Konmarin pystyviikkausopin juju on siinä, että kaikki on kerralla näkyvissä ja tilaa säästyy. Kuvat: Satu Kemppainen ja Piia Arnould

Marittamiseen hurahtaneet Mirva ja Marika luopuivat päiväkirjoista ja polttivat valokuvatkin takassa.

Viime keväänä Mirva Kangas, 29, tarttui pahvilaatikkoon, jonka moni pelastaisi ensimmäisenä palavasta talosta. Laatikko oli täynnä muistoja – kortteja, kirjeitä, päiväkirjoja, vanhoja muistiin kirjoitettuja tekstiviestejä.

Tärkeät rakkauskirjeet saivat jäädä, teinivuosien päiväkirjat lähteä. Ne olivat ahdistaneet jokaisessa muutossa.

– Aiemmin olin ajatellut, etten missään nimessä halua luopua päiväkirjoista, mutta en kadu, että luovuin nyt. Niissä oli vain ahdistavia juttuja, Mirva sanoo.


Mirva ei tarvitse enää lisää säilytystilaa. ”Nykyään ajattelen, että voisin asua huomattavasti pienemminkin.”

Hän on yksi monista Konmari-siivousmetodiin hurahtaneista. Japanilaisen ammattijärjestäjän Marie Kondon kehittämän opin idea on, että koti raivataan turhasta tavarasta ja säilytetään vain asiat, jotka tuottavat iloa. Homma kuulostaa yksinkertaiselta, mutta kirjassa annetaan hyvin yksityiskohtaisia järjestelyohjeita vaatteiden viikkaamisesta kodin tervehtimiseen.

Konmari lupaa myös, että tavarasta luopuminen mullistaa koko elämän. Kun kaaos talttuu, saa voimaa raivata elämästä turhat huolet, ärsyttävän työn ja energiaa vievät ihmissuhteet.

Lupaus tuntuu toimivan. Kirjaa on myyty maailmalla yli seitsemän miljoonaa kappaletta, Suomessa yli 50 000. Jatko-osa on juuri ilmestynyt, ja se antaa entistäkin tarkempia ohjeita siihen, kuinka luopua kirjoista ja muistoesineistä, järjestää laatikot täydellisesti ja viikata vaatteet kuin origamit.

Huumalle ei näy loppua. Facebookin Konmari Suomi -ryhmään kuuluu jo yli 27 000 jäsentä. Onpa metodi tuonut suomen kieleen uuden sanankin: marittaminen. Kuten kaikki isot ilmiöt, myös tämä on herättänyt vastalauseita, ja kriittisimmät ovat leimanneet marittajat hörhöilyyn hurahtaneiksi lahkolaisiksi.

Hetken huumaa

Vajaat kaksi vuotta sitten Mirvankin kotona kaapit pursusivat tavaraa. Mistään ei löytänyt mitään, eikä kaikelle ollut järkevää paikkaa.

– Ahdistus jysähti yhtäkkiä, kun mies huomautti tavaran määrästä.

– Mietin silloin ensimmäisen kerran, miten meillä onkin näin paljon tavaraa. Mies oli aina ollut antimaterialisti, eli kaikki oli minun hankkimaani.

Sitä oli ensin vaikeaa hyväksyä. Sitten tuli morkkis, oikein fyysisesti paha olo.



Mirvan mieskin on marittanut vaatteensa.

Kun Mirva ryhtyi raivaamaan, hän tajusi, kuinka paljon tavaraa todella oli. Kosmetiikkaa, vaatteita, sisustusesineitä, palkkakuitteja – ja pussilakanoitakin niin paljon, että ne riittäisivät kymmenhenkisen perheen tarpeisiin.

Mirva luopui valtavasta määrästä sisustuskrääsää, astioita, vaatteita ja kosmetiikkaa. Verhotkin saivat lähteä, koska ei Mirva ollut niistä koskaan oikein pitänyt. Ajatellut vain, että verhot kuuluu olla.

Projektista innostuivat myös mies ja 7-vuotias poika. Mies karsi vaatteita ja elektroniikkaa, poika tarpeettomat lelunsa.

