Enää Salla Simukka ei voi ennakoida kaikkia tulevia töitään. ”Jos tarve on, voin olla muutaman kuukauden Yhdysvalloissa. En kuitenkaan aio jäädä sinne pysyvästi. Unelmani on kirjoittaa, ei tehdä töitä Hollywoodissa.”

Salla Simukan nuortenkirjatrilogia on jo kansainvälinen hitti, ja siitä tehtävästä Hollywood-elokuvasta odotetaan uutta Nälkäpeliä. Samaan aikaan menestyksen kanssa tulivat ero ja väsymys.

Miksikäs ei, ajatteli kirjailija Salla Simukka, kun hän avasi ensimmäistä kertaa uuden kotinsa työhuoneen oven Tampereella.

Edellinen asukas oli maalannut huoneen lähes kokonaan vaaleanpunaiseksi.

– Ajattelin, että minulla ei ollutkaan koskaan ollut prinsessahuonetta, joten miksi sitä ei voisi olla kolmikymppisenä, Salla naurahtaa.

Tarkemmin ajateltuna prinsessahuone on työhuoneeksi ainoa mahdollinen valinta. Onhan Salla tottunut elämään koko ikänsä kahdessa maailmassa yhtä aikaa.

Toinen niistä on oma elämä: kirjailijan kiireinen arki. Toinen maailma rakentuu saduista, tarinoista ja fantasiasta. Se on ihmeellinen ja rohkea, ja toisinaan haikea.

– Tarinoissa minua on aina puhutellut maailmasta toiseen siirtyminen ja maailmojen välillä liikkuminen. Satujen viitekehys on tehnyt ihmeen tunteen, että mitä tahansa voi tapahtua, Salla kuvailee.

Tampereelta Hollywoodiin

Parhaiten Salla Simukka tuntee maailmat, jotka hän on luonut itse. Suurelle yleisölle tutuin niistä on se, jossa asuu Lumikki-trilogian päähenkilö Lumikki Andersson.

Lumikki on 17-vuotias lukiolaistyttö, joka törmää koulunsa pimiössä verisiin seteleihin, pakenee kansainvälisiä huumerikollisia ja pelastaa viattomia ihmisiä uskonnollisen lahkon joukkoitsemurhalta. Samaan aikaan hän yrittää toipua koulukiusaamisesta ja ratkaista lapsuutensa synkkää salaisuutta.

– Maailmat, joita luon, ovat minulle yhtä todellisia ja olemassa kuin tämä, jossa elämme. On ihanaa, kun voi elättää itsensä muita maailmoja keksimällä, Salla sanoo.

”Koko ajatus Hollywood-elokuvasta on hurja ja uskomaton.”

Koska Lumikki Andersson on tamperelainen, hän astelee kirjoissa saman ilmaisutaidon lukion käytäviä ja samoja kadunkulmia kuin Sallakin nuorena.

– Näen kadunkulmissa oman henkilöhistoriani kehyksiä. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä merkityksellisemmältä oman elämän vaiheet tuntuvat.

Kolmen viime vuoden aikana Salla Simukka on mennyt sellaista kiitoa, että henkilöhistoria ulottuu Hollywoodiin asti.

Ajankohtaisin asia Sallan elämässä on niin valtava, ettei sitä ihan vielä edes sisäistä. Vai kuinka usein käy niin, että suomalainen nuortenkirja raivaa tiensä Hollywoodiin? Siellä Lumikki Andersson kuitenkin pian nähdään, sillä yhdysvaltalainen tuotantoyhtiö Zero Gravity aikoo tehdä siitä pitkän elokuvan kansainväliseen levitykseen.

Elokuvaa lähdetään tekemään suurin odotuksin: tavoitteena on haalia samankaltaista yleisöä kuin kassamagneetit Nälkäpeli ja Twilight saivat. Sallalle on kirjattu sopimukseen osatuottajan rooli.

– En ole kyennyt vielä täysin sisäistämään sitä, että Lumikeista tehdään Hollywood-elokuva. Koko ajatus on niin hurja ja uskomaton, Salla sanoo.

Elokuva on vasta suunnitteluasteella, ja yksityiskohdat vielä salaisia.

– Varmasti se näkyy arjessani sitten, kun isot pyörät lähtevät pyörimään. Tässä vaiheessa en ole ajatellut asiaa kovin paljon. Olen yleensäkin opetellut sitä, että keskitän energiani ja ajatukseni niihin asioihin, jotka ovat juuri sillä hetkellä työn alla ja joihin voin vaikuttaa.

Väsymys iski

Menestystarina alkoi keväällä 2013, kun Salla Simukalta ilmestyi Lumikki-trilogian ensimmäinen osa Punainen kuin veri. Kakkososa Valkea kuin lumi ilmestyi vielä saman vuoden syksyllä. Viimeinen osa Musta kuin eebenpuu julkaistiin helmikuussa 2014.

– Pääsiäisenä 2011 frankfurtilaisessa kirjakaupassa panin merkille jännityskirjojen valtavan määrän. Yhtäkkiä näin kirjojen joukossa oman romaanini, jonka nimi olisi Punainen kuin veri. Sitten ajattelin, että täytyy olla myös ne kaksi muuta, Valkea kuin lumi ja Musta kuin eebenpuu.

Muutamassa vuodessa Lumikin käsittämätön suosio nosti Sallan tämän hetken kansainvälisesti menestyneimmäksi suomalaiseksi nuortenkirjailijaksi. Trilogian oikeudet on myyty jo 52 kielialueelle, mikä tekee sarjasta yhden kaikkien aikojen käännetyimmistä suomalaisteoksista. Esimerkiksi Sofi Oksasen Puhdistuksen käännökset jäävät alle viidenkymmenen.

Sallasta tuntuu, kuin kuluneeseen kolmeen vuoteen olisi tiivistynyt tapahtumia 15 vuoden edestä. Varsinkin vuoden 2013 syksy oli hurja, kun hän yritti yhtä aikaa kirjoittaa, markkinoida teoksiaan ja käsikirjoittaa Uusi päivä -sarjan jaksoja muun tiimin kanssa.

”Tajusin olevani kierteessä, josta oli päästävä pois.”

