Konmarin pystyviikkausopin juju on siinä, että kaikki on kerralla näkyvissä ja tilaa säästyy. Kuvat: Satu Kemppainen ja Piia Arnould
Konmarin pystyviikkausopin juju on siinä, että kaikki on kerralla näkyvissä ja tilaa säästyy. Kuvat: Satu Kemppainen ja Piia Arnould

Marittamiseen hurahtaneet Mirva ja Marika luopuivat päiväkirjoista ja polttivat valokuvatkin takassa.

Viime keväänä Mirva Kangas, 29, tarttui pahvilaatikkoon, jonka moni pelastaisi ensimmäisenä palavasta talosta. Laatikko oli täynnä muistoja – kortteja, kirjeitä, päiväkirjoja, vanhoja muistiin kirjoitettuja tekstiviestejä.

Tärkeät rakkauskirjeet saivat jäädä, teinivuosien päiväkirjat lähteä. Ne olivat ahdistaneet jokaisessa muutossa.

– Aiemmin olin ajatellut, etten missään nimessä halua luopua päiväkirjoista, mutta en kadu, että luovuin nyt. Niissä oli vain ahdistavia juttuja, Mirva sanoo.


Mirva ei tarvitse enää lisää säilytystilaa. ”Nykyään ajattelen, että voisin asua huomattavasti pienemminkin.”

Hän on yksi monista Konmari-siivousmetodiin hurahtaneista. Japanilaisen ammattijärjestäjän Marie Kondon kehittämän opin idea on, että koti raivataan turhasta tavarasta ja säilytetään vain asiat, jotka tuottavat iloa. Homma kuulostaa yksinkertaiselta, mutta kirjassa annetaan hyvin yksityiskohtaisia järjestelyohjeita vaatteiden viikkaamisesta kodin tervehtimiseen.

Konmari lupaa myös, että tavarasta luopuminen mullistaa koko elämän. Kun kaaos talttuu, saa voimaa raivata elämästä turhat huolet, ärsyttävän työn ja energiaa vievät ihmissuhteet.

Lupaus tuntuu toimivan. Kirjaa on myyty maailmalla yli seitsemän miljoonaa kappaletta, Suomessa yli 50 000. Jatko-osa on juuri ilmestynyt, ja se antaa entistäkin tarkempia ohjeita siihen, kuinka luopua kirjoista ja muistoesineistä, järjestää laatikot täydellisesti ja viikata vaatteet kuin origamit.

Huumalle ei näy loppua. Facebookin Konmari Suomi -ryhmään kuuluu jo yli 27 000 jäsentä. Onpa metodi tuonut suomen kieleen uuden sanankin: marittaminen. Kuten kaikki isot ilmiöt, myös tämä on herättänyt vastalauseita, ja kriittisimmät ovat leimanneet marittajat hörhöilyyn hurahtaneiksi lahkolaisiksi.

Hetken huumaa

Vajaat kaksi vuotta sitten Mirvankin kotona kaapit pursusivat tavaraa. Mistään ei löytänyt mitään, eikä kaikelle ollut järkevää paikkaa.

– Ahdistus jysähti yhtäkkiä, kun mies huomautti tavaran määrästä.

– Mietin silloin ensimmäisen kerran, miten meillä onkin näin paljon tavaraa. Mies oli aina ollut antimaterialisti, eli kaikki oli minun hankkimaani.

Sitä oli ensin vaikeaa hyväksyä. Sitten tuli morkkis, oikein fyysisesti paha olo.



Mirvan mieskin on marittanut vaatteensa.

Kun Mirva ryhtyi raivaamaan, hän tajusi, kuinka paljon tavaraa todella oli. Kosmetiikkaa, vaatteita, sisustusesineitä, palkkakuitteja – ja pussilakanoitakin niin paljon, että ne riittäisivät kymmenhenkisen perheen tarpeisiin.

Mirva luopui valtavasta määrästä sisustuskrääsää, astioita, vaatteita ja kosmetiikkaa. Verhotkin saivat lähteä, koska ei Mirva ollut niistä koskaan oikein pitänyt. Ajatellut vain, että verhot kuuluu olla.

Projektista innostuivat myös mies ja 7-vuotias poika. Mies karsi vaatteita ja elektroniikkaa, poika tarpeettomat lelunsa.

– Mies on sen luonteinen, ettei halua omistaa materiaa. Hän oli ihan innoissaan, että minäkin olen vähän herännyt.

