Onko keittiössä hifistely enemmän miesten kuin naisten heiniä? Kuva: Shutterstock
Onko keittiössä hifistely enemmän miesten kuin naisten heiniä? Kuva: Shutterstock

Miehet, jotka hifistelevät keittiössä: ihania vai rasittavia?

”Kokkaava mies on ihana asia, mutta taas piti käydä salaa jääkaapilla ruokaa odotellessa."

”Olen nyt odottanut kahdeksan tuntia porsaan kypsymistä. Söin lasten lounaanjämät heidän lautasiltaan."

Tuttavalla, kutsutaan häntä nyt vaikka Sirpaksi, on pulma. Hänen miehensä on hurahtanut kokkaamiseen ja loihtii nykyään gourmet-tason herkkuja. Ei, ei, ongelma ei ole sotkuinen keittiö, mies kyllä siivoaa jälkensä.

Ongelma on sous vide. Tai tarkalleen ottaen sous vide -keitin.

Sen jälkeen kun laite saapui Sirpan kotiin, ruuan saaminen on kestänyt. Tunteja. Siis useita. Välillä Sirpa on joutunut käymään jopa salaa grillillä, koska on ollut pökrätä nälästä.

Mikä ihmeen sous vide?

Sous vide tarkoittaa tyhjiökypsentämistä. Raaka-aineet – usein liha tai kala – pakataan ilmatiiviiseen muoviseen tyhjiöpussiin, joka kypsennetään alhaisessa lämpötilassa vesihauteessa sous vide -keittimessä. Kun lämpötilan astelukemasta ollaan tarkkoja, raaka-aineista saadaan juuri halutun lämpöisiä: lihasta tulee erityisen mureaa, kalasta suussa sulavan pehmeää.

Sous vide on ammattilaiskeittiössä käytetty menetelmä, mutta nykyään keittimiä on saatavilla myös kotikeittiöihin. Keitin näyttää vähän pöytätulostimelta ja maksaa sadasta muutamaan sataan euroon.

Et voi epäonnistua

– Sous viden kanssa ei voi epäonnistua, sanoo kokki ja Sanoma Lifestylen ruokatoimittaja Riikka Väliahde.

Hänkin on törmännyt sous vide -kokkailuun hurahtaneisiin ja kyllä, myös hänestäkin tuntuu, että he ovat useimmiten juuri miehiä.

Onkohan keittiöhifistely yleensäkin vähän enemmän useimmin miesten kuin naisten hommaa? Naiset pyrkivät saamaan arkisen nakkikastikkeen pöytään pikavauhtia, miehet haluavat rakennella spesiaalimpaa. Ei tietenkään pitäisi yleistää, mutta monessa perheessä nainen vastaa arkiruuanlaitosta ja mies viikonlopuista, jolloin ruuanlaittoon on aikaa panostaa.

Onko kaikkeen pakko olla oma kone, tuttava parahti hiljattain.

 –  Ehkä tämmöisen karkean yleistyksen voisi tehdä. Sama ilmiö on nähtävissä ammattilaispiireissä: huippukokeista suurin osa on miehiä, kun naiset perustavat mieluummin kahviloita tai lounaspaikkoja, Riikka miettii.

– Usein keittiössä hifistelevät miehet ovat sellaisia kolmenkympin ylittäneitä, lapsettomia miehiä, joilla on aikaa ja rahaa panostaa ruuanlaittoon. Baarielämä ei ehkä enää niin kiinnosta, ja ruokahifistelyllä täytetään ulkona käymisen jättämää aukkoa vapaa-ajassa, Riikka pohtii.

Kaikelle oma laitteensa

Riikka on huomannut miesten myös innostuvan naisia helpommin erilaisista ruuanlaittoon tarkoitetuista vempeleistä kuten vaikkapa savupyssystä (tuo ruokaan savun aromia), sifonista (vaahdottaa kerman täydellisen kuohkeaksi) tai stanssista (kätevä apuväline, jos haluaa rakentaa fine dining -annoksia).

Toinen tuttava kiroaa usein poikaystäväänsä, joka on täyttänyt keittiönkaapit erilaisilla teknisillä välineillä, kun hänelle itselleen riittää hyvä paistinpannu ja veitsi.

