”Ymmärrän, että ihmisiä ja asioita lokeroidaan, mutta kaikki eivät mahdu niihin”, tähtitieteilijä Anne Liljeström sanoo. Kuvat: Satu Kemppainen
”Ymmärrän, että ihmisiä ja asioita lokeroidaan, mutta kaikki eivät mahdu niihin”, tähtitieteilijä Anne Liljeström sanoo. Kuvat: Satu Kemppainen

Tähtitieteilijä Anne Liljeström määrittelee itsensä sukupuolettomaksi, sillä hän ei tunne olevansa mies eikä nainen.

– Voin leikitellä molemmilla maailmoilla, vaikka en ole kumpaakaan.

Keho on aikuisen naisen toimiva keho. On kuukautiset, rinnat, lantio. Nimikin on suomalaisen naisen, Anne. Sama vahvistetaan passissa: nainen hän on.

Monet muut merkit kertovat norminaisesta. Anne pukeutuu välillä 1950-luvun mekkoihin, tukka on yltänyt pisimmillään takapuoleen, ja on entisiä poikaystäviä, jotka ovat kutsuneet häntä tyttöystäväkseen.

Se mitä passissa lukee ei kuitenkaan pidä Annesta paikkansa. Hän ei tunne olevansa nainen. Eikä mies. Hän on transsukupuolinen tai oman määritelmänsä mukaan sukupuoleton.

– Sapettaa ja syö sisältä, jos joku pitää minua osana naisjoukkoa ja heittää, että ”mitäs me tytöt” tai ”sisko hei”. Tiedän, että sellaisella puheella on ihan hyvä naisia voimaannuttava tavoite, mutta minä en ole nainen. Olen ihminen, joku muu kuin mies tai nainen, ja haluaisin ihmisten ymmärtävän, että meitä on muitakin, helsinkiläinen Anne Liljeström, 38, sanoo.

Joksikin muuksi kuin pelkästään mieheksi tai naiseksi itsensä tuntevia on Transtukipisteen arvion mukaan väestöstä puolisen prosenttia, tuoreimpien Länsi-Euroopassa tehtyjen tutkimusten mukaan jopa neljä prosenttia.

”Joskus yritin miettiä, että olen varmaan 70 prosenttia mies ja 30 prosenttia nainen.”

Transsukupuolisen tunne omasta sukupuolesta ylittää mies–nais-jaottelut, ja kokemus voi olla hyvinkin moninainen. Siinä voi olla molempia virallisia sukupuolia tai jotain aivan muuta, joten ei ole yhtä ja ainoaa kolmatta vaihtoehtoa.

– Joskus yritin miettiä, että olen varmaan 70 prosenttia mies ja 30 prosenttia nainen, mutta sellaiset laskelmat ovat turhia. Voin leikitellä molemmilla maailmoilla, vaikka en ole kumpaakaan. Sitä sukupuolettomuus tarkoittaa minulle, Anne sanoo.

Perhe kasvatti neutraalisti

Annen lapsuus oli ”niin tavallinen kuin Espoossa saattoi olla”. Äiti oli sairaanhoitaja, isä insinööri. Pikkuveli syntyi neljä vuotta Annea myöhemmin.

1970-luvun lopulla sukupuolineutraalista kasvatuksesta ei puhuttu, mutta sellaisen äiti ja isä lapsilleen antoivat. Anne leikki nukeilla, mutta niin leikki pikkuvelikin. Välillä Anne rassasi moottoreita, koska niin rassasi isäkin.

”Ei ollut mitään yhtä suurta herätystä vaan vähitellen hiipinyt tunne.”

Annea ei puettu pinkkiin, koska lastenvaatteiden värit olivat ajan mukaisesti sinappia ja ruskeaa. Kun muille tuli pinkki vaihe ala-asteella, Anne rakastui turkoosiin.

Murrosikäkin oli kivutonta aikaa. Anne lähti lukion jälkeen lukemaan tähtitiedettä, ja vasta yliopistossa hänestä alkoi tuntua, ettei hän ole aivan sitä, miltä vaatteiden alla näyttää ja mitä papereissa lukee.

– Ei ollut mitään yhtä suurta herätystä vaan vähitellen hiipinyt tunne, että tuo sana, sukupuoleton, taitaa kuvastaa minua, Anne kuvailee.

– Se oli luontevaa. Olin jo 12-vuotiaasta kuunnellut David Bowieta ja nähnyt hänestä, miten sukupuolella voi leikitellä. Ei ollut siis mitään suurta draamaa tai kriisiä.

