Olemme pahoittaneet mielemme ennenkin, mutta internet on tehnyt siitä näkyvää. Kuva: Shutterstock
Olemme pahoittaneet mielemme ennenkin, mutta internet on tehnyt siitä näkyvää. Kuva: Shutterstock

Kun joku mokaa julkisesti, siitä kuuluu olla jotain mieltä. Miksi loukkaannumme nykyään niin herkästi?

Muistatko, milloin loukkaannuit viimeksi netissä? Tai luit jonkun muun loukkaantuneen viestin? Todennäköisesti ihan hiljattain. Ärtymys on päivän ilmiö, ja esimerkkejä riittää.

Helsingin kaupunki lanseerasi hiljattain välinpitämättömyyskampanjan, jonka mainoskuvassa äiti selaa tablettia eikä huomaa, kun lapsi roikkuu kattokruunussa. Mainoslause kuului: ”Välinpitämättömyys on tämän päivän väkivaltaa.”

Somessa moni raivostui heti, ja kampanjan sanoma hukkui metelin alle: Miksi äitejä taas syyllistetään? Hävytöntä verrata somea oikeaan väkivaltaan!

Sama kaava on toistunut viime aikoina usein. Kun muotisuunnittelija Teri Niitti postasi Instagramiin kuvan lentokoneessa imettävästä äidistä, sosiaalinen media täyttyi lynkkausviesteistä. Aleksi Valavuoren asiaton twiitti johti potkuihin Espoo Unitedista. Monen mielestä se oli hänelle ihan oikein. Miksi loukkaannumme nykyään niin verisesti?

– Loukkaantuminen on perustavanlaatuinen reaktio johonkin, mitä ei hyväksy. Se on hyvin inhimillistä, eikä vain tälle ajalle tyypillinen ilmiö, sanoo somen vihaviestintää tutkinut väitöskirjatutkija Markus Kaakinen Tampereen yliopistosta.

Ihmiset ovat sanoneet tyhmästi kautta aikain – kukaan vain ei ole kuullut. Emme välttämättä ole sen herkempiä loukkaantumaan kuin ennenkään, mutta tapa viestiä on muuttunut.

Kämmejä tulee

Sosiaalisen median myötä tietoisuus muiden tekemisistä on kasvanut ja suhteet esimerkiksi perheeseen ja vanhoihin koulukavereihin säilyneet. Tiedämme, mitä vanha lukiokaveri ajattelee, ja myös reagoimme herkästi toisten mielipiteisiin.

Kärjistyessään kohut johtavat usein siihen, ettei vastapuolta edes haluta ymmärtää. Kun Hanna Weselius voitti Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon, hän kysyi HS:n haastattelussa, miksi loukkaannumme koko ajan kaikesta – haluamme ymmärtää tahallaan väärin.

”Koskaan ei siis voi täysin tietää, kuka yleisö on, mitä se hyväksyy, miten se reagoi.”

Se on helppoa, kun keskustelua ei käydä somessa kasvotusten.

– Ja kun viestejä jaetaan uudelleen, ne leviävät myös oman verkoston ulkopuolelle. Koskaan ei siis voi täysin tietää, kuka yleisö on, mitä se hyväksyy, miten se reagoi. Kun tätä ei voi hallita, syntyy myös viestinnällisiä kämmejä. Ei voi tietää, miten esimerkiksi vitsi luetaan, Kaakinen sanoo.

– Ihmiset saattavat ajatella hyvinkin tarkasti esimerkiksi twiitatessaan, kelle viesti on osoitettu ja missä sävyssä, mutta ei ole mahdollista kontrolloida, miten se tulkitaan. Se altistaa vahingoille.

Aina kyse ei tietenkään ole vahingosta, ja vitsiin on myös helppo vedota, kun selitysten aika koittaa.

Kohujen syntyyn vaikuttaa sosiaalisen median liiketoimintalogiikka. Tunteita herättävää sisältöä luetaan ja jaetaan eniten. Suosituimmat sisällöt korostuvat Facebookin uutisvirrassa, ja siten niistä tulee koko ajan isompia.

– Sosiaalisen median bisnesmalli perustuu sille, että yritetään maksimoida kuhina alustalla, Markus Kaakinen sanoo.

Loukkaantuminen on usein ketjureaktio. Kun yksi loukkaantuu, toinen on helpommin samaa mieltä. Mitä vähemmän on itse perehtynyt aiheeseen, sitä isompi merkitys muiden mielipiteillä on. Tunnekuohussa harva malttaa miettiä faktoja ja sitä, mitä todella tapahtui.