– Onko kaikkeen pakko olla aina oma kone, tuttava parahti hiljattain.

Mutta onko se hyvä?

Mutta palataan vielä koneeseen nimeltä sous vide. Onko se oikeasti hyvä vai käykö sille kuten 90-luvun villitykselle leipäkoneelle: eli ovatko kirpputorit kohta väärällään hylättyjä sous vide -pömpeleitä? Vai onko ruoka oikeasti kaiken odotuksen arvoista?

– Kuten sanoin, sen kanssa ei voi epäonnistua, kun sisälämpötilat menevät helposti kohdilleen ja koko lihapala kypsyy tasaisesti. Mutta jos tykkää, että lihassa olisi rapsakaksi paistettu hyvin ruskistettu pinta, sous videllä sitä ei saa. Ammattilaispiireissä kyllä vähän vieroksutaan kokkia, joka valmistaa kaiken sous videllä; ajatellaan, että eikö tuo muuten osaa laittaa hyvää ruokaa. Mutta lounaspaikoissa, joissa ruuan pitää pysyä kauan tietyn lämpöisenä, se on kyllä hyvä, Riikka sanoo.

Tilaa Me Naisten uutiskirje, saat parhaat juttumme sähköpostiisi joka arkipäivä.

No, niitä tarttuu Kotuksen sanastajien haaviin.

Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen Kuukauden sana ylitti tällä viikolla uutiskynnyksen: kaiketon, miten hieno ja kätevä sana! Kaiketon on syötävää, joka on ainakin maidotonta, munatonta, gluteenitonta ja soijatonta, ja kun sellaista leipoo syntymäpäiväjuhliin, kaikki vieraat voivat nauttia.

Kotuksen Kuukauden sanojen arkisto on muutenkin mahtava kokoelma ajankohtaisia puheenaiheita viime vuosilta: muistatteko, milloin puhuttiin ukkoskyykystä? Entäs milloin syötiin pakotejuustoa? (Samana kesänä: heinä- ja elokuussa 2014.)

Sanakirjan toimittaja Riina Klemettinen Kotukselta kertoo, että kuukauden sanat tulevat sanakirjatyön sivutuotteena: toimittamiseen liittyy työvaihe nimeltä sanastus, jossa seurataan mediaa ja kerätään aineistoa. Kuukauden sanaksi valitaan sanastajien haavista jokin ajankohtainen, mieluusti uusi sana. Se voi olla somessa nähty, radiossa kuultu, lehdistä luettu tai jostain vain ponnahtanut.

Kaiketon on jännä karitiivijohdos.

– Kaiketon ei ole ihan uusi, mutta nyt se on ajankohtainen, kun ihmiset miettivät kesäjuhlien tarjoilua. Lisäksi se on aika jännä karitiivijohdos.

Klemettisen mukaan sanojen kanssa on mukavaa työskennellä: pysyy maailmassa kiinni. Syömiseen liittyvä sanasto on nyt pinnalla, samoin politiikkaan. Donald Trump on osoittautunut sanastoa tuottavaksi runsaudensarveksi.

– Tänään kuulin sanan whataboutismi. Se on retorinen keino, jolla kritiikin kohde yrittää siirtää huomion johonkin muuhun epäkohtaan.

Klemettisellä on myös selvä suosikki viime vuosien uusien sanojen joukossa.

– Sydäniskuri! Lääketieteen sanastolautakunnassa on etsitty suomenkielistä sanaa defibrillaattorille. Usein suomennokset otetaan nihkeästi vastaan, mutta sydäniskuri on poikkeus: se on tosi läpinäkyvä ja sopii suuhun.
 

Saksalainen halpamarkettiketju saapui Suomeen 15 vuotta sitten ja on vuosien varrella muokannut arkeamme monella tapaa.

Lukuisat pahvilaatikot, sekaiset hyllyt, hedelmät, joita ei punnittu itse. Kun pian 15-vuotispäiväänsä Suomessa viettävä Lidl rantautui Suomeen, monelle vierailu halpamarketissa oli eksoottinen kokemus, vähän kuin olisi ulkomailla ollut.

