Radiojuontaja Kristiina Komulainen jätti huipputyönsä Loopilla ja oppi hellittämään. – Luovuttaminen vaatii superrohkeutta. Se tarkoittaa, että ymmärtää rajansa.

Alkuvuodesta Kristiina Komulaisen, 38, uralla meni lujaa.

Kolmessa vuodessa Loop-radiokanavan ohjelmapäällikkönä työskennellyt Kristiina tiimeineen oli luotsannut taajuuden kovaan suosioon. Keväällä 2015 hän nappasi työstään parhaan ohjelmapäällikön pystin Radio Gaalassa. Samalla Loop nimettiin vuoden radiokanavaksi.

Tulevat työsuunnitelmat kutkuttivat mielessä. Yksi niistä oli alamäkiluistelun MM-kisat. Tammikuun lopulla Kristiina osallistui Loopin tiimin kanssa Jyväskylän osakilpailuihin.

Finaalipaikkaa ei herunut, mutta jotain konkreettista laskuista jäi kouraan.

– Olin jo aikani leikitellyt ajatuksella, että lopettaisin työni. Kisojen aikana päätös vain vahvistui, Kristiina kertoo.

”Totta kai olin peloissani. Samalla tiesin, etten peru päätöstäni.”

Samana päivänä Kristiina rustasi kalenteriin palaverin esimiehensä Sami Tenkasen kanssa. Viikon Kristiina jännitti ja harkitsi. Tulevaisuudesta hänellä ei ollut tietoa.

– Olin totta kai peloissani. Samalla tiesin varmaksi, etten peru päätöstäni. Olin saavuttanut kaiken mahdollisen Loopilla. Oli aikani lähteä.

Maaliskuussa, kuukausi irtisanoutumisensa jälkeen, Kristiina pokkasi jälleen vuoden ohjelmapäällikön pystin Radio Gaalassa. Jo silloin tutut kyselivät, käykö työttömyys psyykelle tai kaduttaako.

– Yksi saman vedon tehnyt tyyppi totesi, että hänellä alkoi kuukauden kuluttua pää hajota, koska kaikki muut menivät töihin ja hän itse jäi kotiin.

Kristiinalle ei käynyt niin. Irtisanoutumisen jälkeen ei tullut kuherruskuukautta, joka olisi pudottanut piinaavaan arkeen. Sen sijaan päiviin pamahti kepeys. Irtisanoutumisen suurin opetus Kristiinalle on ollut se, ettei luovuttamista tarvitse kammoksua.

– Yhteiskunnassamme luovuttaminen ymmärretään usein negatiiviseksi asiaksi – sellaiseksi, että häntä koipien välissä jättää pelin kesken. Mielestäni ajatus pitäisi purkaa. Luovuttaminen vaatii superrohkeutta. Se tarkoittaa sitä, että ymmärtää rajansa, eikä yritä runnoa hampaat irvessä läpi harmaan kiven.

– Minulla oli ihan mahtavaa Loopilla. Koin kuitenkin saaneeni siitä työstä kaiken irti, joten olin valmis päästämään irti, luovuttamaan. Pystyin siihen, koska olin varma, että siellä työskentelevät mahtavat tyypit ottavat duunini haltuun.

Ei turvallisuudelle

Nyt, puoli vuotta lopettamispäätöksen jälkeen, Kristiinan arki koostuu ”endurosta, pojan kanssa hengailusta ja hauskanpidosta”. Kun hän esittelee fiiliksissään endurovideoita kännykkänsä ruudulta, kädet viuhuvat vauhdikkaasti. Puhetta siivittävät kirosanat, ja katseessa loistaa into.

”Kalenterini on edelleen koko ajan täynnä.”

Kristiina ei ole koskaan perustanut rauhallisen elämäntyylin perään.

– Irtisanoutuminen ei ollut minulle lepotauko tai yritys löytää perheeni uudelleen. Stressini määrä on vakio, ja kalenterini on edelleen koko ajan täynnä. Taikurinlahjani on se, että saan paljon aikaan ja minussa on hirveästi virtaa.

– Rakastan riskien ottamista, saan siitä kiksejä. Seinistä kimpoileminen on minulle eliksiiriä. Koen olevani omimmillani, kun saan tehdä minulle rakkaita asioita pää pilvissä.

