Kuva: Shutterstock

Kalliiden laihdutuskurssien uskotaan tuovan säästöjä valtiolle.

Isossa-Britanniassa terveysviranomaiset haluavat passittaa ylipainoiset kansalaiset valtion kustantamina Painonvartijoihin, kertoo Daily Mail.

Saarivaltiossa on ehdotettu, että julkisen terveydenhuollon tulisi jatkossa tarjota sairaalloisesta ylipainosta kärsiville potilaille mahdollisuutta osallistua ilmaiseksi Painonvartijoiden 12 viikon laihdutuskurssille.

Britannian aikuisväestöstä noin 25 prosenttia on luokiteltu sairaalloisen ylipainoisiksi ja peräti 40 prosenttia ylipainoisiksi. 

Laihdutuskurssin hinta on noin 120 euroa henkilöltä, joten valtiolle aiheutuvien kokonaiskustannusten arvioidaan nousevan satoihin miljooniin euroihin.

Asiantuntijoiden mukaan laihdutuskurssien maksaminen voisi silti tuoda maalle säästöjä. Tällä hetkellä ylipaino ja siihen liittyvät sairaudet maksavat Britannian julkiselle terveydenhoidolle yli viisi miljardia puntaa vuodessa.

Ylipaino ei suinkaan ole ainoastaan brittien ongelma. Kuusi vuotta sitten alkanut talouskriisi on lihottanut ihmisiä ympäri maailmaa, uutisoi Yle.

Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön OECD:n mukaan ihmiset käyttävät ruokaan aiempaa vähemmän rahaa, mutta ostavat yhä useammin halpaa roskaruokaa.

Lähteet: Daily Mail, Yle

Lue myös:

Nuori, nainen ja yli 100 kiloa: "Ongelmani ei ole lihavuus, vaan muiden asenteet"

Kirjailija Sari Järnille tehtiin laihdutsleikaus – näin lähipiiri reagoi

Lue, mitä tähdet kertovat tänään juuri sinulle.

 

VAAKA

Ole tarkkana virallisten tahojen kanssa. Ota varoitukset vakavissasi, niin vältyt draamalta. Liioittelu johtaa ongelmiin.

 

SKORPIONI

Pidä mielesi avoimena ja ajattele käytännönläheisesti. Sinun on oltava valmis kuuntelemaan mielipiteitä ja ehdotuksia laidasta laitaan. Anna erilaisuuden rikastuttaa päivääsi.

 

JOUSIMIES

Älä tee siirtoa, jos et ole varma asiastasi. Riskialtis toiminta vain nostaa stressitasoasi ja saa sinut hermoilemaan. Karista epävarmuus ja tee omaa juttuasi.

 

KAURIS

Mikään ei ole sitä, miltä näyttää. Varaudu siihen, että rahaa kuluu suunniteltua enemmän. Älä usko kaikkea kuulemaasi.

 

VESIMIES

Työelämässä tapahtuu kiinnostavia käänteitä. Älä sivuuta luotettavalta taholta saamiasi neuvoja. Luvassa on muutoksia otolliseen suuntaan.

 

KALAT

Älä anna kenenkään pompottaa sinua tänään. Päätä itse, missä mennään. Sinun on oltava parhaimmillasi tehdäksesi vaikutuksen.

 

OINAS

Ota opiksi tekemästäsi virheestä. Sinulla on kädet täynnä hommaa, eikä aikaa ole tuhlattavaksi. Elämässäsi on epätavallinen ihmissuhde, joka vie sinua eteenpäin.

 

HÄRKÄ

Elämässäsi tapahtuu paljon. Ole ylpeä saavutuksistasi ja uskalla olla esillä. Romantiikka menee tänään kaiken muun edelle.

 

KAKSONEN

Joku leikittelee tunteillasi. Älä anna kenenkään puhua sinua ympäri tekemään jotain, mistä et ole varma. Vältä tuhlaamista ja panosta hyvinvointiisi.

 

RAPU

Kotisi kaipaa muutoksia. Sen ei pidä tehdä suurta vahinkoa budjetillesi. Sulje korvasi kritiikiltä ja seuraa vaistoasi päätöksissäsi.

 

LEIJONA

Ympärilläsi on vaativia ihmisiä. Älä anna heidän pilata tunnelmaasi. Päätä itse, mikä sinulle on tärkeää ja perusta päätöksesi sille.

 

NEITSYT

Jaa ajatuksesi ja tunteesi muiden kanssa. Selvitä itsellesi, missä olet menossa. Hankkiudu eroon negatiivisuudesta kaikissa muodoissaan.

Varoitus Fifty Shades -faneille: juttu sisältää juonipaljastuksia.

Nyt se on julki! Nimittäin Fifty Shades Darkerin virallinen traileri. Ja kyseessähän on siis E.L. Jamesin Fifty Shades of Grey -trilogian kakkososaan perustuva elokuva.

Jatkuuko Anastasian ja Christianin rakkaustarina? No, siltä vaikuttaisi. Tosin nyt Anastasia sanelee säännöt, joten luvassa on vähemmän piiskaa ja enemmän tavallista vaniljaseksiä. Ainakin aluksi.

Traileri kyllä lupailee myös naamioleikkejä ja kuumaa suihkuseksiä vaatteet (!) päällä. Myös juonesta on tihkunut paljastuksia: saamme muun muassa tietää asioita Christianin taustasta, niin hänen perheestään kuin entisistä rakastajistaan, joista yhtä esittää Kim Basinger, 62.