– Kaikki oli jossain määrin hallitsematonta, kunnes päätin, että nyt luovun kaikesta muusta ja teen vain kirjaa. Päätös oli iso helpotus, ja se olisi pitänyt tehdä jo aiemmin, nainen kuvailee.

Sallasta tuntui, että elämä karkasi omasta hallinnasta. Vuorokauden tunnit loppuivat koko ajan kesken, ja vapaa-aika hupeni olemattomiin.

– En ehtinyt harrastaa liikuntaa, en tavata ystäviä enkä nukkunut tarpeeksi. Myös iloisista asioista tuli suorittamista. Jokainen pienikin muutos tai yllätys, positiivinenkin, tuntui henkilökohtaiselta hyökkäykseltä. Tuntui, että muut päättivät asioistani, ja olin myös ensimmäistä kertaa avoimesti muiden katseiden kohteena. Pelkäsin, tuleeko elämäni sen kaltaiseksi, mitä en siitä tahtoisi, Salla kuvailee.

Pikkuhiljaa hänen piti oppia tunnistamaan, mistä suuri väsymys johtui.

– Kun aloin herätä yhä aiemmin aamulla, että ehtisin saada tehtyä kaiken, tajusin olevani kierteessä, josta oli päästävä pois.

Nopeasti tullut julkisuus myös pakotti punnitsemaan, mitä antaa muille ja mitä pitää itsellään.

– Minun piti selvittää, miten tasapainoilen julkisuuden kanssa, mutta pidän samalla kiinni omasta ydinminuudestani, johon muilla ei ole pääsyä. Jos sitä ei ole, ei ole mitään.

Ystäviä eron jälkeen

Samaan aikaan, kun Lumikki Andersson vuosina 2013−2014 otti isoja menestys­askelia maailmalla, siirteli Salla Simukka kotonaan Tampereella huonekaluja uuteen järjestykseen. Kuuden vuoden avioliitto kirjailija Karo Hämäläisen kanssa oli päättynyt eroon. Koti prinsessa­työhuoneineen jäi Sallalle.

– Koti oli kahden ihmisen yhteinen, ja minulle oli tärkeää, että kun toinen oli muuttanut pois, sain tehtyä siitä omannäköiseni.

Salla ja Karo tapasivat toisensa vuonna 2002 kirjailijaporukassa. Tutustuminen tapahtui hiljakseen seuraavan vuoden aikana.

– Olimme ensin kavereita, sitten hyviä ystäviä, sitten enemmän.

Naimisiin he menivät vuonna 2008. Eron jälkeen he ovat pysyneet hyvinä ystävinä, jotka käyvät lounaalla ja puhuvat keskeneräisistä kirjoituksista. Mukana on edelleen helppous, joka syntyy, kun kaksi ihmistä ovat tunteneet toisensa vuosia.

– Yksi parhaista asioista on kirjoista puhuminen. Avioliitossamme hienoa oli, että toinen ymmärsi kirjoittamisprosessia. Jos puhuin Karolle hankalasta kohdasta kirjoitustyössäni, hän ymmärsi minua.

Säilyneestä ystävyydestä huolimatta Salla sanoo, että aviomiehen lähtö yhteisestä kodista ei ollut helppo.

– Eivät erot koskaan ole. Ne ovat isoja ja rankkoja asioita, joita pitää voida surra. Eihän kukaan mene naimisiin ajatellen, että eroaa. En kuitenkaan kadu eroamme. Kun molemmilla on hyvä tahto, on mahdollista ymmärtää, että on tapahtunut jotain, joka tuo mukanaan hyviä asioita.

Sallan omat vanhemmat erosivat, kun hän oli 9-vuotias. Samoihin aikoihin hän alkoi kirjoittaa ensimmäistä romaaniaan.

– Lapsi näkee ja ymmärtää paljon. Itse ymmärsin vanhempieni tilanteesta, että tämä on paras ratkaisu.

Nuoren tytön päivät kuluivat satujen maailmassa kahden parhaan ystävän kanssa.

– Kirjoitimme ja menimme Pyynikin metsiin leikkimään hahmoja, joita olimme luoneet. Jos emme tienneet, miten tarina etenee, totesimme, että se täytyy mennä leikkimään. Sen jälkeen tiesimme.

Ystävysten kirjoituspiiri on keskeinen syy sille, että Sallasta tuli kirjailija.

– Ei tarvinnut kokea erilaisuuden tunnetta, kun oli löytänyt ystäviä, jotka rakastivat kirjoittamista yhtä paljon kuin minäkin. Se motivoi, että näki toisen luovan hienon maailman, jota ei itse ollut keksinyt.

Myös isä vei nuoren tytön fantasian maailmaan, sillä hänellä oli tapana lukea tälle J. R. R. Tolkienin Hobittia. Eron jälkeen Simukka asui äidin kanssa ja näki isää harvemmin.

Vuonna 2009 isä kuoli.

– Ihmisellä on yksi biologinen isä. Monia asioita voi kuvitella, mutta ei läheisen kuolemaa. Se muuttaa tapaa katsoa maailmaa. Kun on nähnyt läheltä, kuinka rajallinen elämä on, yrittää luopua sitten kun -ajattelusta.

Kaikki värit

Kirjoissaan Salla käsittelee seksuaalisuuden heräämistä ja samaa sukupuolta kohtaan koettuja tunteita. Hänen ensimmäinen romaaninsa Kun enkelit katsovat muualle kertoi kahden lukiolaistytön rakkaustarinan avoimemmin kuin aihetta oli koskaan suomalaisessa nuortenkirjallisuudessa käsitelty.

– Minulta on kysytty, miten uskalsin tarttua niin rohkeaan aiheeseen. Itselläni ei käynyt mielessänikään, että aihe olisi erikoinen. Päinvastoin, koen, että minulla oli velvollisuus kertoa tällainen tarina.

”En rakastu miehiin tai naisiin, rakastun ihmisiin.”

Salla on elänyt maailmassa, jossa kaikki sateenkaaren värit ja seksuaalisuuden monimuotoisuus ovat läsnä.