– Mies on sen luonteinen, ettei halua omistaa materiaa. Hän oli ihan innoissaan, että minäkin olen vähän herännyt.

”Miksi ostaa, kun hyvä olo on vain hetkellistä?”

Mirva ymmärsi, että esimerkiksi sisustusesineitä oli kertynyt valtavasti, koska hän oli aina ollut kova kiertelemään kaupungilla ja joka reissulta oli tarttunut jotain mukaan.

Tavaraa kasautui kaappeihin, röykkiöiksi tuoleille ja pöydille.

– Välillä vain tyrkkäsin ne kassit jonnekin. Ahdistuin jo, kun toin ne kotiin.

– Luulen, että hain shoppailulla hyvää oloa. Konmarin myötä hätkähdin. Miksi ostaa, kun hyvä olo on vain hetkellistä?


Huonekasveja ei mariteta, niitä Mirva rakastaa.


Yhtä ei mariteta

Kaupungilla haahuilu ja koko kulutuskulttuuri alkavat nykyään helposti ahdistaa Mirvaa. Hän shoppailee nyt huomattavasti harvemmin ja suosii käytettyä. Kun Facebook-kirppiksellä osuu silmiin jotain ihanaa, Mirva innostuu hetkeksi, mutta tajuaa sitten, ettei tarvitse mitään.

– Nykyisin käy aika usein niin, että palaan kaupungilta kotiin eikä minulla ole mitään mukana.

Konmari on saanut Mirvan innostumaan luonnonkosmetiikasta, ja perhe on alkanut kierrättää jätteitä tarkemmin kuin ennen. Mirva on myös opetellut laittamaan kaikki paperit ja tavarat heti paikoilleen. Siivoamiseen kuluu kolmasosa siitä ajasta, mitä ennen.

– Tämä herätti nauttimaan elämästä ja siitä, mitä minulla on. Hirveän helposti sitä haaveilee materiasta, mitä muilla on ja itsellä ei. Ystävienkin kanssa jutellaan usein siitä, mitä tarvitsisi tai haluaisi. Nyt heräsin siihen, kuinka paljon minulla on kaikkea.

Vain yhtä asiaa Mirva ei ole marittanut. Viherkasveja, ja niitä onkin kaikkialla.

– Ne kaikki tuottavat minulle iloa, Mirva nauraa.

”Heräsin siihen, kuinka paljon minulla on kaikkea.”

Itselle sopiva elämä

Mirvalle marituksen tärkein oppi on rohkeus elää juuri itselle sopivaa elämää. Raivaaminen selkeytti, mikä hänelle on tärkeää: perhe, ystävät, aika, se, että kotona on hyvä olla.

Kun poika aloitti koulun, Mirva alkoi tehdä osa-aikaista työviikkoa, koska aika tuntui rahaa tärkeämmältä. Sen lisäksi hän on alkanut viettää aikaa vain sellaisessa seurassa, joka saa olon hyväksi.

– Aiemmin olen ajatellut, että joitakin ihmisiä vain pitää tavata. Tämän projektin kautta olen tajunnut ja uskaltanut ajatella, ettei kannata kuluttaa aikaa ihmiseen, jonka tapaaminen ahdistaa. Se on tuntunut tosi huojentavalta.


”Nyt keskityn ihmisiin, jotka ovat tärkeitä, en siihen, mitä haluan tai tarvitsen seuraavaksi”, Mirva sanoo.

Ennen Mirva pohti, olisiko oman asunnon ostaminen järkevää. Kaikki muutkin ostavat, ja eikö kolmekymppisenä kuulu jo sijoittaa omaan kotiin?

Maritus antoi luvan olla tyytyväinen nykyiseen. Vuokra-asunto ei sido, ja siitä pääsee helpommin lähtemään. Omistusasunto tuntuisi vain yhdeltä haalitulta asialta lisää.

– Tällä hetkellä olen tosi onnellinen tässä. Nuorempana elin niin kuin pitää elää. En oikeasti miettinyt, mitä haluan itse.

