko valmiita ravistelemaan maailmaa? Tervetuloa rakkauden vallankumoukseen, Madonna aloitti puheensa, jota oli kuuntelmassa satojatuhansia ihmisiä.

”Meidän täytyy rakastaa toisiamme tai kuolla. Minä valitsen rakkauden.”

Madonna sanoi, että naisten ei pidä hyväksyä tyranniaa. Hän painotti, että vaarassa eivät ole vain naiset, vaan kaikki syrjäytyneet ihmiset. Muusikko ei säästellyt sanojaan, vaan puhui harvinaisen suoraan. Eniten kohua aiheutti tämä kohta Madonnan puheessa.

– Kyllä, olen raivoissani. Kyllä, olen ajatellut räjäyttäväni Valkoisen talon. Mutta tiedän, ettei se muuttaisi mitään. Emme voi vajota epätoivoon. Meidän täytyy rakastaa toisiamme tai kuolla. Minä valitsen rakkauden. Me valitsemme rakkauden, me valitsemme rakkauden, Madonna huudatti yleisöä.

Esimerkiksi uutiskanava CNN:lle Madonnan räjäytyspuheet olivat liikaa, ja kanava leikkasi tämän kohdan Madonnan puheesta. Myös Twitterissä moni on kritisoinut sitä, että Madonna edes mainitsi sellaisen asian kuin Valkoisen talon räjäyttäminen. Jotkut huomattivat myös, että vastaavista kommenteista on aikaisemminkin pidätetty ihmisiä, koska ne voidaan helposti tulkita uhkauksiksi presidenttiä kohtaan.
 

Moni piti kuitenkin Madonnan puhetta harvinaisen rohkeana juuri siksi, että tämä puhui niin suoraan. Puolustajat myös huomattivat siitä, että Madonnan pointti oli se, ettei pahuuteen kannata vastata pahalla, vaan hyvällä.

 – Hyvyys ei voittanut näissä vaaleissa, mutta lopulta hyvyys voittaa, Madonna sanoi.

Myös näyttelijä Scarlett Johansson piti lauantaina puheen.

 –  Presidentti Trump, en äänestänyt sinua, mutta haluaisin tukea sinua. Mutta ennnen sitä, minun täytyy pyytää, että sinä tuet minua, Scarlett Johansson sanoi. Kuuntele koko puhe alla olevalta videolta.

Esko

”Emme voi vajota epätoivoon” – näitkö jo Madonnan voimakkaan puheen Trumpia vastaan?

Kuvastaa hyvin vallalla olevaa neoliberaalien totalitarismia. Jos hävitään vaalit, lietsotaan väkivaltaa. Päälle vielä Orwelilaista propagandaa. Rakkauden vallankomous ei ole sitä että räjäytellään pommeja. Seuraavaksi rahapiirien (esim. George Soros) sponsoroimat äärijärjestöt järjestävät mellakoita. Order out of Chaos. Googlatkaa tämä termi ja oppikaa miten tätä maailmaa hallitaan.
Lue kommentti

Tähtitieteilijä Anne Liljeström määrittelee itsensä sukupuolettomaksi, sillä hän ei tunne olevansa mies eikä nainen.

– Voin leikitellä molemmilla maailmoilla, vaikka en ole kumpaakaan.

Keho on aikuisen naisen toimiva keho. On kuukautiset, rinnat, lantio. Nimikin on suomalaisen naisen, Anne. Sama vahvistetaan passissa: nainen hän on.

Monet muut merkit kertovat norminaisesta. Anne pukeutuu välillä 1950-luvun mekkoihin, tukka on yltänyt pisimmillään takapuoleen, ja on entisiä poikaystäviä, jotka ovat kutsuneet häntä tyttöystäväkseen.

Se mitä passissa lukee ei kuitenkaan pidä Annesta paikkansa. Hän ei tunne olevansa nainen. Eikä mies. Hän on transsukupuolinen tai oman määritelmänsä mukaan sukupuoleton.

– Sapettaa ja syö sisältä, jos joku pitää minua osana naisjoukkoa ja heittää, että ”mitäs me tytöt” tai ”sisko hei”. Tiedän, että sellaisella puheella on ihan hyvä naisia voimaannuttava tavoite, mutta minä en ole nainen. Olen ihminen, joku muu kuin mies tai nainen, ja haluaisin ihmisten ymmärtävän, että meitä on muitakin, helsinkiläinen Anne Liljeström, 38, sanoo.