– Siinä maailmassa oli jopa omituista, ettei tällaista kirjaa oltu aiemmin tehty. Myöhemmin tajusin, että olin elänyt kuplassa. Kun sieltä lähti vanhempien ihmisten pariin, ei mikään ollutkaan enää niin luontevaa.

Myös Lumikki Anderssonilla on suuri rakkaus, joka päättyy, kun hänen rakkautensa käy läpi sukupuolenkorjausprosessia. Rakastettu kokee, ettei voi jatkaa suhdetta Lumikin kanssa. Lumikki ei ymmärrä päätöstä, sillä hän on rakastunut ihmiseen kokonaisuutena, ei tämän sukupuoleen.

Lumikin tapaan Sallakin vierastaa lokerointia.

– En kestä tapaa lokeroida kaikkea ajatuksella, että jos et ole sitä, olet sitten tuota. Itse en rakastu miehiin tai naisiin, rakastun ihmisiin.

Rooli tuli pyytämättä

Kaikista satujen sankarittarista Salla ihailee eniten Astrid Lindgrenin rempseää Ronja Ryövärintytärtä.

– Kun Ronjalle sanotaan, että muista varoa, hän vastaa, että kuinka voi varoa asioita, jos ei ensin mene niiden luo. Kirjailijanakin täytyy voida luottaa siihen, että se mitä tekee, kiinnostaa lukijoita.

Silti hän myöntää, ettei kukaan mene elämän läpi epäilemättä itseään. Sallalla sellainen hetki koitti, kun hän oli kirjoittamassa Tapio ja Moona -sarjan viidettä osaa.

– WSOY ilmoitti, ettei sarjaa jatketa, koska se on myynyt niin huonosti. He tahtoivat tilalle jotain muuta. Kirjoitin kirjan Jäljellä. Sitä tehdessäni yritin todella uudistua kirjailijana, Salla muistelee.

Oli musertavaa, kun sekään ei kelvannut kustantajalle.

– Silloin mietin vakavasti, että pitäisin tauon ja tekisin pari vuotta jotain muuta, Salla sanoo.

Niin pitkälle asiat eivät ehtineet mennä. Jäljellä ilmestyi keväällä 2012 Tammen kustantamana.

– En tiedä, mitä olisi käynyt, jos Tammi olisi hylännyt sen.

Lumikista sen sijaan on ehditty odottaa Narnian kaltaista menestystä, vaikka elokuva on vasta suunnitteilla. Helsingin Sanomat on kutsunut Salla Simukkaa suomalaisen nuortenkirjallisuuden myyntivaltiksi, ja Aamulehti nimesi naisen keväällä uudeksi Stieg Larssoniksi.

– Suomen nuorisokirjallisuuden airueen rooli ei ole se, mihin olisin työhakemusta laittanut. Mutta jos tämä on asia, joka on langennut minulle ja josta minut muistetaan, olkoon sitten niin.

Salla toteaa, että pää pysyy kylmänä, kun muistaa, kuka itse on.

– Pidän kiinni todellisuudesta. On aivan turha miettiä, miten jokin käännös myy, sillä en voi vaikuttaa asiaan. Se mitä voin tehdä, on puhua ulkomailla suomalaisen nuortenkirjallisuuden puolesta, hän toteaa.

Nainen myöntää kuitenkin, että Lumikin menestys on tuonut työhön vapautta.

– Nyt voin tehdä melkeinpä mitä itse haluan ja luottaa siihen, että se kiinnostaa jotakuta.

Työn alla on jo scifi-henkinen romaani, tällä kertaa aikuisille.

– Minulla ei ole painetta luoda uutta Lumikkia, vaan kokeilla ja haastaa, Salla paljastaa.

Sen sijaan hän aikoo tehdä sitä, mitä parhaiten osaa: kulkea kaikkia odotuksia ja käsityksiä vastaan. 

Tilaa Me Naisten uutiskirje, saat parhaat juttumme sähköpostiisi joka arkipäivä.

Salla Simukka

  • Kirjailija syntyi Tampereella 1981.
  • Työskennellyt kriitikkona, kääntäjänä, Uusi päivä -sarjan käsikirjoittajana ja Lukufiilis-lehden toimitussihteerinä.
  • Opiskeli Turussa pohjoismaisia kieliä, kirjallisuutta ja luovaa kirjoittamista. 
  • Esikoisteos Kun enkelit katsovat muualle julkaistiin 2002. Sen jälkeen julkaissut kaksitoista muuta nuortenromaania.
  • Yhdysvaltalainen tuotantoyhtiö on tuottamassa Lumikki-trilogiasta elokuvaa kansainväliseen levitykseen.
  • Satukirja Sisarla ilmestyy tänä syksynä.

Ex-kilpauimari Hanna-Marialla ja Anssilla on ikäeroa 23 vuotta. – Rakkaudessa ikäerolla ei ole merkitystä. Tärkeintä on se, mitä löytyy korvien välistä ja mitä tuntee sydämessään, Hanna-Maria on kertonut aikaisemmin.

Ex-kilpauimari Hanna-Maria Seppälä, 32, on julkaissut Instagramissa harvinaisen yhteiskuvan, jossa hän on kumppaninsa, Anssi Hintsan, 55, kanssa. Pari poseeraa kuvassa ystäväpariskuntansa rinnalla.

 

Was great to see you guys and having you as guests. Felt like home having you around 😙 🇫🇮🇦🇺

Henkilön Hanna-Maria Seppälä (@hmseppala) jakama julkaisu

Hanna-Maria ja Anssi (kuvassa oikealla) menivät kihloihin viime kesänä Rion olympialaisten jälkeen Havaijilla.

Anssi Hintsa on hiljattain menehtyneen F1- ja urheilulääkäri Aki Hintsan veli. Hanna-Maria kertoi viime vuonna Eeva-lehdessä, että hänen ja Anssin suhde aiheutti aikoinaan monenlaisia reaktioita. Parilla on ikäeroa 23 vuotta, ja Anssilla on viisi lasta.

– Ymmärrän, että suhteemme oli monelle yllätys. Itselleni asia on ollut alusta saakka aivan luonnollinen juttu, sillä mielestäni rakkaudessa ikäerolla ei ole merkitystä. Tärkeintä on se, mitä löytyy korvien välistä ja mitä tuntee sydämessään, Hanna-Maria sanoi elokuussa julkaistussa haastattelussa.

