Menetykset ovat opettaneet Jaanaa. ”Täytyy elää itseään ja perhettään varten eikä miettiä sitä, mitä muut tekemisistäsi ajattelevat.” Kuvat: Milka Alanen

Jaana Ahlholmilla on haave: että joku kirjoittaisi kirjan hänen elämästään, sillä 33-vuotiaaksi hän on kokenut harvinaisen paljon sairautta ja kuolemaa. Sillä kirjalla olisi kuitenkin onnellinen loppu.

Jaana Ahlholmin kotona näkee, että täällä asuu sisustussuunnittelija: värimaailma on harmoninen, yksityiskohdat huolella mietittyjä. Hyllyillä on mustavalkoisia kuvia, joissa hymyilee nelihenkinen perhe. Seinällä on liitutaulu, jossa Meijän perhe -otsikon alla on aikatauluja ja iso sydän. Pörröiset Fanny-koira ja Onni-kissa kiehnäävät vuoron perään emäntänsä sylissä.

Kuolema, sairaus ja menetys tuntuvat kaukaisilta aiheilta tässä ympäristössä.

– Kun puhun kaikesta viime vuosina kokemastani, tuntuu, kuin puhuisin todentuntuisesta unesta. Mutta niin vain kaikki on oikeasti tapahtunut, Jaana sanoo.

Jaana on 33-vuotias, mutta hän on jo joutunut hautaamaan aviomiehensä, äitinsä ja isänsä.

Itse Jaana sai 24-vuotiaana tietää kantavansa BRCA2-geenivirhettä, joka nostaa rinta- ja munasarjasyöpien riskiä huomattavasti.

– Lääkäri sanoi, että kun sinulla on tuota ikää niin paljon, niin pitäisi alkaa ajatella perheen perustamista, jotta voi mahdollisimman aikaisin tehdä päätöksiä poistotoimenpiteistä, Jaana muistelee.

”Pohdimme, käynkö ensin koulun loppuun, mutta päätimme, että lapsi voi tulla, jos on tullakseen.”

Tuolloin Jaana oli vasta aloittanut sisustussuunnittelijan opintonsa. Poikaystävän kanssa oli puhuttu, että lapsia tehtäisiin sitten joskus.

– Pohdimme, käynkö ensin koulun loppuun, mutta päätimme, että lapsi voi tulla, jos on tullakseen.

Jaana ehti opiskella vuoden ennen kuin tytär syntyi kesällä 2008.

Tuoreet vanhemmat menivät kihloihin tyttären ristiäisissä, ja hääpäiväksi sovittiin sama kuin prinsessa Victorialla, 19. kesäkuuta 2010.

Ennen kuin häitä päästiin juhlimaan, Jaanalle tehtiin kuitenkin vielä iso leikkaus, jossa häneltä poistettiin kaikki oma rintakudos ja rakennettiin uudet rinnat implanteista.

Kaksi kuolinuutista

Heti häiden jälkeen nuoren perheen onnea varjosti se, että Jaanan äiti oli häviämässä taistelunsa syöpää vastaan. Hän oli ehtinyt jo toipua yhdestä rintasyövästä, mutta sairastunut uudestaan. Äiti oli saattohoidossa kotona, ja Jaana vietti paljon aikaa hänen vierellään.

Sitten yhtenä päivänä lapsenvahtina ollut anoppi soitti, että Jaanan mies oli saatava heti sairaalaan. Miehellä oli kyynärpäässä selittämätön, kova kipu, johon kipulääkkeet eivät enää tepsineet.

– Lähdin äidin luota, ajoin tuhatta ja sataa kotiin ja sitten heti tuhatta ja sataa sairaalaan, Jaana muistaa.

”Soitin miehelle sairaalaan, että äiti kuolee tänään.”

Mies otettiin sairaalaan sisään, ja Jaana meni kotiin muutaman tunnin yöunille. Aamulla Jaana meni taas äitinsä luo. Siellä hän kuuli jo ovensuusta, miten vaikeaa äidin hengitys oli.

– Soitin miehelle sairaalaan, että äiti kuolee tänään. Eikä siinä mennyt kuin muutama tunti.

Kuolleen äitinsä luota Jaana suuntasi miestään katsomaan. Häntä pelotti, että mieheltä vuosia sitten leikattu melanooma oli levinnyt, vaikka kaiken oli pitänyt olla kunnossa. Pelko ei ollut turha: sairaalassa lääkäri ­ilmoitti, että melanooma oli levinnyt luustoon, maksaan ja aivoihin.

– En tiedä, sanoivatko lääkärit koskaan miehelleni, että tämä on tässä. Minulle sanoivat.

Koska Jaana oli juuri seurannut äitinsä syövän etenemistä, hän tiesi, ettei aikaa ollut välttämättä jäljellä kauan. Avioelämää oli takana kaksi kuukautta, edessä ehkä joitain kuukausia, tuskin vuottakaan. Mies yritti käydä töissä saadakseen ajatuksia muualle, mutta oli lopulta niin väsynyt, ettei oikein pysynyt hereillä sairaalassakaan. Uudeksivuodeksi hän kuitenkin pääsi kotiin.

– Mies istui pyörätuolissa ja minä harjoittelin kipupumpun käyttöä, jotta kotona käyminen olisi vielä mahdollista. Uudenvuodenpäivänä oli kuitenkin pakko soittaa ambulanssi, Jaana kertoo.

Uudenvuodenpäivästä tuli yksi Jaanan kaksi ja puolivuotiaan tyttären varhaisimmista muistoista.

– Hän muistaa ambulanssimiehet, paarien vihreän peiton ja sen, että isi laitettiin vöillä kiinni paareihin. Osan asioista olen kertonut hänelle jälkikäteen, mutta en esimerkiksi sitä, minkä värinen peitto oli.

Seuraavana päivänä Jaana menetti aviomiehensä ja tytär isänsä. Koska tyttäreltä oli juuri kuollut mummi, hän ymmärsi nuoresta iästään huolimatta, mistä oli kyse.

