Jukka Viikilän Finlandia-palkittu romaani kertoo Engelin ajan Helsingistä. Hän omisti palkintosumman vaimolleen Maijalle. Kuvat: Milka Alanen
Jukka Viikilän Finlandia-palkittu romaani kertoo Engelin ajan Helsingistä. Hän omisti palkintosumman vaimolleen Maijalle. Kuvat: Milka Alanen

Finlandia-voittaja Jukka Viikilä ja hänen vaimonsa Maija eivät ole koskaan murehtineet liikoja, vaikka rahatilanne on vaihdellut. Pariskunta uskoo, että taiteilijaelämä on ollut suhteelle vain hyväksi. –Olemme olleet aika vapaita lintusia.

Tiistaiaamuna 22. marraskuuta kirjailija Jukka Viikilä, 43, ja hänen vaimonsa Maija Viikilä, 37, istuivat kotona ja odottivat. Ennen yhtätoista selviäisi, saisiko Jukan romaani Akvarelleja Engelin kaupungista Finlandia-palkinnon.

Kun puoli yhteentoista mennessä mitään ei ollut kuulunut, Viikilät alkoivat ajatella, ettei palkintoa tullut.

– Puhuimme, että oli tosi hyvä, että Jukan kirja oli päässyt ehdolle. Sekin oli jo huippujuttu, Maija sanoo.

Hän alkoi valmistautua töihin lähtöön ja meni kylpyhuoneeseen meikkaamaan. Silloin Jukan puhelin soi. Kylppäriin asti kuului, kuinka Gummeruksen kustannusjohtaja Anna Baijars ja muut kustantamon työntekijät huusivat suoraa huutoa puhelimeen. Voitto tuli!

– Olen kahdesti elämässäni ollut sellaisessa tilanteessa, ettei minusta tule kuin itkua ja naurua. Toinen oli se, kun tein raskaustestin, ja toinen oli tämä, Maija kertoo.

Hän hyppi ja huusi niin, että alakerran naapuri laittoi viestiä, saako tulla onnittelemaan. Ei saanut, sillä viralliseen julkistukseen oli vielä kaksi päivää. Seuraavaksi piti viedä päiväkotiin salaisuutta pitämään parin viisivuotias tytär, joka oli juuri nähnyt vanhempiensa sekoavan, koska isin kirja sai palkinnon.

– Ensimmäinen asia, jonka tyttö päiväkodin ovella sanoi, oli että isin kirja voitti, Maija nauraa.

”Olin kovasti runoilija jo silloin, vaikka kesti yli kymmenen vuotta ennen kuin julkaisin ensimmäisen kirjani.”

”Olemme aina puhuneet ihan koko ajan, ihan kaikesta”, Viikilät kertovat.
”Olemme aina puhuneet ihan koko ajan, ihan kaikesta”, Viikilät kertovat.

Boheemi taiteilija ja abityttö

Kaksi päivää myöhemmin Jukka otti Finlandia-palkinnon vastaan Kansallisteatterin lavalla Helsingissä. Hän omisti palkinnon kaikille ”tyhjäntavoittelijoille ja dropouteille”, jotka kirjoittavat silkasta kirjoittamisen ilosta ja lupasi palkintosumman, 30 000 euroa, vaimolleen.

– Kiitän rakastavaa vaimoani Maijaa, joka on seurannut kirjoitustouhujani kohta 18 vuotta. Alkuvuosina, kun olin kaiken ansainnan ulkopuolella, hän kantoi taloudellisen vastuun elämässämme, Jukka sanoi .

Parin suhteen alkuvuosina Jukka oli puheensa kaltainen tyhjäntavoittelija. Hän oli 25-vuotias boheemi taiteilija tavatessaan 19-vuotiaan abiturientti-Maijan veljensä synttäreillä alkuvuodesta 1999.

– Olin kovasti runoilija jo silloin, vaikka kesti yli kymmenen vuotta ennen kuin julkaisin ensimmäisen kirjani, Jukka muistelee.

Maija alkoi viettää paljon aikaa Jukan ja tämän veljen asunnolla. Maijan äiti soitteli veljesten lankapuhelimeen tyttären ylioppilaskirjoituksista huolestuneena.

– Selitin, että katsomme Ingmar Bergmanin elokuvia, ja opin siitä ruotsia, Maija sanoo.

