Kuva Jonna Öhrnberg

Poptähti Anna Abreu ja lumilautailija Lauri Heiskari avioituivat tänään.

Laulaja Anna Abreu, 23, vihittiin tänään lumilautailija Lauri Heiskarin, 29, kanssa Helsingissä.

Pari on pitänyt yhtä lokakuusta 2011, ja kihlat vaihdettiin viime kesänä.

Lauri on kansainvälisesti menestynyt lumilautailija. Pitkän uran tehnyt mies on erikoistunut lumilautailuelokuviin eikä häntä siksi ole nähty esimerkiksi MM-kilpailuissa.

Parin toi yhteen Laurin lumilautailijakollegan Eero Ettalan kuvaaja, joka on Annan ystävä. Kun pari tapasi, Lauri ei tiennyt Annan olevan kuuluisa, koska mies on asunut viime vuodet Kaliforniassa.

– Aloimme viettää aikaa yhdessä ja todellakin rakastuin häneen. Hän on nöyrä ja tuntee kaikki ystäväni. On outoa, ettemme ole tavanneet aiemmin, Lauri kommentoi suhdetta Whitelines-lumilautailusivuston haastattelussa viime syksynä.

Aiemmin Anna on seurustellut Idols-kilpakumppaninsa Panu Larnoksen sekä malli Joonas Wörlinin kanssa.

Pari julkaisi Instagramissa kuvia vappuhäistään.

Radiojuontaja Renne Korppila, 39, ja kampaamoyrittäjä-bloggaaja Iida Ketola, 25, kertoivat maanantaina Instagramissa menneensä naimisiin vappupäivänä.

– Otin tämän ihanan naisen vaimokseni 1.5.2016, Renne kirjoitti maanantai-iltana julkaisemansa kuvan kuvatekstiin.

 

Otin tämän ihanan naisen vaimokseni 1.5.2016. Kuva @rimmaphotography

Kuva, jonka Renne Korppila (@rennekorppila) julkaisi

Molemmat ovat päivittäneet myös Facebookiin uudet siviilisäätynsä. Lisäksi Iida on julkaissut Instagram-tilillään muutaman kuvan häistä.

– Siisteintähän tässä naimishommassa on nää sormukset, hän kirjoitti kuvatekstiin.

Avioliiton myötä Iida vaihtoi sukunimensä Ketola-Korppilaksi.

Renne kertoi avioliitosta ensimmäisenä uutisoineelle Ilta-Sanomille, että pari avioitui salaa. He päättivät asiasta jo vuosi sitten, mutta edes perheenjäsenet eivät tienneet parin aikeista. 

Viime joulukuussa Renne ja Iida kertoivat Me Naisten haastattelussa, että heillä on avoin suhde. Se tarkoittaa heidän kohdallaan sitä, että molemmilla on lupa harrastaa seksiä muiden kanssa.

– Olemme kahdestaan niin vahvoja, että miksi emme voisi nähdä tai kokea jotain, mitä haluamme? Tiedämme, että olemme aina toistemme ykkösiä, Renne sanoi joulukuussa.

– En pelkää, että Renne rakastuu  johonkin toiseen. Hän voi rakastua yhtä hyvin tuolla kadulla kävellessäänkin. Olen iloinen, jos hänellä on kiva ilta. Ei se ole minulta mitenkään pois, Iida selitti ajatuksiaan.

 

Kommentit

”Onko darra? Onko maanantai? Jätän teille perinnöksi tämän laulun”, Holma kirjoittaa Facebookissa. Lontooseen muuttavan näyttelijän v-sanoilla kyllästetty kappale on cover Lily Allenin Fuck You -hitistä.

Pian Lontooseen muuttava näyttelijä Antti Holma julkaisi Facebook-seinällään ja YouTubessa V-laulu-jäähyväiskappaleen, jossa ei säästellä kirosanoja.