– Hän sanoi: isi ei tule enää takaisin, Jaana kertoo.


Jaanaa on arvosteltu siitä, että hän alkoi tapailla nykyistä miestään oltuaan leskenä alle vuoden. ”Täällä eletään vain kerran,” Jaana kuittaa.


Mies kävelee vastaan

– Ihmismieli suojelee itseään sillä tavalla, että minulla ei oikein ole muistikuvia miehen kuoleman jälkeisistä kuukausista, Jaana kertoo.

Perhe ja ystävät auttoivat yli pahimmasta. Pikkuveli tuli avovaimoineen Jaanan ja tyttären luo asumaan. Kun Jaana romahti yksin itkemään vaatehuoneen lattialle ja ajatteli, että tästä ei enää nousta, ystävät neuvoivat hengittämään syvään. Tyttären takia oli kuitenkin pakko jaksaa.

– Lapsi oli jo menettänyt mumminsa ja isänsä, hänellä ei ollut enää varaa menettää äitiäkin.

Kylillä alettiin supista, oliko nuoren lesken sopivaa seurustella jo näin nopeasti uudestaan.

Miehen kuolemasta ei ollut vielä vuottakaan, kun Jaanan elämässä pilkahti jo valoa. Marraskuussa Jaana suuntasi tyttökavereidensa kanssa lomalle Playa del Inglésiin. Naiset ajautuivat viettämään iltaa miesporukan kanssa, ja Jaana antoi numeronsa yhdelle miehistä.

– Sen piti olla totaalinen rentoutumisloma, jolla ei tehdä mitään muuta kuin maataan auringossa ja ollaan vain. Ei todellakaan ollut tarkoitus lähteä etsimään poikaystävää, mutta siellä se käveli vastaan!

Reissun jälkeen mies tuli käymään Jaanan luona ja jäi sille tielleen.

– Otin alun kuitenkin tosi varovaisesti. Mietin, olenko valmis ja satutanko itseäni.

Pienellä paikkakunnalla samaa mietti moni muukin. Kylillä alettiin supista, oliko nuoren lesken sopivaa seurustella jo näin nopeasti uudestaan.

– Mies joutui myös läheisteni suurennuslasin alle, mutta hän ei säikähtänyt tarkkailua tai rankkoja kokemuksiani.

Kun aviomiehen kuolemasta oli kulunut tasan vuosi, Jaana itki uuden kumppaninsa olkaa vasten.

Uusi elämä alkaa

Vuoden päästä kohtalokkaasta lomamatkasta Jaanan, miehen ja tyttären uusioperhe muutti Joensuusta Lahteen. Yleensä Jaana on pikkutarkka, mutta sillä kertaa suhruiset kuvat uudesta kämpästä riittivät.

– Kaiken kokemani jälkeen kaipasin uutta alkua niin paljon, että olin valmis muuttamaan itse piirtämästäni talosta asuntoon, jota en ollut koskaan edes nähnyt.

Mies ajoi pakettiautoa, Jaana pientä keltaista beetleään, jonne oli sullonut lapsen, koiran, kissan ja perheen tärkeimmät tavarat.

– Mitä pidemmälle ajoin, sitä enemmän innoissani olin. Ihan kuin uuden ja vanhan elämän raja olisi kulkenut jossain Mikkelin kohdalla.

Pian muuton jälkeen Jaana alkoi puhua uudelle puolisolleen lastenhankinnasta. Lääkärin kanssa oli sovittu, että Jaanan munasarjat poistetaan, kun lapsiluku on täynnä tai kun hän on 35 vuotta. Munasarjasyöpä on kavala tauti, joka huomataan usein vasta, kun se on levinnyt munasarjojen ulkopuolelle.

Geenivirheen kantajakaan ei välttämättä koskaan sairastu, mutta Jaana ei kestänyt ajatusta siitä, että hänen miehensä tai lapsensa joutuisivat katsomaan avuttomina oman perheenjäsenen kärsimystä – niin kuin Jaana oli itse joutunut katsomaan.

”Kaiken piti olla hyvin, mutta taas vedettiin matto jalkojen alta.”

Kun Jaanan esikoinen oli kuuden, uusperhe täydentyi poikavauvalla.

– Kun poika syntyi, ajattelin, että nyt on kaikki hyvin, ja tässä on meidän perhe.

Vaikka Jaanan äiti ei ehtinyt tutustua tyttärensä kuopukseen, Jaanan isä onneksi ehti. Hän kävi tuohon aikaan usein Lahdessa ja vietti paljon aikaa lapsenlastensa kanssa.

– Ajattelin, että ihanaa, vauva tottuu heti häneen ja tytärkin näkee ukkia aika paljon.

Kun vauva oli kolme kuukautta, Jaana sai tiedon, että hänen isänsä oli sängystä noustuaan kaatunut lattialle. Isää oli yritetty elvyttää ja ambulanssikin oli tullut paikalle, mutta mitään ei ollut tehtävissä: sydän oli pettänyt.

– Kaiken piti olla hyvin, mutta taas vedettiin matto jalkojen alta. Silloin ajattelin, että tässä ei ole enää mitään järkeä. Ensimmäinen ajatukseni oli, että en jaksa enää surra ja itkeä.

Olenko ansainnut tämän?

Nyt isän kuolemasta on kaksi vuotta. Jaana, mies, lapset ja lemmikit elävät tasaista arkea Hämeenlinnassa, jonne he ovat muuttaneet. Tytär tupsahtaa punaposkisena koulusta, tekee läksyjä ja syö välipalaa. Sitten mennään isin kanssa pelaamaa Aliasta. Koska perheen kuopus puhuu isistä, on luontevaa, että isäpuoli on tyttärellekin isi.

Perheen lapsiluku on nyt täynnä, sillä syksyllä Jaanalta poistettiin munasarjat.

– Olen äärimmäisen tyytyväinen ja onnellinen siitä, että minulla on kaksi tervettä lasta. Mieluummin olen heidän kanssaan kuin haaveilen kolmannesta lapsesta ja ehtisin ehkä sairastua ennen lapsen saamista.