– Kyllä mä näytin sulle järjettömän tylsiä elokuvia silloin, Jukka huokaa.

”Kivaahan meillä on ollut.”

Saman vuoden marraskuussa Maija ja Jukka muuttivat yhteiseen asuntoon.

– Ei siinä mitään etsikkoaikaa ollut, Maija miettii.

– Olimme aika vapaita lintusia. Ei siihen kuulunut ajatuksia siitä, että mitäköhän tulevaisuudessa tai miten vakavasti tässä ollaan.

Jukka vastusti kaikkea virallista – tutkintoja, virstanpylväitä, instituutioita – eikä suostunut kutsumaan suhdetta seurusteluksi. Mutta siitä lähtien yhdessä on oltu.

– Aika erikoista, että näin on käynyt. Kivaahan meillä on ollut, Jukka pohtii.

Ironisesti farmariautoisä?

Parikymppisen Jukan ystäväpiirissä oli tavallista elellä työttömyystuella ja vapaana kirjailijana. Mutta yhteisen asunnon vuokran maksamiseksi täytyi mennä töihin. Maija työskenteli kahvilassa ja Jukka päiväkodissa, kunnes päätti pyrkiä Teatterikorkeakouluun.

– Olin lopettanut muusikonopinnot enkä olisi pyrkinyt Teatterikorkeaan ilman, että Maija olisi patistanut.

Hän irtisanoutui kaksi kuukautta ennen pääsykokeita. 22-vuotias Maija jatkoi töissä ja elätti pariskuntaa.

– Se oli aika iso uhraus unelman eteen. Teakin alkuvaiheet olivat aika intensiivisiä, eikä siinä tullut kysymykseen olla duunissa, Jukka kertoo.

– Vierastan uhraus-sanaa, koska mulle Jukan pyrkiminen Teatterikorkeaan oli niin tärkeä asia. Varmaan toivoin, että siinä kävisi juuri niin kuin siinä kävi, eli että se sysäisi eteenpäin jotain isoa, Maija kertoo.

”Olemme tehneet vuosien varrella pieniä tekoja toinen toisillemme, ei niitä enää ajattele uhrauksina.”

On Jukkakin elättänyt kirjoitustöillään perhettä puoli vuotta, kun Maija teki sisustusarkkitehdin opintojen lopputyötä Aalto-yliopistoon.

– Kun olemme tehneet vuosien varrella tällaisia pieniä tekoja toinen toisillemme, niin ei niitä enää ajattele uhrauksina. Kaikki tulee kotiin päin, Maija toteaa.

Ei ole yllätys, että suhteen viralliset merkkipaalut, kuten kihlaus ja avioliitto, ovat olleet Maijan ideoita.

– Olin nuorena hyvin ylenkatseinen kaikkea tällaista kohtaan. Sovimme, että jos pääsen teatterikouluun, mennään kihloihin. Kun pääsin sinne, ei ollut vaihtoehtoja, Jukka muistelee.

– Menimme naimisiin vuonna 2005. Se oli ehdottomasti mun toive, Maija kertoo ja lisää:

– Pidän hirveästi romanttisista asioista ja teoista. En ymmärrä, miksi pitää vastustaa jotain sellaista, mikä on lähtökohtaisesti mukavaa ja kivaa.

Kun perheeseen syntyi viisi vuotta sitten tyttö, oli taiteilijaelämää viettäneestä kapinallisesta nuorukaisesta tullut puolivahingossa naimisissa oleva pohjoishelsinkiläinen perheenisä, joka kuskaa perhettä farmarimallisella Volkswagenilla.

– Näin on päässyt käymään. Ajattelen, että tämä on jotain ihan muuta kuin miltä näyttää, vain hauska kulissi vapaammalle elämälle, Jukka kuvailee.

Tosin kavereiltaan hän on saanut kuulla, ettei farmaria ajavan perheenisän rooli näytä muiden silmiin yhtään ironiselta.

”En ole tavannut toista ihmistä, joka pystyisi tuollaisessa tilanteessa keskittymään omiin tekemisiinsä olematta äkäinen.”

Töissä lapset selässä

Jos Jukka onkin lipsahtanut keskiluokkaisen perheenisän rooliin, on kirjailijantyö yhä yhtä täysivaltaista.