Hanna-Maria kiitti Anssia myös tämän ymmärryksestä.

– Tiedän, että suhteessamme on edetty pitkälti kilpaurani ehdoilla. Olen ollut niin paljon poissa kotoa, että se on vaatinut Anssilta kärsivällisyyttä. Tuota menetettyä aikaa haluaisin antaa nyt takaisin, kun viimeisiä kisoja viedään, Hanna-Maria sanoi viime elokuussa ja viittasi päätökseensä lopettaa kilpaura.

Hanna-Marian Instagram-kuvasta uutisoi ensimmäisenä Seiska.

Manuela Bosco on rento vegaani, joka improvisoi lapsiperheelle kasvis- ja hiilihydraattipainotteista ruokaa. Kaapissa on aina kasvimaitoa, banaania ja makeita taateleita.

– Paluu juurille, kuvailee taiteilija ja entinen kilpaurheilija Manuela Bosco, 34, ruokafilosofiaansa.

Hän istuu kotitalonsa katutasossa olevassa luomukosmetiikkaa myyvässä liikkeessä ja esittelee vegaanista käsilaukkuaan.

Kaikki eettinen, luomu ja hyvää tekevä on Boscon sydäntä lähellä. Hän on vegaani, jonka ruokavalio painottuu hiilihydraatteihin.

– Syön 80-prosenttisesti hiilareita, kuten kasviksia, hedelmiä, juureksia, ja myös pastaa, nuudeleita ja riisiä. Kymmenen prosenttia ruokavaliostani on kasviproteiinia ja kymmenen prosenttia rasvoja, joita saan pääasiassa pähkinöistä ja siemenistä.

Ruoka ja sen vaikutukset omaan kroppaan tulivat tutuksi huippu-urheiluaikoina. Uran loppuvaiheessa Bosco oli jo kasvissyöjä sekä terveys- että eettisistä syistä. Hän ehti kokeilla monenlaisia trendikkäitäkin kasvispainotteisia ruokavalioita ennen kuin löysi nykyisen, itselleen parhaiten sopivan.

– Välillä palautin maitotuotteet ruokavalioon ja söin valtavia määriä rasvaisia ruokia, kuten pähkinöitä, siemeniä ja öljyjä. Se ei kuitenkaan sopinut minulle, kehoni meni tukkoon.

Nykyinen vegaaniruokavalio loksahti kohdalleen viitisen vuotta sitten.

”Tässä ruokavaliossa voi syödä itsensä kylläiseksi.”

Myös perheen italialaishaarassa on aina arvostettu ruokaa, puhuttu ja nautittu siitä. Isän kotikaupungissa Formiassa syödään hersyviä sukulaisillallisia avoimen taivaan alla. Myös näyttelijäopintovuodet Roomassa vaikuttivat Boscon käsitykseen siitä, millaista hyvä, aito ruoka on: yksinkertaista, tuoretta sekä ilon ja nautinnon lähde.

Boscolle on myös tärkeää, että ruoka on sellaista, mitä voi syödä paljon.

– Tässä ruokavaliossa voi syödä itsensä kylläiseksi.

Hän syö paljon raakaruokaa, kuten salaatteja ja smoothieita, mutta myös kypsennettyä, lämmintä ruokaa. Erilaiset curryt ja keitot ovat lapsiperheen suosikkeja.

Boscon lapset Sahara, 3, ja Otava, 1, syövät sekaruokaa. Kotona pääosassa on kasvisruoka, mutta heille laitetaan myös kalaa.

Väite siitä, ettei kasvissyöjä saisi tarpeeksi proteiinia ruokavaliostaan, ei ainakaan Boscon kohdalla pidä paikkaansa.

– Länsimaisilla ihmisillä ei ole proteiininpuutosta, hän sanoo ja luettelee ruokavalionsa proteiininlähteitä, joita ovat muun muassa kaura, spirulina, siemenet, pähkinät, pavut ja linssit.

Bosco on aina ollut kiinnostunut ruuasta ja perehtynyt aiheeseen perusteellisesti. Viime vuonna hän toteutti pitkäaikaisen haaveensa omasta keittokirjastaan.


Vegemania esittelee Manuela Boscon omia, kekseliäitä vegaanireseptejä.

 

15 minuutin bravuuri

Lähes kaikki suosikkiruokani valmistuvat vartissa ja – allekin. Currytyyppisen kasvis-nuudeliwokin tekee nopeasti. Käytän usein riisinuudeleita, pilkon sekaan paljon kasviksia, heitän joukkoon kookosmaitoa ja mausteita. Teen usein myös itselleni lounaaksi norirullia: laitan merileväarkille esimerkiksi salaattia, kurkkua ja tahinia ja kääräisen rullalle.

Ihanin ruokamuisto

Lapsuudenkaupungissani Formiassa Italiassa käyn edelleen vuosittain. Siellä ihanimpia ovat ulkona nautitut, koko suvun isot yhteiset illalliset.

Unelmien ruokavieras

Jos ihan kenet vain saa valita, niin taiteilija Anna Abramovich. Tekisin hänelle tietysti jotakin kasvisruokaa, varmaankin uuniperunoita oikein kunnon sourcream & onion -kastikkeella ja jonkun mielettömän salaatin. En kysyisi häneltä mitään. Haluaisin vain syödä hänen kanssaan hiljaa.

Suosikit maailmalta

Italialainen. Italialaisessa keittiössä käytetään mahtavia raaka-aineita, joista tehdään yksinkertaista mutta aivan upeaa ruokaa.

Vietnamilainen. Aivan ihana ruoka on vietnamilainen kesärulla, jossa kääräistään riisipaperirullan sisään kasviksia. Rullaa dippaillaan kahteen erilaiseen, tuliseen ja maapähkinäpohjaiseen, kastikkeeseen.

Pieleen meni!

Mikähän ei olisi mennyt pieleen? Leivon nimittäin kaikesta vegaaniversioita, eivätkä ne läheskään aina onnistu.

