Haaveesta ja rakkaasta harrastuksesta tuli lopulta Kristinalle työ.

Kristina Ohlsson päätyi täysipäiväiseksi kirjailijaksi sanouduttuaan irti huipputyöstään. Olen huomattavasti iloisempi ja rennompi, koska teen vain asioita joista pidän, hittidekkaristi sanoo.

Viisi sisarusta pelasi jalkapalloa ja kävi kuvataidekerhoissa, mutta pieni Kristina Ohlsson kahlasi läpi kirjan toisensa jälkeen. Tarinat maailmasta kiehtoivat niin paljon, että tyttö jäi vapaaehtoisesti leikkien ulkopuolelle.

Osaksi oli pakkokin. Kristinalla todettiin syntyessä vakava sydänvika, joka esti riehakkaat leikit pienen ruotsalaiskaupungin pihoilla.

Ensimmäiseen leikkaukseensa Kristina joutui jo sylivauvana. Seuraavassa operaatiossa kuusivuotiaana hän sai perheen helpotukseksi terveytensä takaisin. Rakkaus kirjoihin säilyi. Samassa tahdissa lukemisen kanssa Kristina kirjoitti novelleja ja lastenkirjojen raakileita.

– Minulla ei ole koskaan ollut muita harrastuksia kuin kirjoittaminen. Olen aina käyttänyt kaiken vapaa-aikani siihen, Kristina, 37, kertoo.

Mahtavaa paperilla

Nyt intohimosta on tullut Kristinalle työ. Virallisesti hänestä tuli kirjailija vuonna 2008, kun esikoisteos Nukketalo julkaistiin. Kokopäiväiseksi kirjailijaksi Kristina päätti ryhtyä neljä vuotta sitten. Sen jälkeen tahti on ollut kova: vuosina 2014 ja 2015 ilmestyi kolme teosta, ja tänä vuonna lukijoiden käsiin päätyy kaksi hänen romaaniaan. Uusin teos, dekkarisarjan jatko-osa Mion Blues ilmestyy suomeksi lokakuussa.

Ennen hyppäämistä unelma-ammattiinsa Kristina kolusi läpi työmaailman, joka ei sopinut hänelle lainkaan. Heti lukion jälkeen Kristina pääsi opiskelemaan yliopistoon politiikantutkimusta.

– Lapsuudenkodissani isä puhui paljon politiikasta asiantuntevaan sävyyn, vaikka ei ollut yliopistoihminen. Ymmärsin varhain, että maailma on iso paikka ja minä vain pieni osa sitä, Kristina kertoo.

”Ymmärsin varhain, että maailma on iso paikka ja minä vain pieni osa sitä.”

Hän erikoistui Lähi-idän ja EU:n ulkopolitiikan kysymyksiin ja nappasi monen haluaman työn Ruotsin poliisihallituksen turvallisuuspoliittisena asiantuntijana.

– Päädyin alalle lähes sattumalta, kun sain 26-vuotiaana harjoittelupaikan poliisista. En missään vaiheessa ajatellut työtä omakseni.

Vuonna 2012 oli kuitenkin tiedossa parempaa: Kristina sai huippupestin Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyjistä, jossa hän teki terrorismin vastaista työtä.

– Se oli mahtava mahdollisuus – paperilla. Mutta en ole edelleenkään ihan varma, mitä olin siellä tekemässä. Työskentelytapa siellä ei toiminut.

Hyväpalkkainen huippu

Päivätyönsä rinnalla Kristina kirjoitti koko ajan. Jotta kustantamo saisi käsikirjoituksen ajoissa, hän otti kuuden viikon palkattoman vapaan saadakseen tekstinsä valmiiksi.

Töiden ja kirjoittamisen sovittaminen yhteen alkoi olla mahdotonta. Pahimmillaan Kristina nukkui yössä neljä tuntia.

– Se oli hirveää häsläystä. Tajusin, että töissä ollessani heitän hereilläoloaikaani hukkaan. Lisäksi en oikeastaan pitänyt työstäni. Minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin lopettaminen.