”Onko darra? Onko maanantai? Jätän teille perinnöksi tämän laulun. Kirjoitin Lily Allenin Fuck You -kappaleeseen suomenkieliset sanat, joten arvennette lyriikan tason. Hyvää kevättä!”

Holma viittaa kappaleellaan myös poptähti Princen kuolemaan.

”Itkettää, ahdistaa ja pierettää ja on avain kotiin jäänyt. On kello jo puoli ja Princekin kuoli, ihan paskaa on tää nyt. Herpeksen sait sä jostain, nyt se puhjennut on alahuuleen.”

”Vittu, vittu että vittu voikin vituttaa. Mua kiinnosta ei, älkää häiritkö hei. Ei tänne tulla saa”, alkaa kappaleen kertosäe, joka jatkuu litanialla kirosanoja ja ruumiinosia. 

Sanoituksista huolimatta Holma laulaa laulun pehmeällä ja herkällä äänellä.

”Vielä on aamuyö, silti nakkia syö, vieressäs joku persu.”

”Menkää helvettiin nyt, oon järkyttynyt. Jään sänkyyn itkemään”, Holma laulaa.

Myös perussuomalaiset ja sosiaalisen median hehkutuspäivitykset kuuluvat V-laulun Suomi-kuvastoon.

”Vielä on aamuyö, silti nakkia syö, vieressäs joku persu. Facebookiin ystäväsi päivittää fantastista häämatkaa. Hätäpoistumistie ulos bussista vie, ihan turha on jatkaa.”

Kuuntele koko jäähyväislaulu (v-sana kuullaan kappaleessa kymmeniä kertoja, joten emme suosittele alatyylikammoisille):

Holma puhui hiljattain Helsingin Sanomien haastattelussa siitä, miten on kyllästynyt Suomeen.

– Jos haluaa kärjistää ja sanoa ilkeästi, niin täällä vastaan tulevat joka päivä ja joka puolelta lapsille vittuilevat rohtuneet mummot. Terhikiemungit voittivat, minä hävisin ja siksi kerään kimpsuni, hän sanoo.

Kuuntele myös Lily Allenin alkuperäisversio:

 

Kommentit

Laulaja Cristal Snow ja valokuvaajasisko Viivi Huuska jakavat asunnon, työn ja sukat. Kateutta he tuntevat silloin, kun toiselle tarjotaan työtä, jonka toinenkin tahtoisi tehdä.

Siinä he ovat, sisko ja sen veli.

– Ei, kyllä me ollaan sisko ja sen sisko, Cristal Snow, 40, nauraa.

He myös ovat kämppiksiä ja kollegoja – ja itse asiassa kuin isä ja tytär, sillä niin huolehtiva suhde sisaruksilla on ollut.

Cristalin pikkusisko Viivi Huuska, 27, on valokuvataiteilija, jota revitään nyt kaikkialle.

Cristalin mielestä sisarukset ovat kuin Frendien Monica ja Ross: Cristal se nipottava Monica ja Viivi vähän pihalla oleva Ross. Viivin mielestä he ovat höperöt animaatiohahmot Äly ja Väläys.

– Ja se äly on tuon päässä, Viivi kikattaa ja osoittaa veljeään.

Cristalilla, syntymänimeltään Tapiolla, on iso rooli siskonsa kasvussa aikuiseksi. Hän on Viiville paitsi 14 vuotta vanhempi veli, myös hänen kasvattajansa ja isähahmonsa. Cristal otti Viivistä vastuun, kun vasta aloitteli uraansa, ja opetti teinin ihmisten tavoille.

Kumpi sitten lopulta kasvattikaan kumpaa?

Äiti kuoli, isä rakastui

Cristalin oma äiti kuoli, kun poika oli seitsemän.

Hän jäi isänsä kanssa kahden, ja surusta toipuva kaksikko muutti Naantalista Kankaanpäähän, isän kotipaikkakunnalle. Välillä Cristal asui kovaa kuria pitävän tätinsä luona, välillä isänsä.

”Tuntui, että minua kohdeltiin perheessä aina väärin.”

