”Sairauteni takia en voi enää juosta. Siksi nautin vauhdikkaista lajeista - moottoriveneilystä ja prätkäkyydeistä.” Kuva: Milka Alanen
”Sairauteni takia en voi enää juosta. Siksi nautin vauhdikkaista lajeista - moottoriveneilystä ja prätkäkyydeistä.” Kuva: Milka Alanen

Anu Vallilla todettiin teini-iässä MS-tauti. Sairaus on kulkenut hänen mukanaan läpi vaihtuvien elämänvaiheiden – raskauden, äitiyden, avioeron ja deittailun.

 

Kesä 1997 on hehkuvan helteinen. Ulkona paistaa aurinko, ihmiset ahmivat jäätelöä ja polskivat rannoilla. Eräässä Satakunnan keskussairaalan huoneessa on kuitenkin hiljaista. Neurologi kahisuttaa papereitaan, katsoo pahoitellen 17-vuotiasta potilastaan Anu Vallia ja hänen äitiään.

On kulunut viikko siitä, kun Anu otettiin sisään osastolle oudon silmäoireen takia. Hänen näkökenttänsä kapeni äkkiä putkimaiseksi, silmien taakse sattui. Anun oli pakko ottaa sairauslomaa kesätyöstään kahvilassa, ja äiti vei hänet lääkäriin.

Näköoire hävisi parissa päivässä, mutta tutkimusrumba jatkui. Aivojen magneettikuvaus ei sattunut, selkäydinnestenäytteen otto kylläkin.

Nyt diagnoosi on valmis. Neurologi avaa suunsa ja lausuu sanat, jotka muuttavat Anun elämän.

–Tämä on MS-tauti. Vuoden päästä nähdään, käveleekö Anu omin jaloin vai onko pyörätuolissa.

Sitten nuori potilas kotiutetaan koruttomasti.

Anu istuu tovin oman huoneensa lattialla, itkee. Niin itkee äitikin.

Sairaus julki Facebookissa

Kaksikymmentä vuotta myöhemmin eletään koleaa alkukesää. Anu Valli, 37, ahertaa kotonaan Helsingissä. Asunto on lattiasta kattoon täynnä mintunvihreitä muuttolaatikoita. Pakkaaminen on yksitoikkoista ja raskasta työtä, joten Anu tekee sitä pienissä erissä, voimiaan säästellen. Varsinaisen muuton hoitaa firma.

Uuteen kotiin, valoisaan pikku kolmioon Vantaalla, muuttaa Anun kanssa hänen kahdeksanvuotias tyttärensä. Lapsen isä, Anun ex-puoliso, asuu lähellä tulevaa kotia, se on lapsen kannalta kätevää. Vanhempien välit ovat kunnossa.

Anusta ei heti arvaisi, että hän on elänyt kaksikymmentä vuotta vaikean kroonisen sairauden kanssa. Hän hymyilee ja juttelee paljon ja harrastaa monipuolisesti liikuntaa: kuntosalia, body balancea, joogaa, pilatesta, uintia ja pyöräilyä.

Myös kokopäivätyö viestintäalalla pitää kiireisenä, ja ystäväpiiri on iso.

"Kaikki me olemme vajavaisia. Kaikilla on jotakin."

Vuosi sitten Anu yllätti monet ystävistään ja tuttavistaan julkaisemalla sairaudestaan avoimen postauksen Facebookissa. Teksti poiki heti valtavan määrän kannustavaa palautetta. Yksityisviesteissä moni avautui Anulle myös omista terveyspulmistaan.

–Sairauteni on opettanut minulle, että kaikki me olemme vajavaisia, kaikilla on jotakin.

Ulostulo oli Anulle iso askel, jota hän mietti pitkään. Elämä salaisuuden kanssa oli raskasta. Jos joku pyysi Anua juoksulenkille tai avuksi kantamaan painavia tavaroita, hän ohitti tilanteen, keksi tekosyitä.

Kunnes sai tarpeekseen.

–Päätin, että kerron asian juuri niin kuin se on. Avoimuus kannatti.

Ken on heistä kaunein?

Keväällä 2000 parikymppinen Anu Valli Porista seisoo korkkareissa ja uimapuvussa kymmenen tytön rivissä. Hän on päässyt mukaan Miss Suomi -kisan finaaliin.

Kolme vuotta aiemmin saatu MS-diagnoosi sytytti Anussa vahvan elämisen palon. Elämännälkä sai hänet ilmoittautumaan mukaan missikisoihinkin. Sairaudesta tietävät vain perheenjäsenet.

"Ajattelin, että minun on pakko elää ja touhuta nappulat kaakossa, koska huomisesta ei tiedä."