Hän on ollut leikkauspöydällä seitsemästi rintojen poistoon liittyvien operaatioiden takia ja kärsinyt munasarjaleikkauksen jälkeen kivuliaan kohtutulehduksen, mutta päällimmäinen tunne on helpotus.

– Mieluummin kävin läpi leikkaukset ja kivut kuin sairastumisen, sytostaatit ja rankat hoidot. Tekisin saman uudestaan.

”En uskalla sanoa ääneen, että olen onnellinen.”

Rakkaus ja ikävä nuorena kuollutta aviomiestä kohtaan eivät koskaan häviä, mutta Jaana tuntee saaneensa uuden perheen myötä uuden elämän.

– Menettämisen pelko nostaa silloin tällöin päätään: mietin, mitähän tapahtuu seuraavaksi. En uskalla sanoa ääneen, että olen onnellinen.

Voimaa Jaana on saanut lapsistaan. Hänelle on turha tulla sanomaan, että jostakin ylhäältä voisi saada apua. Jaana naurahtaa, että jos taivaassa on joku, tällä täytyy olla pahasti jotakin hampaankolossa häntä vastaan. Katkeruutta Jaana ei silti tunne – enää.

– Aikaisemmin mietin, mitä pahaa olen tehnyt, että minulle pitää sattua kaikki tämä. Toiset sanovat, että kaikelle on tarkoituksensa, mutta minä en ole löytänyt sitä. En mielestäni ole ollut niin paha ihminen, että olisin tarvinnut opetuksen.

Menetykset ovat silti opettaneet. Pienistä napiseminen ja muiden mielipiteiden murehtiminen ovat jääneet. Tilalle on tullut rentoutta, iloa ja kiitollisuutta omasta pikku perheestä.

Aviomiehensä kuoleman jälkeen Jaana halusi tehdä kaikkea uutta: hän on ollut on mainosmallina ja hypännyt benji-hypyn. Laskuvarjohyppy on edessä.

Muutama vuosi sitten Jaana alkoi haaveilla siitä, että joku kirjoittaisi kirjan hänen kokemuksistaan. Tarinallaan Jaana haluaisi tuoda lohtua ja valaa uskoa, että kaikesta on mahdollista selvitä.

Osaava kirjoittaja kuitenkin uupuu vielä, samoin teoksen loppuratkaisu. Kuopuksen syntymän jälkeen Jaana ajatteli, että kirja päättyisi siihen, että kätilö ojentaa hänelle poikavauvan. Isän kuolema kuitenkin kirjoitti tarinaa taas uusiksi, mutta Jaana uskoo yhä onnelliseen loppuun:

– Kaikki päättyy vielä hyvin.

Jaana Ahlholm

33-vuotias perheenäiti ja sisustussuunnittelija.

Asuu Hämeenlinnassa, kotoisin Joensuusta.

Perheeseen kuuluvat mies, 2- ja 8-vuotiaat lapset ja koira sekä kissa.

Harrastaa lenkkeilyä ja kuntosalilla käymistä.

Lämmöllä

Aviomiehensä, äitinsä ja isänsä menettänyt Jaana Ahlholm, 33: ”En jaksa enää surra ja itkeä”

Hienoa lukea tällaisesta selviytymistarinasta. Kyllä elämä kantaa, kun antaa mahdollisuuden itselle tuntea, kokea ja yrittää pettymyksustä huolimatta. Traaginen on elämä ollut minullakin kahden kirjankin verran. Kuolema on käynyt vieraissa useamman kerran ja kaikenlaista on sattunut. Tuttu tunne tuo, että välillä ajattelee: onko todella kaikki tapahtunut minulle. Elämä ei ole aina reilua, mutta kiitollinen olen, että olen kaikesta selvinnyt... tosin mitä lienee vielä tulossa, kuka tietää.
Lue kommentti

Ex-kilpauimari Hanna-Marialla ja Anssilla on ikäeroa 23 vuotta. – Rakkaudessa ikäerolla ei ole merkitystä. Tärkeintä on se, mitä löytyy korvien välistä ja mitä tuntee sydämessään, Hanna-Maria on kertonut aikaisemmin.

Ex-kilpauimari Hanna-Maria Seppälä, 32, on julkaissut Instagramissa harvinaisen yhteiskuvan, jossa hän on kumppaninsa, Anssi Hintsan, 55, kanssa. Pari poseeraa kuvassa ystäväpariskuntansa rinnalla.

 

Was great to see you guys and having you as guests. Felt like home having you around 😙 🇫🇮🇦🇺

Henkilön Hanna-Maria Seppälä (@hmseppala) jakama julkaisu

Hanna-Maria ja Anssi (kuvassa oikealla) menivät kihloihin viime kesänä Rion olympialaisten jälkeen Havaijilla.

Anssi Hintsa on hiljattain menehtyneen F1- ja urheilulääkäri Aki Hintsan veli. Hanna-Maria kertoi viime vuonna Eeva-lehdessä, että hänen ja Anssin suhde aiheutti aikoinaan monenlaisia reaktioita. Parilla on ikäeroa 23 vuotta, ja Anssilla on viisi lasta.

– Ymmärrän, että suhteemme oli monelle yllätys. Itselleni asia on ollut alusta saakka aivan luonnollinen juttu, sillä mielestäni rakkaudessa ikäerolla ei ole merkitystä. Tärkeintä on se, mitä löytyy korvien välistä ja mitä tuntee sydämessään, Hanna-Maria sanoi elokuussa julkaistussa haastattelussa.

Hanna-Maria kiitti Anssia myös tämän ymmärryksestä.

– Tiedän, että suhteessamme on edetty pitkälti kilpaurani ehdoilla. Olen ollut niin paljon poissa kotoa, että se on vaatinut Anssilta kärsivällisyyttä. Tuota menetettyä aikaa haluaisin antaa nyt takaisin, kun viimeisiä kisoja viedään, Hanna-Maria sanoi viime elokuussa ja viittasi päätökseensä lopettaa kilpaura.

