Ei sittenkään prinsessa! Yksi herkkyyden lahjoista on tuntea toisen tunteet ominaan. Kuva: Shutterstock

Jarruttaako pienikin hiekanjyvä tossussa vauhtia? Saatat kuulua erityisherkkiin, jotka aistivat kaiken muita vahvemmin. Sillä on hintansa, mutta ominaisuuden voi kääntää myös voitokseen.

Prinsessa, joka ei saa unta herneen takia. Neuroottinen itkupilli. Epävarma romahtelija. Vai tarkkanäköinen, empaattinen ja luova älykkö?

Herkkyyttä ei ole aiemmin pidetty kovinkaan imartelevana piirteenä. Kuka haluaisi olla herkkähermoinen kyynelehtijä? Mutta intuitiivinen kaunosielu kuulostaa jo paremmalta!

Se, mikä ennen näyttäytyi säälittävänä luonnevikana onkin nykyisin vaalittava erityislahja.

Mitä oikein on tapahtunut?

Geenit vastaan kasvatus

Herkkyyttä ja sosiaalisia pelkoja tutkinut psykiatrian erikoislääkäri ja psykoanalyytikko Juhani Mattila tietää, että herkkiä on yritetty laittaa samaan muottiin.

– Tarkasti tunteminen ei ole heikkoutta tai merkki neuroosista tai huonosta itsetunnosta, hän sanoo.

Mattila muistuttaa, että huonot hermot ja herkät hermot ovat kaksi eri asiaa.

– Onko jokin mittalaite huono, jos sen viisari heilahtaa herkästi? Vai onko se vain tarkka, hän vertaa.

Mattilan mukaan herkkyys on lahja ja älykkyyttä. Esimerkiksi taiteilijoille se on välttämätön ammattityöväline.

Yhdysvaltalainen psykoterapeutti Elaine Aron kehitti 1990-luvulla uuden termin: highly sensitive person eli erityisherkkä ihminen. Suomessa termi on tullut tutuksi vasta viime vuonna. Aronin mukaan noin 15–20 prosentilla ihmisistä on synnynnäisesti herkkä hermosto. Erityisherkät aistivat ja tuntevat kaiken muita vahvemmin.

Mattila näkee herkkyyden Aronia laajemmin.

– Jokainen on herkkä omalla tavallaan, koska jokaisen hermojärjestelmä ja tunteet ovat erilaisia.

Mattila uskoo, että 90 prosentilla ihmisistä on jokin erityisherkkyys, esimerkiksi herkkyys loukkaantua tai tulla mustasukkaiseksi. Tunne voi olla niin syvä, että se tuntuu fyysisenä kipuna. Hän muistuttaa, ettei aihetta ole vielä tutkittu Suomessa.

Aronin mukaan herkkyys on yleensä periytyvä ominaisuus. Siihen vaikuttaa geenien lisäksi myös kasvuympäristö.

– On ikuisuuskysymys, kuinka paljon johtuu geeneistä ja kuinka paljon kulttuurista, Mattila toteaa.

Kivenmuru kengässä

Herkkyys näkyy monin tavoin. Erityisherkkä ei voisi kuvitella treenaavansa vähänkään epämukavassa treenivaatteessa. Hän käy vain jumpissa, joissa ei ole ruuhkaa ja musiikki soi juuri sopivalla volyymilla. Ja juuri herkkä pysähtyy kesken lenkin poistamaan tossustaan sen kivenmurun, jota joku muu ei edes huomaisi.

Psykoanalyytikko Carl Jung kirjoitti jo 1900-luvun alussa: ihmisillä on suuria eroja siinä, miten pieniin, jopa tiedostamattomiin, ärsykkeisiin he reagoivat.

Herkän aivojen suodatin ei karsi ärsykkeitä, joten vireystaso ja jännitys pysyvät yllä ilman benji-hyppyjä tai messutapahtumia.

Kun herkkä eksyy zen-messuille, hänen olonsa on kaikkea muuta kuin zen. Halli pursuaa tietoa herkälle sopivista hiljaisuuden retriiteistä ja mindfulness-kursseista. Ärsyketulva saa kuitenkin aikaan sekavan olon, joka helpottaa vasta rauhaisassa kahvilan pöydässä, messuhälyn ulottumattomissa. Vähemmän herkempi pystyy kiertämään kojulta toiselle, mutta erityisherkkä väsähtää infotulvasta jo alkumetreillä.

– Herkällä ihmisellä on jokin tai useampi aisti erityisen tarkka, Mattila kertoo.

Toisista ihmisistä miellyttävä suitsukkeen tuoksu voi laukaista herkällä migreenin. Hajujen lisäksi herkät aistivat helposti muiden mielialat. Pukuhuoneen kireä ilmapiiri tai personal trainerin piilottelema surumieli voivat jäädä muilta huomaamatta, mutta eivät herkältä. Tarkan huomiokyvyn lisäksi herkkä imee helposti tunteen itseensä.

