Vuorovaikutusta netissä tutkiva Katri saarikivi haaveilee Suomesta maailman tunneteknologian keskuksena. Kuvat: Anna Huovinen
Vuorovaikutusta netissä tutkiva Katri saarikivi haaveilee Suomesta maailman tunneteknologian keskuksena. Kuvat: Anna Huovinen

Aivotutkija Katri Saarikivi haluaa lisätä empatiaa ihmisten välillä netissä.

Emojit – pelkää pintaa, jotka harvoin vastaavat niiden käyttäjän tunnetilaa. Aitojen tunteiden puute netissä vaivaa tutkija Katri Saarikiveä, koska sillä on myös vakavia seurauksia:

– Nettikiusaaja ei koskaan joudu kohtaamaan, miten paljon on satuttanut toista, koska tunnetieto ei välity. Siinä mielessä netti tekee ihmisistä tunteettomia psykopaatteja, hän sanoo.

Katri ei ole koskaan joutunut vihapuheen kohteeksi mutta on yrittänyt keskustella tieteestä Facebookissa. Toivotonta, hän sanoo.

– Keskustelu menee helposti negatiiviseksi, eivätkä keskustelijat löydä yhteyttä erilaisten maailmankatsomustensa vuoksi. En enää käy siellä keskustelua, en mielelläni edes Skypessä, vaan kasvokkain. Tuntuu, että tämä työkalu ei ole valmis, hän sanoo läppäri edessään.

Katri työryhmineen yrittää omaa nettivallankumousta. Työpaikallaan kognitiivisen aivotutkimuksen yksikössä Helsingin yliopistossa hän vetää kaksivuotista NEMO- eli Natural Emotionality in Digital Interaction -hanketta. Se voitti tiedepohjaisen Helsinki Challenge -ideakilpailun vuonna 2015 ja 250 000 euron palkkion.

Jos projekti onnistuu, tuloksena on inhimillisempää digitaalista viestintää. Tietokone voisi esimerkiksi tunnistaa tekstin aiheuttamaa mielipahaa ja heittää jatkossa niiden kirjoittajan ulos keskustelusta. ”Sori, et saa enää postata”, kilahtaisi aggressiivisen kirjoittajan näytölle.

Jotta uusia sovelluksia syntyisi, tarvitaan tietoa empatiasta ja vuorovaikutuksesta eli aivomekanismien perustutkimusta. Nemolaiset tutkivat, miten ihmiset ymmärtävät toisiaan digimaailmassa.

– Se on uusi tutkimusalue maailmassa. Paljon on tutkimusta siitä, miten kone ymmärtää ihmisen tunteita.

Katri on saanut viime aikoina puhua paljon empatiasta ja ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta.

– Olemme osuneet isoon huoleen. Varsinkin opettajat kaipaavat apua nettikiusaamisen hallintaan. Vanhemmillakin on huoli lasten tunnetaitojen kehittymisestä. Empatiataidot pitäisi oppia jo lapsena.

Liiketoimintaakin Nemo on jo saamassa aikaan. Esimerkiksi Elisan kanssa mitattiin ensimmäistä kertaa pelaajan tunnetiloja tärkeän jalkapallo-ottelun aikana. Vastaavaa ei ole tehty missään aiemmin.

– Parhaimmillaan Suomesta voisi tulla tunneteknologian keskus, Katri innostuu.

– Miten herkullinen ajatus se olisi. Suomalaisiin liitetty meemi tunteettomasta Räikkös-Icemanista kääntyisi päälaelleen. Kun insinööritaidoistaan kuulussa maassa kaivataan tunnetietoa, mitä tehdään: no, mitataan sitä ja jaetaan digitaalisessa muodossa nettiin!


”Kanban-taulu on pelastukseni. Taulusta näkee yhdellä silmäyksellä, mitä pitää tehdä tänään ja mitä on tulossa. Netin järjestelmät eivät ole läheskään yhtä hyviä”, Katri Saarikivi kertoo.


Apurahalla vai virassa?

”Projektissa. Olisi hienoa, jos työpaikka tarjoaisi pysyvyyttä, mutta se ei vaikuta realistiselta. Me tutkijat olemme tottuneet hakemaan rahoitusta työllemme. Nykyinen kaksivuotinen projektiraha on pisin urallani tähän asti. Seuraava rahoitushakemus on jo työn alla. Jos se ei mene läpi, en ole enää töissä yliopistolla. Tämä on niin yksinkertaista.”