Hanna-Marian Instagram-kuvasta uutisoi ensimmäisenä Seiska.

Manuela Bosco on rento vegaani, joka improvisoi lapsiperheelle kasvis- ja hiilihydraattipainotteista ruokaa. Kaapissa on aina kasvimaitoa, banaania ja makeita taateleita.

– Paluu juurille, kuvailee taiteilija ja entinen kilpaurheilija Manuela Bosco, 34, ruokafilosofiaansa.

Hän istuu kotitalonsa katutasossa olevassa luomukosmetiikkaa myyvässä liikkeessä ja esittelee vegaanista käsilaukkuaan.

Kaikki eettinen, luomu ja hyvää tekevä on Boscon sydäntä lähellä. Hän on vegaani, jonka ruokavalio painottuu hiilihydraatteihin.

– Syön 80-prosenttisesti hiilareita, kuten kasviksia, hedelmiä, juureksia, ja myös pastaa, nuudeleita ja riisiä. Kymmenen prosenttia ruokavaliostani on kasviproteiinia ja kymmenen prosenttia rasvoja, joita saan pääasiassa pähkinöistä ja siemenistä.

Ruoka ja sen vaikutukset omaan kroppaan tulivat tutuksi huippu-urheiluaikoina. Uran loppuvaiheessa Bosco oli jo kasvissyöjä sekä terveys- että eettisistä syistä. Hän ehti kokeilla monenlaisia trendikkäitäkin kasvispainotteisia ruokavalioita ennen kuin löysi nykyisen, itselleen parhaiten sopivan.

– Välillä palautin maitotuotteet ruokavalioon ja söin valtavia määriä rasvaisia ruokia, kuten pähkinöitä, siemeniä ja öljyjä. Se ei kuitenkaan sopinut minulle, kehoni meni tukkoon.

Nykyinen vegaaniruokavalio loksahti kohdalleen viitisen vuotta sitten.

”Tässä ruokavaliossa voi syödä itsensä kylläiseksi.”

Myös perheen italialaishaarassa on aina arvostettu ruokaa, puhuttu ja nautittu siitä. Isän kotikaupungissa Formiassa syödään hersyviä sukulaisillallisia avoimen taivaan alla. Myös näyttelijäopintovuodet Roomassa vaikuttivat Boscon käsitykseen siitä, millaista hyvä, aito ruoka on: yksinkertaista, tuoretta sekä ilon ja nautinnon lähde.

Boscolle on myös tärkeää, että ruoka on sellaista, mitä voi syödä paljon.

– Tässä ruokavaliossa voi syödä itsensä kylläiseksi.

Hän syö paljon raakaruokaa, kuten salaatteja ja smoothieita, mutta myös kypsennettyä, lämmintä ruokaa. Erilaiset curryt ja keitot ovat lapsiperheen suosikkeja.

Boscon lapset Sahara, 3, ja Otava, 1, syövät sekaruokaa. Kotona pääosassa on kasvisruoka, mutta heille laitetaan myös kalaa.

Väite siitä, ettei kasvissyöjä saisi tarpeeksi proteiinia ruokavaliostaan, ei ainakaan Boscon kohdalla pidä paikkaansa.

– Länsimaisilla ihmisillä ei ole proteiininpuutosta, hän sanoo ja luettelee ruokavalionsa proteiininlähteitä, joita ovat muun muassa kaura, spirulina, siemenet, pähkinät, pavut ja linssit.

Bosco on aina ollut kiinnostunut ruuasta ja perehtynyt aiheeseen perusteellisesti. Viime vuonna hän toteutti pitkäaikaisen haaveensa omasta keittokirjastaan.


Vegemania esittelee Manuela Boscon omia, kekseliäitä vegaanireseptejä.

 

15 minuutin bravuuri

Lähes kaikki suosikkiruokani valmistuvat vartissa ja – allekin. Currytyyppisen kasvis-nuudeliwokin tekee nopeasti. Käytän usein riisinuudeleita, pilkon sekaan paljon kasviksia, heitän joukkoon kookosmaitoa ja mausteita. Teen usein myös itselleni lounaaksi norirullia: laitan merileväarkille esimerkiksi salaattia, kurkkua ja tahinia ja kääräisen rullalle.

Ihanin ruokamuisto

Lapsuudenkaupungissani Formiassa Italiassa käyn edelleen vuosittain. Siellä ihanimpia ovat ulkona nautitut, koko suvun isot yhteiset illalliset.

Unelmien ruokavieras

Jos ihan kenet vain saa valita, niin taiteilija Anna Abramovich. Tekisin hänelle tietysti jotakin kasvisruokaa, varmaankin uuniperunoita oikein kunnon sourcream & onion -kastikkeella ja jonkun mielettömän salaatin. En kysyisi häneltä mitään. Haluaisin vain syödä hänen kanssaan hiljaa.

Suosikit maailmalta

Italialainen. Italialaisessa keittiössä käytetään mahtavia raaka-aineita, joista tehdään yksinkertaista mutta aivan upeaa ruokaa.

Vietnamilainen. Aivan ihana ruoka on vietnamilainen kesärulla, jossa kääräistään riisipaperirullan sisään kasviksia. Rullaa dippaillaan kahteen erilaiseen, tuliseen ja maapähkinäpohjaiseen, kastikkeeseen.

Pieleen meni!

Mikähän ei olisi mennyt pieleen? Leivon nimittäin kaikesta vegaaniversioita, eivätkä ne läheskään aina onnistu.

Aina kaapissa

Meillä on aina kasvimaitoa, yleensä kauramaitoa sekä banaaneja ja tuoreita taateleita. Kauramaitoa käytän ruuanlaittoon, lapset juovat sitä ja itse laitan sitä kahviin. Taateleita käytän makeutuksena ja teen niistä välipalapurtavaa laittamalla väliin pähkinävoita.

Omasta maasta

Kasvatan itse yrttejä ja käyn syksyisin marjassa ja vähän sienessäkin. Tietyt jutut ostan aina kotimaisina, kuten marjat, omenat, perunat ja tomaatit.