Normin tunnistaa jokainen: opiskelupaikka, työ, asunto, lapsi, auto. Nykyään ympäristön vaatimukset lähinnä ärsyttävät Mirvaa.

– Kaikki aina sanovat, että teidän kannattaisi ostaa oma. Mutta mitä jos emme halua? Haluamme elää näin.

268 nuppineulaa

Lappeenrantalaisen omakotitalon pihalla käy tohina. Neljä siperianhuskya hyppii vasten tarhan seiniä, kun niiden omistaja Marika Varpenius, 33, kävelee kohti.

Pian pöllyää lumi, kun yksi onnekas pääsee ravaamaan vapaana ympäri pihaa.

– En ole ikinä halunnut seurakoiraa. Koiralla pitää olla jokin funktio: vanhuksen seurana, metsästyskoirana tai koiravaljakon vetäjänä, Marika sanoo ja kaivaa taskustaan pussillisen herkkuja.

Niin Marika ajattelee kaikesta. Hän ei kiinny materiaan, vaan kaikilla asioilla pitää aina olla jokin tarkoitus.

Siitä huolimatta hän innostui keväällä Konmarista samasta syystä kuin Mirva ja moni muu: tavaraa oli liikaa ja se ahdisti.


Retkeily on lähellä Marikan sydäntä. ”Koirat pääsevät mukaan, jos ne kantavat omat tavaransa.”

Marika aloitti karsimisen itselleen helposta, eli vaatteista ja keittiön tavaroista. Keittiöön jäi tasan se, mitä tarvitaan, vaatekaappiin kolmet housut, neljä t-paitaa, yksi mekko, yhdet siistimmät kengät.

Kun helpoimmat oli raivattu, varustetestaajana työskentelevä Marika, mies ja kolmesta neljästä siperianhuskysta lähtivät kuukaudeksi Lapin tuntureille kävelemään 800 kilometrin mittaista kalottireittiä.

Kolmenkymmenen päivän ajan piti vain kävellä, syödä, kävellä vähän lisää ja käydä nukkumaan. Marika ei päivittänyt Facebookia tai lukenut Hesaria. Puhelinta hän katsoi kerran päivässä ja ilmoitti mummolaan jääneille 9- ja 10-vuotiaille lapsille, missä oli.

– Siellä oli ihanaa. Kaikki tarvittava kulki rinkassa. Teltta, keitin, kattila, lusikka, kaksi mukia, makuupussi, makuualusta, kaksi paitaa, Marika luettelee.

– Aamulla avasin teltan oven ja katsoin, millainen sää on. Mietin vain, missä syödään, riittääkö ruoka ja jaksavatko koirat. Se oli täydellinen irtiotto kaikesta.

Viimeisen vaellusviikon Marika vietti yksin pienissä norjalaisissa autiotuvissa. Niissä oli vain välttämätön: kaasukeitin, sohva, sänky, peitto, viinilasit.

– Sen jälkeen tuntui, että on tosi paljon tavaraa, jota en tarvitse.


Marika ei allekirjoita kaikkia Konmarin oppeja. ”Tavaroiden kiittäminen voi sopia jollekin, mutta ei minulle.”


Vähemmälläkin pärjää

Kun Marika palasi kotiin, hän istui kaksi viikkoa sohvalla ja mietti. Oli hassua olla taas sosiaalisen median ja sähköpostin tavoitettavissa, ja ärsykkeiden määrä vaati totuttelua.

– Mietin, miten vähällä ihminen pystyy oikeasti pärjäämään. Aloin katsella ympärilleni ja miettiä. En tarvitse suihkua, en suihkun kaakeleita. Enkä keinutuoliakaan, vaikka se on kiva.

Koska Marika ei koskaan ole kiintynyt tavaraan, raivaaminen oli helppoa.

– Jos tykkään jostain, se jää. Jos en, se lähtee.

Lähteä saivat esimerkiksi imuri ja useampi turhaksi käynyt Ikean säilytysratkaisu. Kahvia Marika ei ole ostanut puoleen vuoteen, koska niin moni tavara vaihtui kahvipakettiin.