”Tajusin, että töissä ollessani heitän hereilläoloaikaani hukkaan.”

Aiemmin Kristina oli ollut vahvasti sitä mieltä, ettei lähtisi vakituisesta työstään. Tiukka työmoraali periytyi lapsuudenkodista.

– Itsestään on pystyttävä huolehtimaan. Sen takia olen tehnyt myös paljon töitä, enkä halunnut jättää turvallista toimeentuloa.

Työ taiteilijana ei takaa tasaista leipää. Mutta ruotsalaisen menestysdekkaristin tienestit kohosivat nopeasti.

– Rahatilanteeni on todella vakaa. Kirjailijan työ on hyvää rahaa, jos ihmiset haluavat lukea kirjojasi, Kristina sanoo.

– Jos teoksia ei lueta, sanotaan, että ihmiset eivät ymmärrä kirjailijaa. Totuus saattaa kuitenkin olla se, että ehkä kirjoja ei lueta, koska tekijä epäonnistui. Minä kirjoitan kirjoja, joita itse haluaisin lukea. Haluan viihtyä hyvän tarinan parissa kuten suurin osa muistakin.

”Rahatilanteeni on todella vakaa. Kirjailijan työ on hyvää rahaa, jos ihmiset haluavat lukea kirjojasi.”

Ihana, kamala yksinäisyys

Nyt, neljä vuotta irtisanoutumisensa jälkeen, Kristina asuu yksin sataneliöisessä neljän huoneen kerrostaloasunnossaan Tukholmassa. Päätöstään irtisanoutua hän ei ole katunut hetkeäkään. Kirjailija kertoo elävänsä mukavaa elämää: hän hengaa kavereidensa kanssa iltaisin ja kirjoittaa silloin, kun haluaa.

– Olen nykyään huomattavasti iloisempi ja rennompi, koska teen ainoastaan niitä asioita, joista pidän, Kristina sanoo.

– Olen todella tuottelias kirjoittaja, ja kollegani joskus jopa ihmettelevät tahtiani. Minusta siinä ei ole elämäntilanteeni huomioon ottaen mitään ihmeteltävää: minulla ei ole mitään muuta kuin kirjoittaminen.

Kristina uskoo, että lapsettoman sinkun on helpompi hypätä pois työelämästä kuin perheellisen.

– Uran vaihtaminen oli helppo päätös, koska minulla ei ole miestä tai lapsia. En ole vastuussa tekemisistäni kenellekään, joten voin halutessani olla kuusi viikkoa kiinni tekstissä yötä päivää.

”En ole vastuussa tekemisistäni kenellekään, joten voin halutessani olla kuusi viikkoa kiinni tekstissä yötä päivää.”

Vapaudellakin on kääntöpuolensa. Työhuoneen Kristina jakaa toisten freelancereiden kanssa, mutta toisinaan hän tuntee olonsa yksinäiseksi.

– Kun kotona ei ole ketään, koen oloni orvoksi. Vaikka viihdyn hyvin yksin, pidän siitä, että ympärilläni on ihmisiä.

Kohti iloa

Irtisanoutuminen ja hyppy unelma-­ammattiin ovat opettaneet Kristinalle paljon. Suurin opetus koko maailmasta tuli kuitenkin jo silloin, kun hän työskenteli viimeisessä päivätyössään.

– Maailman suurin ongelma on kommunikaation puute. Ihmisten, valtioiden ja organisaatioiden välillä on valtavia, perustavanlaatuisia eroja, joista ei osata keskustella edes samoilla käsitteillä. Siksi yhteistyö ja asioiden muuttaminen on todella hankalaa, kirjailija sanoo.

Irtisanoutuminen opetti sen, että arjessa tärkeintä on ilo.

– En halua tuntea, että päiväni on mennyt tehdessä jotain merkityksetöntä. Haluan tuntea iloa tekemästäni työstä, kun tulen illalla kotiin, Kristina pohtii.

