Blanca Estella Ulloa viettää mielellään aikaa kotona, sillä ulos meneminen pelottaa häntä. Kuvat: Meeri Koutaniemi
Blanca Estella Ulloa viettää mielellään aikaa kotona, sillä ulos meneminen pelottaa häntä. Kuvat: Meeri Koutaniemi

Kun massamurhasta syytetty perheenäiti Blanca Estella Ulloa vietiin El Salvadorin pahamaineiseen Ilopangon naisvankilaan, hän luuli näkevänsä painajaista.

– Vankilassa opin, että kaikesta voi selvitä.

Hersyvä puheensorina täyttää pienen sansalvadorilaisen kahvilan. Iloinen naisporukka tilailee muffineja ja vaihtaa innoissaan kuulumisia. On vaikea uskoa, että nämä naiset on tuonut yhteen paikka, joka on monelle paikalliselle helvetin synonyymi: Ilopangon pahamaineinen naisvankila San Salvadorissa, El Salvadorin pääkaupungissa Keski-Amerikassa.

Ilopangon vankilaan on sullottu lähes kolme kertaa enemmän ihmisiä kuin tilat sallisivat. Tälläkin hetkellä tuomiotaan suorittaa noin 2 000 vankia tiloissa, jotka on tarkoitettu 800 hengelle. Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan olot ovat niin epäinhimilliset, että vangit käytännössä kidutetaan kuoliaiksi.

Ilopangosta puhuttaessa naisten ilmeet vakavoituvat. Etenkin 44-vuotiaan Blanca Estella Ulloan on vaikea puhua kokemuksistaan. Hän on joukosta ainoa, joka joutui vankilaan syyttömänä.

– En ikinä unohda tunnetta, kun astuin Ilopangoon. En ollut käynyt vankilassa koskaan. Tunnetta on vielä nykyäänkin mahdoton selittää, se on jotain kammottavaa, hän kertoo silmät vettyen.

– Se, mitä tapahtui, oli tragedia, ja siitä on vaikea edes kertoa. Muistan päivän, 2. helmikuuta 2011, vieläkin kuin eilisen. Jo yhdeltätoista aamulla istuin poliisiautossa.

”Yritin selittää, että lapsenlapseni tarvitsee apua, mutta poliisi ei uskonut minua.”

Tuo helmikuinen päivä oli valjennut El Salvadorin asuinalueella Distrito Italiassa ihan tavallisena, mutta Blancan perheessä ikävissä merkeissä: hänen lapsenlapsensa oli sairastunut korkeaan kuumeeseen. Blanca lähti terveyskeskukseen hakemaan lapselle lääkettä, mutta joutui poliisien pysäyttämäksi. Lähistöllä oli juuri ammuttu viisi ihmistä, jotka olivat myymässä vettä.

– He alkoivat kysellä, mistä tulen ja minne olen menossa. Kaikki tuntui epätodelliselta. Yritin selittää, että lapsenlapseni tarvitsee apua, mutta poliisi ei uskonut minua, Blanca muistelee.

Viiden ihmisen murha ei tehnyt päivästä Distrito Italiassa sen epätavallisempaa. Aluetta hallitsee väkivaltainen Mara Salvatrucha -jengi, joten veriteot ovat lähiössä arkipäivää.

Niin on muuallakin El Salvadorissa: väkiluvultaan Suomen kokoisessa maassa murhataan keskimäärin kymmenen ihmistä päivässä. El Salvador on tilastoitu maailman väkivaltaisimmaksi maaksi, joka ei ole sotatilassa.

”Minun väitettiin olleen paikoissa, joissa en ikinä ollut käynyt.”

Moni paikallinen, Blanca mukaan lukien, on sitä mieltä, että maan nykytila muistuttaa vuonna 1992 päättynyttä veristä sisällissotaa. Nyt El Salvadorissa toisiaan ja hallitusta vastaan taistelevat väkivaltaiset jengit. Jengit pitävät otteessaan suurta osaa maasta ja kiristävät paikallisilta yrittäjiltä suojelurahaa. Lukuisat murhat jäävät usein ratkaisematta, eikä poliisi juuri tutki rikoksia. Tilastojen kaunistamiseksi napataan usein viattomia, kuten kävi Blancalle.