Epäsuomalaisuus oli räikeintä Lidlin ensimmäisinä vuosina. Lidleissä ei ollut aluksi lainkaan kassahihnoja, eikä kassojen päädyissä ollut pakkaustasoja, mutta näihin suomalaiset eivät tottuneet. Lidlin oli taivuttava. Itsepunnitusta Lidleissä ei ole sen sijaan vieläkään.

– Lidl oli Suomessa ensimmäinen hard discounter -ruokaketju, eli myymälätyyppi, jossa on rajattu valikoima ja pelkistetty, halvan oloinen ja näköinen esillepano. Tuotteita ei juuri hyllytetä, vaan ne pannaan esille vaikkapa lavoina. Konsepti on toki muuttunut Suomeen tulon jälkeen, kertoo Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto.

Luoto sanoo, että vähittäiskauppa on kansainvälistynyt hurjasti 15 vuoden aikana. Syy ei silti ole pelkästään Lidlin.

– Kun Suomi liittyi EU:hun, valikoimat ovat ruokakaupassa moninkertaistuneet. Lidl on ollut yksi osa kasvavaa kansainvälistymistä, ja se on isona toimijana merkittävästi lisännyt kilpailua ruokakaupassa, Luoto sanoo.

Nykyään lähes jokaisella suomalaisella on Lidlistä jonkinlainen mielipide, puolesta tai vastaan, ja kauppaketju on myös onnistunut muuttamaan Suomea monella tavalla. Esimerkiksi näin: 

  1. Lidl sekoitti sosiaaliluokkia. Aluksi Lidlissä käynti tuntui jotenkin nololta, jopa häpeälliseltä. Pikkuhiljaa työsuhde-Audejakin alettiin nähdä Lidlin parkkipaikoilla, ja Lidlissä käymisestä tuli jollakin tapaa sosiaalisesti hyväksyttävää.
  2. Lidlin tulo lisäsi ruokakauppojen kilpailua. Esimerkiksi S-ryhmän halpuutuskampanjat syntyivät ikään kuin vastaiskuna Lidlin halvoille hinnoille.
  3. Lidlin myötä Suomessa on mahdollista asioida ruokakaupassa, jossa ei kysytä kanta-asiakaskorttia.
  4. Kashmir ei ole enää vain rikkaiden etuoikeus. Noin 70 eurolla sai viime vuonna Lidlistä laadukkaan kashmirneuleen.
  5. Köyhäilystä on tullut muotia. Nykyään on ylpeyden aihe sanoa, että kesämekko maksoi alle kympin. 
  6. Lidl on saanut suomalaiset puhumaan. Jos puolituttujen kanssa on jo käyty kahvipöydän keskustelu säästä, nykyään jutellaan siitä, mistä kukin päivittäisostoksensa tekee.
  7. Lidl opetti suomalaiset vaihtuviin valikoimiin ja teemamaaviikkoihin: Italia-viikko, Ranska-viikko, USA-viikko… Joitakin tuotteita saa myymälöistä vain tietyn ajan. Se tarkoittaa samalla sitä, että asiakkaan on seurattava Lidlin tarjouslehtisiä, jotta pysyy kärryillä, mitä milloinkin on myynnissä.
  8. Lidl on muuttanut myös ulkomailla matkustelua siten, että nykyään voi reissatessa suorittaa ostokset Lidlissä, ja kaikki on siellä samalla tavalla kuin lähimmässä koti-Lidlissä. Yleensähän on kiva ulkomailla tutustua paikallisiin kauppoihin, mutta joskus kiireessä on aika kätevää asioida Lidlissä.

Millaisia muistoja Lidl sinussa herättää? Mikä on paras Lidl-löytösi? Entä mikä Lidlissä raivostuttaa? Kerro meille!

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Linda Liukkaan tärkein kohderyhmä on pienten lasten isät.

Linda Liukas on palkittu lastenkirjailija ja koodauslähettiläs. Liukkaan tietotekniikka-aiheiset Hello Ruby -lastenkirjat ovat olleet jättimenestys maailmalla: ensin hän keräsi kirjoilleen 380 000 euron arvoisen joukkorahoituspotin ja voitti sitten kiinalaisen 130 000 euron arvoisen muotoilupalkinnon.

Liukkaan uusin, keskiviikkona julkaistu kirja vie lapset tutkimusmatkalle internetiin. Kirjasarjan oikeudet on myyty 22 kielialueelle.

