– Rakastan kahden aikuisen arkea. Parhaita ovat kiireettömät viikonloppuaamut, jolloin puolison kanssa kokataan ja syödään pitkään, surffataan netissä ja keskustellaan rauhassa, Hanna Hyypiä sanoo. Kuva: Juha Salminen

Hanna Hyypiän, 36, pitkä parisuhde päättyi siihen, että mies halusi lapsen, Hanna ei. Hän kuuluu siihen kasvavaan joukkoon, jolle äitiys ei ole haave.

Sinä iltana helmikuussa 2012 satoi lunta, mikä tuntui melkein kohtalon ivalta. Hanna Hyypiä oli päättänyt kertoa miehelleen pitkään panttaamansa asian heti, kun he ehtisivät elokuvista kotiin. Ja nyt mies joutui jäämään lumitöihin.

Hanna, 32, istuutui sohvalle odottamaan ja ajatteli, ettei puhumista voinut enää lykätä. Häntä hermostutti ja harmitti: ”Miten voi olla, että lumisadekin tuli tähän vielä hidasteeksi!”

Kun mies saisi pihan kolattua, Hanna pyytäisi tämän viereensä sohvalle ja vastaisi ensimmäistä kertaa suoraan kysymykseen, joka oli roikkunut ilmassa jo vuosia. Hanna tiesi, että 14 vuoden parisuhde olisi sen jälkeen ohi.

Lopulta mies asteli sisälle, ja Hanna sanoi elämänsä vaikeimman lauseen: ”Minun on pakko kertoa sinulle, että olen päättänyt, etten halua lapsia. Koskaan.”

Mies halusi isäksi yhtä selvästi kuin Hanna ei halunnut äidiksi. Kumpikaan ei edes yrittänyt vedota toiseen tai kääntää tämän päätä. Kihlasormukset riisuttiin saman tien sohvapöydälle. Hanna soitti erouutisen vanhemmilleen ja alkoi etsiä itselleen omaa asuntoa.

”Suhde loppui sillä hetkellä sille sohvalle.”

– Suhde loppui sillä hetkellä sille sohvalle. Tuntuihan se kohtuuttomalta, että syntymätön lapsi tuli kahden pitkässä liitossa eläneen ihmisen väliin ja katkaisi kaiken kuin seinään. Mitään vaihtoehtoa ei ollut, ei mitään mahdollisuutta. Ymmärsin hyvin mieheni kannan.

Itku tuli vasta muuttopäivänä uuden kaksion suihkussa, kun Hanna tajusi asuvansa ensi kertaa elämässään yksin. Päällimmäinen tunne oli kuitenkin helpotus.

– Tuntui kuin olo olisi keventynyt kymmenen kiloa sen jälkeen, kun sain asiani kerrottua. Siitäkin huolimatta, että tunsin itseni petturiksi, joka on tuhlannut toisen aikaa ja romuttanut tämän haaveet. Vaikka enemmänhän olisin ollut petturi, jos olisin lähtenyt mukaan johonkin, mitä en halua. Tapettien värissä voi tehdä kompromisseja, mutta ei tällaisessa asiassa.

Siinä, millaista elämää tahtoo itse asiassa elää.

Askel, jota ei tullutkaan

Milloin Hanna tiesi varmasti, ettei äitiys ollut hänen unelmansa tai lapsiperhearki elämää, jota hän halusi?

Tarkasti sitä on vaikea sanoa. Jälkeenpäin on kuitenkin helppo hahmottaa suhteen kaari.

Hanna rakastui nuorena. Opiskeltiin, muutettiin yhteiseen vuokrakotiin, valmistuttiin, mentiin töihin, ostettiin oma erillistalo. Seuraava askel tässä perinteisessä mallissa olisi ollut perheen perustaminen.

”Siirsin lapsiasiaa eteenpäin aina jollakin syyllä.”

– Muistan minäkin puhuneeni suhteen alussa sellaisia, että haluan kolme lasta ja vielä ennen kuin täytän 30. Mutta kun se steppi sitten olisi pitänyt ottaa, lykkäsin ja lykkäsin, että ei ihan vielä ainakaan. Varmaan tiedostin jo, että en halua lapsia mutta en sanonut sitä koskaan ääneen. Ehkä odotin itsekin, josko rupeaisinkin vielä haluamaan.

Tietenkin tällainen asia vaikuttaa suhteeseen. Hanna alkoi erkaantua puolisostaan.

– Vuosien saatossa lapsista tuli käsittelemätön, haudattu aihe, josta emme pystyneet puhumaan. Vaistosimme molemmat varmasti sen tulleen väliimme. Nyt jälkikäteen ajattelen, että ilmassa roikkuneet toiveet ja odotukset ahdistivat alitajuisesti. Pakenin siksi kotoa harrastuksiin.

