”Jos suosio on aaltoliikettä, mä koin aikanaan tsunamin. Se heitti niin kauas sisämaahan,  että sieltä on kestänyt rämpiä takaisin.” Kuvat: Panu Pälviä
”Jos suosio on aaltoliikettä, mä koin aikanaan tsunamin. Se heitti niin kauas sisämaahan, että sieltä on kestänyt rämpiä takaisin.” Kuvat: Panu Pälviä

Muusikko Anssi Kela tulee taas, mutta ihan eri miehenä kuin vuosituhannen vaihteessa. Nummela-krapulasta toipunut mies on karistanut vakavikon roolinsa ja ruvennut heittäytymään.

Outoja asioita on tapahtumassa. Katu-uskottavat rokkipoliisit laittavat linkkejä Anssi Kelan uuteen videoon ja kertovat tykkäävänsä siitä, ilman ironian häivääkään.

Ei siinä mitään: Levoton tyttö kuulostaa pirteältä, Anssi näyttää videolla enemmän Jeesukselta kuin koskaan, mukana on myös sympaattinen koira. Mutta silti, Anssi Kela? Hänhän on se vakavia laulelmia tekevä Nummela-hahmo, johon koko kansa rakastui 2000-luvun alussa – tai melkein koko kansa. Coolimpaa kansanosaa alkoi pian ärsyttää.

Esikoislevystä on kaksitoista vuotta, ajat ovat muuttuneet ja Anssi niiden mukana. Edellinen levy, Aukio, ilmestyi 2009, toinen kirja Matkamuistoja viime keväänä. Kohta tulee uutta musiikkia, joka kuulostaa hupaisasti 80-luvulta.

–  Olen tietoisesti halunnut kääntyä ulospäin ja tehdä mukaansatempaavaa musaa, Anssi kertoo.

Hänkin on ollut huomaavinaan, että ärsytys on laantumassa, ja ihmisillä on taas vilpitön halu innostua Anssi Kelasta.

– Ehkä joku pieni liekki on syttynyt kuulijoiden sisällä: tekisipä tuo tyyppi hyvää musaa, niin voisin vaikka tykätä siitä. Jos uusi musiikkini kuulostaisi Mikan faijan BMW:ltä, se olisi lasillinen vettä sen liekin päälle.

Toiveammattina basisti

”Jos minulta kysyttiin pienenä toiveammattia, vastasin aina että formulakuski. Keke Rosberg oli ensimmäinen idolini. Menin parturiinkin Keke-paita päällä ja sanoin, että vedä tommonen. 
Yhdessä vaiheessa haaveilin arkkitehdin urasta ja piirsin millimetripaperille unelmieni talojen pohjapiirroksia. Luovuin haaveesta, kun tajusin, että arkkitehdin olisi pitänyt osata matematiikkaa. Varmaan kaikkien kannalta parempi näin – nyt eivät talot romahtele niskaan.

Oikeasti minulla ei ollut muita vaihtoehtoja kuin musiikki. Äitini oli ja on edelleen kanttori, isä oli gospelbändin kosketinsoittaja. Kun isä oli kotona, hän istui yleensä pianon ääressä tekemässä biisejä. Minä leikin soittimen juurella pikkuautoilla. Taisin samalla imeä tiedostamatta selkäytimeeni mallin siitä, miten biisit syntyvät, koska kun myöhemmin aloin itse tehdä musiikkia, se oli heti tosi luontevaa.

Isä ja hänen Pro Fide -bändikaverinsa olivat pienelle pojalle kuninkaita. Halusin itsekin soittaa bändissä, nimenomaan bassoa. Sinänsä erikoista, koska basistin toimeen nimitetään yleensä yhtyeen henkisesti, fyysisesti ja soitannollisesti vähälahjaisin tyyppi. Ehkä siksi tunsin, että basso on minun soittimeni.

Faijalla taas oli selkeä halu ajaa minua klassiselle puolelle. Hän itse oli kovan luokan muusikko, mutta pienten gospelpiirien miehenä aika tuntematon. Olikohan kuviossa jotain sellaista, että hän halusi toteuttaa minun kauttaan omaa unelmaansa... en päässyt koskaan kysymään asiaa, koska isä kuoli auto-onnettomuudessa ollessani 12-vuotias.