Anu hymyilee sisäänpäin joka kerta katsoessaan Miss Suomi -kilpailun soikeaa logoa, jossa komeilevat kiharaiset kirjaimet MS.

–Nuorena ajattelin, että minun on pakko elää ja touhuta nappulat kaakossa, koska huomisesta ei tiedä, Anu muistaa.

Hän ei sijoitu kärkeen, muttei kadu osallistumistaan. Kisan jälkeen hän kokee olevansa entistä rohkeampi.

Hän rakastaa vauhdikkaita urheilulajeja ja jatkaa uusien kokemusten ahnehtimista. Hän opiskelee ammattikorkeakoulussa medianomiksi, rakastuu mieheen, josta tulee hänen puolisonsa ja lapsensa isä ja muuttaa Helsinkiin. Siellä hän pääsee kiinnostaviin töihin viestintä-alalle. MS-tautiaan hän ei juuri ajattele.

Noina vuosina taudinkuvaan kuuluvat pahenemisvaiheet ovat pikaisia ja ohimeneviä, oireet haihtuvat nopeasti. Lihakseen pistettävä lääkitys auttaa pitämään sairauden kurissa. Lääkkeitään Anu kuljettaa mukanaan työmatkoille pienessä kylmälaukussa ja pelkää joka kerta lentokenttien turvatarkastuksissa joutuvansa selittelemään asiaa.

–Kerroin exälleni sairaudestani heti kun tutustuimme, mutta lopetin keskustelun aiheesta aina lyhyeen. Intin, ettei tämä vaikuta mihinkään. Halusin uskoa niin, Anu sanoo.

–Jos joskus sanoin jotakin sairaudestani, se tuli ulos väärin – ruikutuksena, uhriutumisena. En ollut käsitellyt asiaa kylliksi omassa päässäni. Siitä tuli suhteessamme jonkinlainen tabu.

"MS-sairaus ei tee kenestäkään huonompaa tai parempaa ihmistä", Anu Valli sanoo. Kuva: Milka Alanen
"MS-sairaus ei tee kenestäkään huonompaa tai parempaa ihmistä", Anu Valli sanoo. Kuva: Milka Alanen

Hyvästi, korkkarit

Odottaessaan lastaan 2009 Anu kukoistaa. Tukka kiiltää, iho hohtaa, MS-tauti ei muistuttele olemassaolostaan. Odotusaikana Anu käy salsatunneilla ja kuntosalilla, tyttärensä ristiäisiin hän astelee sirosti korkokengissä.

"Itkin, kun pistin kaikki ihanat korkkarini myyntiin nettikirppikselle."

Kun lapsi on puolivuotias, Anu lähtee lenkille. Se juoksu jää viimeiseksi. Anu kompastuu ja kaatuu kesken lenkin, tajuaa jalkojensa motoriikan salakavalasti muuttuneen. Hän huomaa myös, ettei enää pysy pystyssä korkokengissä.

–Sairastuin oikeastaan vasta lapseni syntymän jälkeen. Sekin kuuluu taudinkuvaan. Moni MS-ihminen voi raskausajan todella hyvin. Pahenemisvaihe saattaa yllättää lapsen synnyttyä.

–Itkin, kun pistin kaikki ihanat korkkarini myyntiin nettikirppikselle. Tämä sairaus pakottaa oppimaan luopumista.

Seuraava isku tulee pian. Kun lapsi on neljä, Anun avioliitto päättyy.

Se sattuu ja lujaa. Koko elämä menee uusiksi.

"Itsekseni mietin, kelpaanko enää kenellekään."

Nyt, reilut kolme vuotta myöhemmin Anu on kuitenkin sitä mieltä, että ero kasvatti, vahvisti ja itsenäisti.

–Ensisokin jälkeen tuli vahva tunne siitä, että oma markkina-arvo on testattava. Uskon, että niin käy useimmille eronneille.

–Satunnaisille deiteille en maininnut MS-taudistani. Itsekseni mietin, kelpaanko enää kenellekään.

–Jossakin vaiheessa ymmärsin, että vakavasta sairaudesta kertominen erottelee jyvät akanoista. Jos joku lyö jarrut päälle sen takia, tyyppi saa minun puolestani mennäkin.

Jaettu kokemus

Vuonna 2015 Anu avaa oven Neuroliiton tiloihin Helsingin Arabianrannassa. Hän liittyy MS-tautia sairastavien nuorten vertaisryhmään, tutustuu ensi kertaa kunnolla kohtalotovereihin. Kokemus on hieno.