Yksi herkkyyden lahjoista on tuntea toisen tunteet ominaan. Herkkä tuntee niin ystävänsä riemun tennisvoitosta kuin ahdingon rasitusvamman takia peruuntuneesta maratonreissusta. Herkkä, jos kuka, tietää myös sen, kuinka paljon ajattelemattomat sanat voivat satuttaa. Hän aistii jo katseesta, jos sanavalinta on loukannut toista – ja siksi valitseekin sanansa erityisen huolella.

Mattila tietää, että herkät ovat hyviä lukemaan ihmisten kehonkieltä mutta huonoja tulkitsemaan sitä.

– Herkkä saa impulsseja toisesta jopa katsomatta häneen. Havainto on usein oikea, mutta tulkinta voi olla virheellisesti negatiivinen. Aikaisemmat ikävät kokemukset voivat vääristää tulkintoja, Mattila arvelee.

Tämä vaikuttaa tietysti myös ihmissuhteisiin.

Tasapainoon omissa oloissa

”Sinuun pitäisi kiinnittää käsiteltävä varoen -tarra,” ilmoitti eräs sulhaskandidaatti erityisherkälle tyttöystävälleen.

Tarra voisi todellakin auttaa ei-herkkiä ymmärtämään, miksi jokin pikkujuttu voi saada herkän ihmisen raiteiltaan. Se voi olla tarpeen silloin, kun tv-sarja Pomo piilossa saa sinut kyyneliin etkä voi laittaa vetistelyä PMS-päivien piikkiin. Tai silloin, kun jätät tv-uutisetkin katsomatta säilyttääksesi mielenrauhasi.

Tarrasta olisi hyötyä myös kissanristiäisissä, joissa ajatuskin small talkista isoissa seurueissa ahdistaa. Jäät mieluiten nurkkapöytään tarkkailemaan tilannetta tai syvennyt kahdenkeskiseen keskusteluun.

Herkkyytesi voima -kursseja pitävä psykologi ja kouluttaja Heli Heiskanen tietää, ettei tarra tuo täydellistä yhteisymmärrystä.

– Erityisherkillä on synnynnäisesti erityisen herkkä hermosto, jonka kautta he kokevat kaiken. Siksi emme voi koskaan ymmärtää täysin niin sanottuja ’ei-herkkiä’, kuten eivät hekään meitä.

Heiskanen on itsekin erityisherkkä ja pitää ominaisuutta voimavarana. Hänen mukaansa herkät ajattelevat monipuolisemmin ja syvällisemmin kuin ei-herkät.

–Herkkä on usein tunnollinen, luova, taiteellinen ja hänellä on vahva intuitio, Heiskanen kertoo.

Mutta herkkyydellä on myös hintansa. Heiskasen mukaan erilaiset ärsykkeet ja ihmiskohtaamiset rasittavat herkkää hermojärjestelmää. Sosiaalisen elämän vastapainoksi herkkä tarvitsee yksinoloa ja runsaasti lepoa.

Heiskanen kertoo ottavansa herkkyyden huonot puolet eli sen, että kuormittuu helposti ja tarvitsee paljon palautumisaikaa, pakollisena kolikon kääntöpuolena.

Kotiin linnoittautuminen ei ole silti paras ratkaisu.

– Jos ärsykkeitä välttelee liikaa, hermosto tottuu rauhaisaan tilaan. Silloin ärsykkeet tuntuvat entistä voimakkaammilta.

Kämmenet hiessä

Juhani Mattilan mukaan monet jännittäjät ovat herkkävaistoisia. Mutta toisin kuin usein luullaan, herkkä ei ole automaattisesti ujo.

– Ujo välttelee jännittäviä tilanteita, koska aavistaa, että voi pettyä. Herkkä voi jännittää, mutta kohdata silti jännittävät tilanteet.

Esimerkiksi paritanssi voi hyödyttää herkkää monella tapaa: musiikin tahdissa irrottelu opettaa kuuntelemaan kehoaan, päästämään irti ajatuksista ja nauttimaan hetkestä. Parhaimmillaan tanssi on soljuvaa leikkiä, ihanaa vastapainoa vakavuudelle ja jännittämiselle.

Sen sijaan kilpailutilanteessa vaikutukset ovat päinvastaiset. Muiden arvostelevien katseiden alla tanssiminen on piinaa erityisherkälle.
Jännitys juontuu usein siitä, että herkkä huomioi kaikki ärsykkeet itsessään ja ympärillään: posket kuumottavat, syke tykyttää korvissa, kädet hikoavat, joku naurahtaa, toinen katsoo epäilevästi, jossain joku rummuttaa sormillaan pöytää… Nämä huomiot jäävät tekemättä vähemmän herkältä – ei siis ihme, jos sama tilanne ei jännitä häntä yhtä paljon.

