”Vanhemmuudessa ymmärrän kyllä sen, että olisin kauhean onnellinen, jos jonkun ulkopuolisen olennon selviytyminen vaatisi läsnäoloani”, sanoo näyttelijä Antti Holma kollegalleen Riku Niemiselle. Rikulla on kaksi lasta, mutta Antti ei aio ikinä hankkia perhettä.

Tatu ja Patu -elokuvan tähtikaksikko elää erilaisissa elämäntilanteissa: Antti Holma sinkkuna Lontoossa ja Riku Nieminen perheenisänä Helsingissä. 

Samoista lähtökodista voi päätyä erilaisiin elämäntilanteisiin: vaikkapa lontoolaiseksi sinkuksi ja Helsingin Töölössä asuvaksi perheenisäksi.

Antti Holma, 33, ja Riku Nieminen, 30, kasvoivat molemmat pienillä paikkakunnilla, tunsivat itsensä omituisiksi ja halusivat muuttaa mahdollisimman pian Helsinkiin opiskelemaan taidetta.

– Emme olleet samalla vuosikurssilla, mutta muistan Teatterikorkeakoulussa olleeni Rikulle kateellinen. Hän oli ihan silmittömän taitava, Antti kertoo.

Viime vuosina miehet ovat nousseet koko kansan julkkiksiksi. Keväällä Antti sai suosiosta ja Suomesta tarpeekseen, pakkasi laukkunsa ja muutti Lontooseen.

– Lontoo on minulle rakas paikka maailmassa, ja nautin siellä olostani hirveästi.

Tänä syksynä Antin kasvot näkyvät Suomessakin, sillä hän näyttelee pääosaa Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu! -elokuvassa yhdessä Rikun kanssa. Leffa perustuu Outolasta kotoisin oleviin lastenkirjahahmoihin, ja sen ensi-ilta on 19. lokakuuta.

Tanssiva poika ja ilmaisuhörhö

Milloin olette tunteneet itsenne ulkopuolisiksi?

Riku: Minusta tuntuu, että Riku Nieminen on ollut aina vähän outo. Kajaanissa ei ollut tavallista, että poika tanssi, ja minä harrastin kilpatanssia ja modernia jazztanssia 14-vuotiaaksi. Se oli ihan hirveää.

Music Television ei näkynyt meillä asti, mutta sain musavideoita VHS-kaseteille äänitettynä tutuilta Helsingistä. Niiden tahdissa sitten jorasin.

Nykyään huumorintajuni on ystävieni mielestä niin outoa, että se on välillä jo tosi kiusallista.

Antti: Olen vasta myöhemmällä iällä tajunnut ihmetellä, miten en nuorena saanut enemmän turpaani. Minulla on täytynyt olla jotenkin poikkeuksellisen häiriintynyt itsetunto, sillä en ajatellut olevani yhtään erilainen, vaikka olin kauhean näkyvä, suulas ja ärsyttävä.

Tavallaan harrastin ilmaisutaitoa, mikä on kaikkein rasittavinta, sillä se ei ole mikään laji. Teimme kavereideni kanssa kauheasti itse, koska ei Sonkajärvellä ollut mitään harrastusmahdollisuuksia. Ehkä tanhua olisi voinut harrastaa, jos olisi halunnut.  

Miltä tuntui muuttaa maalta kaupunkiin alle kaksikymppisenä?

Antti: Minulle vuodet Kallion ilmaisutaidon lukiossa olivat suuren Helsinki-romantiikan aikaa. Oli ihanaa asua suuressa kaupungissa, jossa kaikki näytti maagiselta. Minulla kävi myös mahtava nakki, kun sain asua Ullanlinnan kaupunginosassa – eli Monacossa – sukulaisten omistamassa asunnossa. Kun kävelin Kaivopuistossa, sain kuin larpata taiteilijaa.

Riku: Vietin 14-vuotiaana viikon Helsingissä yksin, kiertelin katselemassa paikkoja ja olin ihan fiiliksissä. Teatterikouluun pyrin jo lukion aikana ja pääsin heti sisään. Vaikken olisi päässyt, olisin muuttanut etelään tai isommalle paikkakunnalle. 

Vaivasiko koti-ikävä?

Antti: Olin 15 ja tietenkin kauhean nuori lähtemään kotoa. Äitini muistutti vähän aikaa sitten, että lukion kolmannella minulle oli tullut niin kova koti-ikävä, että hänen piti tulla viikoksi Helsinkiin huolehtimaan minusta. Itse en muista tällaista ollenkaan.

Riku: Ensimmäiset puoli vuotta Teatterikorkeakoulussa olivat tosi intensiivistä aikaa. Silloin sosiaalinen piiri tavallaan räjähti ja laajeni: kaikista kurssikavereista tuli siskoja ja veljiä. Iltaisin sitä kuitenkin meni kämpille Herttoniemeen ja oli aika yksin kaikkien itseen ja taiteeseen liittyvien ajatustensa kanssa.  

Tuliko pikkukaupunkien pojista sitten helsinkiläisiä?

Antti: Minusta ei oikein koskaan tullut helsinkiläistä, vaikka asuin kaupungissa 18 vuotta putkeen. Kävelin juuri vanhan Helsingin-kotini ohi ja tunsin ainoastaan helpotusta, koska olen inhonnut sitä niin monta vuotta.

Riku: Minä koen olevani helsinkiläinen, koska minulla on täällä perhe ja paljon hyviä ystäviä. Asun mielelläni Töölössä. Tosin haluaisin ajatella, etteivät seinät tee kotia vaan ihmiset: vaimo, lapset ja muutama hyvä ystävä.

Antti: Vierauden kokemukset olivat minulle tuttuja jo lapsuudestani. Asuimme Sonkajärvellä, koska isäni sai sieltä kirkon viran, mutta kumpikaan vanhemmistani ei ollut sieltä kotoisin, eikä meillä ollut siellä sukua. En ollut ollut pohjalainen, vaikka isä on Pohjanmaalta, enkä savolainen kuten äitini. 

