Tässä se nyt on: kuuluisa mysteeripaketti. Kuva: Reuters

Mitä Melania Trump oikein antoi lahjaksi Michelle Obamalle? Katso video vaivaannuttavasta hetkestä.

Valta vaihtui eilen Valkoisessa talossa. Yksi päivän erikoisimmista hetkistä nähtiin, kun Melania Trump ojensi lahjan Michelle Obamalle Valkoisen talon portailla. Tilanteesta on levinnyt sosiaalisessa mediassa paljon meemejä, sillä Michelle Obaman ilme oli näkemisen arvoinen, kun hän sai lahjan. Michelle ei tuntunut tietävän, mitä olisi paketille tehnyt. Onneksi Barack Obama pelasti vaivaannuttavan näköisen tilanteen.

2884239
Jos et nähnyt tilannetta, katso se tästä videolta. Video: Reuters

Senhän jo tiedämme, että paketti oli kuuluisasta Tiffany & Co. -koruliikkeestä. Mutta se, mitä paketti sisältää, on mysteeri. Moni onkin innostunut Twitterissä arvuuttelemaan sisältöä.

– Melania antoi Michellelle puheensa takaisin, yksi Twitter-käyttäjä hassuttelee. Tällä viitataan tietenkin kohuun, kun Melaniaa syytettiin viime kesänä Michellen puheen plagioinnista. Lue lisää täältä.

Jotkut Twitter-käyttäjät ovat puolestaan pohtineet, että kenties suureen laatikkoon oli piilotettu avunpyyntö, jossa Melanie anelee Michelleltä, että tämä pääsisi turvaan Obamoiden luokse.

Yksi Twitter-käyttäjä vitsailee, että ehkä Melanie toimitti paketissa kaikki miehensä verotiedot – Donald Trump kun ei vaalikampanjansa aikana julkistanut verotietojaan.

Twitterissä on kritisoitu myös sitä, ettei lahjan antaminen mennyt aivan etiketin mukaan. Tosin myös Michelle ojensi kahdeksan vuotta sitten väistyvälle first ladylle, Laura Bushille, lahjan Valkoisen talon portailla. Jezebelin toimittajan mielestä Michellen lahja ei kuitenkaan aikoinaan varastanut huomiota, koska paketti oli hillitympi kuin Melanian.

Michelle Obama, Laura Bush ja lahjapaketti Valkoisen talon portailla Barack Obaman virkaanastujaispäivänä, vuonna 2009.

Koruliike sai rutkasti mainosta Donald Trumpin virkaanastujaispäivänä. Tässä paketti on matkalla Valkoiseen taloon Melania Trumpin sylissä. Kuva: Reuters
Koruliike sai rutkasti mainosta Donald Trumpin virkaanastujaispäivänä. Tässä paketti on matkalla Valkoiseen taloon Melania Trumpin sylissä. Kuva: Reuters

 

Ja tässä se vaihtaa omistajaa. Kuva: Reuters
Ja tässä se vaihtaa omistajaa. Kuva: Reuters

Michellen ja Melanian on aikaisemminkin tulkittu viettäneen vaivaantuneita hetkiä. Lue myös: Michellen ja Melanian kiusallinen teehetki Valkoisessa talossa: näinkö se meni?

Emmi Peltonen, 17, lopetti opiskelun peruskouluun ja keskittyi luistelemiseen. Leijonalegenda Ville Peltonen tukee tytärtään huippu-urheilussa niin pitkälle kuin mahdollista.

Vaaleatukkainen tyttö on niin pieni, että valkoiset luistimet hänen jaloissaan näyttävät melkein koomisen isoilta. Kaksivuotias vaappuu ja kaatuu välillä jään pintaan, muttei lakkaa yrittämästä ylös.

Eletään 2000-luvun alkua. Emmi Peltonen ottaa ensituntumaa luisteluun ulkojäällä Munkkiniemessä Helsingissä. Hän on halunnut itselleen omat luistimet nähtyään äitinsä kiitävän jäällä. Kyllin pieniä oli vaikea löytää, mutta lopulta onnisti.

Luistelun kanssa käy samoin kuin kävelemään oppimisessa. Emmi saa juonesta kiinni hämmästyttävän varhain ja ihmeen hyvin. Tytöllä on vahva tahto, huomaavat Hanna ja Ville Peltonen, mutta eivät ehkä arvaa, että tytär nähdään vielä kansainvälisillä kilpailujäillä.

Kovaa treeniä päivittäin

Tänään on harvinainen päivä. Tahoillaan kiireiset tytär ja isä, Emmi ja Ville Peltonen ovat samassa maassa ja samassa paikassa, tässä helsinkiläisessä kahvilassa. Muhkeat korvapuustit pöydässä saavat syömisistään tarkan Emmin mietteliääksi.

– Pannaanko yksi puoliksi?

Ville pudistaa päätään.

– Syö vain ja nauti, hän kannustaa tytärtään ja hymyilee.

Lahjakkuus, kova työnteko ja reipas asenne. Siinä perusasiat, joista Peltosten luistelijaperhe menestyksensä ammentaa.

Ville Peltonen on NHL:ssä asti loistanut huippujääkiekkoilija, tytär Emmi kisaa taitoluistelussa MM-tasolla. Myös muut perheenjäsenet ovat jäällä kuin kotonaan. Äiti Hanna Peltonen on entinen SM-tason taitoluistelija ja Emmin veljet Jesper ja Aleksi pelaavat jääkiekkoa. Jo isoäiti oli taitoluistelija, isänisä maajoukkuetason kiekkoilija.

Voisi luulla, että menestyneen NHL-pelaajan perheessä lapsia olisi hemmoteltu mielin määrin.

Mutta ei, Ville ja Hanna ovat kasvattaneet pesueensa tervejärkisesti. Kotitöihin täytyy osallistua, koulu hoitaa ja vanhempia pitää kunnioittaa.

– Isä on opettanut, ettei mitään saa ilmaiseksi. Kaiken eteen on tehtävä töitä, Emmi sanoo.

Hänen elämässään se tarkoittaa itsekuria ja uutteraa treenaamista. Pullaa ja muita herkkuja voi syödä, mutta harvemmin.

Päivittäin täytyy harjoitella. Jäällä ollaan kaksi tai kolme kertaa päivässä. Usein treeniin kuuluu lisäksi oheisharjoittelua – juoksua, voimaharjoittelua, kehonhuoltoa.

"Ikinä ei tunnu siltä, että vanhempani olisivat pettyneitä minuun."

Taviksen korviin hurjalta kuulostavat määrät ovat Emmille perusarkea. Treeni uuvuttaa välillä muttei kyllästytä. Hän on nähnyt lapsesta asti, millaista huippu-urheilijan elämä on. Jäällä yleisön edessä tehty suoritus on vain kirsikka kakun päällä.

– Vaikka menisi huonosti, ikinä ei tunnu siltä, että vanhempani olisivat pettyneitä minuun. Isä on aina sanonut, että muista Emmi, teet tätä itsellesi, et meille tai muille. Tee rohkeasti omaa juttuasi, hae rajojasi.