”En halua tuntea, että päiväni on mennyt tehdessä jotain merkityksetöntä.”

– Minun ikäpolveni on ensimmäinen sukupolvi, joka voi tosissaan sanoa näin. Aiemmat sukupolvet ovat joutuneet miettimään paljon enemmän toimeentuloa, eikä oman halun mukaan ole voinut mennä. Siitä mahdollisuudesta pitäisi ottaa kaikki irti.

Aikaa väärässä ammatissa Kristina pitää tärkeänä kuten kaikkea muutakin kokemaansa. Uravaihdoksen jälkeen kirjailija ei ole haikaillut rajuja muutoksia elämäänsä. Hänelle loikka pois päivätyöstä ei ollut mullistava – siinä hän vain jätti osan elämästään pois satsatakseen intohimoonsa kunnolla.

– Steve Jobs totesi, ettei pidä tyytyä elämäänsä. Kannattaa mennä rohkeasti kohti uusia asioita. Se on hyvä neuvo, jonka mukaan yritän elää, Kristina sanoo.

– Mutta ei sanoja kannata noudattaa sokeasti. Kun löytää oman juttunsa, voi rauhoittua. Niin minullekin kävi: kun löysin oman juttuni, asetuin.

Tilaa Me Naisten uutiskirje, saat parhaat juttumme sähköpostiisi joka arkipäivä.

Kristina Ohlsson

Ruotsalainen kirjailija syntyi 2.3.1979 Kristianstadissa, Skånessa.

Asuu Tukholmassa.

Kirjoittanut yhdeksän romaania, tietokirjan ja neljä nuortenkirjaa.

Dekkari Lotus Blues julkaistiin suomeksi alkuvuodesta. Teoksen jatko-osa Mion Blues ilmestyy suomeksi lokakuussa.

Näyttelijä Ernest Lawsonin sketsihahmo Abdul Tuisku nousi lauantaina alkaneen Putouksen ennakkosuosikiksi. Mutta kuka Erkku oikeastaan on?

Lauantaina alkaneen uuden Putous-kauden tähdeksi nousi heti uusi näyttelijänimi: Ernest Lawson, 28. Ilta-Sanomien lukijat äänestivät ensimmäisen jakson perusteella ”Erkun” esittämän afrikkalais-rovaniemeläisen poptähden Abdul Tuiskun hahmokisan parhaaksi.

Mutta kuka Ernest oikeastaan on? Annetaan suurelle yleisölle vielä melko tuntemattoman tyypin itse vastata.

Ernest Lawson, kerro taustastasi?

– Olen 28-vuotias Oulunsalosta kotoisin oleva näyttelijä. Muutin suoraan lukiosta päästyäni Helsinkiin. Valmistuin viime vuonna kasvatustieteiden maisteriksi ja olen työskennellyt ala-asteen luokanopettajana.

– Perheeseeni kuuluvat äiti, isä ja kaksi nuorempaa sisarusta. Äitini on kotoisin Oulunsalosta ja isäni Afrikan Togosta. Menin vaimoni kanssa naimisiin vuosi sitten. Hän on maailman upein tyyppi. Hän on todella kannustava ja iloinen siitä, että olen saanut töitä myös näyttelijänä. Olemme olleet yhdessä kuusi vuotta. 

”Näyttelijänurani on ollut yhtä sattumankauppaa, mutta olen ainakin oppinut, että elämässä sattuma voi viedä pitkälle.”

Miten sinusta tuli näyttelijä ja miten päädyit Putoukseen?

– Elämäni on mennyt kolmessa vaiheessa. Junnuna urheilin ihan tosissani, mutta jossain vaiheessa musiikki vei sydämeni kokonaan. Luulin, että minusta tulee maailman paras rumpali. Kun pääsin yliopistoon, menin mukaan Ylioppilasteatteriin. Ensin ajattelin meneväni mukaan rumpaliksi, mutta sainkin näyttelijän roolin. Menin mukaan vähän läpällä. Nopeasti tajusin, että näytteleminen on maailman siisteintä.