Kun Kristiinan menoa katsoo ja kuuntelee, alkaa hengästyttää. Pitäisikö tässä itsekin alkaa harrastaa hurjapäisiä urheilulajeja ja ottaa lopputili?

Mutta entä jos on tyytyväinen omaan, rauhalliseen elämäänsä?

– Kaikkien ei todellakaan tarvitse lähteä tähän! Irtiotot eivät ole kaikkia varten.

– Jokainen meistä on erilainen. Joku on onnellisimmillaan, kun saa nyplätä sukkaa kotosalla. Se on täysin ok. Samalla tavalla pitäisi olla hyväksyttävää, että minä en kaipaa tasaisen turvallista elämää.

– Monelle vakituinen työpaikka tarkoittaa turvallisuutta. Minä en yksinkertaisesti kaipaa turvallisuutta.

Toki Kristiinakin kaipaa elämäänsä pysyviä asioita.

– Vaikka pääni on pilvissä, haluan pitää jalkani maassa. Elämä ei voi olla pelkkää ekstremeä. Välillä minäkin haluan leipoa kotona pullaa ja paijata poikaa.

Kaikille irtisanoutuminen ei myöskään ole vaihtoehto. Kun Kristiina kesän alussa starttasi neljännen työttömyyskuukautensa, Tilastokeskus tiedotti, että Suomi on selättänyn laman. Työllisyystilanne näyttää vihdoin lupaavalta. Media-alalla tilanne on kuitenkin toinen. Yt:t ja irtisanomiset piinaavat myös Kristiinan leipälajia eli radiota. Moni ammattilainen takertuu työpaikkoihinsa kynsin hampain.

”Seuraavaksi haluan tehdä jotakin, johon minulla on täysi palo.”

Kristiinan kohdalla päätös luopua vakityöstä tuli omasta persoonasta.

– Haluan synnyttää koko ajan uutta. Saman asian äärellä loputtomiin pyöriminen ei sovi minulle.

Todellisuudessa Kristiina ei jäänyt irtisanoutumisensa jälkeen keikkumaan tyhjän päälle. Hänellä on vahva turvaverkko. Uusia työtarjouksia on jo tullut. Tunnetulle radioäänelle ja juontokasvolle riittäisi pestejä, mutta Kristiina on toistaiseksi kieltäytynyt kaikista.

– Seuraavaksi haluan tehdä jotain, johon minulla on täysi palo. Mitään sataprosenttista vaihtoehtoa ei ole vielä tullut.

”Jos elämässä tapahtuu inhottavia juttuja, ihmisellä on lupa olla paskana. Saa parkua ja olla ihan kamala läheisilleen. Se on osa käsittelyprosessia, jonka avulla asioista pääsee eteenpäin. Elämä ei voi olla koko ajan Jehovien leijonat ja seeprat pussailee menoa”, Kristiina kertoo.

 

Pyörivät kelat

Ruusunhuuruisten kuvitelmien maalaileminen ei ole Kristiinan heiniä. Hän ymmärtää työttömyyden realiteetit, ja välillä myös raha aiheuttaa päänvaivaa. Kun Kristiina juttelee peloistaan kavereidensa kanssa, hän saa usein vastaukseksi korulauseita siitä, kuinka kaikki päättyy hyvin.

– Elämässä voi ihan hyvin käydä niin, että tapahtuu tragedia, minusta tulee alkoholisti ja joudun veneen alle. Välillä se ahdistaa minua valtavasti, Kristiina sanoo.

– Ahdistusta voi kuitenkin hallita. Kun ahdistava ajatus herättää keskellä yötä ja päässäni alkaa pyöriä negatiivisia keloja, siirryn katsomaan elämääni lintuperspektiivistä. Se auttaa huomaamaan, että ongelmani eivät ole niin valtavia.

”Olen tiukan paikan tullen valmis myymään asuntoni.”

Vielä hänellä on päivätyöstään säästöjä, joten elintasoa ei ole tarvinnut karsia.

Jossain vaiheessa sekin saattaa tulla eteen. Asunto Helsingin ytimessä ei ole ilmainen, ja enduroharrastukseen palaa pitkä penni. Kristiinalla on itsensä lisäksi huollettavanaan poikansa, joka on hänen luonaan joka toinen viikko.

– Tämänhetkinen elämäni ilman työpaikkaa ei ole taloudellisesti järkevä. Minä myös tykkään rahasta. En ymmärrä, miten joku ajattelee, ettei sitä tarvitse elääkseen, Kristiina sanoo.