Mattila on huomannut, että monet herkät ratkaisevat ongelman kovettamalla itsensä. Silloin hermoilu, mutta myös herkkyys, katoavat.

Herkkyyden tukahduttamisesta voi seurata pahimmillaan burn out.

– Jos haluaa kadotetun herkkyyden takaisin, joutuu tekemään ison työn myöhemmin, Mattila varoittaa.

Herkkyyttä kannattaakin vaalia – silläkin uhalla, että tulee leimatuksi prinsessaksi.

Lue lisää: Elaine N. Aron:  Erityisherkkä ihminen,
Nemo 2013. Juhani Mattila: Herkkyys ja sosiaaliset pelot, Kirjapaja 2014. Janna Satri: Sisäinen lepatus, Basam Books 2014. Susan Cain: Hiljaiset – introverttien manifesti, Avain 2013.  Suomen Erityisherkät: erityisherkat.wix.com/erityisherkat.

Lue myös:

Putsaa mieli ennen kesälomaa – näin häädät tunkkaiset ajatukset

Liikutuitko sinäkin tv-sarjasta?

Koirillakin on tunteet

Riikka Pulkkisen uutuuskirja vetoaa erityisesti heihin, joita kiinnostaa näyttelijän työ.

Aurelia on hehkutettu näyttelijälupaus. Kun hänet roolitetaan Berliiniin sijoittuvaan näytelmään, vanhemmat järkyttyvät selittämättömän paljon. Isä vannottaa tulemaan puheilleen – mutta saa ilmaisukyvyn vievän sairauskohtauksen ennen kuin ehtii kertoa asiansa.

Tästä lähes dekkarimaisesta asetelmasta alkaa Riikka Pulkkisen uusin romaani, joka kirjailijalleen tyypillisellä tavalla on matka keskelle kipeää, salattua ihmissuhdesolmua. Välillä seurataan Aureliaa, välillä ääneen päästetään minäkertojana äiti, joka on salaisuuden vartija. Sen paljastaminen ennakkoon pilaisi lukunautinnon, mutta sitä olennaisempaa onkin seurata, miten ihminen muuttuu ja kasvaa, kun saa tietää asioita, jotka muuttavat koko siihenastisen elämän.

Aurelian työtä kuvataan niin perusteellisesti, että ilman kiinnostusta se saattaa jopa puuduttaa.

Riikka Pulkkisella on aina ollut taito tasapainoilla kauniin ja lähes kliseisen ilmaisun välillä, ja siinä hän on vahvoilla nytkin. Perhesalaisuuksissa sen paremmin kuin nuoren naisen kasvutarinassakaan ei ole mitään erityisen uutta, mutta juonta kuljetetaan niin vetävästi, että lukijan on käännettävä sivuja tiheään tahtiin. Erityisen kiinnostava lukukokemus tämä on lukijalle, jota näyttelijäntyö ja rooliin uppoaminen kiinnostaa – Aurelian työtä kuvataan niin perusteellisesti, että ilman kiinnostusta se saattaa jopa puuduttaa.

Yksi romaanin päähenkilöistä on Berliini, kaupunki joka kahtia jakautuneen historiansa vuoksi sopii täydellisesti salaisuuden pitopaikaksi. Lukukokemuksen bonuksena tulee siis myös matkakuume ja ehkä hieman seikkailunhalukin.

Riikka Pulkkinen: Paras mahdollinen maailma

(Otava)

Cheekin äiti, sisko ja veli olivat lauantaina katsomassa räppärin klubikiertueen päätöskonserttia.

Cheek eli Jare Tiihonen on puhunut usein julkisuudessa kaksosveljestään Jere Tiihosesta. Kaksikko on myös julkaissut Instagramissa lukuisia yhteiskuvia. Tällä kertaa Jere on kuitenkin julkaissut harvinaisen perhepotretin. Kuvassa ovat Jaren ja Jeren lisäksi heidän äitinsä ja Theresa-siskonsa.

– Kiitos veikka jälleen. Oli mahtava olla mukana 8-salilla Alpha Omega -klubikiertueen päätös keikoilla perheen ja ystävien kanssa, Jere Tiihonen on kirjoittanut kuvatekstiin.

Theresan lisäksi Cheekillä on myös toinen sisko. Isänsä Cheek menetti vuonna 2012, kun tämä sai sydänkohtauksen pilkkireissulla. Cheek puhui aikoinaan kuolemasta Vain elämää -sarjassa, joka kuvattiin vain pari kuukautta kuoleman jälkeen.

