Antti Tuomainen sai kuulla juomisestaan monelta, ennen kuin pystyi itse lopettamaan. ”Silloin olin valmis mihin tahansa muuhun, ettei minun tarvitse enää juoda.” Kuva: Anna Huovinen
Antti Tuomainen sai kuulla juomisestaan monelta, ennen kuin pystyi itse lopettamaan. ”Silloin olin valmis mihin tahansa muuhun, ettei minun tarvitse enää juoda.” Kuva: Anna Huovinen

13 vuotta sitten Antti Tuomainen joi viimeisen drinkkinsä. – Juoppo itse huomaa ongelman viimeisenä, kirjailija sanoo.

Kirjailija Antti Tuomaisen ensimmäinen elämä kului viinan kanssa läträtessä. Toinen alkoi 13 vuotta sitten, kun hän joi viimeisen drinkkinsä. 

Kirjailijaksi hän päätti ryhtyä jo lukiolaisena. 

– Olin täysin hukassa oleva 18-vuotias, jonka lempiharrastus oli viinanjuonti. En ollut kovin kiinnostunut mistään, paitsi etäisesti kirjoittamisesta. Ajattelin, että juominen sopii minulle, ja viina on hyvä lääke kaikkeen, Antti kertoo.

”Jos en olisi raitistunut, pyörisin puistoissa kuten moni alkoholisti.”

– Minusta ei olisi ikinä tullut kirjailijaa, ellen olisi raitistunut. Pyörisin puistoissa kuten moni alkoholisti.

Ratkaiseva käänne tapahtui vappuna 2003, kun Antti tajusi olevansa kurkkuaan myöten täynnä elämäänsä. Hän tajusi dokaavansa enää riippuvuuden ja tottumuksen tähden. 

– Kun tulee töistä kotiin ja ottaa kaksi lasia viiniä – en tosin ole koskaan ottanut vain kahta lasia – rajaa siinä jo pois kaikenlaista, esimerkiksi kirjoittamisen ja lukemisen – kaiken, mikä vaatii vähänkin älyä ja keskittymistä, hän sanoo.

– Se oli ratkaiseva naksahdus: suomukset putosivat silmiltäni. Tajusin, että siinä, mitä oikeasti olen ja mitä elämälläni teen on hirveä ero. Ristiriita aiheutti aivan käsittämätöntä ahdistusta. 

Kun aika ei enää kulunut kännissä kapakassa, Antti pystyi kohdistamaan tarmonsa kirjoittamiseen. Siitä lähtien hän on tehnyt sitä omistautuvasti. Uusin romaani Mies joka kuoli ilmestyi tällä viikolla. Antin tärkein lukija on vaimo Anu

 – En voi kuvitellakaan, että Anu olisi halunnut mennä naimisiin kanssani edellisessä elämässäni. Ei hän olisi katsonut minun suuntaanikaan.

Lue koko Antti Tuomaisen haastattelu Me Naisten numerosta 38/2016!

Tilaa Me Naisten uutiskirje, saat parhaat juttumme sähköpostiisi joka arkipäivä.

Näyttelijä Eija Vilpas on huomannut, että nauraminen on terapeuttista.

Näyttelijä Eija Vilpas täytti vastikään 60 vuotta. Tämän olen oppinut -haastattelussaan hän kokee, että vielä on paljon tehtävää.

–Haluaisin opetella suunnistamaan. Viihdyn metsässä, mutta en uskalla mennä vieraaseen metsään edes kompassin ja kartan kanssa, koska minulla on niin onneton suuntavaisto. Ruotsin-laivallakin hytin löytäminen on aivan mahdotonta, kansansuosikki nauraa.

Ikääntyessään Eija kokee palanneensa nuoruuteensa: hän asuu taas yksin, ja perhearjen pyörittäminen on ohi. Kolme lasta ovat jo aikuisia. Seurana asuu kaksi koiraa ja kissa.

–Ystävien kanssa nauraminen on minulle tärkeää. Pitää jutella vakaviakin, mutta nauraminen on hirveän terapeuttista. Ajattelen, että kerran päivässä pitäisi nauraa oikein kunnolla, Eija sanoo.

–Ihmissuhteeni ovat aika pysyviä. Entisen miehenikin, Ville Virtasen, kanssa olemme hyviä kavereita. Ihmissuhteet voivat säilyä, vaikka elämäntilanteet muuttuvat.

Mitä Eija kertoo uskostaan? Entä 30 vuoden urastaan ”samalla raksalla”? Miten äitiys muuttuu ikääntyessä? Lue Eijan haastattelu Me Naisten uusimmasta numerosta 32/2017. Tuoreen digilehden voit lukea täällä.

Kun kyläkauppias Sampo Kaulanen menetti isänsä, hän sulkeutui suruunsa. –Jos surua ja katkeruutta alkaa turruttaa alkoholilla, ollaan väärällä tiellä, Minttu-vaimo miettii nyt.

Jounin kaupastaan tunnetulla Sampo Kaulasella, 38, ja vaimo Michele ”Minttu” Murphy-Kaulasella, 37, on takanaan poikkeuksellisen raskas vuosi.

Koko perheen elämä muuttui peruuttamattomasti keväällä 2016, kun Sampon isä teki itsemurhan kärsittyään pitkään mielenterveysongelmista. Eläkepäivät jäivät viettämättä, lastenlasten varttuminen näkemättä.

Sampo sulkeutui suruunsa. Vierellä Minttu sai huomata, että puoliso, joka oli aina ollut leppoisa veikko kuppia otettuaan, muuttui nyt synkäksi ja äreäksi.

–En pistä pahakseni sitä, että Sampo silloin tällöin lähtee parin kolmen päivän rännille kavereittensa kanssa. Mutta jos surua ja katkeruutta alkaa turruttaa alkoholilla, ollaan väärällä tiellä, Minttu miettii.

–Välillä olin Sampon juomisesta huolissani. En siitä, että hänelle kehittyisi alkoholiongelma, vaan niistä raskaista tunteista, jotka alkoholi nosti esiin, Minttu sanoo.

Muutos parempaan tapahtui vasta kuukausien jälkeen ensin perheen aurinkolomalla ja myöhemmin Sampon ja Mintun kahdenkeskisellä lomalla.

–Yhtäkkiä Sampo alkoi puhua tunteistaan ja peloistaan. Sen reissun jälkeen hänellä ei enää hitsannut niin pahasti, Minttu kertoo.

–On totta mitä sanotaan – ajan kuluminen auttaa suruun, Sampo sanoo.

Mitä Sampo ja Minttu ajattelevat läheisen itsemurhasta? Miten aviopari selviytyi rajusta vuodestaan? Lue Sampon ja Mintun tarina Me Naisten uusimmasta numerosta 32/2017. Tuoreen digilehden voit lukea täällä.