Anne luki kaiken, mitä transsukupuolisuudesta löysi. Vuosituhannen vaihteessa sukupuolivähemmistöistä ei puhuttu, kuten nyt. Annekin tunnusteli, onko hän sittenkin mies ja pitäisikö hänen korjata kehoaan.

– Mietin, olisinko onnellisempi, jos tuossa jalkojen välissä olisi eri värkki. Tunsin, että en. Sukupuoli ei ole siellä vaan päässä, enkä tuntenut olevani mieskään.

Jotkut, jotka tuntevat ristiriitaa virallista sukupuoltaan kohtaan, saattavat olla tyytymättömiä kehoonsa. Anne ei.

– Pidän itsestäni näin, paitsi siitä, että lantio levenee koko ajan, Anne naurahtaa.

”Miehen kehossa voisin tulla hakatuksi”

Elämänlaatu parani ja taivas aukesi? Niinhän suuren oivalluksen jälkeisiä olotiloja yleensä kuvataan. Annelle ei käynyt niin, koska myös oivallusprosessi oli hidas.

– Mikään ei muuttunut. Korkeintaan vaatekaappi vähitellen.

Anne alkoi näyttää sisäistä käsitystään rikkomalla sukupuolten rajoja myös ulkoisesti. Vaikka se on estetiikkaa, Annelle ulkonäkö edustaa myös sukupuolista kokemusta. Kun Anne ei pukeudu perusvaatteisiinsa farkkuihin ja t-paitaan, hän saattaa leikitellä miesten vaatteilla ja viiksillä.

”Tiedän, että kokemustani voi olla vaikea sisäistää, jos ei tunne samoin.”

– Minulla on hyvä itsetunto, eikä tämä ole asia, jota pyytelisin anteeksi, vaan olen reilusti, mikä olen. En häpeä olla minä.


Anne leikittelee välillä sekä maskuliinisilla että feminiinisillä piirteillä. Kuva: Ville Päivätie

Vanhemmilleen hän kertoi vasta, kun eli jo ystäväpiirissään omana itsenään. Äiti huolestui. Hän ehdotti, josko Anne onkin poikatyttö.

– En ole. Poikatyttö on nainen, joka leikittelee miehisellä maailmalla, enkä minä ole nainen. Tiedän, että kokemustani voi olla vaikea sisäistää, jos ei tunne samoin.

– Sana sukupuoleton oudoksuttaa vähän itseänikin, sillä se viittaa jotenkin seksuaalisuuteen ja siihen, etten olisi kiinnostunut seksistä. Ja kumpikaan ei pidä paikkaansa, Anne parahtaa.

Muille Anne kertoo sukupuoli-identiteetistään tilanteissa, joissa sillä on merkitystä. Työyhteisössä, lääkärissä ja ensitreffeillä on. Työkaverit ovat suhtautuneet aina asiallisesti, samoin poikakaverit, eikä Anne ole kohdannut ennakkoluuloja yhtä lääkärikäyntiä lukuun ottamatta. Lääkäri jäi inttämään, että Annen on pakko olla nainen, koska ”käyttäytyi kuin nainen”. Se loukkasi.

”En itse jaksaisi joka jumalan kerta selittää, kuka olen.”

Anne huomauttaa, että yksi syy lähes poikkeuksetta asialliseen suhtautumiseen voi olla hänen ulkonäkönsä: se ei herätä mitään huomiota. Moderni nykynainenkin voi pätkäistä hiuksensa, meikata nudesti ja pukeutua herrainvaatteisiin.

– Kun näytän poikamaiselta naiselta, olen muiden silmissä ”hyvä jätkä”, hyvä tyyppi.

– Ajattele tilanne kuitenkin toisinpäin: jos olisin keholtani mies ja haluaisin käyttää naisten vaatteita sukupuolettomuuttani ilmaistakseni, voisin tulla hakatuksi.

Selittely kyllästyttää

”Älä meikkaa mua naiseksi, kun en ole.”

Kyllä niitä kiusallisiakin tilanteita tulee. Anne esiintyy Ylen Prisma Studiossa tähtitieteen asiantuntijana ja joutuu ennen televisiokameroita käymään meikissä ja puvustamossa. Meikkaajat vaihtuvat usein, ja uudelle ihmiselle Anne joutuu aina aloittamaan alusta.

– Ensin tulee hiljaisuus, sitten vähän hymähtelyä, että mitäs nyt. Tilanne voi hyvinkin kääntyä positiiviseksi, mutta en itse jaksaisi joka jumalan kerta selittää, kuka olen. Helpoimmalla pääsen, kun sanon, että tee musta miespuolinen rocktähti.