Ei uppoa

Lihaa en syö, ja liharuuista varsinkaan maksan maku ei ole suosikki.

Keinotekoiset maut, joita on usein rahkoissa ja jogurteissa eivät ole minun juttuni ollenkaan. Ne maistuvat ihan muoville.

2 x tarvike

Tehosekoitin. Ehdottomasti tärkein laitteeni. Omani on superkone, hiljainen ja vahva, joka pystyy kaikkeen.

Puinen leikkuulauta. Leikkuulautani ei saa olla muovinen. Leikkaan päivittäin paljon kasviksia ja hedelmiä, joten laudan täytyy olla iso, etteivät ainekset lentele yli laidan.

+ 1 turhake

Monitoimikone. Se on iso ja vie tilaa enkä oikein tee sillä mitään. Sain sen lahjaksi ja yritän myydä sitä.

Rasti ruutuun

Pääruoka vai jälkiruoka? Pääruoka. Rakastan makeaa mutta vielä enemmän rakastan suolaista. Pääruoassa on enemmän syötävää, ja kunnon ruokaa tekee useammin mieli kuin makeaa.

Reseptistä vai improvisoiden? Hah, tarvitseeko vastata? Ehdottomasti jälkimmäinen, improvisoin lähes kaiken kokkailuni.

Aamu- vai iltapala? Aamupala. Olen aamuihminen ja rakastan ihanasti katettuja aamiaisia. Brunssit ja aamupalat ovat minun juttuni.

Ravintola- vai koti-illallinen? Ravintola. Ne ovat sellaista luksusta ja tervetullutta vaihtelua elämään. Esimerkiksi BasBasissa on ihana tunnelma, henkilökunta ja maut. Lähinepalilaisessa käymme joka perjantai syömässä.

Kuva: Ulla-Maija Lähteenmäki
Kuva: Ulla-Maija Lähteenmäki

Lime-kookos-linssikeitto

2 annosta

Valmistusaika 1 h + liotusaika 1h

2 dl punaisia linssejä

1 l vettä

1 luomukasvisliemikuutio

1 punasipuli

1 valkosipulinkynsi

1 kevätsipulinvarsi

1/5 tuoretta chiliä

nippu tuoretta korianteria

5 kirsikkatomaattia

pala raastettua inkivääriä

3 rkl kookoskermaa

1 rkl tahinia

1 lime (luomu)

1. Liota linssejä (ellet käytä kypsiä) tunnin ajan ja kaada liotusvesi pois.

2. Mittaa kattilaan vesi ja kasvisliemikuutio. Kuumenna kiehuvaksi.

3. Lisää joukkoon linssit ja anna kiehua hetki.

4. Hienonna sipulit, chili ja korianteri. Kuori ja raasta inkivääri.

5. Lisää kattilaan sipulit, chili, kolmasosa hienonnetusta korianterista, tomaatit, inkivääri sekä kookoskerma ja tahini. Keitä miedolla lämmöllä 30–40 minuuttia.

6. Pese lime hyvin. Purista kattilaan limen mehu ja lisää joukkoon loppu limehedelmä.

7. Lisää keittoon toinen kolmasosa korianterista.

8. Tarkista maku, lisää tarvittaessa vettä tai kookoskermaa. Tarjoile lopun korianterisilpun kanssa.

Italialainen perunasalaatti

2 annosta

Valmistusaika 20 min

500 g uusia perunoita

suolaa

1 punasipuli

nippu ruohosipulia

2 kevätsipulinvartta

4 rkl kapriksia

nippu tilliä

pieni nippu persiljaa

1 l rucolaa

10–15 mustaa tai vihreää oliviia

kastike

1 ½ rkl dijon-sinappia

1 ½ rkl vaahterasiirappia

1 tl oliiviöljyä

1 tl valkoviinietikkaa

½ sitruunan mehu

ripaus suolaa

mustapippuria

1. Pese perunat ja keitä suolalla maustetussa vedessä kypsiksi.

2. Kaada vesi pois ja nosta kattilalle vielä hetkeksi levylle, jotta kosteus pääsee haihtumaan. Anna perunoiden jäähtyä.

3. Kuori punasipuli ja paloittele kaikki sipulit pieniksi paloiksi.

4. Hienonna yrtit.

5. Laita kaikki ainekset kulhoon ja paloittele sekaan jäähtyneet perunat.

6. Sekoita kastike ja kaada kulhoon, sekoita varovasti mutta hyvin. Tarjoile heti.

Kuva: Ulla-Maija Lähteenmäki
Kuva: Ulla-Maija Lähteenmäki

Korvapuustismoothie

2 annosta

Valmistusaika 15 min

2 päärynää

4 tuoretta taatelia

2 kuivattua viikunaa

pala tuoretta inkivääriä

muutama kuivattu luumu tai kourallinen rusinoita

2 pekaani- tai saksanpähkinää

3 dl pähkinämaitoa

1 tl kardemummaa

1 tl kanelia

(ripaus cayennepippuria)

1. Kuori päärynät ja poista siemenkota.

2. Poista taateleista kivet ja viikunoista kovat kannat.

3. Kuori ja raasta inkivääri.

4. Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen ja sekoita, kunnes seos on kermaisen pehmeää. Lisää mausteita tarvittaessa.

Manuela Bosco

34, kuvataitelija ja näyttelijä, joka on myös entinen olympiaurheilija.

on aina ollut kiinnostunut ruuasta ja ravinnosta, ja julkaisi viime vuonna ensimmäisen keittokirjansa Vegemania (Cozy Publishing).

asuu Katajanokalla miehensä Kasimir Baltzarin ja kahden lapsensa kanssa.

Paluukeikoille valmistautuva Henri Vähäkainu tasapainoilee operatiivisen johtajan ja räppärin roolien välillä.

Viikon kohokohta?

