Menetykset ovat opettaneet Jaanaa. ”Täytyy elää itseään ja perhettään varten eikä miettiä sitä, mitä muut tekemisistäsi ajattelevat.” Kuvat: Milka Alanen
Menetykset ovat opettaneet Jaanaa. ”Täytyy elää itseään ja perhettään varten eikä miettiä sitä, mitä muut tekemisistäsi ajattelevat.” Kuvat: Milka Alanen

Jaana Ahlholmilla on haave: että joku kirjoittaisi kirjan hänen elämästään, sillä 33-vuotiaaksi hän on kokenut harvinaisen paljon sairautta ja kuolemaa. Sillä kirjalla olisi kuitenkin onnellinen loppu.

Jaana Ahlholmin kotona näkee, että täällä asuu sisustussuunnittelija: värimaailma on harmoninen, yksityiskohdat huolella mietittyjä. Hyllyillä on mustavalkoisia kuvia, joissa hymyilee nelihenkinen perhe. Seinällä on liitutaulu, jossa Meijän perhe -otsikon alla on aikatauluja ja iso sydän. Pörröiset Fanny-koira ja Onni-kissa kiehnäävät vuoron perään emäntänsä sylissä.

Kuolema, sairaus ja menetys tuntuvat kaukaisilta aiheilta tässä ympäristössä.

– Kun puhun kaikesta viime vuosina kokemastani, tuntuu, kuin puhuisin todentuntuisesta unesta. Mutta niin vain kaikki on oikeasti tapahtunut, Jaana sanoo.

Jaana on 33-vuotias, mutta hän on jo joutunut hautaamaan aviomiehensä, äitinsä ja isänsä.

Itse Jaana sai 24-vuotiaana tietää kantavansa BRCA2-geenivirhettä, joka nostaa rinta- ja munasarjasyöpien riskiä huomattavasti.

– Lääkäri sanoi, että kun sinulla on tuota ikää niin paljon, niin pitäisi alkaa ajatella perheen perustamista, jotta voi mahdollisimman aikaisin tehdä päätöksiä poistotoimenpiteistä, Jaana muistelee.

”Pohdimme, käynkö ensin koulun loppuun, mutta päätimme, että lapsi voi tulla, jos on tullakseen.”

Tuolloin Jaana oli vasta aloittanut sisustussuunnittelijan opintonsa. Poikaystävän kanssa oli puhuttu, että lapsia tehtäisiin sitten joskus.

– Pohdimme, käynkö ensin koulun loppuun, mutta päätimme, että lapsi voi tulla, jos on tullakseen.

Jaana ehti opiskella vuoden ennen kuin tytär syntyi kesällä 2008.

Tuoreet vanhemmat menivät kihloihin tyttären ristiäisissä, ja hääpäiväksi sovittiin sama kuin prinsessa Victorialla, 19. kesäkuuta 2010.

Ennen kuin häitä päästiin juhlimaan, Jaanalle tehtiin kuitenkin vielä iso leikkaus, jossa häneltä poistettiin kaikki oma rintakudos ja rakennettiin uudet rinnat implanteista.

Kaksi kuolinuutista

Heti häiden jälkeen nuoren perheen onnea varjosti se, että Jaanan äiti oli häviämässä taistelunsa syöpää vastaan. Hän oli ehtinyt jo toipua yhdestä rintasyövästä, mutta sairastunut uudestaan. Äiti oli saattohoidossa kotona, ja Jaana vietti paljon aikaa hänen vierellään.

Sitten yhtenä päivänä lapsenvahtina ollut anoppi soitti, että Jaanan mies oli saatava heti sairaalaan. Miehellä oli kyynärpäässä selittämätön, kova kipu, johon kipulääkkeet eivät enää tepsineet.

– Lähdin äidin luota, ajoin tuhatta ja sataa kotiin ja sitten heti tuhatta ja sataa sairaalaan, Jaana muistaa.

”Soitin miehelle sairaalaan, että äiti kuolee tänään.”

