Haaveesta ja rakkaasta harrastuksesta tuli lopulta Kristinalle työ.

Kristina Ohlsson päätyi täysipäiväiseksi kirjailijaksi sanouduttuaan irti huipputyöstään. Olen huomattavasti iloisempi ja rennompi, koska teen vain asioita joista pidän, hittidekkaristi sanoo.

Viisi sisarusta pelasi jalkapalloa ja kävi kuvataidekerhoissa, mutta pieni Kristina Ohlsson kahlasi läpi kirjan toisensa jälkeen. Tarinat maailmasta kiehtoivat niin paljon, että tyttö jäi vapaaehtoisesti leikkien ulkopuolelle.

Osaksi oli pakkokin. Kristinalla todettiin syntyessä vakava sydänvika, joka esti riehakkaat leikit pienen ruotsalaiskaupungin pihoilla.

Ensimmäiseen leikkaukseensa Kristina joutui jo sylivauvana. Seuraavassa operaatiossa kuusivuotiaana hän sai perheen helpotukseksi terveytensä takaisin. Rakkaus kirjoihin säilyi. Samassa tahdissa lukemisen kanssa Kristina kirjoitti novelleja ja lastenkirjojen raakileita.

– Minulla ei ole koskaan ollut muita harrastuksia kuin kirjoittaminen. Olen aina käyttänyt kaiken vapaa-aikani siihen, Kristina, 37, kertoo.

Mahtavaa paperilla

Nyt intohimosta on tullut Kristinalle työ. Virallisesti hänestä tuli kirjailija vuonna 2008, kun esikoisteos Nukketalo julkaistiin. Kokopäiväiseksi kirjailijaksi Kristina päätti ryhtyä neljä vuotta sitten. Sen jälkeen tahti on ollut kova: vuosina 2014 ja 2015 ilmestyi kolme teosta, ja tänä vuonna lukijoiden käsiin päätyy kaksi hänen romaaniaan. Uusin teos, dekkarisarjan jatko-osa Mion Blues ilmestyy suomeksi lokakuussa.

Ennen hyppäämistä unelma-ammattiinsa Kristina kolusi läpi työmaailman, joka ei sopinut hänelle lainkaan. Heti lukion jälkeen Kristina pääsi opiskelemaan yliopistoon politiikantutkimusta.

– Lapsuudenkodissani isä puhui paljon politiikasta asiantuntevaan sävyyn, vaikka ei ollut yliopistoihminen. Ymmärsin varhain, että maailma on iso paikka ja minä vain pieni osa sitä, Kristina kertoo.

”Ymmärsin varhain, että maailma on iso paikka ja minä vain pieni osa sitä.”

Hän erikoistui Lähi-idän ja EU:n ulkopolitiikan kysymyksiin ja nappasi monen haluaman työn Ruotsin poliisihallituksen turvallisuuspoliittisena asiantuntijana.

– Päädyin alalle lähes sattumalta, kun sain 26-vuotiaana harjoittelupaikan poliisista. En missään vaiheessa ajatellut työtä omakseni.

Vuonna 2012 oli kuitenkin tiedossa parempaa: Kristina sai huippupestin Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyjistä, jossa hän teki terrorismin vastaista työtä.

– Se oli mahtava mahdollisuus – paperilla. Mutta en ole edelleenkään ihan varma, mitä olin siellä tekemässä. Työskentelytapa siellä ei toiminut.

Hyväpalkkainen huippu

Päivätyönsä rinnalla Kristina kirjoitti koko ajan. Jotta kustantamo saisi käsikirjoituksen ajoissa, hän otti kuuden viikon palkattoman vapaan saadakseen tekstinsä valmiiksi.

Töiden ja kirjoittamisen sovittaminen yhteen alkoi olla mahdotonta. Pahimmillaan Kristina nukkui yössä neljä tuntia.

– Se oli hirveää häsläystä. Tajusin, että töissä ollessani heitän hereilläoloaikaani hukkaan. Lisäksi en oikeastaan pitänyt työstäni. Minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin lopettaminen.

”Tajusin, että töissä ollessani heitän hereilläoloaikaani hukkaan.”

Aiemmin Kristina oli ollut vahvasti sitä mieltä, ettei lähtisi vakituisesta työstään. Tiukka työmoraali periytyi lapsuudenkodista.

– Itsestään on pystyttävä huolehtimaan. Sen takia olen tehnyt myös paljon töitä, enkä halunnut jättää turvallista toimeentuloa.