– Kirjoitan koko valveillaoloajan, mutta puolen tunnin pätkissä. Odottelen, ja kun tulee jotain mieleen, jatkan.

Kirjoituspäivä alkaa rauhallisesti. Kun tytär on päiväkodissa ja Maija töissä, Jukka kirjoittaa, nukkuu päiväunet perheen 14-vuotiaan kissan kanssa ja kirjoittaa taas. Päivää rytmittävät musiikin kuuntelu ja kahvin keittely espressokoneella.

Iltapäivällä tunnelma muuttuu. Naapurustossa on paljon lapsia, joten ovikello alkaa soida, ja siitä villiintyy perheen sekarotuinen koira. Tässä ympäristössä Jukka on kehittänyt rautaisen keskittymiskyvyn.

– Parhaimmillaan mulla on kolme lasta selässä roikkumassa. Ne katsovat Frozenia, ja minä kirjoitan.

– En ole tavannut toista ihmistä, joka pystyisi tuollaisessa tilanteessa keskittymään omiin tekemisiinsä olematta äkäinen, Maija sanoo.

Mutta vaaditaan kirjailijan perheenjäseniltäkin pinnaa. Mikä tahansa keskustelu tai yhteinen ateria saattaa keskeytyä kirjoittamisen takia.

– Ajatukset pitää kirjoittaa ylös. Se voi olla vähän rasittavaa perheenjäsenille.

– Rasittavaa on se, ettei koskaan tiedä, tekeekö Jukka töitä vai pelaako NHL-peliä. Ei tiedä, koska voi häiritä tai kysyä, Maija miettii.

Yhteisten vuosien ansiosta homma kuitenkin toimii.

– Olemme olleet niin pitkään yhdessä, että olemme kasvaneet toistemme tarpeisiin.

”Olemme aina olleet hirveän hyviä nauttimaan elämästä ja hetkestä.”

Elintaso vaihtelee

Lapsiperhearki ja kirjailijan työ ovat Jukan mielestä hyvä yhdistelmä. Kun lapsi oli pieni, Jukka oli hänen kanssaan vanhempainvapaalla.

– Pieni lapsi nukkui päivällä ihan hyvin, vaikkei yöllä nukkunutkaan. Pystyin siinä samalla kirjoittelemaan.

Romaanin kirjoittamista pidetään usein pitkäjänteisyyttä ja istumalihaksia vaativana hommana, joka ei hoidu lapsenhoidon ohessa kirjoittelemalla. Jukasta kirjoittaminen ei tunnu raskaalta.

– Engel-kirja ei ollut lainkaan työläs. Kirjoitin hyvin rauhallisesti, melkein nautiskellen. Se oli enemmän lauseiden rakentelua kuin koneen hakkaamista flow-tilassa.

Sen sijaan päivätyön ja kirjailijuuden yhdistäminen ei ole helppoa.

– Olin syksyllä kuukausipalkkaisessa opetustyössä, mutta koin sen mahdottomaksi ja jouduin irtisanoutumaan. Voi olla, että myöhemmin tulee aika, jolloin haluaa sentyyppistä taloudellista turvallisuutta.

Koska molemmat Viikilät ovat freelancereita, perheen rahatilanne vaihtelee.

– Olen erittäin huono varautumaan puskureilla enkä ole ikinä säästänyt. Se on sitten elintaso, joka vaihtelee.

– Rahatilanne alkaa hermostuttaa vasta sitten, kun rahaa ei ole kahvilla tai oluella käymiseen. On sellainen typerä luottamus, että en ole hirveän kova huolehtimaan tulevaisuuden asioista.

Myöskään Maija ei ole säästäjäluonne.

– Olemme aina olleet hirveän hyviä nauttimaan elämästä ja hetkestä, hän sanoo.

Maija uskoo, että turvallisuudentunne tulee läheisistä. Molempien vanhemmat ovat aina käytettävissä esimerkiksi lapsen hoitoon .

30 000 euron Finlandia-palkintosumman käytöstä Maija on jo päättänyt.

– Suurin osa menee asuntosäästötilille, koska asumme nyt vuokralla. Pienellä osalla hemmottelen itseäni, hän kertoo.

Hän aikoo jatkaa olkavarressaan olevaa tatuointia ja katsella joitakin kivoja saappaita tai laukkua – jotakin laadukasta, mutta ei mitään Vuittonia.