Emmi tietää, että elämässä täytyy olla muutakin kuin urheilua. Noin kerran viikossa hän pitää lepopäivän, jolloin voi herkutella, maata sohvalla, nähdä ystäviä, käydä leffassa, shoppailla. Tehdä kaikkea sellaista, mitä muutkin 17-vuotiaat tekevät.

Toisin kuin useimmat muut samanikäiset, Emmi ei kuitenkaan käy koulua. Hän lopetti opinnot yhdeksänteen luokkaan keskittyäkseen luisteluun täysillä. Ratkaisu ei hätkähdyttänyt hänen vanhempiaan.

– Taitoluistelussa parhaat vuodet ovat usein alle kaksikymppisenä. Nyt on Emmin hetki kokeilla rajojaan, katsoa, miten pitkälle hän urheilijana pääsee. Opiskella voi milloin vain myöhemminkin, isä Ville sanoo.

– Aion miettiä asiaa uudelleen olympiavuoden 2018 jälkeen. Opiskeluvaihtoehtoja on useita, Emmi toteaa.

”Isä ja äiti ovat parhaat ja tärkeimmät tukijani”, Emmi sanoo.
”Isä ja äiti ovat parhaat ja tärkeimmät tukijani”, Emmi sanoo.

Epäonnistumiset kuuluvat asiaan

Emmi on lupaava kyky vaativassa lajissa, nuori nainen matkalla maailman huipulle. Tammikuussa taitoluistelun EM-kisoissa hän ylsi lyhytohjelmallaan uransa ennätyspisteisiin: 53,32.

Maaliskuussa Emmi kisasi MM-tittelistä Helsingin Hartwall Arenalla. Hän seisoi jään reunalla liekinpunaisessa mekossaan ja luki lyhytohjelman pisteensä valotaululta: 50,74. Yleisö taputti villisti nuorelle suomalaislupaukselle, mutta Emmi tiesi, etteivät pisteet todennäköisesti riitä finaaliin. Valmentaja Sirkka Kaipio halasi häntä lohdutukseksi. Emmin pisteillä ei herunut jatkopaikkaa.

Kyse on niin pienistä eroista hiotuissa suorituksissa, ettei taviskatsoja niitä välttämättä edes huomaa. Emmillä ei onneksi ole kiire.

– Myös epäonnistumiset kuuluvat asiaan. Kokonaisuutena olin tyytyväinen. Kotiyleisön edessä luisteleminen oli upeaa, Emmi hehkuttaa puolitoista kuukautta MM-jään tapahtumien jälkeen.

– Emmi tietää, että kaikesta, myös heikommin menneistä suorituksista, voi oppia jotakin, sanoo isä Ville.

Säikähdys kaukalossa

Hartwall Arenan kaukalo on tuttu ympäristö paitsi Emmille, myös urallaan HIFK:n paidassa useita kausia pelanneelle Villelle.

Jääkiekkokansa järkyttyi syvästi syksyllä 2012, kun kiihkeässä paikallispelissä Jokeri-hyökkääjä iski kaukalossa Ville Peltosen kimppuun ja teloi hänet sairaalakuntoon. Moni muistaa kuvat jäällä tajuttomana viruneesta Peltosesta.

Tilanne pelotti katsojia – miltä se mahtoikaan tuntua perheenjäsenistä?

Peltoset eivät tuota iltaa mielellään muistele.

Emmi oli silloin vasta 12-vuotias. Perhe oli hiljattain palannut Suomeen. Kuka olisi uskonut, että monta loukkaantumista kokenut ja niistä toipunut Ville Peltonen joutuisi uransa pahimpaan tilanteeseen kotimaisilla jäillä?

– Onneksi siitä selvittiin säikähdyksellä. Aika pian sairaalasta voitiin toimittaa pelästyneelle perheelleni tieto, että tästä selvitään kyllä, Ville sanoo.

– Tärkeintä on, että isällä on nyt kaikki hyvin, Emmi toteaa.

Ville Peltonen toipui ja palasi pian jäälle. Hän pelasi uransa sinetiksi vielä yhden hyvän kauden SM-liigassa. Hokkarit mies pisti lopullisesti naulaan keväällä 2014.

"Vau, on minulla aika kova faija, nostan hattua."

Nyt Ville tekee menestyksekästä valmentajanuraa Sveitsissä.

– Olen nähnyt katkelmia vanhoista peleistä isän uran ajalta. Pakko sanoa että vau, on minulla aika kova faija, nostan hattua, Emmi sanoo lämpimästi.

– Olen antanut isälle lempinimen Lion King, leijonakuningas.

Emmi kutsuu Ville-isäänsä lempinimellä Lion King, Leijonakuningas.
Emmi kutsuu Ville-isäänsä lempinimellä Lion King, Leijonakuningas.

Urheilun ehdoilla

Huippu-urheiluun kuuluu myös se, että loukkaantumisia voi tulla. Pahimmillaan ura, johon on panostettu vuosia, voi kaatua fyysisiin pulmiin. Emmi tietää tosiasiat. 14–15-vuotiaana selän kipuilu hidasti hänen harjoitteluaan. Peltosten perheessä ei kuitenkaan ole tapana kantaa etukäteen turhia huolia.

– Riskit kuuluvat urheiluun. Vaikeudet kohdataan ja ratkaisut haetaan sitä mukaan, kun niitä tulee eteen. Urheilijan täytyy elää hetkessä ja nauttia siitä, mitä tekee, Ville linjaa.

Luistelu vaatii paitsi fyysisiä ja henkisiä, myös isoja taloudellisia uhrauksia. Taustajoukkojen on oltava kunnossa. Tarvitaan fysioterapeuttia, urheilulääkäriä, koreografia, puvuntekijää, valmentajaa. Emmillä niitä on peräti kaksi – Sirkka Kaipio Suomessa ja Rafael Arutunian Yhdysvalloissa. Arutunianin aiempia valmennettavia ovat olleet esimerkiksi Kiira Korpi ja Michelle Kwan. Ilman vanhempien vankkumatonta tukea Emmin luistelu-ura ei olisi mahdollinen.

"Haluan, että lapsillani on mahdollisuus toteuttaa unelmiaan."

– Isä ja äiti ovat parhaat ja tärkeimmät tukijani, Emmi sanoo.

– Olen iloinen siitä, että olemme voineet tarjota Emmille hyvät olosuhteet. Haluan, että lapsillani on mahdollisuus toteuttaa unelmiaan, Ville toteaa.

– Hannaa on paljolti kiittäminen lasten arjen järjestämisestä. Arki ratkaisee niin paljon, hän lisää.

Emmin ja Villen suhde on selvästi lämmin. Pari vuotta sitten oli silti vaihe, jolloin kotona paiskottiin ovia.

– Taisin välillä olla aika vaikea. Nakkelin niskojani enkä suostunut kuuntelemaan isän ja äidin neuvoja, vaikka kyllä tiesin heidän olevan oikeassa, Emmi myöntää.

Kielipuoli koulussa

Emmi syntyi Yhdysvalloissa Villen pelatessa Nashville Predatorsissa. Hänellä on Suomen ja Yhdysvaltojen kansalaisuus. Perhe asui välillä Sveitsin Luganossa, myöhemmin jälleen Atlantin takana, Floridassa.