–Tämä sairaus koskettaa suunnilleen samanikäisiä ihmisiä. Pelot ovat yhteisiä: paheneeko tilanteeni vanhetessa, miten se vaikuttaa tulevaisuuteen?

–Ryhmäämme leimaa musta huumori. Joukossa on kaikenkuntoisia ihmisiä – osa treenaa crossfitiä ja juoksee maratoneja, jotkut ovat sairaseläkkeellä ja pyörätuolissa. MS-tauti on jokaisella erilainen ja etenee yksilöllisesti.

Ollessaan ensi kertaa porukan kesäjuhlilla Anu katselee huolestuneena muutamia vaikeasti liikkuvia ryhmäläisiä, jotka juovat iloisesti kaljaa.

–Kysyin kokeneemmalta vierustoverilta, mitä tapahtuu, jos joku juo niin, että tasapaino pettää. Vierustoveri iski silmää ja vastasi: no, hänet nostetaan pystyyn ja sitten jatketaan.

"Olen kantanut tätä asiaa mukanani kaksikymmentä vuotta."

Anu on oppinut, ettei vakavan sairauden kanssa pidä jäädä yksin.

–Luulen, että jokainen käy diagnoosin kanssa läpi samat vaiheet. Sokin, torjunnan, vihan ja lopulta jonkinlaisen sopeutumisen.

–Olen kantanut tätä asiaa mukanani kaksikymmentä vuotta. Näin kauan vei ennen kuin palat loksahtivat paikoilleen ja kykenin hyväksymään tämän sairauden osaksi elämääni.

Vuosien myötä MS-taudin lääkehoito on kehittynyt. Samoin henkisen puolen ymmärtäminen.

–Uskon, ettei kukaan enää jää diagnoosin kanssa yhtä yksin kuin minä teini-iässä.

"MS ei vie persoonaa, huumorintajua tai älliä."

Enää Anun ei tarvitse kuljettaa mukanaan piikkejä eikä ampulleja. Pilleri aamuin illoin riittää. Kerran vuodessa hän käy sairaalassa laajemmassa seurantatutkimuksessa.

–Ajattelen, että sain vähemmän paskan arvan tässä paskamaisessa arvonnassa. MS-tautini on lievää muotoa, Anu kertoo.

–Uskon, ettei tilanteeni tulevaisuudessa muutu dramaattisesti tämänhetkisestä.

Säälittelyä tai surkuttelua MS-tautia sairastava ei kaipaa, hän sanoo.

–Tämä sairaus ei läheskään aina näy päälle. Ja vaikka näkyisikin, ei se tee kenestäkään muita huonompaa tai parempaa. Se ei liioin vaikuta henkisiin kykyihin. MS ei vie persoonaa, huumorintajua tai älliä.

"Ilman perhettä, ystäviä ja minusta huolta pitäneitä hoitoalan ammattilaisia en olisi tässä", Anu Valli sanoo. Kuva: Milka Alanen
"Ilman perhettä, ystäviä ja minusta huolta pitäneitä hoitoalan ammattilaisia en olisi tässä", Anu Valli sanoo. Kuva: Milka Alanen

Sylissä on hyvä

Tyttärelleen Anu on kertonut sairaudestaan asiallisesti. Sairaalasta saadut lastenkirjat aiheesta luettiin sohvalla sylikkäin. Uutisen jälkeen lapsi oli hetken hiljaa ja juoksi sitten leikkeihinsä. Viikkoa myöhemmin hän totesi äidilleen ohimennen, että on kiva, ettei tämä ole pyörätuolissa.

Tyttö ymmärsi jo pienenä, ettei voi ryntäillä eikä juosta edeltä, koska äiti ei pysy perässä. Kun vauhtia rakastava lapsi talvisin laskettelee, Anu seisoo alarinteessä posket pakkasesta punaisina ja vilkuttaa. Miten hienoa olisikaan viilettää rinteessä yhdessä, hän ajattelee. Ehkä sitä voisi joskus varovasti kokeilla?

Tyttärensä takia Anu haluaa pitää itsestään mahdollisimman hyvää huolta. Liikunta, terveellinen ravinto ja säännölliset elämäntavat helpottavat elämää MS-taudin kanssa.

"Yksin en olisi selviytynyt."

Anun äiti asuu Ulvilassa. Hän on tyttärelleen tärkeä tuki, valmis tulemaan esimerkiksi lastenhoitoavuksi koska vain.

–Yksin en olisi selviytynyt. Ilman perhettä, ystäviä ja minusta huolta pitäneitä hoitoalan ammattilaisia en olisi tässä.

Tärkeä ihminen Anulle on myös kaksi vuotta sitten löytynyt uusi rakas. Miesystävälleen Anu on puhunut sairaudestaan alusta asti avoimesti.

