Vuoden 2015 juhannustunnelmaa Jämsän Himoksella. Kuva: Sanoma-arkisto / Kati Laukkanen
Vuoden 2015 juhannustunnelmaa Jämsän Himoksella. Kuva: Sanoma-arkisto / Kati Laukkanen

Koska mieleen mahtuu tällä hetkellä vain yksi asia, teimme listan avuksi viikon keskusteluita varten.

Juhannus lähenee! Ja sehän tietää tasan yhtä asiaa. Keskustelu kääntyy vain ja ainoastaan erääseen aiheeseen, jota emme nyt tässä nimeltä mainitse. Tiedät sen kyllä, olet ehkä jo kuullut tai puhunut siitä.

Siksi listasimme vaihtoehtoisia puheenaiheita juhannusviikolle – ihan vain varmuuden vuoksi, jos se yksi ja sama vaikka alkaisi kyllästyttää.

  1. Kansallispuvut! Nyt on juuri oikea hetki jutella kansallispuvuista, kun on juhannusviikko. Että tykkääkö enemmän länsisuomalaisesta vai karjalaisesta tyylistä niissä, onko tykkimyssy uhka vai mahdollisuus?
  2. Hihna 247. Juhannusaaton huipentuma on kolmetuntinen livelähetys Prisman kassahihnalta. Mikä voisi olla mielenkiintoisempaa?
  3. Lennu-koiran vaikutus Suomi-kuvaan. Eläinlääkäriliiton mukaan lyhytkuonoisten koirarotujen kuvia ei tulisi käyttää mainoksissa ja markkinoinnissa, koska käyttö lisää rotujen suosiota. Liian lyhyeksi jalostettu kuono altistaa eläimet terveysongelmille.
  4. Maailman pisin Pätkis. Se on tosi pitkä, ainakin verrattuna normipätkikseen.
  5. Hiilinielut.
  6. Alkoholilain uudistus ja limuviinat. Kuka niitä jaksaa juoda? Pitäisikö kieltää kokonaan?
  7. Presidenttiehdokkuus! Kenelle voi ilmoittautua, jos haluaa SDP:n ehdokkaaksi?
  8. Beyoncén vauvat. Missä ne ovat? Kuvia peliin ja vähän äkkiä!
  9. Alennusmyynnit. Jokos on shoppailtu? Vai jaksaako edes innostua?
  10. Kuinka usein lakanat pitää vaihtaa? Jotkut vaihtavat kuulemma kahden päivän välein.
  11. Ilmastonmuutos. Kyllä siitä varmasti pitäisi puhua enemmän kuin, noh, siitä yhdestä toisesta aiheesta. Jos puhuttaisiin yhtä paljon, napajäätiköiden sulaminen olisi varmaan jo estetty.
  12. Tekoäly. Onko se pahempi uhka jopa kuin ilmastonmuutos? F-Securen Mikko Hyppönen ainakin on huolestunut, kun teknologiajätit kehittelevät kilpaa tekoälyä, niin mitä jos joku niistä päästää vapauteen jonkun hirviön.
  13. Tv-sarjat. Kaikki mahdolliset. Aina hyviä puheenaiheita. Game of Throneskin alkaa kohta! Tässä vaiheessa kannattaa alkaa spekuloida. 
  14. Alppiruusujen kukinta.
  15. Saako juhannuskokon sytyttää bensalla?
  16. Vegas Golden Knights. NHL:ssä aloittaa ensi kaudella täysin uusi jääkiekkojoukkue, joka pääsee valitsemaan pelaajia kesän laajennusvaraustilaisuudessa. Aivan sairaan kiinnostavaa.
  17. Telttailu. Uhka vai mahdollisuus?
  18. Suomi 100 -kampanjan onnistuminen tähän mennessä.
  19. Varhaisperunat. Ovatko tänä vuonna hyviä?
  20. Milloin syksy tulee? Ja mistä merkeistä sen huomaa?

P.S. Juhannuksen sääennusteen voi tarkistaa esimerkiksi täältä, vaikka sieltähän nyt tulee mitä on tullakseen.