"Isä on meidän perheen pääkokki, hän tykkää ruuanlaitosta."

– Isä on aina kotona ollessaan ollut tosi paljon läsnä. Hän hoiti meitä lapsia siinä missä äitikin. Muistan, että aina ennen tärkeää peliä isä nukkui hetken. Pienenä kömmin usein hänen viereensä päiväunille, Emmi kertoo.

– Isä on myös meidän perheen pääkokki, hän tykkää ruuanlaitosta.

Suomea on Peltosilla puhuttu aina. Englanti on kuitenkin Emmin vahvempi kieli. Hanna ja Ville korjailevat välillä kotosalla lempeästi lastensa puheen päätteitä ja sanajärjestystä.

Siinä missä Villen lapsuudenmaisemaa olivat Vantaan Klaukkalan elementtitalot, metsät ja ulkojäät, varttui Emmi lämpimillä ilmastovyöhykkeillä etäällä Suomesta. Hyvää seuraa olivat isän pelikavereiden samanikäiset lapset, joista moneen Emmi pitää yhteyttä edelleen.

Sitten perhe muutti Suomeen.

Emmi meni viidennelle luokalle englantilaiseen kouluun ja opiskeli englanniksi ala-asteen loppuun.

Seuraava askel oli Pohjois-Haagan urheilupainotteinen, täysin suomenkielinen yläaste.

Se oli sokki.

– Äiti ei aluksi pitänyt suomenkielistä koulua hyvänä ideana, ja hetken verran tunsin samoin.

– Ujostutti. En tohtinut viitata tunneilla, koska pelkäsin, että sanon väärin, Emmi muistelee.

Jälkikäteen ajatellen koulu oli hyvä ratkaisu.

Liikunnassa Emmi sai loistaa, se on aina ollut todistuksessa kymppi kuten Villelläkin aikoinaan. Emmi sai uusia kavereita. Kolmessa vuodessa suomi alkoi sujua. Isä auttoi matematiikan tehtävissä.

"Perheenä olemme tottuneet siihen, että asiat ympärillä voivat muuttua nopeasti."

– Kulttuurien välissä kasvaminen on tuonut lapsille haasteita mutta on myös antanut paljon, Ville uskoo.

– Perheenä olemme tottuneet siihen, että asiat ympärillä voivat muuttua nopeasti. Tietyllä tavalla kotimme on aina ollut Suomessa. Olemme olleet täällä joka kesä, usein jouluisinkin, ja vaalineet suhteita täällä asuviin perheenjäseniin.

Molemmissa maissa on puolensa. Suomessa Emmi nauttii erityisesti pohjoisesta luonnosta, Yhdysvalloissa auringosta ja ihmisten avoimuudesta.

Jääkiekkoa katsoessaan Peltoset hurraavat kuitenkin vain yhdelle joukkueelle – tietysti Suomelle.

Äitiyslomalle ohjaaja Alli Haapasalo ei ole vielä ehtinyt, vaikka laskettuun aikaan on alle kaksi viikkoa.

Syysprinssi-elokuvan ohjannut ja käsikirjoittanut Alli Haapasalo odottaa ensimmäistä lastaan amerikkalaisen puolisonsa Christian Giordanon kanssa. 

– Lapsen laskettu aika on 12 päivän kuluttua. Oletamme odottavamme poikaa, Alli kertoi parin saapuessa perjantaina Allas Seapoolin avajaisiin Helsingin Katajanokalle.

Ensimmäinen raskaus on Allin mukaan sujunut hyvin.

– Onneksi on ollut niin helppo raskaus, että pystyy vielä porhaltamaan ihmisten ilmoilla. En ole kertaakaan edes oksentanut, hän virnisti.

Yli kymmenen vuotta New Yorkissa asunut pari muutti Suomeen, kun Alli sai kutsun tulla ohjaamaan Syysprinssiä.

– Olin päättänyt, etten muuta ennen kun minulla on elokuvaprojekti sovittuna. Etenkään kun mies joutui ottamaan lopputilin ja muuttamaan toiselle puolelle maapalloa. Eikä lapsia kannata Amerikassa tehdä, vaan Suomessa, Alli jutteli.

Täydellinen ajoitus

Alli ei ole vielä malttanut jäädä äitiyslomalle, koska hänellä on useita projekteja kesken.

– Vauvan ajoitus on kyllä täydellinen. Alkukesän vauvan kanssa pääsee nauttimaan kunnolla kesästä. 

Synnytystä nainen ei osaa etukäteen jännittää.

– Aion mennä tilanteen mukaan. Jos kaikki menee yhtä hyvin kuin äidilläni meni, niin olen turvallisin mielin.

Nimeäkin tulokkaalle on jo mietitty.

– Haluamme nimen, joka toimii myös kansainvälisesti. Meillä on eri sukunimet, joten pitää miettiä etunimeä senkin mukaan.

Antti Holma kertoo heittävänsä vuosittain kaikki sukkansa roskiin ja korvaavansa ne uusilla.

Näyttelijä Antti Holma kertoi muutama vuosi sitten kokkaavansa joka ilta saman ruoka-annoksen: puoli kiloa kanaa ja Oriental-pata-ainespussin.

Antin tuoreesta Facebook-päivityksestä käy ilmi, että hän noudattaa yhtä minimalistista linjaa myös pukeutumisessaan.

Lue myös: Putous-tähti Antti Holman erikoinen ruokavalio hämmästyttää – mitä sanoo ravitsemusterapeutti?

Hän on jakanut kuvan sukka- ja alushousupinostaan ja selittää sen yhteydessä pukeutumisfilosofiaansa.

– En ymmärrä ihmisiä, jotka valittavat parittomia sukkia ja vaatteiden valinnan hankaluutta. Jos kaikki käyttövaatteet ovat samaa merkkiä, kokoa ja väriä, ei vaikeaa ole ikinä, hän kirjoittaa julkaisemansa kuvan yhteydessä.

Hän kertoo heittävänsä vuosittain kaikki sukkansa roskiin ja ostavansa tilalle uudet – esikuvakseen hän mainitsee muotisuunnittelija Tom Fordin.

– Jos joskus löydän parittoman sukan, vien sen välittömästi ulos talosta, ulkoroskikseen. Näin se ei pääse levittämään entropiaansa jo valmiiksi sotkuiseen elämääni, Antti selittää.

– Luonto ei ehkä kiitä, mutta toisaalta en tee lapsia tähän lohduttomaan väestöräjähdykseen luonnonvaroja kuluttamaan, joten tasoissa ollaan, saatana.

”Jos kaikki käyttövaatteet ovat samaa merkkiä, kokoa ja väriä, ei vaikeaa ole ikinä.”

Antti Holma ei ole ainoa julkisuuden henkilö, joka suosii pukeutumisessaan yksinkertaisuutta, jopa tylsyyttä. Apple-johtaja Steve Jobs pukeutui aina mustaan pooloon. Facebook-menestyjä Mark Zuckerberg vetää joka päivä ylleen t-paidan ja farkut.

