Arja Koriseva on nyt kahden lapsen äiti: kuusivuotiaan Patrikin lisäksi perheeseen kuuluu Kolumbian Calissa syntynyt tytär, Aurinkoenkeli. Toivakan Susiniemessä ihastellaan, kuinka tytär onkaan äitinsä näköinen!
Artikkeli on ilmestynyt Me Naiset -lehdessä vuonna 2001.

Artikkeli on ilmestynyt Me Naiset -lehdessä vuonna 2001.( Linkki tiedostoon )

Arja Korisevan ja Pekka Karmalan kotona Toivakan Susiniemessä eletään onnellisia hetkiä: perheeseen on juuri syntynyt tytär. Hän on pieni ja siro, pitkäjäseninen, ruskeasilmäinen, rauhallinen ja hymyilevä kolmen kuukauden ikäinen, kolumbialaissyntyinen Sol Angel, Aurinkoenkeli, joka on hetkessä saanut vanhempansa rakastumaan itseensä. Ja toisin päin: vaikka takana on vasta muutama yhteinen viikko, myös tytär osoittaa kiintymystä vanhemmilleen kaikilla niillä tavoilla, joilla vauvat sen tekevät: hymyllä, kosketuksella, tunnistamalla kasvot ja rauhoittumalla kuullessaan vanhempiensa tutut äänet.

Juuri toisen kerran äidiksi tullut suosikkilaulajamme on onnellinen ja iloinen uudesta perheenjäsenestä. Adoptiovanhempien yleisin ja suurin pelko, osaako adoptiolasta rakastaa kuin omaansa, on Arjan mukaan osoittautunut hetkessä turhaksi.

– Kiintymys lapseen syntyi äärettömän nopeasti, jo sinä ensimmäisenä ihmeellisenä hetkenä, kun hänet näimme adoptiokeskuksessa. Luottamus omiin tunteisiin ja vastuu syntyivät heti häntä katsellessa. Vahva tunne siitä, että me olemme tuon lapsen tärkeät ihmiset ja meillä on etuoikeus kasvattaa hänet. Vaikkei hän ole sydämeni alla kasvanut, hän on kuitenkin sydämessäni – tuo muilta adoptiovanhemmilta kuultu elämänohje tuntui heti todelta.

– Tyttö oli meille tarkoitettu, siitä oli pieniä, meille tärkeitä merkkejä jo etukäteenkin: tytär on syntynyt meidän 5-vuotishääpäivänämme 20.7.2001 ja hänen nimensäkin tuntui enteelliseltä. Kun Patrik syntyi, hän syntyi auringonkukkien aikaan ja siitä lähtien Patrik on ollut meille Aurinkopoika. Nyt meillä on myös Aurinkoenkeli, se on biologisen äidin tyttärelleen antama nimi ja minusta äärettömän kaunis. Vaikka kastammekin hänet kohta Suomessa ja hänelle on nimi valmiina, tuo alkuperäinen nimi tulee siinä olemaan jotenkin mukana.

Jotakin merkitystä on silläkin, että lapsi tuntuu kovasti tutun näköiseltä.

– Ihmiset ovat ihmetelleet, miten hän onkin äitinsä näköinen. Viimeksi sitä päivitteli lääkäri neuvolassa, sanoo Arja, joka itse on siro, ruskeasilmäinen, tummahiuksinen ja iholtaankin kauniin ruskea.

Arja ei voi muuta kuin todeta, että alku uuden perheenjäsenen kanssa on sujunut hyvin, niin käytännöllisten kuin henkistenkin asioiden kanssa.

– Vauva on hyväntuulinen. Hän heräilee kyllä syömään pari kertaa yössä, mutta nukkuu myös hyvin. Hän ilmoittaa jo nälästään itkemällä, mikä on hyvä merkki: se osoittaa hänen jo rentoutuneen. Laitoksissa kasvaneet lapset ovat usein menettäneet uskonsa itkun voimaan, koska se ei tuo ratkaisua pulmiin – ruoan saa kellon, ei itkun mukaan. Aluksi tytär oli myös jännittynyt ja säpsähteli, mutta on selvästi jo helpottunut, Arja kuvailee.

