Uskalla luopua vanhasta.

Rakkaus

Historiallinen vuosi on alkamassa kaikille leijonille, mutta erityisesti niille, jotka ovat kesän alussa vielä sinkkuja. Jos alkuvuosi­ on ihmissuhde­rintamalla rauhallinen, vauhti kiihtyy kesää kohti.

Jupiter on saapumassa merkkiin lahjojen kera 16.7. ja antaa mahdollisuuden tavoitella onnea elokuulle 2015 saakka. Osa leijonista haluaa hengittää entistä vapaammin, jolloin kuristava parisuhde joutuu suurennuslasin alle.

Seitsenvuotiskriisi puristaa 7.8. jälkeen syntyneiden rakkauselämää ja tuo tuplasti kriittisyyttä parisuhteen arkeen. Elokuun ensimmäisen viikon leijonat ovat vuoden aikana erityisen onnekkaita.

Sosiaalisesti vilkkaimmat jaksot ovat toukokuussa ja 16.11.–10.12. Romantiikka kukkii erityisesti 12.8.–5.9.

Työ ja raha

Elokuun ensimmäisen viikon leijonat saavat vuoden upeimmat mahdollisuudet menestyä. 7.8. jälkeen syntyneet päättävät työelämässään yhden­ jakson. Uudet ovet aukeavat­ erityisesti syyskuusta alkaen. Onko aika vaihtaa työtä, perustaa­ yritys tai jäädä eläkkeelle? Heinäkuussa syntyneiden hyvät työuutiset osuvat ajalle 16.7.–31.8. Sen sijaan 4.–24.10. on huono aika allekirjoittaa työsopimus.

Hyvinvointi

Ennen 6.8. syntyneet ovat käyneet läpi melkoisen mankelin kuluneen vuoden aikana. Nyt on mahdollisuus vaalia terveyttä. 7.8. jälkeen syntyneet uuvuttavat­ itsensä työllä. Reistaileva terveys kertoo omien tarpeiden laiminlyömisestä. Vuoden jälkimmäinen puolisko houkuttelee leijonia hemmotteluun.

Vuoden 2014 vuosihoroskoopista julkaistaan kaksi tähtimerkkiä päivässä. Kaikki ennustukset ovat luettavissa torstaina 9.1.2014.

Katso astrologi Satu Ruotsalaisen laatimat vuoden 2016 horoskoopit kaikille merkeille täältä!

Oinas 21.3.–21.4.

Tänä vuonna oinaan kannattaa olla rohkea uusien valintojen edessä. Lue horoskooppi.

Härkä 21.4.–22.5.

Härkä menestyy kovalla työllä. Lue horoskooppi.

Kaksonen 22.5.–22.6.

Neuvo kaksoselle: ole päättäväinen siinä, mitä teet. Lue horoskooppi.

Rapu 22.6.–22.7.

Ravun kannattaa hyödyntää tänä vuonna korkea viretasonsa. Lue horoskooppi.

Leijona 22.7.–23.8.

Leijona, pidä varasi. Älä provosoidu kritiikistä. Lue horoskooppi.

Neitsyt 23.8.–23.9.

Neitsyt haparoi tänä vuonna uuden ja vanhan välillä. Lue horoskooppi.

Vaaka 23.9.–23.10.

Vaaka pääsee nyt loistamaan taidoillaan. Lue horoskooppi.

Skorpioni 23.10.–22.11.

Harkitse riskinottoa erityisen tarkkaan, skorpioni! Lue horoskooppi.

Jousimies 23.11–23.12.

Jousimies, nyt ei ole aika hätiköidä tärkeissä päätöksissä. Lue horoskooppi.

Kauris 23.12.–21.1.

Kauriin kannattaa nyt hoitaa talouttaan huolellisesti. Lue horoskooppi.

Vesimies 21.1.–20.2.

Vesimies, panosta tänä vuonna laadukkaaseen vapaa-aikaan. Lue horoskooppi.

Kalat 20.2.–21.3.

Kalat voisivat miettiä, mistä voivat tänä vuonna luopua. Lue horoskooppi.

Astrologi Satu Ruotsalainen toivoo kalojen miettivät, mistä voisi tänä vuonna luopua.

Rakkaus & ihmissuhteet

Kala panostaa alkuvuodesta parisuhteen yhteisiin harrastuksiin. Sinkkukalan mielitietty löytyy sukelluskurssilta, jääkiekko-ottelun katsomosta tai joogatunnilta. Kalan romanttinen puoli on parhaimmillaan 12.3.–5.4. Mukavat kevättapahtumat, kurssit, messut tai konsertit saavat tällöin kalan liikkeelle. 27.2.–5.3. syntyneet suuntaavat mielellään kaukomaille tai irrottautuvat harmaasta arjesta. Rakkauselämässä on välillä enemmän fantasiaa kuin todellisuutta. Seitsenvuotiskriisi tömäyttää etenkin 1.–9.3. syntyneiden jalat maan kamaralle.