”Miksi ostaa, kun hyvä olo on vain hetkellistä?”

Mirva ymmärsi, että esimerkiksi sisustusesineitä oli kertynyt valtavasti, koska hän oli aina ollut kova kiertelemään kaupungilla ja joka reissulta oli tarttunut jotain mukaan.

Tavaraa kasautui kaappeihin, röykkiöiksi tuoleille ja pöydille.

– Välillä vain tyrkkäsin ne kassit jonnekin. Ahdistuin jo, kun toin ne kotiin.

– Luulen, että hain shoppailulla hyvää oloa. Konmarin myötä hätkähdin. Miksi ostaa, kun hyvä olo on vain hetkellistä?


Huonekasveja ei mariteta, niitä Mirva rakastaa.


Yhtä ei mariteta

Kaupungilla haahuilu ja koko kulutuskulttuuri alkavat nykyään helposti ahdistaa Mirvaa. Hän shoppailee nyt huomattavasti harvemmin ja suosii käytettyä. Kun Facebook-kirppiksellä osuu silmiin jotain ihanaa, Mirva innostuu hetkeksi, mutta tajuaa sitten, ettei tarvitse mitään.

– Nykyisin käy aika usein niin, että palaan kaupungilta kotiin eikä minulla ole mitään mukana.

Konmari on saanut Mirvan innostumaan luonnonkosmetiikasta, ja perhe on alkanut kierrättää jätteitä tarkemmin kuin ennen. Mirva on myös opetellut laittamaan kaikki paperit ja tavarat heti paikoilleen. Siivoamiseen kuluu kolmasosa siitä ajasta, mitä ennen.

– Tämä herätti nauttimaan elämästä ja siitä, mitä minulla on. Hirveän helposti sitä haaveilee materiasta, mitä muilla on ja itsellä ei. Ystävienkin kanssa jutellaan usein siitä, mitä tarvitsisi tai haluaisi. Nyt heräsin siihen, kuinka paljon minulla on kaikkea.

Vain yhtä asiaa Mirva ei ole marittanut. Viherkasveja, ja niitä onkin kaikkialla.

– Ne kaikki tuottavat minulle iloa, Mirva nauraa.

”Heräsin siihen, kuinka paljon minulla on kaikkea.”

Itselle sopiva elämä

Mirvalle marituksen tärkein oppi on rohkeus elää juuri itselle sopivaa elämää. Raivaaminen selkeytti, mikä hänelle on tärkeää: perhe, ystävät, aika, se, että kotona on hyvä olla.

Kun poika aloitti koulun, Mirva alkoi tehdä osa-aikaista työviikkoa, koska aika tuntui rahaa tärkeämmältä. Sen lisäksi hän on alkanut viettää aikaa vain sellaisessa seurassa, joka saa olon hyväksi.

– Aiemmin olen ajatellut, että joitakin ihmisiä vain pitää tavata. Tämän projektin kautta olen tajunnut ja uskaltanut ajatella, ettei kannata kuluttaa aikaa ihmiseen, jonka tapaaminen ahdistaa. Se on tuntunut tosi huojentavalta.


”Nyt keskityn ihmisiin, jotka ovat tärkeitä, en siihen, mitä haluan tai tarvitsen seuraavaksi”, Mirva sanoo.

Ennen Mirva pohti, olisiko oman asunnon ostaminen järkevää. Kaikki muutkin ostavat, ja eikö kolmekymppisenä kuulu jo sijoittaa omaan kotiin?

Maritus antoi luvan olla tyytyväinen nykyiseen. Vuokra-asunto ei sido, ja siitä pääsee helpommin lähtemään. Omistusasunto tuntuisi vain yhdeltä haalitulta asialta lisää.

– Tällä hetkellä olen tosi onnellinen tässä. Nuorempana elin niin kuin pitää elää. En oikeasti miettinyt, mitä haluan itse.

Normin tunnistaa jokainen: opiskelupaikka, työ, asunto, lapsi, auto. Nykyään ympäristön vaatimukset lähinnä ärsyttävät Mirvaa.

– Kaikki aina sanovat, että teidän kannattaisi ostaa oma. Mutta mitä jos emme halua? Haluamme elää näin.

268 nuppineulaa

Lappeenrantalaisen omakotitalon pihalla käy tohina. Neljä siperianhuskya hyppii vasten tarhan seiniä, kun niiden omistaja Marika Varpenius, 33, kävelee kohti.

Pian pöllyää lumi, kun yksi onnekas pääsee ravaamaan vapaana ympäri pihaa.