– Olen tiukan paikan tullen valmis myymään asuntoni, että asiat järjestyvät.

Epätäydellinen nainen

Vahva persoona, rempseä innostuja. Sellaisena Kristiinaa usein pidetään. Loopilta lähtemisen jälkeen Kristiina on jutellut entisten alaistensa kanssa. Moni on todennut, että välillä hänen vauhdissaan oli vaikea pysyä.

– Kun minun alaisuuteni tuli uusia työntekijöitä, varoitin heitä heti siitä, että vaadin heiltä paljon. Tiedän, että olen sellainen. Myönnän, että olen joskus aika raskas ihminen.

Vaatiminen ei kuitenkaan rajoitu muihin. Eniten Kristiina odottaa itseltään. Vaikka hän nyt hehkuttaa luovuttamisen hienoutta, se ei tule hänelle luonnostaan.

– Olen suorittaja ja ylianalysoin kaiken mahdollisen. Välillä toivon, että saisin lomaa omasta mielestäni, Kristiina nauraa.

– Nyt kesän aikana olen onneksi onnistunut saamaan sisäisen kontrollimuijani hellittämään.

”Lesboksi luuleminen ei haittaa minua ollenkaan, mutta hyvä jätkä en ole.”

Luonteensa takia Kristiina on saanut usein kuulla olevansa ”hyvä jätkä”.

– Lapsena minulla oli paljon kaveripoikia, joille joskus valehtelin olevani poika. Minussa on perinteisellä tavalla ajateltuna tiettyä maskuliinisuutta ja androgyyniyttä. Varmaan juuri sen takia moni luulee, että olen lesbo, Kristiina toteaa.

– Lesboksi luuleminen ei minua haittaa ollenkaan, mutta hyvä jätkä minä en ole. Minä olen nainen. Mikään minun tekemisissäni ei vähennä sitä.

Välillä oma sukupuoli kuitenkin ärsyttää. Erityisen piinaavalta se tuntuu silloin, kun yrittää nostaa enduropyörää ojanpohjalta. Yläkropan voima ei aina riitä.

– Haluan olla omavarainen, enkä tahdo rakentaa ihmissuhteita sen pohjalle, että joku kannattelee minua. Oma heikkoutensa on kuitenkin myös hyväksyttävä.

Toisinaan liian pienen haban lisäksi Kristiina nimeää akilleenkantapääkseen häpeän.

– Välillä saatan huomata nolostuvani asioista, jotka ovat tapahtuneet lapsuudessani. Häpeän myös sitä, etten ole koskaan rauhallinen ja innostun liiankin helposti. Häpeä on hirveä tunne, joka pahimmillaan estää tekemästä hienoja asioita.

Myös äitiys pohdituttaa Kristiinaa usein.

– Se on loputon kuilu, jossa tunnen aina riittämättömyyden ja epäonnistumisen tunteita. Vaikka kuinka paljon annan itsestäni, aina tuntuu, ettei poika saa tarpeeksi.

Luonteensa oikkuihin Kristiina suhtautuu lempeydellä. Kun on oppinut ymmärtämään heikkouksiaan, niistä on helpompaa puhua.

– Heikkoudet kuuluvat ihmisyyteen, vaikka niiden myöntäminen on vaikeaa. Olen opetellut ajattelemaan ylpeydellä, että vittu mä oon aika helvetin epätäydellinen ja outo, Kristiina virnistää.

– Sehän on vain hienoa! Me kaikki olemme juuri outouden takia omanlaisia.

Elämän koulima

Miten pelottomaksi luovuttajaksi tullaan, jos sellainen ei ole luonnostaan? Opettelemalla ja kokemalla tietenkin.

Ensimmäisen ja suurimman opetuksensa luovuttamisesta Kristiina sai jo parikymppisenä, kun hän erosi Jehovan todistajista. Kristiinan äidillä on vahva usko Jehovaan, joten perheen kaikki viisi lasta kasvatettiin sen oppien mukaan.

– Uskon, että repäisyjen tekeminen elämässä on sitä helpompaa, mitä enemmän niitä kohtaa. Kun kerran tekee ison päätöksen elämässään, osaa seuraavalla kerralla jo etukäteen ennakoida, miten se vaikuttaa pääkoppaan.

Kristiina tietää, että irtioton vaikutus psyykeen on valtava.

