Mauno haluaa esimerkillään herätellä vanhempia pois itsekkyydestä: omat teot vaikuttavat siihen, mihin suuntaan lasten elämä kulkee. ”Pitäisi jaksaa pitää huolta itsestään, vain siten jaksaa huolehtia lapsistaan.” Kuva Jouni Harala

Scandinavian Hunks -ryhmän Petri ”Mauno” Ahonen joutui vanhempiensa avioeron jälkeen pitämään huolta koko perheestään ja seuraamaan sivusta äitinsä alkoholisoitumista.

Kotkan Karhuvuoressa kello lähestyy iltakymmentä, kun 13-vuotias Petri Ahonen hengittää syvään ja työntää avaimensa kotioven lukkoon. Juhlahumun äänet kuuluvat rappuun asti ja iskeytyvät iholle, kun Petri astuu sisään. Äidillä näyttää olevan taas vauhti päällä, eikä  humalaisten vieraiden jutuista saa selvää.

Petri laittaa iltapalaa kolmevuotiaalle siskolleen ja vaihtaa vauvaikäisen siskopuolensa vaipat. Tytöt ovat itkuisia mutta rauhoittuvat Petrin hyssyttelyyn. Kun lastenhuoneen oven painaa kiinni, olohuoneen ölinä vaimenee edes vähän.

Petri on jo kömpinyt sänkyynsä, kun äiti tulee toivottamaan hyvää yötä. Äiti kyllä rakastaa, mutta aikuiset juhlivat nyt vähän. Petri tarttuu äitiä kädestä: ”Pakkoko sun on juoda? Voisitte vielä yrittää isän kanssa, se kyllä on valmis.”

Aamulla Petri herää samaan juhlijoiden ölinään ja pienten siskojensa itkuun. Hän laittaa aamupalan ja vaihtaa tottuneesti siskonsa vaipat. Hän on pieni perheenpää aina siihen asti, kunnes heittää koulurepun olalleen. Eteisessä sisko tarraa farkun lahkeeseen ja puristaa tiukasti, veikka älä mene!

Petrin tekee pahaa jättää itkevä sisko huurujen keskelle. Ovensuussa kyyneleet vierivät omillakin poskilla. Hän painaa oven kiinni ja juoksee ulos niin lujaa kuin jaloistaan pääsee. Suoja­tien kohdalla itku helpottaa, ja urheilukentän kohdalla ajatukset kääntyvät jalkapallotuntiin. Pukukopissa kukaan ei tiedä, millaisen sotkun keskeltä Petri on lähtenyt.

Vakavampi mies viihteen takana

Tänään Petri on 42-vuotias ohjelmatoimistonsa toimitusjohtaja ja juontaja, joka tunnetaan lempinimellään Maunona ja vielä paremmin yhtenä Scandinavian Hunks -ryhmänsä tanssijana.

Helsingissä kello on juuri ohittanut aamukymmenen, kun Mauno aloittelee maitokahvia ja tarinaa lapsuudestaan, josta hän ei ole julkisuudessa puhunut. Eikä se ole helppoa vieläkään: tapojensa vastaisesti Mauno välttelee katsomasta silmiin, naputtelee pöytää ja hieraisee välillä silmäkulmaansa hihansuuhun.

– Perhana, tämä onkin vaikeaa.

Työssään Mauno tuottaa show­esityksiä eri estradeille ja tanssii Hunksien riveissä. Purkkaa ja poppia, kuten mies itse kuvailee. Sen rinnalla Mauno on harrastanut hyväntekeväisyysprojekteja; hän kuuluu Lastenklinikoiden Kummeihin ja pelaa Pietarinkadun Oilerseissa. Hunksien kanssa on tuettu muun muassa vähävaraisia yksinhuoltajaperheitä.

Samasta arvomaailmasta syntyi ajatus oman kasvutarinan jakamisesta: jospa se pysäyttäisi yhdenkin vanhemman juomisen ja saisi miettimään, millaisen perinnön lapselleen jättää. Jospa yksikin lapsi säästyisi siltä ahdistukselta, jonka keskellä Mauno kasvoi.