Vaikka Liukkaan teokset ovat lastenkirjoja, kirjailija on kertonut tärkeimmäksi kohderyhmäkseen pienten lasten isät. Hänen mukaansa isien roolimallilla on tärkeä vaikutus pienten tyttöjen päätöksiin.

– Ollessani pieni muut isät sanoivat tietokoiden olevan kalliita aikuisten juttuja. Oma isäni sen sijaan opetti, ettei ole asiaa, mitä ei voisi tietokoneella korjata. Opettelimme yhdessä juttuja ja välillä mokailtiin, Liukas muistelee.

”Sanonkin pienille tytöille, että he voivat olla vaikka ballerina-koodaajia.”

Liukkaan mukaan koululla on paljon vaikutusta lapsen asenteisiin, mutta vanhemmilla vielä suurempi. Liukas haaveileekin omistavansa kymmenen vuoden päästä koulun, jossa teknologiaa kehitetään yhdessä lasten kanssa.

– Lapsia pitää kannustaa löytämään oma juttunsa, ja heitä pitää altistaa uusille asioille. Ei suljeta liian aikaisin mahdollisuuksia lapselta. Sanonkin pienille tytöille, että he voivat olla vaikka ballerina-koodaajia.

Ruby pienten poikien esikuvana

Teknologia-alalla vallitsee vieläkin merkittävä naispula. Liukas kannustaa naisia innostumaan alasta, sillä teknologiaan tarvitaan naisten näkökulmia.

– Ohjelmoija on se henkilö, joka käyttää tietokonetta ratkaistakseen maailman ongelmia, ja tarvitsemme naisten näkemystä. Tietokoneella voi ilmaista itseään ja muuttaa maailmaa paremmin kuin millään muulla, Liukas sanoo.

Kun Liukkaan ohjelmointityöpaja Rails Girls alkoi menestä, hän kohtasi vanhempia miehiä, jotka yrittivät neuvoa joka käänteessä.

– Kun sulkee korvansa setämiesten kritiikiltä, ei törmäile lasikattoihin.

Liukas kertoo ylpeimmäksi hetkekseen sen, kun pienet pojat ovat tulleet kertomaan hänelle, että kirjojen naiskoodaaja Ruby on heidän esikuvansa.

– Se on feminismiä parhaimmillaan, kun nainenkin voi olla teknologia-alan esikuva.

 

Illan tv-dokumentissa seurataan muslimityttö Sonitaa, joka haaveilee räppärin urasta.

”Huudan häkistäni uupuneena, hintalappujen painosta nuutuneena”, räppää nuori muslimityttö. Youtube-hitiksi muodostuneella musiikkivideolla hän esiintyy muun muassa mustelmaisena lapsimorsiamena. Räppäävä morsian on Sonita Alizadeh Afganistanista.

Rokhsareh Ghaemmaghamin uusintana viime syksyltä nähtävä dokumentti Sonita-tytöstä on vaikuttava kuvaus nuorten naisten ahdingosta runnellussa Afganistanissa. Elokuvan alkupuolella 18-vuotias Sonita elää pakolaisena Iranissa tukikodissa, joka auttaa lapsia ja nuoria selviytymään.

Sonitan oma selviytymiskeino on musiikki. Hän unelmoi rap-tähteydestä Amerikassa ja tahtoisi vanhempiensa olevan Michael Jackson ja Rihanna. Sen sijaan hänellä on kuusikymppinen äiti, joka saapuu Afganistanista hakemaan tytärtään pakkoavioliittoon. Morsiusrahoilla aiotaan maksaa Sonitan veljelle morsian.

Dokumentissa kysytään, onko oikein, että nuori tyttö on maksuväline. Länsimaissa vastaus on selvä, mutta vanhoillisissa muslimiperheissä eletään traditioiden mukaan.

Afganistanissa ja Iranissa naisten ei sovi laulaa ja esiintyä. Kun musiikkivideo Bride for Sale leviää somekanavilla ja päätyy televisioon, itse dokumentintekijöiden on astuttava esiin. Tässä hämärtyy raja tallentavan dokumentin ja hyväntekeväisyyden välillä, mutta katsoja ei voi kuin seisoa dokumentaristin rinnalla.

Sonita Yle Teema & Fem su 20.08. klo 22.00