Onnettomuus, joka muutti koko elämän. Leikkaus, johon vakava sairaus pakotti. Halu saada isot rinnat. Lapset, jotka muuten eivät olisi syntyneet elävinä. Suomalaisnaiset kertovat tarinat arpiensa takaa.

"Sisäisetkin arvet ovat nyt parantuneet"

"Arpi olkavarressani muistuttaa minua siitä, että joskus voi antaa periksi. Sain sen kädenvääntöskabassa, jossa olin jo hävinnyt oikealla kädellä. Vääntäessäni seuraavaksi vasemmalla päätin, että en luovuta. Lihakseni kesti vastuksen, mutta luu antoi periksi ja olkavarteni murtui. Arpi on näin komea leikkauksen takia: olkavarteeni jouduttiin laittamaan metallilevy vahvistamaan murtunutta luuta. Tapahtuma oli traaginen, koska teen töitä käsilläni sekä samalla erittäin surkuhupaisa, sillä jalkani oli kipsissä samaan aikaan. Onneksi kaikki raajani tulivat nopeasti kuntoon, ja sisäisetkin arvet tapahtuneiden jäljiltä ovat parantuneet." Petra, 36

"En halunnut olla loppuelämääni yksirintainen nainen"

"Ensimmäinen arpeni tuli, kun vasen rintani poistettiin ärhäkän syöpäkasvaimen takia. Sairastin syöpää vain 12 päivää: se aika kului diagnoosin saamisesta rinnanpoistoon. Helakanpunaisen, järkyttävän ruman arven parantumisesta alkoi parantumistarina joka on jatkunut miltei näihin päiviin asti, kymmenisen vuotta.

Ensimmäisen vuoden vihasin poiston tuomaa toispuoleisuuttani ja lättänää ex-rintaani, joka oli vain outo kohta vatsan yläpuolella. Onneksi hoitava lääkäri piti itsestään selvänä että minulle tehdään rintarekonstruktio. En halunnut loppuelämääni olla yksirintainen nainen. Rinnanpoiston jälkeen olin kyseenalaistanut rintojeni tarpeellisuuden ylipäätään. Lapset oli jo imetetty ja olihan minulla erotiikkamielessä jäljellä vielä muita mukavia paikkoja. Olin 30-vuotias ja tajusin, että edessäni on toivottavasti vielä monta kymmentä vuotta bikinielämää. Mutta sitten oli toinenkin puoli. Seksuaalinen identiteettini oli murskana eikä minulla ollut aavistustakaan, miten se korjattaisiin. Ajattelin silloin että asiaa ei ainakaan auta se, jos en kestä katsoa itseäni peilistä.

Ensimmäinen arpi poistettiiin uuden rinnan rakentamisen yhteydessä.Olin juuri ennen sairastumistani ollut kahdesti raskaana, joten vatsani oli yhtä kuin vararengas, josta saattoi hyvin ottaa rasvaa yhden rinnan verran. Näin sain uuden kauniin rinnan sekä litteän vatsani läpi kulkevan arven. Vaikka se todella kulkee kyljestä kylkeen, ei sitä juuri huomaa koska se on niin vaalea ja ohut.

Nänni on tatuoitu. Oli kieltämättä kummallista keskustella tatuoijan kanssa siitä, minkä kokoisen, muotoisen ja värisen nännin tahtoisin. Ehkä vielä kummallisempaa oli se, että vatsan alueen leikkauksessa menetin myös napani!  Kun kysyin saanko uuden navan, kirurgi sanoi: “Kyllä vaan, viillän sopivan kolon.” Ihan nätti siitä mielestäni tuli!

Lääkärini suositteli, että suuren uusiutumisriskin takia olisi hyvä, että minulla ei olisi ollenkaan omaa rintakudosta jäljellä. Se tarkoitti toisenkin rinnan poistamista. En halunnut kantaa mukanani mahdollista sairastumispommia. Isompi pohdinta tuli siitä, mistä materiaali rintaan tällä kertaa löydettäisiin. Plastiikkakirurgin kanssa päädyimme yhdistelmään, jossa käytettäisiin sekä selässäni olevaa lihasta että silikonia. Kas näin sain uuden arven selkääni ja uuden rinnan, joka tuli oikein kaunis.