– Siitä päädyin improvisaatioteatteri Kolinaan ja keväällä Sub-kanavalla Sub goes Kolina -sketsisarjaan. Sen jälkeen sain kutsun Putouksen koekuvauksiin. Näyttelijänurani on ollut yhtä sattumankauppaa, mutta olen ainakin oppinut, että elämässä sattuma voi viedä pitkälle.

Miten ajatus sketsihahmokilpailussa ennakkosuosikiksi nousseesta Abdul Tuistusta syntyi?

– Ajatus syntyi jo Putouksen koekuvauksissa, jossa piti kehitellä hahmo. En ollut varautunut siihen mitenkään, joten jouduin heittämään jotain hatusta. Ajatus Abdul Tuisku -nimisestä afrikkalais-suomalaisesta poptähdestä huvitti itseäni, joten päätin lähteä kehittämään hahmoa.

– Hahmossa kiehtoo eniten se, saako hänelle edes nauraa. Hän laukoo omituisia sananlaskuja, joissa yhdistyy musta huumori ja sympaattisuus. Positiivisuuden avulla häneltä voi ottaa vastaan vaikeitakin aiheita. Ehkä hänen avullaan ihmiset uskaltaisivat puhua enemmän tabuista.

Ernestin sketsihahmo Abdul Tuisku. Kuva: MTV3
Ernestin sketsihahmo Abdul Tuisku. Kuva: MTV3

Ihonväristäsi on jo Putouksessakin ehditty vitsailla. Saako suomalaisessa kulttuurissa nauraa ja tehdä huumoria ihonväristä?

– Tässä poliittisessa ilmastossa on hyvä kysymys, kuka saa nauraa ja kenelle. Minun huumorini on sellaista, että pyritään nauramaan itselle ja myös stereotypioille. Se on mielestäni oikein tehtynä valtavan hauskaa. Missään nimessä ihonvärini ei kuitenkaan saa olla ainoa asia, jota olen ja jolle nauretaan. Onneksi Putouksessa pääsee tekemään niin paljon eri juttuja. Toivottavasti näiden seitsemän viikon aikana unohtuu, että siellä ohjelmassa on musta mies näyttelemässä, ja vitsi sekä hauskuus tulevat ihan muusta.

Hahmosi muistuttaa paljon laulaja Antti Tuiskua. Hän toivotti somessa hahmollesi menestystä ja kommentoi sitä hyväksyvästi aihetunnisteilla huumorinkukka on kaunis kukka, elämä on ihanaa ja älä ota sitä vakavasti. Pelottiko Antin reaktio etukäteen?

– Ei oikeastaan, koska tein hahmon kaikella rakkaudella Anttia kohtaan. Olen suuri Antti-fani eikä tarkoituksenani ole oikeastaan edes imitoida häntä. Antti on ainoastaan hahmon esikuva, koska hän on se tyyppi, joka kaikille tulee mieleen, jos pitää nimetä suomalainen poptähti.

– En ole saanut Antilta henkilökohtaista palautetta hahmosta, mutta tietenkin huokaisin helpotuksesta, kun luin hänen kommenttinsa somesta. Onneksi hän ei ymmärtänyt hahmoa väärin.

Millaista palautetta olet muuten saanut hahmosta?

– Pelkästään kannustavaa. Kaverit ovat tietenkin kehuneet, mutta niitä en laske, koska ne ovat maksettuja kehuja. Somessa on tullut eteen kommentteja, että ihmiset ovat pudonneet penkiltä, koska naurattaa niin paljon.

”Kaverit ovat tietenkin kehuneet, mutta niitä en laske, koska ne ovat maksettuja kehuja.”

Moni suurelle yleisölle tuntematon näyttelijä on noussut Putouksesta megasuosioon, esimerkiksi Antti Holma. Tuleeko sinusta seuraava Antti Holma?