– Pieni vauva on kokenut valtavan kulttuurishokin – sitä on jo pelkästään se, kun hän lähti mukaamme äänien, valon, hajujen vieraaseen maailmaan – siinä on jo pienellä vauvalla paljon sopeutumista. Puhumattakaan, että hän sai lähelleen uudet ihmiset ja matkusti kylmään Suomeen uuteen kotiinsa.

Arja ottaa uuden äitiyden rennosti – vaikka Patrikin vauva-ajoista on jo kuusi vuotta, pienen vauvan hoitamiseen liittyvät asiat ovat palautuneet nopeasti mieleen.

– En ole tuntenut itseäni missään vaiheessa epävarmaksi, enkä ole epäillyt, ettenkö osaisi hoitaa näin pientä vauvaa. Vaikka kieltämättä tunne oli outo, kun heti ensimmäisenä arkipäivänä saimme vauvan orpokodista mukaamme, evästyksenämme vain tiedot ruoka- ja kylvetysajoista. Ja matkalaukku täynnä liian pieniä tytön vaatteita.

Perhe vietti Kolumbiassa Etelä- Amerikassa kolme viikkoa ja tuon ajan he asuivat adoptiohotellissa, jossa koko perhe – myös Patrik oli mukana – sai rauhassa tutustua uuteen perheenjäseneen.

– Se oli meille ihmeellistä aikaa, saimme elää täysin toisillemme.

Emme saaneet toista biologista lasta

Arja ja Pekka päätyivät adoptioon, koska toista biologista lasta ei kuuden vuoden odotuksesta huolimatta kuulunut.

– Jo ennen Patrikin syntymää tiesin, etten tule raskaaksi kovin helposti. Näiden vuosien aikana olen käynyt tutkimuksissa ja hoidoissakin. Lääkärit ovat toiveikkaita, enkä ole itsekään vielä täysin luopunut ajatuksesta saada biologinen lapsi.

– Adoptiokin on toisaalta aina tuntunut meistä molemmista hyvältä vaihtoehdolta. Jo ennen Patrikia puhuimme siitä, että olisi hienoa tarjota koti jollekin maailman lapsista. Lasten hätä, orpous ja kodittomuus ovat aina puhutelleet meitä molempia, eikä lapsen meidän mielestämme tarvitse olla välttämättä meidän näköisemme tai värisemme. Olemme mielestämme suvaitsevaisia ja olemme olleet tekemisissä erilaisten ihmisten ja kulttuurien kanssa, Arja sanoo.

– Koska olen jo 36-vuotias, toisen lapsen hankinta tuntui hyvin ajankohtaiselta.

Käytännöllinen prosessi sujui joustavasti ja yllättävän nopeasti. Arja ja Pekka valitsivat adoptioneuvontaa antavaksi järjestöksi Pelastakaa lapset ry:n, ja kansainvälinen adoptio järjestyi Interpedian kautta. He toivoivat lasta nimenomaan Kolumbiasta, jossa adoptioprosessi kestää monia muita maita vähemmän aikaa.

– Pari vuotta sitten asiaa ryhdyttiin vakavasti pohtimaan ja alkuvuonna lähdettiin paperein liikkeelle. Adoptio vaatii monenlaista todistusta, suositusta, selvitystä, valokuvia, joiden avulla perhettä tutkitaan tarkkaan. Perheen täytyy täyttää tietyt kriteerit erityisesti sen suhteen, miten motivoitunut se on lähtemään tähän prosessiin. Myös taloudellisilla seikoilla on merkitystä, sillä adoptio on harmillisen kallista. Meillä ei – toisin kuin Ruotsissa – valtio tue adoptiota mitenkään. Meidän perheellä kustannukset olivat noin 90 000 markkaa ja tuo summa pitää sisällä mm. järjestöjen palkkiot, passija viisumimaksut, asianajajan palkkiot, sekä kalleimpana osuutena matkakulut.

