Mikä mahtava reissu – ne yölliset sotaharjoitukset omalla pihalla. Kuvat: Shutterstock
Mikä mahtava reissu – ne yölliset sotaharjoitukset omalla pihalla. Kuvat: Shutterstock

Kaikkeen sitä ihminen pystyy – unissaan.

Hampaiden narskutusta. Ilmavaivoja. Yöllisiä orgasmeja. Moni ääntelee unissaan hassusti ja kokee jännittäviä kehollisia tuntemuksia, mutta osa myös lähtee liikkeelle. Vieläpä täysin sängyn ulkopuolella.

Levoton liikkuminen unen aikana ei ole aina unissakävelyä, mutta yllättävän monella on kokemusta unissakävelystä – joko omasta, puolison tai ystävän. Niin kutsuttuun parasomniaan saattaa liittyä myös yöllisiä seksi- tai syömiskohtauksia.

Lue lisää! Seksiä nukkuessa? Unitutkija selittää, mistä sexsomniassa on kysymys

Kymmenen suomalaista kertoi Me Naisille oudoimman asian, jota he tai läheiset ovat unissaan puuhailleet.

1. Yötyö hovimestarina

”Puolisoni yllättää silloin tällöin unissaan. Aikanaan hän piti keskellä yötä ”kutsuja”. Oli ilmeisesti jonkin sortin hovimestari, koska oli viikannut kylpytakin kädelleen ja jutteli alakerrassa oville.” 

”Mieheni oli viikannut kylpytakin kädelleen ja jutteli alakerrassa oville.” 

2. Uusia kavereita sängyssä

”Kävelen unissani usein. En tee sitä juuri kotini ulkopuolella, joten epäilen sen johtuvan asunnon rauhattomuudesta; rapusta kuuluu selkeästi äänet läpi. Muistan unissakävelyt usein aamulla. Jossain vaiheessa ’heräilin’ yöllä usein sängylleni istumaan ja näin tummia hahmoja ympäri asuntoani. Eteisessä oli pari tyyppiä, sängyn laidalla ja sohvalla muutama lisää.”

3. Karmivaa ovisilmäkyttäystä

”Pienessä yksiössä en ole mahtunut unissani puuhailemaan, mutta muistan kerran unissakävelleeni ulko-ovelle ja tuijottaneeni kerran ovisilmästä minuuttitolkulla rapussa käveleviä naapureita. Sairaan karmivaa!”

4. Sotilasharjoitukset keskellä yötä

”Aviomieheni on todella levoton nukkuja, ja hän järjesti kerran sotilasharjoitukset mökin pihalla. Alastomana. Anoppi heräsi yöllä huutamiseen ja kävi saattelemassa mieheni takaisin nukkumaan.”

5. Ystävänsä vartija

”Kaverini on tosi paha unissakävelijä, ja hän on joutunut taipumuksensa takia kaikenlaisiin vaarallisiin ja kiusallisiin tilanteisiin. Taipumuksesta on myös arkista harmia esimerkiksi siksi, että jos hän ostaa ja laittaa talteen suklaalevyn, hän saattaa hyvinkin syödä sen unissaan. Yhdessä matkustellessamme olen usein nukkunut hänen vieressään.

”Jos hän ostaa ja laittaa talteen suklaalevyn, hän saattaa hyvinkin syödä sen unissaan.”

Olen ollut yllättynyt omasta reaktionopeudestani, kun kaveri on ollut lähdössä kävelylle tai höpöttelemään. Yleensä olen tosi nopeasti noussut itsekin ja paimentanut kaverin takaisin unille niin, että itsellänikin on asiasta enää hento muisto aamulla. Vähän niin kuin unissakävelijän paimentamista unissaan?”

6. Unimuksintaa

”Eksäni oli levottomin nukkuja, jonka olen ikinä nähnyt. Kerran heräsin siihen, että hän muksi minua nyrkillä olkapäähän – unissaan ja tiedostamattaan. Hänen tapanaan oli myös siirtyä nukkumaan päälleni poikittain niin, että pää ja olkapäät olivat jossain vyötäröni tienoilla. Outo hemmo!”

7. Alaston mies rappukäytävässä

”Suhteemme alkuaikana tulin kerran iltavuorosta kotiin puolenyön maissa ja puolisoni istui rappukäytävässä ilman rihmankiertämää. Hän nojasi päätään jalkoihinsa ja hengitti syvään. Yritin herätellä häntä, kun en tiennyt hänen levottomista unissakävelyistään mitään. Hän ei reagoinut mitenkään. Pelästyin todella ja mietin kymmeniä vaihtoehtoja: mitä on sattunut ja mitä minun pitäisi tehdä?

Sitten sain hänet pystyyn ja talutin sänkyyn, jossa minä pyörin aamuun asti levottomana ja hän veteli sikeitä. Sen yön jälkeen päätimme, että oveen pitäisi hankkia parempi lukko. Onneksi vastaavia kävelyitä en ole nähnyt lisää, mutta kaikenlaista hiuksista vetämistä ja ääneenpuhumista on hän unissaan harrastanut.”