Elämässä on joskus pakko ottaa riskejä. Toisinaan se kannattaa, toisinaan ei.

Joskus elämässä sattuu noloja asioita suunnittelematta. Lue niistä täältä. Mutta toisinaan sitä tulee ottaneeksi tietoisen riskin silläkin uhalla, että siitä jää kiinni.

Nämä asiat nolottavat, jos niistä jää kiinni:

  1. Hississä pieraiseminen.
  2. Koiran kakkojen jättäminen naapurin pihalle.
  3. Lidlin kassan vedettäminen siitä, että tomaatit ovat ulkomaisia, vaikka on varsin hyvin tiennyt sujauttaneensa pussiin kalliimpia kotimaisia tomskuja.
  4. Baarijonossa etuileminen.
  5. Netflix-pettäminen.
  6. Fiksun esittäminen. Joskus tulee nyökyteltyä pokkana asioihin, joista ei tiedä mitään. Viimeistään jatkokysymysten kohdalla on parempi vain tunnustaa.
  7. Nenän kaivaminen työpaikalla.
  8. Alushousujen nyppiminen pois persvaosta julkisella paikalla.
  9. Kun harjoittelee täydellistä repliikkiä eksälle tai esimiehelle ja asianosainen sattuu kuulemaan sen.
  10. Masturbointi työpaikan vessassa.
  11. Vessapaperirullien varastaminen baarista.

 

Vierailija

Saako maitopurkin ottaa takarivistä? Testaa, osaatko kauppaetiketin

Iloisesti otan aina tuoreimmat tavarat kaupasta.Maidot ja leivät taka rivistä ja kalan kyseessä ollessa kysyn että onko jotain tuoreempaa vielä kylmiössä... Tämä johtuu siitä että käyn kaupassa kerran viikossa ja joskus väli on puolitoistakin viikkoa.. Eihän kukaan voi vaatia että maanantaina ostan maidon jossa viimeinen myyntipäivä on tiistaina.. Joisinko sitten loppuviikon hapanta maitoa tai olisinko ilman???
Lue kommentti

Lehtien ja kantojen ottaminen pois vihanneksista ennen punnintaa on tuttu ilmiö kaupoissa. Testasimme, kuinka paljon tämä kiistelty nuukailukeino todellisuudessa säästää rahaa.

Saako kukkakaalista kuoria lehdet irti, ennen kuin sen punnitsee? Entä ottaa ananaksesta pois ison hattuosan – sehän painaa vaikka kuinka paljon? Vastaukset jakavat mielipiteet voimakkaasti: yksille se on osoitus äärimmilleen viedystä nuukuudesta, toiset taas eivät halua maksaa vihannesten niistä osista, joita ei käytä ja jotka kuitenkin menevät kotona roskikseen.  

Ilmiö tunnistetaan kyllä kaupoissa. Esimerkiksi Helsingin Ruoholahden K-Citymarketin vihannesosastolta löytyy pahvilaatikkoja, koska moni repii esimerkiksi kukkakaalin lehtiosat irti. Laatikosta lehdet viedään kaupan biojätteeseen.

Taloussanomien julkaiseman uutisen mukaan nuukailu vihannestiskillä ihmetyttää kauppiaita. 

Lue myös: Rahat vähissä? 16 + 1 vinkkiä, miten säästät ruokamenoissa, mutta syöt silti hyvin

Mutta kuinka paljon vihannesten ylimääräisten osien poistaminen ennen punnitsemista todella säästää rahaa? Kuinka merkittävästä nuukailukeinosta on todella kyse?

Me Naiset testasi, miten hinta muuttuu, kun ananaksesta, latva-artisokasta, herkkusienistä, parsakaalista ja kukkakaalista ottaa lehdet tai kannat pois.

Kukkakaali: 2,10 euroa maksavan kukkakaalin hinnaksi tuli 1,80 euroa, kun siitä kuori kaikki lehdet pois.

Ananas: 2,30 euroa maksavan kokonaisen ananaksen hinta tippui 1,95 euroon, kun sen kannan väänsi pois.