Juttelua ja ylianalysointia

Viikilät ovat aina viettäneet paljon aikaa kahdestaan.

– Meillä ei ole sellaisia rajoja, että sun aika ja mun aika tai sun jutut ja mun jutut, Maija sanoo.

– Minä käyn tasaisin väliajoin kavereiden kanssa Rytmi-baarissa. Se on sitten niin sanottua omaa aikaa, Jukka kertoo.

Hän on kotihiiri, joka ei kaipaa lomareissuja. Maija taas haluaa matkailla ja mökkeillä. Jukka ei ole juuri lomaillut kolmeen vuoteen. Kun Maijalla on lomaa, Jukka pyörii mukana vihkosen ja tietokoneen kera.

”Toinen elää kanssani, ja se on hänen ainutkertainen elämänsä.”

Vaikka yhdessä ollaan tiiviisti, Viikilät arvostavat myös omaa tilaa.

– Pitää huolehtia siitä, että kummallakin on riittävästi mahdollisuuksia toteuttaa sellaisia asioita, joita haluaa tässä elämässä tehdä, Jukka sanoo.

– Pitkässä suhteessa on tietynlainen vastuu. Toinen elää kanssani, ja se on hänen ainutkertainen elämänsä.

Maijan mielestä pitkän suhteen salaisuuksia ovat yhteenhioutuminen ja puhuminen.

– Olemme alusta asti puhuneet ihan koko ajan ihan kaikesta. Varmaan ylianalysoimmekin välillä asioita. Kompromisseja on ihan pakko tehdä, ei voi pitää vain omista ajatuksistaan kiinni.

Jukka on saanut puhumiseen mallin kotoaan.

– Mutsi ja faija ovat sellaisia juttelijoita. He vain istuvat pöydän ääressä ja juttelevat. Heillä ei ole radiokaan auki.

18 vuoden yhdessäolonsa aikana Viikilät eivät ole kertaakaan joutuneet miettimään eroa.

– Tietenkään meidän elämä ei ole aina auvoista ja kriisitöntä, mutta en ole joutunut sen ajatuksen kanssa vastakkain, Jukka kertoo.

– En usko, että kyse on meidän hyvyydestämme. Se on vain sattunut menemään niin.

Viikilät arvelevat, että taiteilijaelämä on ollut suhteelle hyväksi.

– On ollut niin vapaata, Maija sanoo.

Jukka on samaa mieltä:

– Mulla ei ole ikinä ollut vapauden kaipuuta, koska saan olla ja mennä ja tehdä tosi paljon. Sattumoisin elämä on kiemurrellut niin, että olen aika tyytyväinen tähän tilanteeseen.

Jukka ja Maija Viikilä

Jukka Viikilä on 43-vuotias kirjailija ja dramaturgi.

Maija Viikilä on 37-vuotias sisustusarkkitehti.

Asuvat Helsingissä viisivuotiaan tyttärensä, kissansa ja koiransa kanssa.

Maijan työ on Jukan harrastus ja toisinpäin: Maija lukee valtavasti, ja Jukka kerää klassikkohuonekaluja nettihuutokaupoista.

Lauran kertoo pahimmassa sairauden vaiheessa ajatelleensa, että vain fyysinen kipu saa henkisen tuskan helpottamaan. 

Vyöhyketerapeuttina ja hierojana työskentelevä Laura Tuomarila, 46, kertoi aiemmin tänä vuonna ilmestyneessä kirjassaan sairastuneensa syömishäiriöön 20 vuotta sitten. Lauran mukaan ensimmäiset vuodet hän sairasti anoreksiaa, myöhemmin sairaus oli jotain anoreksian ja bulimian väliltä.

– Noina vuosina kadotin sen vähäisenkin yhteyden itseeni, mikä minulla oli ennen sairauttani ollut. Syömishäiriö kaappasi identiteettini, ja minusta tuli yhtä kuin sairauteni. Se kuka minä olin, oli täysin hukassa, Laura kirjoittaa Kaunis minä – kun laihuudesta tulee pakkomielle -kirjassaan.

Nyt hän puhuu samasta aiheesta Ilta-Sanomien haastattelussa. Laura kertoo IS:lle yrittäneensä nuoruudessaan näyttää aina ulospäin vahvalta.