– Nuorena todellisuuteni oli uskonnon varassa. Tiukat moraaliarvot ja mustavalkoinen maailmankuva olivat ainoa asia, mitä tiesin. Uskosta eroaminen oli jännittävää, koska se pudotti identiteetin tyhjän päälle, Kristiina kertoo.

Osa uskosta lähtevistä eristetään yhteisön ulkopuolelle. Kristiinalle ei onneksi käynyt niin, vaan vanhemmat tukivat hänen päätöstään. Tuesta huolimatta oman uskon uudelleenrakentaminen kesti useamman vuoden.

Loopilta lähtiessään Kristiina joutui yhtä ison elämänmullistuksen eteen kuin aikoinaan Jehovan todistajista erotessaan.

– Parikymppisenä sain miettiä uskoni uudelleen. Tällä kertaa muutos on ollut kokonaisvaltaisempi – maailmankuvani on muuttunut täysin.

Heittäytyminen valotti Kristiinalle, ettei elämään tarvitse suhtautua ryppyotsaisesti.

– Nyt elämä on hauskaa leikkiä, jota ei tarvitse suorittaa normien mukaan.

– Vaikka irtiottojen tekeminen on aina aluksi ollut pelottavaa, minua ne ovat muokanneet parempaan suuntaan. Ne ovat aina avanneet silmiäni, Kristiina kertoo.

Pysäyttävä pelko

Nykyään Kristiina luovuttaa lähes päivittäin. Endurossa niin on pakko tehdä.

– Jos pyörällä puskee itsensä liian pitkälle, voi käydä tosi pahasti. Siksi mottoni on: pitää uskaltaa pelätä ja välillä panna peli poikki.

”Kun kumppani pettää tai tulee potkut, ihminen saattaa jopa huojentua.”

Luovuttamisenpelko näkyy Kristiinan mielestä yhteiskunnassamme turhautumisena ja jämähtämisenä. Moni roikkuu kehnossa parisuhteessa tai epämieluisessa työssä, koska irrottautuminen kammottaa.

– Kun kumppani pettää tai tulee potkut, ihminen saattaa jopa huojentua, koska päätöstä ei tarvinnut tehdä itse.

Myös Kristiinalle on käynyt niin. Siihen tilanteeseen hän ei halua päätyä enää koskaan.

– Jos jotain olen oppinut menneistä parisuhteistani niin sen, että osasta olisi pitänyt lähteä aiemmin. Esimerkiksi lapseni isän kanssa ero oli oikea päätös, vaikka tulemme hyvin toimeen keskenämme. Meillä on sellainen kemia, että olemme erillään onnellisempia.

– Ydinperhe ei ole kaikille oikea ratkaisu. Minulla ei ole koskaan ollut paskaa tunnetta siitä, että pojallani on kaksi vanhempaa eri osoitteissa.

Nyt vapaus on Kristiinan elämän tärkein prioriteetti.  Vapaus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että työtä tai parisuhdetta ei voi olla ollenkaan.

– Ollakseni vapaa minun täytyy löytää sellainen työ ja ihminen, johon haluan sitoutua aivan kokonaan. En halua jäädä haaleaan veteen eli keskinkertaiseen työhön tai suhteeseen.

Alkuperäisen suunnitelmansa mukaan Kristiinan olisi pitänyt olla töissä jo alkukesästä. Helmikuussa hän ajatteli, että toukokuun lopussa uusi haaste on löytynyt.

– Minulla ei ole edelleenkään hajua, mitä haluan tehdä seuraavaksi. Ehkä olen samassa tilanteessa vielä kuudenkin vuoden päästä. Jos en löydä kutsumusduuniani, saatan tehdä jotain sellaista, mitä en vielä osaa. Uuden oppiminen motivoi.

Kristiina koppaa aiemmin huuleensa sujauttamansa nuuskan pois ja toteaa:

– Elämästä pitää osata nauttia, eikä sitä pidä ottaa liian vakavasti. Toki paskaa tulee välillä niskaan, mutta ilman sitä tämä kaikki ei olisi niin nastaa.

 

Kristiina Komulainen

Radio- ja tv-juontaja syntyi 28.11.1978
Siilinjärven Pöljällä.

Asuu Helsingissä 8-vuotiaan poikansa kanssa. Poika
asuu vuoroviikoin
isänsä, radioääni
Jukka Rossin kanssa.