Hannasta tuli innokas koiraharrastaja, joka käytti kaiken vapaa-aikansa treenaamiseen ja kilpailemiseen.

– Nyt tuntuu, että siirsin lapsiasiaa eteenpäin aina jollakin syyllä. Otin kolmannen koiran, kun olisi ollut lapsen aika, ja selitin itselleni, että eihän tähän nyt lapsi sovi. Ehkä puhuin miehellekin, että katsotaan sitten, kun saadaan tämä koira kasvatettua.

Into koiranäyttelyihin hiipui heti eron jälkeen, kun ei ollut enää tarvetta paeta mihinkään.

32 kiloa pois

Hannan mukaan eron taustalla oli myös iso elämänmuutos, josta hän kertoo Mirva Mäki-Petäjän ja Ville Kormilaisen kirjassa Elämänmuutos – 11 tositarinaa ihmisistä käännekohdissa (Kosmos). Vuosina 2009–2011 Hanna laihdutti 32 kiloa muuttamalla ruokailu- ja liikuntatapansa täysin.

Kova kuntokuuri muutti Hannan mukaan muutakin kuin ulkomuodon. Hannasta tuntuu, että se muutti kaiken, hänet itsensä läpikotaisin.

– Kun ylipainoa oli yli 30 kiloa, ahdistihan se. Kengännauhoja oli vaikea solmia. Bussissa mietin, mahtuuko kukaan istumaan viereeni. Peiliin katsominen ällötti. Laihdutus toi itsetunnon takaisin. Tuntui, että tulin näkyväksi ja myös tein itseni eri tavalla näkyväksi kuin ennen.

Käänteentekeväksi Hanna kuvailee kevättä 2011, jolloin työnantaja lähetti hänet Jari Sarasvuon valmennukseen pohtimaan omaa elämänpolkua ja henkistä kasvua. Kurssin ansiosta Hanna alkoi varmistua, ettei äitiys kuulunut hänen polkuunsa.

Itselleen Hanna myönsi sen suoraan puolisen vuotta ennen lumisateista eroiltaa.

– Yhtenä kesäpäivänä olin ulkoiluttamassa koiria, istuin puistonpenkin selkänojalla ja sanoin ääneen: ”En halua lapsia. Asia on näin, enkä voi muuttua toiseksi.” Sen sanominen helpotti siinä hetkessä, mutta silti meni vielä aikaa ennen kuin sain kerrottua muille. Pikkuhiljaa rohkeuteni ja varmuuteni kuitenkin kasvoivat.

”Ei lapsettomuuteni ole mikään statement vaan elämääni.”

Valinta vai tunne?

Hannaa nauratti, kun hän hiljattain kuuli, että vapaaehtoisesti lapsettomille on olemassa oma yhdistys. Mihin sitä tarvitaan?

– Ei lapsettomuuteni ole mikään statement vaan elämääni.

Hanna ei ole joutunut puolustamaan valintaansa.

– Onneksi. Ja niin sen kuuluu ollakin. Eihän se kenellekään kuulu. Siihen olen kyllä törmännyt, että kaikkien naisten oletetaan yhä haluavan äideiksi. Miksi se aiheuttaa vieläkin hämmästystä, jos nainen ei halua lapsia?

Onko kyse lopulta edes valinnasta?

– Ehkä se on enemmän tunne. Minulle ei vain ole tullut sellaista tunnetta, että haluaisin olla äiti. Kai sellaisen tunteen pitäisi tulla, jos päättää yrittää saada lapsia? Onhan lasten kasvattaminen niin iso vastuu.

Toisille tulee vahva tunne, että haluaa lapsen. Toisille vastaavasti selvä tunne, ettei halua. Tarvitseeko sitä sen enempää selittää?

Nykyisen avomiehensä kanssa Hanna puhui lapsiasiasta jo ensitreffeillä.

– Minulla oli kaksi kriteeriä: koirista pitää tykätä eikä lapsia saa haluta, kaikesta muusta voidaan sopia, Hanna nauraa.

Kumpikin haluaa elää aikuisarkea. Sellaista leppoisaa elämää, johon kuuluvat kiva työ, liikuntaharrastukset ja hyvät välit läheisiin – sekä tietty vapaus. Hanna pitää siitä, että kahden aikuisen huushollissa arki on mukavaa ja vaivatonta.

