Ihana, ihana ysäri. Kuvat: MVphotos, Shutterstock, Lehtikuva

Herranjestas, 90-lukuhan oli ihan eilen, mutta meillä on jo kokonainen sukupolvi ihmisiä, jotka eivät osaa edes kuvitella aikaa ennen kännyköitä ja muuta älyteknologiaa.

Jokin aika sitten sukulaisteini kertoi kummitusjuttua: ”25 vuotta sitten nuoriso vietti perjantai-iltaa älykännyköillään dataillen, kun jotain kamalaa tapahtui…”

Täti joutui pilaamaan tunnelman oikaisemalla, että teinit eivät vuonna 1990 todellakaan viettäneet perjantai-iltaa dataamalla, koska kenelläkään ei ollut kännykkää, saati puhelinta, jossa olisi ollut kamera. Se oli lankapuhelinten kulta-aikaa, jolloin kertakäyttökamerat olivat uusinta teknologiaa.

Antakaapas, kun tädit vähän kertovat nuoruudestaan. 80-90-luvun taitteessa perjantai-iltana…

1. Soitettiin paikallisradion nuorisoiltaan ja toivottiin jotain ihanaa slovaria. Ei ollut Youtubea eikä Spotifya. Jos lempibiisinsä halusi talteen, pantiin c-kassu mankkaan, toivottiin kappaletta ja odotettiin hermostuneena sormi rec-nappulalla valmiina painamaan. Maailman eniten ärsytti, jos juontaja alkoi pölistä biisin päälle. Se pilasi illan ja upean Sekalaiset-kasetin.

2. Katsottiin videolta lempisarjan uusin jakso, joka oli kouluviikolla tullut liian myöhään. Silloin mentiin aikaisin nukkumaan. Ei ollut sarjamaratoneja mahdollistavaa Netflixiä tai HBO:ta, ei edes Yle Areenaa, joiden ääressä nykyihmiset kukkuvat aamuun asti. Ylipäätänsä tv-ruutuja oli keskimäärin yksi per kotitalous. Mikään ei ketuttanut enempää kuin se, että nauhoituksen ajastus päättyi liian aikaisin ja jänskän loppukohtauksen tilalla oli pelkkää lumisadetta. Kuvittelepa omalle kohdallesi se tunne, ettet ikinä saisi tietää suosikkiohjelmasi ratkaisevia hetkiä nauhoituksen mentyä pieleen! Uusintoja sai odottaa vuositolkulla.

3. Jos Trivial Pursuitia pelatessa tuli kiistaa, asiaa ei voinut tarkistaa Googlesta vaan korkeintaan tietosanakirjasta. Pattitilanteessa saatettiin soittaa sanomalehden toimitukseen, koska silloin mediataloja kunnioitettiin vielä.

4. Jos kaveri ei vastannut lankapuhelimeen, treffejä ei voinut sopia. Ärsytti maailman eniten. Eniten taas nolotti soittaa ihanan pojan kotiin, koska puhelimeen saattoi vastata ”Virtasella” kuka tahansa vieraan perheen jäsen. Jotkut vastasivat myös puhelinnumerolla. Silloin kaverin puhelinnumerokin osattiin vielä ulkoa. Puhelinkopeille ei tarvinnut keksiä uusiokäyttöä, kolikkojen tilalla yleistyivät kortit, joita alettiin keräillä. Ylipäänsä harrastettiin erilaisten asioiden keräilyä.

5. Richard Scarryn ihanissa kirjoissa – joita pikkusisko lainasi sivukirjastosta – keittiössä puuhasteli vain perheen äiti. Uusintapainoksissa hellan ääreen on sittemmin lisätty myös isä, koska nykyään kaikki isät kokkaavat.

6. Ennen vanhaan kaikilla isillä oli paistinpannun sijaan oma autotalli. Rautalangalla tai nippusiteellä he pystyivät korjaamaan KAIKEN, IHAN KAIKEN. Miesflunssaa ei silloin vielä tunnettu. Pahin aids-pelko oli onneksi jo hellittänyt.