Mies otettiin sairaalaan sisään, ja Jaana meni kotiin muutaman tunnin yöunille. Aamulla Jaana meni taas äitinsä luo. Siellä hän kuuli jo ovensuusta, miten vaikeaa äidin hengitys oli.

– Soitin miehelle sairaalaan, että äiti kuolee tänään. Eikä siinä mennyt kuin muutama tunti.

Kuolleen äitinsä luota Jaana suuntasi miestään katsomaan. Häntä pelotti, että mieheltä vuosia sitten leikattu melanooma oli levinnyt, vaikka kaiken oli pitänyt olla kunnossa. Pelko ei ollut turha: sairaalassa lääkäri ­ilmoitti, että melanooma oli levinnyt luustoon, maksaan ja aivoihin.

– En tiedä, sanoivatko lääkärit koskaan miehelleni, että tämä on tässä. Minulle sanoivat.

Koska Jaana oli juuri seurannut äitinsä syövän etenemistä, hän tiesi, ettei aikaa ollut välttämättä jäljellä kauan. Avioelämää oli takana kaksi kuukautta, edessä ehkä joitain kuukausia, tuskin vuottakaan. Mies yritti käydä töissä saadakseen ajatuksia muualle, mutta oli lopulta niin väsynyt, ettei oikein pysynyt hereillä sairaalassakaan. Uudeksivuodeksi hän kuitenkin pääsi kotiin.

– Mies istui pyörätuolissa ja minä harjoittelin kipupumpun käyttöä, jotta kotona käyminen olisi vielä mahdollista. Uudenvuodenpäivänä oli kuitenkin pakko soittaa ambulanssi, Jaana kertoo.

Uudenvuodenpäivästä tuli yksi Jaanan kaksi ja puolivuotiaan tyttären varhaisimmista muistoista.

– Hän muistaa ambulanssimiehet, paarien vihreän peiton ja sen, että isi laitettiin vöillä kiinni paareihin. Osan asioista olen kertonut hänelle jälkikäteen, mutta en esimerkiksi sitä, minkä värinen peitto oli.

Seuraavana päivänä Jaana menetti aviomiehensä ja tytär isänsä. Koska tyttäreltä oli juuri kuollut mummi, hän ymmärsi nuoresta iästään huolimatta, mistä oli kyse.

– Hän sanoi: isi ei tule enää takaisin, Jaana kertoo.


Jaanaa on arvosteltu siitä, että hän alkoi tapailla nykyistä miestään oltuaan leskenä alle vuoden. ”Täällä eletään vain kerran,” Jaana kuittaa.


Mies kävelee vastaan

– Ihmismieli suojelee itseään sillä tavalla, että minulla ei oikein ole muistikuvia miehen kuoleman jälkeisistä kuukausista, Jaana kertoo.

Perhe ja ystävät auttoivat yli pahimmasta. Pikkuveli tuli avovaimoineen Jaanan ja tyttären luo asumaan. Kun Jaana romahti yksin itkemään vaatehuoneen lattialle ja ajatteli, että tästä ei enää nousta, ystävät neuvoivat hengittämään syvään. Tyttären takia oli kuitenkin pakko jaksaa.

– Lapsi oli jo menettänyt mumminsa ja isänsä, hänellä ei ollut enää varaa menettää äitiäkin.

Kylillä alettiin supista, oliko nuoren lesken sopivaa seurustella jo näin nopeasti uudestaan.

Miehen kuolemasta ei ollut vielä vuottakaan, kun Jaanan elämässä pilkahti jo valoa. Marraskuussa Jaana suuntasi tyttökavereidensa kanssa lomalle Playa del Inglésiin. Naiset ajautuivat viettämään iltaa miesporukan kanssa, ja Jaana antoi numeronsa yhdelle miehistä.

– Sen piti olla totaalinen rentoutumisloma, jolla ei tehdä mitään muuta kuin maataan auringossa ja ollaan vain. Ei todellakaan ollut tarkoitus lähteä etsimään poikaystävää, mutta siellä se käveli vastaan!

Reissun jälkeen mies tuli käymään Jaanan luona ja jäi sille tielleen.