– Saan maata sohvalla vaikka koko illan, jos huvittaa. Kukaan ei odota tai vaadi, että huolehdin hänestä. Arvostan sitä, että saan itse määrittää päiväni kulun. Nyt tulee helppo arki -kortti, mutta nautin siitä, että minulla on omat rahat ja omat menot, joita ei tarvitse aikatauluttaa pyykki-, kokkaus- ja kuljetusrumban mukaan. Tuntuu, että lapsiperhearki ottaisi enemmän kuin antaisi.

”Tuntuu, että lapsiperhearki ottaisi enemmän kuin antaisi.”

Mukavuudenhaluinen ja itsekäs, voi joku ajatella, mutta se ei Hannaa hetkauta. Hän toivoo elämältään keveyttä ja tasaisuutta. Lasten mukana tulisi paljon sydäntä vihlovaa huolta ja mahdollisia musertavia murheita.

– En halua sellaista huolta elämääni. Varmasti lapset tuovat valtavasti myös sisältöä ja iloa elämään, mutta en osaa sellaista kaivata. Ja saanhan minä sitä elämääni kummilasteni, siskoni ja kavereideni lasten kautta.

Elämän tarkoitusta on pohdittu maailman sivu, ja monet ovat päätyneet suvunjatkamiseen. Hannan mielestä elämän tarkoitus on elää omannäköistä elämää, sellaista, että voi aidosti sanoa rakastavansa sitä.

– Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän arvostan omannäköistä arkea. Teen niitä asioita, jotka minua kiinnostavat enkä niitä, joita minun ehkä oletetaan tekevän. On ihanaa, että minulla on mahdollisuus elää juuri niin kuin haluan.

Viime aikoina suomalaisten alhainen syntyvyys on nähty ongelmana, johon on etsitty ratkaisuja television teemailloissa ja lehtien palstoilla.

– Onko lapseton itsekäs? Eikö lapsia haluta yhtä itsekkäistä tarpeista kuin niitä ei haluta? Näitä on tyhmää laittaa vastakkain, kun ihmiset ja heidän elämänsä ovat niin erilaisia, Hanna sanoo.

Harva kai tosiaan ajattelee lisääntyessään isänmaata ja yhteiskunnan uusia veronmaksajia. Enkä joku miettii vanhuuttaan, johon lapset toisivat turvaa.

– Enhän voi tietää, elänkö edes vanhaksi, minähän voin kuolla vaikka huomenna. En halua ajatella 70 vuoden päähän, että missä makaan vaipoissani ja käykö joku katsomassa. Mitään takeitahan siitä ei olisi – lapsihan voisi asua vaikka toisella puolella maapalloa.

– Ei elämää kannata liikaa suunnitella, sehän on tässä ja nyt.

”Silloin mietin, mitä olen mennyt tekemään. Jäänkö sittenkin jostain paitsi?”

Ihana oma elämä

Hanna saattaa huokaista helpotuksesta, kun näkee kiukkuisen lapsen ruokakaupassa tai rasittuneen äidin puiston hiekkalaatikolla. Vain kerran tai kaksi häntä on kouraissut vatsasta. Eräänä aamuna hänen edellään kadulla käveli nuori äiti käsi kädessä suloisen lippispäisen poikansa kanssa.

– Silloin mietin, mitä olen mennyt tekemään. Jäänkö sittenkin jostain paitsi? Puuttuuko minulta jotain? Olisinko sittenkin halunnut?

Se oli sekunnin mittainen läikähdys tai säikähdys, jonka jälkeen kaikki oli taas selkeää.

– Eihän kaikesta voi koskaan olla osallinen. Olen hirveän onnellinen näin. Elän juuri sellaista elämää kuin haluan enkä osaa kaivata mitään muuta. Ajattelen usein, että voi että, kun elämäni on ihanaa.

 

Hanna Hyypiä

36-vuotias helsinkiläinen.

Asuu avomiehensä ja kolmen koiransa kanssa.

Työskentelee myynnin koordinaattorina viinejä maahantuovassa yrityksessä.

Harrastaa kuntosalia, lenkkeilyä, uintia, kahvakuulaa ja ulkoilua.

Ilkeä mies

Hanna, 36: ”Mieheni halusi erota heti, kun kerroin, etten halua lapsia”

Onpa ärsyttävä nainen. Ensin laihdutetaan itsensä sinkkumarkkinoille ja sitten jätetään mies. Mies on nyt ollut varalla, mutta miehen suunnitelmat yhteisestä tulevaisuudesta lapsien kanssa heitetään nyt romukoppaan ja tämä rouva voimaantuu! Kanssasisaret tulevat kohta kertomaan, kuinka suloinen selviytymistarina tästä tulikin naiselle. Jos mies tekisi saman tuhlattuaan 14 vuotta naisen elämästä, mies olisi täysi sika ja naisen elämä pilalla. Mutta joo, täällä se tasa-arvo toimii vaan toiseen...
Lue kommentti

Avoliittoon äskettäin muuttanut pariskunta kertoi odotuksestaan Facebookissa.