Joksikin muuksi kuin pelkästään mieheksi tai naiseksi itsensä tuntevia on Transtukipisteen arvion mukaan väestöstä puolisen prosenttia, tuoreimpien Länsi-Euroopassa tehtyjen tutkimusten mukaan jopa neljä prosenttia.

”Joskus yritin miettiä, että olen varmaan 70 prosenttia mies ja 30 prosenttia nainen.”

Transsukupuolisen tunne omasta sukupuolesta ylittää mies–nais-jaottelut, ja kokemus voi olla hyvinkin moninainen. Siinä voi olla molempia virallisia sukupuolia tai jotain aivan muuta, joten ei ole yhtä ja ainoaa kolmatta vaihtoehtoa.

– Joskus yritin miettiä, että olen varmaan 70 prosenttia mies ja 30 prosenttia nainen, mutta sellaiset laskelmat ovat turhia. Voin leikitellä molemmilla maailmoilla, vaikka en ole kumpaakaan. Sitä sukupuolettomuus tarkoittaa minulle, Anne sanoo.

Perhe kasvatti neutraalisti

Annen lapsuus oli ”niin tavallinen kuin Espoossa saattoi olla”. Äiti oli sairaanhoitaja, isä insinööri. Pikkuveli syntyi neljä vuotta Annea myöhemmin.

1970-luvun lopulla sukupuolineutraalista kasvatuksesta ei puhuttu, mutta sellaisen äiti ja isä lapsilleen antoivat. Anne leikki nukeilla, mutta niin leikki pikkuvelikin. Välillä Anne rassasi moottoreita, koska niin rassasi isäkin.

”Ei ollut mitään yhtä suurta herätystä vaan vähitellen hiipinyt tunne.”

Annea ei puettu pinkkiin, koska lastenvaatteiden värit olivat ajan mukaisesti sinappia ja ruskeaa. Kun muille tuli pinkki vaihe ala-asteella, Anne rakastui turkoosiin.

Murrosikäkin oli kivutonta aikaa. Anne lähti lukion jälkeen lukemaan tähtitiedettä, ja vasta yliopistossa hänestä alkoi tuntua, ettei hän ole aivan sitä, miltä vaatteiden alla näyttää ja mitä papereissa lukee.

– Ei ollut mitään yhtä suurta herätystä vaan vähitellen hiipinyt tunne, että tuo sana, sukupuoleton, taitaa kuvastaa minua, Anne kuvailee.

– Se oli luontevaa. Olin jo 12-vuotiaasta kuunnellut David Bowieta ja nähnyt hänestä, miten sukupuolella voi leikitellä. Ei ollut siis mitään suurta draamaa tai kriisiä.

Anne luki kaiken, mitä transsukupuolisuudesta löysi. Vuosituhannen vaihteessa sukupuolivähemmistöistä ei puhuttu, kuten nyt. Annekin tunnusteli, onko hän sittenkin mies ja pitäisikö hänen korjata kehoaan.

– Mietin, olisinko onnellisempi, jos tuossa jalkojen välissä olisi eri värkki. Tunsin, että en. Sukupuoli ei ole siellä vaan päässä, enkä tuntenut olevani mieskään.

Jotkut, jotka tuntevat ristiriitaa virallista sukupuoltaan kohtaan, saattavat olla tyytymättömiä kehoonsa. Anne ei.

– Pidän itsestäni näin, paitsi siitä, että lantio levenee koko ajan, Anne naurahtaa.

”Miehen kehossa voisin tulla hakatuksi”

Elämänlaatu parani ja taivas aukesi? Niinhän suuren oivalluksen jälkeisiä olotiloja yleensä kuvataan. Annelle ei käynyt niin, koska myös oivallusprosessi oli hidas.

– Mikään ei muuttunut. Korkeintaan vaatekaappi vähitellen.

Anne alkoi näyttää sisäistä käsitystään rikkomalla sukupuolten rajoja myös ulkoisesti. Vaikka se on estetiikkaa, Annelle ulkonäkö edustaa myös sukupuolista kokemusta. Kun Anne ei pukeudu perusvaatteisiinsa farkkuihin ja t-paitaan, hän saattaa leikitellä miesten vaatteilla ja viiksillä.

”Tiedän, että kokemustani voi olla vaikea sisäistää, jos ei tunne samoin.”

– Minulla on hyvä itsetunto, eikä tämä ole asia, jota pyytelisin anteeksi, vaan olen reilusti, mikä olen. En häpeä olla minä.

Anne leikittelee välillä sekä maskuliinisilla että feminiinisillä piirteillä. Kuva: Ville Päivätie

Vanhemmilleen hän kertoi vasta, kun eli jo ystäväpiirissään omana itsenään. Äiti huolestui. Hän ehdotti, josko Anne onkin poikatyttö.