7. Kukaan ei pöhissyt Woltista, koska pizzamopotkin tekivät vasta tuloaan. Kukaan ei edes kuvitellut, että ravintolaruokaa pitäisi syödä kotona, koska harvat söivät ravintolassakaan. Vain pultsarit söivät ”katuruokaa”.

8. Kaikki tiesivät, että missi oli Tanja Vienonen. Kuka muka muistaa tämän vuoden Miss Suomen nimen?

9. Kaikilla oli samanlaiset vaatteet, jotka oli ostettu pikkukaupungin ainoasta nuorisovaateliikkeestä. Tai sitten Anttilan/Seppälän postimyynnistä. Uuden postimyyntikatalogin ääressä saattoi viettää ihanasti koko illan. Ei pääse samaan fiilikseen enää nettikaupoissa!

10. Hittileffa Yksin kotona oli täysin uskottava, mitä se ei ole enää 25 vuoden jälkeen. Amerikkalainen nettilehti listasi 12 syytä, miksi nykylapset eivät enää käsitä elokuvaa. Ennen e-lippuja maailman suurin katastrofi oli valmis, jos lentolippu tuhoutui maitotölkin kaaduttua sen päälle. Kaikki muutkin McCallisterin perheen ongelmat ovat nykysukupolville vieraita, sillä teknologia on jo ratkaissut ne kaikki.

– Voi kysyä, mikä on työmoraali, jos jää sairauslomalle siitä syystä, että ei huvita tai kiinnosta, sanoo organisaatiopsykologi Pekka Järvinen.

Työnteon kipukynnys on laskenut. Enää ei ole itseisarvo se, että hoitaa työnsä hyvin. Nuoret kertovat toisilleen, että oli huonot fiilikset ja päätin saikuttaa.

Näin kirjoittaa organisaatiopsykologi Pekka Järvinen Aamulehden mielipidekirjoituksessaan. Järvinen kertoo, että on huolissaan työmoraalin heikkenemisestä. Järvisen mukaan niin kutsuttu saikuttaminen on lisääntynyt. Havainto perustuu hänen kokemuksiinsa 25 vuoden ajalta organisaatiopsykologina.

Järvinen kertoo keskustelleensa lukuisten esimiesten, henkilöstön ja työterveydessä työskentelevien kanssa aiheesta. Lisäksi hän on ollut mukana selvittämässä ongelmatilanteita.

– Saikuttamisilmiö on lisääntynyt. Tämä näkyy nuorten somekirjoituksissa ja heidän puheessaan. Yhä useampi jää saikulle, jos ei huvita mennä töihin, jos töissä on jotain ikävää tai jos ei ole saanut haluamaansa vapaapäivää, Järvinen kertoo.

Saikutuksen taustalla voi olla myös työpaikan konfliktitilanteet.

– Jos esimies on antanut palautetta, työntekijä saattaa jäädä omalle kiukkulomalle, koska ei ole tykännyt palautteesta

”Kynnys jäädä saikulle tai kiukkulomille omien fiilisten, tarpeiden ja pettymysten pohjalta on laskenut merkittävästi.”

Mutta ei saikuttamisen lisääntyminen koske Järvisen mukaan pelkästään nuoria.

– Ilmiö on laajempi. Monet esimiehet ovat sanoneet, että jos vaikka iäkkäämpi työntekijä ei ole saanut haluamaansa vapaapäivää, hän saattaa ottaa omaa lomaa ja jättäytyy jo edellisenä päivänä sairauslomalle. Tähän samaan ilmiöön liittyvät kiukkulomat. Jos esimies on antanut palautetta, työntekijä saattaa jäädä omalle kiukkulomalle, koska ei ole tykännyt palautteesta. Yleisesti kynnys jäädä saikulle tai kiukkulomille omien fiilisten, tarpeiden ja pettymysten pohjalta on laskenut merkittävästi, Järvinen harmittelee.

Hänestä saikuttaminen ei ole missään tilanteessa hyväksyttävää. 

– Kysyisin saikuttajilta, ymmärtävätkö he, että kyse on työnantajalta varastamisesta. Sairausloma on perustelua silloin, kun on jokin sairaus tai vamma – eli silloin, kun todella on oikeasti työkyvytön. Jos taas työntekijällä on esimerkiksi hankala tilanne kotona, kehottaisin työntekijää ottamaan asian puheeksi esimiehen kanssa.