Tekaistuja todisteita

Poliisivankilassa Blanca sai kuulla, että todisteet häntä vastaan riittivät syytteiden nostamiseen. Tosiasiassa mitään todisteita ei ollut, kuten oikeudenkäyntipöytäkirjoistakin käy ilmi. Syytteet olivat kovat: osallisuus murhaan ja laittomien aseiden kätkeminen. Lisäksi Blancan sanottiin vastanneen paikallisten yrittäjien kiristyksestä ja hallinnoineen yhtä kiristysreiteistä.

– Kun minulle luettiin syytteitä, minun väitettiin olleen paikoissa, joissa en ikinä ollut käynyt. Kuulin henkilöiden nimiä, joita en koskaan ollut tavannut. Kaikki surman yksityiskohdat lueteltiin. Se tuntui hirveältä, ja aloin tuntea itseni syylliseksi.

Ensimmäisen kuukauden ajan Blanca ajatteli pääsevänsä pian pois vankilasta. Yksi ammutuista oli jäänyt henkiin, eikä tämä ollut nimennyt Blancaa syylliseksi. Blanca ajatteli, että on loogista, että hänet vapautetaan.

El Salvadorissa logiikalla on kuitenkin hyvin vähän tekemistä rikostutkinnan kanssa. Blanca tuomittiin 35 vuoden vankeusrangaistukseen, ja hänet siirrettiin tutkintavankeudesta Ilopangon naisvankilaan.

Epäinhimilliset olot

Vankilan karuus valkeni Blancalle nopeasti. Hänet siirrettiin Ilopangoon heti aamulla, eikä tulokkaille annettu koko päivänä ruokaa tai juomaa.

– Muut vangit tarjosivat meille onneksi syötävää ja juotavaa. Tajusin nopeasti, ettei minulla ollut muuta mahdollisuutta kuin alkaa elää vankilan arkea.

Ylikansoitetussa vankilassa tilanpuute oli ahdistavaa. Patiolla olevassa häkissä pystyi hädin tuskin liikkumaan. Selleissä oltavat eivät olleet sen paremmat, yhteen 50 hengelle mitoitettuun selliin oli sullottuna 250 vankia.


Usko oli monille Ilopangon vangeille ainoa toivon lähde. Monet syyttömänäkin vangitut uskoivat tuomion olleen osa Jumalan suunnitelmaa.

Myös hierakia on tarkka.

– Vankilan patiolta oli vaikeaa löytää istumapaikkaa. Vankien keskuudessa on aina johtaja, joka määrää paikan, jossa kukin saa olla, Blanca kertoo.

”Myös minä jouduin nukkumaan muutaman kerran vessassa.”

Uudet vangit olivat hierarkiassa tietenkin alimpana. Blanca nukkui ensimmäisen yönsä vessan vieressä.

– Samaan aikaan tullut nainen joutui nukkumaan vessan sisällä. Aina kun joku halusi mennä vessaan, hänen piti siirtyä, jos ei halunnut eritteitä päälleen. Myös minä jouduin nukkumaan muutaman kerran vessassa.

Selleissä oli tukahduttava kuuma, minkä vuoksi monet nukkuivat pelkät alusvaatteet päällään. Riesana olivat rotat ja hyönteiset, joiden puremista monet vangit saivat tulehduksia. Ruoka oli likaista, ja esimerkiksi kananmunista saattoi löytyä toukkia. Monissa vankiloissa vangit eivät saa ottaa vastaan omaisten tuomia ruoka- ja tarvikelähetyksiäkään.

”Yritimme imeä vettä letkuista ja syljimme sen pulloihin, ja sillä syljen ja veden sekaisella nesteellä peseydyimme.”

Blanca kertoo vankien joutuneen olemaan usein myös ilman vettä, joskus vesi oli poikki yhtä mittaa kaksikin päivää. Kaikille sitä ei riittänyt niinäkään päivinä, kun vesi kulki.

