Vapaaehtoistyö, esimerkiksi sporttikummina, voi olla tapa tutustua uusiin ihmisiin. Kuva: Colourbox
Vapaaehtoistyö, esimerkiksi sporttikummina, voi olla tapa tutustua uusiin ihmisiin. Kuva: Colourbox

Jotenkin olisi kiva auttaa, mutta miten? Listasimme 16 erilaista tapaa tehdä vapaaehtoistyötä.

Lähes joka kolmas suomalainen tekee vapaaehtoistyötä, kertoo Tilastokeskus. Vapaaehtoistyöstä saa hyvän mielen, mutta sen lisäksi sillä  on muitakin myönteisiä vaikutuksia. Forbes-lehti esimerkiksi listaa, että kun antaa aikaansa muille, tuntee yllättäen, että aikaa on enemmän. Harvard Health Blogin mukaan vapaaehtoistyöllä on myös terveysvaikutuksia: se saattaa alentaa verenpainetta.

Testaa, miten voisit olla avuksi:

1. Kaipaisitko elämääsi uutta ystävää?

Ei kiitos, nykyiset riittävät. Siirry kohtaan 2.

Mikäs siinä, jos on mahdollisuus tutustua johonkuhun. Siirry kohtaan 3.

2. Oletko tarkka työn ja vapaa-ajan erottamisesta?

Kyllä: työ työnä ja vapaa-aika vapaa-aikana. Siirry kohtaan 4.

En, elämäni on kokonaisuus. Siirry kohtaan 5.

3. Oletko kärsivällinen kuuntelija?

Kyllä, niin olen kuullut. Siirry kohtaan 6.

Haluaisin olla, mutta minulla on niin paljon asiaa! Siirry kohtaan 7.

4. Viihdytkö ihmisten katseiden kohteena?

En. Mieluummin olen taustalla. Siirry kohtaan 8.

Esillä oleminen ei ole minulle ongelma. Siirry kohtaan 9.

5. Alkaako neljän seinän sisällä ahdistaa?

Ei, olen tottunut toimistohommiin. Siirry kohtaan 10.

Kyllä, en viihdy samassa paikassa pitkään. Siirry kohtaan 11.

6. Iäkäs sukulainen luennoi kahvipöydässä. Miten reagoit?

Kuuntelen kiinnostuneena. Vanhuksilta voi oppia paljon. Siirry kohtaan 12.

Etsin pakoreittiä. Siirry kohtaan 13.

7. Kadulla tulee vastaan teiniporukka. Miten reagoit?

Koetan kuulla pätkän nuorten kiinnostavasta keskustelusta. Siirry kohtaan 14.

Hyppään välittömästi tien toiselle puolelle. Siirry kohtaan 15. 

8. Onko sinulla taustallasi rankkoja kokemuksia?

Olen onneksi selvinnyt tähän ikään ilman suuria suruja. Siirry kohtaan 16.

Kyllä, mutta nyt tunnen, että elämä voittaa. Siirry kohtaan 17. 

9. Miten suhtaudut feissaajiin?

Juoksen inhoten karkuun. Siirry kohtaan 18.

He tekevät vain työtään. Siirry kohtaan 19. 

10. Mitä tuumit bloggaamisesta?

Pidän omaa blogia tai vähintään haaveilen siitä. Siirry kohtaan 20.

Vietän aikaani mieluummin reaalimaailmassa kuin netissä. Siirry kohtaan 21.

11. Sujuuko ranskanletti?

Todellakin, ja hiussaksetkin pysyvät kädessä. Siirry kohtaan 22.

Ei – voin vaikka jongleerata, mutta en hiuspinneillä. Siirry kohtaan 23

12. Pelkäätkö kuolemaa?

Kyllä, se tuntuu kaukaiselta ja pelottavalta. Siirry kohtaan 24.

Kuolema on mielestäni luonnollinen asia. Siirry kohtaan 25.

13. Kiinnostavatko vieraat kielet?

Si! Haluaisin oppia jonkin ihan uuden kielen. Siirry kohtaan 26.

En ole mikään varsinainen kielitieteilijä. Siirry kohtaan 27.