– Otin alun kuitenkin tosi varovaisesti. Mietin, olenko valmis ja satutanko itseäni.

Pienellä paikkakunnalla samaa mietti moni muukin. Kylillä alettiin supista, oliko nuoren lesken sopivaa seurustella jo näin nopeasti uudestaan.

– Mies joutui myös läheisteni suurennuslasin alle, mutta hän ei säikähtänyt tarkkailua tai rankkoja kokemuksiani.

Kun aviomiehen kuolemasta oli kulunut tasan vuosi, Jaana itki uuden kumppaninsa olkaa vasten.

Uusi elämä alkaa

Vuoden päästä kohtalokkaasta lomamatkasta Jaanan, miehen ja tyttären uusioperhe muutti Joensuusta Lahteen. Yleensä Jaana on pikkutarkka, mutta sillä kertaa suhruiset kuvat uudesta kämpästä riittivät.

– Kaiken kokemani jälkeen kaipasin uutta alkua niin paljon, että olin valmis muuttamaan itse piirtämästäni talosta asuntoon, jota en ollut koskaan edes nähnyt.

Mies ajoi pakettiautoa, Jaana pientä keltaista beetleään, jonne oli sullonut lapsen, koiran, kissan ja perheen tärkeimmät tavarat.

– Mitä pidemmälle ajoin, sitä enemmän innoissani olin. Ihan kuin uuden ja vanhan elämän raja olisi kulkenut jossain Mikkelin kohdalla.

Pian muuton jälkeen Jaana alkoi puhua uudelle puolisolleen lastenhankinnasta. Lääkärin kanssa oli sovittu, että Jaanan munasarjat poistetaan, kun lapsiluku on täynnä tai kun hän on 35 vuotta. Munasarjasyöpä on kavala tauti, joka huomataan usein vasta, kun se on levinnyt munasarjojen ulkopuolelle.

Geenivirheen kantajakaan ei välttämättä koskaan sairastu, mutta Jaana ei kestänyt ajatusta siitä, että hänen miehensä tai lapsensa joutuisivat katsomaan avuttomina oman perheenjäsenen kärsimystä – niin kuin Jaana oli itse joutunut katsomaan.

”Kaiken piti olla hyvin, mutta taas vedettiin matto jalkojen alta.”

Kun Jaanan esikoinen oli kuuden, uusperhe täydentyi poikavauvalla.

– Kun poika syntyi, ajattelin, että nyt on kaikki hyvin, ja tässä on meidän perhe.

Vaikka Jaanan äiti ei ehtinyt tutustua tyttärensä kuopukseen, Jaanan isä onneksi ehti. Hän kävi tuohon aikaan usein Lahdessa ja vietti paljon aikaa lapsenlastensa kanssa.

– Ajattelin, että ihanaa, vauva tottuu heti häneen ja tytärkin näkee ukkia aika paljon.

Kun vauva oli kolme kuukautta, Jaana sai tiedon, että hänen isänsä oli sängystä noustuaan kaatunut lattialle. Isää oli yritetty elvyttää ja ambulanssikin oli tullut paikalle, mutta mitään ei ollut tehtävissä: sydän oli pettänyt.

– Kaiken piti olla hyvin, mutta taas vedettiin matto jalkojen alta. Silloin ajattelin, että tässä ei ole enää mitään järkeä. Ensimmäinen ajatukseni oli, että en jaksa enää surra ja itkeä.

Olenko ansainnut tämän?

Nyt isän kuolemasta on kaksi vuotta. Jaana, mies, lapset ja lemmikit elävät tasaista arkea Hämeenlinnassa, jonne he ovat muuttaneet. Tytär tupsahtaa punaposkisena koulusta, tekee läksyjä ja syö välipalaa. Sitten mennään isin kanssa pelaamaa Aliasta. Koska perheen kuopus puhuu isistä, on luontevaa, että isäpuoli on tyttärellekin isi.

Perheen lapsiluku on nyt täynnä, sillä syksyllä Jaanalta poistettiin munasarjat.