Työ taiteilijana ei takaa tasaista leipää. Mutta ruotsalaisen menestysdekkaristin tienestit kohosivat nopeasti.

– Rahatilanteeni on todella vakaa. Kirjailijan työ on hyvää rahaa, jos ihmiset haluavat lukea kirjojasi, Kristina sanoo.

– Jos teoksia ei lueta, sanotaan, että ihmiset eivät ymmärrä kirjailijaa. Totuus saattaa kuitenkin olla se, että ehkä kirjoja ei lueta, koska tekijä epäonnistui. Minä kirjoitan kirjoja, joita itse haluaisin lukea. Haluan viihtyä hyvän tarinan parissa kuten suurin osa muistakin.

”Rahatilanteeni on todella vakaa. Kirjailijan työ on hyvää rahaa, jos ihmiset haluavat lukea kirjojasi.”

Ihana, kamala yksinäisyys

Nyt, neljä vuotta irtisanoutumisensa jälkeen, Kristina asuu yksin sataneliöisessä neljän huoneen kerrostaloasunnossaan Tukholmassa. Päätöstään irtisanoutua hän ei ole katunut hetkeäkään. Kirjailija kertoo elävänsä mukavaa elämää: hän hengaa kavereidensa kanssa iltaisin ja kirjoittaa silloin, kun haluaa.

– Olen nykyään huomattavasti iloisempi ja rennompi, koska teen ainoastaan niitä asioita, joista pidän, Kristina sanoo.

– Olen todella tuottelias kirjoittaja, ja kollegani joskus jopa ihmettelevät tahtiani. Minusta siinä ei ole elämäntilanteeni huomioon ottaen mitään ihmeteltävää: minulla ei ole mitään muuta kuin kirjoittaminen.

Kristina uskoo, että lapsettoman sinkun on helpompi hypätä pois työelämästä kuin perheellisen.

– Uran vaihtaminen oli helppo päätös, koska minulla ei ole miestä tai lapsia. En ole vastuussa tekemisistäni kenellekään, joten voin halutessani olla kuusi viikkoa kiinni tekstissä yötä päivää.

”En ole vastuussa tekemisistäni kenellekään, joten voin halutessani olla kuusi viikkoa kiinni tekstissä yötä päivää.”

Vapaudellakin on kääntöpuolensa. Työhuoneen Kristina jakaa toisten freelancereiden kanssa, mutta toisinaan hän tuntee olonsa yksinäiseksi.

– Kun kotona ei ole ketään, koen oloni orvoksi. Vaikka viihdyn hyvin yksin, pidän siitä, että ympärilläni on ihmisiä.

Kohti iloa

Irtisanoutuminen ja hyppy unelma-­ammattiin ovat opettaneet Kristinalle paljon. Suurin opetus koko maailmasta tuli kuitenkin jo silloin, kun hän työskenteli viimeisessä päivätyössään.

– Maailman suurin ongelma on kommunikaation puute. Ihmisten, valtioiden ja organisaatioiden välillä on valtavia, perustavanlaatuisia eroja, joista ei osata keskustella edes samoilla käsitteillä. Siksi yhteistyö ja asioiden muuttaminen on todella hankalaa, kirjailija sanoo.

Irtisanoutuminen opetti sen, että arjessa tärkeintä on ilo.

– En halua tuntea, että päiväni on mennyt tehdessä jotain merkityksetöntä. Haluan tuntea iloa tekemästäni työstä, kun tulen illalla kotiin, Kristina pohtii.

”En halua tuntea, että päiväni on mennyt tehdessä jotain merkityksetöntä.”

– Minun ikäpolveni on ensimmäinen sukupolvi, joka voi tosissaan sanoa näin. Aiemmat sukupolvet ovat joutuneet miettimään paljon enemmän toimeentuloa, eikä oman halun mukaan ole voinut mennä. Siitä mahdollisuudesta pitäisi ottaa kaikki irti.

Aikaa väärässä ammatissa Kristina pitää tärkeänä kuten kaikkea muutakin kokemaansa. Uravaihdoksen jälkeen kirjailija ei ole haikaillut rajuja muutoksia elämäänsä. Hänelle loikka pois päivätyöstä ei ollut mullistava – siinä hän vain jätti osan elämästään pois satsatakseen intohimoonsa kunnolla.

– Steve Jobs totesi, ettei pidä tyytyä elämäänsä. Kannattaa mennä rohkeasti kohti uusia asioita. Se on hyvä neuvo, jonka mukaan yritän elää, Kristina sanoo.