14. Haaveiletko salaa lätkämutsiksi päätymisestä?

Ainakin haluan tukea nuorten urheiluharrastuksia. Siirry kohtaan 28.

En, se on pahin painajaiseni! Siirry kohtaan 29.

15. Onko sinulla lapsia, ehkä lapsenlapsiakin?

Ei, vaikka viihdyn kyllä lasten kanssa. Siirry kohtaan 30.

Kyllä. Siirry kohtaan 31.

Tulokset:

16. Sinulle sopisi vapaaehtoistyö Nuorten turvatalossa

Punaisen Ristin Nuorten turvataloissa vapaaehtoiset työskentelevät ammattilaisten rinnalla. Turvataloja on Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Turussa ja Tampereella. 

17. Sinulle sopisi vapaaehtoistyö vertaistukiryhmässä

Vertaistukea voi antaa hyvin monenlaisissa asioissa. Esimerkiksi Syömishäiriöliitto ja Irti huumeista ry ottavat vapaaehtoisia vertaistukiryhmiin.

18. Sinulle sopisi vapaaehtoistyö infopisteellä

Vapaaehtoisen tärkein tehtävä voi olla tiedon jakaminen. Moni järjestö kaipaa esittelijöitä ja infopistetyöntekijöitä tapahtumiin. Youth Against Drugs esimerkiksi pitää infopisteitä konserteissa, messuilla ja muissa nuorten tapahtumissa.

19. Sinulle sopisi vapaaehtoistyö lipaskerääjänä

Lipaskerääjä auttaa yhdistyksiä saamaan lahjoituksia. Lippaan varteen apua kaipaavat esimerkiksi SOS-Lapsikylä, Pelastakaa Lapset ja jotkin seurakunnat, kuten Tuusulan seurakunta.

20. Sinulle sopisi vapaaehtoistyö kääntäjänä, toimittajana, valokuvaajana tai graafikkona

Moni kolmannen sektorin toimija ylläpitää laajoja nettisivuja tai julkaisee tiedotteita, lehtiä tai muuta materiaalia. Toimittajia, kääntäjiä, valokuvaajia ja graafikoita kaipaavat ainakin Amnesty ja Helsingin eläinsuojeluyhdistys.

21. Sinulle sopisi vapaaehtoistyö toimistossa

Vapaaehtoistyö voi olla myös siistiä sisätyötä toimistoaikoina. Sellaista vapaaehtoistyötä tarjoaa esimerkiksi Plan.

22. Sinulle sopisi vapaaehtoistyö parturi-kampaajana

Itselle tavallinen asia voi olla toiselle tavoittamatonta luksusta. Hyvää mieltä ja omanarvontuntoa voi jakaa vapaaehtoisena kampaajana ja parturina. Heitä etsivät esimerkiksi Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyö Helsingissä ja jotkin vanhainkodit.

23. Sinulle sopisi vapaaehtoistyö esiintyjänä tai leikkikaverina sairaalassa

Ainakin Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä voi ryhtyä vapaaehtoiseksi. Vapaaehtoinen voi olla potilaiden luku-, leikki- tai juttukaveri, mutta myös esimerkiksi esiintyjä.

24. Sinulle sopisi vapaaehtoistyö vanhuksen seurana ja avustajana

Ulkoiluttajia, kirjan lukijoita ja pikkuasioiden hoitajia kaivataan muun muassa vantaalaisessa Vanhusten kotiapusäätiössä, tamperelaisessa Mummon Kammarissa ja Jyväskylän vapaaehtoistoiminnan keskuksessa.

25. Sinulle sopisi vapaaehtoistyö saattohoidossa

Saattohoidossa toimivat vapaaehtoiset ovat seurana, virkistyksenä ja tukena ihmiselämän lopussa. Vapaaehtoiseksi voi päästä esimerkiksi turkulaiseen Karinakotiin, helsinkiläiseen Terhokotiin tai tamperelaiseen Pirkanmaan hoitokotiin

26. Sinulle sopisi vapaaehtoistyö maahanmuuttajan ystävänä

Uuteen maahan kotoutumista helpottaa, jos saa paikallisen ystävän. Ystävätoimintaa järjestävät Punainen Risti ja monet seurakunnat. Esimerkiksi helsinkiläinen Mikaelin seurakunta ja Kuopion SPR välittävät ystäviä maahanmuuttajille.