”Joudun perustelemaan esimerkiksi, miksi olen nimeltäni Anne enkä ole vaihtanut nimeäni neutraalimmaksi.”

Vaatteiden kanssa on yhtä tukalaa: muiden käsitys Annesta ei tunnu omalta. Hän onkin mieluiten omissa vaatteissaan, joita hän myös ompelee itselleen.

Eniten tilanteissa kiusaa se, että Annen täytyy jotenkin perustella omaa olemassaoloaan ja vääntää se rautalangasta tuntemattomille. Nainen tai mies eivät joudu tekemään samaa päivittäin.

– Kun olen sukupuoleton, joudun perustelemaan esimerkiksi, miksi olen nimeltäni Anne enkä ole vaihtanut nimeäni neutraalimmaksi. Jos vaihtaisin sen vaikkapa Kaarnaksi, joutuisin selittämään taas sitä. Olisin ympäristölle edelleen silti nainen, jolla on vain erikoinen nimi.

Yhtä lailla harmittaa se, että Anne joutuu muistuttamaan identiteetistään myös heitä, joille hän on asiasta jo kertonut. Esimerkiksi äiti puhuttelee Annea vieläkin tyttärenään. Äiti ei tarkoita sillä pahaa, mutta Anne korjaa aina, että hän on lapsi.

– Tällä viikolla ainakin kaksi tyyppiä, joille olen kertonut, on kutsunut minua naiseksi. Tämä tapahtuu täysin hyväntahtoisesti, mutta heidän maailmassaan ei vain ole käsitettä muunsukupuolinen.

– Joku ajattelee nyt, onko se niin iso juttu, jos joku sukupuolittaa väärin, kun minähän näytän naiselta. Entä jos jotain naista aina kutsuttaisiin mieheksi, ja se vain toistuisi ja toistuisi? Uskon, ettei häntä lopulta naurattaisi. En vaadi erityiskohtelua, mutta onko se niin kauhea vaiva opetella muistamaan, että tuo tyyppi ei ole mies tai nainen?

Epävarmuus iskee

Vaikka Annella on omassa piirissään hyväksytty olo, hän myöntää, että yhdessä suhteessa hän on edelleen herkillä: rakkaudessa.

Annella on ollut kolme pitkää suhdetta ja pari ”säätöä”. Suhde, jonka aikana hän sukupuolettomuutensa löysi, oli opettavainen: Anne ymmärsi, että vaikka hänellä ei ole vahvaa sukupuoli-identiteettiä, toisille sillä voi olla hyvin suuri merkitys.

Anne pelkää myös sitä, että epävarmoina hetkinä hän kadottaa itsensä toimimalla itseään vastaan.

– Kysyin kumppaniltani, tunteeko hän itsensä maskuliiniseksi, ja hän sanoi tuntevansa. Olin ihan, että vau, joku tuntee jotain, mitä minä en.

Juuri toisen vahvuus voi silti luoda epävarmuutta omasta kelpaamisesta: haluaako mieheksi itsensä tunteva kuitenkin itselleen naisellisen naisen?

– Kyllä minua heikkoina hetkinä pelottaa, että uusien kumppaniehdokkaiden mielestä olen jotenkin puutteellinen ja outo sukupuoleni puolesta.

– Tosin varmaan kaikki jossain määrin pelkäävät, etteivät kelpaa kumppanille tai että ovat jotenkin vääränlaisia.

Anne pelkää myös sitä, että epävarmoina hetkinä hän kadottaa itsensä toimimalla itseään vastaan. Kun on peloissaan suhteen tilasta, voi alkaa miellyttää toista.

– Voin alitajuisesti käyttäytyä ja pukeutua naisellisemmin, jospa se nyt olisi kuitenkin siitä kiinni. Ja sitten inhoan itseäni, kun en ole itselleni rehellinen ja yritän olla jotain, mitä en ole.

Ylipäätään ihmisten jaottelu sukupuolen mukaan on Annen mielestä vanhanaikaista.

Yhtä lailla kuin miehet ovat muutakin kuin miehiä tai naiset naisia, Anne on ”sukupuolettoman tyypin” lisäksi persoona, joka on lapsenomaisen innostunut maailmankaikkeuden synnystä, tykkää kasvattaa parvekkeellaan sitruksia, nörttäillä tietokoneella ja nauraa mustalle huumorille ja itselleen. Muiden muassa.