Sitten isä tapasi uuden rakkauden, josta tuli hänen vaimonsa. Pieni poika järkyttyi.

– Se oli Tuhkimo-syndrooma: sain äitipuolen ja kaksi ilkeää siskopuolta. Tuntui, että minua kohdeltiin perheessä aina väärin.

Isän uusi vaimo sai Cristalin luottamuksen, kun hän vakuutti, ettei ole korvaamassa pojan biologista äitiä. Se riitti.

– Nykyään kutsun häntäkin äidikseni, Cristal sanoo.

Isän ja äitipuolen ensimmäinen yhteinen tytär Veera syntyi, kun Cristal oli kymmenen. Viivi syntyi neljä vuotta myöhemmin viisilapsisen perheen kuopukseksi.

Isä oli paljon poissa, koska hän työskenteli laivalla, ja Cristal – perheen kesken Tapio vain – joutui lapsenvahdiksi usein.

– Olin isän poissa ollessa talon pää ja niin tottunut hoitamaan Veeraa, että Viivi meni siinä samalla. Viivi oli todella helppo: omissa oloissaan eikä ikinä itkenyt.

Toisin kävi, kun isoveli lähti 19-vuotiaana New Yorkiin. Viimeisen yön ennen lentoa pikku-Viivi huusi suoraa huutoa. Kun vanhempaa Veeraa oli valmisteltu veljen lähtöön pitkään, Viivi oli kuin unohtunut.

– Hän itki sydäntäsärkevästi. Silloin tajusimme, että olimme olleet keskittyneitä Veeraan. Viivi oli sellainen varjolapsi.

Kauhukakara

Kankaanpää oli Cristalin Fucking Åmål, liian ahdasmielinen, yhteen muottiin kasvattava kotikaupunki, jossa ei ollut tilaa hengittää. Tilan veivät traktorit ja ihmiset, joilla oli mielestään oikeus kiusata kaavasta poikkeavia.

Cristal lähti New Yorkiin heti, kun kykeni, ja opiskeli teatteritaiteita ja luovaa kirjoittamista. Näytelmäkerho oli ollut ainoa tapa kestää Kankaanpäätäkin.

”Meillä oli aina ollut selvät rajat ja hyvä kuri.”

Kotiin hän soitteli usein. Kuusivuotias Viivi tuli puhelimeen, jos suostui. Cristal kuvitteli, että kotona kaikki jatkuisi samalla painolla kuin ennenkin.

– Meillä oli aina ollut selvät rajat ja hyvä kuri. Kun perhe sitten muutaman vuoden päästä tuli käymään luonani, mukana olikin pinkkitukkainen 10-vuotias, joka osasi varastaa vanhempien huomion, Cristal muistelee.

– Viivi oli muuttunut kauhukakaraksi. Isä ei sanonut ei mihinkään, mitä Viivi halusi. Hän sai ihan kaiken.

Viivi miettii, että ehkä lapsia oli niin paljon, että vanhemmat ajattelivat viidennen menevän jo omalla painollaan.

– Ymmärrän, jos siinä vaiheessa he olivat jo voimattomia.

Kun Cristalin taidekoulu muutama vuosi myöhemmin loppui, hänen oli pakko lähteä Yhdysvalloista. Myös siviilipalvelus kolkutteli takaraivossa.

Kankaanpäässä odotti teini-ikäinen rajojaan etsivä Viivi. Tyttö urheili ja tanssi kilpaa, mutta oli joutunut vääriin kaveripiireihin.

– Se oli sellaista pahismeininkiä. En ollut pääjehu, mutta kakkonen kyllä. Hävettää vieläkin, Viivi tunnustaa.

”Emme ole koskaan sanoneet toisillemme aikuisina, että onkohan tuo nyt järkevää. Ainoastaan yhtä Viivin poikaystävää inhosin”, Cristal kertoo.
”Emme ole koskaan sanoneet toisillemme aikuisina, että onkohan tuo nyt järkevää. Ainoastaan yhtä Viivin poikaystävää inhosin”, Cristal kertoo.