– Mietin, mikä mun tehtävä on täällä, ja tällä hetkellä näyttää siltä, että se tulee olemaan tää musa ja nää biisit. Toivottavasti ne jää elämään, Cheek sanoi syksyllä 2012 esitetyssä ohjelmassa.

Cheek on käsitellyt isänsä kuolemaa myös Niille joil on paha olla -biisissään.

Tiesitkö? Tiihonen ei ole Cheekin alkuperäinen nimi. Lue lisää täältä.

Yhteiskuvasta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.

Me Naisten rahankäyttökyselyn vastaajat kertovat, kuinka selviävät, kun tili tyhjenee ennen palkkapäivää.

Rahat loppuvat ennen palkkapäivää usein tai joka kerta, kertoo 27 prosenttia Me Naisten rahankäyttökyselyyn vastanneista.

”Usein tilanne on se, että rahat loppuvat samalla viikolla, kun tulee palkka. Mutta meillä on yhteinen talous, ja vaikka on ’omat’ rahat, kaikki on silti yhteistä”, kertoo 32-vuotias nainen.

Moni vastaajista kertookin, että tiukassa tilanteessa puolison palkka pelastaa. Muitakin keinoja on – näin kyselyyn vastattiin:

1. Syön pakastimesta ja kuivakaapista 

”Pyrin aina siihen, että rahat eivät lopu. Jos niin kuitenkin käy, syömme pakastimen ja kuivakaapin antimia. Olen kekseliäs ruuanlaittaja, ja kolme lastani ovat kaikkiruokaisia. Tingin kaikista menoista ja venytän laskujen maksamista, en kuitenkaan ikinä ensimmäistä muistutusta pidemmälle.” Nainen, 37

”Kaapissa on aina sen verran säilykkeitä ja kuiva-aineita, jotta nälkää ei tarvitse nähdä, joskin ruuat ovat aika vaatimattomia. Jos jokin olennainen asia (kuten kahvi, vessapaperi, kissanruoka tai lääkkeet) loppuu, niin lainaan tarvittaessa ystäviltä. Lainaamiseen onneksi tarvitsee turvautua harvemmin.” Nainen, 34

2. Pärjään puolison rahoilla

”Asumme mieheni kanssa kahdestaan, ja hän käy kaupassa viimeisen viikon. Noin 70 prosenttia palkastani menee laskuihin ja asuntolainaan, joten paljon ei jää käteen kuukaudeksi siltikään.” Nainen, 32

”Mies käy kaupassa viimeisen viikon.”

3. Lainaan läheisiltä

”Selviän kituuttamalla. Joskus on pakko lainata rahaa äidiltä. Myyn tarvittaessa esimerkiksi vanhoja vaatteita pois.” Nainen, 31

4. Ennakoin

”Teen ruuat valmiiksi, ostan bussikorttiin aikaa ja lataan prepaid-juttuja etukäteen. Esimerkiksi opiskelijakorttiin saa ladattua lounasrahaa.” Nainen, 22

”Ostan alkukuusta elintarvikkeita, joita voi valmistaa loppukuusta. Pakastan ruuantähteet ja käytän eväänä töissä. Ostan wc-paperit ynnä muut pakolliset ennen kuin rahat ovat ihan loppu.” Nainen, 49

5. Pysyn kotona

”Yritän pysytellä neljän seinän sisällä tekemättä mitään ja suorittaa ainoastaan pakolliset menot.” Nainen, 20

6. Ostan laskulle

”Lasken etukäteen, miten maksan laskut ja mitä ostan. Etsin myös tarjouksia. Joitain tuotteita joudun ostamaan laskulla ja maksamaan sitten pois tilipäivänä.” Nainen, 58

”Yritän pysytellä neljän seinän sisällä tekemättä mitään.”

7. Pidän kirpputoripöytää

”Minulla on kirpputoripöytä, josta saa aina hieman kaupparahaa. Pyrin aina alkukuusta jättämään pullot palauttamatta ja pudottelemaan ylimääräiset sentit säästöpossuun. Kirpputorituloilla, pullopanteilla ja säästöpossun senteillä selviää aina pari päivää ennen seuraavaa palkkapäivää.” Nainen, 20

8. Käytän luottoa ja lounareita

”Käytän luottokorttia enkä osta yhtään mitään ylimääräistä. Käytän ruokiin mahdollisimman pitkälle tarvikkeita, jotka meiltä jo löytyvät.” Nainen, 41

”Syön puuroa ja ostan ruokaa lounareilla, jos niitä on jäljellä. Miehellä on onneksi palkkapäivä eri aikaan kuusta, ja se hiukan tasoittaa.” Nainen, 33

9. Palautan pulloja

”Palautan pulloja kauppaan tai pyydän lähimmältä ystävältä tai vanhemmiltani kympin tai pari lainaan. Syön, mitä kuivakaapista löytyy.” Nainen, 33

10. Lasken budjetin ennakkoon

”Teen laskelmat jokaiselle kuukaudelle. Budjetin ei pitäisi ylittyä, mutta jos näin jostain syystä tapahtuu, maksan ylimenevän menoerän luottokortilla. Käytetyn summan siirrän takaisin heti seuraavassa kuussa.” Nainen, 26

Vierailija

Pullopanteilla? Mistä niitä pulloja on tullut? Vettähän sitä juo, jos rahat ovat vähissä, ei köyhä osta limsoja tai muita...