Aina kaapissa

Meillä on aina kasvimaitoa, yleensä kauramaitoa sekä banaaneja ja tuoreita taateleita. Kauramaitoa käytän ruuanlaittoon, lapset juovat sitä ja itse laitan sitä kahviin. Taateleita käytän makeutuksena ja teen niistä välipalapurtavaa laittamalla väliin pähkinävoita.

Omasta maasta

Kasvatan itse yrttejä ja käyn syksyisin marjassa ja vähän sienessäkin. Tietyt jutut ostan aina kotimaisina, kuten marjat, omenat, perunat ja tomaatit.

Ei uppoa

Lihaa en syö, ja liharuuista varsinkaan maksan maku ei ole suosikki.

Keinotekoiset maut, joita on usein rahkoissa ja jogurteissa eivät ole minun juttuni ollenkaan. Ne maistuvat ihan muoville.

2 x tarvike

Tehosekoitin. Ehdottomasti tärkein laitteeni. Omani on superkone, hiljainen ja vahva, joka pystyy kaikkeen.

Puinen leikkuulauta. Leikkuulautani ei saa olla muovinen. Leikkaan päivittäin paljon kasviksia ja hedelmiä, joten laudan täytyy olla iso, etteivät ainekset lentele yli laidan.

+ 1 turhake

Monitoimikone. Se on iso ja vie tilaa enkä oikein tee sillä mitään. Sain sen lahjaksi ja yritän myydä sitä.

Rasti ruutuun

Pääruoka vai jälkiruoka? Pääruoka. Rakastan makeaa mutta vielä enemmän rakastan suolaista. Pääruoassa on enemmän syötävää, ja kunnon ruokaa tekee useammin mieli kuin makeaa.

Reseptistä vai improvisoiden? Hah, tarvitseeko vastata? Ehdottomasti jälkimmäinen, improvisoin lähes kaiken kokkailuni.

Aamu- vai iltapala? Aamupala. Olen aamuihminen ja rakastan ihanasti katettuja aamiaisia. Brunssit ja aamupalat ovat minun juttuni.

Ravintola- vai koti-illallinen? Ravintola. Ne ovat sellaista luksusta ja tervetullutta vaihtelua elämään. Esimerkiksi BasBasissa on ihana tunnelma, henkilökunta ja maut. Lähinepalilaisessa käymme joka perjantai syömässä.

Kuva: Ulla-Maija Lähteenmäki
Kuva: Ulla-Maija Lähteenmäki

Lime-kookos-linssikeitto

2 annosta

Valmistusaika 1 h + liotusaika 1h

2 dl punaisia linssejä

1 l vettä

1 luomukasvisliemikuutio

1 punasipuli

1 valkosipulinkynsi

1 kevätsipulinvarsi

1/5 tuoretta chiliä

nippu tuoretta korianteria

5 kirsikkatomaattia

pala raastettua inkivääriä

3 rkl kookoskermaa

1 rkl tahinia

1 lime (luomu)

1. Liota linssejä (ellet käytä kypsiä) tunnin ajan ja kaada liotusvesi pois.

2. Mittaa kattilaan vesi ja kasvisliemikuutio. Kuumenna kiehuvaksi.

3. Lisää joukkoon linssit ja anna kiehua hetki.

4. Hienonna sipulit, chili ja korianteri. Kuori ja raasta inkivääri.

5. Lisää kattilaan sipulit, chili, kolmasosa hienonnetusta korianterista, tomaatit, inkivääri sekä kookoskerma ja tahini. Keitä miedolla lämmöllä 30–40 minuuttia.

6. Pese lime hyvin. Purista kattilaan limen mehu ja lisää joukkoon loppu limehedelmä.

7. Lisää keittoon toinen kolmasosa korianterista.

8. Tarkista maku, lisää tarvittaessa vettä tai kookoskermaa. Tarjoile lopun korianterisilpun kanssa.

Italialainen perunasalaatti

2 annosta

Valmistusaika 20 min

500 g uusia perunoita

suolaa

1 punasipuli

nippu ruohosipulia

2 kevätsipulinvartta

4 rkl kapriksia

nippu tilliä

pieni nippu persiljaa

1 l rucolaa

10–15 mustaa tai vihreää oliviia

kastike

1 ½ rkl dijon-sinappia

1 ½ rkl vaahterasiirappia

1 tl oliiviöljyä

1 tl valkoviinietikkaa

½ sitruunan mehu

ripaus suolaa

mustapippuria

1. Pese perunat ja keitä suolalla maustetussa vedessä kypsiksi.

2. Kaada vesi pois ja nosta kattilalle vielä hetkeksi levylle, jotta kosteus pääsee haihtumaan. Anna perunoiden jäähtyä.

3. Kuori punasipuli ja paloittele kaikki sipulit pieniksi paloiksi.

4. Hienonna yrtit.

5. Laita kaikki ainekset kulhoon ja paloittele sekaan jäähtyneet perunat.

6. Sekoita kastike ja kaada kulhoon, sekoita varovasti mutta hyvin. Tarjoile heti.

Kuva: Ulla-Maija Lähteenmäki
Kuva: Ulla-Maija Lähteenmäki

Korvapuustismoothie

2 annosta

Valmistusaika 15 min

2 päärynää

4 tuoretta taatelia

2 kuivattua viikunaa

pala tuoretta inkivääriä

muutama kuivattu luumu tai kourallinen rusinoita

2 pekaani- tai saksanpähkinää

3 dl pähkinämaitoa

1 tl kardemummaa

1 tl kanelia

(ripaus cayennepippuria)

1. Kuori päärynät ja poista siemenkota.

2. Poista taateleista kivet ja viikunoista kovat kannat.

3. Kuori ja raasta inkivääri.

4. Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen ja sekoita, kunnes seos on kermaisen pehmeää. Lisää mausteita tarvittaessa.

Manuela Bosco

34, kuvataitelija ja näyttelijä, joka on myös entinen olympiaurheilija.

on aina ollut kiinnostunut ruuasta ja ravinnosta, ja julkaisi viime vuonna ensimmäisen keittokirjansa Vegemania (Cozy Publishing).

asuu Katajanokalla miehensä Kasimir Baltzarin ja kahden lapsensa kanssa.