– Itsekkäästi mietin sitäkin, olisipa kokemukseni kertomisesta apua minullekin. Vaikka asiani ovat hyvin, mielen sopukoissa on valtavasti siivottavaa.

– Poikana olin ymmälläni, miksi äiti muuttui niin. Vasta myöhemmin käsitin, että kyse oli sairaudesta. Alkoholismi muuttaa persoonallisuuden täysin: läheisen teot tuntuvat käsittämättömiltä.

– Tuntui, että äiti luovutti, ja vihasin luovuttamista. Olin vähällä vihata äitiäkin, mutta sille tunteelle en halunnut antaa periksi. Se oli tietoinen päätös. On helkkarin raskasta seurata, kun läheinen tuhoaa hitaasti itseään.

Äidin kuolemasta on kahdeksan vuotta. Mauno ei tunne katkeruutta eikä vihaa, mutta auki jääneitä kysymyksiä hänellä on yhä valtavasti. Miksi äidille kävi niin? Miksi hän ei ottanut apua vastaan?

– Olisin toivonut äidilleni paremman elämän. On valtava harmi, että hänelle kävi niin ja että me saimme siitä osamme. Olimme onnekkaita siinä, että me ja äiti tiesimme rakastavamme toisiamme.

Miten äidin alkoholismi vaikutti Maunon elämään, entä miten lapsuudenkokemukset ovat vaikuttaneet Maunon omaan tapaan olla vanhempi? Lue koko koskettava haastattelu Me Naisten numerosta 46/2013. Voit myös ostaa uusimman digilehden täältä.

Petri ”Mauno” Ahonen

■ Yrittäjä ja tanssija syntyi Kotkassa 7.1.1971. Muutti Helsinkiin töiden perässä 1996.

■ Naimisissa ja kolmen lapsen isä.

■ Opiskellut keittiöpuolta ravintola­koulu Perhossa.

■ Johtaa omaa ohjelmatoimistoa sekä Scandinavian Hunks -tanssiryhmää, joka tekee 10–16 keikkaa kuukaudessa. Ei ole pitänyt lomaa kahteen vuoteen mutta suunnittelee ”lepäilevänsä jouluna”.

F1-lääkärinä tunnetuksi tullut Aki Hintsa haudattiin maanantaina.

Vuoden 2013 Miss Suomi Lotta Näkyvä (o.s. Hintsa) on julkaissut Instagram-tilillään kirjoituksen isänsä, urheilulääkäri Aki Hintsan muiston kunniaksi. Aki Hintsa haudattiin eilen maanantaina.

– Eilinen oli raskas... Nähdään myöhemmin isä. Lupaan huolehtia kaikista rakkaistasi ja jatkaa vahvana ja onnellisena. Lupaan tehdä sinut ylpeäksi ja jatkaa perintöäsi, Lotta on kirjoittanut julkaisemaansa kuvaan.

Lotta julkaisi tiistaina Instagram-tilillään kuvan isästään ja itsestään.

Aki Hintsa kuoli marraskuun puolivälissä 58-vuotiaana. Hän sairasti pitkään syöpää. Hintsa tuli tunnetuksi F1-lääkärinä. Geneven yksityisklinikallaan Hintsalla oli asiakkaina monia huippu-urheilijoita ja yritysjohtajia.

Keikkataukoa pitänyt Anna Eriksson halusi irti kaavamaisesta elämästä.

Anna Erikssonin, 39, kahden vuoden esiintymistauko päättyi torstaina, kun laulajan joulukiertue alkoi Kotkan kirkossa.

– Itsestäni tuntui, ettei edellisestä keikasta ollut aikaakaan. Minulla esiintyminen on niin selkärangassa.

Anna julkaisi edellisen levynsä vuosi sitten. Gloria-levyn lauluja kuullaan nyt kiertueellakin. Albumiin päättyi Annan edellinen kolmen levyn sopimus, eikä laulajalla tällä hetkellä ole kiinnitystä mihinkään levy-yhtiöön.