PekkaKana

Toisilla se on helppoa.

Itsellä ei pakastinta, ei töitä, ei kumppania, ei luottotietoja, ei ystäviä joilta lainata, ei ainoatakaan sukulaista 300 km säteellä... Sitä kun on rahat loppu ja ei ruokaa, sitä joko on syömättä tai varastaa.

Mikael Gabriel ponnisti pinnalle räppäämällä peloistaan. Nyt hän aloittelee näyttelijänä ja hoitaa ison talonsa pihanurmikkoa. – Musiikkia on vaikea tehdä, kun on hyvä olla, hän sanoo.

Timantein koristeltu kultakello roikkuu niin raskaan näköisenä Mikael Gabrielin, 26, ranteessa, että sen on pakko olla aito. Rahaa siihen on ainakin palanut. Mikael osti sen helsinkiläisestä kultasepänliikkeestä, antoi vaihdossa kolme halvempaa Rolexia ja maksoi väliäkin vielä 7 000 euroa.

– Meille räppäreille kello on se juttu. Piti saada, kun Danillakin (rap-artisti Uniikilla) on tällainen, Mikael Gabriel sanoo vähän ohimennen.

Kultakello on jo vanha juttu, ja Mikael Gabriel on pysynyt otsikoissa viime aikoina muutenkin. Elokuussa hän debytoi näyttelijänä Taneli Mustosen kauhuelokuvassa Bodom , ja kohta mies nähdään toisessakin kotimaisessa elokuvassa, kun Antti J. Jokisen Pahan kukat -jengidraama saa ensi-iltansa.

– Kiva kuulla eka kertaa kehuja muiltakin kuin itseltäni. Aikaisemmin puhuin saavutuksista jo ennen kuin ne olivat totta. Ajattelin, että fake it till you make it. Mutta en halua enää tehdä samaa.

”Olen luullut, että paha olo lähtee räppäämällä, mutta se ei ehkä lähdekään.”

Suurelle yleisölle Mikael Gabriel, oikealta nimeltään Mikael Sohlman, tulee tutuksi syksyn aikana, sillä hän on yksi kauden Vain elämää -artisteista. Räppäri, näyttelijä ja tyyli-ikoni, joka raivasi itsensä pikku­rikosten ja huostaanotetun nuoren tieltä menestykseen ei ole koskaan peitellyt menneisyyttään, mutta silti oman elämän läpikäynti kameroiden edessä otti koville.

– Olen luullut, että paha olo lähtee räppäämällä, mutta kuvauksissa huomasin, että ei se ehkä lähdekään. En ole ikinä hajonnut niin pahasti. Ehkä biisien kirjoittaminen on sittenkin muistojen värjäämistä. Oikeat tunteet voivat jäädä sinne maalauksen taakse.

Lapsuuden kesät Virossa

”Minulla on virolais-suomenruotsalaiset juuret. Äiti on lähtöisin Etelä-Virosta pienestä Võrun kaupungista, isä oli suomenruotsalainen. Äiti tuli Suomeen ennen Viron itsenäistymistä vuonna 1988.

Vietin lapsena kaikki kesät mummin ja ukin luona Võrussa. Kun koulu loppui, lähdin sinne pariksi kuukaudeksi. Pelattiin poikien kanssa futista kerrostalon pihalla, ja kesän jälkeen puhuin aina kuin virolainen. Seuraavaan kesään mennessä olin taas melkein unohtanut eestin kielen.

Mummi ja ukki olivat tosi köyhiä. Lapsena en koskaan ikävöinyt heidän luokseen vaan ajattelin, että jouduin sinne. Myöhemmin tajusin, että mummin kanssa oli sikasiistiä. Kasvatus oli kurinalaista, ja rakkauden tunsi ilmassa. Mummi oli uskomaton pikkunainen, niin pippurinen, ettei mitään järkeä.

Viro oli vasta itsenäistynyt, mutta Võrussä oli vielä neuvostomeininki. Sellaiselta se näytti viimeksikin, kun kävin jättämässä mummille jäähyväiset neljä vuotta sitten. En olisi halunnut nähdä vahvaa ihmistä heikkona vaan olisin halunnut pitää hyvät muistot. Mutta menin, koska äiti pakotti. Olin pitkään haaveillut, että kun alan pärjätä, voisin auttaa mummia taloudellisesti, mutta en saanut siihen koskaan tsäänssiä.”