– Meillä oli esimerkiksi 268 nuppineulaa. Mihin hemmettiin ihminen, joka ei tykkää ompelemisesta, tarvitsee sen määrän nuppineuloja? Annoin ne jollekin, joka oli opiskelemassa käsityönopettajaksi.

”En tarvitse suihkua, en suihkun kaakeleita.

Valokuva-albumeista Marika otti talteen vain kuvat, joihin liittyi hyviä muistoja. Lapsuuskuvat mummolan pihalta ja mansikkamaalta. Kuvat isän ostamasta joulupiparista ja sohvatyynyistä rakennetusta majasta. Loput Marika poltti takassa.

Vaikeinta oli päättää suvulta perittyjen tavaroiden kohtalosta.

– Mutta mieskin on sitä mieltä, ettei tavaraa tarvitse säilyttää vain siksi, että se on ollut äidin tai mummon tai jonkun. Ihmiset muistetaan ilman tavaraakin.

Nyt Marikan vaatteet mahtuvat yhteen matalaan kaappiin. Yhteen laatikkoon on pystyviikattu alusvaatteet, toiseen villasukat, kolmanteen kesävaatteet. Rekissä roikkuu se ainoa säästetty mekko.

– Sitä käytän häissä ja hautajaisissa, myös omissa häissäni.


Marikan vaatteet mahtuvat yhteen kaappiin. ”Minulla on neljä t-paitaa ja niistäkin kolme samanlaisia.”

Marika uskoo, että kun tavarat on käyty läpi, elämässä voi keskittyä tärkeämpiin asioihin. Hiihtoretkiin metsässä, aamukahveihin laavulla, talvivaellukseen koirien kanssa.

– Tulen aina iloiseksi, kun näen oravan. Sitä ei näe, jos pitää koko ajan laittaa tavaroita paikalleen.

Kaupoilla Marika ei käy juuri koskaan.

– Jotkut ostavat vaatteita, jotka päätyvät lappuineen kaappiin. En ole ikinä ollut sellainen, mutta nyt olen alkanut katsoa vielä tarkemmin. Jos ostan jotain, sen pitää olla täydellinen.

Nyt haussa on uusi villapaita vanhan ja kehnon tilalle, mutta sen pitää olla istuva, hyvännäköinen, pehmeä, konepesun kestävä ja sataprosenttista villaa. Sellaista ei ole vielä osunut vastaan.

”Tulen aina iloiseksi, kun näen oravan. Sitä ei näe, jos pitää koko ajan laittaa tavaroita paikalleen.”

Projektin aikana on kirkastunut ainakin yksi ajatus: vähemmälläkin pärjää. Monilla Marikan tavaroilla on useampi käyttötarkoitus. Kulho on sekä keittolautanen että murokippo, jakkara toimittaa olohuoneen pöydän virkaa ja hedelmäkulho uunivuoan. Viinilaseja on kaksi, koska niin on viininjuojiakin.

Ympärillä on äkkiä valtavasti tyhjää.

– Voisin poistaa tästä talosta 70 neliötä, ja mahtuisimme ihan hyvin.

Vaikka perheen omakotitalo on itse rakennettu ja hyvällä paikalla ihan Lappeenrannan keskustassa, siitäkin Marika voisi luopua.

– Emme todellakaan ole tässä loppuelämää. Jos tarvitsee isomman tai pienemmän asunnon, sen voi vaihtaa. Tykkään tästä, mutta jos tämä pitää myydä, seuraavakin on varmasti ihan kiva.


Marika on marittanut varastonkin. ”Jos lähden hiihtämään, aikaa ja energiaa ei mene siihen, että kaivan kamat sekaisista kaapeista ja sitten yritän taas survoa niitä paikalleen.”


Pohjoisessa on rauha

Mikä japanilaisen ammattijärjestäjän opissa sitten vetoaa suomalaisiin niin kovasti? Ainakin kaipuu vaatimattomaan, helppoon elämään. Moni kokee arkensa niin hektiseksi ja stressaavaksi, että selkeys kiinnostaa.