Ensimmäinen duunini

”Opiskeluaikana ja valmistumisen jälkeen olin töissä konsulttifirmassa, jossa tehtiin soveltuvuusarvioita ja koulutusta. Siellä innostuin työelämästä ja työorganisaatioista.”

Parasta työssäni

”Se on vaikeaa. Oppiminen on parasta. Uuden tutkiminen koukuttaa ja palkitsee.”

Rasittavinta työssäni

”Epävarma rahoitus sekä se, että yliopisto työorganisaationa ei aina tue parhaalla mahdollisella tavalla luovaa työtä.”

Työidolini

”Ihailen kaikkia kollegoitani, jotka tekevät hienoa työtä vaikeissa olosuhteissa ja vaikkapa Stanfordin yliopiston professori Takako Fujiokaa, joka on makea tyyppi. Fanitan myös avaruusmatkustamisen kehittäjää Elon Muskia periksiantamattomuudesta. ”

Suurin saavutukseni

”Mielestäni en ole saavuttanut vielä mitään. Kaikki on vasta ideoiden ja tavoitteiden tasolla. Mutta jos olen saanut muita innostumaan, siitä tulee hyvä mieli.”


”Joskus mietin, kannattaako tähän käyttää ainutkertaista elämää. Mutta tutkiminen on kiehtovaa, se vie mukanaan, eikä ole valinta vaan välttämättömyys.”


Työminäni

”Olen epäjärjestelmällinen ja huono keskittymään. Tarvitsen työssä hyviä työkaluja, kuten Kanban-taulun. Tykkään ideoida paljon, mutta hankkeet jäävät joskus kesken. Perinteiseltä tutkijalta vaadittaisiin enemmän. Mutta kun uppoudun, tulosta syntyy.”

Haluaisin kehittyä

”Järjestelmällisyydessä. Piirteeni aiheuttaa turhaa stressiä, mutta vielä en ole joutunut pahaan liriin.”

Normipäivä

”Riippuu missä vaiheessa tutkimus on. Keväästä syksyyn olin tiiviisti Otaniemen AMI-keskuksessa mittaamassa koehenkilöiden aivoja. Se on manuaalista ja paikallaoloa vaativaa. Nyt suunnittelen kollegani Valtteri Wikströmin kanssa uusia kahden aivon kokeita, kirjoitan rahoitushakemusta, valmistelen esityksiä ja kirjoitan tieteellistä artikkelia.”

Suurin haave

”Että saisin tehdä pitkäjänteisesti siistejä juttuja hyvien ihmisten kanssa. En haaveile mistään konkreettisesta, kuten talosta ja kolmesta koirasta. Jos saisinkin vain kaksi koiraa, niin sehän olisi huono juttu.”

Nuoruuden haaveammatti

”Tiesin jo 9.-luokalla, että haluan opiskelemaan psykologiaa. Pääsin Helsingin yliopistoon toisella yrittämällä. Aluksi olin suuntautumassa töihin kliiniselle puolelle ja harjoittelinkin jo psykiatrisella poliklinikalla ja mielisairaalassa. Mutta gradu synnytti intohimon tutkimukseen.”

Suomessa vai ulkomailla?

”Täysin irrelevanttia. Suomessa voi tehdä hyvää tutkimusta ja pitää yhteyttä muihin yliopistoihin. Ei ulkomailla työskentely välttämättä johda laatuun. Tosin ulkomailla on enemmän rahaa. En mieti, saako hankkeemme lisää rahoitusta. Jos tekee suunnitelma B:n, ei pistä kaikkia paukkuja A:han.”

Työpäivän jälkeen

”Työpäivälläni ei ole selkeää alkua ja loppua. Käyn lyrical jazz -tunneilla, aikuisten voimistelutunnilla, kuntosalilla ja joogassa tai soitan pianoa ja sitten jatkan töitä. Aina on jokin esitys valmisteltavana tai teksti luettavana. Kaikkia tutkijoita yhdistää sama: oppiminen on välttämätöntä ja kiinnostus loputonta.

