Elisabeth Rehn sanoo seuraavansa ihmetellen nykyistä poliittista kulttuuria. Kuva: Heli Blåfield
Elisabeth Rehn sanoo seuraavansa ihmetellen nykyistä poliittista kulttuuria. Kuva: Heli Blåfield

Elisabeth Rehn kokee, että naisia testataan politiikassa ihan eri tavalla kuin miehiä. – Kieli valuen odotetiin, milloin munaan oikein kunnolla. En mokannut sitten kuitenkaan.

Entinen puolustusministeri ja pitkäaikainen kansanedustaja, kaksinkertainen presidenttiehdokas Elisabeth Rehn näkee ympärillään yhä pätevien naisten vähättelyä, jopa kampittamista.

– Se, mikä minua naisena kismittää, on tämä asenne. Miten määrätietoisia naisia härnätään, ei uskota heidän kykyihinsä. Naispääministereistä tai ainoasta naispresidentistämme puhutaan eri tavalla. Nyt sanotaan ilkeästi, että "se nyt oli sitä Halosen aikaa". Minulla on sellainen tunne, että Tarja Halonen on niin itsepäinen taistelija, että hän ei ole antanut itsensä lamaantua puheista vaan jatkaa hyvää työtään, Rehn pohtii Me Naisten haastattelussa.

– Kun toimin ensimmäisenä naisena puolustusministerinä, minua yritettiin kovasti kampittaa. Kieli valuen odotettiin, että milloin munaan oikein kunnolla. Paavo Väyrynen yritti saada minua erilaisiin ansoihin, mutta ei onnistunut. En mokannut sitten kuitenkaan.

Rehn, 82, seuraa yhä tarkasti päivänpolitiikkaa, usein hämmentyneenä.

– Nykyinen politiikka ihmetyttää aika lailla tällaista vanhaa konkaria. Kun minä olin kansanedustajana, meillä ei ollut minkäänlaista henkilökohtaista assistenttia. Kaikki tehtiin itse, itse vastattiin puhelimeen. Olimme aina tavoitettavissa.

– Nykyisin kansanedustajien pitää pysyä ryhmäkurissa ja ruodussa. Puhutaan omantunnonkysymyksistä, joissa saa poiketa. Minulla oli aikanaan aika väljä omatunto, ja äänestin sen mukaan, mistä ei aina pidetty. Se antoi kuitenkin mielikuvan, että yksittäisillä kansanedustajilla on jokin merkitys, Rehn pohtii.

Lue Elisabeth Rehnin koko haastattelu Me Naisten numerosta 31/2017. Rehn puhuu Tämän olen oppinut -haastattelussa lisäksi muun muassa pitkästä liitostaan Ove Rehnin kanssa, pariskunnan läpikäymistä taloudellisista vaikeuksista sekä lapsuudesta jatkosodan varjossa. Tuoreen digilehden voit lukea täällä.

Näyttelijä Eija Vilpas on huomannut, että nauraminen on terapeuttista.

Näyttelijä Eija Vilpas täytti vastikään 60 vuotta. Tämän olen oppinut -haastattelussaan hän kokee, että vielä on paljon tehtävää.

–Haluaisin opetella suunnistamaan. Viihdyn metsässä, mutta en uskalla mennä vieraaseen metsään edes kompassin ja kartan kanssa, koska minulla on niin onneton suuntavaisto. Ruotsin-laivallakin hytin löytäminen on aivan mahdotonta, kansansuosikki nauraa.

Ikääntyessään Eija kokee palanneensa nuoruuteensa: hän asuu taas yksin, ja perhearjen pyörittäminen on ohi. Kolme lasta ovat jo aikuisia. Seurana asuu kaksi koiraa ja kissa.

–Ystävien kanssa nauraminen on minulle tärkeää. Pitää jutella vakaviakin, mutta nauraminen on hirveän terapeuttista. Ajattelen, että kerran päivässä pitäisi nauraa oikein kunnolla, Eija sanoo.

–Ihmissuhteeni ovat aika pysyviä. Entisen miehenikin, Ville Virtasen, kanssa olemme hyviä kavereita. Ihmissuhteet voivat säilyä, vaikka elämäntilanteet muuttuvat.

Mitä Eija kertoo uskostaan? Entä 30 vuoden urastaan ”samalla raksalla”? Miten äitiys muuttuu ikääntyessä? Lue Eijan haastattelu Me Naisten uusimmasta numerosta 32/2017. Tuoreen digilehden voit lukea täällä.

Kun kyläkauppias Sampo Kaulanen menetti isänsä, hän sulkeutui suruunsa. –Jos surua ja katkeruutta alkaa turruttaa alkoholilla, ollaan väärällä tiellä, Minttu-vaimo miettii nyt.

Jounin kaupastaan tunnetulla Sampo Kaulasella, 38, ja vaimo Michele ”Minttu” Murphy-Kaulasella, 37, on takanaan poikkeuksellisen raskas vuosi.

Koko perheen elämä muuttui peruuttamattomasti keväällä 2016, kun Sampon isä teki itsemurhan kärsittyään pitkään mielenterveysongelmista. Eläkepäivät jäivät viettämättä, lastenlasten varttuminen näkemättä.

Sampo sulkeutui suruunsa. Vierellä Minttu sai huomata, että puoliso, joka oli aina ollut leppoisa veikko kuppia otettuaan, muuttui nyt synkäksi ja äreäksi.

–En pistä pahakseni sitä, että Sampo silloin tällöin lähtee parin kolmen päivän rännille kavereittensa kanssa. Mutta jos surua ja katkeruutta alkaa turruttaa alkoholilla, ollaan väärällä tiellä, Minttu miettii.

–Välillä olin Sampon juomisesta huolissani. En siitä, että hänelle kehittyisi alkoholiongelma, vaan niistä raskaista tunteista, jotka alkoholi nosti esiin, Minttu sanoo.

Muutos parempaan tapahtui vasta kuukausien jälkeen ensin perheen aurinkolomalla ja myöhemmin Sampon ja Mintun kahdenkeskisellä lomalla.

–Yhtäkkiä Sampo alkoi puhua tunteistaan ja peloistaan. Sen reissun jälkeen hänellä ei enää hitsannut niin pahasti, Minttu kertoo.

–On totta mitä sanotaan – ajan kuluminen auttaa suruun, Sampo sanoo.

Mitä Sampo ja Minttu ajattelevat läheisen itsemurhasta? Miten aviopari selviytyi rajusta vuodestaan? Lue Sampon ja Mintun tarina Me Naisten uusimmasta numerosta 32/2017. Tuoreen digilehden voit lukea täällä.