Viime vuosina myös moni nainen on hankkinut itselleen muutamasta luottovaatteesta koostuvan ”kapseligarderobin”, joka helpottaa päivittäistä pukeutumista.

Antti Holmalla on ratkaisulleen käytännön perustelu: elämässä on jo muutenkin tarpeeksi kaaosta. Yhden ja saman asun hehkutetaan myös vähentävän päätöksentekoväsymystä. Kun vaatekaapilla pohdiskeluun ei mene joka aamu puolta tuntia, jää enemmän aikaa ajatella muita, mahdollisesti tärkeämpiä asioita.

Voi vaikka keksiä Facebookin. Tai Kissi Vähä-Hiilarin.

Kysely

Ovatko parittomat sukat sinulle ongelma?

Auervaara Karri Kettunen saa tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä. Samalla hän pääsee taas uusien lakanoiden väliin.

Rapujuhlia seurannut viikko kului hitaasti. Piia oli hiljainen ja vetäytyi usein syrjään mietiskelemään.

Yhtenä yönä Kettunen havahtui unestaan siihen, että Piia oli kadonnut hänen vierestään. Nainen istui teekuppi kädessään parvekkeella. Hän pyyhki nopeasti kyyneleet kasvoiltaan, kun näki Karrin tulevan.

Piian mieltä painoi rapujuhlissa koettu nöyryytys, Kettunen arvasi. Siitä illasta koitui totta tosiaan viheliäinen prosessi kuten hän aavisteli — olihan hän loukannut Piiaa julkisesti syventymällä illanviettoon Liina Meren kavaljeerina. Ja Meri puolestaan otti asemansa turvin haluamansa. Liinan itsevarmaa säteilyä oli vaikea vastustaa.

Karri ei muistanut koko iltana edes vilkaista Piiaa, niin tärkeää hänelle oli Liina Meren ylitsevuotava huomio.

Kun hiljaisuutta ja unettomia öitä vain jatkui, Karri päätti aloittaa pehmitystaktiikan. Hän osti Piialle kallista parfyymia ja toi joka päivä tuoreen kukkakimpun olohuoneen pöydälle. Hän osallistui omatoimisesti kotitöihin, hankki Tomille viikonlopuksi lastenhoitajan ja varasi kahden hengen kylpylämatkan Turkuun.

Pikkuhiljaa Piia virkistyi, jokin hauras hymyksi tulkittava ilmekin alkoi viivähtää silloin tällöin hänen kasvoillaan. Kyllä tämä tästä, Kettunen lohdutteli naista. Kuten sanoin — mitään ei tapahtunut, hän vakuutteli vakuuttelemasta päästyäänkin.

Piia ei vastannut vakuutteluihin. Hän ei kertonut Karrille, että hänen vieressään illastanut projektipäällikkö oli nähnyt Karrin ja Liinan astuneen rapujuhlien päätteeksi samaan taksiin. Piialle mies oli kertonut kävelleensä kotiin. Luottaminen oli vaikeaa, kun tarinat ja tulkinnat eivät käyneet yksiin.

Olet varsinainen punapääkissa. Äläkä luule, ettenkö vastaa haasteeseen.

 

Eräänä päivänä Leutonen kiidätti autopajan työpuhelimen Kettuselle. Joku nainen kysyy sinua, Leutonen ilmoitti mulkaisten Karria epäluuloisesti. Kettunen laski vasaran maahan ja nosti puhelimen korvalleen.

– Liina Meri täällä hei!

Karri vilkaisi nopeasti Leutosta ja käveli nurkan taakse. Jostakin syystä hän oli joutunut huonoon valoon Leutosen silmissä sen jälkeen, kun tämä oli kuullut hänen suhteestaan Piiaan. Ties mistä syystä Leutonen oli ottanut isällisen suojelevan asenteen kovia kokenutta nuorta naista kohtaan. Kettunen ei halunnut pomonsa saavan vihiä asioista, jotka voisivat kulkeutua Piian tietoon.

Kun puhelu oli päättynyt, Leutonen näki pajan likaisen ikkunan läpi, kuinka Karri hyppäsi autoonsa ja häipyi renkaat vonkuen kaupungin suuntaan.

Meri OY:n toimistotilat sijaitsivat kaupungin laitamalla. Karri pysäköi autonsa parkkipaikalle ja koetti kuumeisesti muistella missä päin Piian työpiste oikein sijaitsi. Hän halusi kaikin keinoin välttää Piian kohtaamista.

Ulko-ovelle tultuaan hän luki nopeasti osoitetaulun. Laskutussihteeri työskenteli neljännessä kerroksessa. Toimitusjohtaja ensimmäisessä. Kettunen huokaisi helpotuksesta. Jos hänellä oli tuuria, tämä käynti jäisi pimentoon Piialta.

Kettunen painoi ovisummeria. Vihreä valo välähti. Kettunen kouhaisi hiuksiaan ja avasi oven. Liina Meren toimistossa tuoksui kallis hajuvesi. Meri oli pukeutunut vartalonmyötäiseen, liituraitakankaiseen jakkupukuun ja valkoiseen paitaan. Kiiltonahkaiset korkokengät kopisivat, kun hän riensi toimiston ovelle Karria vastaan.

– Aivan mahtavaa, että pääsit tulemaan. Firman auto on temppuillut viime aikoina ja tänään moottori teki stopin. Onneksi muistin sinut, Liina vuodatti hengästyneesti halatessaan Karria lujasti ja pitkään.

– Missäs se murheenkryyni on? Menen heti kurkkaamaan mikä sitä vaivaa, Karri kysyi heidän irrotessaan toisistaan.

Liina käveli tarjoilupöydän ääreen ja alkoi kaataa kahvia kuppeihin.

– Kuulehan Karri. Ensin jutellaan ja juodaan kahvit. En koskaan teetä kenelläkään töitä ennen kuin käytännön asiat on sovittu selviksi.

Liina istahti Karria vastapäätä ja nosti säärensä naisellisesti ristiin. Hän tuijotti lakkaamatta Karria silmiin. Mies aavisti mistä tässä oli kyse. Se hiveli hänen itsetuntoaan. Suurehkon firman toimitusjohtaja halusi tutustua häneen paremmin, se oli nyt päivänselvää.

– Minulla on sinulle ehdotus. Jos saat firman Bemarin ajokuntoon, toivon, että katselet kuun vaihteessa avoimia työpaikkoja. Sieltä tulet löytämään Meri OY:n hakuilmoituksen.

Karri asetti puoliksi juodun kahvikuppinsa lasiselle design-pöydälle.

– Mistähän työstä mahtaa olla kysymys?

Liina hymyili arvoituksellisesti.

– Ajattelin olla kertomatta. Haluan tehdä sinut uteliaaksi.

Karri hymähti ja vastasi Liinan katseeseen. Uteliaaksi olet tehnytkin minut, hän totesi hiljaa mielessään. Olet varsinainen punapääkissa. Äläkä luule, ettenkö vastaa haasteeseen. Karri Kettunen on nimensä mukaisesti kettu, joka vainuaa mihin suuntaan on edettävä.