Fifty Shades Darker saa ensi-iltansa ystävänpäivänä 2017, tasan kaksi vuotta sarjan ensimmäisen leffan jälkeen. Trilogian päätösosaa fanien ei välttämättä tarvitse odottaa kuitenkaan kahta vuotta, sillä kolmosraina Fifty Shades Freed kuvattiin yhtä aikaa kakkosen kanssa.

Sitomisleikkeihin mieltyneiden rakastavaisten Anastasian ja Christianin rooleissa nähdään jälleen Dakota Johnson ja Jamie Dornan.

 

Susanna Ingerttilä asuu nyt kahden nuoremman poikansa kanssa.

Media-alan yrittäjä Susanna Ingerttilä erosi hiljattain it-alalla työskentelevästä miehestään. He menivät naimisiin vuonna 2011. Iltapäivälehdet uutisoivat viime viikolla Susannan jättäneen yksin erohakemuksen.

– Eroon ei liity dramatiikkaa. Muutin pois yhteisestä kodistamme jo pari kuukautta sitten, hän sanoi Suomen Urheiluliiton Keiju Junior Juoksukoulun esittelytilaisuudessa tiistaina.

Susanna vaikutti energiseltä ja hyvinvoivalta avioeroprosessista huolimatta.

– Kaikki on ihan hyvin ja olemme ihan hyvissä väleissä. En näe, että minun pitäisi asiaa sen enempää kenellekään selitellä, hän summasi.

”Kaikki on ihan hyvin ja olemme ihan hyvissä väleissä.”

Avioero on Susannalle toinen. Hän erosi ex-puolisostaan Jani Sievisestä keväällä 2007. Susannalla ja Janilla on kaksi yhteistä lasta, vuonna 1997 syntynyt Aleksanteri ja 2001 syntynyt Aaron.

Iloa koiraharrastuksesta

Koiraharrastuksestaan tunnettu Susanna asuu nyt kahdestaan kuopuksensa Aaronin ja Daisy-koiransa kanssa. Iloa arkeen tuovat myös neljä viiden viikon ikäistä jackrussellinterrierinpentua.

– Kolme tyttöä ja yksi poika. Tytöille on jo löydetty kodit ja poikaakin tullaan tällä viikolla katsomaan, hän kertoi.

Susanna vetää säännöllisesti ratsastustunteja ja päätoimittaa Egorazzi-nettilehteä. 

– Olen tällainen jokapaikanhöylä, hän hymähti.

Hiihtäjä Aino-Kaisa Saarisen mukaan huipulla saa olla itsekäs ja vähän outo.

Ylimielinen. Julkisuudenkipeä. Keskittyisi muiden mollaamisen sijaan treenaamiseen, niin voisi jopa pärjätä.

Muun muassa näin sosiaalisessa mediassa on arvosteltu hiihtäjä Aino-Kaisa Saarista, 37.

”Oikku-Aikku” kertoo elämäkerrallisessa Tahto-kirjassaan hankalista väleistään niin kaksossiskonsa kuin hiihtomaajoukkueen jäsentenkin kanssa. Harvassa ovat ne, jotka eivät saa kuulla kunniaansa, kun moninkertainen maailmanmestari kertaa menneisyyden tapahtumia Pekka Holopaisen kirjoittamassa teoksessa.

Lue myös: Aino-Kaisa Saarinen uutuuskirjassa pahasta välirikosta siskonsa kanssa: ”Kaksossisko osaa olla kylmä kuin mannerjää”

– Olen joka tapauksessa aina halunnut paljon enemmän urheilumenestystä kuin kaikkien kaveruutta, ja päässyt tavoitteeseeni. Hiihto on paras ystäväni, Aino-Kaisa myöntää kirjassa.

Perinteisesti urheilumaailmassa kaikki, mikä tapahtuu pukukopissa, myös jää pukukoppiin. Aino-Kaisa on kuitenkin päättänyt tuoda julkisuuteen asiat, joista niin monesti vaietaan ja kertoa oman näkökulmansa tapahtumista. Oliko viisasta pahoittaa tuttujen mieli vanhoja kaivelemalla – siitä voi olla monta mieltä.

”Hiihto on paras ystäväni.”

Urheilijaminä ja siviiliminä

Kenellekään tuskin tulee yllätyksenä, että huippu-urheilijat todella ovat itsekeskeisiä, hankaliakin ihmisiä. Myös Aino-Kaisa tuo sen esiin.

– Huipulla saa olla vähän outo. Sillä ikävä fakta on, että minun kokemukseni mukaan näissä ympyröissä ainakin yksilöurheilulajissa voi pärjätä vain ihminen, joka pahimmillaan on sietämättömän itsekäs omien etujensa tavoittelija. Mukavia ja harmittomia maailma suosii harvemmin, Aikku perustelee kirjassa.

Hiihtäjä kuitenkin huomauttaa, että nyt käytävässä keskustelussa hänen huippu-urheilijaminänsä hankaluus korostuu. Aino-Kaisan siiviiliminää pääsee todistamaan harvempi.

”Mukavia ja harmittomia maailma suosii harvemmin.”

– Toivottavasti kukaan ei tämän luettuaan kuvittele, että olen jatkuvasti sellainen itsekäs tiuskija kuin arvokisastarttien alla tai ennen kauden tärkeimpiä harjoituksia. Silloin en tulisi kenenkään kanssa toimeen, kaikkein vähiten itseni.

– 99 prosenttia elämästäni olen erittäin monien suuresti arvostamieni ihmisten antaman todistuksen mukaan kohtelias, avulias, hyväkäytöksinen ja lämmin ihminen.

Jäljelle jäävä yksi prosentti kuitenkin näkyy eniten julkisuudessa.

– Sillä prosentilla tulokset on tehty, Aino-Kaisa toteaa kirjassa.