Latva-artisokka: 2,60 euron hinnasta tuli 2,40 euroa, kun lyhykäisen kannan katkaisi pois.

Herkkusienet: Kaksi herkkusientä maksoi yhteensä 75 senttiä. Ilman kantoja hinnaksi tuli 60 senttiä.

Parsakaali: Keskikokoinen parsakaali maksoi 1 euron ja ilman kantaa 80 senttiä.

Lopputulos: Jos lehtiä ja kantoja lähtee nyppimään irti, säästää yhden vihanneksen kohdalla parhaimmillaan muutamia kymmeniä senttejä. Prosentteina mietittynä vihanneksen hinta laski jopa 20 prosenttia. Näistä ostoksista olisi säästänyt siis yhteensä 1,20 euroa!

Otatko itse vihanneksista lehdet ja kannat pois? Kerro alapuolella kommenteissa, miksi!

– Parhaimmillaan Tepsu on tehnyt 12 tuntisia päiviä istuen traktorissa mukana, kertoo sen omistaja. Kuvat: Maria Hanhon kotialbumi

Aikaiset herätykset eivät haittaa! Tepsu juoksee traktorin kyytiin, vaikka kello olisi vasta kolme aamulla.

Toiset koirat eivät viihdy autossa millään; ne eivät edes suostu tulemaan autoon. Jotkut puolestaan autoilevat innokkaana omistajansa kanssa. Me Naiset kertoi äskettäin muun muassa Mikki-shibasta, joka nousee aina kahdelle tassulle nähdessään tumman Mersun.

Kohta mennään!
Kohta mennään!

Haapamäellä puolestaan elelee vähän isompia kulkupelejä fanittava koira. Walesinspringerspanieli Tepsu saattaa olla traktorissa mukana jopa 12 tuntia, kertoo sen omistaja Maria Hanho.

– Tepsu osoitti jo aika nuorena, että se haluaa lähteä traktorin kyytiin. Koira juoksi aina mukaan ja yritti hypätä kyytiin. Ensin se nostettiin traktoriin, mutta aika pian se oppi jo hyppäämään itse kyytiin. Mieheni, veljeni ja isäni rupesivat aina kysymään, että haluaako Tepsu mukaan ja kyllähän se aina lähti. Ja jos jätti traktorin oven auki, koiran löysi sieltä jo odottamassa, Maria sanoo.

Kesällä kylvöjen ja rakennusprojektien aikaan Tepsu lähtee töihin mukaan usein seitsemän aikaan aamulla. Sille on tarjolla aina vettä ja ilmastoitu koppi. Marian mukaan se jää joskus lounasaikaankin odottamaan traktoriin, sillä on käynyt myös niin, että se on jäänyt pois kyydistä. Ja sehän vasta innokasta traktorikoiraa harmittaa!

”Vanhemmiten Tepsun työintoa on pitänyt rajoittaa, koska on aika rankkaa istua koko päivä kopissa.”

Kahdeksanvuotias Tepsu on kiinnostunut muistakin koneista.  Se istuu mielellään kaivurin, puimurin, pyöräkuormaajan ja vesiskootterin kyytiin. Talvella Tepsu lähtee välillä aurauskaveriksi jo kolmen jälkeen aamulla.

– Helposti tulee myös moitteita, jos Tepsu haistaa, että koneissa on oltu ilman häntä. Nyt vanhemmiten sen työintoa on pitänyt rajoittaa, koska on aika rankkaa istua koko päivä kopissa, vaikka nykykoneissa onkin ilmastoinnit ja sille tarjotaan myös vettä pitkin päivää.

Yhtä hymyä!
Yhtä hymyä!

Nyt on sinun vuorosi kertoa:
millaisia omituisia asioita koirasi tekee?

Voit ladata kuvan koirastasi alla olevassa kuvagalleriassa ja kirjoittaa tekstikentässä sen jännistä jutuista. Tai voit lähettää lyhyen tarinasi ja kuvan koirastasi sähköpostilla osoitteeseen annakaisa.vaaraniemi(at)sanoma.com

Me Naiset tekee juttua myöhemmin suomalaiskoirien oudoista tavoista.