Mikä sitten tekee kodista kodin?

Antti: Minulla ei ole oikein ikinä ollut kotia, mutta ajattelen, että voi myös olla hirveän hyvä asia elämässä, ettei ole missään kiinni.

Riku: Etenkin meille taiteilijoille ulkopuolisuus on pelkästään voimavara.

”Minulle koti syntyy ovesta, jonka saa kiinni.”

Antti: Ehkä minulle koti syntyy ovesta, jonka saa kiinni. Asun nyt Lontoossa itselleni alun perin vieraiden kämppisten kanssa, eikä siinä ole mitään ongelmaa. Minulle riittää, että on jokin tila, jota voin nimittää omakseni: kunhan saan läppärin johonkin nurkkaan ja oven kiinni avaimella.

Antti: Lontoossa on helppo olla ulkopuolinen, koska siellä on niin paljon ulkopuolisia ihmisiä. En voi ikinä olla englantilainen enkä päästä englantilaisessa luokkayhteiskunnassa pitkälle, muttei se haittaa, sillä olen jo nyt lontoolainen.

Tukka veks

  Näyttelette kirjoihin perustuvan Tatu ja Patu -elokuvan päähenkilöitä. Mitä teille luettiin lapsena?

Riku: Kun olin pieni, minulle luettiin paljon H. C. Andersenin satuja ja Pupu Tupunaa. Omille kaksi- ja kolmivuotiaille lapsilleni olen lukenut nyt Tatu ja Patu -kirjoja iltasaduiksi ja saanut hyvän labran siitä, mikä hahmoissa pieniä kiinnostaa ja mikä taas ei.

Antti: Mutsi muistaa, että olin kolme kuukautta vanha, kun hän nauratti minua lukemalla ääneen Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen satupuuta ja Hanhiemon iloista lipasta. Minun mielestä hauskinta maailmassa oli loru Akka ja koira, joka menee jotenkin ”Koira sanoi; ’Pimpatipuli, ostas minulle tilliä!’ Eukko taas kun kotiin tuli, koira soitteli pilliä.’

Miten valmistauduitte rooleihinne?

Riku: Se tapahtui aika orgaanisesti lasten kautta. Ja minullahan ei valmiiksi ollut hiuksia päässä.

Antti: Minä taas katsoin, mitä Riku tekee ja tein perässä. Tukan leikkaaminen ei ollut iso juttu, sillä minulla on ollut aikaisemminkin pitkään kalju. Oli kyllä yllättävää saada tukan leikkaamisesta niin hurjaa palautetta: olin kuulemma tuhonnut itseni ja näytin karmean rumalta. En voi käsittää, että tukka on joillekin niin iso asia.

Riku: Koin saman asian nuorena miehenä, kun leikkasin pitkän tukkani lyhyeksi. Yksi tyttö harrastelijateatterissa Kajaanissa kirosi minut nähdessään. Olin aika yllättynyt voimakkaasta reaktiosta.

Antti: Minua se vain nauratti ja samalla tunsin salaa tyydytystä, etten enää olekaan nätti poika. Seuraavaan rooliin jouduin kasvattamaan viikset ja silloinkin joku huuteli, että olet ruma ja näytät homolta.

Suostuisitteko lihottamaan itseänne parikymmentä kiloa roolia varten?

Antti: Roolin pitäisi olla hyvä. Jos rooli olisi paska, ehdottaisin, että kannattaisiko kysellä siihen joku 30 kiloa isompaa näyttelijää.

Riku: Tällä alalla on todellisuudentajuisia ja tahdikkaita ihmisiä. Ei Suomessa kysellä kahden päivän rooliin näyttelijää, jonka pitäisi sitä varten lihoa parikymmentä kiloa.

Antti: Ja jos joskus sitten joutuukin laihduttamaan kymmenen kiloa, niin siitähän voi kertoa haastattelussa, ja lukijat ajattelevat, että onpa siinä hirveän antautuva näyttelijä, kun roolin takia kontrolloi painoaankin.

Kämppiksiä ja kummilapsia

 Mitä tapahtuisi, jos sinkkumies Lontoosta ja perheenisä Töölöstä vaihtaisivat paikkaa muutamaksi päiväksi?

Riku: Jos hyppäisin Antiksi Lontooseen, niin varmaan nauttisin ajatuksen juoksusta, mikä Antilla on. Yrittäisin katsella mahdollisimman paljon asioita hänen silmillään.

”Jotta perhehomma pyörii, sitä pitää hoitaa kuin yritystä.”

Antti: Ei se olisi mikään ongelma, sillä emme me niin eriluontoisia ole. Tämän ikäisenä ihminen selviää jo erilaisista rooleista ja tehtävistä. Minulla on nyt ekaa kertaa 12 vuoteen kämppäkavereita, ja ihmettelen itsekin, miten helposti se on sujunut.

Riku: Minulle tuo saattaisi olla ongelma, koska en ole koskaan asunut monen aikuisen ihmisen kanssa. Mutta vaihtelu virkistää, ja luultavasti nauttisin yksinolosta, varsinkin jos tietäisin, että se päättyisi. Jos se jatkuisi ikuisesti, saattaisin ahdistua ja etsiä jonkun lontoolaisen mimmin itselleni.

Mutta kyllä minä perheellisenä saan omaa aikaa järjestettyä oikeassa arjessanikin. Jotta perhehomma pyörii tavalla, joka miellyttää kaikkia edes semisti, sitä pitää hoitaa kuin yritystä ja järjestää omaa sekä yhteistä aikaa puolison kanssa raa’an matemaattisesti.

Mitenhän Antti pärjäisi Rikun pienten lasten kanssa?

Antti: Olen hirveän hyvä lasten kanssa, jos tiedän, ettei minun tarvitse olla heidän kanssaan enää illalla. Minulla on viisi kummilasta ja olen hirveän kiitollinen jokaisesta. Viime viikolla kävelimme pitkin Carusellin kahvilaa yhden kummilapseni kanssa: kävimme tervehtimässä naapuripöydän koiraa ja toteamassa kukan.