– Olen äärimmäisen tyytyväinen ja onnellinen siitä, että minulla on kaksi tervettä lasta. Mieluummin olen heidän kanssaan kuin haaveilen kolmannesta lapsesta ja ehtisin ehkä sairastua ennen lapsen saamista.

Hän on ollut leikkauspöydällä seitsemästi rintojen poistoon liittyvien operaatioiden takia ja kärsinyt munasarjaleikkauksen jälkeen kivuliaan kohtutulehduksen, mutta päällimmäinen tunne on helpotus.

– Mieluummin kävin läpi leikkaukset ja kivut kuin sairastumisen, sytostaatit ja rankat hoidot. Tekisin saman uudestaan.

”En uskalla sanoa ääneen, että olen onnellinen.”

Rakkaus ja ikävä nuorena kuollutta aviomiestä kohtaan eivät koskaan häviä, mutta Jaana tuntee saaneensa uuden perheen myötä uuden elämän.

– Menettämisen pelko nostaa silloin tällöin päätään: mietin, mitähän tapahtuu seuraavaksi. En uskalla sanoa ääneen, että olen onnellinen.

Voimaa Jaana on saanut lapsistaan. Hänelle on turha tulla sanomaan, että jostakin ylhäältä voisi saada apua. Jaana naurahtaa, että jos taivaassa on joku, tällä täytyy olla pahasti jotakin hampaankolossa häntä vastaan. Katkeruutta Jaana ei silti tunne – enää.

– Aikaisemmin mietin, mitä pahaa olen tehnyt, että minulle pitää sattua kaikki tämä. Toiset sanovat, että kaikelle on tarkoituksensa, mutta minä en ole löytänyt sitä. En mielestäni ole ollut niin paha ihminen, että olisin tarvinnut opetuksen.

Menetykset ovat silti opettaneet. Pienistä napiseminen ja muiden mielipiteiden murehtiminen ovat jääneet. Tilalle on tullut rentoutta, iloa ja kiitollisuutta omasta pikku perheestä.

Aviomiehensä kuoleman jälkeen Jaana halusi tehdä kaikkea uutta: hän on ollut on mainosmallina ja hypännyt benji-hypyn. Laskuvarjohyppy on edessä.

Muutama vuosi sitten Jaana alkoi haaveilla siitä, että joku kirjoittaisi kirjan hänen kokemuksistaan. Tarinallaan Jaana haluaisi tuoda lohtua ja valaa uskoa, että kaikesta on mahdollista selvitä.

Osaava kirjoittaja kuitenkin uupuu vielä, samoin teoksen loppuratkaisu. Kuopuksen syntymän jälkeen Jaana ajatteli, että kirja päättyisi siihen, että kätilö ojentaa hänelle poikavauvan. Isän kuolema kuitenkin kirjoitti tarinaa taas uusiksi, mutta Jaana uskoo yhä onnelliseen loppuun:

– Kaikki päättyy vielä hyvin.

Jaana Ahlholm

33-vuotias perheenäiti ja sisustussuunnittelija.

Asuu Hämeenlinnassa, kotoisin Joensuusta.

Perheeseen kuuluvat mies, 2- ja 8-vuotiaat lapset ja koira sekä kissa.

Harrastaa lenkkeilyä ja kuntosalilla käymistä.

Lämmöllä

Aviomiehensä, äitinsä ja isänsä menettänyt Jaana Ahlholm, 33: ”En jaksa enää surra ja itkeä”

Hienoa lukea tällaisesta selviytymistarinasta. Kyllä elämä kantaa, kun antaa mahdollisuuden itselle tuntea, kokea ja yrittää pettymyksustä huolimatta. Traaginen on elämä ollut minullakin kahden kirjankin verran. Kuolema on käynyt vieraissa useamman kerran ja kaikenlaista on sattunut. Tuttu tunne tuo, että välillä ajattelee: onko todella kaikki tapahtunut minulle. Elämä ei ole aina reilua, mutta kiitollinen olen, että olen kaikesta selvinnyt... tosin mitä lienee vielä tulossa, kuka tietää.
Lue kommentti

Alman ja jenkkiräppärin tuoretta biisiä mainostetaan näyttävästi New Yorkin Times Squarella.