Kaikki arvet ovat saman plastiikkakirurgi Maijan kädestä. Arvostan hänen osaamistaan ja asennettaan enemmän kuin juuri mitään muuta. Leikkauksen jälkeen hän on aina tullut moikkaamaan valkoinen takki liehuen ja bändipaita sen alta vilkkuen.

Olen iloinen, että nyt minulla oli kaksi kaunista rintaa eikä yhtään omaa rintakudosta jäljellä. Rinnan leikkausarpi tulehtui aika pahasti ja siihen on jäänyt punaisuutta ja röpöä. Rinnan muoto on kuitenkin niin kaunis, että en ole antanut arven juurikaan haitata." Marjaana, 40

 

 

"Leikkaus oli ainoa vaihtoehto"

"Alavatsassani on kahteen kertaan viilletty sektiohaava. Minulla on poikkeavan mallinen kohtu, ja molemmat lapseni olivat tulossa maailmaan kyykkyasennossa, jalat edellä. Leikkaus oli ainoa vaihtoehto. Ensimmäinen viilto arpeutui nätisti, toisessa leikkauksessa suostuin lääkekokeeseen, jossa haavaan jätettiin ensimmäisiksi toipumispäiviksi pieni aukko ja katetri. Sen jäljiltä arpi jäi vasemmalta puolelta vähän repsottamaan, ja sen päälle laskeutuu hoikimmillaankin viipale ihraa. Toisen leikkauksen jälkeen iho arven ympäriltä oli miltei pari vuotta tunnoton. Kun tunto palasi, arpi ei ole koskaan häirinnyt minua. Päinvastoin, se on muistutus siitä, että olen saanut kaksi elävää lasta. Sata vuotta sitten olisimme todennäköisesti menehtyneet jo ensimmäisessä synnytyksessä molemmat, minä sekä lapsi." Maija, 39

"Arpeni kertovat, että olen vahva"

"Teini-iässä, 12 – 16 -vuotiaana, minulle tehtiin viisi selkäleikkausta. Fyysisenä muistona niistä minulla on viisi isoa arpea.

Muistan, kun katsoin sairaalan vessassa viimeisen kerran kylkeäni ennen neljättä operaatiota. Iho oli sileä, vaalea ja pehmeä. Tiesin, että leikkaus oli välttämätön. Tiesin myös, että arpi ei olisi iso asia kaiken muun rinnalla. Se hinta minun pitäisi maksaa, jotta ylipäätään pystyisin vielä kävelemään. Halusin silti nähdä kylkeni ehjänä vielä viimeisen kerran. Teinille arpikin oli iso asia. Itketti ja pelotti.

Nuorempana häpesin arpiani. Kammoksuin ihmisten katseita ja mietin, mitä he ajattelevat. En vieläkään mielelläni näytä niitä. Ne ovat oma, yksityinen asiani. Mutta kun nyt katson arpiani, olen ylpeä niistä. Ne osoittavat, että kestin sen kaiken. Selvisin halvaantumisesta, kävelytaidon opettelemisesta, ystäväpiirin kaikkoamisesta, outolinnun roolista ikäisteni joukossa. Arpeni kertovat, että olen vahva. Ne kertovat matkastani siksi ihmiseksi, joka nyt olen." Päivi, 44

 

"Isot rinnat paransivat itsetuntoani"

"Suurennutin rintani vuonna 2003, kun olin 28-vuotias. Silloin minulle oli todella tärkeää saada suuret rinnat. Operaation jälkeen kokoni oli 75E. Leikkaus tehtiin helsinkiläisessä yksityissairaalassa, ja maksoin niistä noin 7000 euroa. Muistoksi jäi myös tämä arpi, joka on hyvin pieni ja huomaamaton. En ajattele sitä ollenkaan, eikä se tunnu. Isoista rinnoista on ollut paljon iloa, koska ne paransivat itsetuntoani. Biletin nuorempana paljon, ja rinnat saivat välillä jopa liikaa huomiota. Nyt ajatusmaailmani on muuttunut sen verran, etten enää ehkä laitattaisi näin kookkaita. En ole silti koskaan katunut leikkausta." Kristiina, 40


"Olen yhä kivun vuoksi sairauslomalla"

"Liukastuin jalkakäytävällä joulukuussa 2012. Vasemman kyynärvarren kumpikin luu naksahti keskeltä irtipoikki. Katketessaan luut repivät yhden isoista kyynärvarren hermopunoksista sekä venyttivät kahta muuta. Luut ruuvattiin ja levytettiin, mutta hermojen tilaa ei tarkistettu, vaikken tuntenut kädellä mitään. Siitä alkoi show.