– Kun sellin ovi aamulla avattiin, olimme kuin laitumelle kirmaavat lehmät. Juoksimme kilpaa suihkujonoon, sillä vettä ei riittänyt kaikille. Usein jonon viimeiset joutuivat ostamaan vettä peseytyäkseen. Yritimme imeä vettä letkuista ja syljimme sen pulloihin, ja sillä syljen ja veden sekaisella nesteellä peseydyimme.

Perhe ei hylännyt

Virallisia tilastoja ei ole, mutta ihmisoikeusjärjestöjen mukaan joka päivä ainakin yksi vanki kuolee elsalvadorilaisessa vankilassa. Kuvaavaa on, että tällä hetkellä esimerkiksi Ilopangon vankilaan ei päästetä edes Punaista Ristiä, jolla on aiemmin ollut lupa hoitaa vankeja. El Salvadorin hallituksen mukaan Punaisen Ristin pääsyn evääminen vankilaan on osa jengien vastaista taistelua. Kärsimään laitetaan myös ne vangit, joilla ei ole mitään tekemistä jengien kanssa.

Blancakin sai vankeudessa riesakseen ihotulehduksen, johon ei annettu minkäänlaista hoitoa.

Myös ero läheisistä on vangeille raskasta.

– Suurin osa vangeista jäi vankilaan joutuessaan täysin yksin, eikä kukaan käynyt heitä katsomassa, Vilma-niminen vanki kommentoi.

Kun Blancan tytär sai keskenmenon, Blanca ei voinut olla hänen tukenaan. Menetetty aika lasten ja lastenlasten kanssa sekä läheisten merkkipäivät tuntuivat raskailta.


Kaksivuotias tyttärenpoika Ismael on mummin silmäterä, joka asuu Blancan ja hänen miehensä kanssa.

Blanca toteaa, että hänellä oli onnea. Perhe ei koskaan hylännyt häntä. Blancan aviomies kävi hänen luonaan joka viikko, samoin lapset. Blanca arvelee, että ehkä siksi hänen oli helpompi sopeutua elämään vankilassa. Vierailupäivien avulla hän jaksoi pitkään, vaikka huoli läheisistä painoi.

– Äidilleni vankilatuomio oli musertava uutinen. Hän kärsii selkäongelmista, ja autoin häntä päivittäin myymään maissijuomaa. Kun jouduin vankilaan, hän ei enää pystynyt vetämään raskasta myyntikärryä yksin.

”Jo se, että minut todettiin syyttömäksi, on ihme.”

Läheiset taistelivat Blancan puolesta koko ajan. Säästöt laitettiin asianajajan palkkioon.

– Minulla oli onnea, että perheeni pystyi maksamaan hyvälle asianajajalle.

Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan El Salvadorin korruptoitunut oikeuslaitos tuomitsee ihmisiä vankilaan todisteiden puuttuessakin. Myös lahjonta on yleistä. Jos syyllinen lahjoo tuomarin, vankilaan lähetetään sijaiskärsijäksi syytön.

Vapautuminen oli ihme

Vapautumiseensa johtavia tapahtumia Blanca kuvaa ”Jumalan tahdoksi”.

Lähes tasan kaksi vuotta tuomion julistamisen jälkeen Blanca todettiin syyttömäksi ja vapautettiin. Tuomio purettiin täysin päinvastaisesta syystä kuin se annettiin: todisteiden puuttumisesta. Oikeuslaitos kuuli viimein ihmisiä, jotka todistivat Blancan olleen matkalla terveyskeskukseen hakemaan apua tyttärentyttärelleen. Blancaa huvittaa kysymys korvauksista.

– Ei täällä sellaisia makseta koskaan. Jo se, että minut todettiin syyttömäksi, on ihme.

Kun Blanca pääsi vankilasta, elämä palautui lähes ennalleen. Mutta syksyllä 2015 koitti seuraava takaisku.

– Yhtenä aamuna heräsin ja käteni oli puutunut. Ajattelin, että olin nukkunut huonosti, mutta pian puolet kehostani oli tunnoton.

Sairaalassa Blancaa ei otettu vastaan ennen kuin kahden viikon päästä. Silloin tilanne oli jo niin paha, ettei Blanca pystynyt syömään ilman apua.