Isä jäi vieraaksi

”Lapsena mun maailma oli Ylä-Malmi. Asuimme Traktorintie 4:ssä, ja oli kotoisaa, kun koti, koulu ja äidin työpaikka, oma ompelimo, sijaitsivat kaikki pienen kolmion sisällä.

Äidillä on ollut ompelimo niin kauan kuin muistan. Siellä on tehty takkeja Tony Halmeelle, verryttelyasuja HIFKin joukkueelle ja liivejä moottoripyöräjengeille. Hengailin lapsena mutsin työpaikalla paljon ja opin kunnioittamaan käsityötä. Äidin firman seinällä lukee, että ainoa, joka täällä huutaa olen minä, ja että täällä ei tingitä.

Mutsi opetti, että verot pitää maksaa, ja luokitteli asiakkaat niihin, jotka yrittävät maksaa ilman kuittia ja niihin, jotka ymmärtävät käsityötä. Jotain siitä jäi alitajuntaan. Vieläkään en pysty ottamaan ilmaiseksi, kun joku sanoo, että saat tällaisen, jos laitat Faceen. Mieluummin maksan vaikka kakskymppiä.

Äiti on maailman vahvin ihminen, ihan himmee muija. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä paremmin ymmärrän häntä. Se kasvatti mut yksinhuoltajana, teki menestyvän firman ja on yhä hengissä.

”Pari viikkoa ennen kuolemaansa faija soitti ja ehdotti, että nähdään. Just silloin en voinut puhua.”

Isäni menehtyi elokuussa 55-vuotiaana. Pari viikkoa ennen kuolemaansa faija soitti ja ehdotti, että nähdään. Just silloin en voinut puhua. Nyt harmittaa, että en ehtinyt enää tavata isää.

Isän kuolema ei tunnu hyvältä, vaikka olen joutunut käsittelemään kuolemaa paljon. Mulle käy aina näin: heti kun mun elämässä tapahtuu isoja hienoja asioita, joku läheinen kuolee. Kai universumi toimii niin: kun yksi hieno juttu kasvaa isoksi, toinen loittonee. Molemmilta puolilta ei elämään voi tulla koko ajan lisää.

Meillä ei ollut isä–poika-suhdetta koskaan. Kuulin isästä ensimmäisen kerran, kun mulla meni todella huonosti. Äiti oli ottanut yhteyttä isoisään, ja isä soitti, että mitä sä poika pelleilet.

Enemmänkin isän soitto ärsytti. Ajattelin, että mikä sinä olet kertomaan, mitä minun pitäisi tehdä. Kun olin pieni, isä oli vankilassa, mutta hän oli vapautunut jo kauan ennen sitä soittoa. Olin 13-vuotias ja karannut kotoa. Ei silloin ajattele selkeästi. Myöhemmin tutustuimme kuin kaverit.”

Hölmöilyä urakalla

”Mulla oli Malmilla paljon kavereita. Se oli ihan himmee mesta asua. Kutsuttiin kavereiden kanssa itseämme Malmi Murderaz -jengiksi. Se kuulostaa pahemmalta kuin olikaan. Teimme perustyhmyyksiä, tappelimme kuten katujengit tappelee, mutta emme sentään ryöstäneet ketään.

Kerran näpistin ostoskeskuksen Karkkipussi-kaupasta sinisiä liskoja ja jäin kiinni. Siitä alkoi rikollisuuden aaltoni. Kerran yritettiin kaverin kanssa sytyttää koulun nurmikko palamaan, ja kerran pompin vahtimestarin Mersun päällä. Äiti joutui maksamaan, ja totta kai sain rangaistuksen kotona. Pahin oli auton varastaminen. Siitä jäin kiinni ja sain tuomion.

Olen hölmöillyt koko nuoruuteni. Halusin testata äitiä, koska hän oli minulle molemmat, mutsi ja faija. Äiti oli töissä koko ajan, ja olin niin kusipää, että halusin tehdä siitä vaikeampaa sen sijaan, että olisin auttanut. Nyt ajattelen aivan toisin ja haluaisin auttaa. Ethän sä nuorena ajattele muuta kuin itseäsi.

Äiti kasvatti aikamoisella kurilla, mutta oli pakko, koska pompin niin pahasti silmille. Enää minua ei harmita mikään muu kuin se, mitä äiti on joutunut kestämään. Virheet tekevät meistä sellaisia kuin olemme, mutta äiti vanheni niiden kymmenen vuoden aikana 30 vuoden edestä.”