27. Sinulle sopisi vapaaehtoistyö kehitysvammaisen kaverina

Kehitysvammaiset kaipaavat esimerkiksi apukäsiä, pyörätuolin työntäjiä ja kavereita pelailuun ja lehdenlukuun. Helsingissä vapaaehtoistyötä voi tehdä arkipäivisin useassa eri paikassa. Tampereen, Jyväskylän ja Oulun seuduilla Kehitysvammaisten tukiliitto järjestää Best Buddies -kaveritoimintaa.

28. Sinulle sopisi vapaaehtoistyö sporttikummina

Pelastakaa Lapset kouluttaa sporttikummeja, jotka vievät lapsia liikkumaan tai ovat mukana lasten harrastuksissa. Sporttikummin voi saada lapsi, jonka vanhemmat eivät syystä tai toisesta voi osallistua lastensa harrastuksiin.

29. Sinulle sopisi vapaaehtoistyö nuoren yritysohjaajana

4H-yhdistyksissä nuoret voivat perustaa 4H-yrityksiä. Tueksi kaivataan aikuisia, jotka auttavat yritystoiminnan alkuun ja sen jälkeenkin.

30. Sinulle sopisi vapaaehtoistyö varamummona

Lapsiperheen tueksi, varaisovanhemmaksi, voi päästä esimerkiksi Suomen Punaisen Ristin paikallisosastojen kautta. Varamummotoiminnalla on oma Facebook-ryhmä.

31. Sinulle sopisi vapaaehtoistyö doulana

Odottajien ja synnyttäjien tukena toimivia doulia kouluttaa Suomen Doulat.

Koomikko aiheutti pienen somekohun jakamalla meemin Magic Johnsonin ja Samuel L. Jacksonin harmittomasta kuvasta. Ironia ei auennut kaikille.

”Sam ja minä chillasimme penkillä eilen Forte dei Marmissa, Italiassa. Fanit jonottivat ottaakseen kuvia kanssamme.”

Näin entinen huippukoripalloilija Earvin ”Magic” Johnson twiittasi, kun hän vieraili elokuun puolessa välissä Italian Toscanassa. Samalla hän julkaisi shoppailureissunsa päätteeksi kuvan, jossa hän istui rennosti puupenkillä näyttelijä Samuel L. Jacksonin kanssa. Prada- ja Louis Vuitton logot vilkkuivat miesten ostoskasseissa, ja molemmilla oli kuvassa leveähkö hymy.

Johnsonin julkaisema Twitter-kuva alkoi pian elämää omaa elämäänsä, koska italialaiset eivät tunnistaneet julkkiskaksikkoa, kertoo Independent-lehti.

Jotkut italialaiset nimittäin luulivat, että kyseessä on kaksi maahanmuuttajaa – joilla on äärettömän paljon rahaa shoppailuun. Ja kaiken kustantaa tietenkin Italian valtio.

Koomikko Luca Bottura käytti yhtä kuvaa meeminä ja jakoi sen Facebookissa. Hän kirjoitti kuvan yhteyteen muun muassa: ”Valtion varoja Forte dei Marmissa… he tekevät ostoksia Pradan liikkeessä päivittäisellä 35 eurollaan.”

Bottura myös pyysi seuraajiaan jakamaan kuvan, jos he ovat raivostuneita. Telegraphin mukaan Bottura väittää nettimeeminsä tarkoituksen olleen ironinen – mutta moni ymmärsi Botturan sanoman väärin ja lähti levittämään kuvaa ”shoppailevista maahanmuuttajista”.

Facebook-kommentoijat ilmaisivat Botturan kuvan yhteyteen muun muassa ”häpeää” ja ”inhoa”, jota he kokivat –  ja luulivat kuvassa olevan kaksi maahanmuuttajaa, jotka istuskelevat penkillä ökyostoksiensa kanssa.