Marika ei ole stressannut liikoja ennenkään, mutta nyt hän haaveilee vielä vaatimattomammasta arjesta. Työstään hän ei halua luopua, sillä hän pitää siitä eikä vaatimattomampi elämä tarkoita hänelle töiden vähentämistä. Kotona pitää olla sähköt, että hommat hoituvat, mutta ilman juoksevaa vettä voisi hyvin elää.

Unelmaelämässään Marika asuisi Lapissa keskellä korpea, järkevän matkan päässä kylästä ja ruokakaupasta kuitenkin. Talvet olisivat pidempiä, ja mikä tärkeintä, ovelta pääsisi suoraan luontoon.

– Siellä on rauha. Voi katsoa, kun aurinko nousee, laskee tai ei ollenkaan nouse, Marika sanoo.

– Meillä ei juuri käy vieraita, joten voisin hyvin erakoitua keskelle ei mitään. Lasten pitää kuitenkin käydä koulussa ja kaiken toimia. En halua, että elämä on vaikeaa.

Ennen haaveiden elämää pitäisi diplomi-insinöörimiehen löytää pohjoisesta töitä, lasten uusi koulu. Mutta siihen asti näinkin on hyvä.

– Tämän projektin myötä on kirkastunut, miten haluan elää. En halua elää hirveässä kiireessä, vaan keitellä aamulla rauhassa kahvit.

Juttua muokattu 22.1. klo 21.40. Otsikosta Mirva korjattu Marikaksi.

20 vuotta on pitkä aika, mutta jostakin syystä osan kaukaisistakin tapahtumista muistaa kuin eilisen. Testaa visassa, huomaatko ajan kulumisen.

Ajan kulumista ei arjessa yleensä huomaa. Mutta sitten tulee hetkiä, kun tajuaa, että markka-aika ja Twin Peaks ovat huonoja keskustelunaiheita 1990-luvun lopulla syntyneiden kesätyöntekijöiden kanssa. Ja vuoden 1995 jääkiekkokisat olivat tosiaan vuonna 1995 eli 22 vuotta sitten.

Listasimme tapahtumia, jotka sinäkin saatat muistaa. Mutta muistatko, milloin ne oikeastaan tapahtuivat?

Viisi vuotta, kymmenen tai kaksikymmentä – kuka niitä nyt laskee. Ihmisillä on tapana muistaa merkittävät henkilökohtaiset tai historialliset tapahtumat lähempänä kuin ne todellisuudessa olivatkaan, kertoo Yle.

Testaa leikkimielisessä visassamme, kuinka hyvin osaat osaat yhdistää menneet tapahtumat ja niiden ajankohdat.

Ex-missi viettää lomaansa altaalla bändipaidassa.

Vuoden 2014 Miss Suomi Bea Toivonen lomailee parhaillaan Italian Sisiliassa. Vaikka sieltä someen postatut lomakuvat ovat täydellisiä, reissussa on yksi ikävä piirre: hän on ollut matkalla viikon ja odottaa yhä tavaroitaan.

Keskiviikkona hän julkaisi Instagram-tilillään hymyilevän selfien, jossa hän kaipailee matkalaukkuaan.

– Päivä numero 7. En tiedä vieläkään, missä matkalaukkuni on, mutta täytyy jatkaa hymyilemistä, Toivonen kirjoitti Instagramiin iltapäivällä.

Lue myös! Bea Toivonen muutti takaisin Suomeen: ”Ero oli minun päätökseni”

Lomapäiviensä alussa Bea postasi Instagram-kuvia, joista yksi osoittaa, että ex-missi on joutunut keksimään itselleen uusia matka-asuja.

Esimerkiksi t-paita on korvannut uimapuvun:

Bean lomaviikosta ilman matkalaukkua kertoi ensimmäisenä Seiska.

Jos et ole vielä käynyt katsomassa kesän (ja ehkä kaikkien aikojen) parasta supersankarielokuvaa, tee se mahdollisimman pian.

Onneksi olkoon Ihmenainen ja ohjaaja Patty Jenkins!