Riku: Tuo on juuri tuollainen sinkkumiehen käsitys siitä, mitä lapsi voi ottaa vastaan! Koira ja kukka, ja voi miten mielenkiintoista, paitsi että ei ole. Todellisuudessa joka ikinen esine keittiöveitsestä toisen lapsen kakkaan on lapsen mielestä kiinnostava, mutta meistä vanhemmista taas ei.

Onko Antilla koskaan ollut vauvakuumetta?

Antti: Ei ikinä! En ymmärrä, miksi ihmiset tekevät lapsia, mutta minun on ollut pakko hyväksyä se, koska kolmenkympin korvilla niin moni ympärillä alkoi perustaa perhettä.

”En ole koskaan ajatellut, että olisin parempi ihminen, jos minulla olisi lapsia.”

Riku: Tämä voi kuulostaa kylmältä, mutta veikkaan, että monelle lapset ovat pikemminkin projekti ja haaste, jonka pari haluaa itselleen asettaa.

Antti: Minä olenkin kokonaan tämän yhteiskunnan ulkopuolella. En ole koskaan ajatellut, että olisin parempi ihminen, jos minulla olisi lapsia. Sitä paitsi enhän edes voi tehdä lapsia miehen kanssa. Tämä on jumalan ja Linkolan juoni, jotta kaikkien ei tarvitse lisääntyä! Kuka helvetti niitä lapsia haluaa tehdä, kun maapallo räjähtää tähän sonta­läjään?

Miksihän me ihmiset kuitenkin edelleen lisäännymme?

Antti: Perhe-elämässä on valmis rakenne arkeen, ja sitä joskus kaipaan. Nyt olen joutunut keksimään sen itse. Kaikki asiat, joita teen, ovat kiinni vain minun tarpeistani. Tähän liittyy esimerkiksi sen, että olen lopettanut dokaamisen, koska se on minulle uhka: kun olen vain itseni kanssa, kukaan ei puutu juomiseeni ja voisin olla jurrissa koko ajan.

Riku: Varmasti siihen liittyy myös biologiaa. Tosin nykyisessä yhteiskunnassamme meidän ei tarvitse tehdä seitsemää lasta turvaverkoksi hoitamaan peltoa. Ainakin tähän asti olemme voineet olla varmoja, että joku hoitaa meitä vanhoina – tosin yhteiskunnan säästöjen jälkeen siitäkään ei enää voi olla varma.

Antti: Olen aina ollut vakuuttunut, että kuolen yksin. Ajattelen, että hoidan aikanani vanhempani hautaan ja sitten itseni hautaan yksin. Koska vanhempani ovat terveitä, minulla ei ole mitään syytä tulla vielä Suomeen. Sitten, kun he eivät enää ole, mietin asiaa uudestaan. 

Tilaa Me Naisten uutiskirje, saat parhaat juttumme sähköpostiisi joka arkipäivä.

Vierailija

Antti Holma: ”En ymmärrä, miksi ihmiset tekevät lapsia”

Suuri osa ihmisistä tekee lapsia vain koska ne nyt pystyy sekoittelemaan pissavehkeitään. Se moniko oikeasti osaa hoitaa jälkikasvuaan on sitten aivan toinen juttu. Kun olen seurannut joidenkin ikätoverieni toilailua niin olen aika tapuvainen tulemaan johtopäätelmään että joidenkin useidenkin olisi kannattanut jättää lapset tekemättä. Onneksi melko pitkälle nykypäivään asti naiset ovat olleet sen verran tolkumpia, että vaikka eivät ole ymmärtäneet olla antamatta lastensa isille niin ovat...
Lue kommentti

Ex-kilpauimari Hanna-Marialla ja Anssilla on ikäeroa 23 vuotta. – Rakkaudessa ikäerolla ei ole merkitystä. Tärkeintä on se, mitä löytyy korvien välistä ja mitä tuntee sydämessään, Hanna-Maria on kertonut aikaisemmin.

Ex-kilpauimari Hanna-Maria Seppälä, 32, on julkaissut Instagramissa harvinaisen yhteiskuvan, jossa hän on kumppaninsa, Anssi Hintsan, 55, kanssa. Pari poseeraa kuvassa ystäväpariskuntansa rinnalla.

 

Was great to see you guys and having you as guests. Felt like home having you around 😙 🇫🇮🇦🇺

Henkilön Hanna-Maria Seppälä (@hmseppala) jakama julkaisu

Hanna-Maria ja Anssi (kuvassa oikealla) menivät kihloihin viime kesänä Rion olympialaisten jälkeen Havaijilla.

Anssi Hintsa on hiljattain menehtyneen F1- ja urheilulääkäri Aki Hintsan veli. Hanna-Maria kertoi viime vuonna Eeva-lehdessä, että hänen ja Anssin suhde aiheutti aikoinaan monenlaisia reaktioita. Parilla on ikäeroa 23 vuotta, ja Anssilla on viisi lasta.

– Ymmärrän, että suhteemme oli monelle yllätys. Itselleni asia on ollut alusta saakka aivan luonnollinen juttu, sillä mielestäni rakkaudessa ikäerolla ei ole merkitystä. Tärkeintä on se, mitä löytyy korvien välistä ja mitä tuntee sydämessään, Hanna-Maria sanoi elokuussa julkaistussa haastattelussa.

Hanna-Maria kiitti Anssia myös tämän ymmärryksestä.

– Tiedän, että suhteessamme on edetty pitkälti kilpaurani ehdoilla. Olen ollut niin paljon poissa kotoa, että se on vaatinut Anssilta kärsivällisyyttä. Tuota menetettyä aikaa haluaisin antaa nyt takaisin, kun viimeisiä kisoja viedään, Hanna-Maria sanoi viime elokuussa ja viittasi päätökseensä lopettaa kilpaura.

Hanna-Marian Instagram-kuvasta uutisoi ensimmäisenä Seiska.