Työnantajat luoneet turhan ruusuista mielikuvaa

Järvisen mukaan saikuttamisilmiö alkoi näkyä vuosituhannen vaihteessa. Hän uskoo taustasyyksi sen, että yhä useampi ajattelee, ettei työ ole niin tärkeää kuin joitakin vuosikymmeniä sitten.

– Ihmiset ovat alkaneet pitää vapaa-aikaa vähintäänkin yhtä tärkeänä. Tähän liittyvät kaikki tämmöiset downshiftaukset ynnä muut. Lisäksi 90-luvun lopussa alettiin puhua paskaduuneista. Monet nuoret ovat omaksuneet ajattelutavan, että he haluavat vain mukavia, luovia hommia. Olemme valitettavasti alkaneet arvottaa erilaisia töitä, Järvinen harmittelee.

”Töissä odotetaan hyvää fiilistä ja sitä, että työnantaja huolehtii kaikesta.”

Järvisen mielestä myös työhön liittyvä kipukynnys on laskenut.

– Ei aikaisemmin mietitty niin paljon, huvittaako työ. Siedettiin enemmän turhautumista ja vaikeitakin tilanteita. Nyt töissä ollaan valikoivampia, odotetaan hyvää fiilistä ja sitä, että työnantaja huolehtii kaikesta. Yhä useamman mielestä työn pitäisi olla kivaa.

Järvisen mielestä kyse on yhteiskunnallisesta ongelmasta.

– Vastuu on myös työnantajien ja esimerkiksi koulujen. Työnantajat ovat luoneet turhan ruusuista mielikuvaa. He kertovat, että kun tulet tänne meille töihin, voit tehdä kaikkea, mikä kiinnostaa. Tästä tulee tietysti työntekijöille pettymyksiä, kun he huomaavat, että työ onkin rutiininomaista ja työpaikalla on aina myös ikäviä tehtäviä.

– Myös kouluissa on luotu epärealistista kuvaa. Nuorille puhutaan, että älkää tyytykö mihin tahansa, vaan vaatikaa. On unohtunut, että jos on kokematon nuori, niin pitäisi lähteä melko nöyränä hakemaan töitä. Ja sitten kun on kokemusta ja kehittynyt, voi alkaa vaatia.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Suomi100-juhlaraha punavankien joukkoteloituksesta raivostutti (some)kansan rivit. Me Naiset ratkaisee tilanteen.

Suomen Rahapajan maanantaina julkaisemasta sisällissotakolikosta virinnyt keskustelu nosti esiin historiamme kipupisteen: tuli #juhlarahakohu, valtionvarainministeri Petteri Orpo ärähti – ja lopulta saatiin julkinen anteeksipyyntö.

Kuva: Suomen Rahapaja
Kuva: Suomen Rahapaja

Valtiovarainministeriön päätöksen seurauksena kiisteltyä juhlarahasarjaa ei julkaista. Twitterissä nokkelat keskustelijat ovat ehdottaneet vaihtoehtoisia Suomi-symboleja juhlakolikkoon. Muun muassa Kekkosta, järviä ja Pekka Poutaa on sovitettu kolikkoon.

Me Naiset kehitti omassa Suomi100-ideariihessään kolme vaihtoehtoista kansallisaiheista kolikkoaihiota. Ideoinnin ydinkriteereinä olivat hyvä mieli, samaistuttavuus ja kansainvälinen painoarvo.

Naiset ja herrat, saammeko esitellä: Lennu-kolikko, Pullervo-kolikko ja – kuukuppikolikko!

Presidentti Sauli Niinistön bostoninterrieri Lennu, Suomen oma pikkuprinssi, on maakuvamme tunnetuin sanansaattaja maailmalla. Jos Kekkonen ja karhu ovat päässeet kolikkoon, miksei Lennukin? 