– Painoin omia tunteitani jonnekin taustalle ja olin erilaisissa porukoissa. Ahdistuin ja aloin hoitaa ahdistustani syömättömyydellä, hän kertoo.

”Psyykkinen kipu oli niin mieletöntä. Siihen oli hajoamassa siihen pahaan oloon.”

Laura kertoo, että syömishäiriöoireilu oli alkanut jo hänen lapsuudessaan. Syömisten kontrolloiminen oli hänelle keino kontrolloida elämän karikoita.

Sairaus tuotti hänelle suunnatonta henkistä kipua. Yksi keino säännellä mielen kipua Lauralle oli se, että hän alkoi viillellä.

– Psyykkinen kipu oli niin mieletöntä. Siihen oli hajoamassa siihen pahaan oloon. Ainoa keino minulla siihen, että sain ahdistuksen poistettua, oli se, että otin jonkun teräaseen ja vetäisin pienen viillon. Se fyysinen kipu vei sen psyykkisen kivun pois, hän kertoo IS:lle.

Aiemmin tänä vuonna ilmestyneessä kirjassaan Laura kertoi, että hänen perheensä oli tärkeä tuki toipumisprosessissa. Myös hänen miehensä Samuli Edelmann on auttanut häntä prosessissa. 

– Kukaan ei laittanut aikataulua sille, milloin pitäisi olla valmis. Sain tervehtyä juuri siinä tahdissa, mikä oli minulle sopivaa, hän kertoi. 

Pariskunnalla on kaksi yhteistä lasta: Venla, 16, ja Ilmari,12.

Game of Thrones -sarjassa näyttelevä Peter Dinklage on ryhtynyt Petan kanssa toimiin huskyjen hylkäämisen vähentämiseksi.

Huskyt ja suden näköiset koirat ovat tärkeä osa Game of Thrones -sarjaa, ja monet fanit haluavat lemmikikseen samanlaisia koiria. Valitettavasti ilmiö näkyy huskyjen hankkimisen lisäksi myös hylättyjen koirien määrässä.

Helsingin Sanomat kertoo, että Britanniassa hylätään nykyään vuosittain jopa 80 huskya. Ennen Game of Thrones -sarjan alkua määrä oli vain noin kymmenen huskya vuodessa.

Sarjassa Tyrion Lannisteria näyttelevä Peter Dinklage on HS:n mukaan huolestunut siitä, että Game of Thronesin fanit ovat ottaneet siperianhuskyja lemmikeikseen. Moneilta faneilta on puuttunut koiraa ottaessa varmuus siitä, että lemmikistä pystyy pitämään huolta.

Dinklage on yhdistänyt voimansa eläinsuojelujärjestö Petan kanssa estääkseen koirien harkitsematonta ostamista ja hylkäämistä.

Peter Dinklage. Kuva: Lucy Nicholson / Reuters
Peter Dinklage. Kuva: Lucy Nicholson / Reuters

– Ymmärrämme että hurjasusien suosion myötä monet ovat ostaneet huskyja. Se on väärin löytöeläintalojen kotia tarvitseville koirille, ja lisäksi myös näitä huskyja hylätään usein. Niin usein käy, jos koira hankitaan hetken mielijohteesta, Dinklage kirjoittaa.

– Pyydän ja anelen, jos aiotte ottaa koiran perheeseenne, olkaa varmoja siitä, että olette valmiita suureen vastuuseen.

Myös esimerkiksi Game of Thronesissa Arya Starkia näyttelevä Maisie Williams toimii aktiivisesti eläimien oikeuksien hyväksi. Williams on muun muassa protestoinut delfiinien metsästämistä vastaan sekä puhuu eläinkokeilla testaamattomien tuotteiden puolesta. Vuonna 2016 hän myös adoptoi itselleen hylätyn koiran.

 

– Alkoholinjuonnin lopettamisen jälkeen kehoni alkoi huutaa sokeria, Jari Sillanpää kertoo Ilta-Sanomissa.

Laulaja Jari Sillanpää, 52, kertoo Ilta-Sanomissa, miten alkoholin vähentäminen on vaikuttanut hänen hyvinvointiinsa. Jarin mukaan hänen painonsa on noussut tasaisesti viime kesästä lähtien.

– Aloin juoda viime kesänä limuja ja syödä irtokarkkeja. Limut tulivat alkoholin tilalla, Jari kertoo IS:ssa.