Tajusin, että kohta pääsen oikeasti vanhan porukan kanssa keikoille! Viikon aikana olen antanut haastatteluita ja minusta on otettu promokuvia. Kaikki tuntuu tutulta, vaikka en ole keikkaillut kymmeneen vuoteen muuten kuin Jaajo Linnonmaan häissä ja kerran opiskelijabileissä Turussa. Vastaanotto siellä oli niin mieletön, että aloin ensimmäistä kertaa miettiä paluuta.

”Olin pitkästä aikaa promokuvauksissa.”
”Olin pitkästä aikaa promokuvauksissa.”

Mikä ärsytti?

Pyöritän myös perustamaani teknologia-alan yritystä, ja musahommien vuoksi aikataulut ovat olleet todella tiukilla. Pelottaa, kuinka tulen hanskaamaan kaiken! Tällä tietotaidolla osaisin jo neuvoa 15-vuotiasta, musa-uraansa aloittelevaa Henriä. Harmittaa, että sitä en voi kuitenkaan tehdä. Kaikki piti opetella aikoinaan kantapään kautta.


”Lounaalle!”
”Lounaalle!”


Mikä yllätti?

Imu markkinoilla. Firmani myy yrityksille työkaluja, joiden avulla he voivat digitalisoida liiketoimintaansa. Tuotteidemme kysyntä kasvaa, ja palkkaamme koko ajan uusia työntekijöitä. Musiikkiuran jälkeen lähdin opiskelemaan audiovisuaalista viestintää ja tein muun muassa tuottajanhommia Jenkeissä. Yrittäjyyden olen opetellut ihan itse.

”Fiilistelin Turun-keikan kuvia.”
”Fiilistelin Turun-keikan kuvia.”

Mistä tunsit ylpeyttä?

Viisitoista vuotta sitten alkanut musaura kantaa yhä, vaikka täytin tänä vuonna jo kolmekymmentä ja olen 174 senttiä pitkä. Halusin aikoinani tauon, koska olin tehnyt yli 200 keikkaa vuodessa ja elänyt aika erikoisen nuoruuden. Jos Pikku G:n paluuseen suhtaudutaan näin innolla, olen varmasti tehnyt jotakin aiemmin oikein.


”Porukoiden koira oli luonani hoidossa.”
”Porukoiden koira oli luonani hoidossa.”


Miten rentouduit?

Hengasin kavereiden kanssa ja pelasin videopelejä. Rentoudun usein myös käymällä kuntosalilla. Urheilemalla pystyn heittämään aivot parhaiten narikkaan.

Henri Vähäkainu, 30, oli vuosituhannen alussa yksi Suomen suosituimmista artisteista.

Musiikkiuransa jälkeen räppäri opiskeli audiovisuaalista viestintää ja perusti teknologia-yrityksen.

Asuu yksin Helsingissä.

Pikku G tekee paluun 24.6. Himoksen Juhannuksessa, 14.7. Lahden Summer Upissa ja 28.7. Solarsoundissa Seinäjoella.

Sisunautti Tim Kopran vaimo Dawn Kopra ei katso avaruusleffoja, sillä oman miehen ammatissa riittää tarpeeksi jännitystä. Viime vuonna Dawn seurasi avaruuskävelyä, jonka aikana Tim oli vaarassa kuolla.

Dawn Kopra astuu kotinsa takakuistille puoli kuudelta aamulla ja tähyää taivaalle. On vuoden 2016 toukokuu Houstonissa, Teksasin osavaltiossa Yhdysvalloissa. Dawn ei ole aamuihminen, mutta tällä kertaa hänellä on hyvä syy herätä: on Dawnin ja hänen aviomiehensä Timothy ”Tim” Kopran 26. hääpäivä.

Dawn tähyilee taivaalla olevaa pientä liikkuvaa valotäplää ja vilkuttaa: siellä Tim on. Neljäsataa kilometriä hänen päänsä yläpuolella, Maapallon kiertoradalla, Kansainvälisellä avaruusasemalla.

– Vähän erilainen hääpäivä, eikö totta? On vaikea kuvailla sitä tunnetta, kun oma kumppani on avaruudessa. Totta kai siihen liittyy paljon stressiä, mutta samaan aikaan olen ylpeä, että Tim saa toteuttaa unelmiaan, Dawn kertoo.

Nyt Dawn, 47, ja suomalaissukuinen Tim, 54, ovat käymässä Suomessa viikon kestävällä vierailulla. He kertovat tiedekeskus Heurekassa yleisölle ja koululaisryhmille avaruudesta. Tim esiintyy lavalla luontevasti ja poseeraa esityksien jälkeen selfieissä – tätäkin astronautin työ on.

– Lasten tapaaminen on mahtavaa. Ahmin itsekin pikkupoikana tietoa avaruudesta ja astronautin työstä. On inspiroivaa jakaa tietoa siitä, että me ihmiset oikeasti pystymme tähän, Tim kertoo.

”On inspiroivaa jakaa tietoa siitä, että me ihmiset oikeasti pystymme tähän.”

Suomalaissukuinen Tim, joka tunnetaan myös tittelillä sisunautti, on ollut avaruudessa kaksi kertaa: kaksi kuukautta vuonna 2009 ja puoli vuotta vuonna 2016. Viime kerralla hänen tehtävänsä oli muun muassa tutkia, mitä pidempiaikainen oleilu avaruudessa tekee ihmiskeholle. Timin ryhmä teki tuona aikana yhteensä 250 erilaista koetta.

Heurekan seinällä vilahtelee kuvia, joita Tim on avaruudessa ottanut. Niissä hän poseeraa avaruuspuku päällään Maapallo takanaan. Yhdessä kuvassa ilmassa leijailee Timin tekemä kuivakka eväsleipä. Kuvat ovat ulkopuolisen silmissä huikeita, mutta Dawnia ne puistattavat.

– Onneksi Tim on taas täällä, hän huokaa.

Henkireikä: puhelut kotiin

Miten suhdetta pidetään yllä, kun toinen puolisoista on avaruudessa? Ihan kuten mitä tahansa kaukosuhdetta: puhelimen ja videon avulla. Kun Dawn näkee kännykkänsä näytöstä, että soittajana on Johnson Space Center, hän tietää, että kannattaa vastata. Avaruuteen kun ei soiteta takaisin.

