Kaaoksen kesyttäminen vaatii pitkäjänteisyyttä. Kuva: Shutterstock
Kaaoksen kesyttäminen vaatii pitkäjänteisyyttä. Kuva: Shutterstock

Tässä syy sille, miksi kannattaa herätä 15 minuuttia aiemmin kuin olisi pakko.

On tyyppejä, joiden asiat ovat aina järjestyksessä. Ja sitten on niitä, jotka tarpovat kaaoksessa päivästä toiseen.

Jos kuulut jälkimmäiseen joukkoon, ota mallia toimittaja Ilana Saulilta. Uranainen ja tuore äiti jakaa organisointivinkkinsä Refinery29-sivuston artikkelissaan. Hän jos joku on se tyyppi, joka onnistuu pitämään kaikki pallot ilmassa, vaikka tekemättömät hommat ja aikataulut näyttäisivätkin kaatuvan päälle hetkenä minä hyvänsä.

Tällaisia taikoja siihen tarvitaan:

1. Kirjoita kaikki ylös

Pelkkien to do -listojen kirjoittaminen ei riitä, vaan kirjaa muistikirjaan tai puhelimen muistioon myös hyvän putkimiehen yhteystiedot sekä päähäsi ennen nukkumaanmenoa pulpahtavat ideat. Ajatuksia tulee ja menee, ja olennainen saattaa muuten unohtua.

2. Tee omia deadlineja

Sen lisäksi, että kirjaat ylös, mitä kaikkea sinun pitää saada aikaan, anna tehtäville myös omat deadlinet. Ajanhallinta on kaiken a ja o, kun haluaa välttää kaaoksen.

3. Pidä taukoja

Työpöydän järjestely ei ole pelkkää tehtävien pakoilua. Taukojen pitäminen parantaa tuottavuutta, ja erityisesti järjestelytauot ovat myös hyödyllisiä kaaoksen kurissa pitämiseksi.

4. Huolehdi siitä, että kaikelle on paikkansa

Ilana Saul kirjoittaa, että kaikkein järjestelmällisimmät ihmiset eivät edes tuo kotiinsa mitään, mille he eivät tiedä valmiiksi sopivaa paikkaa. Vältä siis hutiostoksia, ja huolehdi siitä, että kaikelle on paikkansa – ja että tavarat myös löytävät paikoilleen käytön jälkeen.

5. Jaa kalenterisi verkossa

Yhteisten palavereiden ja tapaamisten sopiminen on helpointa verkossa. Jaa Google- tai iCal-kalenterisi kollegoiden, perheen ja muiden tärkeiden henkilöiden kanssa, niin aikataulujen sovittelu on vaivattomampaa. Isojen joukkojen tapaamiset on helppo sopia esimerkiksi Doodle-aikataulutustyökalun avulla.

6. Organisoi sähköpostisi

Kun sähköpostit on lajiteltu kansioiden aiheidensa mukaan, tarvittava tieto on helpommin löydettävissä.

7. Tee yksi asia kerrallaan

Kun tekee yhden asian kerrallaan, eikä yritä säätää samaan aikaan miljoonaa muuta, se yksi asia myös tulee yleensä valmiiksi ja hoidetuksi. Sitten voikin siirtyä seuraavaan. Kivana bonuksena kaaoksentunne vähenee kertaheitolla.

8. Omista vähemmän

Niin, kaaos nyt vain on pienempi, kun tavaraa on vähemmän. Järjestelmälliset ihmiset käyvät rojunsa läpi säännöllisesti ja heittävät turhat pois. Tavaramäärän minimointi olennaista: yksi hyvä vaate on parempi kuin neljä keskinkertaista alennusmyyntilöytöä.

9. Jaa vastuuta

Aina saa ja voi pyytää apua. Tiedä, milloin on hyvä tehdä asiat itse ja milloin taas kannattaa turvautua jonkun muun apuun.