 

Veljestä tuli isä

Vanhoista ympyröistä molempien oli päästävä pois. Viivin peruskoulu loppui, ja tanssikipinä houkutteli tanssilukioon Vantaan Vaskivuoreen – mahdollisimman kauas Kankaanpäästä. Cristal taas halusi Helsinkiin luomaan omaa uraansa.

”Sanoin, että minä kasvatan hänet sitten niin kuin haluan.”

Isä ehdotti, josko Cristal ottaisi Viivin kämppiksekseen. Cristal oli 30, Viivi 16. Isoveli suostui yhdellä ehdolla.

– Sanoin, että minä kasvatan hänet sitten niin kuin haluan.

Cristal piti niin kovaa kuria, että ensimmäisellä viikolla Viivi ilmoitti lähtevänsä takaisin kotiin. Teini-ikäisellä tytöllä oli paljon opittavaa elämän perusasioista.

Kotona Viiviltä ei ollut vaadittu osallistumista kotitöihin. Veli laittoi siskolle imurin käteen. Cristal asetti myös tiukat kotiintuloajat ja soitteli perään, jos tyttö ei ollut kotona sovittuun aikaan.

– Halusin tietää, missä porukoissa hän liikkuu ja vannotin, että Viivin pitää vastata puhelimeen, vaikka hän olisi humalassa.

Samaan aikaan Cristal sai levysopimuksen ja teki illat drag queen -keikkoja ympäri Suomen. Hän nappasi Viivin mukaansa, jotta näkisi, missä tyttö iltansa viettää.

Siinä samalla Viivi alkoi tanssia keikoilla taustatanssijana ja näki, millaisella työmoraalilla töitä tehdään. Hän innostui myös kuvaamaan näkemäänsä.

– Olen drag queenien kasvattama. Teippasin Jarkko Valteen tissejä 16-vuotiaana ja olen nähnyt kaiken. Ihan paras koulu! Viivi nauraa.

Viivin into tanssiin alkoi laimentua, mutta valokuvaamisessa hän huomasi olevansa yhä parempi. Jo Kankaanpäässä hän oli kuvannut Cristalia hameleikeissä. 18-vuotiaana Viivi kuvasi veljensä ensimmäisen sinkun, alkoi auttaa videotuotannoissa ja lähti opiskelemaan valokuvausta Lahteen. Sieltä valmistui vuosia myöhemmin taiteilija Huuska.

– Oli aikamoinen hetki, kun Viivi sanoi ensimmäisen kerran, että ei, hänellä on oma näkemyksensä. Silloin tajusin, että pikkusiskostani on tullut oikea taiteilija.

Kateutta ja ylpeyttä

Nyt kaikki haluavat Viivin. Kuvaaja on jo kohauttanut Sini Sabotagen nännikuvalla ja esittämällä entisen missin hakatuksi meikattuna. Kuvia on nähty myös Italian Voguen nettisivuilla.

Viimeksi Cheek soitti Viiville, kun hän halusi videon Me ollaan ne -biisistään. Viivi ohjasi naiset konttaamaan talutushihnassa sekä imuttelemaan kokista ja spagettia. Siitäkin syntyi kohu: miten nainen voi ohjata niin naisia alentavan videon.

– Se videohan on kokoelma räppikliseitä! Se haluttiin ymmärtää väärin, Viivi puolustautuu.

– Olen toki tosi otettu, että Jare soitti juuri minulle.

– Niin, olisi se Cheek voinut soittaa mullekin, Cristal vitsailee vieressä.

”Minä olen kateellinen Tapion työmoraalista.”

Vitsailun takana on pieni kateudenvihlaisu silloin, kun Viiville ehdotetaan työtä, jonka Cristal haluaisi itse. Ylpeys pikkusiskosta on kuitenkin aina kateutta suurempi. Viivi on tehnyt uransa eteen paljon töitä.