Manuela Bosco on rento vegaani, joka improvisoi lapsiperheelle kasvis- ja hiilihydraattipainotteista ruokaa. Kaapissa on aina kasvimaitoa, banaania ja makeita taateleita.

– Paluu juurille, kuvailee taiteilija ja entinen kilpaurheilija Manuela Bosco, 34, ruokafilosofiaansa.

Hän istuu kotitalonsa katutasossa olevassa luomukosmetiikkaa myyvässä liikkeessä ja esittelee vegaanista käsilaukkuaan.

Kaikki eettinen, luomu ja hyvää tekevä on Boscon sydäntä lähellä. Hän on vegaani, jonka ruokavalio painottuu hiilihydraatteihin.

– Syön 80-prosenttisesti hiilareita, kuten kasviksia, hedelmiä, juureksia, ja myös pastaa, nuudeleita ja riisiä. Kymmenen prosenttia ruokavaliostani on kasviproteiinia ja kymmenen prosenttia rasvoja, joita saan pääasiassa pähkinöistä ja siemenistä.

Ruoka ja sen vaikutukset omaan kroppaan tulivat tutuksi huippu-urheiluaikoina. Uran loppuvaiheessa Bosco oli jo kasvissyöjä sekä terveys- että eettisistä syistä. Hän ehti kokeilla monenlaisia trendikkäitäkin kasvispainotteisia ruokavalioita ennen kuin löysi nykyisen, itselleen parhaiten sopivan.

– Välillä palautin maitotuotteet ruokavalioon ja söin valtavia määriä rasvaisia ruokia, kuten pähkinöitä, siemeniä ja öljyjä. Se ei kuitenkaan sopinut minulle, kehoni meni tukkoon.

Nykyinen vegaaniruokavalio loksahti kohdalleen viitisen vuotta sitten.

”Tässä ruokavaliossa voi syödä itsensä kylläiseksi.”

Myös perheen italialaishaarassa on aina arvostettu ruokaa, puhuttu ja nautittu siitä. Isän kotikaupungissa Formiassa syödään hersyviä sukulaisillallisia avoimen taivaan alla. Myös näyttelijäopintovuodet Roomassa vaikuttivat Boscon käsitykseen siitä, millaista hyvä, aito ruoka on: yksinkertaista, tuoretta sekä ilon ja nautinnon lähde.

Boscolle on myös tärkeää, että ruoka on sellaista, mitä voi syödä paljon.

– Tässä ruokavaliossa voi syödä itsensä kylläiseksi.

Hän syö paljon raakaruokaa, kuten salaatteja ja smoothieita, mutta myös kypsennettyä, lämmintä ruokaa. Erilaiset curryt ja keitot ovat lapsiperheen suosikkeja.

Boscon lapset Sahara, 3, ja Otava, 1, syövät sekaruokaa. Kotona pääosassa on kasvisruoka, mutta heille laitetaan myös kalaa.

Väite siitä, ettei kasvissyöjä saisi tarpeeksi proteiinia ruokavaliostaan, ei ainakaan Boscon kohdalla pidä paikkaansa.

– Länsimaisilla ihmisillä ei ole proteiininpuutosta, hän sanoo ja luettelee ruokavalionsa proteiininlähteitä, joita ovat muun muassa kaura, spirulina, siemenet, pähkinät, pavut ja linssit.

Bosco on aina ollut kiinnostunut ruuasta ja perehtynyt aiheeseen perusteellisesti. Viime vuonna hän toteutti pitkäaikaisen haaveensa omasta keittokirjastaan.


Vegemania esittelee Manuela Boscon omia, kekseliäitä vegaanireseptejä.

 

15 minuutin bravuuri

Lähes kaikki suosikkiruokani valmistuvat vartissa ja – allekin. Currytyyppisen kasvis-nuudeliwokin tekee nopeasti. Käytän usein riisinuudeleita, pilkon sekaan paljon kasviksia, heitän joukkoon kookosmaitoa ja mausteita. Teen usein myös itselleni lounaaksi norirullia: laitan merileväarkille esimerkiksi salaattia, kurkkua ja tahinia ja kääräisen rullalle.

Ihanin ruokamuisto

Lapsuudenkaupungissani Formiassa Italiassa käyn edelleen vuosittain. Siellä ihanimpia ovat ulkona nautitut, koko suvun isot yhteiset illalliset.

Unelmien ruokavieras

Jos ihan kenet vain saa valita, niin taiteilija Anna Abramovich. Tekisin hänelle tietysti jotakin kasvisruokaa, varmaankin uuniperunoita oikein kunnon sourcream & onion -kastikkeella ja jonkun mielettömän salaatin. En kysyisi häneltä mitään. Haluaisin vain syödä hänen kanssaan hiljaa.

Suosikit maailmalta

Italialainen. Italialaisessa keittiössä käytetään mahtavia raaka-aineita, joista tehdään yksinkertaista mutta aivan upeaa ruokaa.

Vietnamilainen. Aivan ihana ruoka on vietnamilainen kesärulla, jossa kääräistään riisipaperirullan sisään kasviksia. Rullaa dippaillaan kahteen erilaiseen, tuliseen ja maapähkinäpohjaiseen, kastikkeeseen.

Pieleen meni!

Mikähän ei olisi mennyt pieleen? Leivon nimittäin kaikesta vegaaniversioita, eivätkä ne läheskään aina onnistu.

Aina kaapissa

Meillä on aina kasvimaitoa, yleensä kauramaitoa sekä banaaneja ja tuoreita taateleita. Kauramaitoa käytän ruuanlaittoon, lapset juovat sitä ja itse laitan sitä kahviin. Taateleita käytän makeutuksena ja teen niistä välipalapurtavaa laittamalla väliin pähkinävoita.

Omasta maasta

Kasvatan itse yrttejä ja käyn syksyisin marjassa ja vähän sienessäkin. Tietyt jutut ostan aina kotimaisina, kuten marjat, omenat, perunat ja tomaatit.

Ei uppoa

Lihaa en syö, ja liharuuista varsinkaan maksan maku ei ole suosikki.