Kuvaa on jaettu tuhansia kertoja, Bottura kertoi myöhemmin Facebookissa ja analysoi samalla kuvan aiheuttamia reaktioita:

– 40 prosenttia ihmisistä ymmärsi provosointini, 30 prosenttia oli raivoissaan ja 20 prosenttia oli sitä mieltä, että se oli rasistinen meemi ja että en tunnistanut Samuel Jacksonia ja Earvin 'Magic' Johnsonia (en paljasta loppua kymmentä prosenttia).

Monet ovat pitäneet Maria Veitolan Instagram-päivitystä esimiestyön rankkuudesta tärkeänä. Jotkut ovat kuitenkin ihan toista mieltä. 

Radio Helsingin sisältöjohtajana työskentelevä Maria Veitola, 44, kertoi eilen Instagramissaan haastavasta työviikostaan esimiehenä. Maria kertoi, että hänen voimansa ovat viime aikoina huvenneet oman kunnianhimon ja muiden ihmisten takia.

– Vaikka sitä kuinka yrittää huolehtia oman elämänsä kohtuullisuudesta ja selkeydestä, esinaisena altistuu sille, että on muita ihmisiä, jotka sanovat: ”en mä jaksakaan tai ei mua huvitakaan, vaikka mä lupasin”. Sitten se kaikki kaatuu tietty mun päälle, koska se on mun duuni – tavallaan – selvittää sotkut ja tilanteet, Maria kirjoitti eilen.

Instagram-päivityksessään Maria kertoi kärsineensä jopa fyysisistä oireista. Hän kuvaili olleensa paniikkihäiriön reunalla.

Lue lisää täältä: Maria Veitola puhuu esimiestyönsä raskaudesta: ”On kamalaa menettää elämänhallinta siksi, että muut ei hallitse elämäänsä”

(Juttu jatkuu päivityksen jälkeen.)

 

Esimiestyössä -tai siis mit vit- esiNAIStyössä parasta ja pahinta: ihmiset. Oon ite tehnyt himmeen duunin siinä että tunnistan omat rajani esim. jaksamisen suhteen ja huolehdin niistä. Tää asia on muuten suoraan yhteydessä luotettavuuteen. Mutta: Vaikka sitä kuinka yrittää huolehtia oman elämänsä kohtuullisuudesta ja selkeydestä, bossladynä altistuu sille, että on muita ihmisiä jotka sanovat, että "en mä jaksakaan tai ei mua huvitakaan, vaikka mä lupasin" tai sekoilevat muuten vaan. Sitten se kaikki kaatuu tietty mun päälle, koska se on mun duuni -tavallaan- selvittää sotkut ja tilanteet. No, viime viikko olikin sitten ihan hirveä edellämainituista syistä. Sata palloa ilmassa ja yritin jongleerata parhaani mukaan ja tehdä viisaita päätöksiä. Torstaipäivä meni paniikkihäiriön ja migreenin reunalla koska kaikki oli vaan kaaosta ja olin aivan finaalissa. Kun työkaveri yritti halata, sanoin että "älä koske koska alan itkemään enkä pysty lopettamaan". Se on kamalaa kun oma elämänhallinta menee siitä syystä, että muut ei hallitse elämäänsä. Sit tähän liittyy vielä oma kunnianhimo: en tyydy keskinkertaisuuteen. Pääsisin itse helpommalla jos tyytyisin. Mutta kun en halua. Haluan tehdä työni mahd hyvin. Perjantaina laitoin työpaikalle viestin että en tuu töihin, meen metsään makaamaan sammalmättäälle koska muuten oon kohta jossain akuuttipäivystyksessä. Onneks oli mökkiviikonlippu buukattu veljen perheen kanssa. Tarinan opetus: menkää metsään ja olkaa rakkaittenne kanssa jos ja kun ahdistaa ja kaikki kaatuu päälle. Se saattaa auttaa. Ja pyytäkää apua. Mä pyysin ja onneks mun ihanat työkaverit antoi tukea ja apua. Ja Radio Helsingin sisältöjohtajana ilmoitan, että meidän syysohjelmisto starttaa viikon päästä maanantaina. Mukana mm. uusi, ihana aamushow. #bosslady #radiohelsinki 📻❤️

A post shared by Maria Veitola (@mariaveitola) on

Päivitys on herättänyt paljon keskustelua. Monet ovat kirjoittaneet päivityksen alle, että Maria on rohkea, koska uskaltaa puhua vaikeista asioista niin suoraan.