Entinen ammattilaisnyrkkeilijä Amin Asikainen, 40, ja Paratiisihotelli-sarjasta tuttu tosi-tv-esiintyjä Nadia Ammouri, 28, odottavat lasta.

– Kyllä olen raskaana ja kiitos kaikille onnittelijoille, jotka vilpittömästi haluavat meille hyvää ja ovat onnellisia meidän puolesta, kertoo Ammouri Facebook-sivullaan.

 

Asikainen ja Ammouri eivät ole halunneet kertoa asiasta aiemmin julkisesti, vaan he salasivat sen pitkään.

– Syy, miksei olla asiasta puhuttu medialle ja en ole raskautta myöntänyt, on ollut aivan siinä, että olen halunnut suojella meitä ja vauvaa viimeiseen saakka. Lisäksi alkuraskaus ei ole ollut mutkaton, vasta viime aikoina saimme tietää että lapsi on terve, Ammouri kirjoittaa.

”Olen halunnut suojella meitä ja vauvaa viimeiseen saakka. Lisäksi alkuraskaus ei ole ollut mutkaton.”

Lapsi on parin ensimmäinen yhteinen, ja he ovat saaneet paljon onnitteluja sosiaalisessa mediassa, muun muassa Instagramissa. Asikaisella on kaksi lasta aiemmasta liitostaan Nilüfer Asikaisen kanssa.

 

Tänään me hikoiltiin hyvässä valmennuksessa Tammisaaressa ☝🏽️👊🏾 @aminasikainen

Kuva, jonka Nadia Ammouri (@nadia88ammouri) julkaisi

Ammouri ja Asikainen ovat seurustellet noin vuoden. He kertoivat viime kesänä suhteestaan ja marraskuussa avoliitostaan.

– Muutimme pari kuukautta sitten, pari sanoi Me Naisten haastattelussa.

Sanna Kokkosen perhe mietti paratiisisaarelle muuttamista monta vuotta. Yksinkertainen elämä ja vapaa-ajan lisääntyminen ratkaisivat lopulta asian.

Yksi asia on varma: Sanna Kokkonen, 48, keskittyy täysillä hetkeen, perheeseensä ja Balin ihmeisiin. Kun häneltä kysyy tulevaisuuden suunnitelmista, vastaus on ytimekäs: ei ole suunnitelmia.

– Tämä on nyt meidän koti, ja näillä mennään, Sanna sanoo.

Kotonaan Balin Ubudissa Sanna näkee päivittäin vihreinä aaltoina ryöpsähtelevät riisipellot. Omasta puutarhasta mukaan voi poimia papaijat, banaanit ja jopa kookokset. Auringonvalo ja lämpö hellivät hipiää joka päivä. Keskilämpötila on yli 26 astetta koko vuoden.

Unelmatyötään Sanna tekee Ubudissa sijaitsevassa joogastudiossa, jossa hän ohjaa ja kouluttaa joogan harrastajia.

Etelä-Suomesta kotoisin oleva Sanna on asunut ulkomailla vuodesta 1999 lähtien. Hän kertoo olevansa brittimiehen puoliso, surffaavan teinipojan äiti sekä kahden koiran ja yhden kissan omistaja.

Balilla hän on asunut perheensä kanssa nyt kolme vuotta. He muuttivat Ubudiin Ranskan Lyonista.

– Ennen Ranskaa asuimme Singaporessa, josta teimme usein joogamatkoja Balille. Ihastuimme Baliin ja aloimme puhua oravanpyörästä pois hyppäämisestä. Emme olleet kuitenkaan vielä tuolloin täysin valmiita lopulliseen suureen elämänmuutokseen. Miehen töiden vaihtuessa teimme päätöksen muuttaa kokeeksi Eurooppaan ja testata, miten viihtyisimme siellä.

”Rikastumaan tänne ei tulla”

Perhe muutti Ranskaan keskellä Euroopan ennätyskylmää talvea. Viisi vuotta Singaporessa olivat hellineet lämmöllä, joten kirpeä pakkanen vain tehosti kulttuurisokkia.

Perhe viihtyi maassa vain vuoden verran.

– Meille kirkastui, ettemme kuulu enää Eurooppaan. Ajatus paluumuutosta Aasiaan alkoi kypsyä toden teolla. Mieheni irtisanoutui työstään, ja teimme päätöksen hypätä varmasta epävarmaan.