Keinotekoiset maut, joita on usein rahkoissa ja jogurteissa eivät ole minun juttuni ollenkaan. Ne maistuvat ihan muoville.

2 x tarvike

Tehosekoitin. Ehdottomasti tärkein laitteeni. Omani on superkone, hiljainen ja vahva, joka pystyy kaikkeen.

Puinen leikkuulauta. Leikkuulautani ei saa olla muovinen. Leikkaan päivittäin paljon kasviksia ja hedelmiä, joten laudan täytyy olla iso, etteivät ainekset lentele yli laidan.

+ 1 turhake

Monitoimikone. Se on iso ja vie tilaa enkä oikein tee sillä mitään. Sain sen lahjaksi ja yritän myydä sitä.

Rasti ruutuun

Pääruoka vai jälkiruoka? Pääruoka. Rakastan makeaa mutta vielä enemmän rakastan suolaista. Pääruoassa on enemmän syötävää, ja kunnon ruokaa tekee useammin mieli kuin makeaa.

Reseptistä vai improvisoiden? Hah, tarvitseeko vastata? Ehdottomasti jälkimmäinen, improvisoin lähes kaiken kokkailuni.

Aamu- vai iltapala? Aamupala. Olen aamuihminen ja rakastan ihanasti katettuja aamiaisia. Brunssit ja aamupalat ovat minun juttuni.

Ravintola- vai koti-illallinen? Ravintola. Ne ovat sellaista luksusta ja tervetullutta vaihtelua elämään. Esimerkiksi BasBasissa on ihana tunnelma, henkilökunta ja maut. Lähinepalilaisessa käymme joka perjantai syömässä.

Kuva: Ulla-Maija Lähteenmäki
Kuva: Ulla-Maija Lähteenmäki

Lime-kookos-linssikeitto

2 annosta

Valmistusaika 1 h + liotusaika 1h

2 dl punaisia linssejä

1 l vettä

1 luomukasvisliemikuutio

1 punasipuli

1 valkosipulinkynsi

1 kevätsipulinvarsi

1/5 tuoretta chiliä

nippu tuoretta korianteria

5 kirsikkatomaattia

pala raastettua inkivääriä

3 rkl kookoskermaa

1 rkl tahinia

1 lime (luomu)

1. Liota linssejä (ellet käytä kypsiä) tunnin ajan ja kaada liotusvesi pois.

2. Mittaa kattilaan vesi ja kasvisliemikuutio. Kuumenna kiehuvaksi.

3. Lisää joukkoon linssit ja anna kiehua hetki.

4. Hienonna sipulit, chili ja korianteri. Kuori ja raasta inkivääri.

5. Lisää kattilaan sipulit, chili, kolmasosa hienonnetusta korianterista, tomaatit, inkivääri sekä kookoskerma ja tahini. Keitä miedolla lämmöllä 30–40 minuuttia.

6. Pese lime hyvin. Purista kattilaan limen mehu ja lisää joukkoon loppu limehedelmä.

7. Lisää keittoon toinen kolmasosa korianterista.

8. Tarkista maku, lisää tarvittaessa vettä tai kookoskermaa. Tarjoile lopun korianterisilpun kanssa.

Italialainen perunasalaatti

2 annosta

Valmistusaika 20 min

500 g uusia perunoita

suolaa

1 punasipuli

nippu ruohosipulia

2 kevätsipulinvartta

4 rkl kapriksia

nippu tilliä

pieni nippu persiljaa

1 l rucolaa

10–15 mustaa tai vihreää oliviia

kastike

1 ½ rkl dijon-sinappia

1 ½ rkl vaahterasiirappia

1 tl oliiviöljyä

1 tl valkoviinietikkaa

½ sitruunan mehu

ripaus suolaa

mustapippuria

1. Pese perunat ja keitä suolalla maustetussa vedessä kypsiksi.

2. Kaada vesi pois ja nosta kattilalle vielä hetkeksi levylle, jotta kosteus pääsee haihtumaan. Anna perunoiden jäähtyä.

3. Kuori punasipuli ja paloittele kaikki sipulit pieniksi paloiksi.

4. Hienonna yrtit.

5. Laita kaikki ainekset kulhoon ja paloittele sekaan jäähtyneet perunat.

6. Sekoita kastike ja kaada kulhoon, sekoita varovasti mutta hyvin. Tarjoile heti.

Kuva: Ulla-Maija Lähteenmäki
Kuva: Ulla-Maija Lähteenmäki

Korvapuustismoothie

2 annosta

Valmistusaika 15 min

2 päärynää

4 tuoretta taatelia

2 kuivattua viikunaa

pala tuoretta inkivääriä

muutama kuivattu luumu tai kourallinen rusinoita

2 pekaani- tai saksanpähkinää

3 dl pähkinämaitoa

1 tl kardemummaa

1 tl kanelia

(ripaus cayennepippuria)

1. Kuori päärynät ja poista siemenkota.

2. Poista taateleista kivet ja viikunoista kovat kannat.

3. Kuori ja raasta inkivääri.

4. Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen ja sekoita, kunnes seos on kermaisen pehmeää. Lisää mausteita tarvittaessa.

Manuela Bosco

34, kuvataitelija ja näyttelijä, joka on myös entinen olympiaurheilija.

on aina ollut kiinnostunut ruuasta ja ravinnosta, ja julkaisi viime vuonna ensimmäisen keittokirjansa Vegemania (Cozy Publishing).

asuu Katajanokalla miehensä Kasimir Baltzarin ja kahden lapsensa kanssa.

Paluukeikoille valmistautuva Henri Vähäkainu tasapainoilee operatiivisen johtajan ja räppärin roolien välillä.

Viikon kohokohta?

Tajusin, että kohta pääsen oikeasti vanhan porukan kanssa keikoille! Viikon aikana olen antanut haastatteluita ja minusta on otettu promokuvia. Kaikki tuntuu tutulta, vaikka en ole keikkaillut kymmeneen vuoteen muuten kuin Jaajo Linnonmaan häissä ja kerran opiskelijabileissä Turussa. Vastaanotto siellä oli niin mieletön, että aloin ensimmäistä kertaa miettiä paluuta.