– Nyt on sopiva hetki miettiä, mitä ja millaista musiikkia haluan jatkossa tehdä.

Täyttä elämää

Anna sanoo suoraan, ettei ole palavasti ikävöinyt keikkaelämää.

– Nautin valtavasti esiintymisestä ja laulamisesta, mutta sitten on se kaikki muu touhu siinä ympärillä. Kun esiinnyin paljon, tuntui, ettei elämään mahtunut mitään muuta. Säännöllisesti keikkaileva artisti on vähän kuin omassa erillisessä maailmassaan. Kaipasin sitä muuta aika tavalla.

Muulla Anna tarkoittaa luovaa työtä, säveltämistä ja perhe-elämää. Annan ja valokuvaajapuoliso Matti Pyykön esikoinen Jooseppi syntyi 3,5 vuotta sitten.

– Arki on vauhdikasta ilman keikkailuakin. Minulla ei ole pienintäkään vaikeutta keksiä tekemistä ja saada aikaani kulumaan. Teen yleensä kuuden tunnin työpäiviä ja loppu hurahtaa touhuissa lapsen kanssa.

Irti kaavoista

Anna tekee luovaa työtä säveltäjänä ja laulunkirjoittajana.

– Tein levyjä ja keikkoja nuoresta ja niin pitkään, että työstä alkoi tulla kaavamaista. Minulla on kuitenkin vahva vapaudenkaipuu ja aloin inhota sitä, miten sama kuvio toistui vuodesta toiseen, Anna kuvailee.

– Päätin jo vuosia sitten, että nelikymppisenä teen jotain muuta.  Nyt elämässä on sopiva vaihe tunnustella, mitä se voisi olla.

Anna joulukonsertin harjoituksissa Mikko Mäkisen ja Mila Laineen kanssa. Kuva: Matti Pyykkö
Anna joulukonsertin harjoituksissa Mikko Mäkisen ja Mila Laineen kanssa. Kuva: Matti Pyykkö

Anna Eriksson Gloria-joulukonserttikiertueella 1.–17.12.

A Kanal

Laulaja Anna Eriksson: ”Päätin jo vuosia sitten, että tässä iässä teen jotain muuta”

Yleensähän näihin aletaan vuodattamaan kaikkea sellaista "Voi olet aivan ihana ja sinua kuuntelee niin mielellään... Olet esikuva meille muille" Siis oikeaa kakkaa jota nämä vajakit kirjoittelevat etupäässä toisilleen. Nyt tässä onkin vaihtoehtoinen näkemys ja pian olemme lähinnä itse siellä linssin takana
Lue kommentti

Porttikieltoja, lusikkagate, kravattihikinauha... Kokosimme maan isoimpien juhlien töppäilyt yhteen.

Kiitos huipputiukan etiketin (ja vähän sen kuuluisan boolin), joka vuosi miljoonat televisionkatsojat pääsevät hämmästelemään milloin mitäkin. Mutta mitä Linnan juhlat olisivatkaan ilman kömmähdyksiä?

Mikä on mielestäsi kaikkien aikojen pahin tai hauskin moka Linnan juhlissa? Kerro kommenteissa!

Mitä syön, mitä puen, mitä shoppailen, missä matkustelen? Moni määrittelee itsensä ulkoisilla seikoilla. – Jos menettää omaisuutensa vaikkapa erossa tai työn myötä, on kova prosessi löytää taas itsensä, rahasta bloggaava yrittäjä Unna Lehtipuu sanoo.

– Raha on meille yhä tabu. Parisuhdehuolista ja laihduttamisesta kyllä avaudutaan, mutta rahasta vaietaan. Emmehän me tiedä edes työkaverin palkkaa, viestintäyrittäjä ja tietokirjailija Unna Lehtipuu, 48, puuskahtaa.

Vuosi sitten hän päätti ryhtyä omaan vallankumoukseensa. Hän alkoi kirjoittaa Timanttipesula-blogia ja tutkia, millainen oikein on suhteemme rahaan, aikaan ja omiin kykyihimme.