Toteutumaton unelma

”Jalkapallo oli nuorena koko mun elämä. Halusin olla jonain päivänä maailman paras maalivahti ja ihailin Oliver Khania. Përparim Hetemajn kanssa pelattiin melkein joka päivä Pukinmäen jalkapallokentällä. Olin pienissä maaleissa todella hyvä, ja kaikki tiesivät sen. Sitten tulivat isot maalit, ja tipuin nokkimisjärjestyksessä pidemmän jätkän taakse. Pikkuhiljaa sain vähemmän ja vähemmän vastuuta.

”Varastin seuran näyttelyssä olleet salibandykengät ja menin niillä saman illan peliin.”

Yritin jatkaa pelaajana, mutta en pärjännyt, joten siirryin salibandyyn. Pääsin suoraan koulun peleistä Tapanilan Erän ykkösjunnuihin ja aloin treenata ahkerasti. Mulla oli hyvä tekniikka ja veto ja aloin pärjätä. Sitten tein tyhmyyden. Varastin seuran näyttelyssä olleet salibandykengät ja menin niillä saman illan peliin. Kaikki tiesivät, että ei minulla ollut sellaisia kenkiä, ja sain siirron alempaan porukkaan.

Olin kakkosjunnuihin liian hyvä, joten vaihdoin SSV:iin. Siihen aikaan SSV oli yksi Suomen parhaista joukkueista. Muistan kun tein maalin ensimmäisessä matsissa vanhaa joukkuetta vastaan. Mutta juuri tuohon aikaan minut huostaanotettiin 14-vuotiaana, koska äidillä ei ollut jäänyt muuta vaihtoehtoa. En päässyt vähään aikaan treeneihin, ja kun ne tajusivat syyn, siitä tuli ongelma.”

Räppiä alkaa tulla

”Muistan hämärästi sen hetken, kun tekstiä alkoi tulla ensimmäisen kerran. Olin Pihkapuiston perhekodissa Malminkartanossa, jossa asuin aluksi huostaanotettuna kolme kuukautta. Ei ollut mitään tekemistä, ei puhelinta, ei telkkaria, vain vihko, kynä, koulureppu ja mp3-soitin. Kuuntelin Iso H:n Vertigoa, joka kertoo korkean paikan kammosta. Olin yksin huoneessa ja pelkäsin. Yhtäkkiä tajusin, että teen tähän omat sanat omasta pelostani.

Ensimmäisen oman biisin sanat näytin kaverilleni Karimille, joka räppäsi jo Insane MSY -ryhmässä. Nauhoitimme biisin, ja ajattelin saman tien, että olen Suomen paras. Lähdin kaupungille ja soitin sitä joka ikiselle vastaantulijalle. Kaikki sanoivat, että ihan paskaa. Osa kavereistakin totesi, ettet edes näytä räppäriltä, mene pelaamaan jalkapalloa, Miklu!

En tiedä, mikä voima minua vei eteenpäin. Olin joskus kirjoittanut runoja äidille, mutta en koskaan tehnyt biisejä. En ollut koulussa hyvä musiikissa enkä äidinkielessä. Äiti laittoi minut soittamaan kannelta jo nelivuotiaana ja sanoi, että sinusta tulee pianisti. Soitin klassista pianoa kymmenen vuotta Pohjois-Helsingin musiikkiopistossa, mutta silti vihasin musiikkia. Jokin juttu niistä silti jäi. Kun ensimmäinen levyni tuli vuonna 2009, äiti pääsi nokittamaan, että mitäs minä sanoin.”

Kirjoita, puhu, älä vaikene

”Oli sekä minulle että äidille yllätys, että huostaanottoni venyi yli neljän vuoden mittaiseksi. Ensin oli puhetta kahdesta viikosta, sitten kolmesta kuukaudesta. Meille jopa valehdeltiin suoraan. Sitä asetelmaa minä-äiti-sosiaaliviranomaiset on normaalin ihmisen vaikea ymmärtää. Välillä äiti yritti taistella minua kotiin.

Aika nopeasti kuitenkin tajusin, että syy, miksi näin kävi, oli minussa, ei kenessäkään muussa. Vähitellen Hyrynsalmen nuorisokodista tuli koti. Siellä oli oma huone, kun äidin pienemmässä kodissa sitä ei enää ollut. Eivät hölmöilyt kokonaan loppuneet, meitähän oli seitsemän samanlaista nuorta. Mutta pääsin silti 16-vuotiaana Brightoniin Pop Idol -leirille kesäksi, koska en karkaillut enkä jättänyt tulematta kotilomilta takaisin.

Kirjoitin ja räppäsin koko ajan, ja toiset nuoret ja aikuiset saivat lukea tekstini. Olin kai ainoa nuorisokodin asukas, jota ei pakotettu psykiatrin tapaamisiin, koska teksteistäni tiedettiin, miten voin.