Paluukeikoille valmistautuva Henri Vähäkainu tasapainoilee operatiivisen johtajan ja räppärin roolien välillä.

Viikon kohokohta?

Tajusin, että kohta pääsen oikeasti vanhan porukan kanssa keikoille! Viikon aikana olen antanut haastatteluita ja minusta on otettu promokuvia. Kaikki tuntuu tutulta, vaikka en ole keikkaillut kymmeneen vuoteen muuten kuin Jaajo Linnonmaan häissä ja kerran opiskelijabileissä Turussa. Vastaanotto siellä oli niin mieletön, että aloin ensimmäistä kertaa miettiä paluuta.

”Olin pitkästä aikaa promokuvauksissa.”
”Olin pitkästä aikaa promokuvauksissa.”

Mikä ärsytti?

Pyöritän myös perustamaani teknologia-alan yritystä, ja musahommien vuoksi aikataulut ovat olleet todella tiukilla. Pelottaa, kuinka tulen hanskaamaan kaiken! Tällä tietotaidolla osaisin jo neuvoa 15-vuotiasta, musa-uraansa aloittelevaa Henriä. Harmittaa, että sitä en voi kuitenkaan tehdä. Kaikki piti opetella aikoinaan kantapään kautta.


”Lounaalle!”
”Lounaalle!”


Mikä yllätti?

Imu markkinoilla. Firmani myy yrityksille työkaluja, joiden avulla he voivat digitalisoida liiketoimintaansa. Tuotteidemme kysyntä kasvaa, ja palkkaamme koko ajan uusia työntekijöitä. Musiikkiuran jälkeen lähdin opiskelemaan audiovisuaalista viestintää ja tein muun muassa tuottajanhommia Jenkeissä. Yrittäjyyden olen opetellut ihan itse.

”Fiilistelin Turun-keikan kuvia.”
”Fiilistelin Turun-keikan kuvia.”

Mistä tunsit ylpeyttä?

Viisitoista vuotta sitten alkanut musaura kantaa yhä, vaikka täytin tänä vuonna jo kolmekymmentä ja olen 174 senttiä pitkä. Halusin aikoinani tauon, koska olin tehnyt yli 200 keikkaa vuodessa ja elänyt aika erikoisen nuoruuden. Jos Pikku G:n paluuseen suhtaudutaan näin innolla, olen varmasti tehnyt jotakin aiemmin oikein.


”Porukoiden koira oli luonani hoidossa.”
”Porukoiden koira oli luonani hoidossa.”


Miten rentouduit?

Hengasin kavereiden kanssa ja pelasin videopelejä. Rentoudun usein myös käymällä kuntosalilla. Urheilemalla pystyn heittämään aivot parhaiten narikkaan.

Henri Vähäkainu, 30, oli vuosituhannen alussa yksi Suomen suosituimmista artisteista.

Musiikkiuransa jälkeen räppäri opiskeli audiovisuaalista viestintää ja perusti teknologia-yrityksen.

Asuu yksin Helsingissä.

Pikku G tekee paluun 24.6. Himoksen Juhannuksessa, 14.7. Lahden Summer Upissa ja 28.7. Solarsoundissa Seinäjoella.

Sisunautti Tim Kopran vaimo Dawn Kopra ei katso avaruusleffoja, sillä oman miehen ammatissa riittää tarpeeksi jännitystä. Viime vuonna Dawn seurasi avaruuskävelyä, jonka aikana Tim oli vaarassa kuolla.

Dawn Kopra astuu kotinsa takakuistille puoli kuudelta aamulla ja tähyää taivaalle. On vuoden 2016 toukokuu Houstonissa, Teksasin osavaltiossa Yhdysvalloissa. Dawn ei ole aamuihminen, mutta tällä kertaa hänellä on hyvä syy herätä: on Dawnin ja hänen aviomiehensä Timothy ”Tim” Kopran 26. hääpäivä.

Dawn tähyilee taivaalla olevaa pientä liikkuvaa valotäplää ja vilkuttaa: siellä Tim on. Neljäsataa kilometriä hänen päänsä yläpuolella, Maapallon kiertoradalla, Kansainvälisellä avaruusasemalla.

– Vähän erilainen hääpäivä, eikö totta? On vaikea kuvailla sitä tunnetta, kun oma kumppani on avaruudessa. Totta kai siihen liittyy paljon stressiä, mutta samaan aikaan olen ylpeä, että Tim saa toteuttaa unelmiaan, Dawn kertoo.

Nyt Dawn, 47, ja suomalaissukuinen Tim, 54, ovat käymässä Suomessa viikon kestävällä vierailulla. He kertovat tiedekeskus Heurekassa yleisölle ja koululaisryhmille avaruudesta. Tim esiintyy lavalla luontevasti ja poseeraa esityksien jälkeen selfieissä – tätäkin astronautin työ on.

– Lasten tapaaminen on mahtavaa. Ahmin itsekin pikkupoikana tietoa avaruudesta ja astronautin työstä. On inspiroivaa jakaa tietoa siitä, että me ihmiset oikeasti pystymme tähän, Tim kertoo.

”On inspiroivaa jakaa tietoa siitä, että me ihmiset oikeasti pystymme tähän.”

Suomalaissukuinen Tim, joka tunnetaan myös tittelillä sisunautti, on ollut avaruudessa kaksi kertaa: kaksi kuukautta vuonna 2009 ja puoli vuotta vuonna 2016. Viime kerralla hänen tehtävänsä oli muun muassa tutkia, mitä pidempiaikainen oleilu avaruudessa tekee ihmiskeholle. Timin ryhmä teki tuona aikana yhteensä 250 erilaista koetta.

Heurekan seinällä vilahtelee kuvia, joita Tim on avaruudessa ottanut. Niissä hän poseeraa avaruuspuku päällään Maapallo takanaan. Yhdessä kuvassa ilmassa leijailee Timin tekemä kuivakka eväsleipä. Kuvat ovat ulkopuolisen silmissä huikeita, mutta Dawnia ne puistattavat.

– Onneksi Tim on taas täällä, hän huokaa.