– Päätöksen adoptoitavasta lapsesta tekee adoptiokeskuksen johtaja. Ja heidän näkökulmastaan asia menee siinä tärkeysjärjestyksessä, että lapselle etsitään sopiva perhe, ei perheelle sopivaa lasta. Tulevan lapsen iästä tai terveydentilasta saattoi esittää joitakin toiveita, mutta esimerkiksi sukupuolta tai etnistä taustaa ei voinut valita.

– Lapsen iäksi toivoimme nollasta neljään vuotta, mutta koska me olemme jo tämän ikäisiä ja Patrik on jo kuusivuotias, oli todennäköisempää saada lapsi, joka iältään asettuisi kahden ja neljän vuoden väliin. Siksi kolmen kuukauden ikäinen vauva oli meille todellinen yllätys, Arja kertoo.

Eikä Arja unohda koskaan elokuista puhelua, jonka sai keskelle Lahden kauppakeskuksen humua: Onneksi olkoon, te olette juuri saaneet pikkuprinsessan.

– Jalat olivat mennä alta, Arja sanoo.

Se olikin yllätys, että adoption loppuvaihe sujui niin nopeasti – Arja oli varautunut siihen, että lapsi tulisi vasta ensi keväänä.

– Sitten meille ilmoitettiinkin, että meillä on lapsi, joka odottaa meitä jo kolmen viikon kuluttua Kolumbiassa. Meidän piti anoa kuitenkin viikko lisäaikaa, sillä jouduin perumaan kaikki syksyn työni ja lain mukaan se pitää tehdä kuukautta ennen. Kiitos vain ymmärryksestä, niin yleisölleni kuin työnantajillenikin, kiittää Arja, joka ennen joulua vielä esiintyy kolme kertaa yhdessä Helmut Lottin kanssa Tampereella, Helsingissä ja Turussa, mutta ei tee muita keikkoja.

– Pidän äitiyslomaa vielä ainakin ensi kevään ja keskityn sen jälkeen keikkojen lisäksi juuri Kari Tynin ja Jari Palosen kanssa perustamaamme Up-media-yritykseen, joka tuottaa mm. musiikkiviihteeseen liittyvää materiaalia eri medioiden tarpeisiin. Äitiyslomani aikana fanit tavoittavat minut nettisivuilta www.arjakoriseva.fi, jossa kerron kuulumisiani.

Myös Pekka on jäänyt vuorotteluvapaalle vuoden ajaksi ja näin koko perhe voi viettää ainutlaatuisen intensiivistä aikaa yhdessä.

Välillä iski epävarmuus

Arjalla on kokemusta niin biologisesta kuin adoptio-odotuksestakin.

– Niissä on sekä yhtäläisiä että erottavia piirteitä. Yhteistä on valmistelujen tekeminen ja henkinen valmentautuminen tulevaan. Mutta adoptioraskaus sisältää paljon enemmän tietämättömyyttä, häm-mennystä ja pelkojakin ja koska fyysisiä muutoksia ei tapahdu, on oman itsen ja ympäristönkin siihen vaikeampi orientoitua. Yhtään helpompaa se ei ainakaan ole kuin biologisen lapsen odottaminen.

– Tulevasta lapsesta kannattaa kertoa läheisille sopivalla hetkellä, jotta hekin saavat riittävästi aikaa sopeutua uuteen tilanteeseen. Me ilmoitimme asiasta vanhemmilleni viime äitienpäivänä ja he ovat ottaneet tyttäremme vastaan hyvin positiivisesti. Meillä on muitakin vauvauutisia: Sisareni sai vauvan kolme viikkoa sitten.

Myös Patrikille tulevasta sisaruksesta kerrottiin varhaisessa vaiheessa.

– Hän on ollut innokas isoveli ja toivoi aluksi nelivuotiasta, että saisi heti leikkikaverin.

Kun Patrik kertoi kavereilleen saavansa siskon Kolumbiasta, oli eräs heistä ihmetellyt hoitajalleen: Mistä se Patrikin sisko oikein tulee, kun Patrik sanoi, että sen sisko tulee koulun pihasta...