Useita päiviä kestäneiden tutkimusten jälkeen Blancan sai diagnoosin: hermojuuritulehdus eli Guillain-Barrén oireyhtymä. Sen aiheuttaa bakteeri- tai virusoireyhtymä, mutta myös zikaviruksella epäillään olevan yhteys sairastumiseen.

– Kun sain diagnoosin, olin jo lähes täysin liikuntakyvytön. Minua alettiin hoitaa verensiirroilla ja sain erilaisia lääkkeitä. Kuntoni koheni onneksi nopeasti. Suurin syy paranemiseeni on kuitenkin Jumala, Blanca kertoo kodissaan Distrito Italiassa.

Astuminen epähuomiossa kilpailevan jengin alueelle voi koitua kuolemaksi.

Alue sijaitsee noin tunnin matkan päässä San Salvadorin keskustasta. Italia valtio rakennutti alueen ihmisille, jotka menettivät kotinsa vuoden 2001 tuhoisassa maanjäristyksessä. Syrjäisestä alueesta tuli nopeasti yksi San Salvadorin jengielämän keskuksista.

Myös jengeihin kuulumattomat ovat vaarassa. Astuminen epähuomiossa kilpailevan jengin alueelle voi koitua kuolemaksi. Päivän lehdessä on uutinen, jossa kerrotaan jengin murhanneen mainoksia jakaneen 12-vuotiaan pojan. Toisen jengin alueella asuva poika oli epähuomiossa jakanut lehtisiä kilpailevan jengin alueella. Jengien rajat ovat usein niin häilyvät, etteivät paikallisetkaan ole niistä perillä.

Taksilla Distrito Italiaan on turha yrittää, ellei taksikuski ole yksi asukkaista. Me toimittajatkin pääsemme sinne ainoastaan Blancan ja hänen sukulaisensa kyydillä. Kadut ovat autiot, mutta ihmiset ovat uteliaita ja ystävällisiä. Moni haluaa valokuvan eksoottisista vieraista.


Blancan kotia koristavat seiniin tehdyt maalaukset. Distrito Italian alue on yksi El Salvadorin vaarallisimmista lähiöistä.


Jospa jokin muuttuisi

Blancan perheelle on tärkeää, että Blancan tarina tulee kuulluksi.

– Että jokin muuttuisi. Eihän sitä koskaan tiedä, Blancan mies sanoo.

”Nykyään pelkään lähteä ulos ja aina, kun näen poliisin, menen paniikkiin.”

Vaatimattomassa tiilitalossa elämä näyttää palanneen ennalleen vankila-ajan ja sairauden jälkeen. Blanca hymyilee näyttäessään meille vankilassa virkkaamiaan vaatteita. Joitain hyvää vankilassakin oli, sillä Blanca oppi tekemään käsitöitä.

– Virkkasin niin paljon kuin pystyin, että aika kuluisi nopeasti.

Blancan kädenjälki näkyy myös muualla talossa. Betonisia seiniä koristavat taidokkaat maalaukset, jotka Blanca on tehnyt. Hänellä on ollut aikaa, sillä vankilassa olon jälkeen töitä ei juuri ole ollut. Harva haluaa ottaa töihin vankilassa ollutta ihmistä. Etenkään naista, joiden asema työmarkkinoilla on muutenkin heikko. Toisaalta Blanca pysyttelee ennemmin kotonaan.

– Nykyään pelkään lähteä ulos ja aina, kun näen poliisin, menen paniikkiin. Pelkään, että jotain voi sattua uudelleen. Siksi en enää myy maissijuomaa vaan teen käsitöitä kotona ja korjaan esimerkiksi ihmisten kenkiä.

Tänä vuonna massamurhan tutkinta aloitettiin uudestaan, mutta Blancan mukaan syyllisiä ei ole vieläkään saatu kiinni.

– Huhujen mukaan tekijät eivät edes olleet asuinalueeltani, vaan muualta. He tulivat tänne ainoastaan tappamaan ja lähtivät pois. Poliisi ei alun alkaenkaan etsinyt oikeita syyllisiä vaan keskittyi pidättämään ihmisiä sattumanvaraisesti. Mutta sellainen on oikeus tässä maassa, jossa mitään oikeutta ei ole.

