Katsokaa! Ei ollenkaan Jone Nikulaa tuomaristossa vaan Jurek, Ana ja Erin. Kuva: Nelonen
Katsokaa! Ei ollenkaan Jone Nikulaa tuomaristossa vaan Jurek, Ana ja Erin. Kuva: Nelonen

On hyvä kerrata ennen syyskuun 13. päivää, mitä aikaisemmissa jaksoissa on tapahtunut.

 

Näyttelijä Petteri Summanen halusi tietää, olisiko oleminen onttoa selvin päin. –Tipattoman vuoden aikana tuli aidosti tutkailtua, mikä on suhteeni alkoholiin.

Uudessa Yösyöttö-elokuvassa Petteri Summanen, 48, näyttelee vastasyntyneen kanssa yksin jäävää isää. Tuore isä pitää ensimmäisen iltavapaansa vasta, kun vauva on viisikuinen. Petterin roolihenkilö kupittelee silloin itsensä sammuksiin.

Petteri Summanen näyttelee Yösyöttö-elokuvan pääosaa. Leffan nuorin vauvanäyttelijä oli vain 14 vuorokauden ikäinen. Kuva: Solar Films / Marek Sabogal
Petteri Summanen näyttelee Yösyöttö-elokuvan pääosaa. Leffan nuorin vauvanäyttelijä oli vain 14 vuorokauden ikäinen. Kuva: Solar Films / Marek Sabogal

Kun Yösyöttöä kuvattiin, Petteri vietti oikeassa elämässään tipatonta vuotta. Muutaman läheisen kanssa oli päätetty pitää vuosi 2016 viinattomana.

– Alkoholi ei ollut kenellekään meistä ongelma, mutta keksimme kokeilla, miten vuosi menisi ilman tissuttelua, Petteri sanoo.

– Oli kuvitelma, ettei hyvä ateria ole täydellinen ilman viinilasillista. Kiinnostava väite, mutta eihän se oikeasti pidä paikkaansa.

Olisiko onttoa selvin päin?

Petteri pisti merkille, että määrätietoiset kuntoiluprojektit olivat väistyneet tavoista ja tilalle olivat tulleet lagerin tai viinilasillisen säestämät leffaillat. Painoakin kertyi, laiskistuminen puski päälle.

– Kun jätin tissuttelun, tilalle tuli energisyyttä ja paremmin nukuttuja öitä. Tuli käytyä useammin salilla ja lenkkeilemässä, Petteri kertoo.

– Nopeasti tuli selväksi, ettei tipattomuus myöskään ollut sosiaalinen ongelma. Vain muutamissa tilanteissa jouduin selittämään juomattomuuttani. Se oli helppo perustella porukalla tehdyllä vedolla.

” Isän juominen vaikutti omaan viinasuhteeseeni.”

Kaikkiaan Petteri pitää kokeiluaan kiinnostavana tutkimusmatkana itseensä.

– Isälläni oli vaiheita, jolloin hän joi rankasti. Lapsuudessani en kokenut pelkoa tai turvattomuutta, mutta kyllä isän juominen vaikutti omaan viinasuhteeseeni. Joskus mietin, olisiko minussa jotain sellaista, joka pitäisi kiinni alkoholista, Petteri sanoo.

– Nyt tuli aidosti tutkailtua, mikä on suhteeni alkoholiin. Halusin tietää, olisiko oleminen onttoa selvin päin. Ei luojan kiitos ollut. Oli kiva huomata, että arki on kivaa ja juhlaakin voi sietää selvin päin.

Se vähän yllätti, miten moneen rituaaliin tissuttelu liittyi: saunan jälkeen, mökille päästyä, ensi-iltoihin, ulkomaanmatkoille. Niistä yksikään ei muuttunut vähempiarvoiseksi viinattomana.

– Oikeastaan kaipasin viinilasillista vain niissä myöhäisillan hetkissä, kun istuimme vaimon kanssa kesäpaikan laiturilla ja kuuntelimme iskelmiä radiosta. Iltaa ei tullutkaan jatkettua lasillisella vaan mieluummin kävin nukkumaan.

Rennosti ja kohtuudella

Tipattomuuskokeilu päättyi vuoden 2016 loppuun. Uudenvuodenjuhlissa otettiin lasilliset kuohuvaa. Seuraavana päivänä lätkämatsia katsellessa Petteri suhautti lankomiehensä kanssa nelostölkit auki.

– Sen maku oli terävämpi kuin muistin, ja tuoksahdus tuntui etanoliselta.

Saunan jälkeen Petteri otti toisen oluen ja myöhemmin illalla kahvin kanssa konjakkinaukun. Vähäisestä määrästä seurasi huono olo.