Suomen tunnetuin saimaannorppa Pullervo pullahti suomalaisten sydämiin huippusuositussa Norppalive-lähetyksessä. Pullervo on erinomainen ikoni suomalaiselle lungille elämänasenteelle ja rakkaudelle luontoon. Sen esi-isä nähtiin viiden markan kolikossa jo 1990-luvulla.

Tiesitkö, että maailman myydyin kuukautissuoja on suomalainen? Kuukuppi on oodi suomalaisille innovaatioille, joita tarvitaan saadaksemme #Suominousuun. Se on symboli yritteliäisyydelle, oivalluksille ja suomalaiselle naisasialle.

Mikä näistä on sinun suosikkisi? Kerro alla!

Nanna Karalahti avautuu tunteistaan ensimmäistä kertaa erouutisen jälkeen.

”Me eroamme Jeren kanssa.” Näin Nanna Karalahti kirjoitti viikko sitten blogissaan Idealista.fissä. Samalla hän kertoi, että hän ja Jere Karalahti aikovat kasvattaa Jax-pojan yhdessä.

Nyt Nanna pohtii elämäntilannettaan uudessa postauksessaan, joka on hänen ensimmäisensä eroilmoituksen jälkeen.  

”Jokainen meistä on vastuussa omista teoistaan ja valinnoistaan. Kukaan meistä ei ole pyhimys. Kävelen usein peilin eteen ja kysyn itseltäni miksi olen tässä tilanteessa, olisinko voinut tehdä jotain toisin”, Nanna kirjoittaa.

”Myrskyn jälkeen on poutasää” -otsikolla julkaisemassaan postauksessa Nanna myöntää, että asioita on osattava katsoa läpi vihan ja katkeruuden.

”On kyse sitten itsensä tai toisensa syyttelystä, se on turhaa. On vaan oltava rehellinen ja elettävä totuudessa. Vihan hetkellä se on vaikeaa – myönnän.”

”Miksi olla vihainen itselleen omista valinnoista, koska virheet tekevät meistä ehjän?”

Nannan mukaan vihasta on päästävä nopeasti eroon – on vihan aiheuttajana kuka tahansa.

”Miksi olla vihainen tai katkera toiselle, jos ei osaa hyväksyä toista sellaisena kuin hän on? Miksi olla vihainen itselleen omista valinnoista, koska virheet tekevät meistä ehjän? Miksi katkeroitua, kun aina on luvassa uutta ja hyvää. Itselläni on paljon opeteltavaa näissä asioissa, mutta haluan oppia”, Nanna kertoo.

Kun ystävyys kehittyy rakkaudeksi, se voi myös pelottaa, tietävät Jutta Gustafsberg ja Juha Rouvinen.

Jutta Gustafsberg ja Juha Rouvinen julkistivat suhteensa pääsiäisenä yhteisellä Lapin-reissullaan. Varsinaisena yllätyksenä kahden tv-persoonan romanssi ei tullut: siitä on supistu jo viime syksystä lähtien, kun kaksikko paljasti puuhaavansa yhdessä Ylöjärven Kuruun hyvinvointikeskusta.

 – Oikeastikin olimme pitkään ihan vain hyviä ystäviä. Meillä oli tosi hyvä olla ystävinä, mutta jossain vaiheessa tässä keväällä aloimme kuitenkin keskustella, mitä tämä nyt on ja voisiko meillä olla vielä paremmin, Jutta kertoo.

Pari myöntää, että ystävyyden muuttuminen rakkaudeksi on myös hiukan pelottanut. Ystävyydestä oli ehtinyt tulla kummallekin tärkeä asia.

 –  Totta kai olemme miettineet, mitä ystävyydellemme tapahtuu, jos parisuhde ei toimikaan. Mutta elämässä on vain kaksi isoa asiaa: pelko ja rakkaus. Nyt suurempi voitti, Juha sanoo.

Jutan ja Juhan on kuitenkin vaikea uskoa, että ystävyys katoaisi, vaikka suhde ei toimisikaan.

 – Tämä suhde on alkanut eri tavalla kuin mikään aiempi suhteeni. Kumpikin on saanut alusta asti olla täysin oma itsensä, kun ei ole ollut tarvetta yrittää hurmata tai esittää itsestään vain hyviä puolia, Jutta sanoo.