– Välillä iski epävarmuus: tiedämmekö nyt aivan varmasti mihin olemme ryhtymässä? Ymmärrämmekö, että olemme kantamassa vastuuta pienestä ihmisestä, irrottamassa häntä omasta kulttuuristaan täysin vieraaseen ja myöhemmin vastaamassa hänelle kysymyksiin, jotka aivan varmasti näistä lähtökohdista heräävät? Miten selviämme niistä, osaammeko vastata? Miten ympäristö ottaa hänet vastaan? Ja syntyykö se rakkaus? Meidän piti itse olla tekemisissämme ja päätöksissämme hyvin vahvoja, mutta tunnetilat ailahtelivat välillä laidasta laitaan.

– Olennainen seikka on perehdyttää lasta tulevaisuudessa tämän juuriin ja lähtökohtiin. Jokaiselle ihmiselle on tärkeää tietää, mistä on kotoisin ja kuka oikein on.

– Kerromme tietysti tyttärellemme kaikesta heti, kun hän ryhtyy asioita kyselemään. Vielä emme tiedä hänen taustastaan kovin paljon.Vain sen, että hänen äitinsä elää ja lapsi on syntynyt yliopistollisessa keskussairaalassa. Hän on elänyt alkukuukautensa juuri valmistuneessa hyvätasoisessa ja siistissä adoptiokeskuksessa.

Arja kiittelee adoptiovalmennusta, jossa sai vastauksia askarruttaviin kysymyksiin ja jolla oli myös avioparia lähentävä vaikutus.

– Keskusteluissa käytiin läpi monia parisuhteeseen liittyviä kysymyksiä, jotka eivät varmaankaan muuten olisi nousseet esiin. Puhuimme myös lapsuudestamme, kasvatuskäsityksistämme, arvoistamme ja kokemuksistamme. Keskustelujemme myötä olemme tutustuneet toisiimme entistäkin paremmin ja on niissä noussut esiin yllätyksiäkin. Nyt tuntuu siltä, että kuva omasta puolisosta on tullut paljon syvällisemmäksi ja monipuolisemmaksi, eikä tämän jälkeen ole aihetta, josta emme voisi yhdessä puhua.

– Tuntuukin hullulta, että biologista lasta odotettaessa ei tällaisiin keskusteluihin ole pakko ryhtyä lainkaan – äitiysvalmennuksessa käydään läpi vain murto-osa nyt käydyistä kysymyksistä. Emme me tunteneet toisiamme Patrikia odottaessamme läheskään näin hyvin. Meitä tämä on lähentänyt paljon ja se on yksi rikkaus, jonka tämä kokemus on tuonut tullessaan.

– Adoptioprosessi on jo tähän mennessä merkinnyt meidän perheelle paljon positiivisia asioita, se on kokemus jota ei voi verrata mihinkään muuhun. Tulevaisuudessa se tulee vielä avaamaan lisää rikastuttavia näkökulmia, kun pääsemme perehdyttämään lasta tämän kulttuuriin ja juuriin, kenties opiskelemme yhdessä kieltä. Jo nyt se merkitsee Patrikille sisarusta, jota hänellä ei ehkä muuten olisi. Kaiken kaikkiaan kokemus on ollut niin positiivinen, että uskallan suositella sitä muillekin ja kuka tietää, jos meidän perheeseen adoptoidaan vielä lisää lapsia. Pekka on hyvä isä ja kasvattaja. Haluan suoda hänelle suuren perheen, Arja sanoo.

Artikkeli on ilmestynyt Me Naiset -lehdessä vuonna 2001.

Lauri Tähkä esittelee parratonta leukaansa Instagramissa.

Muusikko Lauri Tähkä ehti kasvatella muhkeaa partaa pitkän aikaa, mutta tuore Instagram-päivitys kertoo, että mies on joutunut luopumaan metsuriseksuaalityylistään.

Syynä on vedonlyönti, jonka Lauri hävisi noustessaan Suomen virallisen listan ykköseksi. Hän julkaisi myös kuvan todisteeksi.