– On minulla vielä toinenkin asia, Liina sanoi ja nosti jalkaansa niin, että hameenhelma vetäytyi reidelle asti.

– Voisit ottaa meidän automme työn alle vaikkapa huomenissa. Olen jo tilannut hinauksen ja auto tuodaan teidän pajallenne korjattavaksi. Mutta sitä ennen on muutakin korjattavaa. Ja se on itse asiassa kiireellisempi työ, Liina kertoi madaltuneella äänellä.

– Autan toki siinäkin, jos vain voin.

– Lupaatko? Liina innostui.

– Totta kai, kun vain kerrot mitä pitää tehdä.

Liina nousi tuolista ja osoitti sormellaan ovea.

– Pian näet!

Karri seurasi määrätietoisesti kävelevää Liinaa. He menivät ulos parkkipaikalle.

– Missä sinun autosi on, Liina kysyi nopeasti.

Karri osoitti suunnan ja Liina riensi autoa kohti.

– Asun aivan lähellä, tuon metsäsaarekkeen takana. Menemme minun kotiini ja näytän mihin tarvitsen apuasi.

 

Karri puisti salaa päätään ja naurahti itsekseen. Noin vain? Kesken työpäivän vieraan miehen kanssa kotiin? Kohtalo tuntui kuljettavan häntä eteenpäin yhä vääjäämättömämmällä voimalla.

Liinan asunto sijaitsi uudehkon rivitalon päätyhuoneistossa. Naisen posket hehkuivat kun hän avasi oven tilavaan, valoisaan kotiinsa.

– Minulle on huomenna tulossa vieraita. Kutsun kerran vuodessa ison naisporukan kotiini tyttöjen iltaan. Vähän viiniä, naposteltavaa ja saunomista. Ja tietenkin juoruilua, Liina lisäsi ilkikurisesti ja taputti Karria olkapäälle tuttavallisesti.

– Nyt on kuitenkin ilmennyt ongelma.

Karri levitti käsiään.

– Anna tulla. Katsotaan, seisooko ongelmanratkaisija edessäsi.

Liina käveli halki aistikkaasti sisustetun huoneiston ja avasi kylpytiloihin johtavan oven.

– Kiuas. Se ei toimi. Kokeilin lämmittää pari päivää sitten ja kivikasa pysyy kylmänä.

Karri kumartui sähkökiukaan ylle ja oli tutkivinaan laitteita. Hän ei ymmärtänyt mitään sähkökiukaista saati niiden teknisistä vioista.

– Ehkä kysymyksessä on viallinen vastus. Ihan tarkkaa diagnoosia en nyt nopeasti osaa tehdä.

Karri kyykistyi ja kurkisti vielä kiukaan alle.

– Sinuna tilaisin sähkömiehen paikalle. Varsinkin jos korjauksella on kiire.

Mies napsautti on/off-nappulaa. Valo syttyi mittariin.

– No katos pirua! Virta ainakin kulkee normaalisti.

Karri nousi ylös ja painoi kätensä kiviä vasten.

– Vastukset punertuvat ja kivet lämpiävät. Tämähän toimii taas.

Liina oli siirtynyt lähemmäs, sankka hajuvesipilvi ympäröi Karrin.

– Karri, sinulla taitaa olla taikurinkäsi, nainen totesi pehmeästi.

Karri siirsi sormensa virtanappulalle katkaistakseen sähkön kiukaasta. Liina tarrasi hänen ranteeseensa.

Nainen ei päästänyt häntä heti lähtemään, vaan halusi vielä saunoa yhdessä rakastelun lopuksi.

– Antaa kiukaan lämmetä. Katsotaan toimiiko se todellakin vai onko se vain hetken juttu.

Liina painautui Karrin selkää vasten.

– Karri. Minullakin on ollut jo jonkin aikaa mielessä sellainen hetken juttu. Saanhan riisua sinut?

Karri tunsi kuumenevansa. Liina halusi vietellä hänet. Röyhkeästi ja häpeilemättä. Karri tarttui Liinan jakkuun ja kiskoi sen naisen yltä. Nainen avasi hameensa vetoketjun ja antoi hameen valahtaa lattialle. Karri avasi Liinan paitapuseron hitaasti nappi napilta.

 

Ehti kulua kaksi tuntia ennen kuin Karri käynnisti autonsa ja poistui Liina Meren asunnolta.

Karri huokaisi helpotuksesta huomatessaan että korjaamo oli tyhjä. Leutonen oli lähtenyt jo kotiinsa. Pajan ilmoitustaululla odotti kuitenkin vihainen viesti. ”Kesken työpäivän lähteminen ilman mitään syytä tarkoittaa palkatonta työpäivää.”

Siinäpähän kiukuttelet, Jouko Leutonen, Karri mutisi hampaittensa raosta. Minä olen hankkinut sinulle tänä päivänä uuden, maksukykyisen asiakkaan , joten ei pitäisi olla valittamista.

Kettunen pysähtyi mustuneen eteispeilin eteen. Liina oli kuuma kissa kuten hän oli aavistanutkin. Nainen ei päästänyt häntä heti lähtemään, vaan halusi vielä saunoa yhdessä rakastelun lopuksi. Kunnes he päätyivät uudestaan sänkyyn.

Kettunen huokaisi ja puisteli päätään — kukapa olisi uskonut. Nyt vain oli oltava tarkkana, ettei Piia saisi tietää mitään hänen ja Liinan välisistä kuvioista.

Illalla Piia koetti helliä ja hyväillä Karria, mutta tämä valitteli pitkää työpäivää ja väsymystä ja käänsi kylkensä. Piia huoahti pettyneenä.

– Harmi kun et halua minua tänään. Huomenna minä en sitten olekaan illalla kotona.

– Mitäs sinulla on muka huomenna? Karri mumisi unisena.

– Minähän sanoin sinulle jo aikaa sitten. Tyttöjen ilta Liina Meren kotona. Minun on mentävä sinne, koska muuten Liina loukkaantuisi. Nämä ovat niitä pakollisia velvollisuuksia, valitettavasti.

Karri kuunteli hiljaa ja liikkumatta Piian jutustelua. Nyt liikutaan riskirajoilla, hän mietti kuumeisesti. Liina oli temperamenttinen ja arvaamaton nainen, varsinkin viinipäissään. Entä jos — ei, siinä ei olisi mitään järkeä. Ei Liina Meren asemassa oleva nainen paljastaisi miesasioitaan alaisilleen. Mutta silti. Mahdollisuus siihen oli toki olemassa.

Karri kääntyi hitaasti ja silitti vaaleansiniseen pitsiunelmaan pukeutunutta Piiaa. Tyttöparka. Leutonen oli oikeassa; Piia olisi ansainnut kumppanikseen paremman miehen kuin hänet. Mutta hän oli sitä mitä oli. Karri Kettunen. Mies, joka eteni etapilta toiselle saadakseen sen mitä havitteli.