Sen kaiken Anne haluaa myös kumppanin näkevän.

– Yritän pitää kiinni siitä ajatuksesta, että minä ja persoonani ovat ne tärkeät asiat. En edes haluaisi kumppaniksi ketään, jolle olisi tärkeää, että identifioidun naiseksi ja käyttäydyn jonkun kaavan mukaisella tavalla. Toki naisiakin on monenlaisia, Anne huomauttaa.

– En näe itseäni vanhempana enkä halua lapsia, mutta sillä ei ole mitään tekemistä sukupuolikokemukseni kanssa. Jotkut haluavat lapsia nähdäkseen heidän kasvavan aikuisiksi, minä en. Niin yksinkertaista se on.

Rasti kolmanteen ruutuun

Anne tietää, että hänen sukupuoli-identiteettinsä on sellainen, ettei moni uskaltaisi sanoa sitä ääneen. Siksi hän toivoisi, että myös yhteiskunta tunnustaisi, että sukupuolia on enemmän kuin kaksi.

– Minulla on Suomessa ihan hyvä olla, mutta kaikki eivät tunne itseään hyväksytyiksi. Kolmas ruutu virallisissa papereissa toisi ihmisarvon kaikille.

Ylipäätään ihmisten jaottelu sukupuolen mukaan on Annen mielestä vanhanaikaista. Miksi esimerkiksi alakoulussa tytöt ja pojat laitetaan eri liikuntatunneille, kun fyysinen koko ja voimat eivät vielä eroa?

– Ymmärrän, että ihmisiä ja asioita lokeroidaan siksi, että maailmaa olisi helpompi käsittää, mutta kaikki eivät mahdu niihin. Sen haluaisin kaikkien tiedostavan.

Anne Liljeström

Syntyi naistenpäivänä 1978 Helsingissä.

Koulutukseltaan tähtitieteilijä, Ursan tiedottaja.

Harrastaa vaateompelua, lenkkeilyä, roolipelejä ja esihistoriaa.

Esiintyy Sukupuolena ihminen -valokuvanäyttelyssä muun muassa Kallion kirjastossa maaliskuussa.

Vierailija

Anne Liljeström ei tunne olevansa nainen eikä mies: ”Sukupuoli ei ole jalkojen välissä, vaan päässä”

Vierailija kirjoitti: Olisiko tuo mielestään liian älykkään turhautuneen mielen tiedostamatonta tai ehkä tiedostettuakin ylemmyydentunnetta ja tarvetta kohottaa itsensä eri tasolle ikään kuin uudeksi ihmislajiksi jos ei nyt yli-ihmiseksi, mutta siihen tyyliin, kun maailma ei enää oikein sellaisenaan riitä...Peloittavaa. Siinä sitä sitten saattaa heteromies olla kauniin henkilön" selässä" saattaakin yhtäkkiä olla homostelemassa tietämättään vasten tahtoaan kun tämän mieli muuttuu annesta vaikka...
Lue kommentti
Vierailija

Anne Liljeström ei tunne olevansa nainen eikä mies: ”Sukupuoli ei ole jalkojen välissä, vaan päässä”

Vierailija kirjoitti: Val kirjoitti: Vierailija kirjoitti: Olisiko tuo mielestään liian älykkään turhautuneen mielen tiedostamatonta tai ehkä tiedostettuakin ylemmyydentunnetta ja tarvetta kohottaa itsensä eri tasolle ikään kuin uudeksi ihmislajiksi jos ei nyt yli-ihmiseksi, mutta siihen tyyliin, kun maailma ei enää oikein sellaisenaan riitä...Peloittavaa. Siinä sitä sitten saattaa heteromies olla kauniin henkilön" selässä" saattaakin yhtäkkiä olla homostelemassa tietämättään vasten tahtoaan...
Lue kommentti

Koomikko aiheutti pienen somekohun jakamalla meemin Magic Johnsonin ja Samuel L. Jacksonin harmittomasta kuvasta. Ironia ei auennut kaikille.

”Sam ja minä chillasimme penkillä eilen Forte dei Marmissa, Italiassa. Fanit jonottivat ottaakseen kuvia kanssamme.”

Näin entinen huippukoripalloilija Earvin ”Magic” Johnson twiittasi, kun hän vieraili elokuun puolessa välissä Italian Toscanassa. Samalla hän julkaisi shoppailureissunsa päätteeksi kuvan, jossa hän istui rennosti puupenkillä näyttelijä Samuel L. Jacksonin kanssa. Prada- ja Louis Vuitton logot vilkkuivat miesten ostoskasseissa, ja molemmilla oli kuvassa leveähkö hymy.