Juontanut muun muassa Kuorosotaa
ja Radio Aallon
keskipäivää. Siirtyi Loopille vuonna 2013.
Irtisanoutui työstään tänä vuonna.

Vierailija

Huipputyöstä irtisanoutunut Kristiina Komulainen: ”Elämäni ei ole taloudellisesti järkevää”

Haloo! Jokaisella on oikeus pikku breikkiin. Onko vuorotteluvapaakin sinusta vapaamatkustamista? Kristiina ei ajatellut olla loppuelämäänsä pois työelämästä. Sitäpaitsi, Loopilla johtoasemassa hän on helposti tehnyt kerralla kahden ihmisen työt. Mikä siinä on että ihmiset tulistuvat heti kun joku uskaltaa poiketa normista ja luoda elämästään omannäköistä - olla onnellinen? Kerää rohkeutesi ja uskaltaudu sinäkin!
Lue kommentti
NestoriN

Huipputyöstä irtisanoutunut Kristiina Komulainen: ”Elämäni ei ole taloudellisesti järkevää”

Se ajatus, että elää säästöillään ja eikä nosta työttömyyskorvausta ei poista asiaa, että hän elää osaksi vapaamatkustajana niiden henkilöiden kustannuksella jotka maksavat veroja. Mm kaikki infra, terveydenhuolto ja lapsen koulutus tulevat hänelle ilmaisesti ilman verojen maksua. Tällaisia vapaamatkustajia ei meidän velkainen valtiomme kestä. Kun oma itse on se tärkein, tällaiset asiat eivät tule ihmisille mieleen.
Lue kommentti

Kaikki tietävät pian 90-vuotiaan Aira Samulinin ehtymättömän energian, mutta entäs nämä naiset? Hekin näyttävät, että ikä on todellakin vain numero.

Tiistaisen Urheilugaalan sykähdyttävin hetki oli, kun hiihtäjälegendat Siiri ”Äitee” Rantanen, 92, ja Lydia Wideman-Lehtonen, 96, palkittiin elämäntyöstään. Ikä ei olympiavoittajia hidasta.

– Me olemme Lydian kanssa jo tällaisia ikäihmisiä, mutta vielä jalka nousee ja menohalut on yhä kovat, Rantanen nauratti yleisöä kiitospuheessaan.

Rantasen, Wideman-Lehtosen ja muiden menevien ikänaisten elämänasenteesta kannattaakin ottaa opiksi. Joko olet tutustunut näihin inspiroiviin tarinoihin?

98-vuotias joogi

Guinness World Records nimesi Tao Porchon-Lynchin maailman vanhimmaksi joogaohjaajaksi vuonna 2012. 98-vuotias nainen joogaa edelleen, onhan hän tehnyt sitä vuodesta 1926. Hänen verkkosivuillaan kerrotaan, että joogi – jonka lonkka on muuten uusittu kolmesti – on myös innokas kilpatanssija.

Ysikymppinen Tao Porchon-Lynch ohjasi joogatuntia vuonna 2012. Kuva: Reuters
Ysikymppinen Tao Porchon-Lynch ohjasi joogatuntia vuonna 2012. Kuva: Reuters

Viime vuoden lopulla The New York Times tapasi 98-vuotiaan, joka vaikuttaa artikkelin perusteella olevan koko ajan menossa.

– Olen häntä 50 vuotta nuorempi, ja hänen aikataulunsa uuvuttaa minua, joogin elämäkerran kirjoittanut Teresa Kay-Aba Kennedy toteaa jutussa.

ABC News teki Taosta jutun vuonna 2015 ja kuvaili tätä tosielämän Forrest Gumpiksi, koska nainen on todistanut elämänsä aikana niin monia historiallisia tapahtumia. Katso Youtubesta myös tuore video, jolla Tao esiintyy Athleta-urheiluvaatemerkin mainoskasvona.

Sydänkohtauksesta selvinnyt Vanessa Redgrave

Vanessa Redgrave edusti viime syksynä silmälappu toisen silmänsä peittona, mikä sai yleisön aluksi huolestumaan. Syynä oli kuitenkin näärännäppy. Kuva: Reuters
Vanessa Redgrave edusti viime syksynä silmälappu toisen silmänsä peittona, mikä sai yleisön aluksi huolestumaan. Syynä oli kuitenkin näärännäppy. Kuva: Reuters

Yhdessä Pinterest-kuvapalvelun suosituista motivaatiokuvista näyttelijä Vanessa Redgrave, 79, seisoo jämäkkänä levytangon ja -painojen kanssa. Katso kuva täältä.