”Olin pitkästä aikaa promokuvauksissa.”
”Olin pitkästä aikaa promokuvauksissa.”

Mikä ärsytti?

Pyöritän myös perustamaani teknologia-alan yritystä, ja musahommien vuoksi aikataulut ovat olleet todella tiukilla. Pelottaa, kuinka tulen hanskaamaan kaiken! Tällä tietotaidolla osaisin jo neuvoa 15-vuotiasta, musa-uraansa aloittelevaa Henriä. Harmittaa, että sitä en voi kuitenkaan tehdä. Kaikki piti opetella aikoinaan kantapään kautta.


”Lounaalle!”
”Lounaalle!”


Mikä yllätti?

Imu markkinoilla. Firmani myy yrityksille työkaluja, joiden avulla he voivat digitalisoida liiketoimintaansa. Tuotteidemme kysyntä kasvaa, ja palkkaamme koko ajan uusia työntekijöitä. Musiikkiuran jälkeen lähdin opiskelemaan audiovisuaalista viestintää ja tein muun muassa tuottajanhommia Jenkeissä. Yrittäjyyden olen opetellut ihan itse.

”Fiilistelin Turun-keikan kuvia.”
”Fiilistelin Turun-keikan kuvia.”

Mistä tunsit ylpeyttä?

Viisitoista vuotta sitten alkanut musaura kantaa yhä, vaikka täytin tänä vuonna jo kolmekymmentä ja olen 174 senttiä pitkä. Halusin aikoinani tauon, koska olin tehnyt yli 200 keikkaa vuodessa ja elänyt aika erikoisen nuoruuden. Jos Pikku G:n paluuseen suhtaudutaan näin innolla, olen varmasti tehnyt jotakin aiemmin oikein.


”Porukoiden koira oli luonani hoidossa.”
”Porukoiden koira oli luonani hoidossa.”


Miten rentouduit?

Hengasin kavereiden kanssa ja pelasin videopelejä. Rentoudun usein myös käymällä kuntosalilla. Urheilemalla pystyn heittämään aivot parhaiten narikkaan.

Henri Vähäkainu, 30, oli vuosituhannen alussa yksi Suomen suosituimmista artisteista.

Musiikkiuransa jälkeen räppäri opiskeli audiovisuaalista viestintää ja perusti teknologia-yrityksen.

Asuu yksin Helsingissä.

Pikku G tekee paluun 24.6. Himoksen Juhannuksessa, 14.7. Lahden Summer Upissa ja 28.7. Solarsoundissa Seinäjoella.

Sisunautti Tim Kopran vaimo Dawn Kopra ei katso avaruusleffoja, sillä oman miehen ammatissa riittää tarpeeksi jännitystä. Viime vuonna Dawn seurasi avaruuskävelyä, jonka aikana Tim oli vaarassa kuolla.

Dawn Kopra astuu kotinsa takakuistille puoli kuudelta aamulla ja tähyää taivaalle. On vuoden 2016 toukokuu Houstonissa, Teksasin osavaltiossa Yhdysvalloissa. Dawn ei ole aamuihminen, mutta tällä kertaa hänellä on hyvä syy herätä: on Dawnin ja hänen aviomiehensä Timothy ”Tim” Kopran 26. hääpäivä.

Dawn tähyilee taivaalla olevaa pientä liikkuvaa valotäplää ja vilkuttaa: siellä Tim on. Neljäsataa kilometriä hänen päänsä yläpuolella, Maapallon kiertoradalla, Kansainvälisellä avaruusasemalla.

– Vähän erilainen hääpäivä, eikö totta? On vaikea kuvailla sitä tunnetta, kun oma kumppani on avaruudessa. Totta kai siihen liittyy paljon stressiä, mutta samaan aikaan olen ylpeä, että Tim saa toteuttaa unelmiaan, Dawn kertoo.

Nyt Dawn, 47, ja suomalaissukuinen Tim, 54, ovat käymässä Suomessa viikon kestävällä vierailulla. He kertovat tiedekeskus Heurekassa yleisölle ja koululaisryhmille avaruudesta. Tim esiintyy lavalla luontevasti ja poseeraa esityksien jälkeen selfieissä – tätäkin astronautin työ on.

– Lasten tapaaminen on mahtavaa. Ahmin itsekin pikkupoikana tietoa avaruudesta ja astronautin työstä. On inspiroivaa jakaa tietoa siitä, että me ihmiset oikeasti pystymme tähän, Tim kertoo.

”On inspiroivaa jakaa tietoa siitä, että me ihmiset oikeasti pystymme tähän.”

Suomalaissukuinen Tim, joka tunnetaan myös tittelillä sisunautti, on ollut avaruudessa kaksi kertaa: kaksi kuukautta vuonna 2009 ja puoli vuotta vuonna 2016. Viime kerralla hänen tehtävänsä oli muun muassa tutkia, mitä pidempiaikainen oleilu avaruudessa tekee ihmiskeholle. Timin ryhmä teki tuona aikana yhteensä 250 erilaista koetta.

Heurekan seinällä vilahtelee kuvia, joita Tim on avaruudessa ottanut. Niissä hän poseeraa avaruuspuku päällään Maapallo takanaan. Yhdessä kuvassa ilmassa leijailee Timin tekemä kuivakka eväsleipä. Kuvat ovat ulkopuolisen silmissä huikeita, mutta Dawnia ne puistattavat.

– Onneksi Tim on taas täällä, hän huokaa.

Henkireikä: puhelut kotiin

Miten suhdetta pidetään yllä, kun toinen puolisoista on avaruudessa? Ihan kuten mitä tahansa kaukosuhdetta: puhelimen ja videon avulla. Kun Dawn näkee kännykkänsä näytöstä, että soittajana on Johnson Space Center, hän tietää, että kannattaa vastata. Avaruuteen kun ei soiteta takaisin.