”Sen yön jälkeen päätimme, että oveen pitäisi hankkia parempi lukko.”

8. Taistelu palmun kanssa

”Yhtenä yönä aviomieheni luuli sängyn päädyssä olevaa palmua sotilaaksi. Hän hyökkäsi palmun kimppuun ja ’kuristi’ tämän hengiltä.”

9. Hämmentävää ääntelyä

”Hihittelen ja nauran öisin kovaan ääneen eikä minuun saa mitään kontaktia vaikka yrittäisikin. Saatan myös nyyhkiä tai pitää muita ääniä, jotka antavat ymmärtää, että olisin todella peloissani. Ylipäätään siis ääntelen paljon ja kovaäänisesti, mutta sanoja tai lauseita en saa aikaan koskaan.”

10. Kosto kakkataulun päälle

”Joskus teini-iässä veljeni heräsi yöllä ja katselin ihmeessäni, kun hän otti sängyn päällä levottomia askeleita. Sen jälkeen hän otti mökin seinältä sellaisen ruman taulun ja kyykistyi sen päälle. Hän katsoi suoraan eteenpäin eikä piitannut huudoistani. Pian hän teki tarpeensa taulun päälle ja laski sen sängyn viereen sekä meni takaisin peiton alle. Menin äkkiä pesemään ’kakkataulun’, joka oli oikeasti ruskean värinen ja näytti oikeasti isolta klöntiltä. Sen jälkeen herättelin veljeni pyyhkimisreissulle huussiin.”

Kerro oma tarinasi

Mikä on oudoin asia, jonka sinä olet tehnyt unissasi? Tai minkä olet nähnyt jonkun toisen tekevän?
Paina pinkkiä Kirjoita kommentti -painiketta ja kerro oma kokemuksesi.

Kysely

Oletko sinä unissakävelijä tai -puhuja?

En kumpaakaan
En kumpaakaan
51.5%
Kyllä, unissapuhuja
Kyllä, unissapuhuja
32.8%
Molempia
Molempia
12.5%
Kyllä, unissakävelijä
Kyllä, unissakävelijä
3.1%
Ääniä yhteensä: 64

Elämässä on joskus pakko ottaa riskejä. Toisinaan se kannattaa, toisinaan ei.

Joskus elämässä sattuu noloja asioita suunnittelematta. Lue niistä täältä. Mutta toisinaan sitä tulee ottaneeksi tietoisen riskin silläkin uhalla, että siitä jää kiinni.

Nämä asiat nolottavat, jos niistä jää kiinni:

  1. Hississä pieraiseminen.
  2. Koiran kakkojen jättäminen naapurin pihalle.
  3. Lidlin kassan vedettäminen siitä, että tomaatit ovat ulkomaisia, vaikka on varsin hyvin tiennyt sujauttaneensa pussiin kalliimpia kotimaisia tomskuja.
  4. Baarijonossa etuileminen.
  5. Netflix-pettäminen.
  6. Fiksun esittäminen. Joskus tulee nyökyteltyä pokkana asioihin, joista ei tiedä mitään. Viimeistään jatkokysymysten kohdalla on parempi vain tunnustaa.
  7. Nenän kaivaminen työpaikalla.
  8. Alushousujen nyppiminen pois persvaosta julkisella paikalla.
  9. Kun harjoittelee täydellistä repliikkiä eksälle tai esimiehelle ja asianosainen sattuu kuulemaan sen.
  10. Masturbointi työpaikan vessassa.
  11. Vessapaperirullien varastaminen baarista.

 

Vierailija

Saako maitopurkin ottaa takarivistä? Testaa, osaatko kauppaetiketin

Iloisesti otan aina tuoreimmat tavarat kaupasta.Maidot ja leivät taka rivistä ja kalan kyseessä ollessa kysyn että onko jotain tuoreempaa vielä kylmiössä... Tämä johtuu siitä että käyn kaupassa kerran viikossa ja joskus väli on puolitoistakin viikkoa.. Eihän kukaan voi vaatia että maanantaina ostan maidon jossa viimeinen myyntipäivä on tiistaina.. Joisinko sitten loppuviikon hapanta maitoa tai olisinko ilman???
Lue kommentti

Lehtien ja kantojen ottaminen pois vihanneksista ennen punnintaa on tuttu ilmiö kaupoissa. Testasimme, kuinka paljon tämä kiistelty nuukailukeino todellisuudessa säästää rahaa.

Saako kukkakaalista kuoria lehdet irti, ennen kuin sen punnitsee? Entä ottaa ananaksesta pois ison hattuosan – sehän painaa vaikka kuinka paljon? Vastaukset jakavat mielipiteet voimakkaasti: yksille se on osoitus äärimmilleen viedystä nuukuudesta, toiset taas eivät halua maksaa vihannesten niistä osista, joita ei käytä ja jotka kuitenkin menevät kotona roskikseen.  

Ilmiö tunnistetaan kyllä kaupoissa. Esimerkiksi Helsingin Ruoholahden K-Citymarketin vihannesosastolta löytyy pahvilaatikkoja, koska moni repii esimerkiksi kukkakaalin lehtiosat irti. Laatikosta lehdet viedään kaupan biojätteeseen.