Muistan isästä enemmän kuin nuoremmat sisarukseni. Olimme juuri uuden vaiheen kynnyksellä. Ehdimme käydä ensimmäisen tasa-arvoisen keskustelumme, kun matkalla sellotunnille tunnustin hänelle, että en oikeasti pidä sellosta yhtään. Jännitin, mitä isä sanoo, mutta hän sanoi, että ok. Hän lupasi, että voimme käydä yhdessä hänen treenikämpällään kokeilemassa bassoa. Olin innoissani. Aloin odottaa treenikämppäreissua, mutta sitä ei koskaan ehtinyt tulla.

Simon Le Bon vs. Jeesus

Jälkeenpäin sen aina huomaa, että ikävätkin muutokset vievät eteenpäin. Minulle oli kova paikka, kun perheeni vähän ennen isän kuolemaa muutti Vihtiin, valovuosien päähän kavereista. Itkin monet itkut, mutta ilman muuttoa en olisi löytänyt uusia kavereita ja perustanut bändiä. Alkuvaiheessa se oli mielikuvitusbändi, koska meillä ei ollut soittimia. Olin niihin aikoihin kova Duran Duran -fani. Kun luin Suosikista keikkaraportin, kopioin sen muistilehtiööni sanasta sanaan, paitsi että korvasin aina Simon Le Bonin omalla nimelläni. 

"Minulla oli teininä aika fundamentalistinen vaihe ja luin vähän liikaa Ilmestyskirjaa."

Yläasteella pääsimme äidin kautta treenaamaan Vihdin seurakunnan musiikkihuoneeseen. Siellä oli vahvistimet, kunnon soittimet ja nuoriso-ohjaaja, joka järjesti meille keikkoja. Se oli hienoa. Kukaan ei valvonut ja nipottanut jousikäden asennosta. Keikkailimme kouluilla ja seurakuntasaleilla, kehityimme paremmiksi ja opimme keikkamuusikon elämän perusjuttuja kuten sen, millaista on ostaa aamuneljältä berliininmunkki huoltoaseman kahvilasta – tavallaan maailman parasta. Aloimme heti tehdä omia biisejä. 

Sanoitukset olivat gospelbändille helppo juttu: riitti, kun avasi Raamatun. Minulla oli teininä aika fundamentalistinen vaihe ja luin vähän liikaa Ilmestyskirjaa. Hesarin lukeminen riitti todisteeksi siitä, että elämme lopun aikoja. Antikristus näkyi milloin kenessäkin. Siinä seilattiin aika pelottavia vesiä, mutta en onneksi seonnut lopullisesti. Ja sitten yhtenä päivänä huomasimme, että biiseissämme ei enää puhutakaan Jeesuksesta. Gospel muuttui rokiksi.

Koulun kankein poika

Uskon, että jokaisella ihmisellä on jokin asia, jossa hän voi olla oikeasti hyvä. Minä olen päässyt musiikissa lahjakkuudellani aika pitkälle, mutta toisaalta olen heittäytynyt sen varaan. Olen hyvä soittaja, mutta en mikään Pekka Kuusisto, koska jätin tekemättä sen duunin, minkä Pekka on viitsinyt tehdä viulun kanssa.

Toinen asia, mihin osoitin yllättävää lahjakkuutta, oli autourheilu. Kokeilin sitä vasta parikymppisenä, ja se onkin ainoa urheilumuoto, johon minulla on taipumuksia. Muusta liikunnasta jäi ikuiset koulutraumat. Lähdin kyllä aina suurin toivein liikkeelle. Ala-asteen hiihtokisoissa annoin kaikkeni, vedin hämärän rajamaille ja odottelin voittoa. Kun kanslisti toi ilmoitustaululle tulosliuskat, etsin nimeäni listan yläpäästä, mutta se löytyi alimmaisena. Pelasin myös koripalloa Panttereissa ja pääsin oikeisiin matseihinkin. Faija tuli katsomaan peliä ja päätyi näkemään, kuinka istuin vaihtopenkillä ja join litran pullon spritea. Hirveä pissahätä tuli.