Kuva on jo useamman vuoden vanha, mutta sen viesti lienee monelle, että elämänmuutoksen voi aloittaa koska tahansa – vaikka seitsemänkymppisenä. Vanessa Redgrave on kertonut alkaneensa välittää itsestään vasta sen jälkeen, kun melkein kuoli sydänkohtaukseen huhtikuussa vuonna 2015.

– Ennen en välittänyt yhtään. Nyt huomaan ajattelevani, kuinka ihmeellistä kaikki onkaan, hän kertoi Evening Standardin haastattelussa saman vuoden syyskuussa.

94-vuotias salihirmu Edna

Mashable kirjoittaa australialaisen Edna Shepherdin, 94, liikuntainnostuksesta. Ei kannata tuntea huonommuutta, vaan ennemminkin inspiroitua siitä, että nainen treenaa kymmenen kertaa viikossa – kun hän ei ole salilla, hän käy kilpatanssimassa. Toki eläkkeellä on aikaa, mutta aina voi edes yrittää olla yhtä tarmokas.

– Olen aina menossa, en tykkää istua paikallani, Shepherd kertoo 7 Newsin videolla.

Sinun täytyy olla kirjautunut Facebookiin nähdäksesi videon.

Pete Parkkonen kertoo Cosmopolitanissa lievittäneensä jännitystä juomalla puoli pulloa kuohuviiniä.

Pete Parkkonen, 26, kertoo Cosmopolitanin uusimmassa numerossa kohutun Kohta sataa -videonsa kuvauksista.

–  Jännitin Kohta sataa -videon kuvauksissa vain yhtä asiaa. Sitä, että kahdeksan ihmistä tuijotti minua, kun olin alasti.

Videolla nähdään lähes alaston, öljytty Pete, joka lipoo huuliaan ja liikkuu seksikkäästi. Ulkomusiikillisia seikkoja ei voisi juuri enempää korostaa. Videon ohjannut Viivi Huuska kertoi haastattelussamme, että ennen kuvauksia Pete oli sanonut suostuvansa mihin vain.

Jännitykseenkin löytyi lopulta apu.

– Join puoli pulloa skumppaa, väänsin musat täysille, suljin silmäni ja menin sisälle tekstiin, ikään kuin humalaan biisistä. Se auttoi. En olisi uskonut vielä puoli vuotta sitten, että tekisin tällaisen videon, Pete kertoo lehdessä.

Cosmopolitanille Pete sanoo olevansa sinut kroppansa kanssa ja pitäneensä aina itsestään hyvää huolta. Hän ei tunne ammatissaan ulkonäköpaineita.

– Olen Keski-Suomen jätkä: vetelen kaupungilla pipossa, tuulihousuissa ja verkkatakissa. En edes osaa ottaa paineita siitä, miltä näytän. Totta kai kun lähden lähikauppaa pidemmälle, tykkään näyttää tyylikkäältä.

Me Naiset ja Cosmopolitan kuuluvat samaan Sanoma-yhtiöön.

Sinkkuna viihtyvä suosikkinäyttelijä kertoo tajunneensa, ettei parisuhteeseen sitoutuminen kiinnosta häntä.

Näyttelijä Whoopi Goldberg, 61, ei parisuhdetta kaipaa. Hän kertoo The Telegraphin haastattelussa, että vaikka miehet ovat aina olleet mieltyneitä häneen ja hän miehiin, suhteessa oleminen on liian vaativaa. 

– Kokemukseni vuosien varrelta kertoo, että parisuhteessa täytyy sitoutua välittämään siitä, mitä joku muu ajattelee. En halua nähdä niin paljon vaivaa, hän sanoo haastattelussa. 

Lausunto on virkistävän suoraa puhetta. Pitkä parisuhde on yhä normi sekä Hollywoodissa että tavallisen kansan parissa, vaikka yhdessä eläminen ei tee kaikkia onnellisiksi. 

Kolme avioliittoa

Goldberg ei ole aina ollut sinkku, vaan hänellä on pitkä kokemus parisuhteista. Kuten moni muukin Hollywood-näyttelijä, esimerkiksi Halle Berry, Milla Jovovich ja Nicolas Cage, myös Goldberg avioitunut kolmesti. Viimeisin liitto päättyi eroon vuonna 1995.