Avioparin puhelu alkaa yleensä leikkisillä sanoilla:

”Hei, mitä avaruuteen kuuluu?”

”Hyvää, entä maahan?”

Avaruusreissujenkin aikaan Tim ja Dawn puhuvat puhelimessa lähes päivittäin. Videokonferenssin he pitävät kerran viikossa sunnuntai-iltapäivällä, koska silloin Timillä on vapaata.

– Käymme silloin läpi ihan tavallisia juttuja. Tim haluaa tietää, mitä lapsille ja muille läheisille kuuluu. Joskus hän juttelee työasioista, joista en oikein ymmärrä, mutta niinhän se menee muillakin. Harva osaa kuvailla tarkalleen, millaista puolison työ on, Dawn miettii.

Timille yhteydenpito kotiin on henkisesti tärkeää, se pitää pään kasassa.

– Emme me tarvitse noita puheluita pysyäksemme hengissä, mutta kyllä niistä on apua. Joskus avaruudessa on aika stressaavaa, joten kotijoukkojen tuki on tärkeää, Tim sanoo.

Tim ja Dawn tapasivat, kun Tim työskenteli sotilaana. Tim osallistui Persianlahden sotaan ja on ollut työkseen myös sotilashelikopterilentäjä.

Tim ei suoraan myönnä, että häntä pelottaisi sodassa tai avaruudessa. Niihin lähtemiseen tarvitaan hänen mukaansa ihan tietynlainen mielenlaatu.

– Tuskinpa olisin astronautti, jos se pelottaisi minua.

Dawnin mielestä työ astronauttina on tavallaan turvallisempaa kuin sotilaana.

– Sodassa kaikki yrittivät satuttaa häntä, avaruudessa kaikki pyrkivät pitämään hänet hengissä.

”Sodassa kaikki yrittivät satuttaa häntä, avaruudessa kaikki pyrkivät pitämään hänet hengissä.”

Astronautin työssä on terveyshaittansakin. Avaruudessa luuntiheys laskee kaksi prosenttia kuukaudessa, joten puolen vuoden reissulla luumassaa voi kadota 12 prosenttia. Siksi astronautit urheilevat kaksi tuntia päivittäin. Lisäksi säteilylle altistuminen lisää syöpäriskiä.

Hyvääkin silti tapahtuu:

– Säännöllisen treenaamisen takia Tim palasi maahan osin jopa voimakkaampana kuin lähtiessään, Dawn sanoo.

Dawnin paksussa kultasormuksessa on avaruusaseman kuva ja merkinnät 46 ja 47. Ne ovat Timin avaruuslentojen numerot.
Dawnin paksussa kultasormuksessa on avaruusaseman kuva ja merkinnät 46 ja 47. Ne ovat Timin avaruuslentojen numerot.

Ammatin varjopuolet

Dawnilla ja Timillä on kaksi lasta, 20-vuotias Matthew ja 21-vuotias Jacqueline. Jälkikasvu ei aio seurata isän jalanjäljissä, sillä heitä kiinnostavat eri asiat ja he ovat nähneet ammatin varjopuolet. Kuten sen, että isä on niin paljon poissa. Eikä vain avaruudessa, vaan jo valmistautuessaan lentoihin.

Ensimmäisellä kerralla Tim treenasi avaruusmatkaa varten neljä ja puoli vuotta, toisella kerralla kaksi ja puoli vuotta. Hän treenasi erilaisten avaruusvälineiden käyttämistä muun muassa Venäjällä ja Kanadassa ja saattoi olla poissa kotoa kuukausia putkeen.

Dawnin näkökulmasta se tarkoittaa, että käytännön arki jää kokonaan hänen kontolleen. Se ei kuulemma ahdista. Vuosien aikana Dawn on tottunut hoitamaan asiat itse. Hän kunnostaa vuotavat putket, pimahtaneen tietokoneen ja selvittää lasten kinat.

”Tiesin alusta asti, mihin ryhdyin. Tämä on osa Timiä, tällainen hän on.”

– Tiesin alusta asti, mihin ryhdyin. Tämä on osa Timiä, tällainen hän on. Minulla on paljon ystäviä, jotka tarjoutuvat auttamaan ongelmissa, mutta kiitän heitä ja sanon kokeilevani itse ensin, Dawn kertoo.

– Kun lapset olivat pienempiä, pyrin pitämään arkemme aina samanlaisena, oli isä sitten kotona tai ei. He eivät saaneet isän ammatin vuoksi erillisvapauksia.

Vertaistukea Dawnille tarjoaa astronauttipuolisoiden oma kerho. Perheet asuvat Houstonissa Teksasissa lähekkäin, joten yhteydenpito on helppoa.

Kerhoon kuuluu myös miehiä. Avaruudessa on käynyt noin 550 ihmistä, joista noin 60 on ollut naisia.

Joulukortteja avaruuteen

On joulupäivä 2016. Dawn, lapset ja Dawnin vanhemmat ovat kokoontuneet Koprien kotona videopuhelun äärelle avaamaan lahjapaketteja.

Tim katselee avaruudessa tietokoneeltaan, kun Dawn avaa hänen antamaansa yllätysjoululahjaa. Paketista paljastuvat helmet, jotka Tim osti Venäjältä ennen Kazakstanista lähtenyttä avaruuslentoaan. Nasan työntekijä on onnistunut junailemaan paketin perheen joulukuusen alle Dawnin huomaamatta.

Dawn taas on lähettänyt venäläisen huoltoaluksen mukana Timille lahjaksi itse kutomansa villasukat, suklaata ja joulukortteja läheisiltä.

– Yritämme pitää arjen niin normaalina kuin mahdollista. Joskus videopuheluun vastaan minä, joskus yli­opistossa opiskelevat lapset. Silloin he huikkavat opiskelukavereilleen, että tulkaa moikkaamaan meidän isää, se on avaruudessa, Dawn hymyilee.