Synkkinä hetkinä hän on sanonut ääneen myös tämän: eikö joku terve olisi sinulle parempi? Silloin mies halaa, pyytää olemaan hupsuttelematta. Portaissa hän ojentaa kätensä lempeästi Anun tueksi.

Välillä mennään yhdessä merelle. Vene on liukasta lasikuitua, kunnon kaiteita ei ole. Laiturilla rakas kietaisee käsivartensa Anun ympärille ja nostaa hänet veneeseen.

Silloin Anua hymyilyttää.

Tässä on hyvä olla.

Linda Liukkaan tärkein kohderyhmä on pienten lasten isät.

Linda Liukas on palkittu lastenkirjailija ja koodauslähettiläs. Liukkaan tietotekniikka-aiheiset Hello Ruby -lastenkirjat ovat olleet jättimenestys maailmalla: ensin hän keräsi kirjoilleen 380 000 euron arvoisen joukkorahoituspotin ja voitti sitten kiinalaisen 130 000 euron arvoisen muotoilupalkinnon.

Liukkaan uusin, keskiviikkona julkaistu kirja vie lapset tutkimusmatkalle internetiin. Kirjasarjan oikeudet on myyty 22 kielialueelle.

Vaikka Liukkaan teokset ovat lastenkirjoja, kirjailija on kertonut tärkeimmäksi kohderyhmäkseen pienten lasten isät. Hänen mukaansa isien roolimallilla on tärkeä vaikutus pienten tyttöjen päätöksiin.

– Ollessani pieni muut isät sanoivat tietokoiden olevan kalliita aikuisten juttuja. Oma isäni sen sijaan opetti, ettei ole asiaa, mitä ei voisi tietokoneella korjata. Opettelimme yhdessä juttuja ja välillä mokailtiin, Liukas muistelee.

”Sanonkin pienille tytöille, että he voivat olla vaikka ballerina-koodaajia.”

Liukkaan mukaan koululla on paljon vaikutusta lapsen asenteisiin, mutta vanhemmilla vielä suurempi. Liukas haaveileekin omistavansa kymmenen vuoden päästä koulun, jossa teknologiaa kehitetään yhdessä lasten kanssa.

– Lapsia pitää kannustaa löytämään oma juttunsa, ja heitä pitää altistaa uusille asioille. Ei suljeta liian aikaisin mahdollisuuksia lapselta. Sanonkin pienille tytöille, että he voivat olla vaikka ballerina-koodaajia.

Ruby pienten poikien esikuvana

Teknologia-alalla vallitsee vieläkin merkittävä naispula. Liukas kannustaa naisia innostumaan alasta, sillä teknologiaan tarvitaan naisten näkökulmia.

– Ohjelmoija on se henkilö, joka käyttää tietokonetta ratkaistakseen maailman ongelmia, ja tarvitsemme naisten näkemystä. Tietokoneella voi ilmaista itseään ja muuttaa maailmaa paremmin kuin millään muulla, Liukas sanoo.

Kun Liukkaan ohjelmointityöpaja Rails Girls alkoi menestä, hän kohtasi vanhempia miehiä, jotka yrittivät neuvoa joka käänteessä.

– Kun sulkee korvansa setämiesten kritiikiltä, ei törmäile lasikattoihin.

Liukas kertoo ylpeimmäksi hetkekseen sen, kun pienet pojat ovat tulleet kertomaan hänelle, että kirjojen naiskoodaaja Ruby on heidän esikuvansa.

– Se on feminismiä parhaimmillaan, kun nainenkin voi olla teknologia-alan esikuva.

 

Madonna juhli viikolla syntymäpäiviään ja julkaisi sen kunniaksi kuvan koko perheestään.

Popin kuningatar Madonna, 59, jakoi perjantaina ensimmäistä kertaa koskaan yhteiskuvan kaikkien lastensa kanssa. Kuvassa Madonnan kanssa poseeraavat pojat Rocco, 17, ja David, 11, sekä tyttäret Lourdes, 20, Mercy James, 11, ja 4-vuotiaat kaksoset Estere ja Stella.

Kuva on julkaistu Madonnan syntymäpäivän kunniaksi. Hän täytti 59 vuotta 16. elokuuta. Syntymäpäiviään hän juhli Italiassa.

 

Birthday 🎉🎂🎈🇮🇹♥️

A post shared by Madonna (@madonna) on

Lourdes ja Rocco ovat Madonnan biologisia lapsia. Lourdesin isä on Madonnan entinen henkilökohtainen valmentaja Carlos Leon. Roccon isä on elokuvaohjaaja Guy Ritchie, jonka kanssa Madonna erosi vuonna 2008. David, Mercy James, Estere ja Stella ovat adoptoitu Malawista.