Tammikuussa 2013 keskihermoa yritettiin vielä korjata, mutta se oli myöhäistä: hermovaurion aiheuttama jatkuva kipu on ollut kaatumisesta asti seuranani. Olen edelleen jatkuvan ja esimerkiksi ilmanpaineenvaihteluista kasvavan kivun vuoksi sairauslomalla. Kipua hoidetaan muun muassa epilepsialääkkeellä ja tammikuussa 2015 asennetulla neurostimulaattorilla, josta olen saanut arvet rintaan ja niskaan.

Arven liikakasvu on kasvattanut osan arvista makkaroiksi. Käsivarren iso arpi on ikuinen muistutus siitä, miten olen joutunut luopumaan tuntemastani elämästä. Olen opetellut uutta elämää, johon kuuluvat lääkkeiden sivuvaikutukset ja kivut, arki ilman työtä ja tavanomaista aikuisen ihmisen päivärytmiä sekä siihen kuuluvia iloja ja suruja.

Stimulaattoriarvista olen vain kiitollinen: kun stimulaattori vaimensi kipuja, pääsin eroon kolmanneksen verran epilepsialääkeannoksesta, ja elämä on nyt vähän tavallisempaa." Kati, 48.

 

 

vetoketjuvatsa

"Arpi muistuttaa siitä, että jouduin luopumaan koko entisestä elämästäni" – katso koskettavat kuvat suomalaisnaisten arvista

Omalla kohdalla suuri pettymys on se että traumaattisen, ison vatsaleikkauksen arpi on edelleen vuosien jälkeen näkyvä, pitkä ja leveä - kuin jätti vetoketju. Ei puhettakaan että menisin bikineissä yleiselle uimarannalle tai edes uimahallin saunaan. Luulin että leikkauksesta jäisi vain tuskin näkyvä "viiva" vatsalle.
Lue kommentti

Koomikko aiheutti pienen somekohun jakamalla meemin Magic Johnsonin ja Samuel L. Jacksonin harmittomasta kuvasta. Ironia ei auennut kaikille.

”Sam ja minä chillasimme penkillä eilen Forte dei Marmissa, Italiassa. Fanit jonottivat ottaakseen kuvia kanssamme.”

Näin entinen huippukoripalloilija Earvin ”Magic” Johnson twiittasi, kun hän vieraili elokuun puolessa välissä Italian Toscanassa. Samalla hän julkaisi shoppailureissunsa päätteeksi kuvan, jossa hän istui rennosti puupenkillä näyttelijä Samuel L. Jacksonin kanssa. Prada- ja Louis Vuitton logot vilkkuivat miesten ostoskasseissa, ja molemmilla oli kuvassa leveähkö hymy.

Johnsonin julkaisema Twitter-kuva alkoi pian elämää omaa elämäänsä, koska italialaiset eivät tunnistaneet julkkiskaksikkoa, kertoo Independent-lehti.

Jotkut italialaiset nimittäin luulivat, että kyseessä on kaksi maahanmuuttajaa – joilla on äärettömän paljon rahaa shoppailuun. Ja kaiken kustantaa tietenkin Italian valtio.

Koomikko Luca Bottura käytti yhtä kuvaa meeminä ja jakoi sen Facebookissa. Hän kirjoitti kuvan yhteyteen muun muassa: ”Valtion varoja Forte dei Marmissa… he tekevät ostoksia Pradan liikkeessä päivittäisellä 35 eurollaan.”

Bottura myös pyysi seuraajiaan jakamaan kuvan, jos he ovat raivostuneita. Telegraphin mukaan Bottura väittää nettimeeminsä tarkoituksen olleen ironinen – mutta moni ymmärsi Botturan sanoman väärin ja lähti levittämään kuvaa ”shoppailevista maahanmuuttajista”.