– En koskaan ollut kovin sitoutunut. Pystyn nyt sanomaan, etten koskaan ollut oikeasti rakastunut. Minun ei olisi ikinä pitänyt mennä naimisiin. Sen tajuaminen vapautti minut.

”Rakastan miehiä, ja miehet rakastavat minua.”

Nykyään Goldberg keskittyy ihan muihin suhteisiin kuin parisuhteeseen. Hänellä on ensimmäisestä avioliitostaan yksi tytär, ja muutama vuosi sitten hänestä tuli peräti isoisoäiti. 

– Minulla on paljon suhteita – suhde tyttäreeni, lapsenlapsiini ja lapsenlapsenlapseeni – ja ne ovat etusijalla, hän sanoo The Telegraphille.  

Ei sen oikean odottelua

Osalle ihmisistä sinkkuus on kumppanin löytämisen odottelua. Whoopi Goldbergin mukaan miesten löytäminen ei ole ollut hänelle ongelma:

 – Rakastan miehiä, ja miehet rakastavat minua. Olen sillä tavalla onnekas. Harmittaa vain, että minulta kesti niin kauan tajuta, ettei minua ole tarkoitettu parisuhteeseen. 

Goldberg on tehnyt parhaansa auttaakseen muitakin ymmärtämään, että parisuhde ei ole oikotie onneen. Hän julkaisi runsas vuosi sitten kirjan, jonka nimi on englanniksi If Someone Says: “You Complete Me”, RUN! Suomeksi sen voisi kääntää esimerkiksi muotoon: Jos joku sanoo, että teet hänet kokonaiseksi, JUOKSE! 

Laulaja kertoo, että alkoi alun perin juoda liikaa, koska elämä tuntui merkityksettömältä. Nyt hän on raitistunut. 

Laulaja Joel Hallikainen kertoo Radio Dein Jippu & Rainer Friman ja ihmisen ääni -ohjelmassa sairastumisesta alkoholismiin. Lisäksi hän avaa ohjelmassa juomisensa syitä ja seurauksia, Radio Dei kertoo tiedotteessaan.

– Se, että meillä on pysynyt avioliitto kasassa, ei ole minun ansiotani. Tämän sanon käsi sydämellä. Kyllä minä olen ollut se, joka on miettinyt muutakin elämää jossain vaiheessa, Hallikainen kertoo ohjelmassa tiedotteen mukaan.

Hallikainen näkee juomisen taustalla merkityksettömyyden tunteet ja hylätyksi tulemisen kokemuksen.

”Sain vähän väriä elämääni, kun oli harmaata.”

– Aloin enemmän ja enemmän säätää elämääni alkoholilla. Sain vähän väriä elämääni, kun oli harmaata. Työni olen aina hoitanut – niin kuin suorittajaihminen tekee.

Myös oma monimutkainen isäsuhde on vaikuttanut hänen elämäänsä ja juomiseensa.

– Se alkoi siinä kohtaa, kun esikoinen syntyi vuonna 1987, kohta kolmekymmentä vuotta sitten. Huomasin, että olen isä ja että minulla ei ole ollut isää. Nyt minun tulee olla se, mitä minulle ei ole oltu. Siinä syntyi ristiriita. Samaan aikaan minulla oli työ ja ura kovassa nosteessa. Olin iskelmä- ja tv-tähti, mutta mulla oli ihan pallo hukassa.

Isommat voimat avuksi 

Hallikainen raitistui pari vuotta sitten. Hän uskoo, että siihen vaikutti perheen lisäksi korkeammat voimat.

– Rakkaus oli se, joka sai minut raitistumaan. Hengellisen hädän kokemus johti rakkauden kokemuksen luo. Minulla alkoi rukoustoiminta. Aloin keskustella Jumalan kanssa. En kuullut ääniä tai saanut kajauksia, mutta aloin yhtäkkiä nähdä ympärilleni.

”Hengellisen hädän kokemus johti rakkauden kokemuksen luo.”

Hallikainen kertoo radio-ohjelmassa oppineensa nyt kiittämään myös elämän karikoista.

– Kipu oli silta. Se rakentui, kun petyin siihen, että elämä on harmaata ja tarkoituksetonta. Millään ei ollut mitään mieltä, koko maailman on yhtä hulluutta. Se masensi.