– En ole. Poikatyttö on nainen, joka leikittelee miehisellä maailmalla, enkä minä ole nainen. Tiedän, että kokemustani voi olla vaikea sisäistää, jos ei tunne samoin.

– Sana sukupuoleton oudoksuttaa vähän itseänikin, sillä se viittaa jotenkin seksuaalisuuteen ja siihen, etten olisi kiinnostunut seksistä. Ja kumpikaan ei pidä paikkaansa, Anne parahtaa.

Muille Anne kertoo sukupuoli-identiteetistään tilanteissa, joissa sillä on merkitystä. Työyhteisössä, lääkärissä ja ensitreffeillä on. Työkaverit ovat suhtautuneet aina asiallisesti, samoin poikakaverit, eikä Anne ole kohdannut ennakkoluuloja yhtä lääkärikäyntiä lukuun ottamatta. Lääkäri jäi inttämään, että Annen on pakko olla nainen, koska ”käyttäytyi kuin nainen”. Se loukkasi.

”En itse jaksaisi joka jumalan kerta selittää, kuka olen.”

Anne huomauttaa, että yksi syy lähes poikkeuksetta asialliseen suhtautumiseen voi olla hänen ulkonäkönsä: se ei herätä mitään huomiota. Moderni nykynainenkin voi pätkäistä hiuksensa, meikata nudesti ja pukeutua herrainvaatteisiin.

– Kun näytän poikamaiselta naiselta, olen muiden silmissä ”hyvä jätkä”, hyvä tyyppi.

– Ajattele tilanne kuitenkin toisinpäin: jos olisin keholtani mies ja haluaisin käyttää naisten vaatteita sukupuolettomuuttani ilmaistakseni, voisin tulla hakatuksi.

Selittely kyllästyttää

”Älä meikkaa mua naiseksi, kun en ole.”

Kyllä niitä kiusallisiakin tilanteita tulee. Anne esiintyy Ylen Prisma Studiossa tähtitieteen asiantuntijana ja joutuu ennen televisiokameroita käymään meikissä ja puvustamossa. Meikkaajat vaihtuvat usein, ja uudelle ihmiselle Anne joutuu aina aloittamaan alusta.

– Ensin tulee hiljaisuus, sitten vähän hymähtelyä, että mitäs nyt. Tilanne voi hyvinkin kääntyä positiiviseksi, mutta en itse jaksaisi joka jumalan kerta selittää, kuka olen. Helpoimmalla pääsen, kun sanon, että tee musta miespuolinen rocktähti.

”Joudun perustelemaan esimerkiksi, miksi olen nimeltäni Anne enkä ole vaihtanut nimeäni neutraalimmaksi.”

Vaatteiden kanssa on yhtä tukalaa: muiden käsitys Annesta ei tunnu omalta. Hän onkin mieluiten omissa vaatteissaan, joita hän myös ompelee itselleen.

Eniten tilanteissa kiusaa se, että Annen täytyy jotenkin perustella omaa olemassaoloaan ja vääntää se rautalangasta tuntemattomille. Nainen tai mies eivät joudu tekemään samaa päivittäin.

– Kun olen sukupuoleton, joudun perustelemaan esimerkiksi, miksi olen nimeltäni Anne enkä ole vaihtanut nimeäni neutraalimmaksi. Jos vaihtaisin sen vaikkapa Kaarnaksi, joutuisin selittämään taas sitä. Olisin ympäristölle edelleen silti nainen, jolla on vain erikoinen nimi.

Yhtä lailla harmittaa se, että Anne joutuu muistuttamaan identiteetistään myös heitä, joille hän on asiasta jo kertonut. Esimerkiksi äiti puhuttelee Annea vieläkin tyttärenään. Äiti ei tarkoita sillä pahaa, mutta Anne korjaa aina, että hän on lapsi.

– Tällä viikolla ainakin kaksi tyyppiä, joille olen kertonut, on kutsunut minua naiseksi. Tämä tapahtuu täysin hyväntahtoisesti, mutta heidän maailmassaan ei vain ole käsitettä muunsukupuolinen.

– Joku ajattelee nyt, onko se niin iso juttu, jos joku sukupuolittaa väärin, kun minähän näytän naiselta. Entä jos jotain naista aina kutsuttaisiin mieheksi, ja se vain toistuisi ja toistuisi? Uskon, ettei häntä lopulta naurattaisi. En vaadi erityiskohtelua, mutta onko se niin kauhea vaiva opetella muistamaan, että tuo tyyppi ei ole mies tai nainen?

