”Vähän tässä nopeasti vilkaisen...” Kuva: Shutterstock
”Vähän tässä nopeasti vilkaisen...” Kuva: Shutterstock

Jatkuva puhelimen räpeltäminen on uhka ihmissuhteille.

Joskus muinoin oli sellaista, että kun keskusteltiin toisen ihmisen kanssa, ei samalla selailtu puhelinta. Muistatteko? Minulta meinaa välillä unohtua, koska Instagram vetää puoleensa, ja jokainen Whatsapp-viesti pitää päästä lukemaan heti.

Valitettavasti en ole ongelmani kanssa yksin. Moni meistä katsoo puhelinta jopa 150 kertaa päivässä. Phubbauksesta, eli puhelimen huomioimisesta puolison sijaan, on tullut todellinen ongelma. Vuonna 2016 julkaistun tutkimuksen mukaan parisuhteissa tulee sitä enemmän konflikteja, mitä useammin teknologia keskeyttää pariskunnan yhteisen ajan. 

Niin kivaa kuin Facebookin uutisvirran loputon silmäily onkin, olisi myös mukavaa, etteivät kaikki ihmissuhteet kuivahtaisi kasaan luurin tuijottamisen takia. The New York Timesin haastatteleman asiantuntijan mukaan ensimmäinen askel ongelmasta pääsemisessä on liian puhelimen tuijottelun tiedostaminen. Seuraavina askeleina voi kokeilla esimerkiksi näitä:

  1. Luo teknologiavapaita alueita kotiisi. Päätä esimerkiksi, että keittiössä ja olohuoneessa ei käytellä kännykkää.
  2. Käytä äänetöntä. Puhelimen hälytysäänet on suunniteltu nimenomaan kaappaamaan huomio. Jos sinulla on tärkeämpääkin huomiotavaa kuin puhelin, pidä se äänettömällä.
  3. Ilmoita, mitä aiot puhelimellasi tehdä. Jos sinun täytyy näprätä puhelinta seurassa, sano, mikä näpräyksen syy on. Siis esimerkiksi: ”Anteeksi, katson nopeasti, kuinka myöhään busseja kulkee kotiin päin.” Tämän pitäisi karsia nopeasti turhia selailuja – mutta vain siinä tapauksessa, että todella hoidat vain sen yhden asian.
  4. Älä pidä luuria käden ulottuvilla. Jätä puhelin eteiseen, laukun pohjalle tai asunnon siihen kerrokseen, jossa et oleskele.
  5. Laita netti pois päältä. Kun olet tilanteessa, jossa et halua tulla häirityksi, sulje mobiiliverkko puhelimestasi ja poistu wifistä. Näin puhelimeen ei plinkahtele Whatsapp-viestejä jatkuvalla syötöllä, mutta sinut saa kuitenkin soittamalla kiinni, jos on oikeasti tärkeää asiaa.
  6. Perehdy karuun totuuteen. Kuten todettua, tiedostaminen on ensimmäinen askel. Lataa sovellus, jolla voit mitata netinkäyttöäsi. Tulos voi olla sen verran järkyttävä, että luuria tekee mieli hipelöidä vähän vähemmän.
  7. Vastaa puheeseen katseella. Kun sinulle puhutaan, irrota tuijotuksesi ruudusta ja siirrä se puhujaan. Homma toimii toki toisinkin päin: läheisiään voi koettaa herätellä niin, että lakkaa itse puhumasta, mikäli kuuntelija siirtää huomionsa luuriinsa. Syvässä puhelinkoukussa oleva tyyppi tosin saattaa jatkaa selailua tyytyväisenä.
  8. Pihistele latauksessa. Lataa kännykkä vasta, kun virta on juuri loppumassa tai loppunut. Jos laturi ei ole käden ulottuvilla ja akkua on jäljellä kolme prosenttia, tuskin haluat käyttää sitä Facebookiin.
  9. Syö ilman puhelinta. Jos kaikki ruokailuun osallistuvat vain selaavat luurejaan, sitä ei lasketa yhdessä syömiseksi. 
  10. Hanki herätyskello. Puhelimen herätystoiminta on helppo tekosyy aloittaa aamut ja lopettaa päivät netin syövereissä. Jos haluat nukkua paremmin, hanki oikea herätyskello ja parkkeeraa puhelin yöksi makuuhuoneen ulkopuolelle.
  11. Päätä, milloin olet tavoitettavissa. Ota puhelinajoiksi esimerkiksi kello 8–21 arkisin ja ilmoita läheisillesi, että iltayhdeksän jälkeen sinua on turha tavoitella. Pysy myös poissa somesta puhelinaikasi jälkeen. Illat rauhoittuvat kummasti. 
Alli on iloinen, kiltti ja ihmisrakas koira, kunhan ensin saa tutustua uuteen ihmiseen omaan tahtiinsa, kuvailee Elina Linden koiraansa. Kuva: Elinan kotialbumi

Koiranomistajan avunpyyntö levisi tehokkaasti sosiaalisessa mediassa.