Johnsonin julkaisema Twitter-kuva alkoi pian elämää omaa elämäänsä, koska italialaiset eivät tunnistaneet julkkiskaksikkoa, kertoo Independent-lehti.

Jotkut italialaiset nimittäin luulivat, että kyseessä on kaksi maahanmuuttajaa – joilla on äärettömän paljon rahaa shoppailuun. Ja kaiken kustantaa tietenkin Italian valtio.

Koomikko Luca Bottura käytti yhtä kuvaa meeminä ja jakoi sen Facebookissa. Hän kirjoitti kuvan yhteyteen muun muassa: ”Valtion varoja Forte dei Marmissa… he tekevät ostoksia Pradan liikkeessä päivittäisellä 35 eurollaan.”

Bottura myös pyysi seuraajiaan jakamaan kuvan, jos he ovat raivostuneita. Telegraphin mukaan Bottura väittää nettimeeminsä tarkoituksen olleen ironinen – mutta moni ymmärsi Botturan sanoman väärin ja lähti levittämään kuvaa ”shoppailevista maahanmuuttajista”.

Facebook-kommentoijat ilmaisivat Botturan kuvan yhteyteen muun muassa ”häpeää” ja ”inhoa”, jota he kokivat –  ja luulivat kuvassa olevan kaksi maahanmuuttajaa, jotka istuskelevat penkillä ökyostoksiensa kanssa.

Kuvaa on jaettu tuhansia kertoja, Bottura kertoi myöhemmin Facebookissa ja analysoi samalla kuvan aiheuttamia reaktioita:

– 40 prosenttia ihmisistä ymmärsi provosointini, 30 prosenttia oli raivoissaan ja 20 prosenttia oli sitä mieltä, että se oli rasistinen meemi ja että en tunnistanut Samuel Jacksonia ja Earvin 'Magic' Johnsonia (en paljasta loppua kymmentä prosenttia).

Monet ovat pitäneet Maria Veitolan Instagram-päivitystä esimiestyön rankkuudesta tärkeänä. Jotkut ovat kuitenkin ihan toista mieltä. 

Radio Helsingin sisältöjohtajana työskentelevä Maria Veitola, 44, kertoi eilen Instagramissaan haastavasta työviikostaan esimiehenä. Maria kertoi, että hänen voimansa ovat viime aikoina huvenneet oman kunnianhimon ja muiden ihmisten takia.

– Vaikka sitä kuinka yrittää huolehtia oman elämänsä kohtuullisuudesta ja selkeydestä, esinaisena altistuu sille, että on muita ihmisiä, jotka sanovat: ”en mä jaksakaan tai ei mua huvitakaan, vaikka mä lupasin”. Sitten se kaikki kaatuu tietty mun päälle, koska se on mun duuni – tavallaan – selvittää sotkut ja tilanteet, Maria kirjoitti eilen.

Instagram-päivityksessään Maria kertoi kärsineensä jopa fyysisistä oireista. Hän kuvaili olleensa paniikkihäiriön reunalla.

Lue lisää täältä: Maria Veitola puhuu esimiestyönsä raskaudesta: ”On kamalaa menettää elämänhallinta siksi, että muut ei hallitse elämäänsä”

(Juttu jatkuu päivityksen jälkeen.)

 