 

Seuraavan illan Karri vietti kaksin Tomin kanssa. Tomi riehui ja pelleili lelujensa keskellä, mutta Karri makaili lastenhuoneen lattialla hajamielisin ilmein. Mitenkähän siellä Meren luona mahtaa tyttöjen ilta sujua? Mitä Liina mahtaa ajatella nähdessään Piian istumassa olohuoneensa sohvalla — samalla, jossa he rakastelivat pari päivää sitten kiihkeästi. Mitä Liina mahtaa höpötellä saunoville, hiprakkaisille naisille, kun he pääsevät siihen hetkeen illassa, jolloin ruvetaan puhumaan miehistä? Karria kylmäsi, vaikka hän koetti pitää mietteensä kurissa. Tämä oli lasku, joka oli maksettava kaksoiselämästä. Epävarmuus. Haparointi heikoilla jäillä. Koko ajan piti kuulostella risahteluja, vaania jään alla kulkevia salavihkaisia virtauksia. Tyyneyttä oli turha kaivata — aina piti valmistautua siihen, että jossakin liitos naksahtaisi ja seinät kaatuisivat ympäriltä.

Seuraavana aamuna Karri tapojensa vastaisesti heräsi ennen Piiaa. Hän hiipi keittiöön, sulki oven äänettömästi ja alkoi laittaa aamiaista. Kun kahvi oli valmis, munakas paistunut ja kattaus kunnossa, hän herätti suudelmalla Piian.

– Ihana tuoksu, oletko sinä todellakin kokannut ihan omatoimisesti, Piia ihmetteli unisella äänellä.

– Tulehan kulta, syödään rauhassa ihan kahdestaan, kun Tomikin vielä nukkuu, Karri houkutteli lempeästi.

Aamupalapöydässä Karri tutkaili salavihkaa Piiaa. Oliko nainen alakuloinen, ärtynyt tai jotenkin tolaltaan? Piiasta ei ainakaan päällepäin voinut tulkita mitä tämä mietti.

– No. Oliko teillä kiva tyttöjen ilta?

– Ihan hauska, Piia vastasi ja haukkasi palan banaanista.

Karri jäi turhaan odottamaan kertomusta illan kulusta. Piia oli yhä uninen, nautti valmiista aamiaisesta eikä tuntunut olevan halukas puhelemaan. Karrin kahvipannua pitelevä käsi huojahti, kun Piia yhtäkkiä sanoi:

– Pari päivää sitten henkilökunta ihmetteli, kun Liina poistui kesken päivän työpaikalta.

Jouko Leutonen, sinun esimiehesi soitti minulle töihin.

Karri täytti kahvimukit ja pidätteli hengitystään.

– Liinaa ei löytynyt mistään, vaikka meillä piti olla kokous yhden aikaan. Ihan outo juttu.

– Kysyikö kukaan asiaa eilen illalla häneltä itseltään, uskaltautui Karri utelemaan.

– Projektipäällikkö, se harmaatukkainen rouva, jos muistat rapuillasta. Hän oli ainoa, joka rohkeni kysyä. Hän kun on meistä ainoa, jolla on sisua sellaiseen.

Karri veti syvään henkeä.

– Ja mikä oli pomosi vastaus?

Piia kulautti mietteissään kahvia.

– ”Se on salaisuus.” Tuolla tavoin hän vastasi. Omituista.

Karri koetti pitää itsensä tyynenä.

– Ehkäpä esimiehet ajattelevat pystyvänsä tekemään mitä haluavat, ilman selityksiä.

Piia laski mukin pöydälle.

– Esimiehistä muistuikin mieleeni. Sain juuri samaisena päivänä työpaikalle puhelun. Arvaapa keneltä?

Karri puisti päätään.

– Miten minä voisin sen arvata?

– Jouko Leutonen, sinun esimiehesi soitti minulle töihin.

Karri jäykistyi sijoilleen.

– Mitä ihmeen asiaa ukolla oli sinulle?

Piia pudotti banaaninkuoren lautaselle ja katsahti mieheen tutkivasti.

– Sinäkin olit kadonnut kesken päivän työpaikaltasi.

Keittiöön laskeutui piinaava hiljaisuus.

– En minä minnekään kadonnut, Karri vastasi käheästi ja rykäisi pariin kertaan ääntään auki.

– Menin vastaanottamaan erään tilauksen. Korjattavan auton, jos haluat välttämättä tietää. Siellä se on nyt Leutosen pajan pihassa odottamassa.

Piia nousi pöydästä ja asetteli Tomin aamiaisen valmiiksi odottamaan.

– No sittenhän asiassa ei ole mitään ihmeellistä, hän totesi viileästi.

 

Aamiaisen jälkeen Karri seisoi vielä pitkään parvekkeella rauhoittelemassa ajatuksiaan. Oli oltava tarkkana. Ja varsinkin nyt kun hän oli lukenut aamun lehden. Siellä oli Meri OY:n työpaikkailmoitus, johon hän aikoi vastata. Liina Meri tarvitsi firmalleen vakituisen autonkuljettajan.

Oli kulunut kaksi viikkoa siitä, kun Karri Kettunen oli leikannut lehdestä talteen työpaikkailmoituksen. Puhelu Liina Merelle oli ollut lyhyt.

– Karri, ei mitään kirjallisia hakemuksia. Olen jo tehnyt päätöksen. Aloitat meillä heti maanantaina. Minulla ravaa liikekumppaneita pitkin viikkoa ja he tarvitsevat kyydit lentoasemalta tänne ja takaisin. Ja tietysti tarvitsen myös itsekin silloin tällöin autonkuljettajaa. Varsinkin jos lähden pidemmille matkoille eri puolelle Suomea.

Puhelun loputtua Karri pohti miten selviäisi tilanteesta. Uusi työpaikka Meri OY:n autonkuljettajana oli hänelle lottovoitto. Ei enää rasvaisia haalareita, ei auton alle kömpimisiä, miettimistä kuinka päin pitää jakoavainta kourassa.

Nyt hän voisi työskennellä siististi puettuna, ajella Meri OY:n mukavalla Bemarilla ja seurata läheltä kuinka liikemaailmaa pyöritettiin. Hän saisi tavata Liinan tärkeitä yhteistyökumppaneita, joilla oli rahaa, valtaa ja vaikutusvoimaa. Hän saisi hengittää heidän kanssaan samaa ilmaa.

En tule enää pajalle töihin. Olen saanut uuden työpaikan.

Karri suuntasi autollaan kohti Leutosen pajaa. Ukon reaktiot hän sietäisi, olivatpa ne minkälaiset tahansa. Mutta kuinka kertoa Piialle, että he työskentelisivät ensi viikosta lähtien samassa firmassa? Kylmät väreet juoksivat niskasta nilkkoihin, kun Karri mietti Piian reaktioita. Ei Piia tyhmä ollut. Totta kai hän osasi ynnätä viime aikojen tapahtumat yhteen.

Ensin nöyryyttävät rapujuhlat, joita Liina Meri emännöi. Hän oli jättänyt Piian yksin ja täysin huomiotta ja seurustellut koko illan tämän esimiehen kanssa. Ei hän ollut havahtunut siinäkään vaiheessa, kun Piia oli loukkaantuneena poistunut juhlista. Liinan vetovoima oli liian suuri vastustettavaksi — ja hänellä oli vainu siitä miten hän voisi hyötyä naisen vaikutusvallasta. Jotakin Piia myös aavisteli tapahtuneen sinä päivänä, jolloin Liina katosi työpaikaltaan ja hän omaltaan.