Facebook-kommentoijat ilmaisivat Botturan kuvan yhteyteen muun muassa ”häpeää” ja ”inhoa”, jota he kokivat –  ja luulivat kuvassa olevan kaksi maahanmuuttajaa, jotka istuskelevat penkillä ökyostoksiensa kanssa.

Kuvaa on jaettu tuhansia kertoja, Bottura kertoi myöhemmin Facebookissa ja analysoi samalla kuvan aiheuttamia reaktioita:

– 40 prosenttia ihmisistä ymmärsi provosointini, 30 prosenttia oli raivoissaan ja 20 prosenttia oli sitä mieltä, että se oli rasistinen meemi ja että en tunnistanut Samuel Jacksonia ja Earvin 'Magic' Johnsonia (en paljasta loppua kymmentä prosenttia).

Monet ovat pitäneet Maria Veitolan Instagram-päivitystä esimiestyön rankkuudesta tärkeänä. Jotkut ovat kuitenkin ihan toista mieltä. 

Radio Helsingin sisältöjohtajana työskentelevä Maria Veitola, 44, kertoi eilen Instagramissaan haastavasta työviikostaan esimiehenä. Maria kertoi, että hänen voimansa ovat viime aikoina huvenneet oman kunnianhimon ja muiden ihmisten takia.

– Vaikka sitä kuinka yrittää huolehtia oman elämänsä kohtuullisuudesta ja selkeydestä, esinaisena altistuu sille, että on muita ihmisiä, jotka sanovat: ”en mä jaksakaan tai ei mua huvitakaan, vaikka mä lupasin”. Sitten se kaikki kaatuu tietty mun päälle, koska se on mun duuni – tavallaan – selvittää sotkut ja tilanteet, Maria kirjoitti eilen.

Instagram-päivityksessään Maria kertoi kärsineensä jopa fyysisistä oireista. Hän kuvaili olleensa paniikkihäiriön reunalla.

Lue lisää täältä: Maria Veitola puhuu esimiestyönsä raskaudesta: ”On kamalaa menettää elämänhallinta siksi, että muut ei hallitse elämäänsä”

(Juttu jatkuu päivityksen jälkeen.)

 

Esimiestyössä -tai siis mit vit- esiNAIStyössä parasta ja pahinta: ihmiset. Oon ite tehnyt himmeen duunin siinä että tunnistan omat rajani esim. jaksamisen suhteen ja huolehdin niistä. Tää asia on muuten suoraan yhteydessä luotettavuuteen. Mutta: Vaikka sitä kuinka yrittää huolehtia oman elämänsä kohtuullisuudesta ja selkeydestä, bossladynä altistuu sille, että on muita ihmisiä jotka sanovat, että "en mä jaksakaan tai ei mua huvitakaan, vaikka mä lupasin" tai sekoilevat muuten vaan. Sitten se kaikki kaatuu tietty mun päälle, koska se on mun duuni -tavallaan- selvittää sotkut ja tilanteet. No, viime viikko olikin sitten ihan hirveä edellämainituista syistä. Sata palloa ilmassa ja yritin jongleerata parhaani mukaan ja tehdä viisaita päätöksiä. Torstaipäivä meni paniikkihäiriön ja migreenin reunalla koska kaikki oli vaan kaaosta ja olin aivan finaalissa. Kun työkaveri yritti halata, sanoin että "älä koske koska alan itkemään enkä pysty lopettamaan". Se on kamalaa kun oma elämänhallinta menee siitä syystä, että muut ei hallitse elämäänsä. Sit tähän liittyy vielä oma kunnianhimo: en tyydy keskinkertaisuuteen. Pääsisin itse helpommalla jos tyytyisin. Mutta kun en halua. Haluan tehdä työni mahd hyvin. Perjantaina laitoin työpaikalle viestin että en tuu töihin, meen metsään makaamaan sammalmättäälle koska muuten oon kohta jossain akuuttipäivystyksessä. Onneks oli mökkiviikonlippu buukattu veljen perheen kanssa. Tarinan opetus: menkää metsään ja olkaa rakkaittenne kanssa jos ja kun ahdistaa ja kaikki kaatuu päälle. Se saattaa auttaa. Ja pyytäkää apua. Mä pyysin ja onneks mun ihanat työkaverit antoi tukea ja apua. Ja Radio Helsingin sisältöjohtajana ilmoitan, että meidän syysohjelmisto starttaa viikon päästä maanantaina. Mukana mm. uusi, ihana aamushow. #bosslady #radiohelsinki 📻❤️

A post shared by Maria Veitola (@mariaveitola) on

Päivitys on herättänyt paljon keskustelua. Monet ovat kirjoittaneet päivityksen alle, että Maria on rohkea, koska uskaltaa puhua vaikeista asioista niin suoraan.