Jarin mukaan hän vähensi alkoholinjuontia ”radikaalisti” kolme vuotta sitten.

– Join ihan liikaa ja sain migreenioireita saunan ja alkoholin yhdistelmästä. Mutta alkoholinjuonnin lopettamisen jälkeen kehoni alkoi huutaa sokeria, hän kertoo lehden haastattelussa.

Jari sanoo haluavansa lopettaa limsojen juonnin, jotta pysyisi hyvässä kunnossa. Hän ei kuitenkaan mieti ulkonäköään enää yhtä paljon kuin nuorempana.

Vuonna 2014 Jari kertoi Me Naisten haastattelussa, että hänen painonsa on jojoillut vuosia.

– Olen kurinalaiseen elämään aivan liian laiska ja mukavuudenhaluinen. Iän myötä minusta on tullut myös armollisempi itseäni kohtaan. ­Painoni on uran varrella vaihdellut 80 kilosta yli sataan kiloon, joten yleisöni on tottunut näkemään minut kaikenkokoisena, Jari kertoi syksyllä 2014.

 

Vierailija

IS: Alkoholin vähentäminen ajoi Jari Sillanpään limsa- ja irtokarkkikoukkuun

Lopetin alkoholin juonnin (en ollut suurkuluttaja, lasi viiniä silloin tällöin) puolitoista vuotta sitten kokonaan kun aloin urheilla vakavammin. Puoli vuotta myöhemmin tajusin olevani sokerikoukussa. Saatoin syödä jopa puolikiloa karkkia/suklaata päivässä, joka päivä. Noin vuosi sitten päätin lopettaa sokerin syönnin (karkit ja vastaavat, ei hedelmiä). Alkoholiin en ole sortunut kertaakaan mutta sokeriin monta kertaa. Nyt taas kolme viikkoa ilman mutta vaikeaa se on edelleen. Sokeri on...
Lue kommentti
Anni Hautala lomaili kesällä avomiehensä stand up -koomikko Niko Kivelän ja molempien poikien kanssa Kreikassa ja mökillä. Kuva: Jonna Öhrnberg

Radiojuontaja Anni Hautala aloittaa joka maanantai terveellisen elämän, mutta päätös pitää korkeintaan keskiviikkoon asti.

Juontaja Anni Hautala, 35, julkaisee marraskuussa keittokirjan. Projekti alkoi, kun kustantaja otti suosikkijuontajaan yhteyttä.

– Minulla on helppo suhde ruokaan. Rakastan sitä, että en itsekään tiedä, mitä ruokaa laitan ja kaivelen kaapeista kaikkia tekotarpeita, Anni kertoi torstaina Otavan syyskauden avajaisissa.

Kesällä Anni vieraili kirjaa varten Champagnesen ja Cognacin kylissä, jossa tutustui juomien valmistusprosesseihin. Kirjassa on muutama drinkkiohje. Ruuan suhteen Anni kuvailee olevansa nautiskelija.

”Ehkä minulla on jokin hyvä geeni, että en liho niin paljon.”

– En ole koskaan ollut millään dieetillä. Minulla on siihen liian huono itsekuri. Ehkä minulla on jokin hyvä geeni, että en liho niin paljon.

Keho ei totu aikaisiin aamuherätyksiin

Radio Suomipopin Aamulypsyä juontava Anni herää joka aamu ennen viittä. Aikaisin herääminen ja väsymys lisäävät makeannälkää.

– Keho ei oikein totu siihen heräämiseen. Aloitan joka maanantai terveellisemmän elämän ja suunnittelen karkkilakkoa, mutta se loppuu viimeistään keskiviikkona. Toimituksessa on usein karkkeja ja herkkuja, joihin sorrun.

”Loppukevät oli ihan hullua juoksua.”

Aamulypsyn lisäksi Anni jatkoi tällä viikolla kesän jälkeen Idolsin kuvauksia. Kuuden viikon kesäloma tuli tarpeeseen.

– Olin todella tiukka lomasta. Loppukevät oli ihan hullua juoksua ja odotin jo lomaa. Huomaan, että käyn silloin kärsimättömäksi; en jaksaisi yhtään mitään korjauksia tai muutoksia, vaan olin, että kuvataan nyt vaan.