– Ihmisillä on tapana ajatella itseään verkossa jonkin tietyn ryhmän jäseninä. Ryhmässä ajatuksilleen saa tukea. Kun joku ajattelee toisin, yhteistä keskustelupintaa ei ole ja ainoa reaktio on raivo.

Loukkaantumisten sarjassa ei ole kyse vain siitä, että olemme nyt alkaneet esittää mielipiteitämme netissä. Psykoterapeutti Mirja Sinkkonen uskoo, että elämme aikaa, jossa on trendikästä olla jotain mieltä.

– Pitää ottaa kantaa kaikkeen, mikä ei itselle edes kuulu, Sinkkonen sanoo.

– Ei siitä kauhean monta vuotta ole, kun negatiiviset tunteet piti tukahduttaa. Vihaa, kateutta ja muita negatiivisia tunteita oli, mutta niitä ei saanut ilmaista. Sosiaalinen kontrolli oli vahva, eikä voinut vain möläyttää, mitä mielessä liikkui.

”Pitää ottaa kantaa kaikkeen, mikä ei itselle edes kuulu.”

Me vastaan ne

Vaikka somessa voisi kommunikoida kelle vain, ihmiset viestivät eniten kaltaisilleen. Syntyy rinnakkaisia normeja – leirejä, jotka paheksuvat toisiaan ristiin. Joskus raivo ei kohdistu vain yksittäiseen ihmiseen vaan siihen, ettei itselle tärkeitä arvoja kunnioiteta.

– Tutkimuksissa on todettu, että mitä vahvemmin ihminen kuuluu johonkin blokkiin, sitä herkemmin hän loukkaa muita tai tuntee tulevansa loukatuksi, Kaakinen sanoo.

– Ei synny todellista keskustelua, koska ajatellaan vain, että ei noilla ole väliä, eivät ne ymmärrä kuitenkaan.

Loukkaantuminen voi olla myös vallankäyttöä. Kun äänestäminen ei riitä ja maailma tuntuu sirpaleiselta, loukkaantumalla voi saada tunteen vallasta: mahdollisuuden kertoa, että tämä on minulle tärkeää.

Kun anteeksipyyntö ei riitä

Kun paheksunnan vyöry on lähtenyt liikkeelle, se ei pysähdy, vaikka faktat korjattaisiin tai moka myönnettäisiin. Anteeksipyyntö ei riitä. Helsingin Sanomien mukaan Teri Niitti sai imetyskohun jälkeen jopa viestejä, joissa toivottiin hänen kuolemaansa.

Kaakisen mielestä paheksunta menee liian pitkälle ainakin silloin, kun se uhkaa tai halventaa teon sijaan yksilöä.

Kaakinen rohkaisee ihmisiä silti loukkaantumaan – fiksun käytöksen rajoissa.

– On hyväkin, että loukkaannutaan ja paheksutaan. Esimerkiksi rasistiset yleistykset ovat niin vahingollisia, että niitä on pakko paheksua, Kaakinen sanoo.

– Mutta jos paheksuminen on ainut reaktio, kannattaa miettiä. Se ei saa muita ajattelemaan niin kuin haluaa.

Kaakinen ottaa esimerkiksi Yhdysvaltain presidentinvaalit. Kampanjointi äityi solvaamiseksi, jossa vain huudettiin toisten ohi. Donald Trumpin asiattomat puheet tuomittiin laajasti, mutta hän porskutti voittoon niistä huolimatta.

Kunhan kaikki ei käy

Jatkuva loukkaantuminen uuvuttaa. Joskus on helpompi vaieta kuin aloittaa vänkäys seurassa, jonka tietää olevan eri mieltä.

– Loukkaantumista on raskasta seurata ja olla siinä osapuolena. Kun reaktiot uuvuttavat ja menevät yli, se voi johtaa siihen, että mitään ei paheksuta, Kaakinen sanoo.

Silloin käy herkästi niin kuin feminismille, nettiraivon klassikkokohteelle: seksistisestä puheesta huomauttaminen kuitataan olankohautuksella – taas nuo kaikesta nipottavat feministit vouhottavat. Tärkeä asia unohtuu.

”Riskinä on, että aletaan ajatella, että kaikki käy.”