Muusikko Alma, 21, eli Alma-Sofia Miettinen on ollut pari vuotta hehkutetuin suomalaisartisti. Hän on päässyt tekemään musiikkia arvostettujen, ulkomaalaisten tuottajien kanssa ja kesällä hänen hittinsä Chasing Hights nousi Britannian singlelistalla sijalle 18. Nyt Alma riemuitsee Instagramissa siitä, että on päässyt isoon mainostauluun keskeiselle paikalle New Yorkissa. Hän on julkaissut Instagramissa kaksi kuvaa Times Squarelta.

– Katso äiti, se olen minä, Alma on kirjoittanut englanniksi toiseen kuvaan.

 

look mom thats me! 😱😱😱😱

Henkilön ALMA (@cyberalma) jakama julkaisu

Toisessa kuvassa Alma kiittää Spotifytä. Mainos liittyy Alman ja jenkkiräppäri French Montanan yhteistyöprojektiin. Räppäri vierailee Alman Phases-sinkulla, joka julkaistiin viime perjantaina.

– MITÄÄÄÄ?!?!? TIMES SQUARE?!?!? SPOTIFY, KIITOS, KIITOS, KIITOS! TÄMÄ ON MIELETÖNTÄ! Alma on kirjoittanut toiseen kuvaan englanniksi.

Alma on kertonut Me Naisten haastattelussa, että hänen elämässään on paljon vastoinkäymisiä, mutta on päättänyt, ettei anna enää minkään lannistaa.

”Uskon luovuuteni kumpuavan siitä, että olen ikäisekseni kokenut paljon.”

– Olen itsepäinen tyyppi, en anna periksi ja haluan aina ylittää itseni. Kiusaamisen jälkeen elämä voi jatkua kahdella tavalla: joko ottaa kokemansa vahvuudekseen tai jää sen painon alle. Itse onnistuin ensimmäisessä. Kiusaaminen opetti, etten anna kenenkään sanella, mitä teen.

– Takana ei tarvitse olla traagista kohtaloa, mutta uskon luovuuteni kumpuavan siitä, että olen ikäisekseni kokenut paljon, Alma kertoi viime joulukuussa.

 

@frenchmontana PHASES OUT TODAY! Whos exited?😈😈😈

Henkilön ALMA (@cyberalma) jakama julkaisu

Alma ja French Montana.

Lotta Näkyvä ryhtyi vegaaniksi eettisistä syistä, mutta huomasi, ettei se sovi hänelle. – Ensimmäistä kertaa tuntuu, että oon oikeesti vapaa syömishäiriöstä, joka jäi häpeän takia käsittelemättä 15 vuotta sitten, Lotta kirjoittaa Instagramissa.

Ex-missi Lotta Hintsa, 28, (o.s. Hintsa), on luopunut vegaaniruokavaliosta ja siirtynyt taas sekasyöjäksi. Hän ryhtyi vegaaniksi viime vuoden lopulla, mutta vegaaniruokavalio ei sopinut hänelle.

– Viime vuoden lopussa päätin alkaa vegaaniksi, koska halusin tehdä tästä maailmasta paremman paikan. Psyykkasin itseni totaalisesti ja 9 kk sinnittelin ja toivoin että vatsa tottuisi mutta ei... joka päivä sama turpoaminen.

– Siihen kun vielä yhdistää henkisesti rankan kesän ja totaalikyllästymisen tän maailman ruokafiksaatioihin, niin päätin valita eettisesti hieman heikomman vaihtoehdon, mutta ilman ilmavaivoja. Myös @kristiannakyva on tästä valinnasta kiitollinen, Lotta perustelee valintaansa Instagramissa. Kristian on Lotan aviopuoliso.

”Ensimmäistä kertaa tuntuu, että oon vapaa syömishäiriöstä, joka jäi häpeän takia käsittelemättä 15 vuotta sitten.”