Madonna adoptoi Esteren ja Stellan Malawista viime helmikuussa. Alkuvuodesta prosessi tuotti ongelmia. Tyttöjen isä väitti, ettei adoptio mennyt hänelle kerrottujen suunnitelmien mukaan.

– Minulle kerrottiin alussa, että Esther ja Stella menevät asumaan rikkaan naisen luo ulkomaille, ja että hän antaa heille kunnon koulutuksen ja palauttaa heidät sitten minulle, asumaan kanssani ja auttamaan perhettäni, tyttöjen biologinen isä Adam Mwalen kertoi.

Lue lisää täältä: Madonna julkaisi iloisen videon adoptiokaksosistaan – tyttöjen isä väittää, että häntä on huijattu

Myös Madonnan aiemmat adoptiot kuohuttivat. Vuonna 2006 laulaja adoptoi Malawista Davidin ja vuonna 2009 Mercy Jamesin. Erityisesti Mercyn adoptio synnytti kritiikkiä.

Tytön äiti kuoli synnytyksessä, ja sukulaiset sijoittivat lapsen orpokotiin. Jälkikäteen isovanhemmat kuitenkin kertoivat suunnitelleensa, että olisivat ottaneet lapsen hoitaakseen, kun tämä on 6-vuotias. He syyttivät Madonnaa lapsen varastamisesta ja repimisestä juuriltaan. Alun perin he olivat hyväksyneet adoption.

Juttua muokattu 20.8. 12.35: Lourdesin isä on Madonnan entinen henkilökohtainen valmentaja Carlos Leon. Ei Guy Ritchie, kuten aiemmin jutussa kerrottiin.

”Kohta lavalle tulee jäbä, joka ei ole koskaan esiintynyt näin isolle porukalle”, Cheek sanoi kutsuessaan Antin lavalle. 

Vuoden 2018 helmikuussa ensi-iltansa saava Veljeni vartija -elokuva on herättänyt runsaasti huomiota jo viime keväästä saakka. Tuolloin saatiin ensimmäisen kerran tietää, että leffassa Jare Tiihosta eli Cheekiä näyttelee Antti Holma.

Moni on pohtinut, miltä näyttelemisestä tunnettu Antti kuulostaa ja näyttää räppärinä.

No, nyt siitä on saatu esimakua. Eilen Tampereella järjestetyillä Blockfest-festivaaleilla saatiin kuulla ja nähdä ensimmäinen maistiainen Antista Cheekinä. Profeettojen festarikeikan aikana räppäri kutsui Antti lavalle esittämään kappaleensa Äärirajoille.

– Mua on jännittänyt tänään tää keikka paljon enemmän, kuin mikään keikka pitkään aikaan. Mulla on parikin syytä siihen, Cheek aloittaa Antin esittelyn.

– Osa teistä tietää, että me ollaan kuvattu tällaista Veljeni vartija -elokuvaa. Meillä on tänään tarkoitus kuvata viimeisiä kohtauksia. Sen takia mä tarviin kohta sitä Blockfest-rakkautta enemmän kuin koskaan, koska kohta lavalle tulee jäbä, joka ei ole koskaan esiintynyt näin isolle porukalle eikä nähny tällaista mitä täällä on tai kokenut tällaista.

Cheek pyytää porukkaa laulamaan ja bailaamaan mukana.

Katso osa Antin esiintymisestä tästä:

Eilen illalla Antti kommentoi esiintymistään Twitter-tilillään: 

Antti nähdään valkokankaalla myös Jaren veljenä Jerenä.

– Ajattelen, että tässä leffassa on kolme roolia Jare, Jere ja Cheek. Tarkkailin Jaren tapaa olla maailmassa. Jeressä minua kiehtoo se, että rauhallinen tyyppi voi kiihtyä nollasta sataan, Antti kommentoi viime kesänä Me Naisille.

Antti julkaisi pari viikkoa sitten kuvan Mersusta, jolla ajelee elokuvan kuvausten ajan. Auton rekisteriotteessa lukee A-HOLE. ” Nuo kilvet tosin haaveena vasta”, Antti kirjoitti kuvan yhteydessä.

Juttua muokattu 20.8. klo 9.18: Muokattu kirjoitusvirhe.

Kauppias Sampo Kaulasen isä teki itsemurhan vuosi sitten. Vierellä Minttu-vaimo seurasi, miten lupsakka Sampo muuttui synkäksi. – Jos surua alkaa turruttaa alkoholilla, ollaan väärällä tiellä.