– Päädyimme Baliin sen ilmaston, ilmapiirin, joogamahdollisuuksien, kansainvälisen koulun, hyvän ruuan ja matalien elinkustannusten takia. Meillä oli hyvä tuntuma saareen aiemmilta reissuilta.

Vaikka Sannalla on nykyisin hyvä työ kansainvälisen joogastudion leivissä ja miehelläkin on uusi työ, ei Balille kannata matkustaa dollarin kuvat silmissä. Mutta se ei ollut alun perin perheen päätarkoituskaan.

– Työluvan hankinta on pitkä ja vaativa prosessi, ja lupa maksaa 2 000 Yhdysvaltain dollaria. Maksoin kahtena vuonna peräkkäin sen omasta pussistani. Sain tehdä hiki hatussa hommia, jotta olisi jäänyt edes jokin ropo omaankin taskuun, Sanna sanoo.

”Rikastumaan Balille ei tulla. Kyse on enemmänkin elämänlaadun parantamisesta, vapaasta ja yksinkertaisesta elämästä.”

– Nyt ovat asiat hiukan paremmin, sillä vanhana työntekijänä firma maksaa puolet työluvasta ja palkkakin on nousut todella alhaisesta aloituspalkasta ok-tasolle näillä leveysasteilla. Rikastumaan Balille ei siis tulla. Kyse on enemmänkin elämänlaadun parantamisesta, vapaasta ja yksinkertaisesta elämästä sekä positiivisesta downshiftaamisesta.

Perheellä on käytössään ”aiemmin oravanpyörässä koottuja säästöjä ja sijoituksia”.

– Teemme molemmat töitä täällä. Palkkataso on tosin melkoisen matala. Säästöön täällä ei jää mitään.

Jooga kuuluu Sannan jokapäivisiin rutiineihin. Kuvat: Zhu Andrew Lim Photography
Jooga kuuluu Sannan jokapäivisiin rutiineihin. Kuvat: Zhu Andrew Lim Photography

Miksi taloudenhoitaja hävisi yllättäen?

Balilla Sanna on oppinut arvostamaan monia pieniä asioita eri tavalla kuin aiemmin. Hänen mukaan elämisen tahti on leppoisampaa, ja lämmin ilmasto miellyttää hänen kaltaisensa vilukissan luita. Samanlaisia kokemuksia hän tarjoaa turisteille esimerkiksi järjestämissään joogaretriiteissään.

Monia yllätyksiäkin on hänen tullut eteen.

– Kun taloudenhoitajamme yllättäen hävisi eikä vastannut puhelimeen, huolestuimme. Reilun viikon päästä saimme häneen yhteyden ja hän ilmoitti, ettei pääse enää meille, koska anoppi ei enää jaksa hoitaa hänen lastaan.

– Balilaisten on vaikea sanoa ei tai sitä, että he eivät pysty jotakin asiaa hoitamaan. He myös haluavat välttää konflikteja viimeiseen asti ja siksi he eivät pysty kasvotusten puhumaan mistään, joka saattaisi tuoda huonon mielen toiselle.

Alkuun puhumattomuus söi hermoja, Sanna myöntää. Myös sähkö- ja vesikatkokset koettelivat, mutta niihinkin hänen perheensä on jo tottunut. Kuten siihen, että mikä tahansa voi hajota koska vain. Halvoilla kustannuksilla ja työvoimalla tehdään lyhytkestoisia ratkaisuja, Sanna mainitsee.

– On sanomattakin selvää, että väärinkäsityksiä syntyy. Mutta me olemme tähän nyt jo tottuneet, eikä mikään enää yllätä Balilla, Sanna sanoo.

Perheen koirat, Lucky ja Benny, lempipuuhassaan kirmaamassa riisipeltojen laidoilla. Kuva: Sannan kotialbumi
Perheen koirat, Lucky ja Benny, lempipuuhassaan kirmaamassa riisipeltojen laidoilla. Kuva: Sannan kotialbumi

Sanna Kokkosen ja hänen perheensä elämää tropiikissa voi seurata Viestejä paratiisisaarelta -blogista, jota hän pitää Me Naisten sivuilla.

4 nopeaa kysymystä

1. Mitä kannattaa ottaa huomioon, jos haluaa muuttaa Balille?

”Lomailu ja asuminen Balilla ovat kaksi täysin eri asiaa. Ehdottomasti ei kannata tulla rahattomana. Täytyy olla pesämunaa, jota on valmis täällä käyttämään. Töitä ei saa välttämättä kovin helposti. Periaate täällä on, että indonesialaisella on aina etuoikeus työpaikkaan. Tosin jos on erityisosaamista, jota ei löydy paikallisilta, niin mahdollisuuksia aukeaa sitä kautta. Paratiisilla on myös ne varjopuolensa. Melko paljon joutuu joustamaan totutuista normeistaan. Asiat eivät aina toimi niin kuin itse omasta mielestään loogisesti on päässään miettinyt.
 