”Löytyykö keltään Adursal 150 mg? Tehtaalta luvattu toimittaa parin viikon päästä kyseistä lääkettä, mut mä en taida pärjätä niin kauan ilman.”

Lääkeahdinkoon joutuneen spanielin omistaja Elina Linden jakoi hätähuudon lemmikkinsä puolesta Facebookissa perjantaina. Maksakirroosia sairastavan  Alli-koiran lääke oli loppunut apteekista, koska tehdas ei ollut pystynyt toimittamaan sitä. 

– Mä olen nyt jo jatkoajalla, joten päivittäinen lääke on elintärkeää mulle, Elina kirjoitti cockerspanielinsa kuvan yhteyteen.

Viesti levisi nopeasti sosiaalisessa mediassa. Elinan Facebook-päivitys sai yli 800 jakoa ja kymmeniä kommentteja, joissa tarjottiin etsintä- ja lääkepua.

Ensi kuussa seitsemän vuotta täyttävä Alli löysikin lopulta tarvitsemansa lääkkeen.

– Somen voima ylitti kaikki odotukset, ja viestejä tuli paljon ympäri Suomea – ja jopa Espanjasta asti. Ihmisten halu auttaa ja myötäeläminen oli erittäin suurta, Elina iloitsee.

Elina kertoo, että Allilla todettiin yli kaksi vuotta sitten hepatiitin aiheuttama maksakirroosi. Se on tyypillinen sairaus cockerspanieleilla.

– Vuoden 2015 alussa Allin elinaikaennuste oli eläinlääkärin mukaan puolesta vuodesta kahteen vuoteen.

”Vuonna 2015 Allin elinaikaennuste oli puolesta vuodesta kahteen vuoteen.”

Lääkevalmistajat ilmoittivat heinäkuun alussa Allinkin käyttämän Adursal-lääkkeen saatavuuskatkoksesta. Tiedotteen mukaan toimituskatkos kestänee syyskuuhun asti.

Sarah on käyttänyt ulkonäkönsä muokkaukseen yli 15 000 euroa. Kuva: MTV

Täydellinen Instagram-kroppa -dokumentissa brittinaiset kertovat, mitä he ovat valmiita tekemään näyttääkseen omasta mielestään täydellisiltä.

IS TV-LEHTI: Instagram ja muu sosiaalinen elämä luo nykyään ulkonäköpaineita, ja moni kärsii valtavista itsetunto-ongelmista somen ”täydellisessä” maailmassa. Tästä kertoo brittidokumentti Täydellinen Instagram-kroppa (My Perfect Instagram Body, 2016).

Dokumentissa haastateltava personal trainer Lauren, 27, treenaa kuudesti viikossa, mutta se ei riitä alkuunsa siihen, mitä kaikkea hän on valmis tekemään ulkonäkönsä eteen.

– Sosiaalinen media luo paljon paineita siitä, minkänäköinen pitää olla. Somessa on tyttöjä, joilla on täydelliset kulmakarvat, hampaat, huulet ja hyvä vartalo. Jos en näytä siltä, alan miettiä, miksen näytä siltä?

– Automaattisesti sitä vertailee itseään muihin ja joskus siitä tulee todella surkea olo, Lauren kertoo ohjelmassa.

”On hyvin addiktoivaa näyttää juuri tietynkaltaiselta.”

Brittidokumentissa naiset kertovat, mitä kaikkea he ovat itselleen tehneet näyttääkseen omasta mielestään täydellisiltä. Esimerkiksi Lauren on ottanut botoxia, täyttänyt huulensa, tatuoinut kulmakarvansa ja viimeisimpänä laittanut silikonit.