Sampo Kaulasen, 38, ja Michele Murphy-Kaulasen, 37, Tampereen-kodin lattialla makaa levällään puolitäysi matkalaukku. Se kertoo tarinaa nopeista lähdöistä, ahkerasta reissaamisesta ja siitä, että jotakuta saa aina ikävöidä.

Alkukesästä Sampo vietti kuusi viikkoa Filippiinien viidakossa Selviytyjät Suomi -ohjelman kuvauksissa. Siitä muistuttavat pukeva rusketus ja kymmenen kiloa kaventunut olemus.

Juuri nyt Sampo, Mintuksi kutsuttu Michele ja perheen nuorimmainen Rianna, 3, ovat kaikki samassa maassa ja samassa kodissa.

Tampereen lisäksi Sampolla ja Mintulla on toinen koti Äkäslompolossa Ylläksellä. Siellä sijaitsee myös perheyritys, kuulu Jounin kauppa, jota ennen Sampoa isännöivät hänen vanhempansa Anne ja Esa Kaulanen.

– Kulunut vuosi on ollut meille hirveän raskas, Sampo Kaulanen aloittaa.

”Isän kuolema jätti elämäämme tyhjiön.”

Keväällä 2016 koko perheen elämä muuttui peruuttamattomasti. Mielenterveysongelmista pitkään kärsinyt Esa Kaulanen teki itsemurhan psykiatrisessa sairaalassa. Hän oli kuollessaan 62-vuotias. Eläkepäivät jäivät viettämättä, lastenlasten varttuminen näkemättä. Puoliso Anne jäi leskeksi 36 yhteisen vuoden jälkeen.

– Isän kuolema jätti elämäämme tyhjiön. Valtavan surun, jossa on mukana myös kiukkua ja katkeruutta, Sampo Kaulanen sanoo.

Hän on vanhempiensa ainoa lapsi.

Koko perheen suru

Uutinen tuli yllättäen, tavallisena toukokuisena tiistaina, kuten sellaiset uutiset niin usein tulevat. Minttu oli saanut tiedon ensin ja soitti Tampereelta Sampolle, joka oli auton ratissa matkalla Ylläkseltä Ouluun.

Suru-uutinen muutti kaiken hetkessä. Piti hankkiutua pohjoiseen niin pian kuin mahdollista. Minttu lensi Riannan kanssa Rovaniemelle, ja Sampo poimi heidät kyytiinsä lentoasemalta.

– Kun kohtasimme, Sampo oli täysin ilmeetön, surun jähmettämä. Vei viikkoja, ennen kuin hän pystyi millään lailla käsittelemään menetystään, Minttu muistaa.

”Alussa olin eniten huolissani äidistäni.”

Lapsille he kertoivat tapahtuneesta heti, kaunistelematta tapaa, jolla vaari oli menehtynyt. Suoruus ja rehellisyys ovat tällaisissa asioissa parasta, Sampo ja Minttu uskovat. On tärkeää, että lapsi kuulee ikävänkin totuuden vanhemmaltaan, ei ilkeänä juoruna muualta.

– Alussa olin eniten huolissani äidistäni. Mietin, miten ihmeessä hän jaksaa yksinäisyyden pitkän avioliiton jälkeen. Äiti on ihana ihminen, jolle olisin suonut onnelliset eläkepäivät yrittäjän ankaran arjen jälkeen, Sampo sanoo.

Isän kuolemasta käynnistyi perheessä uusi ajanlasku.

–  Kaikki jakautuu tästedes aikaan sitä ennen ja sen jälkeen.

Avoimuus voi auttaa

Esa Kaulanen oli sairastanut vuosikymmeniä kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Sairaudessa vuorottelivat mania ja masennus. Maniavaiheessa kauppias tilaili ylenpalttisesti tarpeetonta tavaraa ja painoi töitä lähes yötä päivää.

Syvissä, mustissa masennusjaksoissa hän tuskin pääsi ylös sängystä ja puhui jatkuvasti itsemurhasta. Jutut muuttuivat iän karttuessa yhä levottomammiksi. Esa myös häpesi sairauttaan, mielensä särkymistä, vaikka perheenjäsenet yrittivät selittää hänelle, ettei mitään hävettävää ole. Viimeisinä vuosina kalastus ja mökillä puuhailu – asiat, jotka ennen olivat tuottaneet Esalle iloa – muuttuivat merkityksettömiksi. Ilo katosi.

– Esa puuskahti kerran, että aikoo päättää päivänsä, Minttu muistaa.