Karri huitaisi kädellään autonrattia niin että paukahti. Perhanan Leutonen, miksi sen ukkorahjuksen piti tunkea turpea nokkansa jokaiseen asiaan? Soittaa nyt Piialle tämän työpaikalle ja kysellä missä Karri mahtoi kuljeskella. Siinäkin olisi Piialle helppo laskutehtävä ratkaistavaksi. Nainen arvaisi heti, kuinka Karri oli uuden työpaikkansa hankkinut.

Leutosen Autokorjaamon pihamaalla komeili Meri OY:n auto ja Karrin pomo seisoi sen vieressä mietteliään oloisena. Karri käveli lähemmäs ja kysyi, oliko pomo jo keksinyt moottoria vaivaavan vian.

– Löytyi ja korjattiin, ynähti Leutonen happamasti.

– No sehän mainiota! Liina Meri jo soitteli ja kyseli autonsa perään. Laitapa sille firmalle muhkea lasku, en minä sinulle turhaan rikasta asiakasta hommannut.

Karri hieroi hykerrellen käsiään yhteen. Hänellä oli kiire päästä ajamaan edessään hohtavaa hopeanharmaata komistusta. Minun autoani, hän korjasi mielessään ja oli jo tarttumaisillaan oveen, kun Leutonen ärähti.

– Yksi korjauskeikka ei poista sitä seikkaa, että karkasit puoleksi päiväksi työmaalta minulle mitään ilmoittamatta.

Karri ojentautui suoraksi. Hänen katseensa kylmeni.

– Tällä kertaa saat lähtöilmoituksen ajoissa. En tule enää pajalle töihin. Olen saanut uuden työpaikan.

Leutosen leuka loksahti auki.

– Lisäksi toivon, ettet enää soittele Piialle ja kysele missä liikun. Se ei kuulu sinulle.

– Eikä ilmeisesti Piiallekaan, murahti Leutonen synkästi.

Kettunen istahti Meren Bemariin ja käynnisti auton.

– Haen oman koslani täältä kun ehdin. Mitä Piiaan tulee, meidän kahdenkeskiset asiamme eivät todellakaan koske sinua. En kuuntele enää sanaakaan keljuiluasi.

– Niinhän sinä luulet. Mutta varopa vain. Jos luulet seilaavasi tyynillä vesillä, voit olla varma, että jossakin vaiheessa nousee myrsky, karjahti Leutonen kädet nyrkkiin puristuneina.

Karri naurahti ilottomasti ja painoi kaasua niin että sora lensi rumasti Leutosen kengille. Hyvästi pahainen pajamurju ja hyvästi nilkkiluonteinen pomo. Kettusen poika ratsastaa nyt kohti auringonnousua. Karri etsi radiosta mieleisen musiikkikanavan ja alkoi hoilata täysin palkein ajaessaan Liinan asuntoa kohti.

 

Karri lykkäsi työasian kertomista sunnuntai-iltaan saakka. Kun Tomi oli saatu nukkumaan, hän keitti teetä ja pyysi Piian seurakseen.

– No. Mikä nyt on? Näytät niin vakavalta ja juhlavalta, Piia naurahti.

Karri asetti höyryävän teemukin naisen eteen.

– Minulla onkin vähän erikoisempaa asiaa. Vaihdan työpaikkaa.

Piian silmät pyöristyivät ihmetyksestä.

– Oletko hakenut uuteen paikkaan? Etkä ole kertonut mitään suunnitelmistasi minulle.

Karri nojautui pöydän yli lähemmäs Piiaa ja otti tämän käden käteensä.

– En kertonut kun kaikki oli niin epävarmaa. Mutta nyt kaikki on selvää. Olen irtisanoutunut autokorjaamolta ja aloitan uuden työn maanantaina. Minusta tulee erään isohkon firman hyväpalkkainen autonkuljettaja.

Piian kasvot sulivat hymyyn.

– Onneksi olkoon! Ihan mahtava juttu! Kerro jo! Mikä sinun työpaikkasi on huomisesta lähtien?

Karrin katse harhaili tovin ennen kuin hän sai vastatuksi.

– Meri OY.

Piia veti kätensä pois Karrin kädestä. Hänen kasvonsa valahtivat kalpeiksi.

– En ymmärrä, Piia kuiskasi.

– Kulta, huomasin työpaikkailmoituksen ja vastasin siihen. Ei enää hanslankarin likaisia hommia pajalla. Meidän elämämme helpottuu kun —

Piia alkoi täristä järkytyksestä.

– Helpottuu? Sanotko sinä todellakin että meidän elämämme tulee helpommaksi kun alat ajaa Liinan leasing-autoa ja kuljettaa häntä työmatkoilla ympäri Suomea?

Karri huokaisi.

– Kuulostaa siltä ettet luota minuun himpun vertaa.

Piia naurahti katkerasti.

– Onko se ihme? Kaiken sen jälkeen mitä olet tehnyt.

Karri pysyi vaiti. Tämä oli nyt otettava vastaan ja kestettävä. Huomenna hän istahtaisi uudehkon Bemarin penkille ja ajaisi ensimmäisen ajonsa lentoasemalle. Liina oli jo ohjeistanut hänen työpäivänsä. Tärkeä liikekumppani Helsingistä saapuisi iltapäivälennolla ja häntä olisi oltava kohteliaasti vastassa. Liikeneuvottelut kestäisivät koko päivän. Seuraavana aamuna hän kiidättäisi vieraan takaisin kentälle. Helppo työpäivä tiedossa, Karri myhäili kuultuaan ohjeet.

Antaa Piian nyt kiukutella ja itkeskellä. Hän ei perääntyisi.

– Piia. Sinun pitää nyt sopeutua ajatukseen siitä, että meillä on yhteinen esimies.

Piia nosti katseensa. Hänen silmissään oli kyyneleitä.

– Minulla on aavistus siitä, kuinka tämä työpaikka on sinulle junailtu.

Karri puisti päätään kummastuneena.

– En tajua mitä haudot pienessä päässäsi. Sinulla on ollut taipumus rakennella omituisia salaliittoteorioita siitä lähtien, kun olimme niillä ankeilla rapujuhlilla.

Piia nousi ylös ja heilautti kättään kiivaasti.

– Kovin ankeaa siellä ei sinulla näyttänyt olevan.

Makuuhuoneen ovi pamahti kiinni. Karri siivosi pöydän ja kuulosteli tilannetta. Antaa Piian nyt kiukutella ja itkeskellä. Hän ei perääntyisi. Huomenna hän aloittaisi työt Liinan autonkuljettajana ja sitä ei voisi estää enää mikään. Ei mikään.