Esimiestyössä -tai siis mit vit- esiNAIStyössä parasta ja pahinta: ihmiset. Oon ite tehnyt himmeen duunin siinä että tunnistan omat rajani esim. jaksamisen suhteen ja huolehdin niistä. Tää asia on muuten suoraan yhteydessä luotettavuuteen. Mutta: Vaikka sitä kuinka yrittää huolehtia oman elämänsä kohtuullisuudesta ja selkeydestä, bossladynä altistuu sille, että on muita ihmisiä jotka sanovat, että "en mä jaksakaan tai ei mua huvitakaan, vaikka mä lupasin" tai sekoilevat muuten vaan. Sitten se kaikki kaatuu tietty mun päälle, koska se on mun duuni -tavallaan- selvittää sotkut ja tilanteet. No, viime viikko olikin sitten ihan hirveä edellämainituista syistä. Sata palloa ilmassa ja yritin jongleerata parhaani mukaan ja tehdä viisaita päätöksiä. Torstaipäivä meni paniikkihäiriön ja migreenin reunalla koska kaikki oli vaan kaaosta ja olin aivan finaalissa. Kun työkaveri yritti halata, sanoin että "älä koske koska alan itkemään enkä pysty lopettamaan". Se on kamalaa kun oma elämänhallinta menee siitä syystä, että muut ei hallitse elämäänsä. Sit tähän liittyy vielä oma kunnianhimo: en tyydy keskinkertaisuuteen. Pääsisin itse helpommalla jos tyytyisin. Mutta kun en halua. Haluan tehdä työni mahd hyvin. Perjantaina laitoin työpaikalle viestin että en tuu töihin, meen metsään makaamaan sammalmättäälle koska muuten oon kohta jossain akuuttipäivystyksessä. Onneks oli mökkiviikonlippu buukattu veljen perheen kanssa. Tarinan opetus: menkää metsään ja olkaa rakkaittenne kanssa jos ja kun ahdistaa ja kaikki kaatuu päälle. Se saattaa auttaa. Ja pyytäkää apua. Mä pyysin ja onneks mun ihanat työkaverit antoi tukea ja apua. Ja Radio Helsingin sisältöjohtajana ilmoitan, että meidän syysohjelmisto starttaa viikon päästä maanantaina. Mukana mm. uusi, ihana aamushow. #bosslady #radiohelsinki 📻❤️

A post shared by Maria Veitola (@mariaveitola) on

Päivitys on herättänyt paljon keskustelua. Monet ovat kirjoittaneet päivityksen alle, että Maria on rohkea, koska uskaltaa puhua vaikeista asioista niin suoraan.

– Tämän kaiken saa ja pitää sanoa ääneen. Miksi hyssytellä ja esittää supernaista, jos tuntuu, että kaikki kaatuu päälle. Tunteista kertominen auttaa niin itseä kuin muita, eräs kommentoija kirjoittaa.

Jotkut ovat kuitenkin suhtautuneet Marian kirjoituksen aivan toisella tavalla.

Kohtuutonta syyttelyä...

Instagram-tili @lindiis kirjoittaa, että Maria syyllistyy kaksinaismoralismiin. Hänen mielestään on erikoista, että Maria vaatii toisia jaksamaan tappiin saakka. Hänen mielestään on myös kohtuutonta syyttää muita siitä, että esimiehenä joutuu puurtamaan.

– Siksi toivon vähän armollisuutta myös sinulta julkisuuden henkilönä – jos on armollinen itselleen, on oltava sitä myös ulkoisille olosuhteille ja muiden, inhimillisten ihmisten heikkouksille. Saa olla kunnianhimoinen, mutta oikeesti bossladyä on se, ettei syyttele julkisesti omasta olostaan muita.

”Olisit voinut vain keskittyä omiin tunteisiisi ja kertoa, että oli rankka viikko.”

Instagram-tili @ruutiainen puolestaan toteaa, että Marian kirjoitus saattaa vaikuttaa hänen alaisistaan hyvin loukkaavalta.

– Esimiehenä olet myös yksi iso (ehkä isoin?) tekijä siinä uupuvatko alaisesi. Sitä paitsi, vaikka kuinka vika olisi niissä alaisissa, niin ei oo kovin jees pomona alkaa julkisessa Instassa niitä asioita puimaan, hän kirjoittaa.

– Työpaikan sisäiset asiat kuuluu jäädä työpaikalle. Olisit täällä voinut myös vain keskittyä omiin tunteisiisi ja kertoa että oli rankka viikko, mutta päätit jakaa koko maailmalle, että syy oli alaisissasi.

...vai sittenkin voimaannuttava keskustelunavaus?

Maria vastasi kommentoijilleen useammalla pitkällä viestillä. Hänen mukaansa päivityksen tarkoituksena oli ainoastaan osoittaa, miten rankkaa esimiestyö voi olla.

– Ihmiset ovat inhimillisiä otuksia kaikkine piirteinensä ja virheinensä, niin alaiseni kuin minäkin. Se tekee elämästä ihanaa ja joskus myös haastavaa. Uskon yhdessä tekemiseen ja avoimuuteen, en erakkouteen, vaikka se voisikin olla monella tavalla helpompaa, Maria kirjoittaa vastauksena @lindiis-nimimerkille.

Maria toteaa vastauksissaan, ettei esimerkiksi ”freelancereiden elämänhallinta ja motivaatio ole hänen vastuullaan”. Hänen mukaansa tilanteessa ei myöskään ole kyse siitä, että alaiset olisivat uupuneita. Sen tarkemmin hän ei kuitenkaan kerro, millainen tilanne työyhteisössä on meneillään.