Mutta bändiprojektimme eteni hyvin, kun se pääsi käyntiin. Mielikuvitusbändistä tuli gospelbändin kautta Pekka ja Susi, ja voitimme parikymppisinä Rockin SM-tittelin. Muistan, miten valvoin voiton jälkeisenä yönä hotellihuoneessa. Katselin katossa olevaa kosteustahraa ja mietin, että tästäkö alkaa uusi elämä? Nytkö mä olen tähti?

Ohuiden lankojen varassa

No, en ollut. Levymme ei päässyt listoille, tunnelma lässähti ja jumitimme monta vuotta löytämättä edes omaa tyylilajia. 2000-luvun taitteessa haimme taas kerran yhteistä juttua. Minua kiinnosti akustinen folk, kitaristi halusi tehdä 
Nine Inch Nails -tyyppistä musiikkia. Silloin oivalsin, että tämä on turhaa: nyt on hakattu päätä kiviseinään monta vuotta, seinä ei ole lähelläkään hajoamista, päät ovat. Ehdotin, että lopetetaan.

Yksi elämäni isoimmista opetuksista on se, että jossain vaiheessa kannattaa päästää irti. ’Ikinä ei saa luovuttaa, aina on yritettävä loppuun asti’ on typerä läppä. Kun tajusin päästää köydestä irti, vapauduin. Aloin vain tehdä omia biisejä, juuri sellaisia kuin itse halusin. Vein demon levy-yhtiön Asko Kalloselle. Hän oli jo etukäteen päättänyt ehdottaa, että mietipä, Anssi, jos alkaisit vaikka opiskella jotain, kun ei tää musa lähde. Mutta sitten hän kuunteli demoa hetken, muuttui kirkkaanpunaiseksi ja alkoi hokea ’Ei jumalauta! Ei jumalauta!’

Tulevaisuuteni on monesti roikkunut ohuiden lankojen varassa. Asko antoi viimeisen tilaisuuden, ja pääsin tekemän Nummelan. Seuraavaksi koko juttu oli kiinni Radio Suomipopin musiikkipäälliköstä. Hän kuunteli Mikan faijan BMW:n alkua ja oli jo heilauttamassa sinkkua pitelevää kättään roskiksen suuntaan – sama liike oli tapahtunut muilla radiokanavilla – mutta antoikin biisille mahdollisuuden. Siitä tuli hitti.

Nummela-krapula

Nummelan menestys oli niin iso, että vastareaktiokin oli valtava. Toinen levyni myi ihan hyvin, mutta siitä puhuttiin floppina. Nummelan jälkeen se oli väistämätöntä. Ja kun lähdin kiertueelle, julkisuuteen pamahtivat yksityiselämäni asiat avioerosta ja uudesta tyttöystävästä. Olin koko ajan varjellut tarkkaan perhettäni julkisuudelta. Sinisilmäisesti luulin, että voisin hallita julkisuutta, mutta eihän se niin mene. Yhtenä viikonloppuna olin molempien iltapäivälehtien lööpeissä, enkä missään mairittelevissa merkeissä, ja tulossa oli keikka Tampere-talossa. Levy-yhtiöstä ehdotettiin, että peruisin sen, mutta päätin rämpiä keikan läpi. 

"Halvaantuminen oli hiuskarvan varassa."

Pelotti hirveästi. En muista illasta muuta kuin sen, että ihmiset nousivat lopuksi taputtamaan seisaaltaan. Se jäi ikuisesti mieleen.

Loppuvuosi 2003 oli raskasta aikaa. Vedin vielä lipat formulalla ja teloin itseni niin pahasti, että halvaantuminen oli hiuskarvan varassa. Olin fyysisesti ja henkisesti hajalla. En halua takertua siihen ajanjaksoon enempää, mutta joskus mietin, pidinkö 2000-luvun alussa suosiota liian itsestään selvänä? Salit olivat aina täynnä, ja totuin siihen. Jos olisin panostanut jokaiseen keikkaan samalla tavalla kuin nyt, kun takana on enemmän taistelua, olisiko urani notkahtanut niin paljon?