– Mutta ei sanoja kannata noudattaa sokeasti. Kun löytää oman juttunsa, voi rauhoittua. Niin minullekin kävi: kun löysin oman juttuni, asetuin.

Tilaa Me Naisten uutiskirje, saat parhaat juttumme sähköpostiisi joka arkipäivä.

Kristina Ohlsson

Ruotsalainen kirjailija syntyi 2.3.1979 Kristianstadissa, Skånessa.

Asuu Tukholmassa.

Kirjoittanut yhdeksän romaania, tietokirjan ja neljä nuortenkirjaa.

Dekkari Lotus Blues julkaistiin suomeksi alkuvuodesta. Teoksen jatko-osa Mion Blues ilmestyy suomeksi lokakuussa.

Onhan se nyt melkoista. Nimittäin, että vuoden toistaiseksi tinkimättömimmän diskoilusession tarjoavat seitsemänkymppiset veteraanit.

Blondien 11. albumilta Pollinatorilta löytyy kaikki, mikä teki yhtyeestä hittikoneen 1970- ja 80-lukujen taitteessa: kiihkeää ja nopeatempoista pophurmosta, joka kimaltelee kuin vastaimuroitu diskopallo sekä suorastaan törkeän tarttuvia melodioita.

71-vuotiaan laulaja Debbie Harryn karismaattinen ääni huokuu hedonismia jokaisella henkäyksellä.

Albumin räjähtävä energia kumpuaa sen nerokkaasta tekotavasta. Yhtye antoi ihailemilleen artisteille, joiden tiesivät olevan Blondie-faneja, tehtäväksi kirjoittaa yhtyeelle nipun biisejä.

Levyn kansitaidekin on kuin 1970-luvun lopulta.

Unelmatoimeksianto palautti Blondien kertaheitosta musiikillisesti takaisin suuruuden aikoihinsa yli 35 vuoden taakse. Kuuntele vaikka The Smithsin entisenä kitaristina tunnetun Johnny Marrin kynäilemä My Monster. Kappale paukkuu uuden aallon rockin ja diskon kohtaamispisteessä niin, että jytisee.

Uusvanhan estetiikan hengen mukaisesti levyn kansitaidekin on kuin 1970-luvun lopulta.

Jos etsimällä etsii jonkinlaista säröä vuosimallin 2017 Blondien kultapölyn peittämään pintaan, sellainen saattaisi olla Harryn estottoman nuorekkaat tekstit. Silloin täytyy vain nöyrtyä ja muistaa tosiasia; Blondie oli alun perinkin vain väline eskapismille ja pakenemiselle opiskelijasolun ankeasta arjesta.

Blondie: Pollinator

(Sony)

 

Elli näyttää heleältä sopraanolta, mutta kuulostaa tummalta bassolta.

Bichon frisé Elli tuli muusikko Antti Ketoselle syntymäpäivälahjana. Neljänsuoran solisti on pannut merkille, että Ellilläkin on musiikkikorvaa. Isäntä on selannut netissä videoita, miten koiraa voisi opettaa laulamaan.

Pari biisiä kolahtaa Elliin parhaiten ja sytyttää sen laulamaan. Kun Antti hyräilee Mansikkaa ja valkoapilankukkaa tai Lapsella vain voi silmät niin loistaa, Elli yhtyy lauluun uristen. Sen lauluääni on möreämpi kuin siro ulkomuoto antaisi olettaa.

Katso videolta, kuinka Elli laulaa!

2998749

Lue lisää Ellistä ja muista julkkiskoirista Me Naisten numerosta 21/2017. Tuoreen digilehden voit lukea täällä.

En siedä hömppää urheilussa, tiivistää koomikko Ulla Virtanen liikuntafilosofiansa.

Harrastan liikuntaa monipuolisesti sekä työni takia että saavuttaakseni haaveeni spagaatista 90-vuotiaana. En siis ole vielä lähelläkään spagaattia, mutta jospa yhdeksänkymppisenä sitten.

Menin eräänä iltana joogaamaan uudelle salille. Odotin kunnon kuumaa joogaa. Reisilihakseni tulisivat venyessään huutamaan kuin Miss Dominan käsittelyssä.

Toisin kävi. Löysin itseni makaamasta lattialta. Panhuilumusiikki säesti kertomusta siitä, kuinka pinkki chakra leijailee häpyluuni yllä. Minun tehtäväni olisi hengittää chakra lempeäksi. Sen sijaan lakkasin hengittämästä kokonaan pelkästä ärsyyntymisestä, ja chakrani menivät henkiseen kramppiin.