Blogi alkoi kerätä kommentteja, sitten kirjeitä. Osa tarinoista oli todella rankkoja.

– Moni oli menettänyt työn tai avioeron myötä kotinsa, jonkun puoliso oli pelannut rahat tai sijoittanut ne toisen tietämättä. Kirjoitukset ovat selvästi olleet terapiaa.

”Termit minä ja minun menevät sekaisin.”

Melkein kaikilla tarinoilla oli yksi yhteinen tekijä: rahasta oli tullut osa identiteettiä niin, että kun taloudellinen tilanne muuttui, koko persoona oli hukassa.

– Kuluttamisesta ja omaisuudesta tulee helposti osa meitä. Jos ne menettää vaikkapa erossa tai työn myötä, on kova prosessi löytää taas itsensä. Termit minä ja minun menevät sekaisin.

Siis jos muuttaa varakkaan alueen paritalonpuolikkaasta halpaan pikkukaksioon, edessä voi olla identiteettikriisi. Tai:

– Jos töissä on ollut huono päivä, pomo on hankala ja mieskin oikuttelee, moni hoitaa pahaa oloaan shoppaamalla.

Se ei auta, varsinkaan pitkäaikaisesti.

”Suhde rahaan ei kirkastu, jos et tunne omia motiivejasi.”

– Kuluttamalla ei myöskään koskaan pääse kiinni siihen tunteeseen, joka huonon olon oikeasti aiheutti. Jos syy on vaikka ylikuormitus töissä tai hellyydenkaipuu parisuhteessa, ongelma ei ostamalla hoidu, vaan pysyy piilossa. Itseltään kannattaisikin kysyä, mikä sen rahan toinen nimi oikeasti on.

Lehtipuu vertaa tilannetta laihduttamiseen. Paino ei putoa taitavallakaan kuntoilu- ja ravinto-ohjelmalla, jos ei hahmota, mitä tarpeita syömisellä on hoitanut. Vasta kun kilojen todellinen syy on selvä, painokin tippuu varmimmin.

– Vastaavasti suhde rahaan ei kirkastu, jos et tunne omia motiivejasi, vaikka sinulla olisi tarkasti tehty taloussuunnitelma.

Lehtipuu sanoo, että jokaisen kannattaisi muistella omaa rahahistoriaansa: millaisen suhteen kotoaan on rahaan saanut. Miten äiti ja isä puhuivat rahasta? Onko lapsuudenkodissa rahalla tarkoitettu turvallisuutta, asemaa vai palkintoa? Asenteet istuvat meissä sitkeästi.

Missä se onni sitten on?

Lehtipuu työskenteli vuosia kehitysyhteistyöjärjestö Suomen World Visionin viestintäjohtajana ja näki paljon lohduttomuutta sekä puutetta – mutta myös valoa: sen, miten paljon yhdellä eurolla saa köyhyyden keskellä aikaan, kun se käytetään oikein.

Lehtipuu kertoo kenialaisesta Dhoty Dhotysta. Hän on entinen nuorisorikollinen ja huumeidenkäyttäjä, jonka World Vision koulutti ja joka on nyt täystyöllistetty dj ja musiikkituottaja.

– Mutta musiikki vie häneltä vain illat. Päivisin hän muuttuu käytännössä sosiaalityöntekijäksi, hakee lentoyhtiöltä ylijäämäaterioita, jakaa ruokaa kotislumminsa vähävaraisille ja hankkii nuorille vaatteita.

– Juuri tällaista toimintaa näkee köyhissä maissa paljon. Ihmiset ovat nippa nappa päässeet jaloilleen ja heti rupeavat antamaan omastaan.

”Suomessa vain ei ole antamisen kulttuuria, koska ei täällä ole pyytämisen kulttuuriakaan.”

Antaminen ja jakaminen ovat taitoja, joilla mekin, maailman rikkaimpiin kuuluvan maan asukkaat, tulisimme onnellisemmiksi, muistuttaa Lehtipuu. Se on todistettu monissa tutkimuksissakin. Elämä tuntuu mukavammalta, kun on lahjoittanut jotain toisille, oli se sitten aikaa, rahaa tai osaamista.