Riittävän haastavat harrastukset vaativat oppimista itselle mielekkäällä alueella, mikä on aivoille hyväksi. Leppoisat harrastukset taas antavat aivoille palauttavia joutokäyntitaukoja.”


Katrin työkalut: Kannettava EEG-laite toimii paristoilla. Aivosähkötutkimuksessa käytetään myssyjä, joihin elektrodit kiinnitetään. EEG-mittauksessa tarvitaan elektrodien alle laitettavaa geeliä.


Termit haltuun

EEG = elektroenkefalografia eli aivosähkökäyrä. Menetelmä, jolla mitataan pään pinnalle kiinnitetyillä elektrodeilla sähköpotentiaaleja, joita syntyy kun aivot toimivat.

Hackathon = tapahtuma, jossa ihmiset kokoontuvat esimerkiksi 24 tunniksi ideoimaan ratkaisuja ongelmaan ja työstävät idean perusteella jotain valmista annetussa ajassa. Hackathoneissa voi syntyä esimerkiksi prorotyyppi applikaatiosta, visualisoitu idea tai vaikkapa tutkimussuunnitelma.

Tiede = Tiede ei ole uskonto. Tiede on toimintaa, jota syntyy tieteellisen metodin hyödyntämisestä. Se perustuu tapaan, jolla kuka tahansa tarkastelee ja yrittää ymmärtää maailmaa. Siksikin tiede kuuluu kaikille!

Katri Saarikivi

Syntynyt 1983 Helsingissä.

Valmistunut psykologian maisteriksi 2011. Tohtorikoulutettava. Väitöskirja tekeillä musiikin harrastamisen vaikutuksesta aivojen kehitykseen.

Työskentelee tutkijana kognitiivisen aivotutkimuksen yksikössä Helsingin yliopistossa kaksivuotisen NEMO- eli Natural Emotionality in Digital Interaction -hankkeen vetäjänä. Omalla toiminimellä luentoja, julkaisuja ja yritysyhteistyötä.

Asuu Helsingin Punavuoressa. ”Tykkään kaupungin hälinässä asumisesta ja siitä, että on ihmisiä ympärillä.”

Vierailija

Aivotutkija Katri Saarikivi: ”Netti tekee kiusaajista tunteettomia psykopaatteja”

Jos ihmisetkin vain hyvin huonosti tunnistavat, milloin heitä aivopestään esimerkiksi vihaamaan tai manipuloidaan tiettyyn käytökseen, pystyisikö kone siihen. Tavalliset ihmiset ehkä haluavat välttää aiheuttamasta tahallista pahaa, mutta psykopaatti nauttii kun saa aiheuttaa kärsimystä ja manipuloida ihmisiä tekemään jollekin haittaa. Heitä ei erota mitenkään ulkonäön suhteen muista.
Lue kommentti

Linda Liukkaan tärkein kohderyhmä on pienten lasten isät.

Linda Liukas on palkittu lastenkirjailija ja koodauslähettiläs. Liukkaan tietotekniikka-aiheiset Hello Ruby -lastenkirjat ovat olleet jättimenestys maailmalla: ensin hän keräsi kirjoilleen 380 000 euron arvoisen joukkorahoituspotin ja voitti sitten kiinalaisen 130 000 euron arvoisen muotoilupalkinnon.

Liukkaan uusin, keskiviikkona julkaistu kirja vie lapset tutkimusmatkalle internetiin. Kirjasarjan oikeudet on myyty 22 kielialueelle.

Vaikka Liukkaan teokset ovat lastenkirjoja, kirjailija on kertonut tärkeimmäksi kohderyhmäkseen pienten lasten isät. Hänen mukaansa isien roolimallilla on tärkeä vaikutus pienten tyttöjen päätöksiin.

– Ollessani pieni muut isät sanoivat tietokoiden olevan kalliita aikuisten juttuja. Oma isäni sen sijaan opetti, ettei ole asiaa, mitä ei voisi tietokoneella korjata. Opettelimme yhdessä juttuja ja välillä mokailtiin, Liukas muistelee.

”Sanonkin pienille tytöille, että he voivat olla vaikka ballerina-koodaajia.”