Henkireikä: puhelut kotiin

Miten suhdetta pidetään yllä, kun toinen puolisoista on avaruudessa? Ihan kuten mitä tahansa kaukosuhdetta: puhelimen ja videon avulla. Kun Dawn näkee kännykkänsä näytöstä, että soittajana on Johnson Space Center, hän tietää, että kannattaa vastata. Avaruuteen kun ei soiteta takaisin.

Avioparin puhelu alkaa yleensä leikkisillä sanoilla:

”Hei, mitä avaruuteen kuuluu?”

”Hyvää, entä maahan?”

Avaruusreissujenkin aikaan Tim ja Dawn puhuvat puhelimessa lähes päivittäin. Videokonferenssin he pitävät kerran viikossa sunnuntai-iltapäivällä, koska silloin Timillä on vapaata.

– Käymme silloin läpi ihan tavallisia juttuja. Tim haluaa tietää, mitä lapsille ja muille läheisille kuuluu. Joskus hän juttelee työasioista, joista en oikein ymmärrä, mutta niinhän se menee muillakin. Harva osaa kuvailla tarkalleen, millaista puolison työ on, Dawn miettii.

Timille yhteydenpito kotiin on henkisesti tärkeää, se pitää pään kasassa.

– Emme me tarvitse noita puheluita pysyäksemme hengissä, mutta kyllä niistä on apua. Joskus avaruudessa on aika stressaavaa, joten kotijoukkojen tuki on tärkeää, Tim sanoo.

Tim ja Dawn tapasivat, kun Tim työskenteli sotilaana. Tim osallistui Persianlahden sotaan ja on ollut työkseen myös sotilashelikopterilentäjä.

Tim ei suoraan myönnä, että häntä pelottaisi sodassa tai avaruudessa. Niihin lähtemiseen tarvitaan hänen mukaansa ihan tietynlainen mielenlaatu.

– Tuskinpa olisin astronautti, jos se pelottaisi minua.

Dawnin mielestä työ astronauttina on tavallaan turvallisempaa kuin sotilaana.

– Sodassa kaikki yrittivät satuttaa häntä, avaruudessa kaikki pyrkivät pitämään hänet hengissä.

”Sodassa kaikki yrittivät satuttaa häntä, avaruudessa kaikki pyrkivät pitämään hänet hengissä.”

Astronautin työssä on terveyshaittansakin. Avaruudessa luuntiheys laskee kaksi prosenttia kuukaudessa, joten puolen vuoden reissulla luumassaa voi kadota 12 prosenttia. Siksi astronautit urheilevat kaksi tuntia päivittäin. Lisäksi säteilylle altistuminen lisää syöpäriskiä.

Hyvääkin silti tapahtuu:

– Säännöllisen treenaamisen takia Tim palasi maahan osin jopa voimakkaampana kuin lähtiessään, Dawn sanoo.

Dawnin paksussa kultasormuksessa on avaruusaseman kuva ja merkinnät 46 ja 47. Ne ovat Timin avaruuslentojen numerot.
Dawnin paksussa kultasormuksessa on avaruusaseman kuva ja merkinnät 46 ja 47. Ne ovat Timin avaruuslentojen numerot.

Ammatin varjopuolet

Dawnilla ja Timillä on kaksi lasta, 20-vuotias Matthew ja 21-vuotias Jacqueline. Jälkikasvu ei aio seurata isän jalanjäljissä, sillä heitä kiinnostavat eri asiat ja he ovat nähneet ammatin varjopuolet. Kuten sen, että isä on niin paljon poissa. Eikä vain avaruudessa, vaan jo valmistautuessaan lentoihin.

Ensimmäisellä kerralla Tim treenasi avaruusmatkaa varten neljä ja puoli vuotta, toisella kerralla kaksi ja puoli vuotta. Hän treenasi erilaisten avaruusvälineiden käyttämistä muun muassa Venäjällä ja Kanadassa ja saattoi olla poissa kotoa kuukausia putkeen.

Dawnin näkökulmasta se tarkoittaa, että käytännön arki jää kokonaan hänen kontolleen. Se ei kuulemma ahdista. Vuosien aikana Dawn on tottunut hoitamaan asiat itse. Hän kunnostaa vuotavat putket, pimahtaneen tietokoneen ja selvittää lasten kinat.

”Tiesin alusta asti, mihin ryhdyin. Tämä on osa Timiä, tällainen hän on.”

– Tiesin alusta asti, mihin ryhdyin. Tämä on osa Timiä, tällainen hän on. Minulla on paljon ystäviä, jotka tarjoutuvat auttamaan ongelmissa, mutta kiitän heitä ja sanon kokeilevani itse ensin, Dawn kertoo.

– Kun lapset olivat pienempiä, pyrin pitämään arkemme aina samanlaisena, oli isä sitten kotona tai ei. He eivät saaneet isän ammatin vuoksi erillisvapauksia.

Vertaistukea Dawnille tarjoaa astronauttipuolisoiden oma kerho. Perheet asuvat Houstonissa Teksasissa lähekkäin, joten yhteydenpito on helppoa.

Kerhoon kuuluu myös miehiä. Avaruudessa on käynyt noin 550 ihmistä, joista noin 60 on ollut naisia.

Joulukortteja avaruuteen

On joulupäivä 2016. Dawn, lapset ja Dawnin vanhemmat ovat kokoontuneet Koprien kotona videopuhelun äärelle avaamaan lahjapaketteja.

Tim katselee avaruudessa tietokoneeltaan, kun Dawn avaa hänen antamaansa yllätysjoululahjaa. Paketista paljastuvat helmet, jotka Tim osti Venäjältä ennen Kazakstanista lähtenyttä avaruuslentoaan. Nasan työntekijä on onnistunut junailemaan paketin perheen joulukuusen alle Dawnin huomaamatta.

Dawn taas on lähettänyt venäläisen huoltoaluksen mukana Timille lahjaksi itse kutomansa villasukat, suklaata ja joulukortteja läheisiltä.

– Yritämme pitää arjen niin normaalina kuin mahdollista. Joskus videopuheluun vastaan minä, joskus yli­opistossa opiskelevat lapset. Silloin he huikkavat opiskelukavereilleen, että tulkaa moikkaamaan meidän isää, se on avaruudessa, Dawn hymyilee.

