Töissä tosin saa varautua haasteisiin. Kuva: Imaxtree
Töissä tosin saa varautua haasteisiin. Kuva: Imaxtree

Panosta etenkin syksyyn ja loppuvuoteen.

Rapu 22.6.–22.7.

Rakkaus: Ennen 7.7. syntyneet ovat käyneet viime vuosina suuria muutoksia läpi, joten seesteisyys tuntuu etenkin alkuvuoden kohdalla erityisen tervetulleelta. Hyvä parisuhde porskuttaa eteenpäin keväänkin kuluessa, mutta pitkään vaakalaudalla elänyt kumppanuus joutuu testiin etenkin maaliskuun aikana. Kesäkuun ja heinäkuun ensimmäisen puoliskon kohdalla parisuhteen yhteinen tekeminen korostuu, vuoden romanttisin jakso osuu koko merkin osalta 31.7.–26.8. Loppuvuoden hehkeimmät kokemukset näkyvät marraskuulla, marraskuun toinen viikko sopii upean matkan, kihlajaisten tai hääjuhlan ajankohdaksi.

Kevään kuluessa työilmapiiri tuo haasteita.

Työ ja raha: Jos loppuvuosi 2016 ja vuodenvaihde tuottivat työn ja talouden suhteen pettymyksiä, 8.1. jälkeen ahkeruus palkitaan, tammikuu on yksi vuoden energisimmistä kuukausista. Kevään kuluessa työilmapiiri tuo haasteita, etenkin 4.3. jälkeen alkava kuukauden jakso kysyy rautaista tahtoa. Vuoden tuotteliain jakso osuu kesäkuisten osalta 4.6.–18.6. ja heinäkuisten tarmonpuuska alkaa juhannukselta ja kestää parhaimmillaan 20.7. saakka, tuoko kesätyö tai mukava harrastus kaivattuja lisätuloja? Ennen 8.7. syntyneet ovat onnekkaita loppuvuoden opiskelupaikkojen, virkojen, palkankorotusten tai bonusten jaossa, 10.10. jälkeen loppuvuoden kulussa on luvassa onnenpotkuja myös raha-asioissa.

Hyvinvointi: Vuoden 2017 terveysremontti koskee erityisesti 12.7. jälkeen syntyneitä. Hammasremontti, polvitähystys tai selän kuntoutus vaatii aikaa ja vaivaa, osa innostuu uudesta dieetistä tai meditaatioharrastuksesta. Loppuvuosi aloittaa rapujen historiassa mukavan jakson, joka kannustaa opiskelemaan, matkustamaan ja panostamaan omaan hyvinvointiin.

Vesimies, romanttinen puolesi on nyt parhaimmillaan!

Taivaankansi tukee toimiasi lähes koko kesän. Panosta ihmissuhteisiin muiden tehtävien rajoissa. Et ota painetta aikatauluista tai muiden vaatimuksista, luovit tilanteissa diplomaattisilla kyvyilläsi. Romanttinen puolesi on parhaimmillaan 5.7. jälkeen.

Heinäkuussa sosiaalinen luonteesi koettelee kumppanisi ymmärrystä, kun kohdennat intohimosi harrastukseen tai ystäväpiirin kesäpäiviin. Tunnekäyrä on huipussaan 10.–12.7.

Kesämatkat toimivat inspiraation lähteenä etenkin 2.–12.2. syntyneille, sinkkuvesimiehen kesäromanssi voi syttyä juuri matkalla. Loppukesä on stressialttiimpi, silloin parisuhteessa tulee kädenvääntöä.

Kesän tunne-elämän parhaat jaksot ovat vielä edessä.

Jos olet syntynyt ennen 13.3., kesäsi kulkee kepeästi. Olet ihmissuhteissasi joustava ja toimit suodattimena myös muiden erimielisyyksissä.

Merkkiin osunut seitsenvuotiskriisi jatkuu vielä 13.3. jälkeen syntyneillä. Pienet haasteet ja ongelmat heijastuvat parisuhteeseen, ja juhannusjuhlissa tunnelma saattoi olla kireä. Liikaa voimia vievä parisuhde tulee helposti päätökseensä.

Sosiaalinen elämä on kaloille parhaimmillaan 31.7. jälkeen. Elokuu tuo tullessaan juhlia ja tapahtumia, joissa etenkin sinkkukala viihtyy hyvin. Tunne-elämän parhaat jaksot osuvat kausiin 15.–17.6., 12.–14.7. sekä 9.–11.8.

Kauriiden loppukesästä on tulossa rauhallinen.

Joulukuisen kauriin kiivastempoinen kesäjakso päättyi juhannuksena. Silloin kiistat roskien viemisestä tai lasten hoidosta helpottivat, ja leppoisa lomatunnelma pehmittää ihmissuhteita.

Tammikuiset kauriit pääsivät juhannuksen alla nauttimaan mukavasta seurasta. Seuran valinta on edelleen kuitenkin tärkeää, sillä ärsyyntymiskynnys on matalalla aina 20.7. saakka. Etenkin tammikuun alkupuolella syntyneillä räiskyy parisuhteissaan.

Loppukesä on lähes kaikille kauriille rauhallinen, ainostaan merkin viimeisellä viikolla syntyneillä levottomuus tai sinkkuelämän yksitoikkoisuus aiheuttaa ylimääräistä tempoilua. Kesän tunne-elämän kohokohdat osuvat ajanjaksoille 8.–10.7. ja 4.–6.8.

Jousimiehen kesän tunne-elämän huippuhetket lähestyvät.

13.12. jälkeen syntyneiltä seitsenvuotiskriisi kysyy kärsivällisyyttä ja tahtoa ylittää hankaluudet, moni parisuhde on käymistilassa. Sinkkujouskari on erityisen kriittinen ihmissuhdevalinnoissaan.

Kriisin ja elämänmuutoksen juuri läpikäyneet jousimiehet arvostavat kesän kulussa turvallisuutta ja vakautta. Alkukesä on romantiikan saralla rauhallinen, juhannuksena tulee oman ajan ja tilan tarve.

Jousimiehen kesän mukavin jakso alkaa 20.7. jälkeen. Yhteinen kesäharrastus tai perhejuhlat luovat loppukesään yhteenkuuluvuuden tunnetta. Kesän tunne-elämän huippuhetket osuvat aikaan 5.–7.7. ja 1.–3.8., jolloin eksoottiset matkat toimivat jousimiehen romantiikan lähteinä.