– Tämän kaiken saa ja pitää sanoa ääneen. Miksi hyssytellä ja esittää supernaista, jos tuntuu, että kaikki kaatuu päälle. Tunteista kertominen auttaa niin itseä kuin muita, eräs kommentoija kirjoittaa.

Jotkut ovat kuitenkin suhtautuneet Marian kirjoituksen aivan toisella tavalla.

Kohtuutonta syyttelyä...

Instagram-tili @lindiis kirjoittaa, että Maria syyllistyy kaksinaismoralismiin. Hänen mielestään on erikoista, että Maria vaatii toisia jaksamaan tappiin saakka. Hänen mielestään on myös kohtuutonta syyttää muita siitä, että esimiehenä joutuu puurtamaan.

– Siksi toivon vähän armollisuutta myös sinulta julkisuuden henkilönä – jos on armollinen itselleen, on oltava sitä myös ulkoisille olosuhteille ja muiden, inhimillisten ihmisten heikkouksille. Saa olla kunnianhimoinen, mutta oikeesti bossladyä on se, ettei syyttele julkisesti omasta olostaan muita.

”Olisit voinut vain keskittyä omiin tunteisiisi ja kertoa, että oli rankka viikko.”

Instagram-tili @ruutiainen puolestaan toteaa, että Marian kirjoitus saattaa vaikuttaa hänen alaisistaan hyvin loukkaavalta.

– Esimiehenä olet myös yksi iso (ehkä isoin?) tekijä siinä uupuvatko alaisesi. Sitä paitsi, vaikka kuinka vika olisi niissä alaisissa, niin ei oo kovin jees pomona alkaa julkisessa Instassa niitä asioita puimaan, hän kirjoittaa.

– Työpaikan sisäiset asiat kuuluu jäädä työpaikalle. Olisit täällä voinut myös vain keskittyä omiin tunteisiisi ja kertoa että oli rankka viikko, mutta päätit jakaa koko maailmalle, että syy oli alaisissasi.

...vai sittenkin voimaannuttava keskustelunavaus?

Maria vastasi kommentoijilleen useammalla pitkällä viestillä. Hänen mukaansa päivityksen tarkoituksena oli ainoastaan osoittaa, miten rankkaa esimiestyö voi olla.

– Ihmiset ovat inhimillisiä otuksia kaikkine piirteinensä ja virheinensä, niin alaiseni kuin minäkin. Se tekee elämästä ihanaa ja joskus myös haastavaa. Uskon yhdessä tekemiseen ja avoimuuteen, en erakkouteen, vaikka se voisikin olla monella tavalla helpompaa, Maria kirjoittaa vastauksena @lindiis-nimimerkille.

Maria toteaa vastauksissaan, ettei esimerkiksi ”freelancereiden elämänhallinta ja motivaatio ole hänen vastuullaan”. Hänen mukaansa tilanteessa ei myöskään ole kyse siitä, että alaiset olisivat uupuneita. Sen tarkemmin hän ei kuitenkaan kerro, millainen tilanne työyhteisössä on meneillään.

”Oletko tosiaan sitä mieltä, että hyvä ihminen pitää kaiken sisällään ja jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan?”

– En valitettavasti voi vastata uteliaisuudennälkääsi ja kertoa detaljeja eikä sillä oikeastaan ole väliä. Mutta varmasti osaat kuvitella tilanteen jossa usea ihminen – syystä tai toisesta – jättää tekemättä sovitut asiat ja ne kaatuvat muiden päälle. Onko se reilua? Saako siitä puhua? Oletko tosiaan sitä mieltä, että hyvä esimies tai -nainen, ihminen pitää kaiken sisällään ja jatkaa niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan? Maria kysyy.

Lopuksi Maria vielä toteaa, että hänelle on tärkeää puhua myös niistä asioista, joista joidenkin mielestä ei julkisesti saisi puhua.