– Minä olen kateellinen Tapion työmoraalista. Se on niin next level vielä minusta, Viivi lohduttaa.

– Olen oppinut kaiken tällä alalla Tapiolta. Jos ohjaan yksin ja tulee vaikea paikka, mietin aina, mitä veli tekisi.

Viivi on ollut mukana melkein kaikilla Cristalin 11 videolla, ja yhdessä he tekivät myös FOX:lla juuri alkaneen ToosaTV:n.

Työn tekeminen yhdessä on molempien mielestä ”parasta ikinä”. Pitkän luottamuksen etu on sekin, että sisarukset uskaltavat ruokkia toisiaan, välillä umpihullustikin. Kun he tekivät Cristalin videota Live is blind Uuden musiikin kilpailuun, Cristal halusi siihen Downton Abbey -tunnelmaa. Viivin visio oli Hohto.

– Laitoimme siihen molemmat, Viivi nauraa.

Napanuora kiinni

”Missä olet? Vastaa!”

Vaikka Cristal on nyt 40-vuotias ja Viivikin aikuinen, Cristal on edelleen kuin isähahmo siskolleen. Viivin opiskeluaikojen jälkeen he ovat asuneet yhdessä taas neljä viime vuotta.

Jos pikkusisko ei ilmoita, missä hän on, Cristal soittaa perään.

– Hän on minulle vieläkin kuin tytär. Menetä yöuneni, jos Viivi ei kerro, missä hän viettää yönsä. Saatan soitella hänen kavereilleenkin.

Viiviä huolehtiminen ärsyttääkin.

– Kyllä sä voisit katkaista sen napanuoran jo, Viivi nauraa.

– Olen kasvanut ja tehnyt paljon töitä ollakseni se, mitä nyt olen.

Cristal myöntää, että elo nuoremman siskon kanssa on kasvattanut yhtä lailla häntä. Kommunikointitaidot kehittyvät väkisin, kun selittää nuoremmalle juurta jaksain itselle tuttua, toiselle uutta asiaa.

Viivin ansiosta isoveli on myös saanut nähdä täysin eri maailman kuin sen, jossa hänen oma sukupolvensa elää.

– Viivi osasi tehdä minulle kymmenen vuotta sitten Irc-gallerian ja MySpace-sivut, joista en ymmärtänyt itse mitään. Hän on kasvanut sellaiseen automaattisesti. Kun näytin sivuja levy-yhtiössä, he sanoivat, että olen valmis artisti.

– Viivi loi siis vahvasti minulle uraa jo teininä. Olen hänelle paljon velkaa.

Pettymyksissä läheiseksi kasvanut sisar on tärkeimmillään. Kun UMK ei päättynyt Cristalin haaveeseen eli voittoon ja euroviisuedustukseen, Viivi ja Cristal itkivät yhdessä täysillä kymmenen minuuttia.

Sitten Viivi kysyi, mitäs seuraavaksi keksittäisiin. Cristalia alkoi naurattaa.

Kommentit

Mielenkiintoinen kirjoitus/juttu
Viesti

Hienoa vastuunkantoa isoveljeltä :) Tosin oikea isähän oli vielä "kuvioissa" joten liian raskaaksi tuo tehtävä ei varmaan käynyt. Joskushan esim. vanhemman sairastuessa tai kuollessa esikoiselle lankeaa aika lailla ylimääräistä vastuuta.

Urheilulääkäri Pippa Laukka osaa nyt olla ylpeä selviytymisestään.

Tämän pitää loppua tai kuolen.

Taas kerran vessanpöntön vesi oli kastellut pitkät hiukset. Kädet tärisivät vielä oksentamisen jäljiltä. Huimasi. Ei elämä voisi jatkua näin.

Nuori tyttö tiesi sen hyvin, mutta silti hänen syömishäiriönsä jatkui lähes 20 vuotta.

– Syömishäiriö oli tuhota minut. Pelkäsin monta kertaa, että kuolen siihen.