– En ole ikinä halunnut seurakoiraa. Koiralla pitää olla jokin funktio: vanhuksen seurana, metsästyskoirana tai koiravaljakon vetäjänä, Marika sanoo ja kaivaa taskustaan pussillisen herkkuja.

Niin Marika ajattelee kaikesta. Hän ei kiinny materiaan, vaan kaikilla asioilla pitää aina olla jokin tarkoitus.

Siitä huolimatta hän innostui keväällä Konmarista samasta syystä kuin Mirva ja moni muu: tavaraa oli liikaa ja se ahdisti.


Retkeily on lähellä Marikan sydäntä. ”Koirat pääsevät mukaan, jos ne kantavat omat tavaransa.”

Marika aloitti karsimisen itselleen helposta, eli vaatteista ja keittiön tavaroista. Keittiöön jäi tasan se, mitä tarvitaan, vaatekaappiin kolmet housut, neljä t-paitaa, yksi mekko, yhdet siistimmät kengät.

Kun helpoimmat oli raivattu, varustetestaajana työskentelevä Marika, mies ja kolmesta neljästä siperianhuskysta lähtivät kuukaudeksi Lapin tuntureille kävelemään 800 kilometrin mittaista kalottireittiä.

Kolmenkymmenen päivän ajan piti vain kävellä, syödä, kävellä vähän lisää ja käydä nukkumaan. Marika ei päivittänyt Facebookia tai lukenut Hesaria. Puhelinta hän katsoi kerran päivässä ja ilmoitti mummolaan jääneille 9- ja 10-vuotiaille lapsille, missä oli.

– Siellä oli ihanaa. Kaikki tarvittava kulki rinkassa. Teltta, keitin, kattila, lusikka, kaksi mukia, makuupussi, makuualusta, kaksi paitaa, Marika luettelee.

– Aamulla avasin teltan oven ja katsoin, millainen sää on. Mietin vain, missä syödään, riittääkö ruoka ja jaksavatko koirat. Se oli täydellinen irtiotto kaikesta.

Viimeisen vaellusviikon Marika vietti yksin pienissä norjalaisissa autiotuvissa. Niissä oli vain välttämätön: kaasukeitin, sohva, sänky, peitto, viinilasit.

– Sen jälkeen tuntui, että on tosi paljon tavaraa, jota en tarvitse.


Marika ei allekirjoita kaikkia Konmarin oppeja. ”Tavaroiden kiittäminen voi sopia jollekin, mutta ei minulle.”


Vähemmälläkin pärjää

Kun Marika palasi kotiin, hän istui kaksi viikkoa sohvalla ja mietti. Oli hassua olla taas sosiaalisen median ja sähköpostin tavoitettavissa, ja ärsykkeiden määrä vaati totuttelua.

– Mietin, miten vähällä ihminen pystyy oikeasti pärjäämään. Aloin katsella ympärilleni ja miettiä. En tarvitse suihkua, en suihkun kaakeleita. Enkä keinutuoliakaan, vaikka se on kiva.

Koska Marika ei koskaan ole kiintynyt tavaraan, raivaaminen oli helppoa.

– Jos tykkään jostain, se jää. Jos en, se lähtee.

Lähteä saivat esimerkiksi imuri ja useampi turhaksi käynyt Ikean säilytysratkaisu. Kahvia Marika ei ole ostanut puoleen vuoteen, koska niin moni tavara vaihtui kahvipakettiin.

– Meillä oli esimerkiksi 268 nuppineulaa. Mihin hemmettiin ihminen, joka ei tykkää ompelemisesta, tarvitsee sen määrän nuppineuloja? Annoin ne jollekin, joka oli opiskelemassa käsityönopettajaksi.

”En tarvitse suihkua, en suihkun kaakeleita.

Valokuva-albumeista Marika otti talteen vain kuvat, joihin liittyi hyviä muistoja. Lapsuuskuvat mummolan pihalta ja mansikkamaalta. Kuvat isän ostamasta joulupiparista ja sohvatyynyistä rakennetusta majasta. Loput Marika poltti takassa.

Vaikeinta oli päättää suvulta perittyjen tavaroiden kohtalosta.

– Mutta mieskin on sitä mieltä, ettei tavaraa tarvitse säilyttää vain siksi, että se on ollut äidin tai mummon tai jonkun. Ihmiset muistetaan ilman tavaraakin.