Timin mukaan kaikista pienimmät ja itsestäänselvimmät asiat ovat niitä, joita avaruudessa kaipaa. Ruohon tuoksua, sateen ropinaa, tuulta. Ja herkkuja.

Dawn lähettää silloin tällöin Timille huoltosukkulan mukana salsaa ja sipsejä. Hän lähetti niitä aikanaan rintamallekin. Tai no, perinteiset rouskuvat sipsit eivät avaruusmatkaa kestäisi, mutta Dawn on löytänyt tilalle pehmeitä, suuria tortilloja eli tostadoita.

”Avaruussapuska on kuin telttailuruokaa.”

– Avaruussapuska on kuin telttailuruokaa. Se on hyvää, mutta alkaa toistaa itseään, kun sitä syö puoli vuotta putkeen. On hienoa päästä välillä herkuttelemaan salsalla ja sipseillä pitkän päivän jälkeen. Se muistuttaa kodista, Tim sanoo.

Avaruusarjessa pitää muutenkin tehdä yllättävän tavallisia asioita. Esimerkiksi imuroida. Kun Dawn hurauttaa kotonaan imurin päälle antaakseen pölyille huutia, saman tekee Tim avaruudessa. Imurointi avaruussukkulassa on tärkeää, koska pöly ei laskeudu mihinkään painovoiman puutteen vuoksi ja voi pakkautua ilmanvaihtoventtiileihin.

Astronautit myös hukkaavat avaruudessa helposti tavaroitaan, koska ne leijuvat milloin mihinkin.

– On muuten ihan varma, että jos aseman seinässä on pienikin kolo, irrallinen tavara löytää tiensä sinne ja katoaa, Tim virnistää.

”Kaikkeen tottuu. Siihenkin, että oma aviomies on avaruudessa”, Dawn kertoo Timothyn kainalossa.
”Kaikkeen tottuu. Siihenkin, että oma aviomies on avaruudessa”, Dawn kertoo Timothyn kainalossa.

Vaikeinta on hyvästely

Tavallisella tallaajalla ei ole avaruuteen asiaa, joten mielikuvat rakentuvat pitkälti elokuvien luomalle todellisuudelle. Tim pitää Sandra Bullockin tähdittämän Gravity-leffan sisäkohtauksia avaruusasemalla yllättävän todenmukaisina, mutta aseman ulkopuolella tapahtumat ovat hänen mukaansa pelkkää puppua.

Dawn ei avaruusleffoja katso. Hän ei pysty eikä halua, koska ne ruokkisivat liikaa mielikuvitusta. Nytkin Timin matkojen muistelu nostaa hänelle hetkittäin tunteet niin pintaan, etteivät kyyneleet ole kaukana.

Kun Tim ensimmäistä kertaa lensi avaruuteen, hänelle pidettiin isot juhlat, joihin osallistui 250 läheistä. Lento lähti Floridasta, ja kaikki pääsivät seuraamaan sitä. Toisella kertaa lehto lähti Kazakstanista ja paikalla oli vain kourallinen läheisiä.

– Vaikeinta on hyvästien jättö juuri ennen lentoa. On pelottavaa tietää, mihin hän on ryhtymässä, Dawn pohtii.

Astronautille vaarallisimpia hetkiä ovat nousut, laskut ja avaruuskävelyt. Eräs Dawnin silmissä pelottavimmista tilanteista sattui viime vuonna, kun Tim oli aseman ulkopuolella avaruuskävelyllä.

Dawn seurasi tapahtumia Nasan tiloissa livelähetyksenä, kun Tim ilmoitti, että hänen kypäränsä sisällä oli vettä. Kaikki työntekijät terästäytyivät. Vesi kypärässä on vaarallista, koska painottomuudessa se pakkautuu palloksi, joka voi kiinnittyä suun ja nenän eteen. Silloin astronautti hukkuu.

– Se oli minulle todella vaikea hetki. Onneksi minulla oli seuranani Nasan järjestämä astronautti selventämässä Timin ja lennonjohdon välisiä keskusteluja. Astronautti sattui myös olemaan hyvä ystäväni, joten hänen läsnäolonsa auttoi ja lievitti pelkojani, Dawn muistelee.

Tim itse ei ollut tilanteesta moksiskaan. Hän tiesi, että kypärän sisällä oli pieni snorkkeli tällaisia tilanteita varten. Varmuuden vuoksi avaruuskävely silti keskeytettiin aiottua nopeammin.

– Maassa taidettiin olla enemmän peloissaan kuin minä olin. Minulla oli täysin turvallinen olo, tiesin mitä tein, Tim sanoo. Äänessä on ripaus sotilaallista ylpeyttä.

Unelmat toteen

Kun astronautti palaa avaruudesta takaisin kotiin, se vaatii kaikilta hetken totuttelua. Timiltä varsinkin fyysisesti.

– Kun Tim tuli viime lennolta kotiin, ensimmäisenä päivänä hän kompuroi jopa kulmasta kääntyessään, koska tasapainoaisti ei ollut vielä sopeutunut painovoimaan, Dawn sanoo.

”Painottomuuteen avaruudessa tottuu vähän liiankin hyvin.”

– Painottomuuteen avaruudessa tottuu vähän liiankin hyvin. Ilmassa voi pyöriä miten paljon vain, ja siitä tulee luonnollinen olotila. Maahan saapuessa olo muuttuu painovoiman takia ihan hirveäksi. Tuntuu kuin olisi kunnolla kipeä: joka paikkaa kolottaa ja olo on raskas, Tim kertoo.

Silti pariskunta on onnellinen ja ylpeä Timin työstä ja unelmien toteutumisesta.

– Toki kiitos kuuluu myös perheelleni. Olen vaimolleni todella kiitollinen, että hän on pitänyt huolta arjesta. On tärkeää muistaa se ja kertoa se hänelle tasaisin väliajoin, Tim kehaisee.

Dawn hymyilee leveästi, muttei suostu ottamaan edes osaa meriiteistä itselleen.

– Parasta on nähdä Tim onnellisena. Sitä iloa on hienoa katsella.