– Totta kai tämä on monessa mielessä ponnahduslauta. Esimerkiksi Aku Hirviniemi ja Riku Nieminen olivat monelle tuntemattomia, ja Putouksen jälkeen he ovat olleet kaikkialla. Toivon, että tämän jälkeen töitä riittää. Samalla kuitenkin rakastan Putouksen konseptia niin paljon, että olen superinnoissani ylipäätään siinä mukana olemisesta.

Mitä suuri yleisö ei vielä sinusta tiedä?

– Autokauppamaailma on menettänyt minussa ison kyvyn. Olen aina työskennellyt ihmisten kanssa myyjätyyppisissä hommissa esimerkiksi Hesen kassalla, Dressmanin myyjänä ja rippileirillä kesäteologina.

”Nukun kaikkialla kahviloista busseihin.”

– Lisäksi olen pahamaineinen päikkäreiden nukkuja. Nukun kaikkialla kahviloista busseihin. Olen monta kertaa joutunut vetämään rundin päätepysäkin kautta, koska olen nukkunut oman pysäkkini ohi. Rakastan päikkäreiden nukkumista yli kaiken. Kun sunnuntaina Putouksen jälkeinen pelko ja jännitys tiivistyivät euforiseksi oloksi, otin sohvalla tirsat.

Emilia Lahti kampanjoi sen puolesta, ettei parisuhdeväkivallasta enää vaiettaisi.

Sisututkija Emilia Lahti juoksee Uuden-Seelannin päästä päähän, noin 2400 kilometriä: 50 maratonin ultramatkaa joka päivä 50 päivän ajan. Matkan tarkoituksena on kiinnittää huomiota lähisuhdeväkivaltaan.

Emilia itse on kokenut väkivaltaisen parisuhteen. Hän kertoi kokemuksistaan muun muassa HSTV:n Arka paikka -ohjelmassa vuonna 2014. Lehti on opiskellut soveltavan positiivisen psykologian maisteriksi Pennsylvanian yliopistossa Yhdysvalloissa ja tekee nyt työtä suomalaisen sisun tutkijana. Sisu liittyy myös hänen omaan selviytymiseensä.

– Oli ehkä elämäni rohkein teko, kun uskalsin puhua kohtaamistani väkivallasta ääneen, Lahti kertoi Helsingin Sanomille.

Sisu for Silence -joukkorahoituskampanjassaan Emilia kertoo, ettei aluksi kertonut kokemastaan läheisilleen. Nyt hänen mielestään hiljaisuuden aiheen ympärillä on loputtava. Hänen mukaansa uhrien syyttely ja häpäisy on syvällä yhteiskunnan rakenteissa, ja uhrikin aistii sen jotenkin alitajuisesti, mikä on syynä vaikenemiseen.

–  Aluksi ajattelin, että tarinani oli poikkeus, mutta sain pian tietooni surulliset tilastot, Emilia Lahti kirjoittaa kampanjassaan.

Emilia on kertonut tarinansa myös Gloria-lehden jutussa, joka julkaistiin vuosi sitten.

”Aluksi ajattelin, että tarinani oli poikkeus.”

Nyt myös kansainvälinen, suosittu verkkosivusto Upworthy on noteerannut Emilian Sisu not Silence -kampanjan. Sivusto jakoi videon Emilian juoksumatkasta sosiaalisessa mediassa. Videota on katsottu Facebookissa jo lähes 900 000 kertaa.

Sinun täytyy olla kirjautunut Facebookiin nähdäksesi videon.

Skandinaaviset trendit ovat olleet kovaa valuuttaa viime vuosina, ja parhaillaan eletään hyggeilyn kultakautta. Mutta The Times tietää jo, mikä on seuraava, kuuma skanditrendi: sisu.