Nyt Marikan vaatteet mahtuvat yhteen matalaan kaappiin. Yhteen laatikkoon on pystyviikattu alusvaatteet, toiseen villasukat, kolmanteen kesävaatteet. Rekissä roikkuu se ainoa säästetty mekko.

– Sitä käytän häissä ja hautajaisissa, myös omissa häissäni.


Marikan vaatteet mahtuvat yhteen kaappiin. ”Minulla on neljä t-paitaa ja niistäkin kolme samanlaisia.”

Marika uskoo, että kun tavarat on käyty läpi, elämässä voi keskittyä tärkeämpiin asioihin. Hiihtoretkiin metsässä, aamukahveihin laavulla, talvivaellukseen koirien kanssa.

– Tulen aina iloiseksi, kun näen oravan. Sitä ei näe, jos pitää koko ajan laittaa tavaroita paikalleen.

Kaupoilla Marika ei käy juuri koskaan.

– Jotkut ostavat vaatteita, jotka päätyvät lappuineen kaappiin. En ole ikinä ollut sellainen, mutta nyt olen alkanut katsoa vielä tarkemmin. Jos ostan jotain, sen pitää olla täydellinen.

Nyt haussa on uusi villapaita vanhan ja kehnon tilalle, mutta sen pitää olla istuva, hyvännäköinen, pehmeä, konepesun kestävä ja sataprosenttista villaa. Sellaista ei ole vielä osunut vastaan.

”Tulen aina iloiseksi, kun näen oravan. Sitä ei näe, jos pitää koko ajan laittaa tavaroita paikalleen.”

Projektin aikana on kirkastunut ainakin yksi ajatus: vähemmälläkin pärjää. Monilla Marikan tavaroilla on useampi käyttötarkoitus. Kulho on sekä keittolautanen että murokippo, jakkara toimittaa olohuoneen pöydän virkaa ja hedelmäkulho uunivuoan. Viinilaseja on kaksi, koska niin on viininjuojiakin.

Ympärillä on äkkiä valtavasti tyhjää.

– Voisin poistaa tästä talosta 70 neliötä, ja mahtuisimme ihan hyvin.

Vaikka perheen omakotitalo on itse rakennettu ja hyvällä paikalla ihan Lappeenrannan keskustassa, siitäkin Marika voisi luopua.

– Emme todellakaan ole tässä loppuelämää. Jos tarvitsee isomman tai pienemmän asunnon, sen voi vaihtaa. Tykkään tästä, mutta jos tämä pitää myydä, seuraavakin on varmasti ihan kiva.


Marika on marittanut varastonkin. ”Jos lähden hiihtämään, aikaa ja energiaa ei mene siihen, että kaivan kamat sekaisista kaapeista ja sitten yritän taas survoa niitä paikalleen.”


Pohjoisessa on rauha

Mikä japanilaisen ammattijärjestäjän opissa sitten vetoaa suomalaisiin niin kovasti? Ainakin kaipuu vaatimattomaan, helppoon elämään. Moni kokee arkensa niin hektiseksi ja stressaavaksi, että selkeys kiinnostaa.

Marika ei ole stressannut liikoja ennenkään, mutta nyt hän haaveilee vielä vaatimattomammasta arjesta. Työstään hän ei halua luopua, sillä hän pitää siitä eikä vaatimattomampi elämä tarkoita hänelle töiden vähentämistä. Kotona pitää olla sähköt, että hommat hoituvat, mutta ilman juoksevaa vettä voisi hyvin elää.

Unelmaelämässään Marika asuisi Lapissa keskellä korpea, järkevän matkan päässä kylästä ja ruokakaupasta kuitenkin. Talvet olisivat pidempiä, ja mikä tärkeintä, ovelta pääsisi suoraan luontoon.

– Siellä on rauha. Voi katsoa, kun aurinko nousee, laskee tai ei ollenkaan nouse, Marika sanoo.

– Meillä ei juuri käy vieraita, joten voisin hyvin erakoitua keskelle ei mitään. Lasten pitää kuitenkin käydä koulussa ja kaiken toimia. En halua, että elämä on vaikeaa.

Ennen haaveiden elämää pitäisi diplomi-insinöörimiehen löytää pohjoisesta töitä, lasten uusi koulu. Mutta siihen asti näinkin on hyvä.

– Tämän projektin myötä on kirkastunut, miten haluan elää. En halua elää hirveässä kiireessä, vaan keitellä aamulla rauhassa kahvit.

Juttua muokattu 22.1. klo 21.40. Otsikosta Mirva korjattu Marikaksi.