Blanca ei kuitenkaan ole katkera. Hän on nainen, joka on selvinnyt maanjäristyksestä, vankilasta ja vakavasta sairaudesta.

– Minulle on tärkeintä, että saan olla perheeni kanssa. Vankilassa myös opin, että kaikesta voi selvitä. Loppujen lopuksi olin onnekas: vankila oli täynnä viattomia, ja suurin heistä joutuu istumaan tuomionsa loppuun.

Kirjoittaja ja kuvaaja julkaisevat kirjan Ilopangon naisista syksyllä 2017.

Huumorintaju yhdistää, mutta myös erottaa tuoreita aviopareja.

Huumorintaju on ominaisuus, jota ihmiset yleensä toivovat puolisoltaan. Samanlainen huumori on kautta vetänyt rakastavaisia puoleensa, mutta illan Ensitreffit alttarilla -jakso opettaa, että huumori voi olla myös erottaja. 

Illan jaksossa Esa ja Aliisa, Mari ja Petri sekä Johanna ja Markus nauttivat häämatkoistaan. Pääosin matkat näyttävät sujuvan yhteisymmärryksessä, vaikka tilanne ja tulevaisuus jännittävät kovasti pareja. 

Huono vitsi lähtee pillistä

Berliinissä matkailevat Mari ja Petri kokevat kuitenkin yhden oikein kiusallisen hetken. Kun he siemailevat Aperol Spritz -drinkkejä jokilaivassa, Petri lohkaisee:

– Taas pillillä! Täähän menee ihan gay-hommaksi tää ryyppääminen.

Marin silmät laajenevat paheksunnasta välittömästi. 

– Anteeksi mitä?

Petri yrittää keventää tilannetta nauramalla ja selittämällä heittoaan, mutta Marin mielestä vitsi ei selvästikään ole hauska. Jäätävä tilanne saa katsojankin kiemurtelemaan kiusallisuudesta.

Ei liikaa johtopäätöksiä

Marin täytynee pohtia, voiko mauttomat vitsit laittaa hurtin huumorin piikkiin vai heijasteleeko vitsi aina lausujansa arvomaailmaa. 

– Tämähän ei ole vielä kaikkea toisesta. Olisi hyvä, ettei vetäisi liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä, ohjelman asiantuntijoihin kuuluva Tony Dunderfelt toteaa illan jaksossa. 

Parisuhteessa on tietysti lukemattomia asioita, jotka ovat vähintään yhtä tärkeitä kuin samankaltainen huumorintaju. Nähtäväksi jää, tuleeko vitsailu Marin ja Petrin väliin. 

Ensitreffit alttarilla Avalla tiistaisin klo 21.00.

Kysely

Onko parisuhde tuomittu epäonnistumaan, jos sen osapuolilla on erilainen huumorintaju?

Ellen Jokikunnas sanoi tahdon lauantaina 9. syyskuuta.

Suosittu juontaja, malli ja toimittaja Ellen Jokikunnas on mennyt naimisiin. Hän sanoi tahdon lauantaina 9. syyskuuta. 

Ellen vahvisti asian Me Naisille ja julkisti samalla Instagram-kuvan upeasti koristellusta juhlatilasta. Kuvassa Ellen retuuttaa sulhastaan jalasta.

Sulhanen oli pukeutunut vaaleanharmaaseen pukuun sekä mustaan hattuun. Ellen taas oli valinnut hääpuvukseen pitsikoristeluja sisältävän merenneitopuvun. Hääparin asujen lisäksi myös juhlatila pitsiviireineen, vaaleine kattauksineen ja rehevine kukkineen on kuvan perusteella viimeisimpien trendien mukainen.

Ellen kiittelee kuvassa ystäviään ja sukulaisia ”kreiseimmistä juhlista ikinä”.

Pariskunta kihlautui hiljattain, heinäkuussa 2017. Tuolloin Ellen julkaisi Instagramissa kuvan upeasta sormuksestaan.

 

Oho.

Henkilön Ellen Jokikunnas (@ellenjokikunnas) jakama julkaisu

Voipi olla, että Ellenin tuorein Instagram-kuva innostaa ensi kesäksi häitä kaavailevat metsästämään pitisiä viirejä.