Moni asia takkuaa ja turhauttaa, virallisesti kehitysmaassa kun ollaan. Tosin tietyissä asioissa saa apua uskomattomiin kellonaikoihin. Esimerkiksi sunnuntaiaamuna kello 07.00 voi saada sähkömiehen, jota ei Euroopan arkisella 9–17-aikataululla saisi kuin ehkä unelmissaan.”

2. Millainen hintataso Balilla on?

”Tietyt isot asiat ovat huomattavasti edullisempia kuin Suomessa, kuten talonrakennus. Tosin ei se ole ihme, sillä mitään väliseiniä ja tiivisteitä ei tarvita. Periaatteessa ihan hökkeli riittäisi asumukseksi, jos ei halua ilmastointia. Tuontitavara on kallista, kuten juustot ja viinit – joita kaipaan.”

”Lomailu ja asuminen Balilla ovat kaksi täysin eri asiaa. Tänne ei kannata tulla rahattomana”, Sanna sanoo. Kuva: Zhu Andrew Lim Photography
”Lomailu ja asuminen Balilla ovat kaksi täysin eri asiaa. Tänne ei kannata tulla rahattomana”, Sanna sanoo. Kuva: Zhu Andrew Lim Photography

3. Mitä kaipaat eniten Suomesta?

”Omia vanhempiani. Ruisleipää ja äidin tekemää luumuhilloa. Karjalanpiirakoita. Salmiakkia ja Fazerin Sinistä. Lohta ja kesän tuoreita marjoja. Juustoja. Raikasta ilmaa ja puhdasta hanavettä. Neitseellistä luontoa. Saaristoa. Joskus kaipaan joitain suomalaisia kavereitani ja heidän kanssaan jutustelua.
Ajoittain kaipaan asioiden toimivuutta ja sitä, että Suomessa ei Indonesiaan verrattuna ole juurikaan korruptiota. Poikamme kaipaa Suomen ehjiä ja niin siistejä teitä. Hän kaipaa myös serkkupoikaa, jonka kanssa hän on kuin veli. Käymme tosin joka kesä Suomessa ja olemme vierailleet siellä myös talvella, joten sekä miehelläni että pojalla on hyvä Suomen-tuntemus. Molemmat pitävät Suomesta ja arvostavat siellä todella monia asioita.”

4. Pidät blogia Me Naisten sivuilla. Millaisista asioista blogistasi saa lukea?

”Kirjoitan Balin-arkeeni liittyvistä asioista ja elämän pienistä suurista ihmeistä. Saatan jäädä tuijottamaan riisipellon kauneutta ja syvää vihreyttä. Bloggaan tietenkin myös joogasta ja surffielämästä. Balilla sattuu ja tapahtuu välillä aivan uskomattomia asioita. Haluan jakaa näitä sangen kirjavan kulttuurin ihmeitä enemmän suomalaisten lukijoiden kanssa.

Haluan tuoda esiin myös sen, että on niin monta tapaa elää tätä elämää. Vapaa-ehtoinen yksinkertaisuus on meidän perheemme valinta. Kerron, miten se toi meille positiivisemman ja laadukkaamman elämän toisella tapaa.

Minulle on tärkeää kirjoittaa myös henkilökohtaisemmista ja kipeistäkin aiheista, kuten veljeni kuolemasta – joka tapahtui kolme vuotta sitten. En pelkää näyttää haavoittuvuuttani.

Jos pystyn omalla tavallani kirjoittamisen kautta auttamaan toisia ja tuomaan hiukan enemmän valoa sekä iloakin, niin olen onnistunut tavoitteessani!”

Haaveiletko muutosta ulkomaille?

Girya

Sanna jätti oravanpyörän ja muutti perheineen Balille: “Meille kirkastui, ettemme kuulu enää Eurooppaan”

Kaikki me löydämme onnemme eri paikoista ja mielentiloista. Toivotan Sannalle perheineen onnea Balilla asumiseen, vaikka olen varma, että he eivät enää pitkään jaksa Balilla asuakaan. Jossain vaiheessa elämän realiteetit tulevat vastaan ja edessä on muutto Suomeen tai turvalliseen Singaporeen. Kannustan kaikki tekemään tällaisia samanlaisia kokeiluja elämässään. Elämä on aivan liian lyhyt, että sen tuhlaa jossain Kuisankoskella, Helsingissä tms.
Lue kommentti

”Iäkkäät naiset ovat kokeneet elämää ja nähneet maailmaa, joten on ollut mukavaa keskustella heidän kanssaan”, Raimo Palin kertoo treffeistään.