– Tämän kaiken saa ja pitää sanoa ääneen. Miksi hyssytellä ja esittää supernaista, jos tuntuu, että kaikki kaatuu päälle. Tunteista kertominen auttaa niin itseä kuin muita, eräs kommentoija kirjoittaa.

Jotkut ovat kuitenkin suhtautuneet Marian kirjoituksen aivan toisella tavalla.

Kohtuutonta syyttelyä...

Instagram-tili @lindiis kirjoittaa, että Maria syyllistyy kaksinaismoralismiin. Hänen mielestään on erikoista, että Maria vaatii toisia jaksamaan tappiin saakka. Hänen mielestään on myös kohtuutonta syyttää muita siitä, että esimiehenä joutuu puurtamaan.

– Siksi toivon vähän armollisuutta myös sinulta julkisuuden henkilönä – jos on armollinen itselleen, on oltava sitä myös ulkoisille olosuhteille ja muiden, inhimillisten ihmisten heikkouksille. Saa olla kunnianhimoinen, mutta oikeesti bossladyä on se, ettei syyttele julkisesti omasta olostaan muita.

”Olisit voinut vain keskittyä omiin tunteisiisi ja kertoa, että oli rankka viikko.”

Instagram-tili @ruutiainen puolestaan toteaa, että Marian kirjoitus saattaa vaikuttaa hänen alaisistaan hyvin loukkaavalta.

– Esimiehenä olet myös yksi iso (ehkä isoin?) tekijä siinä uupuvatko alaisesi. Sitä paitsi, vaikka kuinka vika olisi niissä alaisissa, niin ei oo kovin jees pomona alkaa julkisessa Instassa niitä asioita puimaan, hän kirjoittaa.

– Työpaikan sisäiset asiat kuuluu jäädä työpaikalle. Olisit täällä voinut myös vain keskittyä omiin tunteisiisi ja kertoa että oli rankka viikko, mutta päätit jakaa koko maailmalle, että syy oli alaisissasi.

...vai sittenkin voimaannuttava keskustelunavaus?

Maria vastasi kommentoijilleen useammalla pitkällä viestillä. Hänen mukaansa päivityksen tarkoituksena oli ainoastaan osoittaa, miten rankkaa esimiestyö voi olla.

– Ihmiset ovat inhimillisiä otuksia kaikkine piirteinensä ja virheinensä, niin alaiseni kuin minäkin. Se tekee elämästä ihanaa ja joskus myös haastavaa. Uskon yhdessä tekemiseen ja avoimuuteen, en erakkouteen, vaikka se voisikin olla monella tavalla helpompaa, Maria kirjoittaa vastauksena @lindiis-nimimerkille.

Maria toteaa vastauksissaan, ettei esimerkiksi ”freelancereiden elämänhallinta ja motivaatio ole hänen vastuullaan”. Hänen mukaansa tilanteessa ei myöskään ole kyse siitä, että alaiset olisivat uupuneita. Sen tarkemmin hän ei kuitenkaan kerro, millainen tilanne työyhteisössä on meneillään.

”Oletko tosiaan sitä mieltä, että hyvä ihminen pitää kaiken sisällään ja jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan?”

– En valitettavasti voi vastata uteliaisuudennälkääsi ja kertoa detaljeja eikä sillä oikeastaan ole väliä. Mutta varmasti osaat kuvitella tilanteen jossa usea ihminen – syystä tai toisesta – jättää tekemättä sovitut asiat ja ne kaatuvat muiden päälle. Onko se reilua? Saako siitä puhua? Oletko tosiaan sitä mieltä, että hyvä esimies tai -nainen, ihminen pitää kaiken sisällään ja jatkaa niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan? Maria kysyy.