”Oletko tosiaan sitä mieltä, että hyvä ihminen pitää kaiken sisällään ja jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan?”

– En valitettavasti voi vastata uteliaisuudennälkääsi ja kertoa detaljeja eikä sillä oikeastaan ole väliä. Mutta varmasti osaat kuvitella tilanteen jossa usea ihminen – syystä tai toisesta – jättää tekemättä sovitut asiat ja ne kaatuvat muiden päälle. Onko se reilua? Saako siitä puhua? Oletko tosiaan sitä mieltä, että hyvä esimies tai -nainen, ihminen pitää kaiken sisällään ja jatkaa niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan? Maria kysyy.

Lopuksi Maria vielä toteaa, että hänelle on tärkeää puhua myös niistä asioista, joista joidenkin mielestä ei julkisesti saisi puhua.

– Mulle on tärkeää puhua asioista joista perinteisesti ”ei saa puhua”, koska ne täytyy vaieta tai piilottaa, koska näin on ollut tapana tehdä. Mun inboxit ja dm [yksityisviestilaatikko] on täynnä viestejä esimiehiltä ja -naisilta, joille postaukseni oli juuri siitä syystä voimaannuttava ja tärkeä, hän kirjoittaa.

Hei esimies! Onko sinun työsi ollut rankkaa? Kerro kokemuksistasi alla olevalla lomakkeella. Vastauksia voidaan käyttää osana Me Naisten juttua.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Vierailija

Maria Veitola sai tiukkaa kritiikkiä avauduttuaan esimiestyön rankkuudesta – näin hän vastaa saamiinsa kommentteihin

rasittava tyyppi kaikenkaikkiaan. Jaksaa hakea julkisuutta ja aina valittaa jotain. esimiehellä esimiehen työt, työntekijällä omansa. En voisi itse omia väsymyksiäni kirjoitella yleisesti julkisuuteen.. olisi pian entinen työ.... Asioita voi käsitellä muutenkin kuin nettipalstoilla.. joo paniikki häiriö.. jos oikeasti oli niin meneppä lääkäriin hakemaan apua mieluummin kuin kohdennat sen tänne nettiin..
Lue kommentti
Jannika B. Kuva: Jonna Öhrnberg / Sanoma-arkisto

Laulaja kertoo Instagramissa hävenneensä reisiään ja korviaan. Nyt hän kannustaa kaikkia hyväksymään itsensä sellaisena kuin on.

Laulaja Jannika B, 32, on viime aikoina puhunut suorasanaisesti omista epävarmuuksistaan ja kamppailustaan mielenterveytensä kanssa. Hänen avoin suhtautuminensa vaikeina pidettyihin aiheisiin jatkuu.

Tänään hän julkaisi Instagramissaan näyttävän kuvan, jossa kertoo suhtautumisesta kehoonsa.

– Nuorempana – ja välillä edelleenkin – huomaan häpeäväni ja piilottelevani ”tynnyrireisiäni” ja ”dumbokorviani”. Tästä syystä annoin eilisissä kuvauksissa juuri näiden kahden (tai itse asiassa neljän) asian näkyä, Jannika kirjoittaa.

 

Eilen oli ihanat kesäpäiväkuvaukset. 🌸🌞 Nuorempana -ja välillä edelleenkin- huomaan häpeäväni ja piilottelevani "tynnyrireisiäni" ja "dumbokorviani". Tästä syystä annoin eilisissä kuvauksissa juuri näiden kahden (tai itseasiassa neljän) asian näkyä. 💪 Kaikilla meillä on epävarmuuksia kehojemme kanssa. Kaikilla. Harvemmin nämä epävarmuudet kuitenkaan näkyvät ulospäin. Vielä harvemmin niiden poistamiseksi voi tehdä mitään näkyviä kikkoja. Minä uskon, että ainoa tie kauniseen kehoon on korvien välinen jumppa ja negatiivisten ajatusten leikkaaminen. Huomenna 23.8.2017 järjestetään kaikenlaisten kehojen riemukulkue ja puistojuhla Helsingin Esplanadin puistossa klo 16.30 alkaen. Suomen ensimmäinen kehopositiivisuuden juhla, Body Pride on Vaakakapinan #lupanäkyä -teeman huipentuma. Kaikki ovat tervetulleita mukaan juuri sellaisena, kuin haluaa tulla nähdyksi! ❤️ #lupanäkyä @yleisradio @vaakakapina

A post shared by Jannika B 💎 (@jannikabofficial) on

Jannikan mukaan kukaan meistä ei säästy ulkonäköön kohdistuvilta epävarmuuksilta. Hänen mielestään kauneutta kannattaisi tavoitella erityisesti sisältä päin.