– Mulle on tärkeää puhua asioista joista perinteisesti ”ei saa puhua”, koska ne täytyy vaieta tai piilottaa, koska näin on ollut tapana tehdä. Mun inboxit ja dm [yksityisviestilaatikko] on täynnä viestejä esimiehiltä ja -naisilta, joille postaukseni oli juuri siitä syystä voimaannuttava ja tärkeä, hän kirjoittaa.

Hei esimies! Onko sinun työsi ollut rankkaa? Kerro kokemuksistasi alla olevalla lomakkeella. Vastauksia voidaan käyttää osana Me Naisten juttua.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Vierailija

Maria Veitola sai tiukkaa kritiikkiä avauduttuaan esimiestyön rankkuudesta – näin hän vastaa saamiinsa kommentteihin

rasittava tyyppi kaikenkaikkiaan. Jaksaa hakea julkisuutta ja aina valittaa jotain. esimiehellä esimiehen työt, työntekijällä omansa. En voisi itse omia väsymyksiäni kirjoitella yleisesti julkisuuteen.. olisi pian entinen työ.... Asioita voi käsitellä muutenkin kuin nettipalstoilla.. joo paniikki häiriö.. jos oikeasti oli niin meneppä lääkäriin hakemaan apua mieluummin kuin kohdennat sen tänne nettiin..
Lue kommentti
Jannika B. Kuva: Jonna Öhrnberg / Sanoma-arkisto

Laulaja kertoo Instagramissa hävenneensä reisiään ja korviaan. Nyt hän kannustaa kaikkia hyväksymään itsensä sellaisena kuin on.

Laulaja Jannika B, 32, on viime aikoina puhunut suorasanaisesti omista epävarmuuksistaan ja kamppailustaan mielenterveytensä kanssa. Hänen avoin suhtautuminensa vaikeina pidettyihin aiheisiin jatkuu.

Tänään hän julkaisi Instagramissaan näyttävän kuvan, jossa kertoo suhtautumisesta kehoonsa.

– Nuorempana – ja välillä edelleenkin – huomaan häpeäväni ja piilottelevani ”tynnyrireisiäni” ja ”dumbokorviani”. Tästä syystä annoin eilisissä kuvauksissa juuri näiden kahden (tai itse asiassa neljän) asian näkyä, Jannika kirjoittaa.

 

Eilen oli ihanat kesäpäiväkuvaukset. 🌸🌞 Nuorempana -ja välillä edelleenkin- huomaan häpeäväni ja piilottelevani "tynnyrireisiäni" ja "dumbokorviani". Tästä syystä annoin eilisissä kuvauksissa juuri näiden kahden (tai itseasiassa neljän) asian näkyä. 💪 Kaikilla meillä on epävarmuuksia kehojemme kanssa. Kaikilla. Harvemmin nämä epävarmuudet kuitenkaan näkyvät ulospäin. Vielä harvemmin niiden poistamiseksi voi tehdä mitään näkyviä kikkoja. Minä uskon, että ainoa tie kauniseen kehoon on korvien välinen jumppa ja negatiivisten ajatusten leikkaaminen. Huomenna 23.8.2017 järjestetään kaikenlaisten kehojen riemukulkue ja puistojuhla Helsingin Esplanadin puistossa klo 16.30 alkaen. Suomen ensimmäinen kehopositiivisuuden juhla, Body Pride on Vaakakapinan #lupanäkyä -teeman huipentuma. Kaikki ovat tervetulleita mukaan juuri sellaisena, kuin haluaa tulla nähdyksi! ❤️ #lupanäkyä @yleisradio @vaakakapina

A post shared by Jannika B 💎 (@jannikabofficial) on

Jannikan mukaan kukaan meistä ei säästy ulkonäköön kohdistuvilta epävarmuuksilta. Hänen mielestään kauneutta kannattaisi tavoitella erityisesti sisältä päin.

– Kaikilla meillä on epävarmuuksia kehojemme kanssa. Harvemmin nämä epävarmuudet kuitenkaan näkyvät ulospäin. Vielä harvemmin niiden poistamiseksi voi tehdä mitään näkyviä kikkoja. Minä uskon, että ainoa tie kauniiseen kehoon on korvien välinen jumppa ja negatiivisten ajatusten leikkaaminen.