– Muille perheenjäsenille se oli jo siinä vaiheessa arkista puhetta, mutta minulle uutta. Sanoin Esalle, että älä mieti tuollaisia, olet tärkeä meille ja lapsenlapsille. Pian lapset unohtavat minut, hän totesi. En saanut häntä uskomaan muuta.

– Isän kohtalo vahvisti uskoani siihen, että vaikeistakin asioista täytyy puhua. Mielen sairauksiin ja itsemurhiin liittyvä häpeä pitäisi jo jättää menneisyyteen, Sampo painottaa.

Kaikki ihmiset hänen ympärillään eivät ole katsoneet avoimuutta hyvällä silmällä. Olisi syytä pitää suu soukemmalla, Sampo on saanut kuulla. Olla jakamatta asioita, jotka tekevät kipeää ja joihin liittyy häpeän stigma.

– Jos pystyn puhumalla auttamaan edes yhtä ihmistä, olen toiminut oikein, Sampo uskoo.

Vaikeat kysymykset

Perheenjäsenen kuolemasta käynnistyi loputon vyöry käytännön asioita. Hautajaisten suunnittelu, perunkirjoitus, perheyrityksen lopullinen sukupolvenvaihdos pikakelauksella. Eikä puhettakaan, että Sampolla ja Mintulla olisi viime keväänä ollut mahdollisuus keskittyä vain niihin.

Lapset piti hoitaa, etukäteen lukkoon lyöty kesäkiertue ympäri Suomen Jounin kaupan myymäläautolla täytyi toteuttaa. Sopimukset kesätapahtumiin olivat sitovia. Elämän piti jatkua, oli mikä oli. Tien päälle Sampo lähti vain kolme päivää suru-uutisen jälkeen.

Lähes jokaisella kauppa-auton asiakkaalla läpi Suomen oli Sampolle sanottavanaan myötätunnon sana. Sosiaalisen median tempauksista ja televisiosta tuttu, leppoisa pohjoisen mies on helposti lähestyttävä hahmo. Julkkis, joka kerää ihmisiä ympärilleen missä tahansa liikkuukin ja jolle on helppo puhua myös vaikeista asioista. Moni halusi jakaa hänelle oman tarinansa läheisen menettämisestä.

Yleensä ihmisten kohtaaminen on Sampon mielestä ihan mukavaa. Surun keskellä oli toisin. Asiasta puhuminen uudelleen ja uudelleen vieraiden ihmisten kanssa oli raskasta.

– Kaikki tarkoittivat hyvää, mutta ikävä kyllä siinä tilanteessa ylenpalttinen myötätunto ei juuri auttanut. Suru on niin yksityinen asia. Parhaaksi myötäelämisen tavaksi koin kädenpuristuksen ja yksinkertaisen lauseen: otan osaa, Sampo muistaa.

Ensisokin jälkeen suruun alkoi sekoittua myös toisenlaisia tunteita. Esimerkiksi katkeruutta viranomaisia kohtaan. Kuinka itsemurha on ylipäätään mahdollinen sairaalaoloissa? Laitoksessa, jossa omainen luulee tuskaisen läheisensä olevan turvassa. Miksi mielenterveysongelmista kärsivää on niin vaikea saada hoitoon?

Kysymyksistä raskain ja suurin riippui ilmassa aina, kun perheenjäsenet kohtasivat. Miksi Esa – aviomies, isä, appiukko ja vaari – oli päätynyt ratkaisuun, joka tuotti muille niin mittaamatonta surua.

”Missä vaari on?” Rianna kyseli isoisänsä perään yhä uudelleen.

Sampo puri hammasta. Kiukku ja viha kuplivat pinnan alla.

Miten isä oli saattanut tehdä niin?

Kun kumppani suree

Minttu seurasi aviomiehensä vointia huolestuneena. Sampo sulkeutui suruunsa ja painoi töitä. Joskus hän ­alkoi yllättäen puhua isästään, mutta hiljeni nopeasti, vaikka Minttu yritti jatkaa aiheesta.

Mintulla oli jonkinlainen käsitys siitä, mitä toinen kävi läpi. Hän menetti isänsä jo vuonna 2005 ollessaan vain 25-vuotias.

– Suruja ei voi verrata, tietenkään. Minun isäni asui Yhdysvalloissa, ja vaikka rakastin häntä, hän jäi tavallaan etäiseksi. Elimme yhteistä arkea niin vähän. Sampon isä taas oli hänelle erittäin läheinen, he asuivat vuosia Ylläksellä samassa pihapiirissä ja tekivät kaupalla yhdessä töitä. Menetys oli Sampolle valtava.

Minttu sai huomata, että puoliso, joka oli aina ollut leppoisa veikko kuppia otettuaan, muuttui nyt alkoholia nautittuaan synkäksi ja äreäksi.