Kesäkuun alussa ensi-iltaan tullut Wonder Woman -elokuva on ilmestymisensä jälkeen rikkonut useita ennätyksiä.

Avausviikonloppunaan se keräsi historialliset 223 miljoonan dollarin lipputulot maailmanlaajuisesti. Se on suurin summa rahaa, jonka yksikään naisohjaajan tekemä elokuva on koskaan aiemmin samassa ajassa tahkonnut.

Ennätysten rikkominen ei jäänyt avajaisviikonloppuun. Muutama päivä sitten Wonder Woman ohitti kokonaislipputuloissa Phyllida Lloydsin Mamma Mia! -elokuvan. Wonder Woman on kerännyt nyt 615 miljoonaa dollaria; Mamma Mia! keräsi vuonna 2008 noin 609 miljoonaa dollaria.

Etkö ole vielä nähnyt mahtavaa supersankari elokuvaa? Listasimme viisi syytä, miksi jokaisen kannattaisi käydä katsomassa se: 

1. Siinä on erinomaisia taistelukohtauksia – joiden keskiössä on nainen.

Wonder Woman on siinä mielessä ihan perinteinen supersankarielokuva, ettei siitä puutu vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Elokuvan ytimessä on hyvän ja pahan taistelu – eikä liene kummoinen juonipaljastus, että lopussa hyvä voittaa.

Vaikka taistelukohtauksista ei erityisemmin piittaisi, Wonder Womanissa niissä on jotain uutta ja kiehtovaa. Poikkeuksellisen niistä tekee se, että niiden keskiössä nähdään nainen.

Kun elokuvan alussa Ihmenainen treenaa kotisaarellaan toisten amatsonisotureiden kanssa, aloin itkeä ihastuksesta.

Kun elokuvan alussa Ihmenainen eli Diana (Gal Gadot) treenaa kotisaarellaan toisten amatsonisotureiden kanssa, aloin itkeä ihastuksesta. Niin poikkeuksellista on nähdä valkokankaalla pelkkiä naisia treenaamassa ihan tosissaan ja taistelemassa viimeiseen asti.

2. Se puhdistaa sarjakuvaelokuvien pölyttyneitä naiskuvia.

Empaattinen ihminen pystyy toki samastumaan monenlaisiin ihmisiin sukupuolesta tai muista ulkoisista ominaisuuksista piittaamatta. Mutta. Joskus on tärkeää nähdä nimenomaan oman sukupuolen edustaja tietynlaisessa roolissa. Parhaimmillaan se voimaannuttaa ja auttaa ymmärtämään, ettei ahtaisiin sukupuolirooleihin ole pakko pusertua.

Ihmenainen onnistuu tekemään juuri näin.

Dianaa ei tarvitse suojella tai pelastaa. Se on poikkeuksellista supersankarielokuvien naishahmoille – ja samalla ihanaa vaihtelua pölyttyneisiin naiskuviin.

Dianaa ei tarvitse suojella tai pelastaa.

Ihmenainen osoittaa, että naiset ovat vahvoja. Elokuva saa toivomaan, että tulevaisuudessa valkokankailla nähtäisiin enemmän Ihmenaisia. Dianan kaltaisia kunnianhimoisia, voimakkaita ja itsenäisiä esikuvia naisille ei ole edelleenkään tarpeeksi.

3. Siinä naisvartalon tehtävänä ei ole miellyttää miehistä katsetta.

Osa elokuvan katsojista on toivonut, että jatko-osissa Ihmenaisen asua muutettaisiin. Joidenkin mielestään Ihmenaisen melko pikkuruinen vaatetus esineellistää hahmon ja tekee hänestä seksisymbolin.

Esimerkiksi Helsingin Sanomien ja Trendin arvosteluissa on huomautettu, että Dianan asu ei ole välttämättä nykypäivää. Elokuvaa katsoessani mietin itsekin samaa.