– Kiitos kuuluu ehdottomasti sinulle, hän kirjoittaa kuvatekstissä faneilleen.

– Olette parasta.

Fanit ovat menestyksestä iloisia, mutta lyhentynyt parta jakaa mielipiteet.

– Kyllä minä nyt niin mieleni pahoitin. Toivottavasti tapaamme partasi pian uudelleen, kommenteissa muun muassa kirjoitetaan.

Kummasta tyylistä tykkäät enemmän?

Heidi Sohlbergin avoimuus sairauden suhteen ei miellytä kaikkia.

Rintasyöpää sairastava Heidi Sohlberg on raportoinut avoimesti sairastumisestaan niin Facebookissa kuin Instagramissakin. Heidi on totuttu näkemään sosiaaliseen mediaan postaamissaan kuvissa iloisen ja reippaan näköisenä, mutta viikonloppuna hän julkaisi Instagram-tilillään päivityksen, jossa kertoi viettävänsä päivän visusti vuoteessa aikakauslehtipinon kanssa.

– Näillä pääsee varmasti alkuun. Nyt oli aika kuunnella kroppaa ja olla itsekäs. Tämän päivän Sembalot jää mun osalta väliin, päivän pyhitän ihanille lehdille ja varmistan että tyyny on hyvin. Veikkaan että nukun myös muutaman tunnin päikkärit. Niskaa ja päätä juilii, aftat suussa... Heidi kuvaili oloaan ja jatkoi hiukan myöhemmin viestiketjussa:

”Tiedän että niitä pahoinvointipäiviä on vielä tulossa lukuisia, siksi nautinkin aina niistä päivistä kun voi olla jalkeilla ja tehdä välillä töitä ja urheilla.”

– Ja olenkin kiitollinen joka ikisestä kivuttomasta päivästä. Tiedän että niitä pahoinvointipäiviä on vielä tulossa lukuisia, siksi nautinkin aina niistä päivistä kun voi olla jalkeilla ja tehdä välillä töitä ja urheilla.

Kaikkia ei voi miellyttää

Viime viikolla Heidi julkaisi Instagramissa koskettavan videon, jossa hän kertoi sadoista saamistaan tsemppiviesteistä. Hän kertoi lukevansa ja säilyttävänsä kaikki viestit, vaikkei kaikkiin ehdikään vastata. Samalla hän kertoi tietävänsä, että varmasti joitakin ärsyttää hänen avoimuutensa.

– Mutta mä ite ajattelen sen niin, että mitä enemmän näistä asioista puhutaan, sitä useampaa suomalaista voidaan auttaa ajoissa, hän kertoo videolla.

Heidi kertoo olevansa kiitollinen myös suomalaiselle sairaanhoidolle sekä syöpä- ja geenitutkimukselle, joita ilman hän ei edes tietäisi sairastavansa syöpää.

Huomiohakuisuutta?

Osa ikävistä kommentoijista on ollut sitä mieltä, että Heidi haalii itselleen vain huomiota sairaudellaan. Myös Heidin taisteluhenki ja reippaus ovat herättäneet joissakin ärsytystä. Kuin vastaukseksi heille Heidi julkaisi maanantaina Instagram-tilillään englanninkielisen mietelauseen: I sometimes smile and act like nothing is wrong. It's called dealing with shit and staying strong.

Eli ”toisinaan hymyilen ja olen kuin kaikki olisi kunnossa. Sitä kutsutaan vahvana pysymiseksi.”

 

Yks sana... #kiitos 🙏🏻💕 #taistellaanyhdessä #kiitollinensiunattuonnellinen #perikseianneta #soturi #fuckcancer

A video posted by Heidi Sohlberg (@heidisohlberg) on

 

Mikko Kuustonen kertoo Yhden illan juttu -ohjelmassa, että alkoholista tuli hänelle aikoinaan ongelma salakavalasti.

Muusikko ja tv-kasvo Mikko Kuustonen kertoo Maaret Kallion Yhden illan juttu -ohjelmassa alkoholiongelmastaan.