Liukkaan mukaan koululla on paljon vaikutusta lapsen asenteisiin, mutta vanhemmilla vielä suurempi. Liukas haaveileekin omistavansa kymmenen vuoden päästä koulun, jossa teknologiaa kehitetään yhdessä lasten kanssa.

– Lapsia pitää kannustaa löytämään oma juttunsa, ja heitä pitää altistaa uusille asioille. Ei suljeta liian aikaisin mahdollisuuksia lapselta. Sanonkin pienille tytöille, että he voivat olla vaikka ballerina-koodaajia.

Ruby pienten poikien esikuvana

Teknologia-alalla vallitsee vieläkin merkittävä naispula. Liukas kannustaa naisia innostumaan alasta, sillä teknologiaan tarvitaan naisten näkökulmia.

– Ohjelmoija on se henkilö, joka käyttää tietokonetta ratkaistakseen maailman ongelmia, ja tarvitsemme naisten näkemystä. Tietokoneella voi ilmaista itseään ja muuttaa maailmaa paremmin kuin millään muulla, Liukas sanoo.

Kun Liukkaan ohjelmointityöpaja Rails Girls alkoi menestä, hän kohtasi vanhempia miehiä, jotka yrittivät neuvoa joka käänteessä.

– Kun sulkee korvansa setämiesten kritiikiltä, ei törmäile lasikattoihin.

Liukas kertoo ylpeimmäksi hetkekseen sen, kun pienet pojat ovat tulleet kertomaan hänelle, että kirjojen naiskoodaaja Ruby on heidän esikuvansa.

– Se on feminismiä parhaimmillaan, kun nainenkin voi olla teknologia-alan esikuva.

 

Madonna juhli viikolla syntymäpäiviään ja julkaisi sen kunniaksi kuvan koko perheestään.

Popin kuningatar Madonna, 59, jakoi perjantaina ensimmäistä kertaa koskaan yhteiskuvan kaikkien lastensa kanssa. Kuvassa Madonnan kanssa poseeraavat pojat Rocco, 17, ja David, 11, sekä tyttäret Lourdes, 20, Mercy James, 11, ja 4-vuotiaat kaksoset Estere ja Stella.

Kuva on julkaistu Madonnan syntymäpäivän kunniaksi. Hän täytti 59 vuotta 16. elokuuta. Syntymäpäiviään hän juhli Italiassa.

 

Birthday 🎉🎂🎈🇮🇹♥️

A post shared by Madonna (@madonna) on

Lourdes ja Rocco ovat Madonnan biologisia lapsia. Lourdesin isä on Madonnan entinen henkilökohtainen valmentaja Carlos Leon. Roccon isä on elokuvaohjaaja Guy Ritchie, jonka kanssa Madonna erosi vuonna 2008. David, Mercy James, Estere ja Stella ovat adoptoitu Malawista.

Madonna adoptoi Esteren ja Stellan Malawista viime helmikuussa. Alkuvuodesta prosessi tuotti ongelmia. Tyttöjen isä väitti, ettei adoptio mennyt hänelle kerrottujen suunnitelmien mukaan.

– Minulle kerrottiin alussa, että Esther ja Stella menevät asumaan rikkaan naisen luo ulkomaille, ja että hän antaa heille kunnon koulutuksen ja palauttaa heidät sitten minulle, asumaan kanssani ja auttamaan perhettäni, tyttöjen biologinen isä Adam Mwalen kertoi.

Lue lisää täältä: Madonna julkaisi iloisen videon adoptiokaksosistaan – tyttöjen isä väittää, että häntä on huijattu

Myös Madonnan aiemmat adoptiot kuohuttivat. Vuonna 2006 laulaja adoptoi Malawista Davidin ja vuonna 2009 Mercy Jamesin. Erityisesti Mercyn adoptio synnytti kritiikkiä.

Tytön äiti kuoli synnytyksessä, ja sukulaiset sijoittivat lapsen orpokotiin. Jälkikäteen isovanhemmat kuitenkin kertoivat suunnitelleensa, että olisivat ottaneet lapsen hoitaakseen, kun tämä on 6-vuotias. He syyttivät Madonnaa lapsen varastamisesta ja repimisestä juuriltaan. Alun perin he olivat hyväksyneet adoption.