Oliko Dianan ihan pakko viipottaa kaikissa taistelukohtauksissa kintut paljaana? Hän tekee niin myös talvipakkasella, kun mieshahmot ovat vetäneet päälleen paksut palttoot. Välillä tuntuu kieltämättä siltä, että Dianan vaatetus on sellainen kuin se on vain sen takia, että katsojat saisivat nähdä paljasta ihoa. Siitäkin huolimatta, että ohjaaja Patty Jenkins on tehnyt kaikkensa kuvatakseen mahdollisimman tiiviisti sankarin kasvoja.

Miksi voimakkaalla naisella pitäisi olla päällään kaiken peittävä asu?

Mutta ennen kuin syyttää elokuvaa seksismistä, kannattaa ottaa huomioon se, kuka Diana on. Hän on Ihmenainen, supersankari ja puolijumala. Ehkä siksi pakkanen ei pure häneen samalla tavalla kuin toisiin.

Dianan pikkuruisen asun voi nähdä myös positiivisena kannanottona eikä pelkästään merkkinä seksismistä. Miksi voimakkaalla naisella pitäisi olla päällään kaiken peittävä asu? Elokuvassa tulee selkeästi ilmi, että Diana itse haluaa pukeutua valitsemallaan tavalla. Siinä mielessä hahmo osoittaa, että nainen voi olla voimakas, itsenäinen ja peloton pikkuisessa shortsiasussakin.

4. Se viihdyttää, vaikka alkuperäinen sarjakuva ei olisi tuttu.

Sarjakuviin perustuvissa elokuvissa on yleensä ongelmana se, että ne tehdään samaan aikaan tosifaneille ja suurille yleisöille. Sen takia osa katsojista hämmentyy tavalla tai toisella. Yksi ei ymmärrä inside-vitsejä, ja toinen tuohtuu, kun tutun hahmon syvin olemus on alisteinen vetävälle juonelle.

Wonder Womanissa kumpaankaan ei ole sorruttu. Se toimii loistavana osana sarjakuvan maailmaa, mutta samalla pysyy tarpeeksi selkeänä, jotta tarinaan vasta tutustunutkin pysyy kärryillä.

5. Siinä empaattisuus on voimaa.

Monien supersankareiden taustatarina on kovin synkkä. Sen takia heistä on tullut kovapintaisia sotureita, jotka pysyvät rationaalisina tilanteessa kuin tilanteessa. Järkevä käyttäytyminen on toki ihailtavaa, mutta samaan aikaan jää kaipaamaan jotain: missä ovat tunteet?

Osa Dianan voimasta tulee juuri siitä, että hän kykenee eläytymään muiden ajatuksiin. 

Vaikka Ihmenainen on päättäväinen, vähän itsepäinen ja rohkea, hän on samaan aikaan empaattinen, rakastava ja rehellinen. Osa hänen voimastaan tulee oikeastaan juuri siitä, että hän kykenee eläytymään muiden ajatuksiin. 

Se on tärkeää ja hienoa vaihtelua elokuvagenressä, jossa väkivalta voitetaan kovin usein puhtaasti väkivallalla.

Miksi äänestyttää, jos ei ole valmis kuulemaan tuloksia?

Käsillä on tilanne, josta on lähes oikeutettua käyttää ilmaisua ”kansa raivostui”. Kim Kardashian West pyysi muutama päivä sitten ihmisiä äänestämään Twitterissä, mikä hänen ja Kanye Westin tyttären, North Westin, koiranpennun nimeksi pitäisi tulla. Vaihtoehdot olivat Baby Jesus, Sushi, Peachy Pop ja Goldie. Kaikki nämä ehdotukset saivat runsaasti kannatusta – ääniä tuli yhteensä yli 200 000. 

Äänestyksen voitti Peachy Pop, joka keräsi taakseen muhkean 29 prosenttia annetuista äänistä. Järkyttävää kyllä, Bustle raportoi, että äänestyksestä huolimatta koiranpentu on nyt kuitenkin nimetty Sushiksi. 

”Moni tuntee itsensä ryövätyksi varsinkin, kun äänestys koski näin vakavaa asiaa,” toimittaja Allison Koerner sanailee Bustlessa. 