Avioparin puhelu alkaa yleensä leikkisillä sanoilla:

”Hei, mitä avaruuteen kuuluu?”

”Hyvää, entä maahan?”

Avaruusreissujenkin aikaan Tim ja Dawn puhuvat puhelimessa lähes päivittäin. Videokonferenssin he pitävät kerran viikossa sunnuntai-iltapäivällä, koska silloin Timillä on vapaata.

– Käymme silloin läpi ihan tavallisia juttuja. Tim haluaa tietää, mitä lapsille ja muille läheisille kuuluu. Joskus hän juttelee työasioista, joista en oikein ymmärrä, mutta niinhän se menee muillakin. Harva osaa kuvailla tarkalleen, millaista puolison työ on, Dawn miettii.

Timille yhteydenpito kotiin on henkisesti tärkeää, se pitää pään kasassa.

– Emme me tarvitse noita puheluita pysyäksemme hengissä, mutta kyllä niistä on apua. Joskus avaruudessa on aika stressaavaa, joten kotijoukkojen tuki on tärkeää, Tim sanoo.

Tim ja Dawn tapasivat, kun Tim työskenteli sotilaana. Tim osallistui Persianlahden sotaan ja on ollut työkseen myös sotilashelikopterilentäjä.

Tim ei suoraan myönnä, että häntä pelottaisi sodassa tai avaruudessa. Niihin lähtemiseen tarvitaan hänen mukaansa ihan tietynlainen mielenlaatu.

– Tuskinpa olisin astronautti, jos se pelottaisi minua.

Dawnin mielestä työ astronauttina on tavallaan turvallisempaa kuin sotilaana.

– Sodassa kaikki yrittivät satuttaa häntä, avaruudessa kaikki pyrkivät pitämään hänet hengissä.

”Sodassa kaikki yrittivät satuttaa häntä, avaruudessa kaikki pyrkivät pitämään hänet hengissä.”

Astronautin työssä on terveyshaittansakin. Avaruudessa luuntiheys laskee kaksi prosenttia kuukaudessa, joten puolen vuoden reissulla luumassaa voi kadota 12 prosenttia. Siksi astronautit urheilevat kaksi tuntia päivittäin. Lisäksi säteilylle altistuminen lisää syöpäriskiä.

Hyvääkin silti tapahtuu:

– Säännöllisen treenaamisen takia Tim palasi maahan osin jopa voimakkaampana kuin lähtiessään, Dawn sanoo.

Dawnin paksussa kultasormuksessa on avaruusaseman kuva ja merkinnät 46 ja 47. Ne ovat Timin avaruuslentojen numerot.
Dawnin paksussa kultasormuksessa on avaruusaseman kuva ja merkinnät 46 ja 47. Ne ovat Timin avaruuslentojen numerot.

Ammatin varjopuolet

Dawnilla ja Timillä on kaksi lasta, 20-vuotias Matthew ja 21-vuotias Jacqueline. Jälkikasvu ei aio seurata isän jalanjäljissä, sillä heitä kiinnostavat eri asiat ja he ovat nähneet ammatin varjopuolet. Kuten sen, että isä on niin paljon poissa. Eikä vain avaruudessa, vaan jo valmistautuessaan lentoihin.

Ensimmäisellä kerralla Tim treenasi avaruusmatkaa varten neljä ja puoli vuotta, toisella kerralla kaksi ja puoli vuotta. Hän treenasi erilaisten avaruusvälineiden käyttämistä muun muassa Venäjällä ja Kanadassa ja saattoi olla poissa kotoa kuukausia putkeen.

Dawnin näkökulmasta se tarkoittaa, että käytännön arki jää kokonaan hänen kontolleen. Se ei kuulemma ahdista. Vuosien aikana Dawn on tottunut hoitamaan asiat itse. Hän kunnostaa vuotavat putket, pimahtaneen tietokoneen ja selvittää lasten kinat.

”Tiesin alusta asti, mihin ryhdyin. Tämä on osa Timiä, tällainen hän on.”

– Tiesin alusta asti, mihin ryhdyin. Tämä on osa Timiä, tällainen hän on. Minulla on paljon ystäviä, jotka tarjoutuvat auttamaan ongelmissa, mutta kiitän heitä ja sanon kokeilevani itse ensin, Dawn kertoo.

– Kun lapset olivat pienempiä, pyrin pitämään arkemme aina samanlaisena, oli isä sitten kotona tai ei. He eivät saaneet isän ammatin vuoksi erillisvapauksia.

Vertaistukea Dawnille tarjoaa astronauttipuolisoiden oma kerho. Perheet asuvat Houstonissa Teksasissa lähekkäin, joten yhteydenpito on helppoa.

Kerhoon kuuluu myös miehiä. Avaruudessa on käynyt noin 550 ihmistä, joista noin 60 on ollut naisia.

Joulukortteja avaruuteen

On joulupäivä 2016. Dawn, lapset ja Dawnin vanhemmat ovat kokoontuneet Koprien kotona videopuhelun äärelle avaamaan lahjapaketteja.

Tim katselee avaruudessa tietokoneeltaan, kun Dawn avaa hänen antamaansa yllätysjoululahjaa. Paketista paljastuvat helmet, jotka Tim osti Venäjältä ennen Kazakstanista lähtenyttä avaruuslentoaan. Nasan työntekijä on onnistunut junailemaan paketin perheen joulukuusen alle Dawnin huomaamatta.

Dawn taas on lähettänyt venäläisen huoltoaluksen mukana Timille lahjaksi itse kutomansa villasukat, suklaata ja joulukortteja läheisiltä.

– Yritämme pitää arjen niin normaalina kuin mahdollista. Joskus videopuheluun vastaan minä, joskus yli­opistossa opiskelevat lapset. Silloin he huikkavat opiskelukavereilleen, että tulkaa moikkaamaan meidän isää, se on avaruudessa, Dawn hymyilee.