10. Herää vartti aikaisemmin kuin tarvitsisi

Nukkuako mahdollisimman pitkään vai vääntäytyäkö väkisin ylös 15 minuuttia aiemmin? Molemmissa on puolensa, mutta aikaisemmin herääjä ehtii hyvässä lykyssä tehdä aamulla muutakin kuin juoda kahvin lennossa. Sitä paitsi on ihanaa, kun töihin voi lähteä ilman järkyttävää kiirettä.

Lue myös:

Menestynyt nainen aloittaa aamunsa kvinoamuroilla, rukouksilla ja joogalla

Eikö kevätsiivous innosta? Lue tämä ja et voi kuin onnistua

Pilaako aikainen herätys koko päivän? Kokeile varttimetodia!

Naisille jää näissä kaverielokuvissa vain heteroalibin rooli.

Henkivartija Michael Bryce (Ryan Reynolds) tyrii työkeikallaan pahanpäiväisesti. Onneksi Michaelin ex-naisystävä Amelia Ryder (Elodie Yung) tarjoaa hänelle tilaisuuden todistaa ammattitaitonsa. Michael saa tehtäväkseen toimittaa inhoamansa palkkamurhaaja Darius Kincaidin (Samuel L. Jackson) Haagiin. Kincaid on kutsuttu todistamaan Kansainvälisessä tuomioistuimessa Valko-Venäjää diktaattorin elkein johtavaa presidentti Dukhovichiä (Gary Oldman) vastaan.

Patrick Hughesin ohjaama uutuus The Hitman’s Bodyguard noudattelee kaveruskomedioiden tuttua kaavaa. Lajityypin kivijalka on Tappava ase, jossa sähäkästi sanailevaa kyttäkaksikkoa näyttelivät Mel Gibson ja Danny Glover. Näissä elokuvissa kaverukset ovat yleensä niin kiinni toisissaan, että naisille jää vain heteroalibin rooli. He ovat mukana tarinassa vain todistaakseen, etteivät päähenkilöt ole homoja, vaikka viihtyvätkin mieluiten keskenään. Miesten suhde etenee samalla tavalla kuin Hollywood-romansseista: toisiaan inhoava parivaljakko mieltyy toisiinsa, kunhan on ensin saanut ärhennellä keskenään. Näinhän miesten ja naistenkin suhde saa alkunsa, mikäli Hollywoodia on uskominen.

Hughes ei tuo tähän kuvioon mitään uutta. Aina kun katsoja on pitämäisillään leffasta, Jackson murjaisee sovinistisen tai homofobisen vitsin. Niin, eihän sitä tosiaan olla homoja, vaikka ollaan kahden.

Katso traileri:

The Hitman's bodyguard

**

Ensi-ilta 18.8.

– Alkoholinjuonnin lopettamisen jälkeen kehoni alkoi huutaa sokeria, Jari Sillanpää kertoo Ilta-Sanomissa.

Laulaja Jari Sillanpää, 52, kertoo Ilta-Sanomissa, miten alkoholin vähentäminen on vaikuttanut hänen hyvinvointiinsa. Jarin mukaan hänen painonsa on noussut tasaisesti viime kesästä lähtien.

– Aloin juoda viime kesänä limuja ja syödä irtokarkkeja. Limut tulivat alkoholin tilalla, Jari kertoo IS:ssa.

Jarin mukaan hän vähensi alkoholinjuontia ”radikaalisti” kolme vuotta sitten.

– Join ihan liikaa ja sain migreenioireita saunan ja alkoholin yhdistelmästä. Mutta alkoholinjuonnin lopettamisen jälkeen kehoni alkoi huutaa sokeria, hän kertoo lehden haastattelussa.

Jari sanoo haluavansa lopettaa limsojen juonnin, jotta pysyisi hyvässä kunnossa. Hän ei kuitenkaan mieti ulkonäköään enää yhtä paljon kuin nuorempana.

Vuonna 2014 Jari kertoi Me Naisten haastattelussa, että hänen painonsa on jojoillut vuosia.