Ehkä kyseessä oli neuvoa-antava kansanäänestys

Herää kysymys: Miksi järjestää äänestys, jos ei aio huomioida sen tuloksia? Vai oliko äänestyksen alun perinkin tarkoitus olla vain neuvoa-antava kansanäänestys, joka auttaisi somekuningatarta perheineen löytämään somesopivimman nimen? Bustlessa huomautetaan, että North-tytär on tietysti saattanut haluta kovasti juuri Sushi-nimen koiralleen, ja se hänelle sallittakoon.

Valitettavasti Kim Kardashian West ei ole yksin epäonnisine nimiäänestyksineen. On sitä ennenkin osattu äänestyttää kansaa ja nimetä sitten asioita toisin:

Raatokuutio poistettiin kesken kilvan

Einesruokia ja lihatuotteita valmistava Atria kilpailutti vuonna 2014 lempinimiä kanaa sisältäville einesruuilleen. Kansalaiset ja eläinaktivistit löysivät Facebookissa järjestetyn äänestyksen hyvin, ja erityisesti Raatokuutio-nimi alkoi niittää suosiota. Atria kuitenkin poisti voittoisan nimen kisasta vedoten siihen, että nimi oli heidän mielestään asiaton.

– Esimerkiksi meidän Facebookissa voi olla lapsi, Atrian viestintäpäällikkö Hanne Kortesoja perusteli Ylellä.

Sir Attenborough päihitti Boatyn

Viime vuoden alussa Britanniassa etsittiin nimeä arktisten alueiden tutkimusalukselle. Nimikilpa herätti paljon huomiota, ja sen voittajaksi suoriutui James Handin ehdotus Boaty McBoatface. Suomeksi nimi voisi olla esimerkiksi Venho Venenaama tai Purtilo Pursinaama

Oli miten oli, yli 200 miljoonaa maksaneesta arvoaluksesta ei tullut Pursinaamaa vaan RRS Sir David Attenborough luontodokumenteista tunnetuksi tulleen Attenboroughin mukaan. 

Boaty-nimen kehittänyt James Hand ei BBC:n mukaan ollut lopullisesta nimivalinnasta pahoillaan.

Nysse on Nysse, äänestyksistä viis

Samaan aikaa, kun britit äänestivät Boaty McBoatfacea, Suomessa Tampereen joukkoliikenne etsi uutta nimeä itselleen. Aamulehti linjasi, että busseihin viittaavaa murresana Nysseä ei saanut äänestää, sillä Tampereella on tulevaisuudessa muitakin joukkoliikennevälineitä kuin bussit.

Kotimaisten kielten keskuksen mukaan Nysse sai silti 40 ehdotusta, ja lopulta yleisön tahtoon taivuttiin. Nykyään Tampereen joukkoliikenteellä on esimerkiksi Facebookissa käytössä nimiyhdistelmä Nysse – Tampereen seudun joukkoliikenne.

Yksinkertainen on kaunista

Aina nimikilpailut eivät johda kummallisiin ehdotuksiin. Kun Sodankylässä etsittiin vuonna 2012 nimeä Sodankylän liikuntahallille, valittiin asiantuntijaraadin arvioitavaksi viisi hyvää ehdotusta kymmenien joukosta. Lopulta uudeksi nimeksi valikoitui Sodankylän liikuntahalli. 

Kekseliäs Sodankylän liikuntahalli -nimen ehdottaja sai Kalevan mukaan kiitokseksi 50 euron lahjakortin.

Mistä tässä äänestettiinkään?

Kansanäänestys on riski silloinkin, kun kyse ei ole nimistä. Hyvä esimerkki tästä on Suurin suomalainen -äänestys, joka nähtiin Ylellä vuonna 2014. Äänestyksessä suurimpien suomalaisten listan sijalle 12 pääsi vuonna 1963 kuollut Väinö Myllyrinne. Kaikki suomalaiset eivät ehkä tunne Myllyrinnettä, vaikka tietyllä tavalla Myllyrinne oli kiistatta kaikkien aikojen suurin suomalainen: hän oli noin 264 senttimetriä pitkä.