– En pistä pahakseni sitä, että Sampo silloin tällöin lähtee parin kolmen päivän rännille kavereittensa kanssa. Menköön, jos saa siitä iloa. Mutta jos surua ja katkeruutta alkaa turruttaa alkoholilla, ollaan väärällä tiellä, Minttu miettii.

”Sampolla alkoi selvästi mennä liian lujaa viinan kanssa.”

Katkeruus ja kiukku, vastausta vaille jääneet kysymykset, hiipivät pintaan humalassa.

– Välillä olin Sampon juomisesta huolissani. En siitä, että hänelle kehittyisi alkoholiongelma, vaan niistä raskaista tunteista, jotka alkoholi nosti esiin, Minttu sanoo.

– Sampolla alkoi selvästi mennä liian lujaa viinan ja paikanvaihdosten kanssa. Hän saattoi alkaa yhtäkkiä ­haluta reissuun, vaikka oli vasta samana päivänä ajanut Lappiin. Vitsit alkoivat olla minulta vähissä.

Ensimmäinen muutos parempaan pilkahti perheen ­aurinkolomalla Turkissa vuoden 2016 heinäkuussa. ­Uima-altaan vesi kimalteli, lapset nauroivat, aurinko paistoi. Esasta ei puhuttu kahteen viikkoon sanaakaan.

Myöhemmin syyskuussa, Sampon ja Mintun kahdenkeskisellä lomalla Espanjassa, Sampo pystyi vihdoin rentoutumaan.

– Yhtäkkiä Sampo alkoi puhua tunteistaan ja peloistaan. Siitä, mitä hänen päässään liikkuu silloin, kun paha olo valtaa. Sen reissun jälkeen hänellä ei enää hitsannut niin pahasti, Minttu kertoo.

– Matkan jälkeen tuli jotenkin parempi olo. On totta mitä sanotaan – ajan kuluminen auttaa suruun, Sampo sanoo.

Hassut ja mukavat muistot

On vaikea määritellä, missä vaiheessa se tapahtuu. Kiukku ja katkeruus pehmenevät ja muuttavat muotoaan. ­Tilalle tulevat vähitellen lämpimät muistot ja huumori. Rakas omainen on rakas omainen, vaikka hänen tekemäänsä ratkaisua olisikin vaikea hyväksyä.

Vasta Esan kuoleman jälkeen Sampo ja Minttu ovat huomanneet, miten paljon työtä tämä teki kaupalla. ­Kätevä mies huomasi kaiken ja eleettömästi korjasi repsottavat listat ja muut pikkuviat.

Riannalle vaari jaksoi lukea loputtomasti, esimerkiksi pitkiä otteita kansalliseepos Kalevalasta.

Lasten ohella erityisen lähellä Esan sydäntä olivat Jounin kaupan yhteydessä olevan Konijänkän kotieläinpihan eläimet. Niitä hän hoiti väsymättä saksanpaimenkoiransa Urpo vierellään. Sampoa ja Minttua naurattaa vieläkin muisto kolmesataakiloisesta urossiasta, valtavasta karjusta, jonka lämpöiseen kylkeen Esa pötkähti mielellään päiväunille.

– Isän silmässä oli kyynel aina, kun joku eläimistä jouduttiin lopettamaan, Sampo muistaa.

– Esalla oli uskomaton muisti ja mahtava, sysimusta huumorintaju. Hän oli herkkä ja empaattinen ihminen, Minttu ­sanoo.

– Surullista on se, ettei Esa koskaan todella ymmärtänyt, miten paljon merkitsi lapsille. Hän elää heidän puheissaan vahvasti edelleen.

Sampokin osaa jo ajatella isänsä ratkaisua armollisemmin.

– Hän teki päätöksensä, sen mukaan meidän muiden on elettävä. Luulen, että isä näki edessään lääkkeiden ja laitosten täyttämän, toivottoman loppuelämän ja halusi muuta. Ymmärrän ja en ymmärrä sitä ajatusta.

– Tiedän, että isä rakasti meitä kaikkia. Tiedän myös, että hän oli minusta ylpeä, Sampo sanoo.

Sampo ja Minttu ovat oppineet, että kaikesta, jopa musertavasta surusta, voi mennä eteenpäin.

– Olemme yhdessä selviytyneet jo monesta liemestä. Perheenä selviydymme tästäkin.

 

Sampo Kaulanen

- 38-vuotias Jounin kaupan omistaja.

- Ensimmäisestä liitosta tytär Jenriina, 12.

- Nähdään syksyllä Nelosella yhtenä Selviytyjät Suomi -ohjelman kilpailijoista.