 

Karri tähyili laskeutuvia koneita lentokentän parkkipaikalta. Ensimmäinen työtehtävä alkaisi muutaman minuutin kuluttua. Hänen piti olla portilla vastassa Helsingistä saapuvaa toimitusjohtajaa. Hänen nimensä on Astrid Sjöberg, Liina oli kertonut puhelimessa. Ikä 64, pitkä, näyttävä tummaverikkö. Entinen valokuvamalli, nykyinen vientijohtaja. Kyllä sinä hänet heti tunnistat. Häntä ei voi nimittäin olla erottamatta tavallisista matkustajista. Ja Astrid tietää kuka hän on, Liina naurahti toivottaen hyvää työpäivää. Ja Karri, hän lisäsi. Tervetuloa Meri OY:n palvelukseen. Uskon että meillä tulee olemaan mielenkiintoisia vuosia edessämme.

Liina puhui totta. Kun Astrid Sjöberg käveli ulos portista tyylikkäissä saapikkaissaan ja valkoisessa pitkässä takissaan, Karri tiesi heti kenestä oli kyse. Hän otti kasvoilleen kohteliaan hymyn ja käveli naisen luo.

– Karri Kettunen Meri OY:sta. Vien teidät Liina Meren luokse.

Astrid katsahti mieheen nopeasti ja ojensi tälle kalliin lentolaukkunsa.

– Näytät paremmalta kuin se edellinen autonkuljettaja. Liinan maku on parantunut.

Karri hymyili itsekseen ja ohjasi Astridin ulos.

Nyt oli nautittava uusista kuvioista ja uusista ihmisistä, joita hän sai työssään tavata.

Automatkan aikana nainen soitti pari työpuhelua. Kun he tulivat Meri OY:n pihaan, Liina seisoi portailla vastassa hymyilevänä ja tyylikkäänä.

– Onpa ihanaa nähdä sinua Astrid, hän huudahti ja riensi poskisuukottelemaan tärkeää vierastaan.

– Sinulla on poikkeuksellisen kohtelias autonkuljettaja. Ja on mukavaa, että hänestä on iloa myös vaateliaammalle silmälle, Astrid totesi.

Liina hymyili salavihkaa Karrille kun naiset lähtivät nousemaan portaita kohti neuvotteluhuonetta.

– Muistathan Karri. Huomenaamulla kello kahdeksan. Astridin kone lähtee Helsinkiä kohti ja sinä viet hänet kentälle.

Karri nyökkäsi ja palasi vihellellen autolleen. Piian työhuoneen ikkunassa heilahti varjo. Karri karisti ikävät ajatukset mielestään. Nyt oli nautittava uusista kuvioista ja uusista ihmisistä, joita hän sai työssään tavata. Hän ei halunnut ajatella murjottavaa Piiaa ja tämän surumielisiä silmiä.

 

Karri istahti autoonsa ja veti sisäänsä Astridista jäänyttä tuoksua. Chanel 5, sitä se oli. Samassa hänen silmiinsä sattui valkoinen pahvinpala, joka lojui autonlattialla. Hän poimi sen ylös. Astrid Sjöbergin käyntikortti. Karri käänsi kortin toisinpäin. Joku oli kirjoittanut kortin taakse hotellin nimen. Karri vihelsi itsekseen. Hotelli, jossa Astrid Sjöberg majoittuisi tulevan yön.

Mies tuijotti eteensä mietteliäänä. Sattumaa vai ei? Oliko tämä hänelle tarkoitettu viesti? Karri pyöritteli käyntikorttia kädessään. Astrid Sjöberg oli helsinkiläisen suuren vientiyhtiön toimitusjohtaja. Naisella oli rahaa ja vaikutusvaltaa — Liina Meri oli häneen verrattuna pikkutekijä.

Karri lähti ajamaan päiväkotia kohti. Hän oli luvannut hakea Tomin tarhasta aiemmin ja laittaa päivällisen. Pieniä myönnytyksiä oli nyt ripoteltava arjen lieventämiseksi. Piia oli saatava leppymään.

Illalla Piia söi ateriansa yksin ja vaitonaisena. Karrin tempaus painoi raskaasti hänen mieltään. Karri seisahtui keittiön ovelle.

– Kulta, on vaikea nähdä sinut noin masentuneena.

Piia nieleskeli ruokaa vastentahtoisesti.

– Olet alkanut laihtua. Se ei ole hyvä asia, Karri huolehti.

Piia pysyi mykkänä.

– Laitoin Tomin nukkumaan ja ajattelin käydä ostamassa bensaa firman autoon. Minun on mentävä varhain aamulla jo kentälle kyytimään vieras koneelle. Ei tule sitten kiire ja hoppu.

Piia tuijotti eteensä reagoimatta mitenkään Karrin sanoihin. Karri painoi ulko-oven perässään kiinni. Iltatuuli kohisi lehmuksissa. Yö oli lämmin, vaikka kuljettiin syksyä kohti. Pihlajanmarjat portinpielessä punersivat hennosti.

Karri ei ehtinyt koputtaa Astridin ovea, kun ovi jo avautui.

Auto keinahti pehmeästi, kun Karri istahti penkille. Hän tarvitsi ajatuksilleen tilaa. Hän ei jaksanut katsella tunnista toiseen ahdistuneen oloista Piiaa. Karri käynnisti auton ja vilkaisi keittiön ikkunaan. Siellä Piia istui yhä, samassa asennossa, liikkumatta.

Tuntui siltä kuin jokin vieras käsi olisi ohjannut autoa kohti Hotelli Charlottaa, joka sijaitsi lähellä jokea kaupungin keskustan liepeillä. Paras hotelli näillä kulmilla. Ainoa, johon Astrid Sjöbergin tasoisen naisen olisi voinut kuvitella majoittuvan liikematkallaan. Hotelli Charlotta, niinhän käyntikorttiin oli raapustettu nopeasti.

Hotellin pihalla Karri sammutti moottorin ja vilkaisi kelloaan. Puoli kymmenen. Hän vajosi hetkeksi mietteisiinsä. Sitten hän nousi hitaasti autosta. Hotellin vastaanotossa oli ruuhkaa — iso seurue selvitteli epäselviä huonevarauksiaan ja vastaanottovirkailija koetti kuumeisesti etsiä nimiä koneelta. Karri livahti vastaanoton ohitse huomaamatta hisseille. Käyntikortista hän katsoi Astridin puhelinnumeron. Soitto. Nainen vastasi ja kertoi huoneensa numeron. Karri painoi hissin nappulaa. Kolmas kerros, huone 305. Hissin peilistä hän tarkisti, että kaikki näytti hyvältä. Hän oli lähtiessään käynyt suihkussa, pessyt hiuksensa, ajanut partansa, nyppinyt nenäkarvansa ja vaihtanut puhtaan paidan. Alles in Ordnung, hän sanoi peilikuvalleen ja hymyili.

Karri ei ehtinyt koputtaa Astridin ovea, kun ovi jo avautui.

Jatkuu seuraavassa numerossa.

On julkaissut neljä romaania sekä novelli- ja runokokoelmia.

Hänen runojaan ja novellejaan on ilmestynyt antologioissa ja kirjallisuuslehdissä englanniksi, ruotsiksi, unkariksi, udmurtiksi, hollanniksi, saksaksi ja venäjäksi.

Lintunen on koulutukseltaan musiikin maisteri.