Nykyisin muistutan faneille, että kirjoittaminen auttaa. Kirjoittakaa ja puhukaa vaikka mielikuvitusolennoille, jos tuntuu nololta puhua kaverille. Minä puhuin seinän raoille ja mustille pisteille, kun en muille pystynyt. Jos ei koskaan puhu, ja jonain päivänä päässä räjähtää, kaikki käsittelemättömät asiat räjähtävät yhtä aikaa. Mutta jos pystyy puhumaan ajoissa, räjähtää ehkä vain se yksi juttu. Sen kanssa pärjää.”

Nurmikon laittaja

”Ensimmäisen levyn jälkeen on tapahtunut paljon. Nyt minulla on 300 neliön talo Espoossa, nopea auto, mallityttöystävä ja elokuvaroolit. En ole rikastunut, mutta minulla on varaa hankkia kaikenlaista. Talokaupat tein nopeasti viime syksynä sen jälkeen, kun olin nähnyt kuvia Uniikin talosta. Sain pankista lainaa ja tein kaupat saman tien. Äidin mielestä se on ensimmäinen fiksu päätös elämässäni.

”Äidin mielestä talokauppa on ensimmäinen fiksu päätös elämässäni.”

Talo on kodin ja työpaikan välimaasto. Ensimmäinen talvi oli vaikea, kun koko ajan paloi sulakkeita, ja yksi vesivahinkokin oli. Siinä oli Malmin kerrostalopoika ihmeissään.

Olen tehnyt yläpihan nurmikosta hienon. Käytän alle puhaltavaa bioruohonleikkuria ja poistan voikukat raudalla. Sitten vain nurmikkomultaa ja pari siementä, ja taas kasvaa hieno ruoho tilalle. Kasvihuonekin on valmis, ja betonivalut tehty, mutta istuttaminen jää ensi kesään.”

Mikael ja Triana Bodom-leffan ensi-illassa elokuussa.

Norjalaisen tyttöystäväni Trianan kanssa olemme seurustelleet vuoden. Tapasimme vuosi sitten Gumball-rallissa Tukholmassa, ja kai voi sanoa, että olen rakastunut päästä varpaisiin. Triana on vaikuttanut maailmankatsomukseeni muun muassa sillä, että hän on kasvissyöjä. Kun hän tulee, meillä on kasvisviikot. Kaveritkaan eivät erota Trianan tekemää pastakastiketta bolognesesta.”

Toisten tarinat

”Olen tatuoinut Vladimir Putinin ihooni, koska Putin tekee kaiken oman mielensä mukaan, vaikka koko maailma olisi häntä vastaan. Tatuointi ei ollut poliittinen kannanotto. Muutenkin tuntuu oudolta puhua tatuoinneista, koska kyse on mun ihosta. Ne ovat vähän kuin taiteellinen elämäkertani. Tatuoidut ruusut ovat läheisiäni.

”Menestymiseni on syntynyt siitä, kun meni huonosti.”

Alkaa pikkuhiljaa tuntua, että olen siirtynyt pysyvästi varjoista aurinkoiselle puolelle. Se on uusi tunne eikä kaikilla tavoin positiivinen. Musiikkia on vaikeampi tehdä, kun on hyvä olla. Ja minun menestymisenihän on syntynyt siitä, kun meni huonosti.

Mutta varjoissa oli silti raskaampaa. Ja muiden ihmisten huolien jakaminen on helvetin raskasta. Opin Elastiselta, että ihmiset hymyilee takaisin, kun sä hymyilet niille.

Uskon, että näyttelemällä pystyn eläytymään toisten ihmisten tarinoihin, eikä minun enää tarvitse kertoa pelkästään itsestäni. Sama voi tapahtua musiikissa: siinäkin kerron toisten tarinoita.

Uskon siihen, että jokaisella on oma vahvuutensa. Luulin aina, että olen jalkapallomaalivahti, ja nyt olenkin räppäri ja näyttelijä. Päätin oman unelmani 14-vuotiaana huostaanotettuna. Jos olisin puhunut siitä muille, kaikki olisivat sanoneet minua hulluksi. Oman unelman eteen kannattaa tehdä töitä, vaikka se tuntuisi mahdottomalta.”

 

Mikael Gabriel

Mikael Sohlman syntyi 25.2.1990 Helsingissä. Asuu Espoossa.

Perhe: äiti yrittäjä Liidia Sohlman ja tyttöystävä dj, juontaja ja malli Triana Iglesias.

Rap-artisti ja näyttelijä.

Opiskeli liiketaloutta ammattikoulussa, mutta jätti opinnot kesken.

Läpimurto 2. albumilla Pohjosen poika 2011. Biisejä striimattu yli 50 miljoonaa kertaa.

Uuden kauden Vain elämää -artisti, jaksot alkavat 16.9.

Päärooleissa elokuvissa Bodom ja Pahan kukat.