Timin mukaan kaikista pienimmät ja itsestäänselvimmät asiat ovat niitä, joita avaruudessa kaipaa. Ruohon tuoksua, sateen ropinaa, tuulta. Ja herkkuja.

Dawn lähettää silloin tällöin Timille huoltosukkulan mukana salsaa ja sipsejä. Hän lähetti niitä aikanaan rintamallekin. Tai no, perinteiset rouskuvat sipsit eivät avaruusmatkaa kestäisi, mutta Dawn on löytänyt tilalle pehmeitä, suuria tortilloja eli tostadoita.

”Avaruussapuska on kuin telttailuruokaa.”

– Avaruussapuska on kuin telttailuruokaa. Se on hyvää, mutta alkaa toistaa itseään, kun sitä syö puoli vuotta putkeen. On hienoa päästä välillä herkuttelemaan salsalla ja sipseillä pitkän päivän jälkeen. Se muistuttaa kodista, Tim sanoo.

Avaruusarjessa pitää muutenkin tehdä yllättävän tavallisia asioita. Esimerkiksi imuroida. Kun Dawn hurauttaa kotonaan imurin päälle antaakseen pölyille huutia, saman tekee Tim avaruudessa. Imurointi avaruussukkulassa on tärkeää, koska pöly ei laskeudu mihinkään painovoiman puutteen vuoksi ja voi pakkautua ilmanvaihtoventtiileihin.

Astronautit myös hukkaavat avaruudessa helposti tavaroitaan, koska ne leijuvat milloin mihinkin.

– On muuten ihan varma, että jos aseman seinässä on pienikin kolo, irrallinen tavara löytää tiensä sinne ja katoaa, Tim virnistää.

”Kaikkeen tottuu. Siihenkin, että oma aviomies on avaruudessa”, Dawn kertoo Timothyn kainalossa.
”Kaikkeen tottuu. Siihenkin, että oma aviomies on avaruudessa”, Dawn kertoo Timothyn kainalossa.

Vaikeinta on hyvästely

Tavallisella tallaajalla ei ole avaruuteen asiaa, joten mielikuvat rakentuvat pitkälti elokuvien luomalle todellisuudelle. Tim pitää Sandra Bullockin tähdittämän Gravity-leffan sisäkohtauksia avaruusasemalla yllättävän todenmukaisina, mutta aseman ulkopuolella tapahtumat ovat hänen mukaansa pelkkää puppua.

Dawn ei avaruusleffoja katso. Hän ei pysty eikä halua, koska ne ruokkisivat liikaa mielikuvitusta. Nytkin Timin matkojen muistelu nostaa hänelle hetkittäin tunteet niin pintaan, etteivät kyyneleet ole kaukana.

Kun Tim ensimmäistä kertaa lensi avaruuteen, hänelle pidettiin isot juhlat, joihin osallistui 250 läheistä. Lento lähti Floridasta, ja kaikki pääsivät seuraamaan sitä. Toisella kertaa lehto lähti Kazakstanista ja paikalla oli vain kourallinen läheisiä.

– Vaikeinta on hyvästien jättö juuri ennen lentoa. On pelottavaa tietää, mihin hän on ryhtymässä, Dawn pohtii.

Astronautille vaarallisimpia hetkiä ovat nousut, laskut ja avaruuskävelyt. Eräs Dawnin silmissä pelottavimmista tilanteista sattui viime vuonna, kun Tim oli aseman ulkopuolella avaruuskävelyllä.

Dawn seurasi tapahtumia Nasan tiloissa livelähetyksenä, kun Tim ilmoitti, että hänen kypäränsä sisällä oli vettä. Kaikki työntekijät terästäytyivät. Vesi kypärässä on vaarallista, koska painottomuudessa se pakkautuu palloksi, joka voi kiinnittyä suun ja nenän eteen. Silloin astronautti hukkuu.

– Se oli minulle todella vaikea hetki. Onneksi minulla oli seuranani Nasan järjestämä astronautti selventämässä Timin ja lennonjohdon välisiä keskusteluja. Astronautti sattui myös olemaan hyvä ystäväni, joten hänen läsnäolonsa auttoi ja lievitti pelkojani, Dawn muistelee.

Tim itse ei ollut tilanteesta moksiskaan. Hän tiesi, että kypärän sisällä oli pieni snorkkeli tällaisia tilanteita varten. Varmuuden vuoksi avaruuskävely silti keskeytettiin aiottua nopeammin.

– Maassa taidettiin olla enemmän peloissaan kuin minä olin. Minulla oli täysin turvallinen olo, tiesin mitä tein, Tim sanoo. Äänessä on ripaus sotilaallista ylpeyttä.

Unelmat toteen

Kun astronautti palaa avaruudesta takaisin kotiin, se vaatii kaikilta hetken totuttelua. Timiltä varsinkin fyysisesti.

– Kun Tim tuli viime lennolta kotiin, ensimmäisenä päivänä hän kompuroi jopa kulmasta kääntyessään, koska tasapainoaisti ei ollut vielä sopeutunut painovoimaan, Dawn sanoo.

”Painottomuuteen avaruudessa tottuu vähän liiankin hyvin.”

– Painottomuuteen avaruudessa tottuu vähän liiankin hyvin. Ilmassa voi pyöriä miten paljon vain, ja siitä tulee luonnollinen olotila. Maahan saapuessa olo muuttuu painovoiman takia ihan hirveäksi. Tuntuu kuin olisi kunnolla kipeä: joka paikkaa kolottaa ja olo on raskas, Tim kertoo.

Silti pariskunta on onnellinen ja ylpeä Timin työstä ja unelmien toteutumisesta.

– Toki kiitos kuuluu myös perheelleni. Olen vaimolleni todella kiitollinen, että hän on pitänyt huolta arjesta. On tärkeää muistaa se ja kertoa se hänelle tasaisin väliajoin, Tim kehaisee.

Dawn hymyilee leveästi, muttei suostu ottamaan edes osaa meriiteistä itselleen.

– Parasta on nähdä Tim onnellisena. Sitä iloa on hienoa katsella.