Elokuussa Raimo Palinin, 83, lapsenlapsi Rasmus Tikkanen latasi Facebookiin julkaisun, jossa etsi seuraa ukilleen. Treffi-ilmoituksesta tuli somehitti, joka keräsi lähes 4 000 jakoa, ja monet mediat uutisoivat siitä.

Ilmoitus sai alkunsa, kun kaksikolla oli pari tuntia luppoaikaa laivalla. Rasmus luonnosteli tekstin puhelimellaan ja luki sen Raimolle, joka sanoi oitis, että mikäs siinä.

”1933 sodan jalkoihin syntynyt ukkini on viettänyt rikkaan elämän, kasvattanut 3 tyttöä ja oli elämänsä rakkauden kanssa yli 60 vuotta yhdessä. Mummin sivut loppuivat kuitenkin yllättäen kesken, suru oli järkyttävä. -- Mutta niin ihmismieli ja aika ovat ihmeellisiä asioita, ne parantavat syvimmätkin haavat. Ukilla on vielä monta sivua jäljellä. Se voi olla aika kiva tarina!” Rasmus kirjoitti Facebookiin.

”Kasikymppiseks ukoks hän on todella reipas, skarppi, kohtelias ja hyvässä kunnossa. Joten jos tiedät jonkun yksinäisen hot grandmaman tai greatgrandmaman niin help a brother out! Saa laittaa viestiä niin Raimo tässä, ylpeä laivaston upseeri ja herrasmies, lähtee mielellään tutustumaan.”

Nyt Raimo kertoo Me Naisille, että ilmoituksesta on poikinut kymmeniä, ehkä jopa satoja, yhteydenottoja. Naisten valokuvat, numerot ja osoitteet ovat Rasmuksen koneella. Raimo asuu Espoon Matinkylässä, joten kaksikko on huomioinut pääkaupunkiseudulla asuvat vastaajat.

– Yksinäisiä naisia näyttää olevan hirveän paljon. Usein tytär on huomannut, että äiti on yksinäinen, ja antanut hänen puhelinnumeronsa, Raimo sanoo.

Kaikki Raimon tapaamat naiset ovat hänen tapaansa leskiä.

– Kymmenkuntaan naiseen olen ottanut yhteyttä. Ollaan käyty kahvilla ja juteltu, parin kanssa useammankin kerran.

– On virkistävää tutustua hienoihin naisiin. Kauhean fiksuja ovat olleet kaikki. Iäkkäät naiset ovat kokeneet elämää ja nähneet maailmaa, joten on ollut mukavaa keskustella heidän kanssaan.

Yhden naisen kanssa Raimo kävi katsastamassa Helsingin joulukadun: kävelemässä Aleksanterinkadulla ja Esplanadilla sekä Stockmannin tavaratalossa. Suunnitteilla on myös teatteri- ja konserttikäyntejä.

Raimon unelmatreffeillä mentäisiin oopperaan tai konserttiin ja sen jälkeen syömään ravintolaan.

– Se olisi oikein hieno ilta.

”Keskustelu on lähtenyt kulkemaan heti, ihan kuin olisimme vanhoja tuttuja.”

Treffit eivät ole jännittäneet yhtään.

– Olemme sopineet tapaamisen kahvilaan tai ravintolaan, ja tunnusmerkkinä on ollut herrasmies, jolla on valkoinen tukka. He ovat sitten tulleet tervehtimään. Keskustelu on lähtenyt kulkemaan heti, ihan kuin olisimme vanhoja tuttuja.

Raimo ei ole ajatellut, haluaako vakavaa parisuhdetta.

– Tässä vaiheessa on ollut kiva tavata useampia.

Juuri tällä hetkellä deittailu on pienellä tauolla alkuvuoteen asti. Raimo viettää nyt aikaa kakkosasunnollaan Saarenmaan Virossa, koska Espoon-asunto on lapsen käytössä. Saarenmaalla deittailu olisi vaikeampaa, sillä Raimo ei harmikseen puhu viroa. Hän on kyllä puhunut tapaamiensa naisten kanssa reissusta saarelle.

– Tässä lähellä on kolme isoa hotellia ja kaiken maailman ohjelmaa: hierontoja, kylpyjä, jalkahoitoja, manikyyrejä, pedikyyrejä...