Jumituksista kiinni

Kun makasin formulaonnettomuuden jälkeen sairaalassa, samassa huoneessa oli iäkäs mies, jota ei kukaan käynyt katsomassa. Mietin, että kun itse makaan vanhana miehenä sairaalavuoteella, en varmaankaan kadu tekemiäni asioita vaan niitä, jotka jätin tekemättä. 

Oivalluksesta seurasi se, että jos nykyään innostun jostain haasteesta, tartun siihen kaksin käsin. Maailmassa on tärkeämpiä asioita kuin urani, myös minulle itselleni, ja olisi sääli olla imagonsa vanki. No, minun imagoni vakavahenkisenä laulaja-lauluntekijänä tuhoutui jo formulaharrastuksen myötä, mutta sen jälkeen olen jatkanut sen tuhoamista, kirjoittanut kirjoja, kampanjoinut Pekka Haavistoa presidentiksi ja tehnyt nettiin hassutteluvideoita.

"Pukeudun pelkästään mustaan, koska olen joskus päättänyt niin."

En ole enää sama tyyppi kuin vuoden 2001 Anssi Kela, minusta on tullut paljon rohkeampi ja valmiimpi heittäytymään. Ehkä se, miten itse asennoidun maailmaan, muuttaa myös maailman suhtautumista minuun. Tehdessäni musiikkia tälle uudelle levylle minulla on ollut tosi vahva visio, ja se on harvinaista. Olen huomannut, että silloin kannattaa mennä täysillä sisään ja tulla ambulanssilla ulos.

Tietyissä asioissa olen ehdoton. Pidän jumituksistani kiinni riippumatta siitä, miten typeriä ne ovat. Pukeudun pelkästään mustaan, koska olen joskus päättänyt niin. En tingi kasvissyönnistä. Mutta vaikka huomaan itsessäni tiettyjä asperger-piirteitä, käyttäisin itsestäni ennemmin termiä antimaanisdepressiivinen. Tunnetilani on aina sama. Siitä puuttuvat hurjat huiput mutta myös syvimmät kuilut, ja se helpottaa elämää. Kyllä mä koen, että tässä istuu ihan onnellinen mies.”

Anssi Kela

29.7.1972  Helsingissä syntynyt muusikko. Asuu nykyään Helsingin Käpylässä.
Tuli tunnetuksi vuoden 2001 Nummela-levyllään, julkaissut sen jälkeen kolme levyä. Uusi, Anssi Kelaksi ristitty albumi ilmestyy 22. maaliskuuta.
Harrastaa kirjoittamista. Julkaissut vuonna 2008 romaanin Kesä Kalevi Sorsan kanssa ja viime vuonna Matkamuistoja-nimisen keikkamuistokokoelman.

Anna Perhon uutuuskirjassa Antisäätäjä (Otava) pohditaan erilaisia kiireen ja stressin ongelmia sekä sitä, miten oman elämän tahdista saisi tehtyä vähän rauhallisemman.

Kännykkä piippaa jatkuvasti uusista viesteistä, tietokoneen näytölle ponnahtelee sähköposteja, puhelimet soivat ympärillä – monen olo on työpaikalla levoton, ja syystä! Keskittyminen vaikeutuu ja mieli käy ylikierroksilla, kun ympärillä tapahtuu jatkuvasti jotain, jolle pitäisi antaa huomiota.

Onko maailma tullut hulluksi, vai ehkä ongelma on loppujen lopuksi vähän meissä itsessämme?

Anna Perho uusi teos Antisäätäjä käsittelee muun muassa kiireen ja sähläämisen lieveilmiöitä. Moni porskuttaa sata lasissa, mutta kaipaa silti (tai siitä johtuen) rauhallisempaa fiilistä. Perhon mukaan se on myös mahdollista saavuttaa – ihan itse.

Lue myös: Tunnistatko itsesi? Perfektionisteja on kahta lajia – terapeutti antaa vinkit hölläämiseen

Yksi teoksen aiheista on reaktiivisen ajattelun, eli jatkuvasti kaikkeen ympärillä olevaan reagoimisen ongelma.