– Ja nyt mietin, mitä voisin seuraavaksi tehdä. Ihan sama, mitä teen, niin haluan aina entistä näyttää paremmalta, neljä viikkoa sitten silikonit saanut Lauren sanoo.

Lauren räpsii itsestään jatkuvasti selfieitä hyvin vähissä vaatteissa. Hän seuraa Instagramissa naisia, jotka esittelevät estoitta monesti kuvankäsittelyin muokattua vartaloaan.

– On hyvin addiktoivaa näyttää juuri tietynkaltaiselta. Katselen muiden kuvia ja mietin, että haluan ottaa tuon ja tuon kuvan. Olen vajonnut tietynlaiseen ansaan, Lauren pohtii.

Hänen äitinsä ei ymmärrä nykyisen sukupolven uusinta trendiä lainkaan.

Tavoitteena Barbien ulkonäkö

25-vuotias Sarah puolestaan kertoo, että hän haluaa näyttää Barbie-nukelta täydellisine valkoisine hampaineen ja täydellisine takapuolineen.

Sarah on laitattanut silikonit ja tämän lisäksi implantit poskipäihinsä ja huuliinsa, botoxia otsaan ja leukaan ja valkaissut hampaansa. Hän on käyttänyt yli 15 000 euroa ulkonäköönsä ja on pahasti velkaantunut. Hän riskeeraa myös parisuhteensa, sillä hänen poikaystävänsä on täysin kyllästynyt Sarahin päähänpinttymään ja ulkonäkökeskeisyyteen.

– Ennen hän oli tosi kaunis. Onhan hän vieläkin ihan hyvännäköinen, poikaystävä sanoo.

Sub.doc: Täydellinen Instagram-kroppa Subilla ma 21.8. klo 23.20
 

Antti Tuisku ja Erin nähdään yhdessä myös Idols-ohjelman tuomareina. Kuva: Sanoma-arkisto

Aamukuuteen-kumppani Erin on nyt selvittänyt hämmentävän ilmaisun merkitystä.

”Hei beibi, täs on menny liikaa päivii.
Et ei oo päästy lonimaan, mitä me soditaan.”

Ensimmäisellä kerralla Antti Tuiskun Aamukuuteen-sinkun sanat eivät avaudu. Tai ainakaan yksi niistä. Se ei avaudu vielä toisella eikä kolmannellakaan kuuntelukerralla.

Mitä ihmettä ”lonimaan” tarkoittaa?

”Beibi, kun sä katsot mua ja pyydät mua punkkaas lonimaan.”

”Korvamatomateriaalia.” ”Niin loistava.” Antti Tuiskun fanit ovat hehkuttaneet uutta biisiä paljon eri somekanavilla. Mutta tietävätkö hekään, mitä oikeastaan tarkoittaa lonimaan-ilmaisu, joka toistuu kappaleessa?

Biisin feat-osuuden esittää Erin, joka kertoi maanantaina ”lonia”-ilmaisun merkityksen:

– Lonia-sanaa käytetään ku halutaan ns. muffailla, eli lonia, eli vähän kiehnätä ja pussailla, Erin kirjoitti sosiaalisen median tilillään.

Erinin Instagram-päivitykseen on ehtinyt jo tulla kommentteja, mitä muuta lonia-verbi tarkoittaa eri puolella Suomea.

”Meillä päin lonia tarkoittaa hypistelyä.”

– Meillä päin lonia tarkoittaa hypistelyä. Esim. shoppailemassa lonitaan kaikki hyllyt tai rekit, kuvailee Instagram-käyttäjä Kreettalu.

– Mulle tulee mieleen se, kun joku lonii konvehtirasiasta parhaat, sanoo Izmo58.

”Sitä ihteensä”

Antti Tuisku julkaisi uuden sinkkunsa viime viikolla. Se on mukana uudella albumilla Anatude, joka julkaistaan 15. syyskuuta.

Sunnuntaina Antti Tuisku iloitsi Aamukuuteen-kappaleen Spotify-menestyksestä ja julkaisi Instagram-tilillään kuvan, jossa oli selittävä hashtag #lonimaanonlappiajatarkoittaasitäihteensä.

 

Urbaanissa sanakirjassa lonia tarkoittaa ”valita, lajitella, etsiä jotain asiaa jonkin joukosta”.