Lopuksi Maria vielä toteaa, että hänelle on tärkeää puhua myös niistä asioista, joista joidenkin mielestä ei julkisesti saisi puhua.

– Mulle on tärkeää puhua asioista joista perinteisesti ”ei saa puhua”, koska ne täytyy vaieta tai piilottaa, koska näin on ollut tapana tehdä. Mun inboxit ja dm [yksityisviestilaatikko] on täynnä viestejä esimiehiltä ja -naisilta, joille postaukseni oli juuri siitä syystä voimaannuttava ja tärkeä, hän kirjoittaa.

Hei esimies! Onko sinun työsi ollut rankkaa? Kerro kokemuksistasi alla olevalla lomakkeella. Vastauksia voidaan käyttää osana Me Naisten juttua.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Vierailija

Maria Veitola sai tiukkaa kritiikkiä avauduttuaan esimiestyön rankkuudesta – näin hän vastaa saamiinsa kommentteihin

rasittava tyyppi kaikenkaikkiaan. Jaksaa hakea julkisuutta ja aina valittaa jotain. esimiehellä esimiehen työt, työntekijällä omansa. En voisi itse omia väsymyksiäni kirjoitella yleisesti julkisuuteen.. olisi pian entinen työ.... Asioita voi käsitellä muutenkin kuin nettipalstoilla.. joo paniikki häiriö.. jos oikeasti oli niin meneppä lääkäriin hakemaan apua mieluummin kuin kohdennat sen tänne nettiin..
Lue kommentti
Jannika B. Kuva: Jonna Öhrnberg / Sanoma-arkisto

Laulaja kertoo Instagramissa hävenneensä reisiään ja korviaan. Nyt hän kannustaa kaikkia hyväksymään itsensä sellaisena kuin on.

Laulaja Jannika B, 32, on viime aikoina puhunut suorasanaisesti omista epävarmuuksistaan ja kamppailustaan mielenterveytensä kanssa. Hänen avoin suhtautuminensa vaikeina pidettyihin aiheisiin jatkuu.

Tänään hän julkaisi Instagramissaan näyttävän kuvan, jossa kertoo suhtautumisesta kehoonsa.

– Nuorempana – ja välillä edelleenkin – huomaan häpeäväni ja piilottelevani ”tynnyrireisiäni” ja ”dumbokorviani”. Tästä syystä annoin eilisissä kuvauksissa juuri näiden kahden (tai itse asiassa neljän) asian näkyä, Jannika kirjoittaa.

 

Eilen oli ihanat kesäpäiväkuvaukset. 🌸🌞 Nuorempana -ja välillä edelleenkin- huomaan häpeäväni ja piilottelevani "tynnyrireisiäni" ja "dumbokorviani". Tästä syystä annoin eilisissä kuvauksissa juuri näiden kahden (tai itseasiassa neljän) asian näkyä. 💪 Kaikilla meillä on epävarmuuksia kehojemme kanssa. Kaikilla. Harvemmin nämä epävarmuudet kuitenkaan näkyvät ulospäin. Vielä harvemmin niiden poistamiseksi voi tehdä mitään näkyviä kikkoja. Minä uskon, että ainoa tie kauniseen kehoon on korvien välinen jumppa ja negatiivisten ajatusten leikkaaminen. Huomenna 23.8.2017 järjestetään kaikenlaisten kehojen riemukulkue ja puistojuhla Helsingin Esplanadin puistossa klo 16.30 alkaen. Suomen ensimmäinen kehopositiivisuuden juhla, Body Pride on Vaakakapinan #lupanäkyä -teeman huipentuma. Kaikki ovat tervetulleita mukaan juuri sellaisena, kuin haluaa tulla nähdyksi! ❤️ #lupanäkyä @yleisradio @vaakakapina

A post shared by Jannika B 💎 (@jannikabofficial) on

Jannikan mukaan kukaan meistä ei säästy ulkonäköön kohdistuvilta epävarmuuksilta. Hänen mielestään kauneutta kannattaisi tavoitella erityisesti sisältä päin.

