Joonas Laurila ja Hanna Gullichsen Gloria Fashion Show'ssa. Hannan asu oli Laura Juslinin. Kuva: Jonna Öhrnberg
Joonas Laurila ja Hanna Gullichsen Gloria Fashion Show'ssa. Hannan asu oli Laura Juslinin. Kuva: Jonna Öhrnberg

Ruokakirjailija Hanna Gullichsen ja hänen kihlattunsa, juoksuvalmentaja Joonas Laurila menevät naimisiin loppuvuodesta.

Ruokakirjailija, bloggari ja avokadopasta-hittireseptistä tunnettu Hanna Gullichsen saapui perjantaina Gloria Fashion Show -muotitapahtumaan rakkaansa, juoksuvalmentaja Joonas Laurilan kanssa. Helsingissä Suvilahden Kattilahallissa vietettiin Suomen ykkösmuotishow'n 10-vuotisjuhlaa. Suositut yleisönäytökset jatkuvat lauantaina.

Reilun vuoden seurustellut pari kihlautui maaliskuussa.

– Meillä on takana hyvä kesä, olemme täynnä energiaa. Suunnittelemme häitä ja menemme naimisiin vielä tämän vuoden puolella, Hanna paljastaa.

Tarkat hääsuunnittelmat ovat kuitenkin vielä auki.

– Työt ovat vieneet niin paljon aikaa, ettemme ole ehtineet sopia yksityiskohdista. Olen julkaissut kolme kirjaa, joista viimeisenä syyskuun alussa valokuvaaja Kaisu Joupin kohtukuolemia käsittelevän Tyhjä syli -valokuvateoksen, myös No Tofu Publishingin kustantajana toimiva Hanna kertoo.

Hän fiilistelee, että varmaa on ainakin se, että tulossa on hyvät juhlat.

– Tärkeintä on, että pääsemme naimisiin ja saamme järjestettyä hauskat juhlat. Meille ykkösasia on, että rakkaat ihmiset ovat paikalla iloitsemassa meidän rakkaudestamme.

Avioliitto on Hannalle toinen. Hän jätti ex-miehensä, ravintoloitsija Alexander Gullichsenin kanssa avioerohakemuksen keväällä 2014. He olivat yhdessä yksitoista vuotta ja heillä on seitsemänvuotias poika.

Kaikki Gloria Fashion Show -jutut löydät täältä.

Näyttelijä Eija Vilpas on huomannut, että nauraminen on terapeuttista.

Näyttelijä Eija Vilpas täytti vastikään 60 vuotta. Tämän olen oppinut -haastattelussaan hän kokee, että vielä on paljon tehtävää.

–Haluaisin opetella suunnistamaan. Viihdyn metsässä, mutta en uskalla mennä vieraaseen metsään edes kompassin ja kartan kanssa, koska minulla on niin onneton suuntavaisto. Ruotsin-laivallakin hytin löytäminen on aivan mahdotonta, kansansuosikki nauraa.

Ikääntyessään Eija kokee palanneensa nuoruuteensa: hän asuu taas yksin, ja perhearjen pyörittäminen on ohi. Kolme lasta ovat jo aikuisia. Seurana asuu kaksi koiraa ja kissa.

–Ystävien kanssa nauraminen on minulle tärkeää. Pitää jutella vakaviakin, mutta nauraminen on hirveän terapeuttista. Ajattelen, että kerran päivässä pitäisi nauraa oikein kunnolla, Eija sanoo.

–Ihmissuhteeni ovat aika pysyviä. Entisen miehenikin, Ville Virtasen, kanssa olemme hyviä kavereita. Ihmissuhteet voivat säilyä, vaikka elämäntilanteet muuttuvat.

Mitä Eija kertoo uskostaan? Entä 30 vuoden urastaan ”samalla raksalla”? Miten äitiys muuttuu ikääntyessä? Lue Eijan haastattelu Me Naisten uusimmasta numerosta 32/2017. Tuoreen digilehden voit lukea täällä.

Kun kyläkauppias Sampo Kaulanen menetti isänsä, hän sulkeutui suruunsa. –Jos surua ja katkeruutta alkaa turruttaa alkoholilla, ollaan väärällä tiellä, Minttu-vaimo miettii nyt.

Jounin kaupastaan tunnetulla Sampo Kaulasella, 38, ja vaimo Michele ”Minttu” Murphy-Kaulasella, 37, on takanaan poikkeuksellisen raskas vuosi.

Koko perheen elämä muuttui peruuttamattomasti keväällä 2016, kun Sampon isä teki itsemurhan kärsittyään pitkään mielenterveysongelmista. Eläkepäivät jäivät viettämättä, lastenlasten varttuminen näkemättä.

Sampo sulkeutui suruunsa. Vierellä Minttu sai huomata, että puoliso, joka oli aina ollut leppoisa veikko kuppia otettuaan, muuttui nyt synkäksi ja äreäksi.

–En pistä pahakseni sitä, että Sampo silloin tällöin lähtee parin kolmen päivän rännille kavereittensa kanssa. Mutta jos surua ja katkeruutta alkaa turruttaa alkoholilla, ollaan väärällä tiellä, Minttu miettii.

–Välillä olin Sampon juomisesta huolissani. En siitä, että hänelle kehittyisi alkoholiongelma, vaan niistä raskaista tunteista, jotka alkoholi nosti esiin, Minttu sanoo.

Muutos parempaan tapahtui vasta kuukausien jälkeen ensin perheen aurinkolomalla ja myöhemmin Sampon ja Mintun kahdenkeskisellä lomalla.

–Yhtäkkiä Sampo alkoi puhua tunteistaan ja peloistaan. Sen reissun jälkeen hänellä ei enää hitsannut niin pahasti, Minttu kertoo.

–On totta mitä sanotaan – ajan kuluminen auttaa suruun, Sampo sanoo.

Mitä Sampo ja Minttu ajattelevat läheisen itsemurhasta? Miten aviopari selviytyi rajusta vuodestaan? Lue Sampon ja Mintun tarina Me Naisten uusimmasta numerosta 32/2017. Tuoreen digilehden voit lukea täällä.