Työ & raha

Helmikuiset rakentavat viime vuoden työhaasteiden jälkeen itselleen mieleistä työnkuvaa, joten alkuvuosi lähtee vauhdikkaasti liikkeelle. Loppukevään kohdalla, 18.4.–27.5., aikataulujen muutokset, peruuntumiset tai muut esteet hidastavat harmittavasti työtahtia. 1.–9.3. syntyneet taistelevat hankalan työnantajan tai liian suuren työmäärän keskellä.

Hyvinvointi & terveys

Seitsenvuotiskriisi tarkistaa tehokkaasti, miten kala on viime vuosina itseään hoitanut. Jos laiskottelupäiviä on ollut liikaa, on aika pysähtyä ja tarkastella huonon kunnon syitä. 27.2.–5.3. syntyneet kokevat vireystilan olevan ajoittain kadoksissa. 1.–9.3. syntyneet saavat todeta stressin fyysiset vaikutukset. Tammi–helmikuun vireystila sopii hiihdon ystäville, 29.6.–2.8. maratonintoilijat ovat puolestaan vedossa.

Julkaisemme 1.1. alkaen joka päivä yhden tähtimerkin oman vuosihoroskoopin 2016.

Lue päivän horoskooppi täältä.

Astrologi Satu Ruotsalainen kehottaa vesimiehiä panostamaan laadukkaaseen vapaa-aikaan.

Rakkaus & Ihmissuhteet

Vesimiehen alkuvuosi on rakkausrintamalla lupaava. Ihmissuhteissa on talviloman aikaan erityistä lämpöä ja hehkua, sinkuilla kiikarissa on mielenkiintoinen yksilö. Myös koulujen päättäjäisten aikaan osuva jakso on vesimiehen sosiaalisen elämän kannalta vilkasta. Toukokuun lopun tunnelma säilyy aina juhannuksen alusviikolle saakka. Syksyllä jää enemmän aikaa ihmissuhteille ja harrastukselle. Loppuvuosi 7.12. jälkeen tulee lämmittämään sekä vanhaa että uutta kumppanuutta.

Työ & Raha

Loppuvuoden 2015 tahti vaihtuu alkuvuoden kohdalla huomattavasti leppoisammaksi. Vaikka energiatasot eivät nousekaan alkuvuoden kohdalla huippulukemiin, ideoita ja ajatuksia sinkoilee erityisesti 14.2.–5.3. Rauhallisen kesän jälkeen vesimies lähtee ladatuilla akuilla syksyyn. Loppuvuodesta on mahdollisuus kerätä kunniaa ja mainetta, raha tulee siinä sivussa. 10.–15.2. syntyneet lähtevät rohkeimmin uudistamaan työtään ja toteuttamaan unelmiaan.

Hyvinvointi & Terveys

Vesimies ei kuulu niihin merkkeihin, joissa terveyshaasteet olisivat päällimmäisinä. Parhaimmat ajanjaksot akkujen lataamiseen osuvat koulujen hiihtolomien ja joulunalusviikkojen kohdalle.

Julkaisemme 1.1. alkaen joka päivä yhden tähtimerkin oman vuosihoroskoopin 2016.

Lue päivän horoskooppi täältä.

Astrologi Satu Ruotsalainen kehottaa kaurista hoitamaan talouttaan huolellisesti.

Rakkaus & Ihmissuhteet

Vaikka kauriin alkuvuosi ei ole suotuisa työrintamalla, ihmissuhteissa menee paremmin. 23.1.–16.2. on hyvä hetki panostaa talvilomaan ja siinä samalla parisuhteeseen. Sinkkukauriin romanttiset toiveet ovat korkealla. 7.1. jälkeen syntyneet kauriit ovat uudistusmielisiä: toinen vaihtaa kumppania, toinen työnantajaa tai harrasteryhmää. Kuun vaihteessa syntyneet panostavat enemmän henkiseen kumppanuuteen. Elokuu on vapaa-ajan ja ihmissuhteiden kannalta parasta aikaa.

Työ & Raha

Joulukuisella kauriilla on selkeämmät sävelet työn suhteen, tammikuinen miettii vielä, mikä minusta tulee isona. Erityisesti 7.10. jälkeen syntyneillä on tarve mitata arvoaan työmarkkinoilla. Työt eivät etene toivotulla tavalla tammikuun alun jälkeen, kauris kokee vetävänsä kivirekeä perässään. Onneksi 26.1.–13.2. puhaltaa mukava myötätuuli.

Hyvinvointi & Terveys

Kauris ei ole vuoden aikana tulilinjalla terveytensä vuoksi. Oma rooli liittyy enemmänkin muiden auttamiseen ja tukemiseen.

Julkaisemme 1.1. alkaen joka päivä yhden tähtimerkin oman vuosihoroskoopin 2016.

Lue päivän horoskooppi täältä.