Esimerkit:

1. älä loni kaikkia lihapaloja siitä kastikkeesta
2. trafi kielsi rekisterikilpien lonimisen, pitää ottaa järjestyksessä eikä välistä

Kunniaväkivalta saa Suomessakin monia muotoja. Yksi niistä on se, että nuorille pojille sallitaan paljon enemmän vapauksia kuin samanikäisille tytöille, kertoo Helsingin Sanomien haastattelema kurdinainen.

Kolmekymppinen kurdinainen kertoo Helsingin Sanomissa lapsuuden rajusta silpomiskokemuksestaan ja siitä, miten lähipiiri pyrkii rajoittamaan varttuvan tytön ihmisoikeuksia perheen kunnian nimissä.

”Mun oli pakko lähteä pois kotoa.”

– Ensin sinut leikataan, sitten kielletään uiminen, sen jälkeen et saa tavata poikia. Kun olin 17-vuotias, mun oli pakko lähteä pois kotoa. Mun oli pakko tehdä raju askel mun vanhemmille ja perheelle, nimettömäksi jäävä nainen kertoo.

THL määrittelee kunniaväkivallan viittaavan psyykkiseen painostukseen tai suoraan väkivaltaan. Se liittyy ajattelutapaan, jossa kunnia on koko perheen ja suvun yhteinen asia. Koska yksilöiden teot vaikuttavat koko yhteisön kunniaan, käyttäytymisen tulee olla siveellistä ja tietyn seksuaalimoraalin mukaista.

Tytöillä ja pojilla eri säännöt

Kurdinainen kokee, että hänen elämäänsä ja oikeuksiaan rajoitettiin voimakkaasti erityisesti nuoruudessa. Nainen ympärileikattiin nelivuotiaana pakolaisleirillä, ja hän oli vähällä kuolla operaatioon. Taustalla oli perheen pyrkimys saada tytär hyviin naimisiin.  

”Pojilla oli enemmän mahdollisuuksia. He saivat mennä vapaammin.”

– Kun olin joku 7–8-vuotias, niin muistan, että oli aika, jolloin joka ilta, kun menin nukkumaan, rukoilin vaan, että tulen pojaksi. Halusin ne poikien oikeudet. Koska jo silloin näin, että pojilla oli enemmän mahdollisuuksia. He saivat mennä vapaammin, kurdinainen kertoo HS:n haastattelussa.

– Mitä vanhemmaksi tulin niin sitä enemmän minulta alettiin kieltämään kaikenlaisia asioita. Multa riistettiin ihmisoikeuksia, mitä enemmän tytöstä naiseksi kasvoin.

Vaara joutua uhriksi

Ympärileikkausten ja kunniaväkivallan uhka on todellinen myös Suomessa.

– Ympärileikkausperinne elää Suomessakin, sanoi Ihmisoikeusliiton asiantuntija Solomie Teshome Me Naisten haastattelussa. 

Suomessa ei ole tullut esiin yhtään tapausta, että maahanmuuttajataustaisia tyttöjä olisi ympärileikattu täällä. Monilla tytöillä on kuitenkin vaara joutua silpomisen uhriksi matkalla vanhempiensa kotimaassa.

– Epäilyt voivat herätä esimerkiksi, jos tyttö on lähdössä yhdessä vanhempiensa tai toisen vanhemman kanssa kotimaahansa. Vaikka niin, että vain perheen tyttö on lähdössä, muut sisarukset eivät.

Solomie kertoi saavansa konsultointipuheluita terveydenhoitajilta tällaisista aiheista etenkin keväisin lomien kynnyksellä. Tyttöjen iät vaihtelevat taaperoista teini-ikäisiin.

– Kun tyttö on jo lähdössä matkalle ja herää epäilys, että hän joutuu silvotuksi, ollaan jo myöhässä, Solomie kertoi.

MillaR

Kolmekymppinen kurdinainen puhuu HS:ssä tyttöjen ja poikien erilaisesta kohtelusta: ”Ensin leikataan, sitten kielletään uiminen”

Naisten ympärileikkaus on törkeä rikos ja yhteiskunnnan pitäisi ottaa aktiivisempi ote tällaisen silpomisen estämisessä. Sama koskee myös poikien ilman lääketieteellistä perustetta olevia ympärileikkauksia, jota ei tietysti voi verrata naisten leikkaukseen, mutta on ihan yhtä perusteetonta. Suomi ei ole sivistysvaltio ennenkuin tällaiseen lapseen kohdistuvaan väkivaltaan puututaan todenteolla.
Lue kommentti