Taloussanomien julkaiseman uutisen mukaan nuukailu vihannestiskillä ihmetyttää kauppiaita. 

Lue myös: Rahat vähissä? 16 + 1 vinkkiä, miten säästät ruokamenoissa, mutta syöt silti hyvin

Mutta kuinka paljon vihannesten ylimääräisten osien poistaminen ennen punnitsemista todella säästää rahaa? Kuinka merkittävästä nuukailukeinosta on todella kyse?

Me Naiset testasi, miten hinta muuttuu, kun ananaksesta, latva-artisokasta, herkkusienistä, parsakaalista ja kukkakaalista ottaa lehdet tai kannat pois.

Kukkakaali: 2,10 euroa maksavan kukkakaalin hinnaksi tuli 1,80 euroa, kun siitä kuori kaikki lehdet pois.

Ananas: 2,30 euroa maksavan kokonaisen ananaksen hinta tippui 1,95 euroon, kun sen kannan väänsi pois.

Latva-artisokka: 2,60 euron hinnasta tuli 2,40 euroa, kun lyhykäisen kannan katkaisi pois.

Herkkusienet: Kaksi herkkusientä maksoi yhteensä 75 senttiä. Ilman kantoja hinnaksi tuli 60 senttiä.

Parsakaali: Keskikokoinen parsakaali maksoi 1 euron ja ilman kantaa 80 senttiä.

Lopputulos: Jos lehtiä ja kantoja lähtee nyppimään irti, säästää yhden vihanneksen kohdalla parhaimmillaan muutamia kymmeniä senttejä. Prosentteina mietittynä vihanneksen hinta laski jopa 20 prosenttia. Näistä ostoksista olisi säästänyt siis yhteensä 1,20 euroa!

Otatko itse vihanneksista lehdet ja kannat pois? Kerro alapuolella kommenteissa, miksi!

– Parhaimmillaan Tepsu on tehnyt 12 tuntisia päiviä istuen traktorissa mukana, kertoo sen omistaja. Kuvat: Maria Hanhon kotialbumi

Aikaiset herätykset eivät haittaa! Tepsu juoksee traktorin kyytiin, vaikka kello olisi vasta kolme aamulla.

Toiset koirat eivät viihdy autossa millään; ne eivät edes suostu tulemaan autoon. Jotkut puolestaan autoilevat innokkaana omistajansa kanssa. Me Naiset kertoi äskettäin muun muassa Mikki-shibasta, joka nousee aina kahdelle tassulle nähdessään tumman Mersun.

Kohta mennään!
Kohta mennään!

Haapamäellä puolestaan elelee vähän isompia kulkupelejä fanittava koira. Walesinspringerspanieli Tepsu saattaa olla traktorissa mukana jopa 12 tuntia, kertoo sen omistaja Maria Hanho.

– Tepsu osoitti jo aika nuorena, että se haluaa lähteä traktorin kyytiin. Koira juoksi aina mukaan ja yritti hypätä kyytiin. Ensin se nostettiin traktoriin, mutta aika pian se oppi jo hyppäämään itse kyytiin. Mieheni, veljeni ja isäni rupesivat aina kysymään, että haluaako Tepsu mukaan ja kyllähän se aina lähti. Ja jos jätti traktorin oven auki, koiran löysi sieltä jo odottamassa, Maria sanoo.

Kesällä kylvöjen ja rakennusprojektien aikaan Tepsu lähtee töihin mukaan usein seitsemän aikaan aamulla. Sille on tarjolla aina vettä ja ilmastoitu koppi. Marian mukaan se jää joskus lounasaikaankin odottamaan traktoriin, sillä on käynyt myös niin, että se on jäänyt pois kyydistä. Ja sehän vasta innokasta traktorikoiraa harmittaa!

”Vanhemmiten Tepsun työintoa on pitänyt rajoittaa, koska on aika rankkaa istua koko päivä kopissa.”

Kahdeksanvuotias Tepsu on kiinnostunut muistakin koneista.  Se istuu mielellään kaivurin, puimurin, pyöräkuormaajan ja vesiskootterin kyytiin. Talvella Tepsu lähtee välillä aurauskaveriksi jo kolmen jälkeen aamulla.

– Helposti tulee myös moitteita, jos Tepsu haistaa, että koneissa on oltu ilman häntä. Nyt vanhemmiten sen työintoa on pitänyt rajoittaa, koska on aika rankkaa istua koko päivä kopissa, vaikka nykykoneissa onkin ilmastoinnit ja sille tarjotaan myös vettä pitkin päivää.

Yhtä hymyä!
Yhtä hymyä!

Nyt on sinun vuorosi kertoa:
millaisia omituisia asioita koirasi tekee?

Voit ladata kuvan koirastasi alla olevassa kuvagalleriassa ja kirjoittaa tekstikentässä sen jännistä jutuista. Tai voit lähettää lyhyen tarinasi ja kuvan koirastasi sähköpostilla osoitteeseen annakaisa.vaaraniemi(at)sanoma.com

Me Naiset tekee juttua myöhemmin suomalaiskoirien oudoista tavoista.