Timin mukaan kaikista pienimmät ja itsestäänselvimmät asiat ovat niitä, joita avaruudessa kaipaa. Ruohon tuoksua, sateen ropinaa, tuulta. Ja herkkuja.

Dawn lähettää silloin tällöin Timille huoltosukkulan mukana salsaa ja sipsejä. Hän lähetti niitä aikanaan rintamallekin. Tai no, perinteiset rouskuvat sipsit eivät avaruusmatkaa kestäisi, mutta Dawn on löytänyt tilalle pehmeitä, suuria tortilloja eli tostadoita.

”Avaruussapuska on kuin telttailuruokaa.”

– Avaruussapuska on kuin telttailuruokaa. Se on hyvää, mutta alkaa toistaa itseään, kun sitä syö puoli vuotta putkeen. On hienoa päästä välillä herkuttelemaan salsalla ja sipseillä pitkän päivän jälkeen. Se muistuttaa kodista, Tim sanoo.

Avaruusarjessa pitää muutenkin tehdä yllättävän tavallisia asioita. Esimerkiksi imuroida. Kun Dawn hurauttaa kotonaan imurin päälle antaakseen pölyille huutia, saman tekee Tim avaruudessa. Imurointi avaruussukkulassa on tärkeää, koska pöly ei laskeudu mihinkään painovoiman puutteen vuoksi ja voi pakkautua ilmanvaihtoventtiileihin.

Astronautit myös hukkaavat avaruudessa helposti tavaroitaan, koska ne leijuvat milloin mihinkin.

– On muuten ihan varma, että jos aseman seinässä on pienikin kolo, irrallinen tavara löytää tiensä sinne ja katoaa, Tim virnistää.

”Kaikkeen tottuu. Siihenkin, että oma aviomies on avaruudessa”, Dawn kertoo Timothyn kainalossa.
”Kaikkeen tottuu. Siihenkin, että oma aviomies on avaruudessa”, Dawn kertoo Timothyn kainalossa.

Vaikeinta on hyvästely

Tavallisella tallaajalla ei ole avaruuteen asiaa, joten mielikuvat rakentuvat pitkälti elokuvien luomalle todellisuudelle. Tim pitää Sandra Bullockin tähdittämän Gravity-leffan sisäkohtauksia avaruusasemalla yllättävän todenmukaisina, mutta aseman ulkopuolella tapahtumat ovat hänen mukaansa pelkkää puppua.

Dawn ei avaruusleffoja katso. Hän ei pysty eikä halua, koska ne ruokkisivat liikaa mielikuvitusta. Nytkin Timin matkojen muistelu nostaa hänelle hetkittäin tunteet niin pintaan, etteivät kyyneleet ole kaukana.

Kun Tim ensimmäistä kertaa lensi avaruuteen, hänelle pidettiin isot juhlat, joihin osallistui 250 läheistä. Lento lähti Floridasta, ja kaikki pääsivät seuraamaan sitä. Toisella kertaa lehto lähti Kazakstanista ja paikalla oli vain kourallinen läheisiä.

– Vaikeinta on hyvästien jättö juuri ennen lentoa. On pelottavaa tietää, mihin hän on ryhtymässä, Dawn pohtii.

Astronautille vaarallisimpia hetkiä ovat nousut, laskut ja avaruuskävelyt. Eräs Dawnin silmissä pelottavimmista tilanteista sattui viime vuonna, kun Tim oli aseman ulkopuolella avaruuskävelyllä.

Dawn seurasi tapahtumia Nasan tiloissa livelähetyksenä, kun Tim ilmoitti, että hänen kypäränsä sisällä oli vettä. Kaikki työntekijät terästäytyivät. Vesi kypärässä on vaarallista, koska painottomuudessa se pakkautuu palloksi, joka voi kiinnittyä suun ja nenän eteen. Silloin astronautti hukkuu.

– Se oli minulle todella vaikea hetki. Onneksi minulla oli seuranani Nasan järjestämä astronautti selventämässä Timin ja lennonjohdon välisiä keskusteluja. Astronautti sattui myös olemaan hyvä ystäväni, joten hänen läsnäolonsa auttoi ja lievitti pelkojani, Dawn muistelee.

Tim itse ei ollut tilanteesta moksiskaan. Hän tiesi, että kypärän sisällä oli pieni snorkkeli tällaisia tilanteita varten. Varmuuden vuoksi avaruuskävely silti keskeytettiin aiottua nopeammin.

– Maassa taidettiin olla enemmän peloissaan kuin minä olin. Minulla oli täysin turvallinen olo, tiesin mitä tein, Tim sanoo. Äänessä on ripaus sotilaallista ylpeyttä.

Unelmat toteen

Kun astronautti palaa avaruudesta takaisin kotiin, se vaatii kaikilta hetken totuttelua. Timiltä varsinkin fyysisesti.

– Kun Tim tuli viime lennolta kotiin, ensimmäisenä päivänä hän kompuroi jopa kulmasta kääntyessään, koska tasapainoaisti ei ollut vielä sopeutunut painovoimaan, Dawn sanoo.

”Painottomuuteen avaruudessa tottuu vähän liiankin hyvin.”

– Painottomuuteen avaruudessa tottuu vähän liiankin hyvin. Ilmassa voi pyöriä miten paljon vain, ja siitä tulee luonnollinen olotila. Maahan saapuessa olo muuttuu painovoiman takia ihan hirveäksi. Tuntuu kuin olisi kunnolla kipeä: joka paikkaa kolottaa ja olo on raskas, Tim kertoo.

Silti pariskunta on onnellinen ja ylpeä Timin työstä ja unelmien toteutumisesta.

– Toki kiitos kuuluu myös perheelleni. Olen vaimolleni todella kiitollinen, että hän on pitänyt huolta arjesta. On tärkeää muistaa se ja kertoa se hänelle tasaisin väliajoin, Tim kehaisee.

Dawn hymyilee leveästi, muttei suostu ottamaan edes osaa meriiteistä itselleen.

– Parasta on nähdä Tim onnellisena. Sitä iloa on hienoa katsella.