 

Asiaa RUOASTA ja maailmasta. Ei ole kovinkaan yllättävää että eilinen postaukseni herätti kysymyksiä siitä ettenkö ole enää vegaani. Vaikea oli varmaan päätellä, mutta en siis ole. Viime vuoden lopussa päätin alkaa vegaaniksi koska halusin tehdä tästä maailmasta paremman paikan. Psyykkasin itseni totaalisesti ja 9kk sinnittelin ja toivoin että vatsa tottuisi mutta ei... joka päivä sama turpoaminen. Siihen kun vielä yhdistää henkisesti rankan kesän ja totaalikyllästymisen tän maailman ruokafiksaatioihin niin päätin valita eettisesti hieman heikomman vaihtoehdon, mutta ilman ilmavaivoja.🙊 Myös @kristiannakyva on tästä valinnasta kiitollinen. Ei mut oikeesti, ruoan, liikunnan ja yleisesti hyvinvoinnin kuuluisi tukea sitä, että voisimme mahdollisimman hyvin toteuttaa tarkoitustamme täällä maan päällä ja että meillä olisi energiaa tehdä tästä maailmasta edes vähän parempi paikka. Hyvinvoinnin ei kuulu olla tavoite vaan keino. Valitettavasti ruoasta on tullut monen elämässä keskipiste joka syö energiaa ja voimia ja on ajatuksissa jatkuvasti. Joko sen kontrollointi tai sitten sen syöminen. En halua olla enään tämän ajattelumallin uhri ja päätin vapauttaa myös henkisen elämäni kaikista ruokaan liittyvistä kahleista ja rajoitteista. Ihan sama mitä se tekis ulkoisesti mun kropalle. Ensimmäistä kertaa elämässäni musta tuntuu että oon oikeesti vapaa siitä syömishäiriöstä joka jäi häpeän takia käsittelemättä 15 vuotta sitten. Lyhyesti: en ole enää vegaani. Ihan Lotta vaan ja mun fokus on nyt oikeesti tehdä tästä maailmasta parempi paikka. #befree #ruoka #syömishäiriö #vegaani

Henkilön Lotta Näkyvä (@lottanakyva) jakama julkaisu

”Valitettavasti ruoasta on tullut monen elämässä keskipiste.”

Lotta kritisoi kirjoituksessaan myös sitä, että ruuasta on tullut monille niin hallitseva asia.

– Valitettavasti ruoasta on tullut monen elämässä keskipiste joka syö energiaa ja voimia ja on ajatuksissa jatkuvasti. Joko sen kontrollointi tai sitten sen syöminen. En halua olla enää tämän ajattelumallin uhri ja päätin vapauttaa myös henkisen elämäni kaikista ruokaan liittyvistä kahleista ja rajoitteista. Ihan sama, mitä se tekis ulkoisesti mun kropalle. Ensimmäistä kertaa elämässäni musta tuntuu, että oon oikeesti vapaa siitä syömishäiriöstä, joka jäi häpeän takia käsittelemättä 15 vuotta sitten, Lotta kirjoittaa.

Lotta julkaisi tällaisen kuvan lauantaina ja sai sen jälkeen useita kyselyitä, eikö hän enää olekaan vegaani.

Lotta on kertonut syömishäiriöstään aikaisemmin Me Naisten haastattelussa. Anoreksia hallitsi Lotan elämää vielä 2010-luvun alkuvaiheessa. Pahimmillaan syömishäiriö sitoi hänet teini-iässä sairaalan letkuihin.

– Olin aluksi hyvin vihainen, että minut laitettiin pakkohoitoon. Tuntui, että ihmiset tekevät minulle väkisin jotain sellaista, mitä olisin kaikista vähiten halunnut: pakkosyöttävät minua. En ollut enää kontrollissa, ja se oli todella ahdistavaa. Mutta olin niin väsynyt, että antauduin. Hyväksyin, etten voi tilanteelle mitään.

– Silloin en vielä ymmärtänyt, miten onnekas olin, että selvisin. Sairaalahenkilökunta oli ihmeissään, että olin ylipäätään hengissä, Lotta kertoi vuonna 2013 Me Naisissa.