Kysyimme hyvinvointivalmentajina työskenteleviltä Kirsi Salolta ja Teemu Syrjälältä, mitä he tekevät arjessaan voidakseen kokonaisvaltaisesti hyvin.

Hyvinvointivalmentajat Kirsi Salo ja Teemu Syrjälä puhuvat työkseen – ja yrittävät innostaa muita tavoittelemaan hyvää elämää. Mutta mitä he itse tekevät voidakseen mahdollisimman hyvin? Kaksikko kertoo.

1. Itsensä kuunteleminen

Kirsi Salo kertoo elävänsä niin kuin opettaa.

– Järjestän itselleni paljon hiljaisuutta, rauhaa ja omaa aikaa. Hiljennän mieltä esimerkiksi meditoimalla. Osaan hallita oman pään sisältöä hyvin.

Meditoiminen auttaa Kirsiä myös pitämään ajatukset myönteisiä ja tekemään viisaita ajankäyttöön liittyviä ratkaisuja.

– Järjestän aikaa niille asioille, jotka lisäävät hyvinvointiani ja sanon ei sellaisille asioille, jotka eivät edistä, yksin viihtyvä Kirsi kertoo.

”Jos ihmissuhteet ovat kunnossa, muut palikat menevät helposti kohdalleen.”

2. Panostaminen ihmissuhteisiin

Hyvinvointivalmentaja Teemu Syrjälälle suhde itseen ja muihin on kaiken perusta.

– Jos ihmissuhteet ovat kunnossa, muut palikat menevät helposti kohdalleen, hän kertoo.

Hän kiinnittää huomiota myös siihen, miten puhuu itselleen ja läheisilleen. Rakkauttaan ja välittämistään hän osoittaa koskettamalla.

– Omasta menneisyydestäni tiedän, että kun on haasteellista, kosketus alkaa jäädä pois. Kun saa koskettaa, ongelma alkaa hävitä.

”Kosketus on muuttanut oikeastaan koko elämäni.”

Kosketuksella Teemu ei tarkoita pelkästään seksuaalista kosketusta. Se voi olla halaus tai vaikka hipaisu olkapäähän, kunhan ei riko toisen ihmisen rajoja. Teemun mielestä joskus on parempi katsoa toista silmiin kuin puhua – kohdata toinen ihminen ja olla läsnä.

Teemun omassa parisuhteessa kosketellaan paljon.

– Se on muuttanut oikeastaan koko elämäni.

3. Kipupisteiden työstäminen

Kirsi on puhunut julkisuudessa henkisestä herätyksestään, mutta ei hänen elämänsä ole ollut pelkkää auvoa. Kirsi on huomannut, että ihmisen sisältä kumpuaa läpi elämän asioita, joita on käsiteltävä.

– Minullakin tulee kipupisteitä esiin silloin tällöin. Saatan tulla alakuloiseksi tai ärtyä. Olen siitä kuitenkin hirveän tietoinen, että silloin jokin on osunut minua vanhaan haavaan. Sitten työstän sitä.

“Jos emme hengitä koko keholla, jumiutamme tunnejärjestelmämme.”

4. Hengittäminen

Teemu keskittyy hengittämiseen kaikessa, mitä tekee – niin kävellessä, uidessa kuin voimaharjoitellessa. Hengittämällä Teemu antaa energian kiertää.

– Jos emme hengitä koko keholla, jumiutamme tunnejärjestelmämme.

5. Lepo ja ravinto

Myös lepo ja ruokavalio ovat niin Kirsille kuin Teemullekin tärkeitä. Kirsin mukaan nukkuminen ja kylpeminen ovat hänelle harrastuksia. Ylipäätään elämän hidastaminen on Kirsille tärkeää, jotta hän voi hyvin.

– Syön kevyesti eli mahdollisemman paljon vihreää ja kasviksia. Valkoista sokeria ja nopeita hiilihydraatteja en syö juuri lainkaan.

Teemulle ravinnossa tärkeintä on laatu: hän syö paljon villi- ja lähiruokaa.

– Tällä hetkellä tulee syötyä marjoja joka päivä.

Teemu ei silti halua nipottaa, koska tietää kokemuksesta, ettei liika tiukkapipoisuus ravintoasioissa lisää hyvinvointia.

6. Kylmälle altistuminen

Teemu altistaa kehoaan säännöllisesti kylmälle – talvisin avannossa, kesäisin kylmässä suihkussa. Sillä hän yrittää ehkäistä kehon jumiutumista.