– Meillä Suomessa vain ei ole antamisen kulttuuria, koska ei ole pyytämisen kulttuuriakaan. Antaminen on ulkoistettu verovaroin hoidettavaksi.

 

Mutta toisaalta, muutos on jo täällä:

– Esimerkiksi jakamistalous, kuten Airbnb tai Uber-taksit muuttavat jo rahan käsitettä meilläkin.

Lehtipuukin on Airbnb -emäntä. Kaksi vuotta sitten hän tuumi, että perheen omakotitalon piharakennukseen mahtuisi vierailijoita. Ainakin sitä kannattaisi kokeilla.

– Meillä on asunut mahtavia tyyppejä eri puolilta maailmaa, jotka ovat rikastuttaneet elämäämme valtavasti. Vaikka Airbnb:ssä on mukana kaupallisuutta, sillä on myös syvempi merkitys, hän summaa.

Mutta ei jakamistalouteen välttämättä majataloa tarvita, ei myöskään radikaalia elämänmuutosta. Omat taidot ja oma työpaikka riittävät, Lehtipuu vinkkaa.

– Työnantajat voisivat sallia esimerkiksi yhden päivän kuukaudessa pro bono -toimintaan. Esimerkiksi kampaajat leikkaisivat asunnottomien hiuksia tai it-ammattilainen tekisi työtä hyväntekeväisyysjärjestölle.

Pieni rakkauden lähettiläs

Lehtipuu on syksyllä aloittanut uuden työn yrittäjänä. Hän vetää viestintätoimisto Framillaa, kimpassa mainostoimisto Folkin kanssa. Vaikka työpaikka on Helsingin keskustassa, Unna toivoo yrittäjyyden tuovan joustoa siihen, että töitä voi useammin tehdä myös kotona. Sekö oli Lehtipuu oma oppi blogistaan?

– Joinakin vuosina olen tehnyt niin paljon töitä, etten muista niistä vuosista mitään. Vaikka viime vuodet olenkin tehnyt lyhyempää työviikkoa, nyt yrittäjänä minulla on parempi mahdollisuus hallita omaa aikaani, hän perustelee.

Enemmän aikaa ja vähemmän työtunteja Unna Lehtipuu tarvitsee ennen kaikkea kolmannen lapsensa vuoksi. 9-vuotias tytär on vaikeavammainen ja on saanut vanhemmat näkemään monet asiat toisin.

– Hän on meidän pieni rakkaudenlähettiläämme ja opettanut kaikille meille elämän haurauden. Olen nähnyt, että täällä ei ole takuita, eikä kukaan meistä tiedä huomisesta.

”Tulin rohkeammaksi ja olen uskaltanut tarttua nopeammin asioihin, joita pidän tärkeänä.”

Lehtipuu sanoo, että erityislapsi muuttaa täysin elämänkaariajattelun. Äitinä hän ei voikaan ajatella, että lapsi menee opiskelemaan ja ammattiin. On ajateltava, että tärkeintä on vain tämä hetki.

– Omissa valinnoissa on pakko tehdä tsekkaus ja katsoa, mikä on mahdollista. Kun huomasin, että mahdollisuuksia on vähemmän, fokusoiduin paremmin. Tulin rohkeammaksi ja olen uskaltanut tarttua nopeammin asioihin, joita pidän tärkeänä.

Tyttären syntymän jälkeen Unna oli kotona siihen asti, kunnes tämä oli 3,5-vuotias. Mutta kotivuosien jälkeenkin hän on todennut monesti, että oma helmasynti, ahneus työlle, ei noin vain hellitäkään.

– Olen innostunut asioista, luen ja seuraan ilmiöitä koko ajan. Lapsilta tulee kovaa palautetta, että olen monesti läsnä, mutta en oikeasti läsnä. Tiedän heikkouteni ja koulutan itseäni tässä koko ajan.

Unna Lehtipuun kirja Timanttipesula. Sijoita elämäsi fiksusti (Talentum pro) ilmestyi syyskuussa.