Juttua muokattu 20.8. 12.35: Lourdesin isä on Madonnan entinen henkilökohtainen valmentaja Carlos Leon. Ei Guy Ritchie, kuten aiemmin jutussa kerrottiin.

”Kohta lavalle tulee jäbä, joka ei ole koskaan esiintynyt näin isolle porukalle”, Cheek sanoi kutsuessaan Antin lavalle. 

Vuoden 2018 helmikuussa ensi-iltansa saava Veljeni vartija -elokuva on herättänyt runsaasti huomiota jo viime keväästä saakka. Tuolloin saatiin ensimmäisen kerran tietää, että leffassa Jare Tiihosta eli Cheekiä näyttelee Antti Holma.

Moni on pohtinut, miltä näyttelemisestä tunnettu Antti kuulostaa ja näyttää räppärinä.

No, nyt siitä on saatu esimakua. Eilen Tampereella järjestetyillä Blockfest-festivaaleilla saatiin kuulla ja nähdä ensimmäinen maistiainen Antista Cheekinä. Profeettojen festarikeikan aikana räppäri kutsui Antti lavalle esittämään kappaleensa Äärirajoille.

– Mua on jännittänyt tänään tää keikka paljon enemmän, kuin mikään keikka pitkään aikaan. Mulla on parikin syytä siihen, Cheek aloittaa Antin esittelyn.

– Osa teistä tietää, että me ollaan kuvattu tällaista Veljeni vartija -elokuvaa. Meillä on tänään tarkoitus kuvata viimeisiä kohtauksia. Sen takia mä tarviin kohta sitä Blockfest-rakkautta enemmän kuin koskaan, koska kohta lavalle tulee jäbä, joka ei ole koskaan esiintynyt näin isolle porukalle eikä nähny tällaista mitä täällä on tai kokenut tällaista.

Cheek pyytää porukkaa laulamaan ja bailaamaan mukana.

Katso osa Antin esiintymisestä tästä:

Eilen illalla Antti kommentoi esiintymistään Twitter-tilillään: 

Antti nähdään valkokankaalla myös Jaren veljenä Jerenä.

– Ajattelen, että tässä leffassa on kolme roolia Jare, Jere ja Cheek. Tarkkailin Jaren tapaa olla maailmassa. Jeressä minua kiehtoo se, että rauhallinen tyyppi voi kiihtyä nollasta sataan, Antti kommentoi viime kesänä Me Naisille.

Antti julkaisi pari viikkoa sitten kuvan Mersusta, jolla ajelee elokuvan kuvausten ajan. Auton rekisteriotteessa lukee A-HOLE. ” Nuo kilvet tosin haaveena vasta”, Antti kirjoitti kuvan yhteydessä.

Juttua muokattu 20.8. klo 9.18: Muokattu kirjoitusvirhe.

Kauppias Sampo Kaulasen isä teki itsemurhan vuosi sitten. Vierellä Minttu-vaimo seurasi, miten lupsakka Sampo muuttui synkäksi. – Jos surua alkaa turruttaa alkoholilla, ollaan väärällä tiellä.

Sampo Kaulasen, 38, ja Michele Murphy-Kaulasen, 37, Tampereen-kodin lattialla makaa levällään puolitäysi matkalaukku. Se kertoo tarinaa nopeista lähdöistä, ahkerasta reissaamisesta ja siitä, että jotakuta saa aina ikävöidä.

Alkukesästä Sampo vietti kuusi viikkoa Filippiinien viidakossa Selviytyjät Suomi -ohjelman kuvauksissa. Siitä muistuttavat pukeva rusketus ja kymmenen kiloa kaventunut olemus.

Juuri nyt Sampo, Mintuksi kutsuttu Michele ja perheen nuorimmainen Rianna, 3, ovat kaikki samassa maassa ja samassa kodissa.

Tampereen lisäksi Sampolla ja Mintulla on toinen koti Äkäslompolossa Ylläksellä. Siellä sijaitsee myös perheyritys, kuulu Jounin kauppa, jota ennen Sampoa isännöivät hänen vanhempansa Anne ja Esa Kaulanen.

– Kulunut vuosi on ollut meille hirveän raskas, Sampo Kaulanen aloittaa.

”Isän kuolema jätti elämäämme tyhjiön.”