Nykyisin Pippa Laukka, 45, on tunnettu urheilulääkäri, joka on puhunut työssään paljon syömishäiriöstä. Hän sairastui itse lukiolaistyttönä ja sairasti pitkälle aikuisikään. Tausta on vaikuttanut sekä Pipan työhön että siihen, millainen hän on nyt.

– Olen silti ylpeä, että sairastin syömishäiriön ja ennen kaikkea, että selvisin siitä.

Isoon maailmaan

Pippa Laukka lähti vaihto-oppilaaksi Kaliforniaan vuonna 1987. Muutto Amerikkaan oli 17-vuotiaalle jännittävä. Atlantin takana odottivat uudenlainen maailma, uusi kulttuuri, kieli ja perhe.

”Aloin vähentää syömisiäni, jotta kelpaisin Amerikkaan.”

– Kaikki se oli liian hämmentävää. Olin liian pieni isoon maailmaan.

– Mietin, millainen minun pitää olla, että kelpaan täydelliseen Amerikkaan. Odotin kovasti lähtöä ja aloin vähentää syömisiäni, jotta kelpaisin sinne.

Juuri ennen vaihto-oppilasvuoden alkua Pippa oli tehnyt toisenkin suuren muutoksen: lopettanut vuosia kestäneen kilpauinnin. Elämään tuli tyhjiö, kun kurinalaiset treenit eivät enää täyttäneet iltapäiviä.

– Varmasti syömishäiriön puhkeamiseen liittyi myös se, että olin elämässäni uudessa tilanteessa.

Perillä lämpimässä Kaliforniassa kaikki oli erilaista kuin koti-Suomessa. Erilaista oli myös ruoka, josta Pippa huomasi saavansa uudenlaista mielihyvää. Ainoa huoli oli se, miten nopeasti syöminen näkyisi vartalossa.

– Olisin varmaan keksinyt sen itsekin, mutta yksi tosi hemaiseva ruotsalainen pimu kertoi, kuinka kätevää on oksentaa syömisen jälkeen.

Voimaa ulkonäöstä

Vaihto-oppilasvuoden jälkeen Pipan paino jatkoi putoamistaan. Hän söi yhä vähemmän, ja rajuimmillaan vaa’an lukemat vajosivat alle neljäänkymmeneen kiloon.

”Joka paikassa törmäsin siihen, että ulkonäköäni ylistettiin.”

Vaikka Pippa oli langanlaiha, hän sai kuulla näyttävänsä upealta.

– Oli paradoksaalista, kuinka laihuuttani ihannoitiin. Tein siihen aikaan myös mallin hommia ja joka paikassa törmäsin siihen, että ulkonäköäni ylistettiin. Se ruokki sairauttani entisestään.

Pipalle ulkonäkö oli vankila, mutta myös väylä voimantunteisiin. Muilta saatu huomio oli hänen keinonsa selviytyä tilanteessa, jossa sisäinen maailma oli sekaisin ja kroppa uuvuksissa jatkuvasta energiavajeesta. Siksi Pippa oli imarreltu kuullessaan, että hän näytti upealta.

– Minulla ei ollut keinoja lopettaa, sillä olin ulkonäköni vanki. Ulkonäköni oli pääomaa siihen, että koko maailma oli minulle auki. Sen takia minulla on valtaa ja voimaa.

Sairaus syveni vaikeaksi anoreksiaksi vuonna 1991, ja Pippa joutui sairaalahoitoon. Vielä tuolloin syömishäiriön henkistä puolta ei hoidettu samalla tavalla kuin nykyään. Pippa makasi sairaalan letkuissa, jotka tiputtivat ravintoliuosta hänen suoniinsa. Kun paino oli riittävästi kohonnut, hänet lähetettiin kotiin.

Kilojen kanssa palasi myös ahdistus.

Toinen vaihe alkaa

Syömishäiriö helpotti hetkeksi, kun Pippa ryhtyi pänttäämään lääkärinopintoja varten. Kuopion yliopiston ovet avautuivat toisella yrittämällä, ja nuori nainen pääsi tähtäämään lapsuutensa haaveammattiin.