– Riskinä on, että kun huomataan, ettei paheksunta muuta esimerkiksi suvaitsemattomia puheita, aletaan ajatella, että kaikki käy.

Kaakinen toivoo, että löytyisi ratkaisu, joka olisi jotain lynkkauksen ja hyssyttelyn väliltä. Aina kannattaa miettiä, olisiko muitakin reagointikeinoja kuin paheksunta. Halu ymmärtää toisen käytöstä ei tarkoita sitä, että hyväksyisi sen.

– Onko aina pakko sanoa, mitä ajattelee? Sivistyneeseen kulttuuriin kuuluu myös hienotunteisuus, psykoterapeutti Mirja Sinkkonen muistuttaa.

– Pitää osata tiedostaa, että toisen tunnetila on erilainen kuin oma. Hän saattaa pahoittaa mielensä eri asioista.

Markus Kaakinen uskoo, että rakentavaan nettikeskusteluun opettavat esimerkiksi koulujen nettikasvatus ja eheä yhteiskunta – terveet ihmissuhteet, toisten kuuntelu, yleinen luottamus ihmisiin.

”Onko aina pakko sanoa, mitä ajattelee?”

Myös yleissivistys auttaa. Yhteiskuntaan ei saisi syntyä toisiaan vastaan kinaavia blokkeja.

– Sosiaaliset kontaktit ja perusluottamus toisiin ihmisiin saavat toimimaan fiksummin myös netissä, Kaakinen sanoo.

– Iso kysymys on se, mikä on viidentoista vuoden päästä hyväksyttyä julkisessa keskustelussa. Toivottavasti ei se, että kaikki käy, eikä se, että kaikki mikä minulle ei käy, on pahasta.

6 x parempi keskustelu

1. Tunnista oma herkkä kohtasi: mistä loukkaannut aina? Valmistaudu reagoimaan asiallisesti, jos joku sohaisee sitä.

2. Älä anna tunteen puhua. Keskustelua voi käydä loukkaantumattakin ja asiatasolla.

3. On sinun vastuullasi, loukkaannutko tai syyllistytkö. Entäpä jos et välittäisi? ”Joskus palaute tai kannanotto kertoo enemmän sanojasta kuin sen kohteesta”, Mirja Sinkkonen sanoo.

4. Keskustele asiasta, älä ihmisestä.

5. Älä laita vahinkoa kiertämään. Jos joku loukkaa sinua, se ei tarkoita, että pitäisi loukata takaisin.

6. Muista, että tasa-arvo koskee muitakin kuin sinua. ”Älä keskity ajattelemaan, että minä olen tasa-arvoinen, vaan että muillakin on samanlaiset oikeudet kuin minulla.”

Vinkit antoi psykoterapeutti Mirja Sinkkonen.

Anna Perhon uutuuskirjassa Antisäätäjä (Otava) pohditaan erilaisia kiireen ja stressin ongelmia sekä sitä, miten oman elämän tahdista saisi tehtyä vähän rauhallisemman.

Kännykkä piippaa jatkuvasti uusista viesteistä, tietokoneen näytölle ponnahtelee sähköposteja, puhelimet soivat ympärillä – monen olo on työpaikalla levoton, ja syystä! Keskittyminen vaikeutuu ja mieli käy ylikierroksilla, kun ympärillä tapahtuu jatkuvasti jotain, jolle pitäisi antaa huomiota.

Onko maailma tullut hulluksi, vai ehkä ongelma on loppujen lopuksi vähän meissä itsessämme?

Anna Perho uusi teos Antisäätäjä käsittelee muun muassa kiireen ja sähläämisen lieveilmiöitä. Moni porskuttaa sata lasissa, mutta kaipaa silti (tai siitä johtuen) rauhallisempaa fiilistä. Perhon mukaan se on myös mahdollista saavuttaa – ihan itse.

Lue myös: Tunnistatko itsesi? Perfektionisteja on kahta lajia – terapeutti antaa vinkit hölläämiseen

Yksi teoksen aiheista on reaktiivisen ajattelun, eli jatkuvasti kaikkeen ympärillä olevaan reagoimisen ongelma.

– Tutkimusten mukaan tarkistamme puhelimeen tulleet viestit keskimäärin joka kuudes tai seitsemäs minuutti. Keskimäärin tarkoittaa, että moni tsekkaa viestejä vielä tiuhemmin. Ei siis ihme, että mieli on kuin maailmanpyörä ilman nopeusrajoitinta, Perho kuvailee kirjassaan.