– On tärkeää, että saa keholle haastetta, ettei vain mukavasti jumppaile neljän seinän sisällä.

“Muistan pitää itseni lapsenmielisenä.”

7. Lapsenmielisenä pysyminen

Kirsille on tärkeää pysyä lapsenmielisenä. Tässä häntä auttavat hänen kaksi lastaan.

– Lapset ovat jatkuva kutsu tuossa vierellä päästä irti ja olla hetkessä. Saatan viettää paljon aikaa lattialla kissojen ja lasten kanssa.

8. Tanssiminen ja voimaharjoittelu

Tanssi on Teemulle tärkeä tapa ilmaista itseään. Se avaa myös tunnelukkoja. Teemu liikuttelee kehoaan fiiliksen mukaan.

– Joskus rymistellään, joskus hempeilllään.

Vastapainoksi tanssille Teemu nostaa rautaa ja pyrkii liikkumaan niin, että keho omaksuu jatkuvasti uusia liikemuotoja.

9. Inspiroivien videoiden kuuntelu

– Kuuntelen ihan älyttömän paljon erilaisia Youtube-videoita. Jos muut menevät kahdeksaksi tunniksi töihin, minä kuuntelen viisi tuntia videoita. Minua kiinnostaa eniten se, mikä ihminen on ja miksi hän on täällä, Kirsi kertoo.

Hän nimeää yhdeksi suosikikseen jamaikalaisen henkisen opettajan Moojin.

“Sisäinen tila heijastuu ulkoiseen tilaan.”

10. Elämän yksinkertaistaminen

Kirsi tavoittelee ”sisäistä tyhjyyttä”. Siksi hän on yrittänyt tehdä elämästään mahdollisimman yksinkertaista. Hän on esimerkiksi raivannut kotoaan turhia tavaroita.

– Kun saavutan hyvän tilan, vietän aikaa sellaisten ihmisten kanssa, jotka tukevat tuota tilaa. Sisäinen tila heijastuu ulkoiseen tilaan.

11. Yhteys luontoon

Kirsi rakentaa tällä hetkellä ekokylää Kolumbiaan. Siellä hän sanoo pääsevänsä eri tavalla kosketuksiin luonnon kanssa kuin Suomessa. Hän ei kuitenkaan väitä viettävänsä luonnossa erityisen paljon aikaa.

– Luonto on minulle kuitenkin hyvin tärkeä.

12. Muiden auttaminen

Kirsi uskoo, että oma sydän laajenee pysyvästi, kun auttaa muita. Enää häntä ei kiinnosta, mitä hän voi saada ja saavuttaa.

– Parannan itseäni parantamalla muita. Yksi minivalaistumisen kokemukseni on, että minussa on sirpale jokaista ihmistä.

 

– Olen löytänyt omasta mielestäni elämässä nyt tasapainon ja olen tällä hetkellä helvetin onnellinen, Jere Karalahti kertoo. Kuvat: Jonna Öhrnberg

Jere Karalahden elämäkerrassa äänessä ovat myös hänen läheisensä. Jerellä oli heille yksi pyyntö: olkaa täysin rehellisiä.

Ex-jääkiekkoilija Jere Karalahti arvelee, että rehellisyys ja lojaalius ovat arvoja, jotka ovat kannatelleet häntä, vaikka hänen elämässä on sattunut poikkeuksellisen paljon.

– Minulta kysyttiin elämäkertaa jo kymmenen vuotta sitten. Olen ollut nämä vuodet aika hiljaa kaikesta. Nyt kun ura päättyi, asia tuntui ajankohtaiselta. Kirja on minun oma puheenvuoro ja puhdistautuminen.

Jere haluaa tuoda lokakuussa ilmestyvässä kirjassa myös oman näkökulmansa tapahtumiin ja otsikoihin.

– Monien ihmisten mielikuva minusta kantautuu kolmenkymmenen tai vähintään kymmenen vuoden takaa. Onhan minun elämä monella tapaa täysin erilaista kuin silloin.

Jere lopetti vuosi sitten jääkiekkouransa. Samaan aikaan Jere ja vaimo Nanna Karalahti saivat ensimmäisen yhteisen lapsensa, nyt reilun vuoden ikäisen Jax-pojan. Jeren 16-vuotias Ronja-tytär edellisestä liitosta asuu vuoroviikoin parin kanssa.

”Emme luovuta. Kaikki on nyt hyvin.”