”Oli helvetin rankkaa sairastaa bulimiaa ja opiskella lääkäriksi.”

Kuopiossa odottivat jälleen uudet kuviot, uusi ympäristö, samanhenkiset opiskelutoverit, touhut ainejärjestössä sekä tietysti liikunta.

Pipan sairaudessa alkoi uusi vaihe, bulimia, ahmimishäiriö.

– Oli helvetin rankkaa sairastaa bulimiaa ja opiskella lääkäriksi, Pippa sanoo nyt.

Kiireen keskellä syömishäiriö oli Pipan paras ystävä ja turvapaikka – keino, johon turvautua tiukasti aikataulutetussa lääkäriopiskelijan arjessa. Hän odotti hetkiä, joina pääsi ahmimaan.

Luennoilla Pippa näki kuvia itsensä täyteen ahtaneista, bulimiaa sairastaneista nuorista, joiden mahalaukku oli revennyt. Lääkäriopiskelijana hän tiesi, ettei voisi elää elämäänsä enää niin. Sairaus veisi lopulta hengen.

– Oli päiviä, joina pelkäsin, että se teilaa minut alleen. Pelkäsin, että kuolen siihen sairauteen.

Uusi keskipiste

Otettaan sairaus hellitti, kun Pipasta tuli äiti. 28-vuotiaana hänellä oli vuosi lääkärinopintoja jäljellä, kun Iina-tytär syntyi vuonna 1998.

– Raskaana ollessani olin jo hyvin kuivilla. Tiesin, mitä sairaus voi vauvalle aiheuttaa, ja järki sanoi, että olen vastuussa hänestä. Fokus siirtyi siihen, että minusta oli tulossa äiti. Raskaus muuttui elämäni keskipisteeksi.

Raskausaikana sairauden taakka keveni, ahmiminen loppui ja voimat palasivat. Paranemista se ei kuitenkaan tarkoittanut.

– Minun oli vaikea suhtautua siihen, että paino nousi ja maha kasvoi. Muuttuvan kehon muoto hämmensi minua, vaikka järki sanoikin toista.

Syöminen oli raskaudenkin aikana ahdistavaa. Pippa oli kadottanut normaalin syömisen mallin vuosiksi, ja siksi hän koki ruuasta jatkuvaa syyllisyyttä. Täydestä mahasta tuli henkisesti ahdistava olo.

”Minun oli vaikea hyväksyä omaa vartaloani. Sen opetteleminen vei vuosia.”

Tytär oli pieni, kun Pippa erosi hänen isästään. Uusi kumppani ja parisuhde merkitsivät Pipalle rauhallisuutta ja turvaa, vaikka syömishäiriö kummitteli edelleen taka-alalla.

– Tiesin heti, että tuon tyypin kanssa haluan olla, mutta silti parisuhteessa oli hankalaa. En ollut tyytyväinen itseeni ja minun oli vaikea hyväksyä omaa vartaloani. Sen opetteleminen vei vuosia.

”Helposti leimataan, että syömishäiriö on naisten ongelma, mutta myös miehillä on ongelmia oman kehonkuvansa kanssa”, Pippa sanoo.

Vihdoin hoitoon

Pippa sanoo, että syömishäiriöitä on monenlaisia – ne ovat säätelyhäiriöitä siinä missä päihteet tai huumeetkin. Hänen mukaansa syömisen kanssa pitää tehdä rauha, jotta paraneminen voi alkaa.

Tämän rauhan Pippa saavutti itse vasta vuosien väännön jälkeen. Lopulliseen paranemiseen vaikutti yksi iso päätös, jonka hän teki toisen lapsensa syntymän jälkeen vuonna 2004.

– Päätin, että pääsen irti syömishäiriöstä ja kirjoitin itselleni lähetteen hoitoon. Tuli sellainen olo, että pohjakosketus on saavutettu, ja olen valmis luopumaan ystävästäni.