– Kaikilla meillä on epävarmuuksia kehojemme kanssa. Harvemmin nämä epävarmuudet kuitenkaan näkyvät ulospäin. Vielä harvemmin niiden poistamiseksi voi tehdä mitään näkyviä kikkoja. Minä uskon, että ainoa tie kauniiseen kehoon on korvien välinen jumppa ja negatiivisten ajatusten leikkaaminen.

Kuva on julkaistu huomenna järjestettävän Body Pride -tapahtuman kunniaksi. 

”Maailman söpöimmät korvat”

Jannika on aiemminkin puhunut ulkonäköönsä liittyvistä epävarmuuksista. Helmikuussa hän kertoi, että häntä kiusattiin koulussa korviensa ja ihonsa pigmenttihäiriön takia. Sen takia hänet on aiemmin nähty julkisuudessa vain harvoin hiukset kiinni.

– Syy tähän on korvani ja kaulassa oleva vitiligo. Koulussa minua kiusattiin näistä kahdesta asiasta, Jannika kertoi.

Emma Gaalan aikaan Jannika kuitenkin huomasi, että hänen tyttärensä Martta on perinyt monet asiat äidiltään.

”Muistakaa rakastaa joka ikistä kohtaa itsessänne ja, että sanoilla ja esimerkillä voi vaikuttaa ihmiseen läpi elämän.”

– Eilen tajusin, että kaunis tyttäreni on perinyt minun korvani ja ne ovat maailman söpöimmät korvat ja toivon, ettei hän koskaan halua piilotella niitä, Jannika totesi.

Samalla hän kertoi, että aikoo tulevaisuudessa pitää ylpeästi hiuksiaan enemmän kiinni.

– Muistakaa rakastaa joka ikistä kohtaa itsessänne ja, että sanoilla ja esimerkillä voi vaikuttaa ihmiseen läpi elämän – niin hyvässä kuin pahassa. Olkaa armollisia toisillenne ja etenkin itsellenne, hän kertoi.

Näyttelijä teki yhden elämänsä fyysisesti raskaimmista rooleista uutuuselokuvassa.

Pamela Tola pääsi uudessa Napapiirin Sankarit 3 -elokuvassa kokeilemaan elämänsä ensimmäistä kertaa suofutista. Filmiryhmä kuvasi suolle sijoittuvia kohtauksia monen päivän ajan.

– Se oli kivaa, mutta hirveän raskasta fyysisesti. Otti pari askelta ja tuntui, kuin olisi juossut 10 kilsan lenkin. Sillä ei ole mitään tekemistä tavallisen futiksen kanssa. Kamppeet olivat märkänä aamusta iltaan, hyväntuulinen Pamela kuvaili saapuessaan maanantaina elokuvan ensi-iltaan.

Pamela kuvaa parhaillaan Elisa Viihteelle Kolmistaan-tv-sarjaa yhdessä näyttelijämiehensä Lauri Tilkasen kanssa. Hän oli ottanut pinkin sävyn tukkaansa roolia varten.

– Viikko sitten alkoivat kuvaukset, ja lopputulos nähdään joulukuussa.

”Suhtaudumme toisiimme kuin kehen tahansa kollegaan.”

Työskentely oman miehen kanssa on kuulemma sujunut mallikkaasti.

– Se auttaa, kun tuntee toisen. Kuvauksissa olemme toki eri roolissa kuin kotona ja suhtaudumme toisiimme kuin kehen tahansa kollegaan, hän kuvaili.

Työasiat seuraavat usein yhteisten projektien myötä kotiin saakka.

– Puramme kohtauksia ja roolihenkilöitä kotona hyvässä hengessä. Lomalla ja viikonloppuisin yritämme välttää sitä, mutta ei meillä sellaista sääntöä ole, ettei työjutuista saisi kotona puhua, hän kertoi.

Sarjan kuvausten jälkeen pariskunta jatkaa Turun kaupunginteatteriin tekemään Kybersielut-näytelmää.

– Jatkamme yhteistä duuniputkea siellä. Ainakin näemme jossain, kahden freelancerin ja kolmen lapsen uusperhettä pyörittävä näyttelijä hymähti.

Jutun otsikkoa muutettu 22.8. klo 11.53. Lauri Tilkasen sukunimi on Tilkanen. Ei Tola, kuten otsikossa aiemmin kirjoitettiin.