– Kaikilla meillä on epävarmuuksia kehojemme kanssa. Harvemmin nämä epävarmuudet kuitenkaan näkyvät ulospäin. Vielä harvemmin niiden poistamiseksi voi tehdä mitään näkyviä kikkoja. Minä uskon, että ainoa tie kauniiseen kehoon on korvien välinen jumppa ja negatiivisten ajatusten leikkaaminen.

Kuva on julkaistu huomenna järjestettävän Body Pride -tapahtuman kunniaksi. 

”Maailman söpöimmät korvat”

Jannika on aiemminkin puhunut ulkonäköönsä liittyvistä epävarmuuksista. Helmikuussa hän kertoi, että häntä kiusattiin koulussa korviensa ja ihonsa pigmenttihäiriön takia. Sen takia hänet on aiemmin nähty julkisuudessa vain harvoin hiukset kiinni.

– Syy tähän on korvani ja kaulassa oleva vitiligo. Koulussa minua kiusattiin näistä kahdesta asiasta, Jannika kertoi.

Emma Gaalan aikaan Jannika kuitenkin huomasi, että hänen tyttärensä Martta on perinyt monet asiat äidiltään.

”Muistakaa rakastaa joka ikistä kohtaa itsessänne ja, että sanoilla ja esimerkillä voi vaikuttaa ihmiseen läpi elämän.”

– Eilen tajusin, että kaunis tyttäreni on perinyt minun korvani ja ne ovat maailman söpöimmät korvat ja toivon, ettei hän koskaan halua piilotella niitä, Jannika totesi.

Samalla hän kertoi, että aikoo tulevaisuudessa pitää ylpeästi hiuksiaan enemmän kiinni.

– Muistakaa rakastaa joka ikistä kohtaa itsessänne ja, että sanoilla ja esimerkillä voi vaikuttaa ihmiseen läpi elämän – niin hyvässä kuin pahassa. Olkaa armollisia toisillenne ja etenkin itsellenne, hän kertoi.

Näyttelijä teki yhden elämänsä fyysisesti raskaimmista rooleista uutuuselokuvassa.

Pamela Tola pääsi uudessa Napapiirin Sankarit 3 -elokuvassa kokeilemaan elämänsä ensimmäistä kertaa suofutista. Filmiryhmä kuvasi suolle sijoittuvia kohtauksia monen päivän ajan.

– Se oli kivaa, mutta hirveän raskasta fyysisesti. Otti pari askelta ja tuntui, kuin olisi juossut 10 kilsan lenkin. Sillä ei ole mitään tekemistä tavallisen futiksen kanssa. Kamppeet olivat märkänä aamusta iltaan, hyväntuulinen Pamela kuvaili saapuessaan maanantaina elokuvan ensi-iltaan.

Pamela kuvaa parhaillaan Elisa Viihteelle Kolmistaan-tv-sarjaa yhdessä näyttelijämiehensä Lauri Tilkasen kanssa. Hän oli ottanut pinkin sävyn tukkaansa roolia varten.

– Viikko sitten alkoivat kuvaukset, ja lopputulos nähdään joulukuussa.

”Suhtaudumme toisiimme kuin kehen tahansa kollegaan.”

Työskentely oman miehen kanssa on kuulemma sujunut mallikkaasti.

– Se auttaa, kun tuntee toisen. Kuvauksissa olemme toki eri roolissa kuin kotona ja suhtaudumme toisiimme kuin kehen tahansa kollegaan, hän kuvaili.

Työasiat seuraavat usein yhteisten projektien myötä kotiin saakka.

– Puramme kohtauksia ja roolihenkilöitä kotona hyvässä hengessä. Lomalla ja viikonloppuisin yritämme välttää sitä, mutta ei meillä sellaista sääntöä ole, ettei työjutuista saisi kotona puhua, hän kertoi.

Sarjan kuvausten jälkeen pariskunta jatkaa Turun kaupunginteatteriin tekemään Kybersielut-näytelmää.

– Jatkamme yhteistä duuniputkea siellä. Ainakin näemme jossain, kahden freelancerin ja kolmen lapsen uusperhettä pyörittävä näyttelijä hymähti.

Jutun otsikkoa muutettu 22.8. klo 11.53. Lauri Tilkasen sukunimi on Tilkanen. Ei Tola, kuten otsikossa aiemmin kirjoitettiin.