Keväällä 2016 koko perheen elämä muuttui peruuttamattomasti. Mielenterveysongelmista pitkään kärsinyt Esa Kaulanen teki itsemurhan psykiatrisessa sairaalassa. Hän oli kuollessaan 62-vuotias. Eläkepäivät jäivät viettämättä, lastenlasten varttuminen näkemättä. Puoliso Anne jäi leskeksi 36 yhteisen vuoden jälkeen.

– Isän kuolema jätti elämäämme tyhjiön. Valtavan surun, jossa on mukana myös kiukkua ja katkeruutta, Sampo Kaulanen sanoo.

Hän on vanhempiensa ainoa lapsi.

Koko perheen suru

Uutinen tuli yllättäen, tavallisena toukokuisena tiistaina, kuten sellaiset uutiset niin usein tulevat. Minttu oli saanut tiedon ensin ja soitti Tampereelta Sampolle, joka oli auton ratissa matkalla Ylläkseltä Ouluun.

Suru-uutinen muutti kaiken hetkessä. Piti hankkiutua pohjoiseen niin pian kuin mahdollista. Minttu lensi Riannan kanssa Rovaniemelle, ja Sampo poimi heidät kyytiinsä lentoasemalta.

– Kun kohtasimme, Sampo oli täysin ilmeetön, surun jähmettämä. Vei viikkoja, ennen kuin hän pystyi millään lailla käsittelemään menetystään, Minttu muistaa.

”Alussa olin eniten huolissani äidistäni.”

Lapsille he kertoivat tapahtuneesta heti, kaunistelematta tapaa, jolla vaari oli menehtynyt. Suoruus ja rehellisyys ovat tällaisissa asioissa parasta, Sampo ja Minttu uskovat. On tärkeää, että lapsi kuulee ikävänkin totuuden vanhemmaltaan, ei ilkeänä juoruna muualta.

– Alussa olin eniten huolissani äidistäni. Mietin, miten ihmeessä hän jaksaa yksinäisyyden pitkän avioliiton jälkeen. Äiti on ihana ihminen, jolle olisin suonut onnelliset eläkepäivät yrittäjän ankaran arjen jälkeen, Sampo sanoo.

Isän kuolemasta käynnistyi perheessä uusi ajanlasku.

–  Kaikki jakautuu tästedes aikaan sitä ennen ja sen jälkeen.

Avoimuus voi auttaa

Esa Kaulanen oli sairastanut vuosikymmeniä kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Sairaudessa vuorottelivat mania ja masennus. Maniavaiheessa kauppias tilaili ylenpalttisesti tarpeetonta tavaraa ja painoi töitä lähes yötä päivää.

Syvissä, mustissa masennusjaksoissa hän tuskin pääsi ylös sängystä ja puhui jatkuvasti itsemurhasta. Jutut muuttuivat iän karttuessa yhä levottomammiksi. Esa myös häpesi sairauttaan, mielensä särkymistä, vaikka perheenjäsenet yrittivät selittää hänelle, ettei mitään hävettävää ole. Viimeisinä vuosina kalastus ja mökillä puuhailu – asiat, jotka ennen olivat tuottaneet Esalle iloa – muuttuivat merkityksettömiksi. Ilo katosi.

– Esa puuskahti kerran, että aikoo päättää päivänsä, Minttu muistaa.

– Muille perheenjäsenille se oli jo siinä vaiheessa arkista puhetta, mutta minulle uutta. Sanoin Esalle, että älä mieti tuollaisia, olet tärkeä meille ja lapsenlapsille. Pian lapset unohtavat minut, hän totesi. En saanut häntä uskomaan muuta.

– Isän kohtalo vahvisti uskoani siihen, että vaikeistakin asioista täytyy puhua. Mielen sairauksiin ja itsemurhiin liittyvä häpeä pitäisi jo jättää menneisyyteen, Sampo painottaa.

Kaikki ihmiset hänen ympärillään eivät ole katsoneet avoimuutta hyvällä silmällä. Olisi syytä pitää suu soukemmalla, Sampo on saanut kuulla. Olla jakamatta asioita, jotka tekevät kipeää ja joihin liittyy häpeän stigma.

– Jos pystyn puhumalla auttamaan edes yhtä ihmistä, olen toiminut oikein, Sampo uskoo.