Epävarmuus iskee

Vaikka Annella on omassa piirissään hyväksytty olo, hän myöntää, että yhdessä suhteessa hän on edelleen herkillä: rakkaudessa.

Annella on ollut kolme pitkää suhdetta ja pari ”säätöä”. Suhde, jonka aikana hän sukupuolettomuutensa löysi, oli opettavainen: Anne ymmärsi, että vaikka hänellä ei ole vahvaa sukupuoli-identiteettiä, toisille sillä voi olla hyvin suuri merkitys.

Anne pelkää myös sitä, että epävarmoina hetkinä hän kadottaa itsensä toimimalla itseään vastaan.

– Kysyin kumppaniltani, tunteeko hän itsensä maskuliiniseksi, ja hän sanoi tuntevansa. Olin ihan, että vau, joku tuntee jotain, mitä minä en.

Juuri toisen vahvuus voi silti luoda epävarmuutta omasta kelpaamisesta: haluaako mieheksi itsensä tunteva kuitenkin itselleen naisellisen naisen?

– Kyllä minua heikkoina hetkinä pelottaa, että uusien kumppaniehdokkaiden mielestä olen jotenkin puutteellinen ja outo sukupuoleni puolesta.

– Tosin varmaan kaikki jossain määrin pelkäävät, etteivät kelpaa kumppanille tai että ovat jotenkin vääränlaisia.

Anne pelkää myös sitä, että epävarmoina hetkinä hän kadottaa itsensä toimimalla itseään vastaan. Kun on peloissaan suhteen tilasta, voi alkaa miellyttää toista.

– Voin alitajuisesti käyttäytyä ja pukeutua naisellisemmin, jospa se nyt olisi kuitenkin siitä kiinni. Ja sitten inhoan itseäni, kun en ole itselleni rehellinen ja yritän olla jotain, mitä en ole.

Ylipäätään ihmisten jaottelu sukupuolen mukaan on Annen mielestä vanhanaikaista.

Yhtä lailla kuin miehet ovat muutakin kuin miehiä tai naiset naisia, Anne on ”sukupuolettoman tyypin” lisäksi persoona, joka on lapsenomaisen innostunut maailmankaikkeuden synnystä, tykkää kasvattaa parvekkeellaan sitruksia, nörttäillä tietokoneella ja nauraa mustalle huumorille ja itselleen. Muiden muassa.

Sen kaiken Anne haluaa myös kumppanin näkevän.

– Yritän pitää kiinni siitä ajatuksesta, että minä ja persoonani ovat ne tärkeät asiat. En edes haluaisi kumppaniksi ketään, jolle olisi tärkeää, että identifioidun naiseksi ja käyttäydyn jonkun kaavan mukaisella tavalla. Toki naisiakin on monenlaisia, Anne huomauttaa.

– En näe itseäni vanhempana enkä halua lapsia, mutta sillä ei ole mitään tekemistä sukupuolikokemukseni kanssa. Jotkut haluavat lapsia nähdäkseen heidän kasvavan aikuisiksi, minä en. Niin yksinkertaista se on.

Rasti kolmanteen ruutuun

Anne tietää, että hänen sukupuoli-identiteettinsä on sellainen, ettei moni uskaltaisi sanoa sitä ääneen. Siksi hän toivoisi, että myös yhteiskunta tunnustaisi, että sukupuolia on enemmän kuin kaksi.

– Minulla on Suomessa ihan hyvä olla, mutta kaikki eivät tunne itseään hyväksytyiksi. Kolmas ruutu virallisissa papereissa toisi ihmisarvon kaikille.

Ylipäätään ihmisten jaottelu sukupuolen mukaan on Annen mielestä vanhanaikaista. Miksi esimerkiksi alakoulussa tytöt ja pojat laitetaan eri liikuntatunneille, kun fyysinen koko ja voimat eivät vielä eroa?

– Ymmärrän, että ihmisiä ja asioita lokeroidaan siksi, että maailmaa olisi helpompi käsittää, mutta kaikki eivät mahdu niihin. Sen haluaisin kaikkien tiedostavan.

Syntyi naistenpäivänä 1978 Helsingissä.

Koulutukseltaan tähtitieteilijä, Ursan tiedottaja.

Harrastaa vaateompelua, lenkkeilyä, roolipelejä ja esihistoriaa.

Esiintyy Sukupuolena ihminen -valokuvanäyttelyssä muun muassa Kallion kirjastossa maaliskuussa.