”Tarkistamme puhelimeen tulleet viestit keskimäärin joka kuudes tai seitsemäs minuutti.”

Reaktiivinen ajattelu ”vie meitä kuin pässiä narussa” ja voi johtaa Perhon mukaan niin kutsuttuun SVAMP-oireyhtymään.

– SVAMP on akronyymi, johon tiivistyy viisi reaktiivisen käyttäytymisen avaintoimintoa. Ruotsin kielessä sana svamp tarkoittaa sientä, mikä on hyvä vertauskuva tälle käyttäytymiselle. Jos kasvustoa ei aktiivisesti torju, se lahottaa kantajansa puhki.

Ehkä sinäkin kärsit SVAMP-oireyhtymästä? Näistä oireista sen voi tunnistaa:

  • Stressi. Olo on usein ärsyyntynyt, väsynyt ja ahdistunut. Nukkumisestakaan ei tule oikein mitään, ja ilonaiheet tuntuvat olevan harvassa.
  • Vaeltava mieli. Ajatukset säntäilevät päättömästi sinne tänne ja keskittyminen on vaikeaa. Keskittyminen myös herpaantuu jokaisesta piippauksesta, kutsusta ja kehotuksesta.
  • Aina online. Puhelimen sulkeminen tuntuu mahdottomuudelta, ja keho tuntuu käyvän ylimääräisillä kierroksilla. Rentoutuminen on vaikeaa, mutta havahdut myös usein siihen, että olet ollut pitkään aivan muissa ulottuvuuksissa.
  • Multitaskaus. Kaikkea pitää tehdä samaan aikaan, eikä sen takia mikään oikein tahdo valmistua. Ärsyttää, kun kaikki on aina kesken. Lounas tulee syötyä tietokoneen äärellä, etkä pysty esimerkiksi keskustelemaan ilman, että vilkuilisit välillä kännykkää.
  • Paineet. Tuntuu siltä, että on koko ajan kohtuuttomien paineiden alla. Jatkuva kiire ja suorittaminen ovat olennainen osa myös vapaa-aikaa.

Kuulostaako tutulta? SVAMP-oireyhtymästä on Perhon mukaan onneksi mahdollista päästä eroon.

Rauhoittuminen on huomattavasti tuottavampaa kuin raivokas, päämäärätön touhuaminen.

Hän toteaa teoksessaan yksiselitteisesti, että totaalinen pysähtyminen ja rauhoittuminen on huomattavasti tuottavampaa kuin raivokas, päämäärätön touhuaminen.

Perho listaa neljä neuvoa, jotka auttavat pääsemään yli SVAMP-oireyhtymästä:

  1. Opettele käyttämään sähköpostia järkevämmin.
  2. Lopeta multitaskaaminen. Useamman asian yhtäaikainen mukatekeminen verottaa työtehoasi 40 prosentilla, lisää stressioireita ja ärtymystä sekä hajottaa keskittymisen. Aivosi eivät kykene keskittymään kahteen asiaan kerralla, piste.
  3. Suunnittele päiväsi etukäteen ja tauota työpäiviä mindfulness- tai muun rauhoittumishetken avulla.
  4. Keskity lopputulokseen, älä näennäiseen helppouteen. Jos voit hoitaa asian x yhdellä puhelinsoitolla, tee se 40 sähköpostin lähettämisen sijaan.

Lue lisää Anna Perhon uutuuskirjasta Antisäätäjä (Otava), joka ilmestyi 11. elokuuta.

Ensitreffit-elokuvan pääosassa on näyttelijäsuvun uusin tähti: Eino Heiskanen.

IS TV-LEHTI. Pienellä budjetilla tehty kotimainen romanttinen komedia on sympaattinen leffa, jossa kolme miestä kamppailee kolmenkympin kriiseissä. Miehet ovat suurten elämänvalintojen edessä, mutta ensin heidän on selviydyttävä kaoottisista entitreffeistä.

Näyttelijäpari Kari Heiskasen ja Sara Paavolaisen poika Eino Heiskanen esittää elokuvassa naistenmies Tanelia. Muut pääosanäyttelijät ovat Frans Isotalo ja Marko Nurmi.

Parasta elokuvassa ovat rento kieli poskessa -ote sekä arkinen hilpeys. Valitettavasti latteudet ja ylitsepursuavan tunteikas musiikki vievät tehoa tarinalta.

Ensitreffit TV5:lla ke 16.8. klo 21.00.