Donald Trumpin tiedottaja Sean Spicer lateli omiaan Trumpin virkaanastujaisten yleisömäärästä – ja tuli aloittaneeksi välittömästi meemitulvan.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin virkaanastujaisista muistetaan tällä hetkellä parhaiten se, miten paljon – tai vähän – väkeä tilaisuutta oli seuraamassa. Esimerkiksi CNN:n julkaisemat vertailukuvat osoittavat, että Trumpin perjantaisissa virkaanastujaisissa oli selkeästi vähemmän yleisöä kuin Barack Obaman ensimmäisissä virkaanastujaisissa vuonna 2009.

Yleisömäärä saattaisi olla melko merkityksetön yksityiskohta, ellei Trumpin tiedottaja Sean Spicer olisi vääristellyt totuutta. Esimerkiksi tällä Washington Postin videolla näkyy, miten Spicer selitteli ensimmäisenä työpäivänään lauantaina virkaanastujaisten yleisömäärää. Hän väitti valheellisesti, että kyseessä oli ”suurin yleisö, joka on koskaan seurannut virkaanastujaisia – piste.”

Trumpin neuvonantaja Kellyanne Conway puolestaan puolusteli Spiceriä NBC Newsin haastattelussa toteamalla, että Spicerin kommentit eivät olleet valheita vaan ”vaihtoehtoisia faktoja”. Selityksen kuultuaan NBC:n toimittaja Chuck Todd puuttui puheeseen ja totesi, että Spicerin sanomista viidestä asiasta neljä ei ollut totta – ja että vaihtoehtoiset faktat eivät ole faktoja vaan epätotuuksia.

Twitterissä vaihtoehtoisen faktan käsite otettiin heti käyttöön ja alettiin tehdä pilaa Trumpista ja hänen avustajistaan.

Mark Zohar arvuutteli, että karkkeja on kulhossa 1,5 miljoonaa, vaikkei siltä näytä – olihan virkaanastujaisissakin Spicerin mukaan 1,5 miljoonainen yleisö, vaikkei siltä näyttänyt. 
Jamie Todd Foreman arveli, että Spicer voisi väittää kaikkien Titanicin matkustajien nauttineen olostaan. 
Mitch Benn vitsaili, että Beatles kaikkine jäsenineen soitti virkaanastujaisissa, ja Trump aplodeerasi bändille valtavilla käsillään.
Andy Birss totesi, että Sean Spicerin mukaan ”valehtelevalta medialta” on jäänyt huomaamatta, että virkaanastujaispäivänä yleisölle oli jaettu miljoona näkymättövyysviittaa.
Benjamin Howard tuumi, että eiköhän Trump ole tappanut Hitlerinkin ihan omin käsin – kieroileva media vain ei raportoi siitä.

Vain elämää -kuvaukset vasta käynnistyvät, joten tässä on mainiota aikaa hieman spekuloida ohjelman tulevan kauden kuvioita.

Seuraavan Vain elämää -kauden artistit julkistettiin eilen sunnuntaina, ja tänään Nikke Ankara, Laura Voutilainen, Irina, Robin, Petra, Olli Lindholm ja Samu Haber suuntasivat Espanjaan ohjelman kuvauksiin.

Kuten tavallista, ohjelman artistikokoonpano herättää keskustelua ja mielipiteitä – eikä kritiikiltäkään voi välttyä.

Vielä emme kuitenkaan tiedä juuri mitään, mutta odotuksia on paljonkin. Kuka laulaa legendaarisen Joutsenlaulun? Miltä kuulostaisi Frontside Ollie Olli Lindholmin jämäkästä haara-asennosta esitettynä?

Vastaa pieneen Vain elämää -kyselyymme ja kerro, mitä odotat uudelta kaudelta – mitä kappaleita haluat kuulla ja kenen päivänä veikkaat kyynelten valuvan? Tulokset päivittyvät sitä mukaa kuin niitä tulee, joten saat tietää heti, ovatko muut kanssasi samaa mieltä.

Mitä muita ajatuksia tuleva kausi herättää? Kerro jutun kommenttiosiossa!