– Tutkimusten mukaan tarkistamme puhelimeen tulleet viestit keskimäärin joka kuudes tai seitsemäs minuutti. Keskimäärin tarkoittaa, että moni tsekkaa viestejä vielä tiuhemmin. Ei siis ihme, että mieli on kuin maailmanpyörä ilman nopeusrajoitinta, Perho kuvailee kirjassaan.

”Tarkistamme puhelimeen tulleet viestit keskimäärin joka kuudes tai seitsemäs minuutti.”

Reaktiivinen ajattelu ”vie meitä kuin pässiä narussa” ja voi johtaa Perhon mukaan niin kutsuttuun SVAMP-oireyhtymään.

– SVAMP on akronyymi, johon tiivistyy viisi reaktiivisen käyttäytymisen avaintoimintoa. Ruotsin kielessä sana svamp tarkoittaa sientä, mikä on hyvä vertauskuva tälle käyttäytymiselle. Jos kasvustoa ei aktiivisesti torju, se lahottaa kantajansa puhki.

Ehkä sinäkin kärsit SVAMP-oireyhtymästä? Näistä oireista sen voi tunnistaa:

  • Stressi. Olo on usein ärsyyntynyt, väsynyt ja ahdistunut. Nukkumisestakaan ei tule oikein mitään, ja ilonaiheet tuntuvat olevan harvassa.
  • Vaeltava mieli. Ajatukset säntäilevät päättömästi sinne tänne ja keskittyminen on vaikeaa. Keskittyminen myös herpaantuu jokaisesta piippauksesta, kutsusta ja kehotuksesta.
  • Aina online. Puhelimen sulkeminen tuntuu mahdottomuudelta, ja keho tuntuu käyvän ylimääräisillä kierroksilla. Rentoutuminen on vaikeaa, mutta havahdut myös usein siihen, että olet ollut pitkään aivan muissa ulottuvuuksissa.
  • Multitaskaus. Kaikkea pitää tehdä samaan aikaan, eikä sen takia mikään oikein tahdo valmistua. Ärsyttää, kun kaikki on aina kesken. Lounas tulee syötyä tietokoneen äärellä, etkä pysty esimerkiksi keskustelemaan ilman, että vilkuilisit välillä kännykkää.
  • Paineet. Tuntuu siltä, että on koko ajan kohtuuttomien paineiden alla. Jatkuva kiire ja suorittaminen ovat olennainen osa myös vapaa-aikaa.

Kuulostaako tutulta? SVAMP-oireyhtymästä on Perhon mukaan onneksi mahdollista päästä eroon.

Rauhoittuminen on huomattavasti tuottavampaa kuin raivokas, päämäärätön touhuaminen.

Hän toteaa teoksessaan yksiselitteisesti, että totaalinen pysähtyminen ja rauhoittuminen on huomattavasti tuottavampaa kuin raivokas, päämäärätön touhuaminen.

Perho listaa neljä neuvoa, jotka auttavat pääsemään yli SVAMP-oireyhtymästä:

  1. Opettele käyttämään sähköpostia järkevämmin.
  2. Lopeta multitaskaaminen. Useamman asian yhtäaikainen mukatekeminen verottaa työtehoasi 40 prosentilla, lisää stressioireita ja ärtymystä sekä hajottaa keskittymisen. Aivosi eivät kykene keskittymään kahteen asiaan kerralla, piste.
  3. Suunnittele päiväsi etukäteen ja tauota työpäiviä mindfulness- tai muun rauhoittumishetken avulla.
  4. Keskity lopputulokseen, älä näennäiseen helppouteen. Jos voit hoitaa asian x yhdellä puhelinsoitolla, tee se 40 sähköpostin lähettämisen sijaan.

Lue lisää Anna Perhon uutuuskirjasta Antisäätäjä (Otava), joka ilmestyi 11. elokuuta.

Sami Minkkinen kertoo uudessa blogikirjoituksessaan, miten hänen uusi suhteensa sai alkunsa.

Havaintoja parisuhteesta -blogia kirjoittava Sami Minkkinen kertoo kahdessa uusimmassa tekstissään tuoreesta parisuhteestaan ja siitä, miten kaikki sai alkunsa.