– Siihen ei sisältynyt glamouria, eikä mitään boheemia taiteilijahommaa. Varmaan siihen sisältyi jonkin verran kivaa biletystä ja paljon hyvää: monta vuotta leppoisaa ja kivaa, ja oli se varmaan yhteisöllistäkin, Kuustonen kertoo psykoterapeutti Maaret Kalliolle. 

”Huomasin rupeavani ajattelemaan juomista vaivaannuttavan paljon.”

Kuustosen mukaan jossain vaiheessa hän alkoi puhua alkoholinkäytöstään muille, mutta moni sanoi, ettei hänellä mitään ongelmaa ole.

– Se, milloin juttu muuttui mun kohdalla ongelmaksi, tapahtui ikään kuin pään sisällä ja salakavalasti. Se johti yksinäiseen tissutteluun ja elämänpiiriin, jossa huomasin rupeavani ajattelemaan juomista vaivaannuttavan paljon.

2754012

Mikään ei tuntunut miltään

Maaret Kallio kysyy jaksossa Kuustoselta, mihin tämä oikein joi?

– Mulle yksi pelottavimpia kokemuksia omassa mielen järkkymisessä on se, kun tulee tilanne, että mikään ei enää tunnu miltään. Unelmat rupeavat häviämään tai häviää mielenkiinto ja uteliaisuus. Luulin lääkitseväni tuota oloa, mutta koin jälkikäteen, että olen pahentanut tuota kehää, Kuustonen selittää.

Yhden illan juttu keskiviikkoisin klo 21.00 Livillä. Mikko nähdään myös Vain elämää -ohjelmassa. Hänen päivänsä on 21.10.

Me Naiset ja Liv kuuluvat samaan Sanoma-konserniin.

Kippis

Mikko "doright" Kuustonen. Veikkaisin että suurin ongelma sinulla oli tuo doright. Näin sinut joskus kavereittesi kanssa huoltoasemalla. Taisin olla jotain kolme vee n. vuonna 79. Teitä oli siellä Dave "terävä" Lindholm, Sinä Mikko Matias "nohnoh" Kuustonen, Tommi "Aika Hyvä" tai "Niin on" Läntinen, Pelle Miljardi, jonka oikea nimi oli niin tylsä että se aiheuttaa narkolepsiaa lausuttaessa. Sinä ja Tommi mietitte, että perustaisitte tahoillanne bändit kunhan vaan keksisitte niille nimet. Taisit lausua minulle muutamaan kertaan silloin nohnoh. Löin Pelleä leukaan silloin. kaikkein oudoin muistikuva on, että 10 min myöhemmin Lemmy Kilmister oli huoltsikan pihassa, kun olin lähdössä vanhempien kanssa pois sieltä. Taisin jutskailla Lemmylle silloin, Dave tulkkasi. Siitä tuli silloin "terävä", kun se osas Lontoota. Lemmy oli herkkämies ei pitänyt yhtään, kun sanoi hänelle, että hän soittaa bassoa hassusti. Olisinko lyönyt häntäkin? Tosin vain reiteen. Leukaan en ylettynyt. Muutamaa vuotta myöhemmin taisin nähdä siluettisi Orivedellä pimeässä illassa. Jossain rokkisaaren lähellä tai sitten vähän kauempana. Siellä oli niitä retkuja, jotka meinas tehdä TV2:lle kusipää televisiosarjaa. Kerros onks tää Mikko unta? En ole ihan varma enää. Sä olet drinkkisi ansainnut. Anna mennä vaan.

Hiihtäjä Aino-Kaisa Saarinen kertoo uutuuskirjassa rakastuneensa mieheensä Tom Gustafssoniin päätä pahkaa. – En ikinä, mistään, olisi voinut saada parempaa ihmistä rinnalleni.

Hiihtäjä Aino-Kaisa "Aikku" Saarinen, 37,  kertoo Tahto – Aino-Kaisa Saarisen kahdet kasvot -uutuuskirjassa suhteestaan mieheensä Tom Gustafssoniin, 39,  Aikku kertoo huomanneensa entisen ammattilaiskoripalloilijan jo vuonna 2000 luentosalissa. Molemmat opiskelivat tuolloin Lahden ammattikorkeakoulussa.