– Vuodessa makuaistini oli muuttunut ja toleranssini nollaantunut. Se johti teinimäiseen yllätykseen. Ystävyyteni lagerolueen loppui siihen kertaan.
Nykyään Petteri saattaa ottaa lätkähallilla lonkeron. Remuvaihe on muutenkin jäänyt nuoruusvuosiin, ja tipattoman kauden jälkeen terävät ovat lakanneet maistumasta.

” Fiksu ihminen ei saa juoda perhettään, kotiaan tai työtään.”

–Nautin alkoholia rennosti ja kohtuudella. En arvota käyttöäni, mitä saisi tai mitä kuuluisi tehdä. Elämästä pitää saada nauttia eikä mennä pakotteiden kautta, hän sanoo.

– Ajattelen kuitenkin, että fiksu ihminen ei saa juoda perhettään, kotiaan tai työtään eikä pilata elämäänsä sillä, että hyppää sellaiseen ränniin.

Keskuudessamme elää nimittäin ihmisiä, jotka saattavat itsekin hävetä ympäristörikollista käytöstään.

”Mun täytyy tunnustaa, että en lajittele biojätettä.”
”En mäkään. Se on kyllä noloa.”

Todellakin on! Fiksut, normaaleilta näyttävät ihmiset tunnustavat olevansa ympäristörikollisia. Ja perustelut:

”Nehän menee kuitenkin sinne samaan paikkaan.”

Suomen ympäristökeskus SYKEn erikoistutkija Helena Dahlbo, eivät kai biojätteet mene samaan paikkaan kuin sekajäte?

”Jos biojätteelle on talon pihalla erilliset keräysastiat, niille on erillinen käsittelykin. Alueittain vaihtelee, mihin biojäte menee. Pääkaupunkiseudulla se mädätetään, ja siitä tehdään biokaasua, energiaa ja multaa. Kyllä jätteet pitää ja kannattaa lajitella!”

Onko paljonkin possumaisia ihmisiä, jotka eivät lajittele biojätteitä?

”Suomessa on sekajätteen seassa vielä reilut kaksikymmentä prosenttia biojätettä, joten aika yleistä on olla lajittelematta. Uusi valtakunnallinen jätesuunnitelma on juuri ollut lausuntokierroksella. Siinä on myös uudet, EU:n määrittelemät kierrätystavoitteet. Jotta niihin päästään, lajittelua täytyy lisätä.”

Ovatko suomalaiset laiskempia lajittelemaan kuin muut?

”Pääkaupunkiseudulla ollaan eurooppalaista keskitasoa, muualla Suomessa laiskempia. Kärkimaita siinä suhteessa ovat Ruotsi, Hollanti ja Saksa.”

Mutta joskus biojätteen kanssa on vaikeaa. Mitä tehdään puuron tai keiton jämille, jotka ovat liian märkiä laitettavaksi biojätepussiin. Jos niitä ei saa laittaa WC-pyttyyn?

”Ruokaa ei tosiaan saa laittaa vessapönttöön, se lisää rottaongelmia. Parasta olisi syödä se keitto loppuun ja koettaa ostaa kaupasta sen verran ruokaa, ettei sitä jäisi yli. Ruoka on isoimpia jätejakeitamme.”

Jotkut sanovat, että raaka-aineiden kierrätys on turhaa puuhastelua, joka vie paljon energiaa. Onko siitä oikeasti ympäristölle hyötyä vai kannattaisiko kaikki ennemmin polttaa?

”Kyllä kierrätys myös kuluttaa energiaa ja synnyttää päästöjäkin. Mutta tutkimusten mukaan ympäristö hyötyy kierrätyksestä: se, että neitseellisiä raaka-aineita ei tarvita niin paljon, peittoaa yleensä päästöt.”

Pääkaupunkiseudulla on tutkittukin ihmisten sekajäteroskiksia ja kyselytutkimuksilla kartoitettu lajitteluaktiivisuutta. Sari Kemppainen Helsingin seudun ympäristöpalveluista kertoo, että naiset ovat keskimäärin aktiivisempia lajittelijoita kuin miehet, ikäihmiset keskimäärin parempia kuin nuoret ja omistusasujat hiukan huolellisempia kuin vuokralaiset.

– Parhaiten lajitellaan kerrostaloissa, kiinteistöissä, joissa on jäteastiat usealle eri jätelajille, Kemppainen kertoo.

Kiinnostava yksityiskohta löytyy lapsiperheistä. Biojäte jää hiukan helpommin lajittelematta, kun talouteen syntyy lapsi. Ehkä huolehdittavaa tulee niin paljon, että kierrätys unohtuu? Toisaalta:

– Kahden lapsen perheessä lajittelu näyttää luonnistuvan taas helpommin.