Keväällä liitto ajautui kriisiin ja Nanna kirjoitti blogissaan parin eronneen. Avioeropapereita he eivät kuitenkaan ikinä laittaneet vetämään.

– Emme luovuta. Kaikki on nyt hyvin. Olemme molemmat tehneet kompromisseja, myös kasvatusasioissa kulmat ovat saatu kohtaamaan. Pidän isänä tiukkaa kuria, mutta annan myös siimaa, että hän saa kasvaa omana itsenään. Jax on lumonnut minut täysin. Onhan se erilaista kasvattaa lasta, jolla roikkuu käärme jalkojen välissä, Jere naurahtaa.

Aki Linnanahteen kirjoittama Jere-elämäkerta julkaistaan 6. lokakuuta.
Aki Linnanahteen kirjoittama Jere-elämäkerta julkaistaan 6. lokakuuta.

”Juhlimista voi olla eri tasoista”

Päihteiden käytön Jere lopetti jo vuonna 2008, kun hän vajosi koomaan päihteiden käytöstä johtuvan haimatulehduksen vuoksi.

Urheilu-uransa ohessa Jere kuvaa olleensa ammattijuhlija. WSOY:n syksyn avajaistilaisuudessa paljastettiin, että kirjassa kerrotaan myös, kuinka Jere on meinannut sokeutua kaljapullon siruihin.

”Olen löytänyt omasta mielestäni elämässä nyt tasapainon ja olen tällä hetkellä helvetin onnellinen.”

– Juhlimista voi olla eri tasoista. Tiettyjä tasoja siitä minulla ei ole ikävä. Olen oppinut vuosien aikana elämään uutta elämää. Urheilen kaksi kertaa päivässä ja pyöritämme Nannan kanssa hyvinvointivalmennusta. Myös Jax syntyi uran loppumisen kannalta hyvään saumaan, jääkiekkomittarit ehtivät tulla täyteen. Olen löytänyt omasta mielestäni elämässä nyt tasapainon ja olen tällä hetkellä helvetin onnellinen.

Hissun Pancho-koiraa ei ruudussa enää nähdä.

IS TV-LEHTI: Ei kännykkäkuuluvuutta, ei kunnollista kattoa pään päällä, eikä edes varsinaista tietä perille. Nämä ovat lähtökohdat, kun innokkaat kalamiehet Kari ”Hissu” Hietalahti ja Tommi Korpela lähtevät kalaan Incredible Fishing with Hissu ja Tommi -uutuussarjassa.

Kymmenen jaksoa sisältävässä ohjelmassa on paljon huumoria, mutta ei miesten kalareissut pelkkää auringonpaistetta ole. Varsinkin Jäämerellä olosuhteet ovat vaikeat, ja Tommin vatsa on koetuksella. Ohjelman tunnelmassa on paljon samaa kuin Kenraali Pancho ja pojat -kausilla. Hissun Pancho-chihuahuaa ei kuitenkaan ruudussa enää nähdä, sillä tämä on jäänyt eläkkeelle tv-töistä.

Tommi (vas.) ja Hissu tietävät, että joskus kalastus vetää vakavaksi.
Tommi (vas.) ja Hissu tietävät, että joskus kalastus vetää vakavaksi.

Aloitusjaksossa Hissu ja Tommi matkaavat Tanskaan. Yhdessä jaksossa Hissu ja Tommi saavat seurakseen innokkaan perhokalastajan, näyttelijä Jasper Pääkkösen ja tämän näyttelijäisän Seppo Pääkkösen.

Incredible Fishing with Hissu ja Tommi alkaa Kutosella ke 24.8. klo 21.00

Lihaa, kanaa vai kalaa? Voiko tämän vaikeampaa kysymystä esittää kasvissyöjälle – edes teoriassa?

Anssi Kela on ollut kasvissyöjänä noin 20 vuotta. Nyt hän kertoo Facebook-sivuillaan hankalasta kysymyksestä, johon joutui miettimään vastausta pitkään.

– Minulta kysyttiin hiljattain kysymys, joka päällisin puolin vaikutti helpolta, mutta johon vastaaminen oli lopulta yllättävän vaikean prosessin takana: jos minun pitäisi nyt syödä yksi annos liharuokaa, niin mitä lihaa söisin?

Vastaus löytyi perinpohjaisten kysymysten avulla. Kela kirjoittaa kysyneensä itseltään, missä tilanteissa hän on kokenut menettävänsä jotain vegetaristina ja milloin hänellä on tullut mieleen, että ei haluaisi olla kasvissyöjä?