– Olen kurinalaiseen elämään aivan liian laiska ja mukavuudenhaluinen. Iän myötä minusta on tullut myös armollisempi itseäni kohtaan. ­Painoni on uran varrella vaihdellut 80 kilosta yli sataan kiloon, joten yleisöni on tottunut näkemään minut kaikenkokoisena, Jari kertoi syksyllä 2014.

 

Anni Hautala lomaili kesällä avomiehensä stand up -koomikko Niko Kivelän ja molempien poikien kanssa Kreikassa ja mökillä. Kuva: Jonna Öhrnberg

Radiojuontaja Anni Hautala aloittaa joka maanantai terveellisen elämän, mutta päätös pitää korkeintaan keskiviikkoon asti.

Juontaja Anni Hautala, 35, julkaisee marraskuussa keittokirjan. Projekti alkoi, kun kustantaja otti suosikkijuontajaan yhteyttä.

– Minulla on helppo suhde ruokaan. Rakastan sitä, että en itsekään tiedä, mitä ruokaa laitan ja kaivelen kaapeista kaikkia tekotarpeita, Anni kertoi torstaina Otavan syyskauden avajaisissa.

Kesällä Anni vieraili kirjaa varten Champagnesen ja Cognacin kylissä, jossa tutustui juomien valmistusprosesseihin. Kirjassa on muutama drinkkiohje. Ruuan suhteen Anni kuvailee olevansa nautiskelija.

”Ehkä minulla on jokin hyvä geeni, että en liho niin paljon.”

– En ole koskaan ollut millään dieetillä. Minulla on siihen liian huono itsekuri. Ehkä minulla on jokin hyvä geeni, että en liho niin paljon.

Keho ei totu aikaisiin aamuherätyksiin

Radio Suomipopin Aamulypsyä juontava Anni herää joka aamu ennen viittä. Aikaisin herääminen ja väsymys lisäävät makeannälkää.

– Keho ei oikein totu siihen heräämiseen. Aloitan joka maanantai terveellisemmän elämän ja suunnittelen karkkilakkoa, mutta se loppuu viimeistään keskiviikkona. Toimituksessa on usein karkkeja ja herkkuja, joihin sorrun.

”Loppukevät oli ihan hullua juoksua.”

Aamulypsyn lisäksi Anni jatkoi tällä viikolla kesän jälkeen Idolsin kuvauksia. Kuuden viikon kesäloma tuli tarpeeseen.

– Olin todella tiukka lomasta. Loppukevät oli ihan hullua juoksua ja odotin jo lomaa. Huomaan, että käyn silloin kärsimättömäksi; en jaksaisi yhtään mitään korjauksia tai muutoksia, vaan olin, että kuvataan nyt vaan.

Kuvien jakaminen turmapaikalta pyydetään lopettamaan, jotta poliisit saisivat työrauhan syyllisten löytämiseksi.

Torstai-iltana 13 ihmistä kuoli ja kymmenet loukkaantuivat, kun pakettiauto ajoi ihmisjoukkoon Barcelonan suosituimmalla kävelydadulla. Isis on julistautunut iskun tekijäksi.

Las Ramblas -kävelykadulle kohdistuneen terrori-iskun jälkeen Twitter on alkanut täyttyä kissojen kuvista aihetunnisteella #barcelona. Ilmiöstä uutisoi ensimmäisenä Helsingin sanomat.

Kissakuvat ovat vastaus terrorismille. Ilmiö sai alkunsa Belgian terrori-iskujen jälkeen vuonna 2015, ja ajatus sen taustalla on antaa poliisille työrauha jakamalla kuvia kissoista turmapaikan ja uhrien sijaan. Nyt myös Barcelonan iskuihin vastataan kissoilla.

Lue lisää: Kissakuvista tuli Brysselin terroristijahdin symboli

”Pyydän, postatkaa kuvia kissoista Las Ramblasilla loukkaantuneiden ihmisten sijaan. Älkää välittäkö tietoa terroristeille”, käyttäjä nimeltä Fortino Tapia twiittasi.