Viime toukokuussa avioerostaan kirjoittanut Minkkinen sai myrskyn aikaan kerrottuaan jättäneensä vaimonsa rakastuttuaan toiseen. Ex-parin toinen yhteinen lapsi oli tuolloin alle kaksi kuukautta vanha, mikä synnytti paljon keskustelua ja kritiikkiäkin blogin lukijoiden keskuudessa.

Minkkinen kertookin muutama päivä sitten julkaistussa tekstissään, että moni on yhä ihmetellyt nopeaa muutosta.

– Muutama lukijani on ääneen pohtinut, että miten voi olla mahdollista, että olen jättänyt kaiken vanhan taakseni vain sen vuoksi, että olen jäänyt jumiin häneen silmiinsä. Pienenä vihjeenä voisin mainita, että ne silmät nähtyänne tekin jättäisitte. Ne on nimittäin silmät, joihin aivan varmasti jää kiinni niin miehet kuin naisetkin.

Minkkinen listaa myös muita syitä kipinän syttymiselle.

”Silloin en vielä nähnyt hänen täydellistä pyllyään.”

– Eihän ne silmät tietenkään ihan ainoa syy ollut. Ensimmäisen kerran tavatessamme toki uppouduin niihin täysin, koska ne olivat kauneimmat silmät, mitkä olin koskaan elämässäni nähnyt. Silloin en vielä nähnyt hänen täydellistä pyllyään, joka oli piilotettu pitkän paidan alle. Se on ollut se toinen syy. 

– Lopullinen niitti tähän kaikkeen oli, kun sain lahjan, joka oli paketoitu jalkapalloseura Liverpoolin lahjapaperiin. Sen jälkeen oli hyvin vaikea kieltäytyä yhtään mistään.

Uudemmassa blogikirjoituksessaan Minkkinen tavanneensa seurustelukumppaninsa ensimmäistä kertaa bussimatkalla. Minkkinen istuutui vastakkain vielä tuntemattoman naisen kanssa ja oli nopeasti myyty.

– Elämä on täynnä kohtaamisia. Toiset ovat merkityksellisempiä kuin toiset. Haluan kertoa yhdestä kohtaamisesta. En tiennyt sellaista voivan edes olla olemassa. Olen kuullut puhuttavan, että ihmisen katseesta voi nähdä hänen menneisyytensä. Edessäni olivat silmät, joista näki kauemmas kuin heti uskalsin edes katsoa. Tiedättehän sellaisen katseen, jonka nähtyään haluaa vain pitää lähellä.

 

Minä rakastan sinua. Suoraan kameraan. Sanokaa se hänelle, jota rakastatte. #havaintojaparisuhteesta #kesä #rakkauspuhe

Henkilön Sami Minkkinen (@havaintojaparisuhteesta) jakama julkaisu

– Se hetki oli merkitsevä. Hetki, joka johti rakastumiseen. Kahden särkyneen ihmisen katseet, jotka kohtasivat jossakin siellä, missä suuret rakkaustarinat alkavat. Istuimme pöydän eri puolilla, mutta silti katseittemme takana pidimme toisistamme jo tiukasti kiinni, Minkkinen kirjoittaa.

Minkkinen on kertonut blogissaan myös esimerkiksi siitä, kuinka vaikeaa etäsuhteessa eläminen on ollut uuden kumppanin kanssa.

Blogin kirjoittamisen lisäksi Minkkinen tullaan näkemään uuden Kielletty rakkaus -sarjan tuotantokauden juontajana. Uudet jaksot alkavat ensi syyskuussa.

Tyttäreni 5v

Sami Minkkinen rakastui bussissa tuntemattoman naisen silmiin: ”Silloin en ollut vielä nähnyt hänen täydellistä pyllyään”

Minkkinen on kaikessa kuvottavuudessaan kuvottavin miehenkuvatus mitä maa päällään kantaa. Jos itse olisin 2kk vanhan vauvan isä niin pääprioriteettini olisi nyt ja vuosia eteenpäin lapseni, ei toisen naisen perse tai silmät. Oksettava pelle kertakaikkiaan.
Lue kommentti