Vaikeat kysymykset

Perheenjäsenen kuolemasta käynnistyi loputon vyöry käytännön asioita. Hautajaisten suunnittelu, perunkirjoitus, perheyrityksen lopullinen sukupolvenvaihdos pikakelauksella. Eikä puhettakaan, että Sampolla ja Mintulla olisi viime keväänä ollut mahdollisuus keskittyä vain niihin.

Lapset piti hoitaa, etukäteen lukkoon lyöty kesäkiertue ympäri Suomen Jounin kaupan myymäläautolla täytyi toteuttaa. Sopimukset kesätapahtumiin olivat sitovia. Elämän piti jatkua, oli mikä oli. Tien päälle Sampo lähti vain kolme päivää suru-uutisen jälkeen.

Lähes jokaisella kauppa-auton asiakkaalla läpi Suomen oli Sampolle sanottavanaan myötätunnon sana. Sosiaalisen median tempauksista ja televisiosta tuttu, leppoisa pohjoisen mies on helposti lähestyttävä hahmo. Julkkis, joka kerää ihmisiä ympärilleen missä tahansa liikkuukin ja jolle on helppo puhua myös vaikeista asioista. Moni halusi jakaa hänelle oman tarinansa läheisen menettämisestä.

Yleensä ihmisten kohtaaminen on Sampon mielestä ihan mukavaa. Surun keskellä oli toisin. Asiasta puhuminen uudelleen ja uudelleen vieraiden ihmisten kanssa oli raskasta.

– Kaikki tarkoittivat hyvää, mutta ikävä kyllä siinä tilanteessa ylenpalttinen myötätunto ei juuri auttanut. Suru on niin yksityinen asia. Parhaaksi myötäelämisen tavaksi koin kädenpuristuksen ja yksinkertaisen lauseen: otan osaa, Sampo muistaa.

Ensisokin jälkeen suruun alkoi sekoittua myös toisenlaisia tunteita. Esimerkiksi katkeruutta viranomaisia kohtaan. Kuinka itsemurha on ylipäätään mahdollinen sairaalaoloissa? Laitoksessa, jossa omainen luulee tuskaisen läheisensä olevan turvassa. Miksi mielenterveysongelmista kärsivää on niin vaikea saada hoitoon?

Kysymyksistä raskain ja suurin riippui ilmassa aina, kun perheenjäsenet kohtasivat. Miksi Esa – aviomies, isä, appiukko ja vaari – oli päätynyt ratkaisuun, joka tuotti muille niin mittaamatonta surua.

”Missä vaari on?” Rianna kyseli isoisänsä perään yhä uudelleen.

Sampo puri hammasta. Kiukku ja viha kuplivat pinnan alla.

Miten isä oli saattanut tehdä niin?

Kun kumppani suree

Minttu seurasi aviomiehensä vointia huolestuneena. Sampo sulkeutui suruunsa ja painoi töitä. Joskus hän ­alkoi yllättäen puhua isästään, mutta hiljeni nopeasti, vaikka Minttu yritti jatkaa aiheesta.

Mintulla oli jonkinlainen käsitys siitä, mitä toinen kävi läpi. Hän menetti isänsä jo vuonna 2005 ollessaan vain 25-vuotias.

– Suruja ei voi verrata, tietenkään. Minun isäni asui Yhdysvalloissa, ja vaikka rakastin häntä, hän jäi tavallaan etäiseksi. Elimme yhteistä arkea niin vähän. Sampon isä taas oli hänelle erittäin läheinen, he asuivat vuosia Ylläksellä samassa pihapiirissä ja tekivät kaupalla yhdessä töitä. Menetys oli Sampolle valtava.

Minttu sai huomata, että puoliso, joka oli aina ollut leppoisa veikko kuppia otettuaan, muuttui nyt alkoholia nautittuaan synkäksi ja äreäksi.

– En pistä pahakseni sitä, että Sampo silloin tällöin lähtee parin kolmen päivän rännille kavereittensa kanssa. Menköön, jos saa siitä iloa. Mutta jos surua ja katkeruutta alkaa turruttaa alkoholilla, ollaan väärällä tiellä, Minttu miettii.

”Sampolla alkoi selvästi mennä liian lujaa viinan kanssa.”