Paikan päälle on hieman monimutkaista matkustaa, mutta kiinnostusta on ollut ja Raimo uskoo, että joku naisista tulee kesällä. Silloin olisi hienot oopperajuhlatkin.

Pappaporukassa hengailu ei tunnu omalta

Deittailu on tärkeää siksikin, että Raimon ystävät ovat kaikki kuolleet.

– Minulla on sen verran huono tuuri, että vain yksi ainoa rippikoulukaveri on elossa, mutta hänestäkään ei ole kuulunut nyt vuoteen.

Myös sukulaiset ovat kuolleet, lukuun ottamatta jälkikasvua neljässä sukupolvessa: Raimolla on kaksi tytärtä elossa, neljä lastenlasta ja kaksi lastenlastenlasta. Osa heistä asuu maailmalla, mutta heihin ukki pitää yhteyttä Skypellä.

Lähipiiri on ollut innoissaan Raimon deittailusta.

”Laskevat leikkiä ukin menoista ja sanovat, että ukin leidit.”

– Laskevat leikkiä ukin menoista ja sanovat, että ukin leidit.

Kotinsa vastapäisessä Iso Omena -kauppakeskuksessa Raimo näkee, kun hänen ikäisensä miehet viettävät aikaa yhdessä kahviloissa.

– Siellä ne istuvat, viisi tai kuusi samassa pöydässä. En jaksa sellaista. Olin 57 vuotta naimisissa ja tyttöjen ympäröimänä, kun heitä kasvatin. Jostain syystä en osaa miesten kanssa keskustella. Vähän pitkästyttää.

Siksikin uusi vilkas treffielämä on ilahduttanut arjessa valtavasti. Olisikohan moni ikätoveri kateellinen Raimon viennistä?

– Miesten kadehtima, naisten ihailema, Raimo veistelee ja nauraa.

Sami Hedberg kertoi Me Naisille, ettei hän ymmärrä, miksi Kaarina Hazard meni taannoisessa Konttori-kritiikissään henkilökohtaisuuksiin. Hazard sanoo, ettei käyttänyt sanaa ”pullea” kielteisessä merkityksessä.

Toimittaja Kaarina Hazard kirjoitti taannoin Image-lehteen stand up -koomikko Sami Hedbergiä ja Konttori-sarjaa kritisoivan esseen. Sami kertoi Me Naisille hämmentyneensä kirjoituksesta ja miettineensä, miksi se oli tehty.

– Suomessa kirjoitetaan televisiosta, sen lajeista ja keinoista, aivan liian vähän. Tv-fiktio on tärkeä kulttuurimuoto ja olisi hienoa, jos siihen kiinnitettäisiin perusteellisempaa huomiota, Kaarina Hazard vastaa.

Imagessa Kaarina kirjoittaa: Hedberg on se vaaraton, pullea poika, ylikasvanut pikkuveli, joka häissä sahtipäissään lyö reisiinsä ja hokee Otetaans taas! ja jota ei kenenkään tarvitse pelätä eikä haluta. Koko teksti on luettavissa Imagen nettisivuilta.

– Mietin pitkään, miksi tämä kirjoitus on tehty. Minun valintani rooliin voi kyseenalaistaa, mutta miksi piti mennä henkilökohtaisuuksiin? Minuahan arvosteltiin paitsi ulkoisesta habituksestani, jopa siitä, etten ole seksuaalisesti haluttava. Olen edelleen hämmentynyt, Sami kertoi Me Naisille.

Myös Samin äiti harmistui tekstin sisällöstä.

– Äitini pahoitti todella mielensä poikansa henkilökohtaisesta arvostelusta. Ymmärrän, että julkisessa ammatissa olen vapaata riistaa, mutta kritiikin pitäisi kohdistua työhöni eikä persoonaani.

Kaarina ei omasta mielestään käyttänyt sanaa "pullea" kielteisessä merkityksessä, vaan sen teki media.

– Uskon, että Samin tulkintaa ohjasi iltapäivälehtien jo hänen puolestaan tekemä tulkinta.

Hyvää palautetta tekstin lukeneilta

Kaarinan mukaan Imagen päätoimittaja Heikki Valkama oli pyytänyt häntä kirjoittamaan The Office -sarjaa käsittelevän esseen, koska tiesi hänen olevan kiinnostunut aiheesta.

– Sami Hedberg tuli esseeseen siksi, että hänet oli valittu sarjan suomalaisversion päärooliin.

Kaarina kertoo saaneensa hyvää palautetta esseestään "niiltä, jotka ovat sen lukeneet."

– Vastakkainasetteluun ei ole mitään syytä, tuskin sen enempää Samin kuin minunkaan mielestäni. Mutta riita myy, hän huomauttaa.