Kuva on julkaistu huomenna järjestettävän Body Pride -tapahtuman kunniaksi. 

”Maailman söpöimmät korvat”

Jannika on aiemminkin puhunut ulkonäköönsä liittyvistä epävarmuuksista. Helmikuussa hän kertoi, että häntä kiusattiin koulussa korviensa ja ihonsa pigmenttihäiriön takia. Sen takia hänet on aiemmin nähty julkisuudessa vain harvoin hiukset kiinni.

– Syy tähän on korvani ja kaulassa oleva vitiligo. Koulussa minua kiusattiin näistä kahdesta asiasta, Jannika kertoi.

Emma Gaalan aikaan Jannika kuitenkin huomasi, että hänen tyttärensä Martta on perinyt monet asiat äidiltään.

”Muistakaa rakastaa joka ikistä kohtaa itsessänne ja, että sanoilla ja esimerkillä voi vaikuttaa ihmiseen läpi elämän.”

– Eilen tajusin, että kaunis tyttäreni on perinyt minun korvani ja ne ovat maailman söpöimmät korvat ja toivon, ettei hän koskaan halua piilotella niitä, Jannika totesi.

Samalla hän kertoi, että aikoo tulevaisuudessa pitää ylpeästi hiuksiaan enemmän kiinni.

– Muistakaa rakastaa joka ikistä kohtaa itsessänne ja, että sanoilla ja esimerkillä voi vaikuttaa ihmiseen läpi elämän – niin hyvässä kuin pahassa. Olkaa armollisia toisillenne ja etenkin itsellenne, hän kertoi.

Näyttelijä teki yhden elämänsä fyysisesti raskaimmista rooleista uutuuselokuvassa.

Pamela Tola pääsi uudessa Napapiirin Sankarit 3 -elokuvassa kokeilemaan elämänsä ensimmäistä kertaa suofutista. Filmiryhmä kuvasi suolle sijoittuvia kohtauksia monen päivän ajan.

– Se oli kivaa, mutta hirveän raskasta fyysisesti. Otti pari askelta ja tuntui, kuin olisi juossut 10 kilsan lenkin. Sillä ei ole mitään tekemistä tavallisen futiksen kanssa. Kamppeet olivat märkänä aamusta iltaan, hyväntuulinen Pamela kuvaili saapuessaan maanantaina elokuvan ensi-iltaan.

Pamela kuvaa parhaillaan Elisa Viihteelle Kolmistaan-tv-sarjaa yhdessä näyttelijämiehensä Lauri Tilkasen kanssa. Hän oli ottanut pinkin sävyn tukkaansa roolia varten.

– Viikko sitten alkoivat kuvaukset, ja lopputulos nähdään joulukuussa.

”Suhtaudumme toisiimme kuin kehen tahansa kollegaan.”

Työskentely oman miehen kanssa on kuulemma sujunut mallikkaasti.

– Se auttaa, kun tuntee toisen. Kuvauksissa olemme toki eri roolissa kuin kotona ja suhtaudumme toisiimme kuin kehen tahansa kollegaan, hän kuvaili.

Työasiat seuraavat usein yhteisten projektien myötä kotiin saakka.

– Puramme kohtauksia ja roolihenkilöitä kotona hyvässä hengessä. Lomalla ja viikonloppuisin yritämme välttää sitä, mutta ei meillä sellaista sääntöä ole, ettei työjutuista saisi kotona puhua, hän kertoi.

Sarjan kuvausten jälkeen pariskunta jatkaa Turun kaupunginteatteriin tekemään Kybersielut-näytelmää.

– Jatkamme yhteistä duuniputkea siellä. Ainakin näemme jossain, kahden freelancerin ja kolmen lapsen uusperhettä pyörittävä näyttelijä hymähti.

Jutun otsikkoa muutettu 22.8. klo 11.53. Lauri Tilkasen sukunimi on Tilkanen. Ei Tola, kuten otsikossa aiemmin kirjoitettiin.