Katkeruus ja kiukku, vastausta vaille jääneet kysymykset, hiipivät pintaan humalassa.

– Välillä olin Sampon juomisesta huolissani. En siitä, että hänelle kehittyisi alkoholiongelma, vaan niistä raskaista tunteista, jotka alkoholi nosti esiin, Minttu sanoo.

– Sampolla alkoi selvästi mennä liian lujaa viinan ja paikanvaihdosten kanssa. Hän saattoi alkaa yhtäkkiä ­haluta reissuun, vaikka oli vasta samana päivänä ajanut Lappiin. Vitsit alkoivat olla minulta vähissä.

Ensimmäinen muutos parempaan pilkahti perheen ­aurinkolomalla Turkissa vuoden 2016 heinäkuussa. ­Uima-altaan vesi kimalteli, lapset nauroivat, aurinko paistoi. Esasta ei puhuttu kahteen viikkoon sanaakaan.

Myöhemmin syyskuussa, Sampon ja Mintun kahdenkeskisellä lomalla Espanjassa, Sampo pystyi vihdoin rentoutumaan.

– Yhtäkkiä Sampo alkoi puhua tunteistaan ja peloistaan. Siitä, mitä hänen päässään liikkuu silloin, kun paha olo valtaa. Sen reissun jälkeen hänellä ei enää hitsannut niin pahasti, Minttu kertoo.

– Matkan jälkeen tuli jotenkin parempi olo. On totta mitä sanotaan – ajan kuluminen auttaa suruun, Sampo sanoo.

Hassut ja mukavat muistot

On vaikea määritellä, missä vaiheessa se tapahtuu. Kiukku ja katkeruus pehmenevät ja muuttavat muotoaan. ­Tilalle tulevat vähitellen lämpimät muistot ja huumori. Rakas omainen on rakas omainen, vaikka hänen tekemäänsä ratkaisua olisikin vaikea hyväksyä.

Vasta Esan kuoleman jälkeen Sampo ja Minttu ovat huomanneet, miten paljon työtä tämä teki kaupalla. ­Kätevä mies huomasi kaiken ja eleettömästi korjasi repsottavat listat ja muut pikkuviat.

Riannalle vaari jaksoi lukea loputtomasti, esimerkiksi pitkiä otteita kansalliseepos Kalevalasta.

Lasten ohella erityisen lähellä Esan sydäntä olivat Jounin kaupan yhteydessä olevan Konijänkän kotieläinpihan eläimet. Niitä hän hoiti väsymättä saksanpaimenkoiransa Urpo vierellään. Sampoa ja Minttua naurattaa vieläkin muisto kolmesataakiloisesta urossiasta, valtavasta karjusta, jonka lämpöiseen kylkeen Esa pötkähti mielellään päiväunille.

– Isän silmässä oli kyynel aina, kun joku eläimistä jouduttiin lopettamaan, Sampo muistaa.

– Esalla oli uskomaton muisti ja mahtava, sysimusta huumorintaju. Hän oli herkkä ja empaattinen ihminen, Minttu ­sanoo.

– Surullista on se, ettei Esa koskaan todella ymmärtänyt, miten paljon merkitsi lapsille. Hän elää heidän puheissaan vahvasti edelleen.

Sampokin osaa jo ajatella isänsä ratkaisua armollisemmin.

– Hän teki päätöksensä, sen mukaan meidän muiden on elettävä. Luulen, että isä näki edessään lääkkeiden ja laitosten täyttämän, toivottoman loppuelämän ja halusi muuta. Ymmärrän ja en ymmärrä sitä ajatusta.

– Tiedän, että isä rakasti meitä kaikkia. Tiedän myös, että hän oli minusta ylpeä, Sampo sanoo.

Sampo ja Minttu ovat oppineet, että kaikesta, jopa musertavasta surusta, voi mennä eteenpäin.

– Olemme yhdessä selviytyneet jo monesta liemestä. Perheenä selviydymme tästäkin.

 

Sampo Kaulanen

- 38-vuotias Jounin kaupan omistaja.

- Ensimmäisestä liitosta tytär Jenriina, 12.

- Nähdään syksyllä Nelosella yhtenä Selviytyjät Suomi -ohjelman kilpailijoista.