Paraneminen alkoi lopulta 32-vuotiaana, 15 vuotta sairauden puhkeamisen jälkeen. Pippa pääsi syömishäiriöklinikalle professori Aila Rissasen hoitoon. Terapiassa hän opetteli hitaasti näkemään oman vartalonsa kauniina.

– Siellä vuodatin ne patoutumat ja traumat, joita olin hävennyt ja salannut vuosia. Kävin terapiassa kaikkiaan seitsemän vuotta kaksi kertaa viikossa.

12 terveen vuoden jälkeen Pippa on kääntänyt raskaan sairautensa vahvuudeksi. Hän uskoo, että omasta taustasta on paljon hyötyä lääkärintyössä.

– Uskon, että minulla on herkkyyttä auttaa nuoria. Saan siitä todella paljon, sillä heidän elämänsuuntansa voi korjautua eikä heidän tarvitse tehdä asioita niin pitkän kaavan kautta.

Syömishäiriötä Pippa käsittelee myös uudessa Urheilulääkäri-kirjassaan. Syömishäiriöt ovat kuuluneet fitness-ilmiöön, mutta Pipan mukaan niitä esiintyy paljon myös kestävyysurheilussa.

– Kestävyysurheilussa syömishäiriö on hieman vaiettu aihe. Kestävyysurheilun keinot voivat laukaista syömishäiriön.

Sairauden ansiosta Pippa sanoo löytäneensä myös itsensä.

– Kovin juttu henkisessä ansioluettelossani on se, että olen tehnyt koko tämän matkan. Räiskyvyys, räväkkyys ja rohkeus, jotka olivat minussa ennen sairastumistani, ovat tulleet takaisin.

– Matkan opetuksena on myös se, että voin olla heikko eikä minun tarvitse esittää mitään. Koen tietyn heikkouden vahvuudekseni myös lääkärinä. Hullua ajatella, että olen ylpeä syömishäiriöstäni, mutta niin se vain on.

”En halua enää ajaa itseäni äärimmäisyyksiin. Suorittaminen on jäänyt minusta pois.”

Nyt elämässä tärkeää ovat hyvinvointi ja perhe. Pippa on oppinut näkemään, mikä hänelle on hyväksi.

– En halua enää ajaa itseäni äärimmäisyyksiin. Suorittaminen on jäänyt minusta pois.

– Vaikka otan mielelläni haasteita vastaan, minun pitää ymmärtää, mikä on minulle hyvä juttu ja mikä menee yli. Minusta on tullut mukavuudenhaluinen ihminen, joka voi joskus antaa periksi ja vähän rötväillä.

Koska oma nuoruus kului sairastaen, Pippa jäi monesta asiasta paitsi. Siksi hän ajattelee ylpeänä esikoistytärtään Iinaa, joka on parhaillaan vaihto-oppilaana toisella puolella maapalloa.

– Minustakin olisi ollut ihanaa laittaa opiskelukämppää ja tehdä kaikkia mukavia asioita, jotka opiskelijaelämään kuuluvat, eikä miettiä sitä, mistä saa seuraavaksi ahmittavaa, jotta voi pitää päänsä jollain tavalla kasassa.

– Näen, kuinka oma lapseni itsenäistyy, nauttii elämästään ja on tasapainossa. Iinan lähtö ulkomaille aktivoi omat muistot, mutta samalla se on ollut minulle korvaava kokemus.

Pippa Laukka
  • Syntyi 1970 Helsingissä.
  • Liikuntalääketieteen erikoislääkäri, formulalääkäri Aki Hintsan Hintsa Performancen Suomen-toimintojen lääketieteellinen johtaja. Suomen naisten jalkapallo- ja jääkiekkomaajoukkueiden lääkäri.
  • Kolme lasta.
  • Kirjoittanut Urheilulääkäri-kirjan (Fitra), jossa käsittelee mm. syömishäiriötä.

Kommentit