– Olenko ollut pettynyt jossain hienossa ravintolassa, kun pöytäseurani lautasella on lojunut kallista lihaa, ja minulle on tarjoiltu jotain selvästi vähäisempää? Vai olenko tuntenut kateutta silloin, kun kaverini on mäystänyt mehevää hampurilaista, ja oman sämpyläni välissä on ollut kuiva juurespihvi, Kela sanoo miettineensä. 

”Jos pitäisi syödä yksi annos lihaa, niin tahtoisin paistaa nuotiolla makkaraa.”

– Tällaisen pohdinnan tuloksena lopullinen vastaus kirkastui minulle: jos pitäisi syödä yksi annos lihaa, niin tahtoisin paistaa nuotiolla makkaraa.

Facebook-postauksen alla fanit kysyvät jo, että millaiseen makkaraan Kela päätyisi, jos pitäisi syödä lihaa. Mutta Kela myöntää, ettei tunne makkaroita niin hyvin, että osaisi valita jonkun tietyn makkaran.

Perheen koira ja dokumentti saivat luopumaan lihasta

Nettisivuillaan Anssi Kela on kirjoittanut aiemmin, että hän suuntasi kasvislinjoille joko 1997 tai 1998. Sitä ennen hän oli kuitenkin ”intohimoinen lihansyöjä”.

– Kun tilasin Pizza Fantasian, niin neljä täytettäni olivat salami, kinkku, pekoni ja jauheliha. Minulla ei ollut kokemusta kasvisruoasta, arvelin sen olevan mautonta.

”Katsoessani koiraa silmiin aloin ihmetellä, että miksi toisia eläimiä syödään ja toisia taas paijataan.”

– Vegetarismi oli kuitenkin kiinnostanut jo jonkin aikaa. Olin salaa ajatellut, että joskus voisi ihan huvikseen kokeilla miltä tuntuisi olla syömättä lihaa. Kimmoke tähän suuntaan taisi syntyä siitä, kun perheeseen hankittiin koira: sen silmiin katsellessa aloin ihmetellä, että miksi toisia eläimiä syödään ja toisia taas paijataan.

Viimeisenä niittinä Kelan mukaan toimi dokumentti, jossa seurattiin lihan matkaa laitumella pihviksi. Se ei ollut kaunista katsottavaa, kirjoitti Kela vuonna 2009. Sen jälkeen hän alkoi kokeilla kasvissyöntiä ja koki sen sopivan elämäntyyliinsä.

Kerro oma vastauksesi, kasvissyöjä!

Mihin liharuokaan tarttuisit, jos pitäisi valita yksi?

Kerro vastauksesi ja osallistu keskusteluun alla olevassa kommentointikentässä. Kirjoita kommenttisi pinkkiä nappia painamalla.

Olet mitä syöt

Kasvissyöjä Anssi Kela vaikean valinnan edessä: Minkä liharuuan söisit, jos olisi pakko?

Aihealueeseen liittyen juuri noussut kohu suomalaisen lihantuottaja HKScanin eläintenkohtelusta on noussut skandaali --> http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201708222200343599_ul.shtml En tiedä miksi ihmiset tukevat raskaalla työllä hankituilla €:llaan tällaista? Jos ei olisi kysyntää, ei olisi myöskään tarjontaa ja eläimet sekä terveytesi säästyisivät. Jos ihmiset eivät olisi laiskoja tutkimaan julkaistuja tutkimuksia liittyen terveelliseen ravintoon liittyen joita maailman huippuyliopistot...
Lue kommentti
Eläimille elämisen arvoinen elämä

Kasvissyöjä Anssi Kela vaikean valinnan edessä: Minkä liharuuan söisit, jos olisi pakko?

”Katsoessani koiraa silmiin aloin ihmetellä, että miksi toisia eläimiä syödään ja toisia taas paijataan.” Hienoa Anssi että olet avannut silmäsi epäkohdalle, kuitenkin herää kysymys että jos motiivisi on eläinten hyvinvointi, niin minkä takia syöt maitotuotteita? Jos ihmiset avaisivat silmänsä,he ymmärtäisivät että lehmiä raiskataan ja heidän lapsensa otetaan heiltä pois, monet voisivat miettiä kumpi on pahempi? Kohtelemme jo ihmisinä toinen toisiamme yhä huonommin nykypäivänä, eläimiä vielä...
Lue kommentti