– Pitkänhuiskea koripalloilija Tom Gustafsson osui viereiseen pulpettiin, ja urheilijoina löysimme heti yhteisen sävelen. Komea kaveri paljastui hyväkäytöksiseksi, älykkääksi ja analyyttiseksi, A1-luokan saaliiksi, Aikku kertoo Pekka Holopaisen kirjoittamassa kirjassa.

Aikku tiesi jo tuolloin, ettei valmistu koulusta, mutta muistaa miettineensä päänsä puhki, miten pääsisi viettämään Tomin kanssa kahdenkeskistä aikaa. Hän keksi, että kopiot luentojen muistiinpanoista on helppo keino lähestyä. Aikku kun joutui olemaan paljon pois luennoilta leirien takia. Erään maajoukkueleirin jälkeen kaksikko tapasi kaakaolla.

– Siinä vierähti neljä tuntia. Lopuksi Tom kaivoi kassistaan pinon siistejä opintomuistiinpanoja, mutta kieltäydyin niistä. Kuule, ei musta tietokoneinsinööriä tule. Jos ollaan ihan rehellisiä, niin oikeastaan tein vähän tikusta asiaa, halusin tutustua sinuun paremmin, Aikku sanoi.

Elämän paras päähänpisto

Aikun mukaan kaakaotreffit eivät heti johtaneet sen kummempaan. Mutta vappuna 2001 hän soitti Tomille hetken mielijohteesta.

– Se oli elämäni paras päähänpisto.

”En ole hetkeäkään ole joutunut katumaan.”

Kaksikko sopi, että he käyvät muutamilla treffeillä ja katsovat, miten suhde etenee. Ja nopeastihan se eteni. Kesällä kaksikko alkoi seurustella, ja syksyllä 2001 Aikku pakkasi kamansa vanhempiensa kotoa, ja pari muutti yhteen.

– Rakastuin Tomiin päätä pahkaa enkä hetkeäkään ole joutunut katumaan. En ikinä, mistään, olisi voinut saada parempaa ihmistä rinnalleni. Minun on turha pelata enää lottoa, sillä seitsemän oikein napsahti jo syksyllä 2001. 

Aikku ja Tom menivät naimisiin kesällä 2012. Tom on koulutukseltaan diplomi-insinööri. Kuva: Sanoma-arkisto / Panu Rissanen
Aikku ja Tom menivät naimisiin kesällä 2012. Tom on koulutukseltaan diplomi-insinööri. Kuva: Sanoma-arkisto / Panu Rissanen

Aikku ei katselisi sohvaperunaa

Naimisiin pari meni vuonna 2012. Aikku myöntää kirjassa, ettei välttämättä ole ollut aina helppo kumppani personaanansa, vahvan tahdon ja ammattinsa takia.

”Muista, Aikku, aina se, että minä en koe uhrautuvani tässä millään tavalla.”

Aikun mukan Tom on silti ollut hänen rinnallaan valittamatta. Tuki on ollut pyytetöntä.

– Muista, Aikku, aina se, että minä en koe uhrautuvani tässä millään tavalla. Haluan elää juuri tällaista elämää juuri sinun
kanssasi, Tom on sanonut Aikun mukaan useasti.

Tom on kulkenut Aikun mukana arvokisoissa vuosia. Tämän lisäksi Aikku arvostaa Tomissa sitä, että tämä on pitänyt itsestään huolta myös aktiiviuran jälkeen.

– Sohvaperunaa en katselisikaan, Aikku kertoo.

Aikun mukaan moni kuvittelee, että hän määrää heidän kotonaan kaapin paikan.

– Ei se todellakaan niin mene. Kovin harva tietää, miten meillä eletään, ja se sopii oikein hyvin.

Parin ensimmäinen lapsi, Amanda Ellen, syntyi toukokuussa 2016.

Tahto – Aino-Kaisa Saarisen kahdet kasvot (Teos, kirjoittanut Pekka Holopainen) ilmestyi 27.9.2016.