En siedä hömppää urheilussa. Sen sijaan, että kuvittelen kaiken maailman auroja, haluan konkreettisesti tuntea, kuinka jäykistyneet lihakseni paukahtelevat notkeammiksi. Tai ainakin paukahtelevat.

Haluan kokea hierojalla ruumiinosien toisistaan irrottamiset ja kotona hivelemiset – enkä toisinpäin.

Joskus hempeily saa minut jopa kapinalliseksi. Jos tunnilla kehotetaan meditoimaan ajatukset pois, kapinoin ja mietin kiusallanikin kaikkea turhaa iltapalaideoista Lumikin kääpiöiden nimiin. Kieltämättä tämä on ihan yhtä hölmöä kuin vanhemman neuvoja vastaan kapinoivan teinin kulkeminen ilman pipoa paukkupakkasella.

Joogan jälkeen menin hierontaan. Makasin jo mahallani pöydällä, kun hieroja sanoi, että hänestä kovakouraisella hieronnalla ei saa mitään hyvää aikaiseksi. Vain hellät otteet auttavat. Onneksi olin jo naama hierontapöydän aukossa, sillä ilmeeni vääntyi turhautuneeseen irvistykseen. Haluan kokea hierojalla ruumiinosien toisistaan irrottamiset ja kotona hivelemiset – enkä toisinpäin.

Olen suorittamisnauttija. Nautin tuloksista, nautin konkretiasta, siis elämässä ylipäätäänkin. En jaksa kuunnella höpinöitä chakroista ja jumalista ja muista ulkoistetuista asioista. Minusta elämä on nautittavinta, kun se on sitä, mitä se on.

Kuulostanko hellyyteen kyvyttömältä nihilistiltä? Ehkä.

Kun kuuntelen kehoani, se kertoo, mikä osa on kipeä ja jumissa, onko nälkä, kylmä vai vitamiinin puute.

Tosin hämmentävän usein kehoni väittää minulle, miten hyvän oloni ehdoton edellytys on litra manteli-kinuskijäätelöä, ämpäri popcornia ja tv-sarjamaraton.

Kuulostanko hellyyteen kyvyttömältä nihilistiltä? Ehkä. Olen kyllä vanhemmiten opetellut suorittamaan vähemmän. Tosin sillä tuloksella, että saatan saada itseni kiinni vähemmän suorittamisen suorittamisesta.

Minulle kehonhuollossa on kyse sellaisten asioiden tekemisestä, jotka tuottavat nautintoa. Jos se on liikunnan suorittamista pohjoiskoreamaisella otteella ja siihen päälle selän hieromista perunanuijalla, niin miksipä ei.

Kaikki Me Naisten kolumnit löydät täältä.

Eevi Teittinen seurustelee nykyään vapaaottelija Teemu Packalénin kanssa.

Fitnessurheilija Eevi Teittinen, 28, on julkaissut ensimmäisen yhteiskuvan uuden miesystävänsä, vapaaottelija Teemu Packalénin, 30, kanssa. Eevi vahvisti toukokuun alussa Iltalehdelle, että hän ja Teemu seurustelevat.

– Aika jees! Eevi on kirjoittanut kuvatekstiin.

 

Aika jees💓 @tepack #dinner #hbd #allgoodeverything

Henkilön Eevi Teittinen/Minifitness (@eeviteittinen) jakama julkaisu

”Aloimme vaan jutella ja keskustelun kautta se on sitten lähtenyt. Minulla on tästä tosi hyvä fiilis, katsotaan nyt rauhassa”, Eevi kommentoi suhdetta Ilta-Sanomille toukokuun alussa.

Teemu on Suomen yksi kovimmista vapaaottelijoista. Hänellä on sopimus arvostetun Ultimate Fighting Championship -organisaation kanssa. 

Eevi seurusteli aikaisemmin pitkään räppäri Uniikin eli Dan Tolppasen kanssa. He suunnittelivat häitään tälle kesälle, mutta suhde päättyi kesällä 2016.

– Kyllähän ero oli tosi kova paikka. Uskon, että se olisi kenelle tahansa tosi kova paikka. Itsensä uudelleen kasaaminen ja oman elämän ja arjen luominen muuttui tosi, tosi paljon, Eevi pohti pitkän ihmissuhteen päättymistä Radio Aallon haastattelussa huhtikuussa.